Peliesitykset 2010 - 2011

  • 228 480
  • 846
SaiPa alkaa olla niitä harvoja, jotka eivät kesken kauden ole laisinkaan vahvistaneet joukkuettaan uusilla hankinnoilla. Huhuissa hetken pyörinyt Saarinen olisi kyllä ainakin minusta ollut kokeilemisen arvoinen tapaus. Miltei joka kausihan tänne on jossain vaiheessa myös jokunen uusi naama löydetty, tuleeko tästä vuodesta sitten poikkeus, toivottavasti ei. Hyökkäyspäähän kovasti kaipailisi ainakin yhtä maalintekopotentiaalia omaavaa kaveria, kun tuo Jasko ei liiemmin verkkoja pöllyttele.

Ja ei kun vain Koivistollekin lisää pelejä!

Viiva ei ole tyystin karannut vielä, mutta jos pussinokkaparvelta tulee kuonoon perjantaina ollaan taas tilanteessa, jossa tappioputki uhkaa venähtää, ellei sitten Hifkiltä irtoa yllätyspisteitä.

Eikös viime kaudella ollut näitä aikoja kun kynnettiin syvällä, sikäli vain huolestuttavaa; näinköhän toisella perättäisellä kaudella kuitenkaan toistuu se lento joka tappioputkea viimeksi seurasi. Tasaisesti pisteitä napsimalla ei tarvitsisi jatkuvasti sydän syrjällään jännittää, mutta tasaisuutta otteista juuri nyt puuttuu, eihän sitä ole löytynyt edes täydeksi kuusikymmenminuuttiseksi.
 
Kyllä kyllä. Itse kuvittelin miehen kurvailevan Jukureissa SaiPa- sopparilla, joten kiitos selvennyksestä. Mahdollisuuksien mukaan siis, sillä Koiviston tekemisestä kyllä pidin parin ottelun perusteella.
 

koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Koivisto varmaan pelaisi SaiPan paidassa enemmänkin tällä kaudella, mikäli hän olisi tällä kaudella SaiPan sopimuspelaaja. Nyt tilanne on kuitenkin se, että hän on Jukureiden mies ja pelaa SaiPassa silloin kun se Pikkaraiselle ja Jukureille käy.

Koivisto kuuluu SaiPan sopimuspelaajiin, mutta ekan kauden hänen on määrä edustaa Jukureita. 2 seuraavaa kautta sitten edustaisi SaiPaa. Ns. yhteishankinta josta ekan kauden hyötyy enemmän Jukurit (ja toivottavasti Koivistokin) kuin SaiPa, elleivät toista sovi.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Taklaukset taklaukset... Eilenkin homma alkoi toimimaan vasta kun muutama pelaaja (taisi olla Grünn ensimmäinen) ensimmäisen erän lopussa pisti vastustajaa seinälle pariinkin kertaan yhden vaihdon aikana. Yleisö heräsi välittömästi.
Mikä siinä on, että pitää antaa vastustajalle siimaa aina tuolla höntsäkiekolla? Siellä saa vihulainen siirtää kiekkoa eteenpäin kaikessa rauhassa ilman pelkoa siitä, että keltamusta pelaisi tilanteen loppuun ja kolaisi yli. En jaksa tarkistaa, mutta olenkohan oikeassa jos arvailen, että SaiPa on antanut vastustajan tehdä ensimmäisen maalin tällä kaudella suurimmassa osassa peleistä?

Ja miten on mahdollista, että vasta äskettäin koottu pakkipari Lippojoki - Savilahti pelaa varminta ja ehjintä peliä vaikka vertailukohtana on kaksi jo kolmatta kautta yhdessä pelannutta pakkiparia?

Redenbachia ei kyllä kohta enää oikeasti jaksa... SM-liigan surkein laukaus. Puolustusvelvoitteet eivät kiinnosta pätkän vertaa. Ensi vuoden rahakas sopimus jo mielessä, yrittää hakea vain tehopisteitä ja turhautuu kun niitä ei tule. Menetti KalPa-pelissä keskialueella järkyttävän määrän kiekkoja. Taas.

Miksi Koskinen on niin hidas tätä nykyä? Yritystä näyttää olevan entiseen malliin, mutta ihmeen kankealta näyttää liike. Muistelen, että pääsi luistelemalla paremmin irti varjostajista viime kaudella. Ja muistelen myös, että Koskinen pelasi myös fyysisemmin edellisillä kausilla. Pelaakohan ihan täydessä kunnossa?
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Ns. yhteishankinta josta ekan kauden hyötyy enemmän Jukurit (ja toivottavasti Koivistokin) kuin SaiPa, elleivät toista sovi.

Vaihto päittäin Jaskoon saattaisi tulla hyvin kyseeseen, Jukurit saisi vaihdossa Mestis-tasolle varteenotettavaa hyökkäyspotentiaalia ja SaiPa saisi taas meiltä puuttuvaa fyysistä pelaamista. Luulen että tämmöinen pyöräytys saattaisi olla ihan realistista odottaa, toivottavasti mahdollisimman pian.

Redenbachia ei kyllä kohta enää oikeasti jaksa... SM-liigan surkein laukaus. Puolustusvelvoitteet eivät kiinnosta pätkän vertaa. Ensi vuoden rahakas sopimus jo mielessä, yrittää hakea vain tehopisteitä ja turhautuu kun niitä ei tule. Menetti KalPa-pelissä keskialueella järkyttävän määrän kiekkoja. Taas.

Kristallipalloni perusteella olen sitä mieltä että Redenbach ei näillä näytöillä näe helmikuuta Lappeenrannassa, tai edes vuodenvaihdetta. Tähän kauteen on SaiPassa satsattu rahan lisäksi myös uskottavuutta ja jos yksi diiva alkaa kustantaa liikaa niin kyllähän tästä eroon päästään. Eri asia on sitten millä hinnalla, eli löydetäänkö tilalle riittävä ykkössentteri vai haetaanko kakkossentteriä ja Jarnon katsottaisiin kykenevän kantamaan vastuuta ykkösketjussa. Ykkössentteri-hankintaan täytyy kuitenkin tähdätä. Veikkaan siis, jos asenne ei parane niin maisemat vaihtuvat Tylerillä.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
.....

Kristallipalloni perusteella olen sitä mieltä että Redenbach ei näillä näytöillä näe helmikuuta Lappeenrannassa, tai edes vuodenvaihdetta. Tähän kauteen on SaiPassa satsattu rahan lisäksi myös uskottavuutta ja jos yksi diiva alkaa kustantaa liikaa niin kyllähän tästä eroon päästään. Eri asia on sitten millä hinnalla, eli löydetäänkö tilalle riittävä ykkössentteri vai haetaanko kakkossentteriä ja Jarnon katsottaisiin kykenevän kantamaan vastuuta ykkösketjussa. Ykkössentteri-hankintaan täytyy kuitenkin tähdätä. Veikkaan siis, jos asenne ei parane niin maisemat vaihtuvat Tylerillä.

Taitaa olla utopiaa...
En millään usko sitä, että saataisiin Tylerin tilalle joku vastaava kapellimestari tähän hätään. Vaikka mies on löysäranteinen, hiukan fleku ja taklaamista pelkäävä, niin niitä syöttöjä ei kyllä saada millään korvattua. Se on fakta!

Edelleen tässä kiikutaan kahden vaiheilla. Joukkueella on varmasti potentiaalia, mutta miten se saataisiin ulos maalien ja voittojen merkeissä. Pelejä pitäisi voittaa ja samalla muiden keskikastin porukoiden pitäisi niitä hävitä. Pitäisi olla vain rohkeutta sotkea noita kentällällisiä hiukan enemmän.

Omasta mielestä ongelma on kuitenkin tuo meidän Jasko. Se kun ei satu millään mihinkään kenttään. Ei ykkös- tai kakkoskenttään, koska on enemmän kolmos- neloskenttäläinen. Näitä kenttiä ei taas haluta millään sotkea, joten Jasko sitten hyppii milloin missäkin kentässä..

Eli SaiPa ei saa millään tällä kokoonpanolla tehtyä tasapainoista joukkuetta, koska siellä on aina joku pelaaja, joka ei kuulu siihen kenttään jossa sirklaa.

Itselläni ei tuota Jaskoa vastaan ole mitään. Homma on muutenkin paha. Ei saada Koivistoa, eikä osteta ketään, eikä löydetä oikeita ketjukoostumuksia. Tästä on siis paha jatkaa...
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Ei saada Koivistoa, eikä osteta ketään, eikä löydetä oikeita ketjukoostumuksia. Tästä on siis paha jatkaa...

Täydellä varmuudella ennen tammikuun loppua on porukassa tapahtunut muutoksia, se on nykypäivää ja uskon että SaiPa on tähän varautunut myös talouspuolella.

Siksi kaivoin nuo omasta mielestäni mahdolliset lähtijät esille, sillä ennen pitkää alkaa rosterimuutokset olemaan ajankohtaisia. Toki ehdottomasti parasta olisi jos Tyler löytäisi itsensä uudelleen ja asenne paranisi siinä määrin ettei luopumisesta enää tarvitsisi puhua. Jasko kuitenkin taitaa olla jo kohtalonsa sinetöinyt.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Taitaa olla utopiaa...
En millään usko sitä, että saataisiin Tylerin tilalle joku vastaava kapellimestari tähän hätään. Vaikka mies on löysäranteinen, hiukan fleku ja taklaamista pelkäävä, niin niitä syöttöjä ei kyllä saada millään korvattua. Se on fakta!

En minäkään usko hetkeäkään, että Redenbachia lähdettäisiin vaihtamaan. Enkä edes toivo sitä, vaikka tuollaisen surffailun katselu korpeaakin melkoisesti. Ja varmasti vaikeahan se olisi samalla rahalla korvaajaa löytää.

Joten pitää toivoa, että leijaa alkaa jossain vaiheessa kiinnostamaan myös joukkueelle pelaaminen eikä henkilökohtaiset pinnat. Keskittyisi edes siihen syöttelyyn eikä hautoisi kiekkoa saati että yrittäisi itse laukoa sillä hernepyssyllään. Puolustuspelaamista Redenbachista ei tulla ikinä saamaan, se niin ikään lienee fakta...

Ehkä Selinin pitäisi tehdä Redenbachista pariksi peliksi SaiPan "Marc-Andre Bergeron"... eli jäälle vain ja ainoastaan ylivoimalla.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Pelaajamuutoksia, millä rahalla?
Ehkä olisi pitänyt sopimuksia tehdessä miettiä tarkemmin, mitä halutaan, eikä häikäistyä niistä käsistä.
Olen miettinyt, kuka teki päätöksen Redenbachin ja Barneyn sopimuksista, olihan nuo miesten pelilliset puutteet näkyvissä viime kaudellakin. Odotettiinko, että esimerkiksi Redenbach muuttaa pelityylinsä valmennuksen haluamaksi ja tehtiin sen perusteella sitten sopimus. Minun mielestäni Redenbachiin pätee vanha sanonta, "mihin vanha koira karvoistaan pääsee", ja siksi pelityyli ei muutu, eikä tule muuttumaan, siksi, jos rahaa löytyy, niin mies vaihtoon vain.

McTavishin sopimuksessa uskon Tersan näppien olleen mukana, vanhat näytöt häikäisivät johtajan ja hän varmaan runnoi sopimuksen väkisin läpi. Kun tuo sopimus varmasti tiedettiin jo hyvissä ajoin, niin olisiko kannattanut Dalen ohella pitää myös Toporowski ja jättää sopimukset Redenbachin ja Barneyn kanssa tekemättä.
Olisi sensijaan hankittu yksi kotimainen sentteri ja laitettu kanukit eri ketjuihin, jolloin heidän hyökkäysorientoitumisensa ei olisi niin paljon häirinnyt kentällisen puolustuspelaamista. Lisäksi yksi ulkomaalaispaikka olisi ollut vapaana kauden aikaista tarvetta varten.

Pohdittavaa varmasti valmennuksella ja seurajohdolla riittää, yleisömäärät laahaavat laskussa ja voittoja pitäisi tulla, jotain olisi tehtävä, mutta onko rahaa muutoksiin.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Mistäs Tosiveteraani vetäisi tuon että Barneyn sopparia olisi pitänyt miettiä?

Mies on kuitenkin pelannut sillä samalla tasolla kuin viimekin kaudella. On tällä hetkellä noin 20+20 tehopistetahdissa ja plusmiinuskin on nollilla joukkueessa, jossa suurin osa on miinuksella. Ja eihän Barneyn asenteessa ole tuota Tampereen kahta jäähyä lukuunottamatta juuri vikaa ollut. Miksi siis viime kaudella ajoittain erittäin haluttomana surffannut Topo olisi ollut parempi vaihtoehto?
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Niin stuba, minähän esitin vain vaihtoehdon Barneyn ja Redenbachin sopimuksille.
Ja kyllä se Toporowski osan kautta selkä suorana liukumallakin sen noin 40 pistettä ehkä tekisi, taisipa tehdä viime kaudellakin. Lisäksi Topo toisi jonkin verran kovuutta joukkueeseen, nyt siellä hiihtelee kaksi yhtä pehmoa kuin muutama vuosi sitten täällä pyörähtänyt pumpuli pate Gavanagh.
ongelma tuossa minun esittämässäni vaihtoehdossa olisi se kotimainen sentteri, kuka se olisi ja millä hinnalla.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Turha tässä vaiheessa on mistään pelaajamuutoksista haaveilla. Siellä on käyttökelpoiset ukot, mitä nyt pakisto on vähän mitä on.

Eiköhän sieltä pelikirjasta ja muualta penkin takaa voisi alkaa kaivelemaan "brinsiibbejä" joilla pelit kääntyy voitoksi. Joukkue on saanut harjoitella yhdessä, ei ole pahoja loukkaantumis-sumia.
 
Täydellä varmuudella ennen tammikuun loppua on porukassa tapahtunut muutoksia, se on nykypäivää ja uskon että SaiPa on tähän varautunut myös talouspuolella.

Siksi kaivoin nuo omasta mielestäni mahdolliset lähtijät esille, sillä ennen pitkää alkaa rosterimuutokset olemaan ajankohtaisia. Toki ehdottomasti parasta olisi jos Tyler löytäisi itsensä uudelleen ja asenne paranisi siinä määrin ettei luopumisesta enää tarvitsisi puhua. Jasko kuitenkin taitaa olla jo kohtalonsa sinetöinyt.

Kyllä kristallipallostasi löytyy samoja asioita kuin omastanikin. Tylerin kohdalla näyttää ihan siltä, että kaveria vituttaa, kun meni tekemään "ajoissa" sopimuksen SaiPan kanssa. Pelaakohan Tyler itseään irti sopimuksestaan ja sen jälkeen "löytää" nopeasti uuden seuran ja rahakkaamman sopimuksen. Tammikuuhun on vielä aikaa...
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Yksittäisten pelaajien petraamisen lisäksi olisi tietysti hienoa, mikäli tuo porukka lähtisi peleihin vähän paremmalla asenteella. Heti alusta asti. Nyt 13 pelistä yhdeksässä vastustaja on saanut yhden tai kaksi maalia eteen SaiPalta.

Onneksi tuo Sondell palaa kaukaloon huomenna, tuo apua ylivoimaan. Vaan kuka tekee tilaa? Lipari on pelannut sen verran varmaa peliä, että hänen penkittämisensä ei olisi kyllä missään mielessä oikeutettua. Savilahti on pelannut myös nyt perusvarmaa peliä ja tämä oli kumminkin se ainoa pakkipari KalPa-ottelussa, joka toimi...

Ja jotta tuon puolustuksen kiekollinen taito saataisiin maksimoitua, niin Tuominen ja Sondell pitää molemmat löytyä pelaavasta kokoonpanosta.

Olisiko aika hakea vaihtelua Pukka - Backman pariin välillä?
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Olipa tarpeelliset pisteet nuo tämäniltaiset Pelicans pelin pisteet, kaikki on nyt vielä omissa käsissä, varsinkin kun kausi on vielä todella nuori.
Pelin tasohan oli molemmilta joukkueilta todella onneton, siksi odotankin kauhulla huomista SaiPa-Hifk peliä, parannettavaa jäi SaiPan osalta todella paljon, noihin ylivoimahyökkäysten antamisiin ei ole huomenna varaa.

Sitten: Puuttumatta muuten yksittäisten pelaajien suorituksiin, niin kaksi pelaajaa on mainittava:
Hostikka, hieno peli, meillä on kaksi maalivahtia joista voi laittaa kumman vain maalille.
Lippojoki, mielenkiintoista nähdä kuka on se pakki joka antaa tilaa Sondellille, Lippojoki se ei voi olla, hänellä on kuitenkin lähes joukkueen paras laukaus suoraan syötösta, höystettynä hyvällä maalivainulla ja puolustuspelaaminen hyvän luistelun ansiosta hyvällä tasolla.
Lippojoki-Savilahti-Nagander oli jäällä kun Pelicans teki maalin, mutta muuten hyvä peli pojilta, joten joku muu antakoon tilaa kun Sondell palaa.

No, huomenna taas nähdään kotona joukkueen pelaamisen taso, onko viisikkopelaaminen tiivistynyt, vai jatketaanko tämäniltaista avoimien ovien päivää?
 

Ropelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tuli voitto tärkeään paikkaan!
Ihmettelin hiukan tilastoja ja yksi asia hyppäsi silmille... eli, treenipelit näyttää olevan treenipelejä kun pistepörssiä katsellaan. Levokari taisi voittaa joukkueen sisäisen pistepörssin harkkapeleissä, mutta nyt sarakkeessa seisoo 0+0. Ei sillä, että Pauke mikään pistelinko olisi, mutta erikoinen tilanne. Muutenkin esitykset olleet (kuten koko joukkueella) odotettua vaisummat, eli en näkisi oikeusmurhana Paulin katsomokomennusta Sondelin palatessa ruotuun. Kävinhän se Tuominenkin siellä syömässä lihiksiä.
Sitten vielä tapaus Lippojoki... on se ihme snaipperi! Katsoin teksti-tv:stä ekan maalin jälkeen, että nythän Liparilla on tähdet kohillaan. Seuraava vilkaisu pelon sekaisin tuntein ottelun loputtua, että mites on käynyt... Iso virne naamalle voitosta varsinaisella peliajalla ja mielessä kävi huvittuneena, että josko Lipari ja kuinkas ollakaan.
Mutta, mutta... kanukkien pitäisi myös, etupäässä Dalen, olla näissä maalitalkoissa useammin mukana tai huonosti käy jatkossa. Ehkä jo huomenna?
Pakko kyllä myöntää itsekin ääneen, että ihmemies Dale on ollut pettymys vaikka vielä kuukausi sitten olin valmis repimään päitä irti epäileviltä tuomailta.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Kyllähän tuli voitto tärkeään paikkaan!
Ihmettelin hiukan tilastoja ja yksi asia hyppäsi silmille... eli, treenipelit näyttää olevan treenipelejä kun pistepörssiä katsellaan. Levokari taisi voittaa joukkueen sisäisen pistepörssin harkkapeleissä, mutta nyt sarakkeessa seisoo 0+0. Ei sillä, että Pauke mikään pistelinko olisi, mutta erikoinen tilanne. Muutenkin esitykset olleet (kuten koko joukkueella) odotettua vaisummat, eli en näkisi oikeusmurhana Paulin katsomokomennusta Sondelin palatessa ruotuun. Kävinhän se Tuominenkin siellä syömässä lihiksiä.

Pauli on kuitenkin esim. KalPa -pelissä jälleen kerran osuvasti paikkaillut Tuomisen tekemiä virheitä joten näkisin itse että Tuominen antaa tilaa Sondellille huomenna. Pauli on kuitenkin niiden tilanteiden käyttökelpoisimpia pakkeja kun pitää rauhoittaa peliä sekä alivoimalla ja vaikka pisteitä ei ole tullutkaan, on Pauli jälleen tällä kaudella yksi iso osanen alakerran pelaamista - ja tällä kaudella enemmän omassa roolissaan kun kiekollista osaamista löytyy näppärämmiltä Tuomiselta ja Sondellilta.

Huomenna tulee varmaankin hyvin erilainen peli kuin tänään, tämän päivän missio haiskahti kuitenkin olevan hieman askel enemmän kohti keskialuetta metsästämässä kolmen pisteen voittoa, puolustuspelaamisenkin kustannuksella. Hyvin haisteltu Atulta, Pelsut törsäsivät maalipaikkansa uskomattomalla taidolla ja SaiPa venyi lopulta nihkeään mutta riittävään maalin voittoon.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Tuohon puolustuksen koostumukseen ja pelaamiseen puuttumatta, esitämpä yhden kysymyksen:
Se kuka näki pelin, tv.stä, tai paikanpäältä, sanokaapa oma todenmukainen mielipiteenne kanukkien pelin tasosta, antoivatko minkälaisen panoksen?
Hyökkäyspelaaminen/puolustuspelaaminen, miltä näytti?
Tunteet pois ja realiteetit esiin, PYYDÄN!
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
McTavish oli aivan näkymätön.
Redenbach järjesti avopaikkoja muille, mutta omissa täysi lapanen kuten on ollut koko SaiPassa olo aikansa.
Barney oli yhdessä paikassa, muuten saamaton.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
McTavish oli aivan näkymätön.
Redenbach järjesti avopaikkoja muille, mutta omissa täysi lapanen kuten on ollut koko SaiPassa olo aikansa.
Barney oli yhdessä paikassa, muuten saamaton.

Aika samaa mieltä. Katsoin kaksi ensimmäistä erää ja niiden aikana Redenbach oli kolmikon paras juuri tuon hyökkäyspään pelaamisensa ansiosta. Loi pari paikkaa ja oli itsekin lähellä maalintekoa, mutta hyvin pelannut Hovinen pelasti.

Eipä Pelicansin ulkkarit sen parempia olleet.
 

shack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Flames
Tuohon puolustuksen koostumukseen ja pelaamiseen puuttumatta, esitämpä yhden kysymyksen:
Se kuka näki pelin, tv.stä, tai paikanpäältä, sanokaapa oma todenmukainen mielipiteenne kanukkien pelin tasosta, antoivatko minkälaisen panoksen?
Hyökkäyspelaaminen/puolustuspelaaminen, miltä näytti?
Tunteet pois ja realiteetit esiin, PYYDÄN!

Redenbach alkoi taas kiukutella ja sadatella hukattuja paikkoja. Jäi kolmannessa erässä täysin ulos kuvioista, jaksoi pelata yhden erän. Dale on taas täysin jäissä, ei kerkeä mukaan talkoisiin. Barney oli ok, mutta ilman maaleja käyttökelvoton. Kerkesi vain yhteen kunnolliseen paikkaan.

Jos nuo kaverit ei ala kohta nakuttamaan pisteitä (ei mitään satunnaisia syöttöjä ja yksittäisi hyviä pelejä kerran kuussa) niin hyödyttömiä ovat. Varsinkin Tylerin omaan päähän pelaaminen on kerrassaan luokatonta. Ei nuo kanukit sytytä tällä hetkellä joukkuetta yhtään vaikka pitäisi.

Enemmän nostan hattua herroille Koskirannat, Grunn, Lipari, PSN, Kohon poppoo ja Mankinen jotka oikeasti haluavat pelata ja pelata voitosta. Nuo kolme kallista kaveria voidaan laittaa kohta nypläämään pitsiä jos tuntuu SM-liiga tempo liian kovalta. Niin ja toki suuri kiitos vielä maalivahti kaksikolle. Ei SaiPa tälläkään kaudella mokkeihin kaadu, kyllä hyviä otteita ovat molemmat miehet esittäneet (ok, toinen vain yhden pelin verran, mutta kuitenkin).
 

sergo91

Jäsen
Hyvä voitto tähän rakoon ja Lipari jatkaa maalitehtailuaan.

Ei ole Jarno viettänyt viimeistä kautta turhaan maalivahtijäillä laukomassa, vaikka laukaus oli kyllä hyvä jo täältä lähtiessään.

Mites muuten tarkemmin seuranneet oliko Pulli mukana seiskapakkina ja varamiehenä näin ainakin itse kuulin, mutta lähde ei aivan varma ole?
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Eihän meillä kannattajilla tietenkään ole noihin ulkomaalaispelaajien valintoihin ole sanan sijaa, mutta mielestäni arvostella saa, vaikka minä persoonakohtaisesti olen saanut arvostelua osakseni tästä ulkkareiden haukkumisesta.

Mutta, minun mielestäni joukkueen kalleimmat pelaajat, nämä kanukit ja esimerkiksi Tuominen ja Tero Koskiranta pitäisi olla niitä, jotka ratkovat pelejä. Mikä on kuitenkin tilanne? Nyt maaleja tekee ja pelejä ratkoo ne pienen palkan miehet, jotka on kannattajienkin mielestä vain täytemiehiä.
Onko kaikki ratkaisut silloin valmennuksen/seurajohdon taholta tehty oikein?

Jätin Sondellin pois tuosta isopalkkaisten joukosta, koska tämänkauden näytöt on loukkaantumisen vuoksi vajaat, mutta odotan mielenkiinnolla mitä sieltä tulee.
Odotellaan??
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jaahas. On tainnut muutama vuosi vierähtää edellisestä visiitistä palstalle. Mutta onpahan hienoa nähdä, että Jarno Lippojoen veto lähtee kuin Liparilla aikoinaan. Tulee vanhat hyvät ajat mieleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös