Istuskelin itsekin turnauskatsomossa, mutta olin alkuun ensin niin pienessä kulmassa, etten aivan kaikkea nähnyt ja myöhemmin istuin taas niin alhaalla, että näkyvyys oli hieman puutteellinen edessä olleen jäähyboksin vuoksi.
Jotain huomioita kuitenkin, vaikka nähtävästi muutaman tilanteen olen huonon "kuvakulman" vuoksi nähnyt väärin.
Aloitetaan vaikka epäolennaisimmasta eli
Mestis-maajoukkue:
KalPaa vastaan parhaana palkittiin maalivahti Antti Niemi. Suht hyvin nuori mies pelasin, näin nähtynä paremmin kuin virkaveljensä Jaakko Suomalainen. Puolustuksessa erottuivat lähinnä kaksi miestä: yritteliäästi pelannut ja laukonut Simo Mälkiä, joka iski maalin komeasti siniviivalta sekä Petri Tähtisalo, joka yhtälailla koetti siniviivalaukauksilla vastustajan maalivahdin refleksejä. Kuitenkin edellämainittu oli joukkueen selvästi näkyvin puolustaja. Hyökkääjistä erottui pääasiassa Reino Soijärvi, joka laukoi mielellään ja oli spurtata kerran läpiajoonkin, mutta menetti kiekon heti kiekon saatuaan siniviivalla. Samuli Piiroinen iski turnauksen ensimmäisen maalin, mutta oli muuten melko väritön ja näkymätön.
Pelicans:
Pelicans pelasi alusta lähtien yritteliäästi ja energisesti, mutta oli ehkä aikaisen ajankohdan syytä, ettei pelaajat vielä löytäneet yhteistä säveltä. Maalissa pelasivat Pasi Nurminen Lukkoa vastaan ja Markus Helanen ottelun Ässiä vastaan. Heistä selvästi paremmin koppeja otti Nurminen, mutta siitä huolimatta Helanen pelasi tasapaksun varmasti tasapelin Ässiä vastaan. Nurminen joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa kolme kertaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että Lukko tuli otteluun pakkovoittamaan ja pelasi hienosti. Puolustuksessa erottui käytännössä vain yksi pelaaja, joka iski lisäksi Pelicansien ainoan maalin turnauksessa: Santeri Heiskanen. Häntä peluutettiin paljon, ehkä senkin vuoksi näkyi. Muut pelaajat, Sami Helenius mukaanluettuna, olivat melko näkymättömiä. Hyökkääjistä parhaiten erottui monta laukaisupaikkaa hakenut Marcus Paulsson, joka ei kuitenkaan paikoistaan huolimatta onnistunut viimeistelemään maalia.
Ässät:
Aamun ottelussa Lukkoa vastaan Ässät tuntui selvästi valmiimmalta paketista tässä vaiheessa "kautta". Joukkue nousi nopeasti omalta alueelta hyökkäyksiin ja Lukko oli helisemässä. Maalivahdeista Riksman pelasi ottelun enemmän, mutta on aika vaikea sanoa nähdyn perusteella kumpi maalivahdeista on parempi. Nissinen pelasi Pelicansia vastaan hyvin. Joukkueen puolustuksessa Pasi Peltonen oli selvä johtaja. Paljon peliaikaa saivat myös Marko Toivonen ja Jesse Saarinen, joista erityisesti Saarinen osoittautui pelimieheksi. Hän iski Ässien ainoan juuri Pelicansia vastaan ja palkittiin lisäksi ottelun parhaana. Joukkue näytti värittömältä ja samalla koko turnaus menetti jotain, kun kentällä ei nähty Pasi Nielikäistä ja/tai Jari Korpisaloa. Viime vuonna Nielikäinen sai passin suihkuun jo ensimmäisessä ottelussa Lukkoa vastaan, tänä vuonna vastaavanlaisia herättäjiä ja persoonia ei nähty koko turnauksessa. Hyökkääjistö erottuvin pelaaja oli nuori Jesse Joensuu, joka teki rankkarista maalin Lukkoa vastaan ja palkittiin lisäksi kyseisen ottelun parhaana pelaajana. Vaikka Matti Kuparinen iski ensimmäisen maalin Ässille turnauksessa Langkow'n ohi painuneella pompulla, hän oli turnauksessa melko näkymätön. Yllättäen juniori-Leo Komarov näkyi ja kuului. Hän hankki itselleen kaksi henkilökohtaista jäähyä ja iski onnekkaan maalin TPS:aa vastaan.
Lukko:
Joukkue oli ihan unessa Ässiä vastaan, heräsi otteluun Pelicansia vastaan ja tuntui taas kadottavan otteensa KalPaa vastaan. Mikä merkillisintä Pelicansia vastaan maalissa pelasi Antti Jokela, joka palkittiin myös ottelun parhaana pelaajana. Langkow puolestaan imaisi heti Ässä-ottelussa lerpun keskialueelta Lukon pelatessa alivoimalla. Nähdyn perusteella voisi hieman pelottaa, mitä tuleman pitää, mutta toivottavasti Langkow kokoaa itsensä liigaan mennessä ja päästää vähemmän nähdynlaisia, helppoja maaleja. Puolustus tuntui olevan enemmän kuin pihalla. Selvästi parhaat nähdyn perusteella olivat ikinuoret Erik Hämäläinen ja Toni Porkka, sekä HPK:sta siirtynyt Tuukka Mäkelä. Näistä ehkä parhaiten erottuivat Porkka ja Mäkelä. Toinen uusi vahvistus Tero Paappanen sen sijaan tuntui olevan aika pihalla välillä. Kuvaavaa on, että hän joissain hyökkäyksissä nousi kärkimieheksi menettääkseen kiekon. Markku Paukkusta ei turnauksessa nähty, Markus Tuomaala puolestaan nähtiin. Tuomaala pelasi peruspuolustajan elkein, eikä mitenkään huonosti. Puolustuksen ongelma näyttää kuitenkin olevan selvä: hyökkäykseen lähdöt olivat turnauksessa aivan liian hitaita ja epävarmoja, lisäksi tuntui, että taidot loppuivat joskus jo omalla puolustusalueella kesken ja syötöt napsahtivat omien miesten sijasta suoraan vastustajan lapaan. Ässä-pelissä Lukon puolustus tuntui olevan jopa Mestiksen puolustusta valovuoden perässä.
Hyökkääjistä parhaimmat olivat Tommi Hannus ja Shayne Toporowski. Lukon uusi ykkösnyrkki tuntuu hakevan edelleen muottiaan, mutta kentällä nähtiin kolmikko Jaakko Hagelberg/Ville Snellman - Markku Tähtinen - Pasi Saarela. Niin Hagge kuin Snebu pelasivat yritteliäästi ja valehtelematta Snebu taisi olla Ässiä vastaan Lukon paras hyökkääjä. Lisäksi hän iski pitkään odotetun maalin jallittaessaan Pasi Nurmisen pihalle Pelicans-ottelun jälkeisessä rangaistuslaukauskilpailussa. Viime kauden puolivälieräsarjassa kunnostautunut kolmikko Normio - Yli-Junnila - Hagelberg sen sijaan tuntui vaeltavan ainakin tässä vaiheessa vielä varjojen mailla. Miikka Tuomaista sen sijaan ei nähty, mutta Lukon riveissä pelasivat iltapäivän otteluissa numerolla 33 Jarkko Hattunen ja numerolla 12 tuntemattomaksi jäänyt juniori.
Lukon kentälliset olivat jotakuinkin tässä muodossa (paikat ovat hieman epäselvät, samoin kenttien järjestykset):
Ässiä vastaan
Hämäläinen - Lehtonen
Paappanen - Bruun
Mäkelä - Porkka
Hagelberg - Tähtinen - Saarela
Snellman - Yli-Junnila - Normio
Toporowski - Kauvosaari - Hannus
Pelicansia vastaan
Mäkelä - Tuomaala
Lehtonen - Porkka
Honkaheimo - Paappanen
Snellman - Tähtinen - Saarela
Hannus - Kauvosaari - Toporowski
Hagelberg - Yli-Junnila - Normio
Lammassaari - Vainiola - Jarkko Hattunen
KalPa:
Ensimmäinen ottelu Mestistä vastaan oli aika surkean näköistä pelailua. Syötöt eivät lähteneet kunnolla ja laukaukset antoivat odottaa sitäkin enemmän. Laadukkaita laukauksia oli lähes toivoton nähdä, mutta jo seuraavassa ottelussa TPS:aa vastaan joukkue oli kuin uudestisyntynyt. Iltapäivällä alkoi näyttää, että turnaus tulisi olemaan KalPan tai TPS:n juhlaa, eikä siksi ihme, että joukkueet pelasivat vielä toistamiseen vastakkain finaalissa.
Maalivahdeista tuntui ainakin tässä vaiheessa kautta olevan paremmin vireessä Ari Luostainen, vaikka Kimmo Kapanenkin pelasi moitteetta. Puolustuksessa Samuli Suhosessa on selvää johtaja-ainesta, jopa isompiinkin kuvioihin. Hänelle annettiin paljon vastuuta ja peliaikaa, joista hän kiitti iskemällä voittomaalin Lukkoa vastaan, syöttämällä voittomaalin ensimmäisessä TPS-ottelussa ja 2-1 -kavennusmaalin finaalissa. Hänen pakkiparinaan pelasi Mikko Purontakanen, vielä viime kaudellakin Lukossa pelannut pikakiitäjä. En kylläkään onnistunut noteeraamaan koko miestä pelitilanteissa, joten taisi pikemmin pelata puolustavan puolustajan roolissa, eikä huonosti pelannut, kun joukkue finaaliin asti meni. Hyökkääjistössä sen sijaan erottui liuta pelaajia. Listan kärkeen täytyy kuitenkin sijoittaa Jani Tuppurainen, joka osoitti alkusarjan otteluissa olevansa pelimies ja tahtopelaaja. Mestistä vastaan hän purjehti suoraan TPS-maalille ja onnistui jotenkin ujuttamaan kiekon ohi Antti Niemen vain 3 sekuntia ennen pelin loppua. Jos hän jatkaa samalla tavalla liigassa, muiden liigajoukkueiden kannattaa varoa. Iltapäivän ja illan otteluissa Tuppurainen oli vähemmän näkyvässä roolissa, mutta esiin nousivat muut pelaajat, erityisesti Sami Salonen, Max Kenig ja Sami Kaartinen. Päivän komeimpia maaleja oli Sami Salosen 2-1 -kavennusmaali finaalissa. Hän sai kiekon Kaartiselta, meni röyhkeästi ja suoraan maalille, teki aivan Tuomo Karjalaisen nenän alla jalkakikan ja napautti ohi Karjalaisen.
TPS:
Turkulaiset tuntuivat vievän turnausta alusta lähtien. Mestiksellä ei ollut TPS:aa vastaan mitään jakoa. Tuomo Karjalainen oli selvästi joukkueen ykkösmaalivahti. Santanen pääsi maaliin KalPaa vastaan alkusarjan ottelussa. Turha Santasta on syyttää tappiosta, mutta yksi päästetty maali puolessa tunnissa ja rangaistuslaukauksissa riitti TPS:n tuplatappioon. Puolustus on tasavahva ja liikkuva. Mika Lehtistäkään tuskin voi pitää uutena vahvistuksena, koska on paluumuuttaja. Ehkä sitten voi sanoa, että vastuuta jaettiin melko tasaisesti ja puolustuksen näkyvimmät olivat: Kiprusoff, Seikola ja Hulkkonen.
Hyökkäyspäähän on hommattu kaksi ruotsalaista ja heistä Daniel Widing tuntui jo tässä vaiheessa selvältä vahvistukselta, jos ei koko joukkueen parhaalta pelaajalta. Loppua kohden kuitenkin näytti, että Ville Vahalahti vei pidemmän korren. Vahalahti pelasi loistavan turnauksen ja antoi lukuisia maaliinjohtaneita syöttöjä. Hänen panoksestaan kertonee sekin, että hänet palkittiin finaalin parhaana pelaajana. Katse kiinnityi lukuisia kertoja myös Jussi Makkoseen, joka on itselleni ennestään melko vieras pelaaja. Hän pelasi yritteliäästi, mutta liekö sitten aivan valmis vielä isoihin kuvioihin. Hänelle pelattiin kerran melko vapaa paikka maalintekoon maalin edestä, mutta hän sai lauottua aika reilusti ohi maalin. Finaalissa joukkueesta erottui erityisesti kaksi kenttää eli ykkönen: Nurminen - Pulliainen - Widing ja Vahalahti - Kauppila - Alatalo (jos nyt oikein nuo numerot onnistuin kaappaamaan).