Peksille kenkää!

  • 257 348
  • 1 011

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tietääkō kukaan, missä Antti Tōrmänen on?
Jos Ässät tosissaan on valmentajaa haussa, niin Tōrmänen voisi olla sopiva vaihtoehto.
Hänellä on myös pelajien suuntaan imua, jota Porissa tarvitaan aina.

Niistä, jotka tarvitsevat ensi kaudeksi valmentajaa, on HIFK:lla eniten pelimerkkejä käytettävissä. Asia lienee vasta huhupohjalla, mutta hämmästyn, jos näiden tiet eivät kohtaa.

Puhutaan siitä rosterista, jonka piti ennakkokaavailuissa parhaimmillaan saavuttaa 40p runkosarjassa. Rosterista, jonka ykköspakki oli Tero Määttä ja ykkössentteri ECHL:stä hankittu Derek Damon. Samaisessa rosterissa puolustajina häikäisivät sellaiset tähdet kuin Matti Kuusisto, Mikko Palomäki, Olli Korkeavuori ja Miro Rahkola.

Suhosen myötä organisaatioon hankittiin muistaakseni mv-valmentaja ja fysiikkavalmentaja ja ylipäätään otettiin askel ammattimaisempaan suuntaan. Nostettiin ns. kissa pöydälle ja laadittiin 7 kohdan ohjelma. Ylipäätään luotiin organisaatioon käsite johtavista pelaajista.

Tuo asia nyt on kuitenkin useaan otteeseen koluttu läpi näiden viiden vuoden aikana.

Juuri näin. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että kaikkea voi katsoa karsintojen läpi. Alpo ei varmaan ollut oikea mies viemään aloittamaansa projektia eteenpäin tai päätökseen, mutta turhaan hehkutetaan vain Rautakalliota ja Kiveä. Alpo Suhonen aloitti sen, minkä nämä veijarit luotsasivat satamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Alpon "aikaansaannoksista" kulisseissa en virka mitään, mutta monen muun oikeasti asiansa osaavan valmentajan kanssa Ässät ei sillä rosterilla olisi koskaan edes joutunut karsintoihin.
Puhutaan siitä rosterista, jonka piti ennakkokaavailuissa parhaimmillaan saavuttaa 40p runkosarjassa. Rosterista, jonka ykköspakki oli Tero Määttä ja ykkössentteri ECHL:stä hankittu Derek Damon. Samaisessa rosterissa puolustajina häikäisivät sellaiset tähdet kuin Matti Kuusisto, Mikko Palomäki, Olli Korkeavuori ja Miro Rahkola.

Suhosen myötä organisaatioon hankittiin muistaakseni mv-valmentaja ja fysiikkavalmentaja ja ylipäätään otettiin askel ammattimaisempaan suuntaan. Nostettiin ns. kissa pöydälle ja laadittiin 7 kohdan ohjelma. Ylipäätään luotiin organisaatioon käsite johtavista pelaajista.

Tuo asia nyt on kuitenkin useaan otteeseen koluttu läpi näiden viiden vuoden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Onnea siitä. Mihinkään faktaan tuollaiset uskomukset eivät kuitenkaan perustu.

Eivät perustu faktaan..? Ässät on sarjan toiseksi viimeisenä nyt vuodenvaihteessa ja sääliplay-offeihinkin on matkaa 13 pistettä. Peli näyttää myös todella sekavalta ja henkinen selkäranka joukkueella on todella ohut.

Valmentajavaihdos ei välttämättä tässä tilanteessa muuta mitään. Kunhan antaa pelaajille tekosyyn vierittää oma heikko esiintyminen valmentajan niskoille. Henkinen puoli aukeaa onnistumisen myötä. Vuosi sitten Kiveä turhautti sama asia. Se, että pelaajat hakivat tekosyitä milloin mistäkin.

Luulenpa, että asia taitaa olla toisin päin. Epäonnistunut seurajohto ja valmennus vierittää syyn pelaajien niskaan. Taloudelliselta kannalta kyllä jollain lailla käsitän vielä Virran aseman, koska sarjasta ei kukaan tipu, mutta tälläinen strategia on silkkaa kannattajien silmään kusemista.

Niin on. Se ei tosin välttämättä tarkoita sitä, että valmentajavaihdos palvelisi joukkueen urheilullista menestystä pitkässä juoksussa. Muutama voitto ja ehkä sijoitus nousee pykälällä. Nähdäkseni tuo valmentajavaihdos parantaa isossa kuvassa tuloksia silloin, kun poispotkittu on täysi turisti (luokkaa Härkälä, Rautio, Sormunen, Leime). Pekka Virta ei kuitenkaan kuulu tuohon listaan.

Virta kuuluu tuohon samaan listaan edellämainittujen valmentajien kanssa. Millälailla seuraa palvelee pitkässä juoksussa epäonnistuneen valmentajan roikottaminen mukana, jonka kykyihin eivät taida luottaa pelaajat, eivätkä valtaosa kannattajista ? Tälläinen pohjanoteeraus mestaruuden jälkeen tulee vaikuttamaan myös pelaajien intoon tehdä pelaajasopimuksia Ässiin jatkossa jos seura antaa tälläisiä signaaleja.

Tai sitten pelitapa on suhteessa siihen, mikä on tulevaisuuden toimiva pelitapa. Ei siihen mikä oli toimiva pelitapa vuosi sitten tai aiemmin. Tästä Virta puhui mm. UL:n studiossa keväällä. Pitää miettiä jo niitä tulevaisuuden juttuja joilla pärjätä. Pitkäjänteisempi työ on ainoa mahdollisuus Ässien kaltaiselle - taloutensa puolesta alemman keskitason - organisaatiolle tavoitella menestystä. Hopea - 06 oli Toivola-Kivi - duon neljän vuoden projekti, mestaruus oli Kiven neljän vuoden projekti. Nyt Ässät on jälleen palannut lähtöpisteeseen. Jos muistan oikein niin Rautakallion-Kiven ensimmäisellä kaudella Ässät oli runkosarjassa 13.

Virralla ei ole valmennusuraltaan riittäviä näyttöjä siitä, että hänen pelitapansa tulisi toimimaan. Tuo asia Ässissä ihmetyttääkin, miksi lähes poikkeuksetta Ässissä pitää palata aina menestyksen jälkeen lähtöpisteeseen? Seura on kuitenkin taloudellisestikin vankasti Liigan keskikastissa, niin ei varmasti olisi ollut rahasta kiinni palkata joukkueen tärkeimmälle paikalle kunnollista valmentajaa jo edellisessä pestissäänkin flopanneen Virran sijaan.

Siltä se vaikuttaa. Koirankoppi on nopeampi rakentaa kuin kirkko. Jos haluaa tehdä jotain suurta, pitää olla valmis myös uhraamaan sille enemmän aikaa.

Kirkonkin rakentaa nopeasti jos on asiansa osaavat ammattitimpurit tekemässä. Virta tuli puheissaan ja ennakkoodotuksissa rakentamaan sitä Iisakin kirkkoa, joka on osoittautunut hätäisesti kyhätyksi koirankopiksi.

Niin teki. Muutaman matsin tammikuussa.

Kivi peluutti välillä pystysuuntaan enemmän tai vähemmän jokatapauksessa, kuten itse linkittämässäni U-studio videossa kertoi, niin vastustajan pelityylin mukaan. Nykyjääkiekko on liigassa enimmäkseen sekoitus kiekkokontrollia & pystysuuntaa.

Tuskin. Olen varma, että tämän asian suhteen organisaatiossa ollaan huolestuneita. Siksi tammikuun lopussa on pistettävä lihoiksi esim. Hagman ja Umicevic.

Tai sitten vaihdettava valmentaja. Ässillä olisi tuolla nykyisellä joukkueella kaikki edellytykset vielä 10. joukkoon jos miehet puikoissa vaihtuu. Toimitusjohtaja Hirrsimäki ja Ässien hallitus on lähestulkoon vain ja ainoastaan rahaa ajattelevana ollut reagoimatta valmentajakysymykseen. Myöntäisivät tosiasiat, että tässäkohtaa tuli virhehankinta ja uutta valmentajaa onkimaan. Mieluummin sellaista, jolla on jotain näyttöjä.

Uskottavuus kenen silmissä? Ässät on edelleen budjetiltaan alemman keskitason organisaatio, joka on tällä hetkellä urheilullisesti lähtöpisteessä. Tulos on tällä hetkellä huono, mutta valmentajan kannalta lieventäviä seikkojakin löytyy liuta:
- Ykkösmaalivahdin kohdalla riskit näyttävät realisoituneen.
- Ykköspakki ei täyttänyt rooliaan.
- Kakkossentteri loukkaantui ja palautuminen huippukuntoon vie yleensä pitkän tovin.
- Pitkäaikainen runkopuolustaja loukkaantui ja on vasta nyt palautumassa pelikuntoon.

Hallilla käyvien maksavien katsojien, kannattajien, sponsoroivien yhteistyökumppaneiden, median etc. Viittasin tähän jo aiemmin. Miksi Ässien pitää palata aina menestyksen jälkeen lähtöpisteeseen vankkana keskikastin seurana? Tämä kertoo vain ja ainoastaan organisaation kykenemättömyydestä rakentaa jatkuvuutta urheillulliseen menestykseen. Jollain tapaa ymmärrän halliremontin vuoksi, että Hirsimäki & co leikkivät saitaa Roope Setää tai Kulta-Into Piitä. Noihin "lieventäviin asianhaaroihin" valmennuksen kannalta sen verran, että kyllähän organisaatiokin on tehnyt osaltaan muitakin virheitä osaamattoman valmennuksen hankkimisen lisäksi:

-Maalivahtien kohdalla kauteen lähteminen loukkaantumisherkällä veteraanilla & kokemattomalla nuorella back-upilla.

-Alunperin ykköspakiksi kaavaillun pelaajan ja myös hänen korvaajansa riittämätön scouttaus.

-Oliko viimekausina pelillisesti laskusuunnassa ollut Kreps oikea hankinta kärkiketjujen sentteriksi?

-Runkopuolustaja Sammalkankaan loukkaantumista kauden alla en näkisi maata mullistavana tekijänä, noita tulee pitkässäjuoksussa lähes joka joukkueelle. Sinällään nämä tuovat aina esiin pahan puutteen, joka Ässillä on, eli todella kapean pelaajaringin. Kilpailemattomuus ylipäätään pelipaikoista johtaa siihen, että pelaajilla ei ole mitään pelkoa pelipaikastaan, vaikka pelaisivat miten huonosti.

