Perussuomalaiset

  • 5 407 305
  • 43 541

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Ei ainakaan tavallisilla pulliaisilla. Poliisien aseenkantosäännöistä ei tietoa, mutta kerran ampuma-aseesta oli sanktiota tulossa niin oikeassa sen osalta olet.
Poliisilla ei pääsääntöisesti saa olla asetta kuin työaikana ja silloinkin vain tietyissä tehtävissä. Työajan ulkopuolella ne on säilytettävä poliisilaitoksen asekaapissa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
En ymmärrä nykyajan yökerhoista mitään, koska en sellaisissa käy, mutta Bar Ihku kuulostaa ainakin nimensä puolesta vähän nuoremman väen paikalta. Minkähän takia Vornasen kaltainen slipoverisetä on sellaiseen hankkiutunut hääräämään? Saatan toki ihmettelyssäni olla tapani mukaan ihan kujalla.
 
PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
On siellä ollut jo pitkään, mutta tarkastukset eivät koske ainakaan kansanedustajia eikä ilmeisesti muutakaan henkilökuntaa.
Tää on kyllä jännä. Isossa mualimassa virastoihin ja veikkaan että myös päätöksentekolaitoksiin turvalaitteiden läpi kulkevat kaikki.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tässä on mielenkiintoinen puoli: kansanedustajaa ei voi pidättää (ilman eduskunnan lupaa), jos epäilyn rikoksen minimirangaistus on alle kuusi kuukautta.

Vapaalle jalalle tuo taitaa päästä jo tänään:

(1)
  • Tykkää
Reactions: PtG

Tuamas

Jäsen
Tää on kyllä jännä. Isossa mualimassa virastoihin ja veikkaan että myös päätöksentekolaitoksiin turvalaitteiden läpi kulkevat kaikki.

Ja toki, kuten aiemmin todettua, kansanedustajat saavat säilyttää Eduskuntatalossa aseita.

Olettaisin että case-Vornasen myötä tässäkin säännöt kiristyvät.

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
En ymmärrä nykyajan yökerhoista mitään, koska en sellaisissa käy, mutta Bar Ihku kuulostaa ainakin nimensä puolesta vähän nuoremman väen paikalta. Minkähän takia Vornasen kaltainen slipoverisetä on sellaiseen hankkiutunut hääräämään? Saatan toki ihmettelyssäni olla tapani mukaan ihan kujalla.
En keskellä viikkoa itsekään ole vuosiin kuluttanut klubien lattioita, mutta Ihku on Helsingissä ihan suosittu mesta ja todennäköisesti yksi harvoista paikoista joissa on arki-iltoina meininkiä. Nimestään huolimatta se ei ole mikään ihan teinimesta, vaan setämiehillä on kyllä edustusta aina paikalla. Sijoittaisin Vornasen taustoilla kulkevan juhlijan silti profiilinsa puolesta ennemmin Zetoriin. Siellä on traktorikin sisällä muistuttamassa kotikulmista ja keski-ikä huomattavasti korkeampi.

Vaikka onkin vähän noloa viettää iltaa Ihkussa, niin kyllä kaikki muut yksityiskohdat tässä keississä on vielä nolompia sekä yön Timolle, että puolueelleen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kotimaan politiikassa nykyään päättäjillä kirjaimellisesti panokset kovenee päätöstenteon suhteen. Ei kai se eduskuntadebaatti ja siinä sivussa käyty nokittelu demarien välillä tarvitse näin kovaa jälkipyykkiä, että tussarit tanassa heilutaan Helsingin yössä. (Tämä siis huumorilla)

Harmi ettei tämä uusin kohu ehtinyt tämän viikkoiseen Kovan Viikon Iltaan. Ensi viikon jaksossa voi olla aika kovaa kontenttia Jukka Lindströmiltä tästä keissistä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Seuraukset Vornaselle voivat olla henkilökohtaisesti hyvinkin tuntuvat.

Metsästystä harrastava, lintukoiramies. Näille metsästys ja koiraharrastus ovat todella merkittäviä elämää rytmittäviä harrastuksia. Syksy ilman metsästystä on kauhistus.

Ja kaiken ilmitulleen valossa pitäisi olla itsestäänselvää että kaikki aseluvat perutaan. Loppuu se elämän keskeinen harrastus väistämättä kokonaan.

Potkut poliisin virasta ja metsästys pois. Näistä pahempi on tuo metsästys. Töitähän löytyy muualtakin, mutta metsästystä ei voi korvata millään.
 
Ja kaiken järjen mukaan nyös työt eduskunnassa, ainakin Persujen riveissä ohi. Ei kai nekään niin tyhmiä ole että antaisivat tuossa tehtävässä jatkaa.
 
Näin asia tosiaan on. Vaikken sympatiaa Vornasta kohtaan oikein osaa tuntea, on todella surullista, että ihminen voi luultavasti pikaistuksissaan tehdyllä pöllöilyllä pilata lähes koko elämänsä.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Ja toki, kuten aiemmin todettua, kansanedustajat saavat säilyttää Eduskuntatalossa aseita.
Kyllä. Se on mielestäni melko luontevaa. Ovat reissuduunissa kuitenkin.
Ja kaiken järjen mukaan nyös työt eduskunnassa, ainakin Persujen riveissä ohi. Ei kai nekään niin tyhmiä ole että antaisivat tuossa tehtävässä jatkaa.
Eduskunnasta erottamiseen vaaditaan muistaakseni vankeustuomio.

Ja olikohan niin että tämän jälkeen äänestetään.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
On varmasti kansanedustajilla hämmentävä ja pelottavakin olo tämmöisen jälkeen. Toivottavasti eduskunnassa syntyy kattavat ja laajat keskustelut aseista ja sen paikan ilmapiiristä yleensäkin. Aika haljultahan se tuntuu, että kuukausi sitten tapahtui kouluampuminen ja nyt tämmöinen. Välissä uhriuduttiin koulukiusaamisesta.
 
444

Jäsen
Näin asia tosiaan on. Vaikken sympatiaa Vornasta kohtaan oikein osaa tuntea, on todella surullista, että ihminen voi luultavasti pikaistuksissaan tehdyllä pöllöilyllä pilata lähes koko elämänsä.
Toisaalta en näkisi minään pikaistuksissa tehtynä pöllöilynä sitä, että päättää lähteä baariin ampuma-ase taskussa ja kovat piipussa. Aseen esille vetäminen ja sillä ampuminen voivat toki sitä olla, mutta se suurin virhe on tehty jo paljon aiemmin.

Se mitä en ymmärrä, on, että mikä helvetin jeesuksesta seuraava tää taulapää kuvittelee olevansa, kun lähtee mutka matkassa baariin. Tuleeko siitä jotenkin miehekkäämpi olo? Kuvitteleeko, että aseen kanssa mimmien vokottelu onnistuu jotenkin helpommin? Jos kuvittelee, että henkensä on jatkuvasti uhattuna, niin ehkä sen Ihkun sijaan voisi valita vaikka Joensuun?

Kansanedustaja ammuskelemassa Helsingin yössä. Anna mun kaikki kestää.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Tämähän tässä kaikista eniten hämmentää, että miten sekaisin pitää ihmisen olla että lähtee ampuma-aseen (tai edes teräaseen tai muun pelkästään ihmisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen) kanssa baariin? Tosiaan "ymmärrettäviä" tapauksia on nämä jengirikolliset joita saattaa tulla joku toinen samanlainen paskiainen muiluttamaan ja sitten on oltava omaakin kättä pidempää tarjottavaksi, mutta noidenkin toivoisi pysyvän jossain omissa piireissään pilaamasta tavallisten ihmisten maailmaa. Oletettavasti ei-jengirikolliselle virkavapaalla olevalle kansanedustajalle ei ainakaan ihan helposti osaa mieltää edes tuota (täysin perseestä olevaa, mutta edes jollain tasolla ymmärrettävää) perustetta lähteä tuliase taskussa karaokebaariin.

Kai siitä on oltava hyvillään, ettei ammuskellut siellä baarin sisällä, vaikka jotain kopua ja tönimistä oli sielläkin. Selvästi on kyllä jäänyt kiukuttamaan kun pitänyt pilkun jälkeen käydä tussarin kanssa laukomassa (sic) viimeinen sana. Toki siitäkin on oltava hyvillään, että sai ammuskeltua maata kohti (mikä ei ainakaan maalaisjärjellä tosin täysin riskitön tempaus ole, kun asfalttiin ammuskellessa kimpoaa varmasti kaikenlaista sirpaletta moneen suuntaan) sen sijaan että olisi lasauttanut siinä "vihollisikseen" mieltämiään pyssyllä osoitellessa.

Kai tästä jossain vaiheessa tulee julkisuuteen aikajana josta nämä vaiheet ilmenee tarkemmin. Mitään järkevää selitystä tuolle aseen kanniskelulle ei toki semmoisestakaan voine tulla. Psykoosi olisi yksi, mutta semmoisen vallassa tuskin saadaan hengattua alkuillasta pilkkuun asti baarissa ilman että kapakan puolella on ainoastaan joku lievähkö sanailu ja töniminen. Tuskin se myöskään kotoa lähtiessä on ihan tolkuttomassa jurrissakaan voinut olla jo sen perusteella että on jaksanut kapakassa alkuillasta pilkkuun saakka. Jotenkin tämä kaveri on siis verrattain harkintakykyisessä (edesvastuullisessa) kunnossa päättänyt, että nyt kun lähden baariin, niin otanpa tuosta vielä pyssyn mukaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kyllä. Se on mielestäni melko luontevaa. Ovat reissuduunissa kuitenkin.

Eduskunnasta erottamiseen vaaditaan muistaakseni vankeustuomio.

Ja olikohan niin että tämän jälkeen äänestetään.

Ja äänestyksessä vaaditaan 2/3 enemmistö erottamiseen.
 
TAPAUKSESTA kysyttiin tasavallan presidentiltä Alexander Stubbilta lauantaina tämän esiintyessä medialle kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa.

”Sain tietää asiasta eilen [perjantaina]. En halua ottaa kantaa yksittäisesti tähän tapaukseen. Toivon, että suomalainen oikeusvaltio ja oikeusjärjestelmä toimii, ja uskon, että näin tulee käymään”, Stubb sanoi MTV:n näyttämässä suorassa lähetyksessä.

Stubbin mukaan Vornasen mahdollisuudet jatkaa kansanedustajana eivät kuulu tasavallan presidentin päätettäväksi.
Tolkun arvojohtamista tasavallan presidentiltä. Tuohon pestiin ei ihan jokaisesta ole näin Niinistön jättämän perinnön myötä. 6-12 vuotta pitää toimia julkisessa virassa, mutta olla ottamatta kantaa mihinkään.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kovin kummallista tässä tapauksessa on normaalisti somessa öyhöttävien haittaoikeistolaisten kommentoinnin sävy ja tietenkin piiloutuminen kellariin Jari Kurrin tapaan ettei tarvitse kommentoida. No ei oikeasti ole.

Tällä humalaisella ammuskelijalla on onneksi kaksinkertainen suojaväri, kun naama on kantasuomalaisen ja bonuksena jäsenyys ryhmässä, joka viime vaalikaudellakin suojeli omiaan syytteiltä.

X:stä jo luin että vihervassarit vain hyssyttelisi jos "oma" olisi noin tehnyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös