Joo, eläinlääkäristä saan myöhemmin vastauksen, mutta mikähän lie tuolla yhdellä meidän sisäkissoista ollut. Oli muutaman päivän syömättä, eikä oikein juonutkaan. Laihtui aivan saakelisti, mutta tuossa viikonloppuna sitä saanut mihinkään tutkimuksïinkaan. Ikää on 13 vuotta, mutta tottunut että tässä talossa on kissat eläneet tuonne likemmäs 20-vuotiaiksi. Sitten alkoi juomaan ja joikin aika paljon ja söi vähän, kun annoin tonnikalaa ja nyt syö purkkiruokaa kuin hullu ja näyttää muutenkin virkeämmältä. Pesee myös itseään epätavallisen paljon varsinkin kaulasta ja pesee kaikki muutkin kissat. Tutkituttaahan tuo kannattaa, mutta tärkeintä, että nyt syö ja juo eikä nuku ihan 24 tuntia vuorokaudessa.
Sokeritauti, jos on niin sitten kyllä loppuu tuon päivät. Munuaisten vajaatoimintaa, kilpirauhasen liikatoimintaa voi kyllä hoitaa kait ihan ruoalla ja kuurilla. Mitään kusitulehdusta ei ole, niitä on tullut hoidettua yli 10 kappaletta toisella kissalla. Olisko sitten vaan ollut kipeänä, tai suussa jotain vikaa, joka nyt parantunut? Eipä sitä tiedä, voihan tuo olla että illalla on taas huonossa kunnossa, mutta enpä sitä tänäänkään ehdi mihinkään viemään.