Ässien organisaatio kuitenkin reagoi tuohon loukkaantumiseen hankkimalla Jokereista lainalle Petteri Lindbohmin, joka esiintyi Ässissä pelaamissaan ottelussa hyvin. Lindbohmin näkisin mieluusti Ässä-puolustuksessa jatkossa.

Monesta asiasta organisaation päätöksissä paistaa läpi, että joukkueen rakennuksessa ja valmentajan valinnassa on otettu riakejä, (olivat ne sitten tietoisia tai ei) ja yritetty kasata rosteri mahdollisimman halvalla, mutta se ei poista sitä, että myös melko kokematon valmennus on epäonnistunut tehtävissään.

-
 
Viimeksi muokattu:
Eivät perustu faktaan..? Ässät on sarjan toiseksi viimeisenä nyt vuodenvaihteessa ja sääliplay-offeihinkin on matkaa 13 pistettä.
Mainitut asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että valmentajavaihdos toisi oleellisen parannuksen. Tuollainen asia ei ole fakta, vaan joidenkin yksilöiden mielikuva.

Taloudelliselta kannalta kyllä jollain lailla käsitän vielä Virran aseman, koska sarjasta ei kukaan tipu, mutta tälläinen strategia on silkkaa kannattajien silmään kusemista.
Niinpä. Jos hyvin heikoilla tiedoilla mouhoavien kannattajien potkuhuuteluihin ei suostuta, niin kyseessä on silmään kuseminen? Kivikin olisi pitänyt ulostaa vuosi sitten ja Toivola aikoinaan. Valitettavasti asia lienee niin, että seurajohdolla on enemmän tietoa asioista, joiden pohjalta päätöksiä tehdään.

Virta kuuluu tuohon samaan listaan edellämainittujen valmentajien kanssa.
Eikä kuulu. Ensinnäkin siksi, että Virta on valmennusurallaan luotsannut joukkueensa mitalipeleihin ja useaan otteeseen yli 100 pisteen runkosarjasuoritukseen. Virta on myös saanut kolme päävalmentajasopimusta SM-liigassa. Luettelemani hermannit ovat saaneet tasan yhden päävalmentajasopimuksen ja heidän kohdallaan se määrä tuskin tulee kasvamaan.

Millälailla seuraa palvelee pitkässä juoksussa epäonnistuneen valmentajan roikottaminen mukana, jonka kykyihin eivät taida luottaa pelaajat, eivätkä valtaosa kannattajista?
Oleellista on se, uskooko seurajohto epäonnistumisen olevan kuinka isossa määrin seurausta valmentajasta riippumattomista asioista ja uskooko seurajohto Virran kykyihin.

Tälläinen pohjanoteeraus mestaruuden jälkeen tulee vaikuttamaan myös pelaajien intoon tehdä pelaajasopimuksia Ässiin jatkossa jos seura antaa tälläisiä signaaleja.
Vaikuttaa siltä, että osa kannattajista alkaa rakentamaan tuosta mestaruudesta tulevaisuuden painolastia. Se on hieno asia menneisyydessä, mutta turha sitä on joka toiseen virkkeeseen tunkea.

Virralla ei ole valmennusuraltaan riittäviä näyttöjä siitä, että hänen pelitapansa tulisi toimimaan.
Kyllä minä pidän Virran KalPa-vuosia jonkinlaisena näyttönä.

Tuo asia Ässissä ihmetyttääkin, miksi lähes poikkeuksetta Ässissä pitää palata aina menestyksen jälkeen lähtöpisteeseen?
Eikö uusi projekti ala aina lähtöpisteestä?

Seura on kuitenkin taloudellisestikin vankasti Liigan keskikastissa, niin ei varmasti olisi ollut rahasta kiinni palkata joukkueen tärkeimmälle paikalle kunnollista valmentajaa jo edellisessä pestissäänkin flopanneen Virran sijaan.
Saisinko listan niistä "kunnollisista valmentajista"?
Kai Suikkanenkin epäonnistui viime kaudella ja sama näyttää jatkuvan tällä kaudella. Paska valmentaja kyseessä vai?

Virta tuli puheissaan ja ennakkoodotuksissa rakentamaan sitä Iisakin kirkkoa, joka on osoittautunut hätäisesti kyhätyksi koirankopiksi.
Matkaan mahtuu paljon erilaisia vaiheita. Jos kirkon tiilien toimitus myöhästyy eikä seiniä saada umpeen aikataulun mukaisesti, niin ilmeisesti perustukset pitäisi purkaa ja aloittaa taas projekti alusta?

Tai sitten vaihdettava valmentaja. Ässillä olisi tuolla nykyisellä joukkueella kaikki edellytykset vielä 10. joukkoon jos miehet puikoissa vaihtuu.
Palkkasoturi Hagman on ilmeisesti joka tapauksessa vaihtamassa seuraa ensi kaudeksi. Hän ei siis ole osa projektia. Mieluummin Nikke ulos kuin valmentaja.

Myöntäisivät tosiasiat, että tässäkohtaa tuli virhehankinta ja uutta valmentajaa onkimaan. Mieluummin sellaista, jolla on jotain näyttöjä.
Tottakai noin tulee tehdä, jos kyseessä on virhehankinta. Tällä palstalla harvalla on sellaista varmaa tietämystä, jonka perusteella Virta voidaan luokitella virhehankinnaksi. Lähinnä tunnepohjaisia mielikuvia. Noihin "näyttönsä antaneisiin" valmentajiin ei oikeastaan edes jaksaisi tarttua. Olisihan se Jukka Jalonen tai vaikkapa Kari Heikkilä ihan kivoja koutseja. Joo. Ja hyökkäykseen Malkin.

Tämä kertoo vain ja ainoastaan organisaation kykenemättömyydestä rakentaa jatkuvuutta urheillulliseen menestykseen.
Eikä kerro. Mielestäni on hyvä pitää tässä kohtaa mielessä hetki, jolloin Virta palkattiin. Minkälainen Ässien tilanne silloin oli ja kuinka merkittävästä ja meritoituneesta jonosta Virta valittiin.

Jollain tapaa ymmärrän halliremontin vuoksi, että Hirsimäki & co leikkivät saitaa Roope Setää tai Kulta-Into Piitä.
Yhdelle pelaajalle hakataan 300tonnin vuosipalkka ja täällä joku kehtaa valittaa saituudesta.

...
-Oliko viimekausina pelillisesti laskusuunnassa ollut Kreps oikea hankinta kärkiketjujen sentteriksi?

-Runkopuolustaja Sammalkankaan loukkaantumista kauden alla en näkisi maata mullistavana tekijänä, noita tulee pitkässäjuoksussa lähes joka joukkueelle.
Kuten itsekin epäsuorasti myönnät, niin valmennuksen epäonnistumisen suuruutta vähentäviä seikkoja löytyy.
Mielestäni Kreps oli Ässien näköinen hankinta. Pelaaja, jolla on loistavia ominaisuuksia tähän sarjaan, mutta jolla oli alla heikompi periodi.

Sinällään nämä tuovat aina esiin pahan puutteen, joka Ässillä on, eli todella kapean pelaajaringin.
Samaa valitettiin viime vuonna ja voitettiin mestaruus.

Kilpailemattomuus ylipäätään pelipaikoista johtaa siihen, että pelaajilla ei ole mitään pelkoa pelipaikastaan, vaikka pelaisivat miten huonosti.
Ei välttämättä. Tuo on myös mahdollisuus selkeämpään roolien jakamiseen.

Ässien organisaatio kuitenkin reagoi tuohon loukkaantumiseen hankkimalla Jokereista lainalle Petteri Lindbohmin, joka esiintyi Ässissä pelaamissaan ottelussa hyvin.
Ässät reagoi loukkaantumiseen hankkimalla Ribbenstrobbenin, jonka vuoksi menetettiin syksyllä jokunen pojo.

Monesta asiasta organisaation päätöksissä paistaa läpi, että joukkueen rakennuksessa ja valmentajan valinnassa on otettu riakejä, (olivat ne sitten tietoisia tai ei)
Taisi myös Karri Kivi todeta, että Ässien tapaisessa organisaatiossa pitää joukkueen kasaamisessa ottaa aina vähän riskejä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Mainitut asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että valmentajavaihdos toisi oleellisen parannuksen. Tuollainen asia ei ole fakta, vaan joidenkin yksilöiden mielikuva.

Epäonnistuneen valmentajan mukana roikuttaminen ilmeisesti on mielestäsi Ässille jotenkin parempi, kuin puhtaalta pöydältä aloittaminen uuden valmentajan kanssa..

Niinpä. Jos hyvin heikoilla tiedoilla mouhoavien kannattajien potkuhuuteluihin ei suostuta, niin kyseessä on silmään kuseminen? Kivikin olisi pitänyt ulostaa vuosi sitten ja Toivola aikoinaan. Valitettavasti asia lienee niin, että seurajohdolla on enemmän tietoa asioista, joiden pohjalta päätöksiä tehdään.

Täällä puolustelevat flopannutta valmentajaa ainoastaan joko ylimielinen seurajohto tai heidän lähipiiriinsä kuuluvat kannattajat.

Eikä kuulu. Ensinnäkin siksi, että Virta on valmennusurallaan luotsannut joukkueensa mitalipeleihin ja useaan otteeseen yli 100 pisteen runkosarjasuoritukseen. Virta on myös saanut kolme päävalmentajasopimusta SM-liigassa. Luettelemani hermannit ovat saaneet tasan yhden päävalmentajasopimuksen ja heidän kohdallaan se määrä tuskin tulee kasvamaan.

Virta on luotsannut joukkueensa mitalipeleihin tasan kerran saavuttaen pronssia, joka ei kerro vielä tarpeeksi hänen kyvyistään. Ässien pelitapa ja identiteetti on aina perustunut kovaan puolustuspelaamisen, tuon sanoo jo kaupungin nimi ja historiakin. Björne (borg)-> linnoitus, jota puolustetaan. Oli suuri virhe palkata joukkueseen valmentaja, joka on unohtanut täysin puolustuspelin merkityksen ja peluuttaa joukkuetta hyökkäyspää edellä, nähdyn kaltaisin tuloksin.

Oleellista on se, uskooko seurajohto epäonnistumisen olevan kuinka isossa määrin seurausta valmentajasta riippumattomista asioista ja uskooko seurajohto Virran kykyihin.

Tämä on asian ydin. Itse en nykyiseen valmennukseen luota, että he saavat ainakaan nykyisellä pelaajistolla Ässien kurssin käännettyä.

Vaikuttaa siltä, että osa kannattajista alkaa rakentamaan tuosta mestaruudesta tulevaisuuden painolastia. Se on hieno asia menneisyydessä, mutta turha sitä on joka toiseen virkkeeseen tunkea.

Viimekeväänä voitettu Suomenmestaruus oli Ässille ja kannattajille iso asia, edellisestä oli aikaa 35 vuotta. Nyt tuon mestaruuden mukanaan tuoma boosti Ässille ollaan vetämässä huollella pohjamutiin. Mikään painolasti mestaruus ei pitäisi olla kenellekään, vaan iloinen ja positiivinen asia.

Kyllä minä pidän Virran KalPa-vuosia jonkinlaisena näyttönä.

KalPa pelasi tuolloin Virran aikana parhaimmillaan liikkuvaa jääkiekkoa, joka riitti parhaimmillaan pronssiin. Tuon ajan jälkeen hän on epäonnistunut jo TPS:ssä ennen Ässiä.

Eikö uusi projekti ala aina lähtöpisteestä?

Projekti alkaa aina jostain, mutta tavoitteena tuskin Ässillä on syöksyä urheillullisesti mestaruuden jälkeen sarjan häntäpään joukkueeksi. Kummasti mm. Ässien finaalivastus Tappara on pärjännyt tälläkin kaudella, vaikka sieltäkin lähti pelaajia, syynä on osaava valmennus.

Saisinko listan niistä "kunnollisista valmentajista"?
Kai Suikkanenkin epäonnistui viime kaudella ja sama näyttää jatkuvan tällä kaudella. Paska valmentaja kyseessä vai?

Johan noita mahdollisia valmentajaehdokkaita on listattu tässäkin ketjussa monia. Törmänen, Rautakallio, Kivi, Kaukoranta, Pikkarainen... Lämsä, Aravirta, Summanen ensikaudella? Ketä näitä vapaita / vapautuvia nyt on tarjolla ja mihin Ässillä on resursseja.

Kai Suikkanen epäonnistui Pelicansissa ja nyt perään TPS:ssä. Pelikirjaansa tarkistamaan ja parantamaan joutuu hänkin, vaikka mestaruuden historiassa onkin saavuttanut.

Matkaan mahtuu paljon erilaisia vaiheita. Jos kirkon tiilien toimitus myöhästyy eikä seiniä saada umpeen aikataulun mukaisesti, niin ilmeisesti perustukset pitäisi purkaa ja aloittaa taas projekti alusta?

Osaava urakoitsija on tehnyt sellaisen sopimuksen, että tilaus puretaan ja tiilet hankitaan muualta. Kirkon rakennusurakkaa ei kusta yhden pettävän tiilitoimittajan takia. Ne Iisakin-kirkon rakentamiset on erikseen.

Palkkasoturi Hagman on ilmeisesti joka tapauksessa vaihtamassa seuraa ensi kaudeksi. Hän ei siis ole osa projektia. Mieluummin Nikke ulos kuin valmentaja.

Hagmanille on kysyntää hyvänä pelimiehenä arvatenkin monestakin seurasta.

Tottakai noin tulee tehdä, jos kyseessä on virhehankinta. Tällä palstalla harvalla on sellaista varmaa tietämystä, jonka perusteella Virta voidaan luokitella virhehankinnaksi. Lähinnä tunnepohjaisia mielikuvia. Noihin "näyttönsä antaneisiin" valmentajiin ei oikeastaan edes jaksaisi tarttua. Olisihan se Jukka Jalonen tai vaikkapa Kari Heikkilä ihan kivoja koutseja. Joo. Ja hyökkäykseen Malkin.

Virta on näyttönsä Ässissä antanut.

Eikä kerro. Mielestäni on hyvä pitää tässä kohtaa mielessä hetki, jolloin Virta palkattiin. Minkälainen Ässien tilanne silloin oli ja kuinka merkittävästä ja meritoituneesta jonosta Virta valittiin.

Kyllä se kertoo joko Ässien johdon osaamattomuudesta tai tietoisesta riskinottamisesta, kun palkkasivat Virran tasoisen valmentajan.

Yhdelle pelaajalle hakataan 300tonnin vuosipalkka ja täällä joku kehtaa valittaa saituudesta.

Tuon summan joutuu nykypäivänä hyvästä pelaajasta pulittamaan, siinä ei ole mitään ihmeellistä ja avokätistä.

Kuten itsekin epäsuorasti myönnät, niin valmennuksen epäonnistumisen suuruutta vähentäviä seikkoja löytyy.
Mielestäni Kreps oli Ässien näköinen hankinta. Pelaaja, jolla on loistavia ominaisuuksia tähän sarjaan, mutta jolla oli alla heikompi periodi.

Tottakai osansa virheistä ja vastuu on myös joukkueen kasanneilla henkilöillä, tästä olen kirjoittanut jo ajat sitten. Niin huono joukkue Ässillä ei kuitenkaan ole, etteikö sillä osaavassa valmennuksessa olisi taisteltu suorasta pudotuspelipaikasta.

Samaa valitettiin viime vuonna ja voitettiin mestaruus.

Minä en valittanut. Uskoin Kiveen kuin vuoreen. Vaikka Ässät hävisi, niin pelissä oli silti tietty juoni & lanka.

Ei välttämättä. Tuo on myös mahdollisuus selkeämpään roolien jakamiseen.

Jos puhut kapeasta rosterista, niin kyllähän se on Ässissä selvästi ongelma. Eero Elo ei olisi laajemmalla rosterilla surffaillut haluttomasti pelistä toiseen. Dallas-apu Austin Smith toi tähän muutoksen.

Ässät reagoi loukkaantumiseen hankkimalla Ribbenstrobbenin, jonka vuoksi menetettiin syksyllä jokunen pojo.

Hänen syykseen ainoastaan nyt on turha pistää pistemenetyksiä, samalla tapaa sekavan pelitavan kanssa koomaili koko pakisto. Myöhemmin hankittu laina-pelaaja Lindbohm täytti paikkansa joukkueessa.

Taisi myös Karri Kivi todeta, että Ässien tapaisessa organisaatiossa pitää joukkueen kasaamisessa ottaa aina vähän riskejä.

Johan nyt toki pitää ottaa riskejäkin. Nyt otetut riskit ovat vain realisoituneet ja uutta riskiä ei selvästi nyt varman päälle pelaava & varovainen Ässä-johto halua ottaa valmentajaa vaihtaakseen, kun minkäänlaista putoamispeikkoa ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Epäonnistuneen valmentajan mukana roikuttaminen ilmeisesti on mielestäsi Ässille jotenkin parempi, kuin puhtaalta pöydältä aloittaminen uuden vallmentajan kanssa..
Riippuu pitkälti vaihtoehtoisesta valmentajasta. En aivan ensimmäisenä olisi aloittamassa taas uutta projektia aivan alusta jollain unisella uudella koutsilla.

Virta on luotsannut joukkueensa mitalipeleihin tasan kerran saavuttaen pronssia, joka ei kerro vielä tarpeeksi hänen kyvyistään.
Kertoo se nyt ainakin sen verran, että hän kuuluu aivan eri kategoriaan kuin Härkälä, Rautio, Sormunen tai Leime.

Ässien pelitapa ja identiteetti on aina perustunut kovaan puolustuspelaamisen, tuon sanoo jo kaupungin nimi ja historiakin.
Kaupungin nimi muuten lienee paras peruste joukkueen pelitavan luomiselle.

Tämä on asian ydin. Itse en nykyiseen valmennukseen luota, että he saavat ainakaan nykyisellä pelaajistolla Ässien kurssin käännettyä.
Se on käynyt selväksi, että sinä et luota. Minä kuitenkin luotan siihen, että seuran sisältä löytyy enemmän ammattitaitoa ja tietoa ratkaista tämä asia. Erityisesti Toivolaan luotan tässä asiassa täysin.

Johan noita mahdollisia valmentajaehdokkaita on listattu tässäkin ketjussa monia....
Törmänen
Ei näyttöjä SM-liigassa. Alla epäonnistuminen Sveitsissä, jota kuitenkin edelsi mestaruus. Nauttinee tuon johdosta jonkinlaisen messiaan asemaa, jonka ansiosta saanee niin ison tarjouksen, että Ässät ei kisassa pärjäisi.

Rautakallio, Kivi,
Periodit Ässissä liian lähellä. Kiveen voidaan palata myöhemmin.

Kaukoranta,
Videomiehenä erinomainen, mutta ei minkäänlaisia näyttöjä miesten päävalmentajuudesta.

Pikkarainen...
Ei mitään näyttöjä liigassa. Katsomisen arvoinen kortti varmasti. Jossain joskus. Ei mitenkään takuuvarmasti parempi kuin Virta.

Tossukan oloinen jätkä, jolla alla epäonnistuminen. Onnistumisia ei lainkaan.

Eiköhän Aran aika alla pikkuhiljaa olla todistetusti ohi? Niin hieno ura kuin hänellä valmentajana onkin. Viimeinen onnistunut kausi paljon pitemmällä historiassa kuin Virralla.

Summanen ensikaudella?
Pysytään nyt kuitenkin edes jollain lailla realistisissa vaihtoehdoissa. Summanenhan on erityisen tunnettu siitä, että hän on oikea mies luotsaamaan pidempiaikaista projektia.

Osaava urakoitsija on tehnyt sellaisen sopimuksen, että tilaus puretaan ja tiilet hankitaan muualta.
Tuo ei vaan enää auta siinä asiassa, mikä oli pielessä. Nimittäin aikataulussa pysyminen.

Virta on näyttönsä Ässissä antanut.
Vasta siinä kohtaa, kun päätösvaltaiset ovat tuosta asiasta päätöksen tehneet.

Tuon summan joutuu nykypäivänä hyvästä pelaajasta pulittamaan, siinä ei ole mitään ihmeellistä ja avokätistä.
Hyviä pelaajia saa halvemmallakin.

Johan nyt toki pitää ottaa riskejäkin. Nyt otetut riskit ovat vain realisoituneet ja uutta riskiä ei selvästi nyt varman päälle pelaava & varovainen Ässä-johto halua ottaa valmentajaa vaihtaakseen, kun minkäänlaista putoamispeikkoa ei ole.
En minäkään lähtisi valmentajaa kenkimään ja maksamaan tekemättömästä työstä satojatuhansia euroja ja samaan aikaan palkkaamaan uudeksi valmentajaksi jotain unista koutsia.
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eiköhän tässä nyt olla päätökset tehty aivan turhaa miettiä mitä on ollut ja mennyt, nyt katse tulevaisuuteen...suurin kysymys taitaa kuulua kuinka pitkälle katsetta joudutaan nostamaan??

Itseä lähinnä harmittaa tässä se että miksi ei voida suoraan sanoa, että Virralla mennään tapahtu mitä tapahtu, jokainen tietää että ihme vaaditaan joka tapauksessa jos täältä vielä noustaan. Tuntuu vaan munattomalta toiminnalta nuo UTJ:n, TJ:n ja HPJ:n lässytykset, kyllä ne nyt jo tietää mitä ollaan tekemässä ja mitä ei ainakin tämän kauden suhteen.

UTJ:lla sopimus katkolla ja neuvottelut juuri alkaneet, jos Toivolalla halua jatkaa hänen täytyy tehdä oikeita ratkaisuja rahallisesti ja pelillisesti, tämä tilanne varmasti hankaloittaa sopimusneuvotteluja, joten tuntuisi käsittämättömältä jos Toivola antaisi tilanteen jatkua näin eikä tekisi mitään.
Syyt miksi Toivola ei välttämättä tee mitään, jos hän yksinkertaisesti vaan halua jatkaa, mutta onko Toivolan meriitit kuitenkaan sitä luokkaa tämän kauden jälkeen että muita ottajia olisi?
Toinen syy on jos hän luottaa sokeasti Peksin kykyyn nostaa joukkue vielä tästä suosta.

Mahdollisuus on tälläkin kaudella vielä vaikka mihin viime vuosi opetti kyllä sen, mutta myös hyvin suuri todennäköisyys on sille että mitään positiivistä ei tapahdu, kuitenkin peksi varmaan jatkaa koska tuskin pois potkimallakaan mitään suurta saavuteta.

Kun Ässien rahan säästämis tarve on ilmeisen kova, niin tämän mahalaskun jälkeen voidaan antaa Peksin jatkaa vielä ensi kausi ja kootaan sellanen nuori työteliäs ja luisteluvoimainen joukkue, koska ajatuksena Virta voisi nuorten valmentajan pystyä saamaan jotain aikaan, pelitapa on helpompi opettaa ym. ja vielä boonuksena pelattaisiin peliä jota yleisö viitsii katsoa vaikka ei joka peliä voitettaisi, eikä tulisi kalliiksi vaikka flopattaisiin.
 
Pohjanpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mä en ymmärrä miksi valmentajaa ei voisi laittaa tulosvastuuteen jonkin ihmeen "projektin" verukkeella. Mielestäni yksi projekti ei voi tarkoittaa samaa kuin yhden valmentajan aika joukkueen peräsimessä. Menestyvässä organisaatiossa pitää olla tietyt suoritusvaatimukset ja jolleivät nämä vaatimukset täyty, tulee tilanteeseen reagoida tavalla tai toisella.

Organisaation osaamisessa mättää joku tällä hetkellä. Edellisten kolmen tai jopa neljän kauden perusteella näytti siltä, että se puoli oli jo saatu suhteellisen hyvään kuntoon, mutta mahalasku alkoi näkyä jo oikeastaan mestaruusjuhlien järjestelyistä lähtien.

Ei kukaan voi vaatia marssimista voitosta voittoon, mutta edes jonkinlainen ylpeys tulisi olla. Valmentaja olisi pitänyt laittaa kiertoon sen 0-5 -tappion myötä viimeistään. Sillä olisi annettu signaali, ettei täällä voi sählätä tuloksesta välittämättä.
 
Ja tilalle oltaisiin saatu sellaista osaamista, joka olisi kääntänyt joukkueen kurssin? Niin hyvä valmentaja, joka tekisi niin hyvää tulosta, että se kattaisi hänen palkkansa ja poispotkitun koutsin puolentoista vuoden palkan?

Kuka on se koutsi, joka tuon tekee ja odottelee tällä hetkellä Ässien soittoa?
 
Pohjanpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja tilalle oltaisiin saatu sellaista osaamista, joka olisi kääntänyt joukkueen kurssin? Niin hyvä valmentaja, joka tekisi niin hyvää tulosta, että se kattaisi hänen palkkansa ja poispotkitun koutsin puolentoista vuoden palkan?

Kuka on se koutsi, joka tuon tekee ja odottelee tällä hetkellä Ässien soittoa?

En ole perehtynyt siihen, keitä valmentajia mahdollisesti voisi olla Ässien saatavilla tällä hetkellä. En ole se henkilö, jonka sellaista kartoitusta tulisi tehdä.

Ei kukaan voi sanoa että mainitsemasi skenaario toteutuisi vaikka valittavissa olisi kuka tahansa maailman kaikista valmentajista. Pekka Virralla on mahdollisuutensa joka tapauksessa jo ollut, eikä tulosta synytynyt.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja tilalle oltaisiin saatu sellaista osaamista, joka olisi kääntänyt joukkueen kurssin? Niin hyvä valmentaja, joka tekisi niin hyvää tulosta, että se kattaisi hänen palkkansa ja poispotkitun koutsin puolentoista vuoden palkan?

Kuka on se koutsi, joka tuon tekee ja odottelee tällä hetkellä Ässien soittoa?

Tuskin kukaan tällä kaudella kääntää kurssia. Tai voi kääntää kurssin mutta eroa on niin paljon, että se vaatisi tod.näk. jotain 1,7-1,8 (~77 pinnaa) pinnaa per ottelu jotta säälipaikka olisi edes teoreettinen.

Enemmänkin olen huolissani ensi kaudesta joka kuopataan aika tehokkaasti jollei Virtaa kengitä kauden jälkeen. Kuka tänne rämpimisen jälkeen tulee pelaamaan? Tilanne on pian kuin Tepsissä, joko muukalaisarmeijaa tai sitten ylihintaan muiden ylijäämät.

EDIT: mielenkiintoinen artikkeli: Tosiasioita vai mielikuvia? - SM-LIIGA - 03.01.2014 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 
Kuka tänne rämpimisen jälkeen tulee pelaamaan?
On täällä aiemminkin rämmity ja aina on saatu joukkue kasatuksi seuraavalle kaudelle. Kaudella 2009-10 oltiin sarjassa 13. ja seuraavaksi kaudeksi tuli sitten Patrick Yetman, Tuomas Santavuori, Juho Mielonen, paluun tehnyt Tomas Zaborsky jne. jne.
Luonnollisesti rämpiminen vaikuttaa seuran houkuttelevuuteen, mutta ei tuo muuta Ässien joukkueen rakentamisen perusideologiaa mihinkään: haetaan nuoria kehittyviä pelaajia sekä niitä, joilla on heikompi jakso alla, mutta potentiaalia olla hyviä liigapelaajia.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaudelle 2010-2011 tuli myös se pelaaja, jonka kanssa Ässät on menestynyt, eli Aki Uusikartano. Jokseenkin jälkiviisaana ja myös asiaa aikanaan ennakoineena mietinkin, että olisi fiksua ollut pitää (vielä tämän kauden) Auk remmissä ja myös Honkanen. Auk olisi johtanut peliä kentällä ja Miliisi olisi pitänyt järjestystä muulla tavoin. Kokeneiden pelaajien merkitys mestaruuden jälkeisenä aikana olisi varmaankin ollut tärkeä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Riippuu pitkälti vaihtoehtoisesta valmentajasta. En aivan ensimmäisenä olisi aloittamassa taas uutta projektia aivan alusta jollain unisella uudella koutsilla.

Koko projektia ei tarvitse aloittaa alusta, kahden valmentajan vaihtaminen riittää. Yksi porilainen pitää jättää, että hän voi kertoa uudelle valmennukselle, mitä on joukkueen kanssa touhuttu, jotta asiat saadaan reilaan.

Kertoo se nyt ainakin sen verran, että hän kuuluu aivan eri kategoriaan kuin Härkälä, Rautio, Sormunen tai Leime.

Samaa sakkia.

Kaupungin nimi muuten lienee paras peruste joukkueen pelitavan luomiselle.

Sen verran sinunkin tulisi tietää jos "Karhulinnassa" Toejoella asut, oman kaupunkisi ihmisten luonteenlaadusta, että se on kautta vuosisatojen ollut puolustava ja tietyllä tapaa huumorintajuton hulluus, niinkuin meillä pohjalaisillakin. Tottakai tämä asenne on näkynyt myös porilaisissa jääkiekon pelaajissa ja sitä myöten Ässien pelitavassa.

Mistä ruotsalaiset ottivat miehet PUOLUSTAMAAN intressejään mm. Ison Vihan, Suuren Pohjan Sodan aikana ja taistelemaan venäläisiä vastaan? Länsirannikolta, Pohjanmaan & Porin seuduilta. Tai Nuijasodassa, jossa talonpojat puolustivat oikeuksiaan ruotsalaisia vastaan. Kautta vuosisatojen on länsirannikon miesten toimesta puolustettu.

Se on käynyt selväksi, että sinä et luota. Minä kuitenkin luotan siihen, että seuran sisältä löytyy enemmän ammattitaitoa ja tietoa ratkaista tämä asia. Erityisesti Toivolaan luotan tässä asiassa täysin.

Sekin on käynyt jo selväksi ja se sinulle suotakoon. Sinä luotat, minä en.

Ei näyttöjä SM-liigassa. Alla epäonnistuminen Sveitsissä, jota kuitenkin edelsi mestaruus. Nauttinee tuon johdosta jonkinlaisen messiaan asemaa, jonka ansiosta saanee niin ison tarjouksen, että Ässät ei kisassa pärjäisi.

Tämä lienee Törmäsen kohdalla hyvin mahdollista, että "köyhän" Ässien paukut eivät häneen riitä. Pyynnöstäsi kuitenkin listasin valmentajia, joiden nimet ovat tässä ketjussa jo aiemmin olleet esillä.

Periodit Ässissä liian lähellä. Kiveen voidaan palata myöhemmin.

Rautakalliolla ja Kivellä kuitenkin vahva osaaminen ja porilaisuus taustalla. Heidän pelikirjassaan löytyy hyvän puolustuspelaamisen elementit. