Raimo Summasen kiirastuli

  • 93 679
  • 779

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Viestin lähetti snumi
Kommentoin tuota alkuperäistä artikkelia sen verran, että Raimo Summanen ei ole menestynyt valmentajana, kuten hyvin viime MM-kisoista muistamme. Toivottavasti nämä kisat menevät paremmin. Vaikka jutussa toitotettiin sitä, että hyvin menee, niin tosiasiassa Saksa voitti tänään laukauksissa maalia kohti Suomen, mikä on kotihallissa oikeastaan häpeä.


Summanen valmensi Suomen kovatasoisessa kiekkoturnauksessa neljän parhaan joukkoon. Mielestäni melkoisen hyvä meriitti. Ai laukaustilastoko sen määrittelee kuka on hyvä valmentaja ja mikä on hyvä joukkue? Voi herran jestas sentään. Tämän päivän peli ei ollut hyvä, mutta se tärkein, eli voitto tuli.

Suomi jatkaa välieriin, saavutus johon moni ei ennen kisoja uskonut. Mielestäni nyt tulisi iloita siitä, jokaisen kiekkofanin. Eiköhän olisi syytä enemmän keskittyä perjantain välierään, kuin pesemään jälkipyykkiä ja tappelemaan siitä, pitäisikö Raato erottaa. Jälkipyykin aika on myöhemmin. Valmentajan vaihdossa ei ole mitään järkeä, varsinkin nyt kesken hyvin menneen turnauksen.

Suomi on neljän parhaan joukossa ja hyvä niin. Eikö sitä olisi syytä iloita? Suomi on selkäänpuukottajien luvattu maa, muualla välieräpaikasta osattaisiin iloita, täällä hämmenetään omaa pesää ja vähätellään ansioita. Jep.
 

snumi

Jäsen
Viestin lähetti Micco!
Summanen valmensi Suomen kovatasoisessa kiekkoturnauksessa neljän parhaan joukkoon. Mielestäni melkoisen hyvä meriitti.

Oikeastaan ihan samaa mieltä. Turnaus on kesken, ja se on tähän mennessä sujunut hyvin. Seuraavassa matsissa suurin haitta on tod näk lentoväsymys, mille valmentaja tai pelaajat eivät juuri mitään voi. Se ongelma on sitten finaalissa pois, jos sinne päästään.

Mitä tulee menestykseen tähän mennessä, se lienee pitkälti maalivahdin ansiota, tai siis: huonommalla maalivahtipelillä ei olisi mennyt näin hyvin. Siltikin minusta 22 laukausta Saksan maalia kohti kotimatsissa on kenttäpelaajilta luvattoman vähän, noin tuplaten tuo määrä alkaisi olla sopiva. Minusta tuo "kumpi voitti laukaukset" on hyvä mittari sille, miten kenttäpelaajat menestyivät. Kipper kyllä pitää lopusta huolen, jos kentälliset vaan tekevät oman osansa.
 

Kiekkonero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Voi veljet, tästä tulikin huisi turnaus. Piti ihan kirjautua Jatkoaikaankin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Olipahan esitys. Paniikista ei tietoakaan. Ei ollut lähelläkään. Ja miten olisikaan voinut olla? Summanen oli kovalla ammattitaidolla ja rautaisella jämäkkyydellä psyykannut miehistönsä niin hurjaan taisteluvireeseen, että loppujen lopuksi turnauksen tärkeimmällä hetkellä Suomen pelaajia - ainakaan isoa osaa niistä - ei kiinnostanut koko ottelun lopputulos enää vittuakaan. Ja näin ollen luonnollisesti ei myöskään paniikille ollut tarvetta. Oli kyllä totisesti melkoinen työnäyte.

Noh, me voitettiin. Onnekkaalla säkäpersepompulla Saksaa vastaan. Mutta ei se mitään. Me voitettiin. Hurraa. Lämmittelyt on ohi, turnaus alkaa sitten loppuviikosta. Uskotteko te pojat, mutta mää luulen, että me ei välttämättä pärjätä.

Nöyryytetty, yksinäinen, vapiseva Summanen - toivottavasti jäisi Suomeen. Antaisi maajoukkueen pelata rauhassa Amerikassa. Raadolta kosahti uskottavuus ja auktoriteetti sillä samalla hetkellä kun ensimmäinen pelaaja uskalsi avata suunsa. Jäljelle jäi tippa silmissä selittelevä raato, jota kukaan pelaajista ei kunnioita. Vapiseva pikkupoika. Ei kukaan voi kohdella aikuisia ihmisiä kuin koiria. Olkoon miljonäärejä tai ei, ainoastaan surkeat puudelit kestää tarpeetonta nöyryyttämistä loputtomiin. Ei kenenkään pidä sellaista kestää. Suomen maajoukkueelta onneksi löytyy tervettä järkeä ja itsekunnioitusta. Niin käsittämättömästi tämä tinkimätön ammattilainen sai pakan sekoitettua, että pelaajilla on aika työ koota itsensä huipputaisteluun. Kaikki riippuu heistä ja heidän ammattiylpeydestään. Summasella ei Suomen menestyksen kannalta ole enää sanaakaan sanottavana.

Noh, toivon mukaan näiden kisojen jälkeen päästään palaamaan jälleen iloisen, kaikkia rakastavan ja menestyvän jääkiekkoilun pariin. Luonnevikaiset pysyköön poissa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viestin lähetti TosiFani
Mikä tekee Summasesta loistavan valmentajan??

1. Voitontahto;

- Todella harvalla valmentajalla on samanlainen kunnianhimo (positiivisessa mielessä) kuin Summasella. Summanen tekee asioita aina täysillä ja on aina ennenkin tehnyt. Muistan aina, mitä hän sanoi vuonna 1995 kun Suomi oli voittanut MM-kultaa; "Pyrin painamaan jokaisen saamani sekunnin valmentajan ohjeiden mukaan". Hän oli jo pelaajana valmentajalleen kaikkensa antava. Sitä samaa hän vaatii nyt pelaajiltaan. Ja mielestäni pitääkin vaatia.

2. Selkeä tavoite;

- Summaselle vain voitto on olemassa. Joukkueella on vain yksi ja mahdollisimman korkealle asetettu tavoite. Kaikki muu on turhaa. Summaselta ei kuule tärkeillä hetkillä joillekin valmentajille tyypillistä lausetta "hyvä peli, vaikka hävittiin 0-6". Tämä ajatus ei anna mitään. Valmiiksi ei kannata lähteä häviämään tyyliin 'olisihan se mahtavaa jos saisi sen pronssin'. Sama kuin sanoisi, olisihan se mahtavaa jos häviäisi sen yhden kulminaatiopelin täydellisen menestyksen ja menestymättömyyden rajoilla.

3. Kyky ja motivaatio tehdä hirvittävä määrä töitä oppiakseen jääkiekosta kaiken mahdollisen ja mahdottoman;

- Todella harva valmentaja viettää yhtä paljon aikaa pelien katselemiseen ja suunnitteluun kuin Summanen. Summanen halusi tulla jo pelaajaurallaan valmentajaksi ja ammensi oppeja monilta huippuvalmentajilta kuten Jursinovilta, Lindströmiltä, Satherilta, Jortikalta ja Aravirralta.

4. Kyky tuntea yksittäisten pelaajien taidot;

- Summanen tuntee pelaajien taidot kokonaisuudessaan hyvin ja osaa käyttää tietojaan valmentajantyössä avukseen.

5. Ajatusfilosofiassa peli lähtee puolustamisen kautta;

- Puolustuksella voitetaan pelejä. Summanen uskoo paljon lukeneena ja nähneenä puhtaisiin faktoihin. Hän tietää myös, että jokaisella joukkueella on yksi tai useampia huippuyksilöitä, jotka iskisivät heti maalin pari mikäli joukkue alkaisi liikaa höntyilemään hyökkäyksensä kanssa. Maalien tekeminen vaatii enemmän onnea kuin hyvä puolustaminen. Ja onni on aina riski.

6. Kyky miettiä touhua koko valmennusportaan kautta;

- Suomella on erittäin vahva valmennus kokonaisuudessaan; Summasen voitontahto ja vaativuustaso, Kurrin maine ja kunnioitus ja Erkan tekninen tietotaito. Yhdessä kolmikko muodostaa toimivan trion, yhdenkin poissaolo heikentäisi soppaa ratkaisevasti. Kokonaisuudessaan Suomen joukkueen ehdottomiin valttehin kuuluu valmennus.

Summanen on äänessä mediaan päin, mutta (vaikka yleinen käsitys ei välttämättä tätä tuekaan) antaa Kurrille ja Erkalle sanavaltaa ja arvostaa näiden mielipiteitä. Yhden valmentajan kokoaikainen äänessä oleminen kuluttaisi joukkuetta paljon enemmän kuin kolmikon kokonaisuus. Pelaajat kyllästyvät samaan ääneen suhteellisen nopeasti.

7. 'Arvaamattomuus' ja 'pelko';

Vaikka Suomessa ei tätä asiaa varmaan vielä hyväksytä ja ymmärretäkään, jotkut äärimmäiset huippuvalmentajat ovat olleet arvaamattomia ja pelkoa herättäviä (oikein käytettynä uskomattoman kova vahvuus). Summasessa on vähän samaa kuin maailman kaikkien aikojen legendaarisimmissa valmentajissa Scotty Bowmanissa ja Viktor Tikhonovissa, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Välillä voi tulla paskaa niskaan ja välillä Summanen kehuu näitä niin, että pelaajat kasvavat muutaman sentin. Pelaajat saavat ja ovat saaneet näiden valmentajien kanssa motivaatiota siitä, että kukaan ei halua joutua herrojen koirankoppiin. Oikein vai väärin? Huippu-urheilussa mielestäni oikein, kotikasvatuksessa ja työpaikalla väärin (toisaalta ihmisten pitää ainakin yrittää. Mikäli taas eivät edes yritä...).

Tässä tuli joitakin minun silmiini pistäviä Summas vahvuuksia. En tiedä, kumpaan "leiriin" kuulut, puolustajiin vai vastustajiin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä vastakkainen kannanotto. Eli mitä heikkouksia Summasella valmentajana on?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Kuten jo HFboardsille kirjoitin...

Summanen on juuri siinä mielisairaan rajamailla, sekä pelaajana että valmentajana. Sosiopaatti joka on sattunut pääsemään piireihin. Törkeä riski, todellinen aikapommi....ja helvetin arvokas valmentaja...

Tätä me tällä hetkellä ainakin tarvittiin. Ehkä jatkossa joku muu, mutta Raato sai suomen neljän parhaan joukkoon siinä turnauksessa millä on jotain väliä. Jos siitä nyt ei yksi perhokalastaja tykännykään niin tough shit. Eipä tuo perhokalastaja muutenkaan kuulu meidän 6 parhaan pakin joukkoon...Pitkänen on parikymppisenä jo parempi saman roolin mies. Niinimaasta on valitettavasti jäänyt mieleen se naganon konkurssi kun Niinimaa lahjoitti Burelle 4-5 maalia.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Viestin lähetti Kiekkonero
Voi veljet, tästä tulikin huisi turnaus. Piti ihan kirjautua Jatkoaikaankin muutaman vuoden tauon jälkeen.
...
Noh, toivon mukaan näiden kisojen jälkeen päästään palaamaan jälleen iloisen, kaikkia rakastavan ja menestyvän jääkiekkoilun pariin. Luonnevikaiset pysyköön poissa.

Melko turhaan kirjauduit, jos ei muuta sanottavaa ole. Tuo epistolasi on nimittäin kuultu täällä jo useammastakin suusta.

Tämä on mahdollista todellakin vain Suomessa. Silloinkin, kun kaikki on vieläkin auki taivasta myöden ja Suomi jatkaa pelejään välierissä, lisätään vettä negamyllyyn entisestään ja koitetaan kahta ankarammin maalailla ikäviä skenaarioita taululle. Luulen, että tämänkin parin päivän jatkoaikaotoksen perusteella haluaisin katsoa välierän amerikkalaisessa tai venäläisessä kisastudiossa. Siellä sentään kaikki fanit koittavat kannustaa omiaan ja toivoa omiensa voittoa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Kiekkonero
Noh, toivon mukaan näiden kisojen jälkeen päästään palaamaan jälleen iloisen, kaikkia rakastavan ja menestyvän jääkiekkoilun pariin. Luonnevikaiset pysyköön poissa.

Me ollaan tosiaan nähty millainen pelaaja tuo Janne Niinimaa on silloin kun ollaan tässä iloisessa ja kaikkia rakastavassa ilmapiirissä ja sille Niinimaalle ei ole Suomen maajoukkueessa yhtään mitään käyttöä.

Tässä turnauksessa Summanen oli vittuilullaan saanut Niinimaan pelaamaan selkeästi paremmin mutta nyt kun Niinimaalle olisi maajoukkeessakin tarvetta niin tälle meidän supertähti pakille ei sitten valmentajan valmennustyyli kelpaakaan.

Siis käsi sydämellä, kenen mielestä Janne Niinimaa on viimeisen 5 vuoden aikana maajoukkueessa pelannut hyvin?
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti flintstone
Siis käsi sydämellä, kenen mielestä Janne Niinimaa on viimeisen 5 vuoden aikana maajoukkueessa pelannut hyvin?

Ei ainakaan minun, eikä varmaan hirveän monen muunkaan. Mutta tästähän ei koko prosessissa ole lainkaan kysymys.
Luulen, että aika moni Summasen puolustaja kääntää takkinsa, kun totuus tulee julki.
Vaikka ketään ei lyöty olekaan, niin täysin pelaamisen ulkopuolisiin asioihin suuntautunut raivoaminen ja solvaaminen ei kuulu hyväksyttävään maajoukkueen päävalmentajan repertuaariin täysin riippumatta siitä, minkälaisia tuloksia herralla on ollut. Ja eipä noissa tuloksissakaan vielä mitään ylimaallista ole ollut.
Summasen itse lanseeraama slogan "Suomi on palannut huipulle" on täysin vailla minkäänlaista pohjaa. Suomi ei ole palannut Summasen aikana yhtään mihinkään. Surkein esitys MM-kisoissa vuosikausiin ja nyt Saksan ja täysin aneemisen Tsekin voittaminen eivät todellakaan ole mitään ainutkertaisia tapahtumia.
Summasen pesti on käytännössä jo ohi ja se on kaikkien etu myös Suomen maajoukkueen pelillisen menestyksen kannalta pitkällä tähtäimellä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Isaksson

Vaikka ketään ei lyöty olekaan, niin täysin pelaamisen ulkopuolisiin asioihin suuntautunut raivoaminen ja solvaaminen ei kuulu hyväksyttävään maajoukkueen päävalmentajan repertuaariin täysin riippumatta siitä, minkälaisia tuloksia herralla on ollut.

Mielenkiintoista. Sinulla on ilmeisesti sisäpiirin tietoa? Voisitko valaista meitä tietämättömiä hieman, että mitä nämä pelaamisen ulkopuoliset asiat mahdollisesti ovat?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Noin näppituntumalta voi laskea, että 20-30% tänne kirjoittavista TOIVOVAT Suomen tippuvan jatkossa, koska eivät pidä Summasen valmennustyylistä. Uskomatonta paskasakkia.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti PeteX
Noin näppituntumalta voi laskea, että 20-30% tänne kirjoittavista TOIVOVAT Suomen tippuvan jatkossa, koska eivät pidä Summasen valmennustyylistä. Uskomatonta paskasakkia.

Jep, ja näin näppituntumalta Jatkoajan Hifk-faneista tilanne on kuta kuinkin fifty-sixty...
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Viestin lähetti PeteX
Noin näppituntumalta voi laskea, että 20-30% tänne kirjoittavista TOIVOVAT Suomen tippuvan jatkossa, koska eivät pidä Summasen valmennustyylistä. Uskomatonta paskasakkia.

Odotan tämän kohun säestyksellä entistäkin suuremmalla innolla välierävoittoa. Sen lisäksi, että se olisi Suomen kiekkohistorian kaikkien aikojen saavutus, niin voisimme perustaa uuden ketjun:

Tässä ketjussa kääntelemme takkejamme ja gloryhunttaamme.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti PeteX
Noin näppituntumalta voi laskea, että 20-30% tänne kirjoittavista TOIVOVAT Suomen tippuvan jatkossa, koska eivät pidä Summasen valmennustyylistä. Uskomatonta paskasakkia.

Siltä näyttää. Täysin uskomaton tilanne. Joukkue on lähdössä rapakon taakse pelaamaan World Cupin välieräottelua, mutta ei kelpaa. Hirveä itku Niinimaan kohtelusta ja Suomen vaisuhkosta pelistä Saksaa vastaan. Siellä sitä kuitenkin ollaan neljän joukossa. Tänään tippuu joko Tsekki tai Ruotsi. Mutta nehän ovatkin vasta taktikoineet.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Isaksson
Luulen, että aika moni Summasen puolustaja kääntää takkinsa, kun totuus tulee julki.
Vaikka ketään ei lyöty olekaan, niin täysin pelaamisen ulkopuolisiin asioihin suuntautunut raivoaminen ja solvaaminen ei kuulu hyväksyttävään maajoukkueen päävalmentajan repertuaariin täysin riippumatta siitä, minkälaisia tuloksia herralla on ollut.

No hui kauheaa. Mitähän niin hirveää Summanen on voinut Niinimaalle sanoa (lue: huutaa) että meidän tähtipakki ja koko pumpulissa kasvatettu joukkue on niin syvästi järkyttynyt?

Viestin lähetti Isaksson
Summasen itse lanseeraama slogan "Suomi on palannut huipulle" on täysin vailla minkäänlaista pohjaa. Suomi ei ole palannut Summasen aikana yhtään mihinkään. Surkein esitys MM-kisoissa vuosikausiin ja nyt Saksan ja täysin aneemisen Tsekin voittaminen eivät todellakaan ole mitään ainutkertaisia tapahtumia.

Niinpä niin. Eihän sijoittuminen tässä World Cupissa neljän parhaan joukkoon luonnollisestikaan ole minkäänmoinen suoritus, eipä tietenkään. Kanada, Slovakia, Ruotsi, Tsekki, USA ja Venäjä kuusikosta kaksi jää varmasti meidän taaksemme ja yhden kanssa me varmasti sijoitutaan vähintään jaetulle 3.sijalle, kyllä kuulostaa edelleenkin ihan jokapäiväiseltä suoritukselta maailman parhaiden pelatessa.

Viestin lähetti Isaksson
Summasen pesti on käytännössä jo ohi ja se on kaikkien etu myös Suomen maajoukkueen pelillisen menestyksen kannalta pitkällä tähtäimellä.

Ja sitä tappajan vaistoa ei sitten taaskaan edes yritetä löytää. Samaa kivakiva ja halihali meininkiä vaan sitten jatkoon kun meidän kiekkoleijonat ei kestä kovaa kritiikkiä ja jatkuvaa psyykkaamista. Meillä kivakiva-kerhossa valmentajan pitää olla mitäänsanomaton seinäruusu jolla ei ikinä ole mitään pahaa sanottavaa kenestäkään eikä mistään. Kiiltokuva-imago on tärkeintä.
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Viestin lähetti flintstone
Siis käsi sydämellä, kenen mielestä Janne Niinimaa on viimeisen 5 vuoden aikana maajoukkueessa pelannut hyvin?

Salt Lake Cityssä oli ainakin omasta mielestäni Suomen paras puolustaja. Muuten ollut aika vaihtelevaa.
 

Kyylä

Jäsen
Viestin lähetti PeteX
Noin näppituntumalta voi laskea, että 20-30% tänne kirjoittavista TOIVOVAT Suomen tippuvan jatkossa, koska eivät pidä Summasen valmennustyylistä. Uskomatonta paskasakkia.

Ilmoittaudun paskasakin jäseneksi. Jääkiekko on tietenkin peliä ja pelissä voitot ratakisevat, mutta on se paljon muutakin. Se on viihdettä jota seuraa Suomessa varmasti miljoonapäinen yleisö - entä jos siitä tippuu pois tämä paskasakki. Summasen täytyisi muistaa se, että maajoukkuevalmentaja on valmennustehtävänsä ohella aikamoinen jääkiekon myyntimies. Ei ole Suomessakaan mikään itsestäänselvyys, että kiekko aina jaksaa kiinnostaa kaikkia.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti flintstone
No hui kauheaa. Mitähän niin hirveää Summanen on voinut Niinimaalle sanoa (lue: huutaa) että meidän tähtipakki ja koko pumpulissa kasvatettu joukkue on niin syvästi järkyttynyt?

Mistä kumpuaa syvä vihasi suomalaisia jääkiekkoilijoita kohtaan? Miksi oletat heidän olevan "pumpulissa kasvatettuja"?

Toteamuksessasi "pumpulissa kasvamisesta" on paljon piiloaggressiota, jonkalaista voi syntyä esimerkiksi siitä, että ihminen kokee kiekkoilijoiden päässeen elämässään jotenkin "helpommalla", ja tästä syystä heitä on tavalla tai toisella "rangaistava".
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Porttila: Summanen kaivaa omaa kuoppaa

Raimo Summanen on palavasieluinen valmentaja, jolle päämäärä ja sen saavuttaminen ovat kaikki kaikessa. Päämäärän eteen Summanen on valmis tekemään lähes mitä vaan, kuten aikoinaan SM-liigan kiihkeissä peleissä huomasimme.

Ja siinä kun seepra ei pääse raidoistaan, ei Ramikaan tavoistaan. World Cupissa Summanen kuitenkin unohti sen, että nyt hän on tekemisissä ammattilaisten kanssa, pelaajien kerman, parhammiston, joka ymmärtää pelistä ehkä enemmän kuin päävalmentaja itse.

Summanen unohti, että valmentajan tulee kunnioittaa näitä pelaajia, siinä kun pelaajien valmentajaansa. Silloin pelaajia ei sätitä ja nöyryytetä muitten edessä, niin kova valmentaja Summanenkaan ei vielä ole.

Summanen otti Janne Niinimaan, syystäkin, silmätikukseen MM-kisoissa. Silloin Janne ei pelannut omalla tasollaan.

Se, että Rami joutui nostamaan Niinimaan World Cup -joukkueeseen Jere Karalahden tilalle, oli Ramille kova paikka. Summanen antoi Niinimaalle kuitenkin mahdollisuuden, jonka tämä käytti hyväkseen.

Niinimaa pelasi pitkään aikaan parasta arvoturnaustaan Leijona-paidassa, ei hänen piikkiinsä voitu laittaa Ruotsin nousua lauantaina 3-1-tappioasemasta 3-3-tasapeliin. Niin kuin ei muitakaan joukkueen yhteisiä pelillisiä syntejä.

Kun keskustelin Jannen kanssa, tuli minulle selväksi, ettei hän suinkaan ole yksinäinen susi joukkueen sisällä. Hän oli vain se pelaaja, joka päätti nostaa kissan pöydälle, vaikka seuraukset hänen kohdallaan ovatkin kovat.

Jannen päätös sai ymmärtämystä myös muilta pelaajilta. Heistä Teemu Selänteen kanssa käymäni keskustelu oli mielenkiintoinen.

Vaikuttaakin täysin selvältä, että Summanen pelasi World Cupissa uhkarohkeaa tai rutiköyhää. Tätä kirjoitettaessa on kaikki vielä pelillisesti mahdollista. Summanen tietää, että pääsy World Cupin finaaliin on täysin mahdollista, ja silloin hän jäisi historiaan miehenä ja valmentajana, joka teki suomalaista jääkiekkohistoriaa.

Sellaista valmentajaa ei erotettaisi. Ainakaan heti. Mutta jos Suomen tie nousee pystyyn ennen finaalia, tietää se kuumaa kiekkosyksyä. Silloin Summanenkaan ei voi olla varma asemastaan.

Maajoukkueen päävalmentajalta kun vaaditaan paitsi pelillistä tietämystä, jota Summasella on valtavasti, myös psyykkistä pelisilmää. Sen liiallisesta käyttämisestä Ramia ei voi syyttää.

Tunnen monta Summasen valmennuksessa ollutta pelaajaa, joiden kertomukset nostavat niskakarvat pystyyn.

Se, mikä oli sallittua "tyhmien" seurapelaajien kouluttamisessa, ei ole hyväksyttävä tapa toimia maajoukkueessa. Jokainen maajoukkueeseen valittu pelaaja pelaa sillä tasolla, ettei häntä tarvitse enää opettaa syömään, saatika sitten haukkua ja sättiä alimpaan helvettiin, jos lusikasta tipahtaa muutama "roiske" puserolle.

Yksilöurheilijana Summanen olisi se pelastava enkeli, jota olisi olympialaisissa kaivattu, joukkuelajin valmentajana hän on vielä hiomaton timatti, joka nykyisellä tavalla toimiessaan kaivaa omaa kuoppaansa.

Teksti: Jari Porttila 6.9.2004
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Kyylä
Ilmoittaudun paskasakin jäseneksi. Jääkiekko on tietenkin peliä ja pelissä voitot ratakisevat, mutta on se paljon muutakin. Se on viihdettä jota seuraa Suomessa varmasti miljoonapäinen yleisö - entä jos siitä tippuu pois tämä paskasakki. Summasen täytyisi muistaa se, että maajoukkuevalmentaja on valmennustehtävänsä ohella aikamoinen jääkiekon myyntimies. Ei ole Suomessakaan mikään itsestäänselvyys, että kiekko aina jaksaa kiinnostaa kaikkia.

Mitä pahaa se Summanen on sulle tehnyt? Aivan varmasti koko tämä likapyykki pestään kisojen jälkeen ja silloin katsotaan, onko Summasella edellytyksiä jatkaa. Nyt on menossa kisat, joissa Suomi on menestynyt odotettua paremmin. Summanen ei ole Suomen jääkiekkomaajoukkuetta tärkeämpi.

On tämä jumalauta uskomaton urheilukansa.
 

Kyylä

Jäsen
Viestin lähetti Vakio
Mitä pahaa se Summanen on sulle tehnyt?

Vienyt kiinnostuksen maajoukkuekiekkoon ja samalla näköjään monelta muultakin. On kieltämättä aika merkillinen olo, kun puolitosissaan toivoi Saksan voittoa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Onnittelut Raimolle.

Nyt meillä on 2 päävalmentajaa, jotka ovat johdattaneet A-maajoukkueen WC-tasolla välieriin. Ensimmäinen oli Pentti Matikainen 1991 ja nyt Raimo Summanen 2004.

Mahdollisuus on tehdä historiaa ja päästä jopa loppuotteluun. Minusta olisi loistavaa, jos joukkue saisi nyt työrauhan vaikean Saksa-pelin jälkeen ja nyt keskityttäisiin voittamaan välierä-peli .

Jälkipyykit pitäisi pestä vasta Amerikan-reissun jälkeen. Onneksi joukkue pääsee edes matkustamaan Suomesta pois. Kaikkea Summasen tekemisiä en edelleenkään hyväksy, mutta sillä ei juuri nyt ole merkitystä. Kisat ovat kesken.
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Mikäli saamani tiedot pitävät paikkansa (eikä minulla ole todellakaan syytä epäillä niitä), on Summasen lähdettävä. Vaikka arvostankin häntä valmentajana, niin johonkin on silti se raja vedettävä tuloksen tekemisen kanssa. Kaikkea ei Rami ole suonkaan tehnyt väärin, sillä joukkueemme on neljän parhaan joukossa, kun maailman parhaat joukkueet kohtaavat. Se on kova saavutus joukkueelta ja valmennukselta.

Mutta silti... Jortikka kehiin!!!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Hearsay

Entäs sitten Pasi Nurmisen poisjäänti keväällä: kuinka moni uskoo Nurmisen jaksavan kovin kauaa Summasen valmennustyyliä?
http://sports.espn.go.com/nhl/worldcup04/news/story?id=1875694

On jaksanut Jokereissa parikin kautta katsella Summasta. Nurminen ei tullut, koska Rami ei luvannut varmaa ykkösmaalivahdin paikkaa. Sen takia Rami ei valinnut Pasia World Cupiinkaan. Ei kukaan olisi jaksanut katsoa Nurmisen mökötystä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös