Pystytkö myöntämään olleesi väärässä?

[MacRef]

Pohjois-Korea -ketjussa huomasin kuinka vaikeaa erään palstalle kirjoittavan nimimerkin oli myöntää olleensa väärässä. Jäsen @Zalmonella ei voinut tuota suoraan myöntää, vaikka kuinka hänelle osoitettiin, että nyt taisi tulla kirjoitettua muunneltua totuutta. Lopulta kyllä asian ympärillä pyörittiin siten, että olisi muka lähes alun perinkin ollut samaa mieltä muiden kanssa, mutta se tosiasiallinen myöntäminen jäi tekemättä.

Myös muissa ketjuissa on aina aika ajoin havaittavissa samantyylistä asian ympärillä pyörimistä ja veivaamista tai jopa suoranaista välttelyä siten, että ei vain vahingossakaan tarvitsisi vastata sanoistaan ja myöntää kirjoittaneensa epätotuutta alun perin. Jätetään vastaamatta suoriin kysymyksiin jne.

On myös toisenlaisia esimerkkejä. Joku aika sitten jäsen Räpylä-Repe kommentoi Huonot toimittajat vauhdissa jonkun median uutista rajavartijoihin ja laittomiin rajanylityksiin liittyen seuraavasti:

En keksinyt parempaa ketjua. Onko toimittajan laskutaidossa vikaa, kun ei ole kyseenalaistanut ollenkaan näitä lukemia. Minun matemaattinen ajatteluni ainakin kysyy, että minkä maalainen on kuudes kiinni jäänyt ensimmäisessä lainauksessa. Sitten jälkimmäisessä lainauksessa samasta jutusta todetaan, että kiinni jääneitä on yhteensä n. 10, vaikka aiemmin todetaan kiinni jääneen 6 kpl. Mitäpähän helvettiä?

Repelle osoitettiin, että nyt saattoi olla osin hänenkin ymmärryksessään vikaa ja vastaus oli nopea ja ripeä. Boldaus minun.

Ahh, luulin Kaakkois-Suomen rajavartioston kommentoivan laittomia maahantulijoita kokonaisuudessaan. My bad.

Asia on jäänyt askarruttamaan minua ja siksipä aiheesta ketju. Onko väärässä olon myöntäminen sinulle vaikeaa vai helppoa? Äänestää voi valituista vaihtoehdoista ja kommentoidakin saa.

 

[Leon]

Myönnän, olette väärässä.

 

[Kisapuisto]

Tämä äänestys pitäisi ehdottomasti olla avoin. Nythän jokainen vastaa että on suoraselkäisyyden perikuva.

 

[MacRef]

Tämä äänestys pitäisi ehdottomasti olla avoin. Nythän jokainen vastaa että on suoraselkäisyyden perikuva.

Hyvä ajatus. Yritin muuttaa, mutta en enää kyennyt (tai osannut) muutosta tekemään. Ei taida onnistua. @Moderaattorit, pystyttekö te koodaamaan vielä tätä äänestystä siten, että äänestys olisi avoin?

 

[Kanerva]

Pystyn, ei tee kipeetä.

@SergeiK tuu säkin äänestämään!

 

[Kourujärven Ponnistus]

Kyllä vaan. Monta kertaa täälläkin myönnän olleeni väärässä.

Muutama vänkääjä tulee kyllä mieleen, mutta ei nyt aleta vänkäämään.

 

[Kisapuisto]

Tästä taitaa tulla Jatkoajan historian yksimielisin äänestystulos. Me kaikki olemme rehtejä ja suoraselkäisiä!

 

[Le Banner]

Kyllä, joka päivä. Tosin useimmiten olen oikeassa kaikissa asioissa.

 

[Hartza]

Luonnollisesti.

 

[Hirvonen]

En tiedä koska en ole koskaan ollut.

 

[sampio]

Pystyn, jos keskustelu on ollut asiallista. Asiallinen argumentointi ei yleensä johda siihen, että tuntisi olevansa nurkkaan ajettu tai nolattu, ja silloin on yleensä helpompi itsekin ajatella asiaa ja kenties myöntää olleensa väärässä, jos kokee tarpeelliseksi. Sen sijaan ilkkuminen ja tarkoituksellinen nolaaminen tekee ainakin mulle sen, että on vaikea myöntää kusipäälle olleensa väärässä. En välttämättä lähde enää (aiemmin lähdin aika helpostikin) mukaan sanasotaan, koska olen jo niin aikuinen, mutta ainakaan siinä tilanteessa en asiaa myönnä ellei se ole totaalisen ilmeinen ja oma erehtymiseni täydellinen lapsus. Oikeassa olemisen tarve on vähentynyt iän myötä omalla kohdallani.

 

[Durden]

Nuorempana huomasin työurani olevan pienessä nousukiidossa, ja niihin aikoihin tuumasin, että luultavasti ei olisi haitaksi lukea myös työelämää koskevaa kirjallisuutta. Kirjaa en enää muista, mutta eräs neuvo jäi mieleen: esimiehen tai asiakkaan luottamuksen saa paremmin kun tunnustaa rohkeasti tehneensä virheen, silloin kun virhe on tapahtunut, sen sijaan että selittelisi, kiistäisi tai pakenisi tekosyiden taakse. Tunnistin itseni "...joo mutku oli kauhee kiire..." selittäjäksi. Aikaa kului, ja varmaan pienempiä sattumuksia siinä välilläkin sattui, mutta sitten osui kohdalle isompi moka, jätän nyt yksityiseen suojaksi yksityiskohdat kertomatta, jonka seurauksena asiakas lähti. Toimitusjohtaja tuli kysymään tapahtuman taustoja, ja hammasta purren keräsin rohkeuteni ja sanoin reippaallaa äänellä: minun moka. En puolustellut, kierrellyt tai hakenut syitä kiireestä.

Ja se kuulkaa toimi! Jälkeen päin kyseisestä tapahtumasta tuli toimitusjohtajan suosikkitarina muutaman tuopin jälkeen, tilanteesta oli näes jälkikäteen helppoa löytää myös komiikkaa, ja nimen omaan hyvässä valossa minua kohtaan. Huomasin myös minun ja esimieheni välien parantuneen tuon jälkeen.

Jälkeenpäin esimiehenä olen arvostanut samansuuntaista toimintaa alaisiltani. Virheen syyt selvitetään, ja niistä pitää ottaa opiksi. Jos sama moka käy aina samalle henkilölle, ja kyseisen henkilön mielestä vika on aina jossain muualla, niin luottamukseni hupenee. Suoraselkäisyydellä taas saa luottamusta.

 

[Turha Kaukalo]

En mä tiiä. Varmaan joskus. Sitten on asioita, joissa en pysty todellakaan.

 

[Virveliä kainaloon]

Ongelma on pikemmin siinä, etten uskalla sanoa olleeni oikeassa. Tai no, okei, uskallan, ja itseasiassa teen sen varsin äänekkäästi, mutta tuntuu siltä, että olen ihan liian häveliäs tämän asian suhteen. Virheiden myöntäminen ei todellakaan ole ongelma, löytyy esimerkkejä vaikka täältä palstalta, ja joku ponteva kaveri, joka tykkää vanhoja viestejä plärätä noin muutenkin, voi vaikka niitä esimerkkejä etsiä. Mä lähden aina siitä, että olen väärässä.

Ehkä muuten juuri tuon lähtökohdan takia olenkin ihan liekeissä, jos jälkikäteen selviää, että olinkin oikeassa.

 

[Ralph]

Kerran olin väärässä, mutta sitten kyseessä olikin väärinkäsitys.

 

[bebeto]

Kerran luulin olleeni väärässä mutta erehdyin.

 

[mjr]

Olin kerran väärässä JA:ssa (jokin fysiikkakeskustelu fundiksia vastaan), mutta kukaan ei huomannut, kun kiemurtelin irti väitteestäni tosi taitavasti! Eli virallisesti en siis ole kertaakaan ollut väärässä JA-keskusteluissa, mikä viestimäärälläni on erinomainen saavutus...

 

[Vanha Len]

Myönnän olleeni väärässä aika vahvastikin. Nimittäin luulin, että laiton maahan pyrkminen olisi jotenkin negatiivinen juttu mutta eihän kai se olekaan. Olen valmis muuttamaan kantaani kun kyseiseinen asia tuo esille asioita, jotka ovat enemän positiivisia kuin negatiivisia.

Odotan kokemuksi ihmisiltä, jotka ovat ottaneet laittoman maahantulijan kotiinsa vs rasistit.

 

[alwahla]

Pystyn ja vaikka lähes joka kerta samanlaisen tilanteen tullessa kohdalleni toistan mielessäni oppineeni aiemmasta kerrasta, sorrun kohtuu usein samaan virheeseen. Ja sekös vasta vituttaakin.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Kaikki vaihtoehdot.

 

[Murskaaja]

En läheskään aina. Yleensä koitan epätoivoisesti kieroilla tilanteen voitoksi ja tarvittaessa selkärankani taipuu vaikka viidenteen ulottuvuuteen.

 

[Deko]

Jos puhutaan pelkästään nettikeskustelusta, niin vaihtelee. Joskus kyllä, joskus en, riippuen miten tiukka vääntö on kyseessä.

Oikeassa elämässä on helpompaa.

 

[Worrell]

Olen ollut väärässä. 10 vuotta sitten pidin Jatkoajan keskustelupalstaa laadukkaana. Nyt 10 vuotta myöhemmin mun on pakko myöntää, että olin pahasti väärässä. Paska palstahan tämä on. Kunnon rinkirunkkareiden kokoontumispaikka. Harvoin täältä enää löytää mitään fiksua keskustelua. Pl. NHL-osio.

 

[julle-jr]

Pystyn myöntämään ja myönnänkin usein. Ajattelen asiaa ikään kuin todennäköisyyslaskennan kautta. Mielestäni olisi kummallista, jos sattuisi niin, että minä olisin aina oikeassa. Joten silloin kun tulee tilanne, jolloin olen väärässä, ei ole ongelmia tätä tosiasiaa tunnustaa. Muutenkin pyrin hyväksymään tosiasiat. Silloin tällön väärässä oleminen on ikään kuin väistämätöntä siinä missä mikä tahansa luonnonlaki. Pyrin siis näkemään itseni ikään kuin ulkopuolisen havainnoijan silmin, jolloin minä olen yksi yksilö muiden joukossa.

Edellä mainittu ei kylläkään tarkoita, ettenkö olisi innokas vänkäämään monesta asiasta, olen kyllä, mutta argumentoinnin näen vain asioiden tarkasteluna eri kanteilta. Vänkääminen ikään kuin vähentää riskiä tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä.

Esimerkiksi töissä olen saanut melkoisen takinkääntäjän leiman, koska muutan mielipidettäni vaivatta, mikäli joku osoittaa mielipiteeni vääräksi.

Olin jokin aika sitten Koreassa työmatkalla. Paikallinen myyntimiehemme oli esitellyt asiakkaalle alustavasti erästä visioimaansa teknistä prosessiparannusta ja myös asiakkaan puolelta eräs johtaja oli innostunut aiheesta niin, että oli esitellyt sitä edelleen omalle porukalleen. Tunnettujen fysiikan lakien pätiessä idea oli kuitenkin mielestäni selkeästi älytön, jopa mahdoton, joten kerroin myyntimiehellemme, että aion ehdottaa asiakkaalle erästä toista tapaa. Hän oli lähes paniikissa ja sanoi, että asiakkaan johtaja menettää kasvonsa, mikäli osoitat hänen olleen väärässä, emmekä saa enää ikinä kauppaa tänne. Yritin selittää, että ajoittainen väärässä oleminenhan juuri on koko homman idea, silloin oppii jotain uutta, mikä taas on koko elämän tarkoitus. Ei siinä mitään mielenkiintoista ole, jos asiat menevät ennakko-odotusten mukaan, tutkimusmatkailijaluonteen täytyy pyrkiä nauttimaan juuri niistä tilanteista kun asiat menevät "väärin".

No, tietysti joskus käytännön tasolla voi olla vaikeaa muistaa nämä periaatteet, mutta ainakin noin pyrin ajattelemaan.

 

[MustatKortit]

Pystyn myöntämään olleeni väärässä. Tällä palstalla olen sen valitettavan usein joutunut tekemään ;)