Lähtevätkö tapparan pelaajat viettämään ansaittua kesälomaa perjantain jälkeen? Toivottavasti.
Kyseessä siis kuudes ja mahdollisesti sarjan viimeinen ottelu. Blues taisteli voiton kotonaan ja voikin lähteä Tampereelle hieman vapautuneimmissa tunnelmissa kuin kotijoukkue. Mahdollinen tappiokaan ei olisi maailmanloppu, kotona sitten voitto ja välieriin. Toivottavasti blues sai ylimääräistä virtaa ja annoksen itseluottamusta ja-voitosta sekä henkisen yliotteen tapparasta. Kolmas peräkkäinen tappio olisi ollut varmasti liikaa.
Miten tappara sitten kaatuu? Tarvainen on yritettävä pitää, jo neljä maalia bluesia vastaan. Samoin JOjanen on syttynyt pelaamaan bluesin kannalta väärään aikaan. Toinen seikka on jäähyt, niistä on pakko päästä eroon tapparan ylivoiman alettua tuottamaan tulosta. Samalla oman ylivoiman on toimittava. Yltiöpäinen hyökkääminen ei varmasti kannata, mitä pidemmälle peli etenee 0-0 tilanteessa, alkavat tapparan pelaajat varmasti puristamaan hieman enemmän mailastaan. Vaikkakin tappara on kokenut joukkue, bluesin parin maalin johto voisi katkaista selkärangan. Johto olisi sitten pidettävä samalla tavalla kuin edellisessä kohtaaamisessa tampereella.
Ketjuja on aika turha alkaa veikkailemaan, sen verran sekavat ne olivat viimeksi ennen ottelua.
Luistimet tukevasti jään pinnassa oman pään kautta (jälleen kerran) hakemaan voitto ja odottelemaan kuka tulee vastustajaksi välierissä.
Edit : Takaisin koulun penkille lukemaan matematiikan kirjaa.

Viimeksi muokattu: