Pesäpallokesä 2004

  • 16 423
  • 124

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hehe, olipa peli. Ei ole pitkään aikaan tullut nähtyä kunnon murskajaisia missään palloilulajissa, mutta eilen semmoiset oli. Järvenpään kakkosjoukkue oli saanut juuri sen yhdeksän miestä kokoon vieraspeliin lohkon ennakkosuosikkia vastaan ja peli oli sen mukaista. Joukkueiden välistä eroa oli enemmänkin kuin "yhden sarjatason verran". 24-3 ja 12-1, ei jätä mitään selittelemisen aihetta. Läpilyöntejä oli lukemattomia, osa niistä oli kyllä todellisia ulkokentän piikkiin meneviä räpellyksiä.
 

Hordi24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Tänään on sitten Superpesiksessä Maila-Jusseilla mahdollisuus nousta sarjan kärkeen, muuta ei tarvita kun rutiinivoitto JoMasta ja sitten vielä SoJyn pitäs hävitä Kiteellä...
Olis jo aika kyllä Dahlströminkin alkaa paukuttaan semmoisia kunnon lyöjäjokerin lukemia taululle, kenties jo tänään.
 

Afan

Jäsen
Meriläisen paluu - nihkeät pisteet Tahkolle

Järvenpää sai lopulta Markus Meriläisen kokoonpanoonsa, kun Helsingin käräjäoikeus päätti, että Meriläisen pitää saada harjoittaa ammattiaan.

Oma mielipiteeni koko jupakasta on, että antaa tuomioistuimen antaa rauhassa sopupelituomionsa sitten kun antaa (sama sana kolmannen kerran samassa lauseessa), mutta ei vuosikausia vanhoja juttuja enää pelikentällä pidä muistella. Nyt otettiin ilmeisesti askel kohti oikeaa suuntaa.

Meriläisen merkitys JäPelle on vähintäänkin valtava. Maan parhaisiin kuuluva pelimies tuo polttolinjaan suoritusvarmuudellaan ja pelinluvullaan hurjan määrän uutta ryhtiä, mutta ennen kaikkea uskoa joukkueeseen sysimustan alkukauden jälkeen.

Tehoja lienee luvassa myös sisäpelissä päävaihtajan roolissa, mutta kauden avausesiintyminen jäi ulkopelin juhlaksi. Mailan varressa Meriläinen onnistui Pihkalassa vain kolme kertaa yhdeksästä yrityksestä.

Itse ottelu oli 100-vuotissynttäreitään juhlineen Keski-Uudenmaan Osuuspankin maksamien 2450 katsojan edessä sisäpelin osalta varsin nihkeää. Tahko hallitsi lähes ylivoimaisesti, mutta ei saanut lyötyä miehiä kolmoselta kotiin ja voitti vain 1-1, 2-1.

Järvenpään tilanteen rakentelut sisäpelissä hyytyivät pitkälti siihen, että huippukärjeksi kehittymässä oleva Pasi Kokkonen onnistui polttamaan itsensä kolmesti omiin nukahduksiinsa sekä Meriläisen epäonnistuneeseen vaihtopeliin. Hyvin lukkaroinut Riku Rantanen sai numerolla viisi kaksi tilannetta ja löi kaksi vastustamatonta juoksua ollen JäPen kirkkaasti paras pelaaja.

Oma lukunsa on Järvenpään ottelun alussa kokeilema uhkarohkea yhden kopparin ryhmitys, joka tuotti Tahkolle avausjuoksun, kun Valtteri Ketonen löi Oskari Joen yli ja kiersi kunnarin. Ilman sitä JäPe olisi yhdellä juoksullaan jopa voittanut jakson, vaikka ei ennen viimeistä vuoroa saanut miestä edes kolmoselle.

Tahkon sisäpelistä on huomioitavaa, ettei joukkue epäonnistunut koko ottelun ajan kuin yhden kerran vaihdoissa kakkoselta kolmoselle. JäPen polttolinja Borenius-Meriläinen-Vihtkari-Eerikäinen on maan eliittiä, mutta heikko kohta on etukentällä. Lyhyet vaihtolyönnit purivat kerta toisensa jälkeen. Hidas Rantanen ei ole parhaimmillaan lyhyiden haussa, Kähkösellä ei ole kättä ja nuori Hakola väläyttelee vain toisinaan.

Ainoa syy sille, miksi ottelu pysyi tasaisena, oli Järvenpään ulkokentän erinomainen pelaaminen takatilanteissa. Takareisivammastaan jokeripaitaan toipunut Juha Korhonen ja Marko Peltonen yrittivät kotiutusta yhteensä kymmenen kertaa, mutta kumpainenkin onnistui vain kerran. Oli Tahkolla tosin kolme melkein-läpilyöntiäkin, joissa Antti Vihtkari, Pasi Kokkonen ja Jyrki Borenius ehtivät kuitenkin sen verran väliin, että kunnarit jäivät juoksematta.

Maininnan arvoinen tahkolaisista oli ainakin Vesa Musto, joka vaihtoi kakkoskärjessä sataprosenttisesti. Timo Rautiainen keräsi vaisun alun jälkeen kuusi kärkilyöntiä.

Timo Rantatorikan panos on ollut loistavan viime kesän jälkeen pettymys, ja sitä se oli eritoten tänään. Vain yksi onnistunut lyönti koko ottelun aikana.

Pesisillan erikoisuuksiin lukeutui Antti Vihtkarin keltainen kortti, kun kädestä paiskattu maila kimposi katsomon puolelle. Vihtkarin onni, ettei osunut katsojiin. Pari vuotta sittenhän Tuomas Tervonen sai vastaavasta tempauksesta viiden(?) ottelun pelikiellon.
 

Afan

Jäsen
Järvenpää-Seinäjoki tänään klo 18

Hyvä peli luvassa tänään Kinnarissa. Tai eihän sitä koskaan etukäteen tiedä. Oivaa lämmittelyä tiistain paikallismatsiin kumminkin.

Syksyn puolivälierissä Jere Dahlströmin tykistä ei ollut yksinään Kinnarin pysäyttäjäksi, mutta talven aikana puntit kääntyivät. Nuori SMJ vahvistui, vanha Järvenpää heikentyi.

Räpylät kädessä Järvenpää on Markus Meriläisen myötä yhä pohjanmaalaisia parempi. Suurin ero on lautasen äärellä. Jussien Juha Vartiamäki on hyvä ja kokenut lukkari, muttei silti läheskään Riku Rantasen tasoa.

Mailan varressa Järvenpään materiaali on auttamattoman kapea. Vertailun kärkijengien kanssa kestää ainoastaan kärki, joka onkin hyvä. Kokkonen-Vihtkari-Meriläinen tekee kyllä tilanteita, mutta niin tekee Jussien Karjala-Antila-Murtokin.

Kärjen takana SMJ on huomattavasti vahvempi ja monipuolisempi. Seinäjoen pääkotiuttajat (Dahlström, Soini) ovat tehokkaampia (ja jokereina useammin käytettävissä) kuin Järvenpään Rantanen ja Eerikäinen, ja lisäksi SMJ:lla on huomattavan paljon monipuolisempi kakkoskärki.

Kotiedun myötä melkein fifty-fifty. Arvioisin 48-52. Päivän kunto ratkaisee. SMJ hallitsee monen muun jutun ohella myös ailahtelun pelisuorituksissaan.

Kiinnostavimmat pelaajat:

1) Markus Meriläinen, kauden ensimmäinen sarjapeli Kinnarin kentällä
2) Jere Dahlström, lyöjätilastossa viidentenä, muttei siltikään ole vielä kunnolla irronnut. Joko jysähtää?
3) Jaakko Antila, supernopea ja onnistunut vaihdoissaan loistavasti. Mutta ei saa ulkona siepparina mitään kiinni. Katsokaa vaikka! (unelmapäivä tietysti tänään, kun kerran mainitsin...)
4) Pasi Kokkonen vs Sami Karjala. Alkukauden tehokkaimmat kentällemenijät vastakkain.
 
Oli kohtalaisen kiinnostava peli Järvenpäässä tänään. Alusta asti peli oli mielestäni paremmin Järvenpään hallussa, kun alkukaudella. Eerikäinen löi hienon lyönnin, jolla Pasi Kokkonen kiirehti kotiin. Meriläinen oli ihan hyvä pelissä, mutta jäin odottamaan jotain. Esimerkiksi vaihtolyönnit eivät olleet läheskään yhtä varmoja tai varsinkaan yhtä omaperäisiä, kuin viime kaudella. Eritoten jäin kaipaamaan viime kaudella tutuksi tulleita "stoppilyöntejä", joissa Aatu löi pallon varrella ykköspesän ja kakkospesän väliin ja alastullessaan pallo jäi käytännössä katsoen paikalleen. Meriläisellä kävi minun mielestäni tuuri siinä kummarilyönnissä, vaikka en todella tarkasti tilannetta nähnytkään. Mutta onhan se kiva, että meilläkin käy joskus tuuri.

Osittain peli oli aivan saman näköistä, kuin viime kaudella, mutta välillä peli hajoaa pahemman kerran.

Pienimuotoiset pelaajaraportit:

#1 Pasi Kokkonen: Pelasi yleisesti hyvän pelin sekä ulkona että sisällä. Ulkona yksi virhe. josta Seinäjoki sai juoksun, mutta sitten vastineeksi muutama todellinen pelastus. Sisällä oli hyvä, jos pääsi tyhjään kenttään, mutta poltti/haavoitti Joen harmittavan monta kertaa.

#2 Antti Vihtkari: Vaihtoi hyvin Kokkosta. Ja meni itse myös hyvin kentälle. Pari kertaa oli todella lähellä hyvä vaihtolyönti, mutta osui aivan etulaittoman rajan reunaan. Ulkoa ei jäänyt muuta mieleen, kuin yksi "jäätyminen", jossa olisi saanut poltettua.

#3 Markus Meriläinen: Yksi hyvä lyönti, kunnari ajoista. Siinä lyönnissä oli myös tuuria mukana. Oli muutenkin vakuuttava. Sekä ulkona, että sisällä. Kyllä se vanhakin vertyy vielä uskomattomampaan kuntoon.

#4 Simo Eerikäinen: Jatkaa tällä kaudella siitä, mihin jäi viimekauden finaaleissa. Viime kauden alun jälkeen olin valmis heittämään Simon pois, mutta onneksi hän jäi meille ja jatkoi vielä tällä kaudella. Meidän varmin lyöjämme. Ei ole sellainen lyöjä, joka lyö yhden superlyönnin pelissä, vaan lyö monta varmaa pommia. Ja lisäksi silloin tällöin niitä superlyöntejä.

#5 Riku Rantanen: Aikaisemmin kaudella en ole seurannut häntä, mutta tänään seurailin ja hän vaikutti jotenkin oudolta. Normaalisti Riku on sellainen kohtalaisen iloinen kaveri, mutta tänään oli aivan, kuin olisi ollut loukkaantunut. Mutta mitään ei kuitenkaan ilmeisesti ollut vialla, sillä vielä supervuorossa oli valmis lähtemään. Potkiskeli kypärää ja muutenkin huonolla tuulella.

#6 Jyrki Borenius: Ulkona ei osunut minun silmiini, mutta sisällä oli parempi, kuin odotin. Löi yhden hyvän lyönnin väliin ja oli kohtalaisen varma (ainakin verratessa viime kauteen, jolloin löi harmittavan usein viimeisen koppilyönnin laittomaksi).

#7 Marko Kähkönen: Äijä oli suhteellisen näkymätön ulkona ja sisällä. Muutama onnistunut vaihto sen jälkeen, kun oli siirretty numerolle 3. Mutta myös muutama vaihtolyönti epäonnistui.

#8 Veli- Matti Hakola: Yksi paha munaus ollessaan jokerina lyömässä, kun oli ajot. Ulkona pari hienoa koppia ja muutenkin varmaa peliä. Ajoittain äijä näyttää aivan Sami Partaselta. Tai on ainakin lyhyt ja käyttää huivia, mutta on myös samantyylinen pelaaja Partasen kanssa. Sisällä olemattomat suoritukset.

#9 Oskari Joki: Pelasi itsensä kohtalaisella varmuudella kentälle, mutta usein Kokkonen seuraavana lyöjänä ei osannut vaihtaa. Ulkona sai olla enemmän rauhassa, kuin Kokkonen.

Jokerit:
Jaakko Repo: Eipä käynyt mitään merkittävää tekemässä. Eikä vähemmän merkittävääkään.

Jukka-Pekka Salonen: Pääsi muutaman kerran lyömään, mutta ei esittänyt mitään erikoista.

Pasi Nurminen: Pääsi lyömään kertaalleen, mutta ponnettomia yrityksiä ja ei päässyt enää kokeilemaan.

Pelinjohtaja: Kalmari on aivan liian hiljainen pelinjohtaja. Mielestäni ei osaa johtaa. Ainakaan, kun viime kaudella kerkesi tottumaan Pasi Virtaseen. Minun mielestäni pelinjohdon virheestä tuli turha/turhia juoksu(ja). Kun Seinäjoella oli toiseksi viimeisen mies lyömässä, hän löi koppia, jolloin ykköspesältä vaihtoi Seinäjokelainen kakkoselle, niin pelinjohto huusi, että alas. Siitä syystä mies kakkoselta kerkesi kotiin. Timo Lehtonen oli minun mielestäni tänään hyvä, vaikkei olekaan "oikeasti" pelinjohtaja, mutta silti johtaa ja informoi kenttää paremmin, kuin Kalmari. Kalmari on kyllä taktinen, mutta liian hiljainen pelinjohtajaksi.

Muutenkin Lehtosella on juuri oikea asenne, jonka huomasi siitä, kun tuomari huomautti Lehtoselle vääräaikaisesta huutamisesta, niin samantien tuli kommentti takaisin.

EDIT: Lisäyksiä
 
Viimeksi muokattu:

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti punasydän


#8 Veli- Matti Hakola

Hakolan ongelmana on Afaninkin mainitsema epätasaisuus. Kaveri voi vielä nousta mainioksi sieppariksi, kunhan vain oppii lukemaan paremmin lyöjien mailanasennosta mihin pallo on menossa.

ei se Hakolan jokerilyöntitilanne nyt niin kauhean paha moka ollut. JäPe tarvitsi ainakin kaksi juoksua ja Kalmari oli merkinnyt ensimmäisen lyönnin. Hakolan lyönti jäi vain hieman lyhyeksi ja kolmospolttaja sai juuri ja juuri napattua sen kopiksi. Viimeisellä Hakolan oli puolestaan pakko yrittää kentälle, koska juoksuja tarvittiin ja lyöjät olivat kotijoukkueelta loppumassa.


Helpottavat kaksi pistettä tulivat tänään. Peli oli parempaa kuin tällä kaudella aikaisemmin. Meriläinen toi lisää luottamusta ulkokentälle ja kaverit osasivat entistä paremmin ryhmittyä eri tilanteissa ulkokentällä.

Kalmarin on tällä hetkellä Järvenpään akilleen kantapää. Kalmari ei saa suutaan auki ja pelinjohto on minusta todella heikkoa. Toivottavasti tämä kausi kasvattaa.

masu
 
Viimeksi muokattu:

Afan

Jäsen
Nyt vasta ehdin kommentoimaan, kun piti leffoja katsella sun muuta. Kiva, että täällä on jopa keskustelua.

Pelinjohto on tosiaan jonkinmoinen ongelma Järvenpäälle. En tiedä, onko Hannu Kalmarin hiljaisuus niinkään pahasta, mutta se, että joukkue on tehnyt ihan ihmeellisiä taktisia ratkaisuja ja mokia alkukaudesta, on pahasta.

Kolme kunniamainintaa.

1. Markus Meriläisen neljä juoksua tuottanut läpilyönti sammakkolampeen Tero Viinamäen ja Tommi Murron välistä. Ilman sitä JäPe ei olisi saanut pistettäkään. Jatkuvasti hieman enemmän tilanteita rakentanut Jussit johti lyöntihetkellä ensimmäistä jaksoa 4-1 ja voitti toisen 3-1. Äärimmäisen tärkeä lyönti jo siksikin, että Järvenpää toden totta tarvitsi tuota voittoa.

2. Simo Eerikäisen supervuoron voittojuoksun lyöntiin huipentunut kokonaispanos. Yhteensä neljä lyötyä juoksua.

3. Maila-Jussien Antti Kuusiston vahva kokonaispanos. Ainoa etukenttämies, joka säännöllisesti poltteli etenijöitä. Sisällä tehokas vaihtaja, ja löipä ainoalla yrityksellään miehen kotiinkin.

Jos taasen katsotaan epäonnistujia, yksi oli ylitse muiden, nimittäin Seinäjoen toinen lyöjäjokeri Juha-Pekka Soini. 12 kärkilyöntiyritystä, ja vain kaksi onnistumista. Jos Soini olisi Dahlströmin vanavedessä onnistunut edes kohtuullisesti, olisi Seinäjoki vienyt mukanaan enemmän kuin yhden pisteen.

Juniori Tero Viinamäki joutui ulkona JäPen pommitukseen ja haparoikin välillä pahasti, mutta sisällä nuorukainen jätti itsestään oikein iloisen kuvan.

Heitetään oikein arvosanatkin kehiin:

Kokkonen 9, Vihtkari 8, Meriläinen 9, Eerikäinen 9, Rantanen 8, Borenius 7, Kähkönen 7, Hakola 5, Joki 7, Nurminen 5, Salonen 6, Repo -

Karjala 7, Antila 8, Murto 8, Puputti 5, Ala-Lipasti 7, Kuusisto 9, Heinäheimo 9, Viinamäki 6, Vartiamäki 7, Dahlström 9, Rantala 9, Soini 4

Miksiköhän Kinnarissa ei kuulutettu lainkaan tilanteita muilta paikkakunnilta?

Ja yksi pyyntö olisi: Tuokaa jo se hemmetin kesä tänne! Nyt. Heti. Lämmintä. Kiitos.

Järvenpään ryhdistäytyminen lupaa hyvää peliä tiistain paikallisiltaan. Tahkon kokoonpanokin alkaa näyttää jo inhimilliseltä loukkaantumissuman jälkeen.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Viestin lähetti punasydän

#3
#5 Riku Rantanen: Aikaisemmin kaudella en ole seurannut häntä, mutta tänään seurailin ja hän vaikutti jotenkin oudolta. Normaalisti Riku on sellainen kohtalaisen iloinen kaveri, mutta tänään oli aivan, kuin olisi ollut loukkaantunut. Mutta mitään ei kuitenkaan ilmeisesti ollut vialla, sillä vielä supervuorossa oli valmis lähtemään. Potkiskeli kypärää ja muutenkin huonolla tuulella.

EDIT: Lisäyksiä


Rantanen pelasi kuumeessa.

Tämän peli suola oli ehdottomasti pari heppua,jotka käyvät käsittääkseni n.kaikissa peleissä,mutta n.kerran kaudessa ´syystä tai toisesta´innostuvat kannustamaan tai pikemminkin kovaääniseen kommentointiin.Eilen oli semmoinen peli.

Viime viikolla pääsin taas seuraamaan ehdotonta suosikkilajiani eli naisten Superpesistä . Peli oli Rauma-Lappeenranta.Tapahtuma oli mielyttävää seurattavaa,mutta selväksi tuli,että paikkakunnalla ei ole totuttu kovaääniseen kannustukseen etenkään jos huutajalla on Kinnarin lippis.Vaan minkäs teet,kun peli vie mukanaan.
 

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Afan

Pelinjohto on tosiaan jonkinmoinen ongelma Järvenpäälle. En tiedä, onko Hannu Kalmarin hiljaisuus niinkään pahasta, mutta se, että joukkue on tehnyt ihan ihmeellisiä taktisia ratkaisuja ja mokia alkukaudesta, on pahasta.

Kyllä se hiljaisuus on pahasta. Varsinkin kauden ensimmäisissä peleissä ulkokenttä ei tiennyt yhtään mitä piti milloinkin tehdä. Pelaajat vilkuilivat ymmällään Kalmaria, joka seisoskeli suu kiinni.

Toivottavasti Rantanen on tiistaina pelikunnossa, muuten voi olla aika hankala napata pisteen pistettä.

masu
 

Afan

Jäsen
Järvenpää-Hyvinkää ti 1.6. klo 18

Runkosarjan ainoa Kinnarissa pelattava paikallistaisto, jota ehdin katsomaan. Toivottavasti JäPe vääntäisi itsensä kahdeksan joukkoon, että saataisiin lisää hupia.

Ainekset ovat lupaavat: Järvenpää kotivoitti neljännellä yrityksellä, mikä rentouttanee joukkueen peliä, Hyvinkään järkyttävä sairaslista on jäämässä muistojen joukkoon, eikä säiden haltiatarkaan jaksa enää takapuoltaan näytellä. Johan se tulikin nähtyä. Kaunis yli 20 asteen hymy taitaa säästellä itseään torstaille, mutta niin tai näin, jospa olisi kuitenkin toista tuhatta katsojaa alkavan kesä(kuu)n kunniaksi?

Suurta juoksujuhlaa tuskin nähdään, onhan naapuruksilla molemmilla eliittilukkarit lyöjiä härnäämässä. Jatkuvat kokoonpanomuutokset ovat tosin haavoittaneet Tahkon muutoin pitävää ulkopeliä, ja Järvenpäätä vastaan saa tilanteen automaattisesti lyömällä lyhyttä, joten Pihkalan koleudessa torstaina taaperretuista viidestä juoksusta pantaneen paremmaksi.

Tahkon pelinjohtaja Pasi Virtanen ja Timo Rantatorikka palaavat entisen kotiyleisönsä eteen. Löytyykö Rantatorikan hieman kateissa ollut lyöntivire tutulla kentällä? Pallot tosin ovat vaihtuneet sitten viime kesän.

Tahkon kotiuttajat (Korhonen, T Rantatorikka, Peltonen) ovat parempia kuin JäPen Rantanen, Eerikäinen ja Nurminen, ja vaihtolyöjissä (Rautiainen, Laine, Röppänen, Musto vastaan Vihtkari, Meriläinen, Kähkönen, Salonen) taso on laajempi. Lisäksi Tahkon taktinen osaaminen on noin valovuoden edellä. Siinä suurimmat erot.

Paikallisottelussa kotietukin on huomattavasti normaalia pienempi, joten Tahko on ihan selkeä suosikki. Voittotodennäköisyydet 39-61, ja jatkovuorot erikseen huomioivan pesisvakion merkkiarviot 24-34-42.

Tiistai on pesisvakiopäivä, joten ne sunnuntaina kertomatta jääneet tilanteet muilta paikkakunnilta olisivat toivottavia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Järvenpää-Hyvinkää ti 1.6. klo 18

Viestin lähetti Afan
Paikallisottelussa kotietukin on huomattavasti normaalia pienempi, joten Tahko on ihan selkeä suosikki. Voittotodennäköisyydet 39-61, ja jatkovuorot erikseen huomioivan pesisvakion merkkiarviot 24-34-42.

Järvenpäälle hillot vaan. Hra moukarilyöjä Eerikäinen on erään järvenpääläisen urheilumiehen mukaan s-a-i-r-a-a-s-s-a (positiivisessa mielessä siis) kondiksessa ja Pasi Virtasella puntti tutisee.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Voi vittu! Eipä ollut sopupelaamisesta sitten jälkeäkään, kun meikäläinen kerrankin latasi pesikseen isomman vaihdon. Olin 80% varma Järvenpään voitosta. No, aina ei voi voittaa, mutta aina voi hutun keittää. Kommentteja paikallaolleilta?
 
Viestin lähetti JHag
Voi vittu! Eipä ollut sopupelaamisesta sitten jälkeäkään, kun meikäläinen kerrankin latasi pesikseen isomman vaihdon. Olin 80% varma Järvenpään voitosta. No, aina ei voi voittaa, mutta aina voi hutun keittää. Kommentteja paikallaolleilta?

Järvenpään peli oli täyttä paskaa. Kaikki oli vinossa ja väärin. Ainoa hyvä asia oli Revon lyömä juoksu. Järvenpäällä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittoon.
 

Afan

Jäsen
Viestin lähetti JHag
Kommentteja paikallaolleilta?

Vähän myöhässä, mutta menköön.

Tahko sai pitkästä aikaa lähes parhaan kokoonpanonsa jalkeille, ja kun peliä rentouttavia onnistumisia tuli heti alkuun, pelasi joukkue kauden toistaiseksi parhaan pelinsä. Iloista lyöntipeliä, varmaa ulkopeliä.

Etenkin molemmat Ketoset (kentällemenot 8/9 + Valtteri liekeissä siepparina), Juha Korhonen (5 lyötyä) ja Sami Laine (vaihdot 6/7, 1 lyöty) pelasivat kertakaikkisen upean ottelun. Lukkari Mikko Röppäsen lyöntipeli ei ihan kulkenut, mutta lautasen ääressä Röppänen oli totutun hyvä ja kiersi kentän etenijänä neljä kertaa.

Järvenpään materiaali on niin kapea, että hyvän pelihurmoksen päälle saaneen kärkijoukkueen haastaminen vaatisi avainmiehiltä lähes täydellistä ottelua. Nyt lukkari Riku Rantasen kuume ilmeisesti helpotti hieman Tahkon lyöntipeliä, ja Markus Meriläisen kehno sisäpeli-ilta tiesi sitä, ettei kotiuttajille Rantaselle ja Eerikäiselle saatu edes tilanteita.

Yllättävän helposti Järvenpää siltikin lannistui. Ilmeisesti itseluottamus loppui kesken.

Ja kyllä ne omatkin lanttini Järvenpään kautta kulkivat. Valitettavasti.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Kyllä oli taas tylsää vääntöä eilen Pihkalassa.

Vikahan ei ollut toki isäntäjoukkueessa joka oli taas aika v-tun suvereenissa vedossa. Ulkopeli pitää ja liikkuu, Röppänen dominoi lautasella, Va Ketonen menee AINA kentälle ja vaihtolyönnit kulkevat.

Ainoa mistä tuli miinusta oli ehkä kohtalaisen huono kotiutusprosentti. Tilastoja ei käytössäni ole, mutta etenkin tokalla jaksolla Tahko sössi usemman ajon. Tosin tilastoja kaunistanevat kummasti parit läpilyönnit.

Pasivirtasmaiset yllätysotot kotiin eivät eilen myöskään kantaneet hedelmää. Toisaalta kun tasoero joukkueiden välillä oli mitä oli, on ihan paikallaan tehdä pikku kokeiluja joita hyödyntää jatkossa.

Peli oli aikalailla samantyyppinen keissi kuin viime viikon JoMa-matsi. Tahko ja NuJy ovat kertakaikkiaan eri sarjatason joukkueita. Ei siitä urheilujuhlaa ja katselunautintoa synny millään, vaikka toinen joukkue pelaisi kuinka hienosti, jos matsi on käytännössä selvä ekan vuoroparin jälkeen.

Nurmon harvoja valopilkkuja oli viime kaudella Tahkoa PattU:n paidassa nöyryyttänyt Tokkari. Viimeisiä lajin suuria persoonia, pesäpallon Jari Korpisalo. Asenne ja juonikkuus piti hyvin vaikka peli pakkopullaa olikin.

Jymyn puolustukseksi pitää sanoa että he pelasivat edellisenä iltana yli kolme tuntia Jusseja vastaan, joten kai se jossain näkyy. Matsin lopputulos olisi tosin ollut taatusti 'bout sama jokatapauksessa, niin huimassa vedossa Tahko on. Nyt kun hyvinkääläisten sairastupa tyhjenee kohinalla ja paketti alkaa valmistua voi Tahkon odottaa kiipivän kohti sarjakärkeä. Siellä tosin on odottamassa vähintään yhtä kova nippu, eräs toinen Jymy kuin eilen nähty.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Karua, karua, karua. Suomensarjastakin muistan 90-luvun mustilta vuosilta parempaa peliä. Hyvinkää tietysti on hienossa vedossa (eli ilmeisesti normaali kohtalo odottamassa syksyllä: Sotkamohan on aina raadellut kylmästi tämän kovalyöntisen mutta usein ailahtelevan joukkueen). Nurmon esitys oli niin huono, ettei juuri tee mieli analysoida. Tokkari oli ok, pelkällä perustasollaan erottui muusta joukosta (no, Kankaanpää ei ollut sisällä huono). Oinosen kentällemeno-ongelmat olivat suorastaan tragikoomisia, itseluottamus oli aivan tiessään (ensimmäisellä ponneton yritys, toisella koppi - karua peliä joukkueen kärjeltä). Vainionpään poissaolo ja eilisen illan rasittava paikallistaistelu tietysti vaikuttivat, mutta kauheata katseltavaa eilinen oleilu silti oli.
 

Afan

Jäsen
Täällähän käy pesiskeskustelu niin kuumana, ettei itse ehdi mukaan...

Viestin lähetti mjr
Hyvinkää tietysti on hienossa vedossa (eli ilmeisesti normaali kohtalo odottamassa syksyllä: Sotkamohan on aina raadellut kylmästi tämän kovalyöntisen mutta usein ailahtelevan joukkueen).

Jaa-a. Jonkin verran keskimääräistä vahvempi Tahko ja selkeästi heikentyneet vastustajat... Nyt voisi olla se vuosi.

Viime vuoden Tahko ei kyllä tuota sulkujen stereotypiaa vastannut, kun ongelmana oli nimenomaan lyöntivoiman puute.

Sotkamo on kieltämättä ollut ihmeen vahva alkukaudesta. Kohonen, Jimi Heikkinen ja Hylkilä ovat isoja menetyksiä ulkopelissä, mutta toistaiseksi se ei ole näkynyt kai missään. Epäilisin silti, että miesten ja kenttien lämmitessä Jymyn nuorentunut miehistökin vielä ailahtelee räpylät kädessä.

Mutta tottahan toki, kun syksyyn asti ehditään, Sotkamo on aina kova.

Minä kyllä viihdyin eilenkin Pihkalassa. Kun talven aikana oma suosikki on voittanut noin kerran kuukaudessa, katselee toisinaan omien hyvää peliä ihan mielellään ilman jännitystäkin. Ja eiköhän sitäkin saada, kun Kitee ja Sotkamo tulevat vuorotusten kylään reilun viikon päästä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
re: Afan

No joo, taisi lähteä puhtaasta synkeästä vitutuksesta umpimähkäinen heitto Hyvinkään suuntaan. Ei silti, olen kyllä siellä vuosien varrella pelejä usein katsonut ja hyvin monesti on Tahkolla ote kadonnut totaalisesti juuri niissä ratkaisupeleissä, ja runkosarjan loisto on ollut vain kaukaista muistoa. Toki, jos tänä vuonna tulee Sotkamo tai Kitee vastaan, niin ehdottomasti toivon että pitkä tappioputki katkeaa! Anyway, täytyy kyllä sanoa, että toivottavasti en enää ikinä joudu katsomaan samanlaista käsittämätöntä esitystä Jymyltä. (Heinäkuussa pitäisi useampikin ottelu ehtiä näkemään.) Niinhän siinä kävi, että näissä molemmissa etelän otteluissa ote oli luvattoman huono: Järvenpäässä se silti riitti voittoon, mutta Hyvinkäällä tulos oli katastrofi. Itse asiassa luvut olisivat voineet olla pahemmatkin, mutta Hyvinkää pelasi ottelun ollessa selvä vähän ylirohkeaa peliä ja tuhlasi useammankin ajon tarpeettomasti.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Re: re: Afan

Viestin lähetti mjr
...Itse asiassa luvut olisivat voineet olla pahemmatkin, mutta Hyvinkää pelasi ottelun ollessa selvä vähän ylirohkeaa peliä ja tuhlasi useammankin ajon tarpeettomasti.

Ylirohkeus tunnetaan myös nimellä 'Pasi Virtasen yllätysotot'. Eilisen kaltaisissa peleissä tommoisia pitääkin kokeilla. Runkosarjapelejä nuo piristävät kummasti.

Tahkon meno vakuuttaa ja runkosarjan voitto tällä menolla (ja ilman loukkaantumisia) vaikuttaa varsin mahdolliselta. Siitä en sitten tiedä onko Pasi 'nolla mestaruutta' Virtanen se puuttuva lenkki joka takaa sen, ettei Tahko ala kuivumaan taas syksyllä.

Itsehän veikkaan jo nyt tylysti Kiteetä ja Sotkamoa finaaliin.
 

Hordi24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Raittila Kiteelle!

KiPa on hankkinut tämän kauden ajaksi Petri Raittilan joukueeseen kertoo YLE:n teksti tv...
Aiemmin viikolla KiPa hyllytti Jukka Holttisen, miehen epäonnistuttua lyöntihommissa. Raittila voitti toissa kaudella superin lyöjäluninkuuden pelaten Ulvilan joukkueessa.
Nousi KiPa kertaheitolla taas vahvaksi mestariehdokkaaksi ainakin mun listoilla.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Niin, kaiken logiikan mukaan Jukka Holttisen siirto naapuri Joensuuhun ei olisi mikään yllätys. Tästähän ollaan jo vähän huhuiltu, että ennen kauden alkua Holttinen pestattiin Kiteelle vain sen takia, että Joensuu ei saisi tasokasta lukkaria riveihinsä. Nyt Holttinen voisi vaikka piruuttaan kostaa ja siirtyä Joensuuhun jos molempien osapuolten tarpeet kohtaavat.

Viikolla lehdissä uumoiltu siirto Joensuuhun on kumottu ja Holttista on ilmeisesti houkuteltu Pattijoelle, jossa Ykköspesiksestä tullut lukkari Topi Kosonen on ollut vaikeuksissa. Tuskin Holttinen uraansa näin nöyryyttävästi lopettaa (potkut)...
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Skeletor

Viikolla lehdissä uumoiltu siirto Joensuuhun on kumottu ja Holttista on ilmeisesti houkuteltu Pattijoelle, jossa Ykköspesiksestä tullut lukkari Topi Kosonen on ollut vaikeuksissa. Tuskin Holttinen uraansa näin nöyryyttävästi lopettaa (potkut)...

Itse asiassa ainankin lehdessä sanottiin, että Kitee ei varsinaisesti antanut potkuja Holttiselle. Sopimus on siis yhä voimassa ja teoriassa Holttinen voi vielä tällä kaudella KiPassa esiintyä. Eipä taida Holttinen enää tällä kaudella kuitankaan pelata.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Viestin lähetti Sherlock
Sopimus on siis yhä voimassa ja teoriassa Holttinen voi vielä tällä kaudella KiPassa esiintyä. Eipä taida Holttinen enää tällä kaudella kuitankaan pelata.

Sai kenkää = potkut. Näin ainakin Arvaajassa kirjoiteltiin. Tuskin potkujen saamisen jälkeen kukaan muu kuin Ilveksen valmentaja otetaan enää mukaan joukkueeseen saman kauden aikana.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös