Saipa - TPS la 11.2.2006

  • 9 774
  • 69

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ää, siis tarkoitin, että aina kaikki leimataan itkijöiksi. En tarkoittanut, että te itkisitte. Mutta aina, kun ollaan eri mieltä, niin vastapuoli itkee. Esimerkiksi aiemmin oli leimattu TPS:n koko joukkue itkijätytöiksi. Miehiä ne todennäköisesti on. Enkä ole nähnyt kenekään itkevän. Itkeminen tarkoittaa minun mielestäni jotain muuta, kuin asiasta eri mieltä olemista. Anteeksi off-topic.

Ok, tuomari oli paska, mutta se ei ollut TPS:n tai sen pelaajien vika. Kannattaa kääntää valitus liigaa kohtaan eikä Yli-Torkkoa tai Humlia. Hummeri on kuitenkin pelimies, kun sille päälle sattuu. Ensimmäinen vahvistus tällä kaudella TPS-miehistössä.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
ElBimbo kirjoitti:
Itse uskon, että Tepsissä löytyy niin paljon pelikulttuuria, että jos Huml jatkaa kentälläkuolemisiaan, niin Tepsin kokenut kaarti esim. Nurminen tai Alatalo antavat Humlille asiaankuuluvaa palautetta.

Enpä tiedä, TPS-paita päällä on valekuolemia tehty viime aikoina enemmänkin. Hawgood, Huml... Ei välttämättä kauhean tervetullut kehityspiirre.

Mutta iloitkaa nyt kaikki liigapaikkakunnat näistä voitoista kunnolla. Ensi kaudella tarjous ei välttämättä ole enää voimassa. ;)
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
Kiitti SaiPa! Kahden tappion ja varsinkin munattoman Blues-pelin jälkeen oli ilo katsella tätä peliä paikan päällä. Tepsillä oli ainoastaan ekassa erässä vähän yritystä. Sputnikit hallitsivat peliä ekan maalinsa jälkeen ja se on hyvä juttu, sillä voitto tuli komein lukemin. Peli oli erittäin täydellistä, ja Ströbä oli viimeinen lukko. Lisäksi SaiPan maalit oli erittäin hienon näköisiä, todellisia koulumaaleja, varsinkin tämä Palomäen maali, johon Pillu teki taidokkaan esityön. Pari asiaa, mitkä harmittaa SaiPasta, on Ströbän nollapelin rikkoutuminen ja Kudrocin ulosajo, mutta ei se mitään. Tällaisia esityksiä lisää kiitos! Ainoa asia, josta pitää narista, niin on ehdottomasti tuomari Kruus, täysin paskoja vihellyksiä tilanteista, joista ei olisi pitänyt tulla jäähyjä, huipentumana tämä Kudrocin ulosajo. Lisäksi viheltämättä jätettyjä tilanteita yllinkyllin, esim. tämä Yli-Torkon tapaus. Kruus saa mun (ja varmaan monen muunkin) puolesta tunkea pillin hanuriinsa, loppu.
 
Viimeksi muokattu:

RcT

Jäsen
Joo 5-1 odotin reilusti tiukempaa peliä.
Mutta joo, mielestänikin tämä on täysin väärin että jos kaveri on yli 2 metrinen ja koskee toiseen tuntuu tilanteesta aina tulevan jäähy.

Tämänpäiväistä tilannetta en nähnyt, siihen en puutu. Mutta tällä kaudella on tämä niin useasti nähty, pitäisikö Kudrocin taklata kyykyssä tai polvilleen?

Nyt mies 4 ottelua sivussa, ei hyvä. En tosin usko sen SaiPan peliin vaikuttavan kovinkaan paljoa, olihan tänäänkin 2 tärkeää äijjää Zepp ja Koskenkorva poijes eikä näyttänyt paljoa hetkauttavan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Bauer kirjoitti:
Hyvä että Mälli uskalsi sanoa selvän mielipiteen. Tuo erotuomaritarkkailijan touhu menee jo naurettavuuksiin. Miten valvoja voi sanoa pelaajan loukkaantuneen jos kaveri jatkaa peliä sen jälkeen normaalisti? Jotain rajaa odottaisi valvojaltakin tuohon tuomareiden puolustamiseen.

Jotenkin tuntuu siltä, että nuo erotuomaritarkkailijat ovat pelkästään hyvä veli-kerho, joka on perustettu puolustamaan tuomareitten ratkaisuja kentällä. Mikäs siinä, varmaan ihan kiva virka. Näkee joka ilta hyvää lätkää ja taidetaanpa siitä jopa jotain maksaakin kaiken kivan lisäksi. Mutta mitä siitä, ajaisi Kudroc sitten tästä lähtien kaverin kunnolla kylmäksi, kerta joka hipaisustakin tulee ulosajoa, niin samaan hintaan sitten luita poikki ja pikkukaveri sairaalaan. Sitäkö tässä nyt haetaan?
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ilmeisesti tuo Graingerin viestin maininta itkijätytöiksi haukkumisesta oli suunnattu minulle?
Joka joukkueessa on näitä itkijöitä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, ei TPS siinä asiassa ole sen parempi tai huonompi kuin muutkaan, mutta tuo eilinen Huml.n jäässä makailu oli kyllä yksi upeimmista tällä kaudella Lappeenrannassa nähdyistä, lisäksi muutamilla TPS.n pelaajalla oli monta kertaa asiaa tuomarille, harvinainen poikkeus tällä kertaa oli Kai Nurminen, aiempi valittaja, mutta nyt otti taklaukset vastaan kuin mies.
Ja kyllä, noita tuomarille itkijöitä voisi nimetä joka joukkueesta, mutta olkoon nyt tällä kertaa, jäässä makailijoita tuntuu TPS.n joukkueesta löytyvän eniten.

Tuosta nykyisestä tuomarityöskentelystä tuntuu kärsivän myös Malmivaara, nytkin jäähy miehelle, vaikka otti taklauksen vastaan kiekottomana, kylläkin väärin ottein, mutta myöskin taklaaja myöhäisen taklauksen vuoksi olisi pitänyt laittaa jäähylle, kiekko oli kuitenkin ollut toisella puolella kenttää jo jonkin aikaa.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosiveteraani kirjoitti:
Ja kyllä, noita tuomarille itkijöitä voisi nimetä joka joukkueesta, mutta olkoon nyt tällä kertaa, jäässä makailijoita tuntuu TPS.n joukkueesta löytyvän eniten.
Perustatko käsityksesi vain Humlin makoiluun vai myös Hawgoodin taannoiseen kieriskelyyn Jokerit-matsissa? Vai kenties vielä johonkin muuhun?

Anyway, onnittelut SaiPalle ja sen kannattajille varmasti makoisasta voitosta. Harvinaista herkkuahan se on ollut viime vuosina ja todennäköisesti sitä se tulee olemaan myös jatkossa. SaiPa oli suvereeni maalinedustoilla, missä TPS:llä ei ainakaan tv-kuvien perusteella ollut mitään jakoa. Kolme matsia neljässä päivässä ja siihen lisäksi vielä pitkä matkustaminen oli vienyt mehut joukkueesta täysin. Tauko tulee oikeaan paikkaan TPS:n kannalta. Nyt hihat viimeinkin heilumaan ja töitä tekemään.
 

#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Kaksi ensimmäistä erää oli varsin viihdyttävää kiekkoa. Kolmannessa erässä kumpaakaan joukkuetta ei enää kunnolla kiinnostanut pelata, koska ottelu oli jo ratkennut. Strömberg oli erinomainen ja kenttäpelaajista ehkä Vihko erottui parhaiten. Kruus oli pihalla kuten yleensäkin, varsinkin Kudrocin tilanteessa. Kaveri ei tainnut edes nähdä koko tilannetta, nosti vaan kätensä pystyyn jäähyn merkiksi kun näki TPS-pelaajan makaavan jäässä Kudrocin vieressä.

Kokonaisuudessaan SaiPalta varsin hyvä ja miehekäs esitys. Sen sijaan TPS:n pelistä ei miehekkyyttä saa hakemallakaan. Joukkue oli täynnä pelkkiä homoja ja naisia. Varsinkin tämä Humala, Huml, Homo, mikä hänen nimensä nyt onkaan oli täysi pelle. Kaveri makaa ensin puolikuolleena jäässä ja on heti pelin taas jatkuessa pyörittämässä ylivoimaa. Pankaa hameet päälle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Olipas Tepsin peli jälleen kerran surkeeta. Ekassa erässä sentään oli vielä jonkun verran yritystä, mutta mitä pidemmälle peli eteni sitä surkeammaksi Tepsin peli muuttui.

Tepsin ylivoima oli todella surkeeta ja yhtään kunnon tilannetta ei taidettu saada edes aikaiseksi ylivoimalla kuin vasta ottelun viime minuuteilla ja siitä tulikin sitten Tepsin ainut maali ja Aallon kauden avaus piste.

Olympia tauko tulee Tepsin kannalta todellakin hyvään aikaan ja toivottavasti tauon jälkeen pelissä on uusi ilme.
 

Aksu

Jäsen
#24 kirjoitti:
Kokonaisuudessaan SaiPalta varsin hyvä ja miehekäs esitys. Sen sijaan TPS:n pelistä ei miehekkyyttä saa hakemallakaan. Joukkue oli täynnä pelkkiä homoja ja naisia. Varsinkin tämä Humala, Huml, Homo, mikä hänen nimensä nyt onkaan oli täysi pelle. Kaveri makaa ensin puolikuolleena jäässä ja on heti pelin taas jatkuessa pyörittämässä ylivoimaa. Pankaa hameet päälle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vaikka Huml varmasti herätti monessa SaiPan kannattajassa tunteita niin ehkä asiat voi ilmaista siistimmin. Ton homottelun olisit voinut jättää pois. Herättää ihan turhaan närää.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aksu kirjoitti:
Vaikka Huml varmasti herätti monessa SaiPan kannattajassa tunteita niin ehkä asiat voi ilmaista siistimmin. Ton homottelun olisit voinut jättää pois. Herättää ihan turhaan närää.
Juuri näin. Pysytään asialinjalla.

Merkillistä muutenkin, että tämä ottelu herätti niin kauheasti tunteita Lappeenrannassa. Tepsi rypee pohjamudissa ja luvassa oli kylmää kyytiä Palloseuralle. Me nyt vaan ollaan tällä kaudella aivan surkeita, huonoja ja ala-arvoisia. Ei tuossa Humlinkaan tilanteessa näyttänyt mitään niin kummallista olevan, että Kudrocille tuollainen rangaistus olisi tarvinnut antaa. Mutta siitä nyt eivät kuitenkaan päätä TPS-kannattajat, joten palautetta vaan sinne liigan suuntaan. Eikä se Huml paljon ylivoimaa pyöritellyt, koska TPS-ylivoima ei tällä hetkellä edes pyöri muuta kuin omassa päässä... Te voititte, olitte jäällä parempia ja saitte kolme pojoa. Se siitä ja näkemiin ensi kaudella. Onneksi ainakin meillä oli katsomossa hauskaa loppuun asti, kun ei enää voinut kuin nauraa.

Hohhoijaa. Mulla meni toivo tän kauden suhteen siinä Lukko-pelissä, joten enää ei paina oikein mikään. Tappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla...
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
#24 kirjoitti:
Sen sijaan TPS:n pelistä ei miehekkyyttä saa hakemallakaan. Joukkue oli täynnä pelkkiä homoja ja naisia.

Ja sitten Lappeenrannan ÄIJÄT antavat tällaisten luusereiden vielä rikkoa oman veskarin nollapelin...hyi hävetkää! Onnittelut Saipalle ja kannattajille.

Ehkä meidän naishomot? vielä joskus tulevaisuudessa voittavat Saipan. Tää olisi kyllä Lappeenrantalaisille aika noloa.
 

Andy_McCoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
#24 kirjoitti:
Kokonaisuudessaan SaiPalta varsin hyvä ja miehekäs esitys. Sen sijaan TPS:n pelistä ei miehekkyyttä saa hakemallakaan. Joukkue oli täynnä pelkkiä homoja ja naisia. Varsinkin tämä Humala, Huml, Homo, mikä hänen nimensä nyt onkaan oli täysi pelle. Kaveri makaa ensin puolikuolleena jäässä ja on heti pelin taas jatkuessa pyörittämässä ylivoimaa. Pankaa hameet päälle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

SaiPan miehekkäät miehet vastaan Tepsin homonaiset? No 5-1 ei ollut yllätys. SM-Liiga tuskin antaisi meidän homojen ja naisten pelata hameiden kanssa. Kyllä ne täytyy sääntöjen mukaiset pelihousut olla. Käsilaukutkin pitää jättää pukukopin puolelle.

Meidän silmissä se humalassa oleva pellehomo makasi puolielävänä jäässä, mutta kukin näkee tilanteet omalla tavallaan.
 

Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jatkoaika antoi Esa Keskiselle tähden? Annettiinko tämä tähti Essille koska kaikki muute pelaajat eivät sitä ansainneet?
=)
 

Hulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arttu#29 kirjoitti:
Jatkoaika antoi Esa Keskiselle tähden? Annettiinko tämä tähti Essille koska kaikki muute pelaajat eivät sitä ansainneet?
=)

Keskiviivakin pelas Tepsiä paremmin. Mutta fanit jaksoi silti pitää elämää, mikä oli aika hienoa.. Lisäksi lappeenrantalaiset oli todella ystävällistä ja asiallista porukkaa, pisteet teille siitä.

Edit: Halli oli meidän ja erätaukolpr:laiset asiallisia.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Hulda kirjoitti:
Lisäksi lappeenrantalaiset oli todella ystävällistä ja asiallista porukkaa, pisteet teille siitä.

No eka jannu tuli haastaan riitaa, kun oltiin ollut hallissa sisällä n. minuutti ja ensimmäisellä erätauolla meitä uhattiin puukkolla ja pysyllä(verbaalisesti). Toisaalta sama kaveri ei sitten edes uskaltanut tulla matsin jälkeen bussille. *hymiö* Katsomossa vietiin ihan sata-nolla lapperantalaisia ja halli otettiin haltuun. Kai siellä jotain kiekkoakin pelattiin, mutta olennaisimmat asiat ensin.
 
Viimeksi muokattu:

sami.to

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Allikaattori, Canadiens, Suomen Maajoukkue
Hulda kirjoitti:
Lisäksi lappeenrantalaiset oli todella ystävällistä ja asiallista porukkaa, pisteet teille siitä.

Asiallista ja asiallista.. Ensimmäinen kommentti sisälle mentyä oli että "Haista Vittu!" Muutenkin tän kauden aikana käsitys muuttunu Lappeenrantalaisista faneista huonompaan suuntaan.

Mutta pelistä semmoset sanaset, että surkee oli, vaikka meillä muutama hyvä paikka olikin. Elämää kuitenkin pidettiin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
sami.to kirjoitti:
Asiallista ja asiallista.. Ensimmäinen kommentti sisälle mentyä oli että "Haista Vittu!" Muutenkin tän kauden aikana käsitys muuttunu Lappeenrantalaisista faneista huonompaan suuntaan.

Eiköhän noita ääliöitä löydy samalla tavalla jokaiselta paikkakunnalta, missä jääkiekkoa pelataan.
 

Hulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Okei no ilmeisesti riippuu siitä, kehen tuli törmättyä. En tietenkään kaikkia itse tavannut, mutta omalta osaltani en ainakaan voi valittaa kenenkään olleen millään tavalla uhkaava (en sitten tiedä johtuiko promilleista vai mistä että kaikki tuntuivat niin leppoisilta ;) )
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös