Sitten vielä hitaista lähdöistä. Ei prk voi olla tavoite saada tietty määrä hitaita ja puolinopeita ja nopeita lähtöjä omista. On vain yksi tavoite: pelin voittaminen. Suomen olisi pitänyt organisoida jo Kanada-ottelun lopulla sekä puolustaminen että lähdöt omista uusiksi ja se olisi käynyt parhaiten NHL-tapaiseen aluepuolustamiseen siirtymällä. Silloin nopeat vastaiskut olisivat edes jossain määrin mahdollistuneet ja olisi saatu hyvä pohja alle USA-otteluun.
Suomi lähti niin Kanadaa kuin USA:ta vastaan taktisesti kuin pystymetsästä.
...
Puolustetaan aluetta tai merkittävästi enemmän aluetta kuin Suomi teki. Tällä pelitavalla - kuuluu se sitten Meidän Peliin tai ei - luodaan tilanne, jossa vastustaja ei pääse samalla tavalla hyödyntämään kulmapeliä ja kulmista maalille ajamista kuin Kanada ja USA pääsivät. Samalla kun viisikko on tiiviimmin oman maalin edessä mahdollistetaan NHL-malliin nopea lähtö ylös vähintään tasavoimaisena.
On vain yksi tavoite: pelin voittaminen. Suomen olisi pitänyt organisoida jo Kanada-ottelun lopulla sekä puolustaminen että lähdöt omista uusiksi ja se olisi käynyt parhaiten NHL-tapaiseen aluepuolustamiseen siirtymällä. Silloin nopeat vastaiskut olisivat edes jossain määrin mahdollistuneet ja olisi saatu hyvä pohja alle USA-otteluun.
Nyt tästä illasta lukien Jalosen olisi myönnettävä se, että puolivälierissä tulee vastaan USA:n muodossa hyvin organisoitu ja kiekkokontrolliin pystyvä NHL-laatujoukkue - ei mikään yöt rällästävä yliopistoryhmä.
Mitään muuta syytä ei voi olla siihen, että Suomi lähti niin Kanadaa kuin USA:ta vastaan taktisesti kuin pystymetsästä. Otetaan ehkä ratkaisevin esimerkki: Suomen puolustuspeli perustui 1vs1 puolustamiseen. Tämä olisi jotenkin perusteltavissa jos Suomen joukkue olisi taitavampi ja isokokoisempi kuin Kanada tai USA. Kaikissa muissa tapauksissa valinta ei ole mitenkään perusteltu.
Jos Leijonat ei tässä vaiheessa osaa pelata Jalosen pelikirjaa tarpeeksi hyvin niin vikaa on enemmän Jalosessa kuin pelaajissa.
Jos Leijonat ei tässä vaiheessa osaa pelata Jalosen pelikirjaa tarpeeksi hyvin niin vikaa on enemmän Jalosessa kuin pelaajissa. Pelikirjan tarkoitus on auttaa pelaajia erilaisissa tilanteissa joita kentällä tulee eteen mutta eilen siitä ei tuntunut löytyvän tukea kun USA ei antanut viisikolle tilaa ja aikaa ryhmittyä rauhassa oman pään hakuun.
Miesvartiointiin perustuva oman pään puolustussuunnitelma ei Suomen pelaajilla toimi kovista NHL-pelaajista koostuvia joukkueita vastaan. Nythän Suomi pelaa omissa ensisijaisesti mies miestä vastaan ja tuo tilannekohtaisesti mukaan aluepelaamisen elementtejä, joiden käyttäminen on täysin pelaajien oman pelinluvun varassa.
Joukkueelle pitäisi valmentaa hyvä valmius myös lähtökohtaisesti aluevartiointiin perustuvaan oman alueen puolustuspeliin. Tällöin lähdettäisiin alusta lähtien esimerkiksi Kanadaa ja USA:ta vastaan täyttämään aluetta keskustan kautta ja reagoitaisiin siitä eteenpäin peliin. Tämä takaisi viisikoille ja pelaajille suuremman itsevarmuuden ja luottamuksen tehdä päätöksiä, eikä pakka hajoaisi ensimmäiseen 1-1-tappioon kulmassa.
Joitain merkkejä pelistä kyllä on aina nähtävissä, varsinkin juuri huonot syötöt ja selkeät pelinlukuvirheet näkyvät ja toisaalta se on taas valmentajan heikkoutta, jos jääräpäisesti roikkuu omassa pelisuunnitelmassa, vaikka on nähtävissä ettei se toimi.
Tästä pääsen pienen aasinsillan kautta siihen peli-identiteettiin mikä löytyy Kanadalta, Ruotsilta ja miksei ajoittain myös Venäjältä. Eli aina on olemassa vaihtoehto B, jos se "hieno" suunnitelma ei onnistu.
Mutta kun Jalonen lähtee siitä, että peliä on rakennettava ennen kuin rikottava, niin pyrkimys kiekkokontrolliin tuntuisi menevän jopa liiallisuuteen ajoittain. Ymmärrän kyllä toisenkin puolen, sillä pelisuunnitelman onnistunut muuttaminen kesken pelin on erittäin vaikeaa ja saattaa sekoittaa oman joukkueen peliä entisestään.
Teoriatasolla kiekon hallussa pitäminen on edelleen mielestäni paras vaihtoehto jopa huomattavasti kovempia rostereita vastaan, mutta siinäkin on se vaaramomentti, että osa pelaajista joutuu jo tilanteisiin joihin heidän taitotasonsa ei kertakaikkiaan riitä.
Cobol taas on mielestäni ytimessä juuri siinä, että se tökkii myös puolustussuuntaan, kuten nähtiin jo ottelussa Sveitsiä vastaan. Silloin jo oli odotettavissa ongelmia, kun nämä ensimmäiset todelliset testit tulevat vastaan.
Suomella jatkuvia ongelmia tuottaa laadukkaita hyökkäyksiä nopeasti ja varsinkin puolinopeasti pelaamalla, kun taas esimerkiksi Kanada myllytti Suomea vastaan kolmannessa erässä nopeilla lähdöillä huomattavan siivun tasavoimaisia ja jopa ylivoimaisia(!!) hyökkäyksiä organisoimatonta puolustusta vastaan. Onko niin, että siinä missä Suomessa tunnutaan keskittyvän huikealla tarmolla omanpään lähtöihin, niin amerikkalaisilla taas on selvät askelmerkit siihen mitä tapahtuu, kun kiekko käännetään keskialueella tai heti puolustussinisen jälkeen? Käytännössä teesini on, että kummatkin pohjois-amerikkalaiset joukkueet kääntävät peliä laadukkaammin ja ennen kaikkea heillä löytyy sapluunoita millä organisoida hyökkäys nopeasti ja varsinkin puolinopeasti.
Vähän liikaa tuntuu tällä hetkellä keskustelu keskittyvän hyökkäyksiin lähtöihin, kun hyökkäysten laatu on oikeastaan paljon ratkaisevampi tekijä pelissä.
Tuosta miehen pelaamisesta vielä, että esimerkiksi Rangersillä siihen mennään käytännössä aina (poikkeustilanteita tietysti tulee) keskustan täyttämisen kautta - eli siirrytään alueesta mieheen, eikä toisin päin niin kuin Jalosen Suomi ja moni muu eurojoukkue tekee.
Kyllä. Ja tämä valinta on Jalosen aikana kaivellut useampaa NHL-pelaajaa koska he ovat oppineet siirtymään alueesta mieheen ja taas takaisin.
Nyt on mielenkiintoista nähdä torstaina, jatkaako Jalonen tuon oman pään kulmapelaamisen puhtaalla miesvartioinnilla vai pelaavatko toinen pakki ja sentteri yhdistettyä alue/miesvartiointia.
Voisi sanoa että Suomi pelaa 70 prosenttisesti miestä kun NHL:ssä pelataan 70 prosenttisesti aluetta. Kannattaa katsoa NHL:n playoffeja vielä kun ne ovat käynnissä niin huomaa että kyllä sielläkin lähdetään välillä hanakasti pelaamaan miestä 5vs5 tilanteessa. Mutta määräävä puolustuspelitapa on Pohjois-Amerikassa alueen puolustaminen ja Jalosilla oman miehen pelaaminen.
Hyvä pointti, muttei kumoa sitä tosiasiaa(?), että mies miestä vastaan -pelaamisella on erittäin vaikea - ellei mahdoton - saavuttaa etua, jos vastustajan pelaajat ovat huomattavasti isompia, vahvempia ja taitavampia kuin omat. Tämä kaukalon mittasuhteista riippumatta.
Minun taas on vaikea ymmärtää sitä etua mikä miespainoitteisella puolustuksella on saatavissa ylipäänsä missä tahansa kaukalossa, jossa ollaan luistimet jalassa...
USA sai aikaan hyviä pyörityksiä Suomen päässä ja sai kiekon usein takaisin, koska kiekon saanut pelaaja ei tehnyt selkeitä ratkaisuja. Mielestäni kysymys oli enemmänkin tilanteen tunnistamisesta kuin pelitavasta. Useasti peli pyörähti takaisin, kun Suomen pelaaja yritti neppisyöttöä viivanpäällä, vaikka purku olisi ollut oikea ratkaisu.
USA sai aikaan hyviä pyörityksiä Suomen päässä ja sai kiekon usein takaisin, koska kiekon saanut pelaaja ei tehnyt selkeitä ratkaisuja. Mielestäni kysymys oli enemmänkin tilanteen tunnistamisesta kuin pelitavasta. Useasti peli pyörähti takaisin kun Suomen pelaa yritti neppisyöttöä viivanpäällä vaikka purku olisi ollut oikea ratkaisu.
En suinkaan tarkoita, etteikö kiekkoa voisi ollenkaan kontrolloida omalla alueella, mutta valmennuksen täytyisi tunnistaa pelin eri tilanteet, jolloin paine/prässi on vain yksinkertaisesti liian kova. Harva joukkue karvaa koko ottelua yhtä aktiivisesti, jolloin myös oman alueen kontrollipelaamiselle löytyy omat hetkensä. Tilanteiden tunnistamista vaaditaan erityisesti pelaajilta jotka kaukalossa sohivat, mutta myös valmennuksen on oltava hereillä ja reagoitava vastustajan tekemiseen.
Mielenkiinnolla odotan, miten Suomi reagoi puolivälierässä USAn todennäköiseen karvauspeliin. On päivänselvää, että kun USA karvaa yhtä ylhäältä kuin viime pelissä, on Suomen päästävä nopeammin omalta alueelta pois, usein myös roiskien.
Mikäli omalle alueella jäädään taas nyhjäämään kiekon kanssa, niin USAn nopeat hyökkääjät pääsevät suorasta luistelusta Leijoniin kiinni ja luistelumatkat pysyvät lyhyinä ja ukot virkeinä. Jos Leijonat löisivät kiekon nöyrästi pois omalta alueelta, joutuisi Jenkkien kolmen hyökkääjän aalto kääntymään takaisin kohti omaa maalia ja viisikon tiiveys rakoilisi, myös rasitus lisääntyisi joka varmasti olisi pois amerikkalaisten karvauspelistä ottelun edetessä.
...Toisaalta itse näen, että Leijonilla on selkeitä laadullisia ongelmia kontrollilähtöjen kanssa alkaen ihan syötöistä maalin takana. Ihmeellisiä laidan kautta jättöjä sun muita ihan typeriä kikkailuja, jotka eivät varmasti johda mihinkään...
Leijonien syöttöjen laatu on ollut käsittämättömän heikko läpi turnauksen. On tullut mieleen, että hitaiden lähtöjen seurauksena on tullut erikoisten neppisyöttöjen kulttuuri, kiekkokontrollista on tullut höntsäkiekkoa.