Romanit

  • 1 483 260
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Romanin on huomattavasti vaikeampi työllistyä, ihan sinun kaltaisten ihmisten ennakkoasenteiden takia. Mitä veikkaat, jos samaa työpaikkaa hakee Pekka ja Allan, joiden paperit ja kokemus ovat tasan, kumpi saa työpaikan?

Riippuu vähän työpaikasta. Meinaan, että toimii tuo toiseenkin suuntaan. Esim. Pekka on työkokemusta omaava ansioitunut bussikuski ja muuttaa perhesyistä Helsinkiin, hakien myös alansa töitä. Pekka ei saa duunia, koska paikan saa saman ikäinen Mohammed, joka on juuri saanut kortin handuun. Syynä se, että Pekka kuuluu kantaväestöön ja koska "positiivinen" syrjintä.

Sitten vedetään otsikoita, että suomalaisille ei työ kelpaa, vaikka esim. Porin Linjoilla suurin osa kuskeista on ihan kantasuomalaisia.

Ja jos tuon työhönottajan nimi sattuu olemaan vaikkapa esim. Miranda, niin kumpi saa työpaikan? Pekka vai Allan?

Osaako muuten joku kertoa, kuinka paljon romaneja on bussikuskeina Stadissa? Lasketaanko heidätkin kantasuomalaisiksi ja siten joutuvat myös syrjinnän kohteeksi? Koska he tykkäävät kovasti ajella autoilla, niin luulisi että kursseille hakisi romaneja pilvin pimein?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lisättäköön vielä loppuun että olen samaa mieltä Pisimmän Kääpiön kanssa siinä, että korkeammissa tehtävissä romanius saattaa olla jollain tapaa jopa etu. Se, että romanitaustainen henkilö on vaikkapa hankkinut korkeakoulututkinnon ja että hänellä on ylipäätään riittävät taustat hakeakseen korkeampia tehtäviä, osoittaa että hän pystyy varmasti pitkäjänteiseen työhön, ja saavuttamaan tavoitteensa.
Sen sijaan valmistumisen jälkeisen ekan kunnon työpaikan saaminen voi hyvinkin olla akateemiselle romanille kompastuskivi, kun se on sitä monelle muullekin. Mutta opiskeluaikaiset kesähommat, harjoittelut ja vastaavat ovat tässäkin eduksi. Jalkaa vain oven väliin, osoitetaan että ollaan vakavissaan ja että on jotain annettavaa. Ei kukaan tule tarjoamaan hienoja hommia hopeatarjottimella, ei väliä onko kyse mannesta vaiko jannesta.

Työnantaja arvostaa - yllätys - akateemisen vähemmistöhakijan kohdalla samoja asioita kuin muidenkin kohdalla. Varmasti on ihmisiä isoissakin firmoissa joille tekee tiukkaa palkata smugu, mutta mitä enemmän hakijalla on näyttöä omaksumiskyvystä ja tulosten aikaansaamisesta, sitä vähemmän toissijaisuuksilla on väliä.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kirjoituksesi edustaa hienolla tavalla sellaisia ennakkoluuloja, joita voi rasismiksi kutsua.

Jos sun mielestä tuo lainaamasi kirjoitukseni oli rasistinen, niin siitä vaan. Kiinnostaa aika vähän sun mielipide tässä asiassa.

Minä puhuin sellaisista romaneista, jotka haluvat opiskella ja tehdä töitä, en niistä jotka haluavat olla yhteiskunnan ulkopuolella.

Aivan, sinä taas kerran puhut ilmeisesti ihan toisesta asiasta mistä kirjoitit. Jos puhutaan romaneista ja heistä johtuvista/heihin kohdistuvista ongelmista, niin puhutaan sitten. Sä taas yrität keskittää keskustelun pelkästään niihin ns. kunnollisiin romaneihin, ja jättää sen yhteiskunnan normien ulkopuolelle jäävän romaniosan keskustelun ulkopuolelle, kun puhutaan kuitenkin romaneista kokonaisuudessaan. Eli haluat keskittää keskustelun tasan yhteen prosenttiin koko romaniväestöstä ja jättää 99 % sen ulkopuolelle. Ei onnistu.

Romanin on huomattavasti vaikeampi työllistyä, ihan sinun kaltaisten ihmisten ennakkoasenteiden takia. Mitä veikkaat, jos samaa työpaikkaa hakee Pekka ja Allan, joiden paperit ja kokemus ovat tasan, kumpi saa työpaikan?

Riippuu työpaikasta. Ihan varmasti jossakin paikassa syrjitään, eikä oteta mannea edes haastatteluun, mutta mitä sitten? Niin joissakin paikoissa syrjitään naisia, joissakin miehiä, joissakin ulkomaalaisia ja joissakin suomalaisia. Mutta ei se syrjiminen lopu siihen, että työnantajat pakotetaan ottamaan ketään sellaista haastatteluun, joita he eivät halua ottaa, palkkaamisesta puhumattakaan. Jos työnantaja syrjii jotakin ihmistä ihan minkä syyn takia tahansa vaikka se syrjitty olisi ihan oikeasti pätevämpi kuin muut, niin sehän on sen työnantajan tappio mitä suurimmissa määrin ja työnantaja on tällöin idiootti. Sen sijaan jos työnantajalla on kaksi ihan yhtä pätevää hakijaa, joista toinen on romani ja toinen ei ole, ja hän ei ota sitä romania koska ei vaikkapa halua itse työskennellä romanin kanssa, niin mitäs syrjintää se silloin on jos se toinenkin oli kuitenkin ihan yhtä pätevä? Jos hän tälläisessä tapauksessa ottaisi kuitenkin sen romanin töihin ihan vain sen takia, koska se on romani, niin eikös hän silloin syrjisi sitä toista hakijaa ihan samoin perustein?

Riippuu, minkälaisia henkilöitä Pekka ja Allan olisivat. Jos molemmilla on puoliksi suoritettu ammattikoulututkinto, ja joitain pätkätöitä siellä täällä, niin hyvin todennäköisesti Pekka saa paikan.

Sen sijaan jos molemmilla olisi vaikkapa ylempi korkeakoulututkinto ja pidempiaikainen työsuhde alla hyvillä suosituksilla, niin sanoisin että sillä etunimellä tai suomen kielen murteella ei ole merkitystä lainkaan. Tästä palataankin siihen, että tämän kaltaisia Allaneita on valitettavan vähän.

Samoin jos Pekka menee haastatteluun ihan normaaleissa vaatteissa ja Allan paukkaa paikalle perinnepuvussa, niin kyllä silläkin on varmasti merkitystä. Ihan kuin jos se Pekka tulisikin paikalle työhaastatteluun Helsingissä Sampo-pankin vahtimestarin paikkaa koskien vaikkapa Pohjanmaan kansallispuvussa, niin kyllä se haastattelija saattaisi hetken epäröidä, että mikä meininki.

Romanien työllistyminen on ihan varmasti haastavaa, mutta minun mielestäni ongelma ei ratkea sillä että syytellän työnantajia rasisteiksi. Ongelma ratkeaa sillä että pyritään poistamaan ne ennakkoluulot. Ja tämän pitäisi lähteä ihan romaniväestöstä itsestään. Yhteiskunta voi tehdä parhaansa auttaakseen asiaa, mutta niin kauan kuin enemmistö romaneista ei tähän halua tai pyri tekemään muutosta, niin ongelma ei tule poistumaan. Ja se ongelma ei siis ole rasistiset ja ennakkoluuloiset työnantajat, vaan ne syyt tälle rasismille ja ennakkoluuloille.

Nykymaailmassa kaikki on joidenkin todellisuudesta vieraantuneiden ihmisten mielestä aina ja lähtökohtaisesti yhteiskunnan vika. Ihmisissä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa, ja nimimerkit Tosifani ja erku vain vahvistavat tätä kuvaa omilla kommenteillaan. Kun romani ei pääse töihin, se on yhteiskunnan vika. Ei sen romanin, ei missään nimessä.

Riippuu vähän työpaikasta. Meinaan, että toimii tuo toiseenkin suuntaan. Esim. Pekka on työkokemusta omaava ansioitunut bussikuski ja muuttaa perhesyistä Helsinkiin, hakien myös alansa töitä. Pekka ei saa duunia, koska paikan saa saman ikäinen Mohammed, joka on juuri saanut kortin handuun. Syynä se, että Pekka kuuluu kantaväestöön ja koska "positiivinen" syrjintä.

Toki tuokin vaikuttaa, mutta myös se että reilut kymmenen vuotta ajanut Pekka on palkkataulukon yläpäässä ikälisien vuoksi, ja vastavalmistunut Mohammed taas alapäässä. Tuntipalkan ero on n. 1,60 euroa, ja se on aika paljon se jos työpanos on kuitenkin sama.

Osaako muuten joku kertoa, kuinka paljon romaneja on bussikuskeina Stadissa? Lasketaanko heidätkin kantasuomalaisiksi ja siten joutuvat myös syrjinnän kohteeksi? Koska he tykkäävät kovasti ajella autoilla, niin luulisi että kursseille hakisi romaneja pilvin pimein?

Täällä pääkaupunkiseudulla on romaneja linja-autonkuljettajina max. 10. Linja-autonkuljettajakursseilla niitä on aina silloin tällöin ja kohtalaisen jatkuvasti, mutta jostakin syystä iso osa heistä ei työllisty kovin pitkäksi aikaa kortin saatuaan. Moni kyllä siis suorittaa kortin, ja käy harjoittelut läpi, mutta kun ilmeisesti huomaavat että ihan oikeasti pitäisi niitä töitä tehdä ja olla ajoissa, niin se ei kiinnostakaan. Osaa kiinnostaa, mutta toista osaa taas ei.

Vähän asiaa sivuten, en tunne yhtäkään romania joka ajaisi taksia. Se toki lähes kaikilla tyssää siihen, että jos meinaa ajaa taksiliitteen, ei saa olla rikosrekisteriä viimeiseltä viideltä vuodelta. Yhteiskunnan vika tämäkin ja kaameaa syrjintää, tulee Tosifani meille kohta varmaan kertomaan. En myöskään ole ikinä nähnyt yhdenkään romanin ajavan kuorma-autoa tai rekkaa. En kyllä myöskään yhdenkään mustan miehen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Nykymaailmassa kaikki on joidenkin todellisuudesta vieraantuneiden ihmisten mielestä aina ja lähtökohtaisesti yhteiskunnan vika. Ihmisissä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa, ja nimimerkit Tosifani ja erku vain vahvistavat tätä kuvaa omilla kommenteillaan. Kun romani ei pääse töihin, se on yhteiskunnan vika. Ei sen romanin, ei missään nimessä...

En minä ole sanonut, että romanien työllistyminen olisi yhteiskunnan vika, päinvastoin. Romanit ovat omalla toiminnallaan hankkineet maineensa, se ei ole mitenkään yhteiskunnan vika.

Mutta jos yhteiskunta haluaa muuttaa tilannetta siihen suuntaan, että entistä useampi romani työllistyisi, eikä jatkaisi romanikulttuurin negatiivisia perinteitä, tasa-arvosta kannattaa pitää huolta. Enkä tarkoita tällä sitä, että romanin pitäisi saada pitää perinnehamettaan sairaalassa työskennellessään tai kaupassa pitäisi sietää varastelevia romaneita jne.

Romanit eivät poistu Suomesta sormia napsauttamalla ja tästä syystä yhteiskunnan kannattaa tukea niitä romaneita, jotka vievät omaa kultturiansa nykyaikaa kohti. Tällä hetkellä menneisyydellä on vielä tiukka ote ihmisistä, mutta uskoisin että parin seuraavan sukupolven aikana keskiaikaiset perinteet ovat vähemmistön harrastus.

Kohdatessani romanioppilaan, ajattelen tahtomattani täälläkin kirjoitettuja yleistyksiä eli ajattelen rasistisesti. Tämä ei kuitenkaan estä minua kohtaamasta jokaista oppilastani yksilönä, jolla on oikeus antaa omat näyttönsä osaamisestaan ja ahkeruudestaan. Usein joudun pettymään, kun oppilas toimii niiden yleistysten mukaisesti, joita ajattelin hänet kohdatessani. Mutta onneksi vastaan tulee niitä, jotka osoittavat minun olevan vain ennakkoluuloinen hölmö.

Tässä ketjussa on 99/1 suhteesta on muodostunut jonkinlainen totuus eli 99%:a romaneista on rosvoja ja ryöväreitä. Jokainen nyt varmasti ymmärtää, että tämä ei pidä paikkaansa, eikä sitä totuutena kannattaisi viljelläkään.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nykymaailmassa kaikki on joidenkin todellisuudesta vieraantuneiden ihmisten mielestä aina ja lähtökohtaisesti yhteiskunnan vika. Ihmisissä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa, ja nimimerkit Tosifani ja erku vain vahvistavat tätä kuvaa omilla kommenteillaan. Kun romani ei pääse töihin, se on yhteiskunnan vika. Ei sen romanin, ei missään nimessä.

Jaahas. Minä kai olen ottanut kantaa työllistymisasiaan vain tuomalla esiin Helsingin yliopiston tutkimuksen, joka viestii selvästi siitä, että rekrytoinnissa on olemassa eräänlaista piilosyrjintää. En tiedä sitten, että mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että asia olisi yhteiskunnan vika, enemmänkin työnantajien, jos jotakin halutaan syyttää. Minusta se nyt on vain rehellistä myöntää jo ihan tutkimusdatankin perusteella, että Igorin tai Rainerin on vaikeampi saada edes työhaastattelukutsua kuin Pekan tai Matin.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Jaahas. Minä kai olen ottanut kantaa työllistymisasiaan vain tuomalla esiin Helsingin yliopiston tutkimuksen..

Tutkimuksista en tiedä, mutta käsittääkseni Stadissa otettiin käyttöön anonyymi työnhakujärjestelmä. Vastaanottaja ei näe siis työnhakijan nimeä lainkaan.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Romanin on huomattavasti vaikeampi työllistyä, ihan sinun kaltaisten ihmisten ennakkoasenteiden takia. Mitä veikkaat, jos samaa työpaikkaa hakee Pekka ja Allan, joiden paperit ja kokemus ovat tasan, kumpi saa työpaikan?

Jos haetaan esim. Helsingin kaupungille niin vastaus on helppo: Allan ( tai Muhamed ). Tätä kutsutaan jostain syystä positiiviseksi syrjinnäksi.
 

Pekkis

Jäsen
Tuli illalla katseltua "Poliisit"-sarjaa, jossa partio pysäytti erään auton maksamattoman liikennevakuutuksen takia. Romaniperhehän siinä oli ilta-ajelulla, ja helvetinmoinen vastaansäksätys alkoi välittömästi. Lapsen turvaistuin irrallaan takapenkillä, lapsi irrallaan takapenkillä, etuvalot pimeänä, takavalot pimeänä ja edelleen ne kertomani maksut rästissä.

Mitäpä teki poliisi. Hyssytteli tyyliin "ei tästä nyt mitään tule, mutta hoitakaa ne maksut ja valot nyt vaan kuntoon, ja hyvät illan jatkot!"

Siis vittu maksut hoitamatta, turvaistuin irti, lapsi irti, kaikki vitun valot pimeänä eikä latin latia sakkoa! Kertokaa minulle, miten tämä voi olla mahdollista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tänään oli muuten juttua jossain iltapäivälehdessä (en tähän hätään löydä uutista, löytyy myös verkosta) "sukulaisten riidasta", jonka seurauksena oli herjaamista varkaaksi ja lopulta myös joku lievä yliajo jonkun marketin parkkipaikalla.
 

Nötkötti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään oli muuten juttua jossain iltapäivälehdessä (en tähän hätään löydä uutista, löytyy myös verkosta) "sukulaisten riidasta", jonka seurauksena oli herjaamista varkaaksi ja lopulta myös joku lievä yliajo jonkun marketin parkkipaikalla.

Tässä uutinen.

Otsikosta minullekkin tuli mieleen kyseinen lahko, mutta luettuani uutisen kuulosti perus suomalaiselta, keski-ikäiseltä, alkoholisoituneelta mieheltä, räyhäämässä kännissä suvun "akoille". Sitä paitsi, onko olemassa yli 60-vuotiasta romani miestä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Riippuu vähän työpaikasta. Meinaan, että toimii tuo toiseenkin suuntaan. Esim. Pekka on työkokemusta omaava ansioitunut bussikuski ja muuttaa perhesyistä Helsinkiin, hakien myös alansa töitä. Pekka ei saa duunia, koska paikan saa saman ikäinen Mohammed, joka on juuri saanut kortin handuun. Syynä se, että Pekka kuuluu kantaväestöön ja koska "positiivinen" syrjintä.

Helsingissä bussikuskit on suurilta osin ulkomaalaistaustaisia sen vuoksi, että bussikuskien työehdot ja ajat on sellaisia etteivät kelpaa suomalaisille. Jossain vaiheessa bussikuskitkin jaksoivat vielä lakkoilla, mutta ei enää. Sen vuoksi voittoa tavoitteleva liikeyritys mielellään palkkaa työntekijän joka ei "valita turhasta". Persulaisretoriikassa tämä toki kääntyy myös ulkomaalaisia vastaan, mutta syyt on aivan toiset kuin uskotaan.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Sen vuoksi voittoa tavoitteleva liikeyritys mielellään palkkaa työntekijän joka ei "valita turhasta".

Esim. Bangladeshin vaatetyöntekijät eivät "valita turhasta", tätä mallia ei tarvitse levittää yhtään enempää.

Liitothan on suuri kirosana joillekin, mutta koitetaan pitää ne samat edut ihan kaiken värisille.

Siis jos työn teko kiinnostaa.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Äsken Kauppakeskus Kaaren edustalla joku 11-vuotias man... romani alkoi huutelemaan jollekin ohikulkevalle vanhemmalle miehelle. Hänen isänsä oli aivan siinä hänen vieressään eikä tehnyt asialle mitään, vaikka tämä ylivilkas poika uhkasi "vetää turpaan" miestä ja uhitteli. Sitten mieheltä ilmeisesti paloi pinna ja hän alkoi kävellä kohti poikaa, joka meni isänsä taakse piiloon. Tässä kohtaa isä puuttui asiaan ja sanoi jotain "älä rupee kiusaa mun poikaa tai mä hakkaan sut!". Poika meni äidinsä ja siskojensa luokse penkille piiloon.

Olin pelaamassa salibandya kaverini kanssa eräällä salibandyhallilla ja kentälle paukahti romaniperhe. Hyi helvetti sitä ulosteen hajua mikä kentälle jäi heidän poistuessaan! Taisivat mennä saunaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Äsken Kauppakeskus Kaaren edustalla joku 11-vuotias man... romani alkoi huutelemaan jollekin ohikulkevalle vanhemmalle miehelle. Hänen isänsä oli aivan siinä hänen vieressään eikä tehnyt asialle mitään, vaikka tämä ylivilkas poika uhkasi "vetää turpaan" miestä ja uhitteli. Sitten mieheltä ilmeisesti paloi pinna ja hän alkoi kävellä kohti poikaa, joka meni isänsä taakse piiloon. Tässä kohtaa isä puuttui asiaan ja sanoi jotain "älä rupee kiusaa mun poikaa tai mä hakkaan sut!". Poika meni äidinsä ja siskojensa luokse penkille piiloon...

Hyvin tyypillistä romanipoikien kasvatusta, poikien kuuluu olla ylpeitä ja valmiita haastamaan, mutta tiukan paikan tullessa perhe puolustaa. Mutta auta armias, jos poika rikkoo isän tahtoa, niin raakaa on elämä. Hyvin ristiriitaista toimintaa, joka on peräisin menneisyydestä.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Hyvin tyypillistä romanipoikien kasvatusta, poikien kuuluu olla ylpeitä ja valmiita haastamaan, mutta tiukan paikan tullessa perhe puolustaa. Mutta auta armias, jos poika rikkoo isän tahtoa, niin raakaa on elämä. Hyvin ristiriitaista toimintaa, joka on peräisin menneisyydestä.

Kyllä pitäisi tuon roskasakin jotain oppia. Menneisyydellä ei voida "myydä" nykyajan pelleilyitä mitä tämä yksi kansanryhmä harrastaa.

Itse olin perheeni kanssa Powerparkissa, minulla on 5 ja 2 vuotiaat lapset ja liukumäessä oli parin Mansesterin lapset. 2 lasta noin 5 ja 7 vuotiaat luulisin. Siellä ne pikkuvesselit haastoi riitaa kaikkien lasten kanssa, myös minun jälkikasvun. Katselin sitä touhua siinä samalla kun omia lapsia vahdin ja kyllä oli niin törkeää käytöstä muita kohtaan että alkoi itselläkin mennä hermo siihen. Vanhemmat makoili kaukana nurmikoilla eikä tietenkään puuttunut mitenkään asiaan. Kun tuli aika päästää toisia lapsia sisään kaikki muut lapset lähti pois mutta yllättäen ne 2 sankaria jäivät sinne. Siinä vaiheessa itsellä oli vitutus jo siinä pisteessä että käskin niiden lasten lähteä pois tai mennä jonon perään uudelleen kun eivät valvoja totelleet.

Myöhemmin kun mentiin pomppulinnaan kuulin samat sankarit haukkui jotain tyttöä (5 vuotiasta?) läskiksi joka tuli kertomaan asiasta laitteen valvojalle.

Mahtavaa kulttuuria kerrassaan.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Joo, mä muistan joskus 10v sitten kun olimme Serenassa. Siellä juuri samanlainen kusipääkaksikko smugupentuja joka terrorisoi lasten altaassa kaikkia muita lapsia. Nipistelivät ja tönivät. Katselin sivusta touhua pienen hetken ja lopulta erään tytön äiti otti molempia rivakasti korvista kiinni ja alkoi kyselemään että missäs vanhempanne ovat. Eihän niillä ollut hajuakaan. Sinne he hävisivät tämän topakan äidin kanssa jonnekin ja olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä episodin loppu.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Joo, mä muistan joskus 10v sitten kun olimme Serenassa. Siellä juuri samanlainen kusipääkaksikko smugupentuja joka terrorisoi lasten altaassa kaikkia muita lapsia. Nipistelivät ja tönivät. Katselin sivusta touhua pienen hetken ja lopulta erään tytön äiti otti molempia rivakasti korvista kiinni ja alkoi kyselemään että missäs vanhempanne ovat. Eihän niillä ollut hajuakaan. Sinne he hävisivät tämän topakan äidin kanssa jonnekin ja olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä episodin loppu.

Viime kesänä olin kummityttöni ja tämän vanhempien kanssa rannalla nauttimassa kesäpäivästä. Epämääräinen joukko mustalaisia pyöriskeli siellä myös, ja näiden kersat käyttäytyivät aivan käsittämättömästi. Ei mitään käytöstapoja, jatkuvaa kiroilua ja muiden lasten kiusaamista. Eikä vanhempia koko homma kiinnostanut, kunnes jonkun lapsen äiti sitten päätti sanoa tiukemmin näille kiusaajille. Noh, siitähän mannet innostuivat ja oikein pontevasti tulivat puolustamaan lapsiaan. Jotain sanallista vääntöä siinä oli, ja varsinkin isä-manne oli naurettavan ylimielinen, vittumainen ja uhkaava.

Homma rauhoittui yllättäen, kun sellainen pari metrinen tatuoitu korsto tuli, ja totesi isä-mannelle, että jos he eivät suksi rannalta vittuun nyt, hän ottaa isukkia päästä kiinni, ja repii pään irti selkärangasta. Kummasti kailotus loppui, ja en ihmettelisi yhtään, jos isukilla tuli löysät housuun. Hävisivät siitä rannalta sitten häiriköimästä.

Tästä kyseisestä jengistä ei ole kyllä mitään positiivista sanottavaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Seinäjoen Tangomarkkinoilla on ammuskeltu, asiassa mm. Iltalehdessä.

Kahden ns. seurueen välille on tullut sanaharkkaa, sanaharkkaa on sitten ratkottu väkivallalla ja ottamalla aseet esille, puukkokin on maasta löytynyt.

Villi veikkaus näiden seurueiden etnis-kulttuurisesta taustasta? Etteivät vain jäljet veisi siihen kansanpukuiseen ryhmään, joka on viimeiset 500+ vuotta samanlaista paskamenoa tässä maassa touhunnut?

Ainoastaan se olisi tästä uutisesta puuttunut, että rähinä olisi tapahtunut Matin ja Tepon keikalla tai että joku seurueen sukulainen olisi ollut lavoilla laulamassa.
 

Baldrick

Jäsen
Koko poppoonhan voisi merkitä poliisin toimesta rikolliseksi järjestöksi, sillä sitä he melkeinpä ovat. Sieltä löytyy hierarkia, kaikki on perillä mitä heimon sisällä tapahtuu, aseet ja huumeet liikkuvat vallan mainiosti, sekä jo julkista keskustelua on siitäkin, että onko kansallispuku rikoksentekoväline. Oikeastihan nuo ovat vain jengi, joka haluaa pitää itsensä muun yhteiskunnan ulkopuolella. Sääli sinänsä, että kyse on "väärinymmärretystä" vähemmistöstä, joten tästä nousisi vain karmea syrjintäsoppa eduskuntaan. Olen rupatellut jonkun verran mustalaisten kanssa ja jopa viettänyt aikaani parin yksilön, jotka ovat olleet tottakai sitten minulle ihan mukavia, mutta sivusta saa seurata sitä öykkäröintiä kuitenkin, joten en sen enempää halunnut heidän kanssaan aikaa viettää. Rupatellut olen sitten parin ihan kunnon työssäkäyvän mannen kanssa ja eräs ukko, joka ajaa/ajoi taksiakin, sanoi että hävettää ihan vitusti olla manne, kun suurin osa mustalaisista on oikeasti ihan täysiä mulkkuja.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Viikin Valintatalon eteen oli vedetty jäätävän näköinen asuntoauto poikittain - niin että vei neljä parkkiruutua. Tyhjäkäynnillä se siinä raksutti, no ei varsinaisesti yllättänyt että pahvihousuthan ne siinä vähän "ostoksilla."
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Joskus tullut miettineeksi onko romaneilla normaali asevelvollisuus vaiko saavatko Jehovien tapaan vapautuksen perustein ei kiinnosta. Omana palvelusaikanani en muista nähneeni yhtään romania harmaissa.
 

jäämies-70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Die Mannschaft
Joskus tullut miettineeksi onko romaneilla normaali asevelvollisuus vaiko saavatko Jehovien tapaan vapautuksen perustein ei kiinnosta. Omana palvelusaikanani en muista nähneeni yhtään romania harmaissa.

Minä olen nähnyt yhden romanin asepalveluksessa.
Vuonna -90 kun itse olin suorittamassa velvollisuutta Niinisalossa, oli siellä Eläinlääkintäkoulussa yksi romani ja yllätys yllätys, heppapuolella!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minä näin aikoinani Säkylässä palvellessani yhden musulmaanin. Oli väijyvuoro ja tämä oli siellä putkassa. Sain kunnian saattaa sitä lääkärin vastaanotolle. Silloin koin olevani sotilasurani huipulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös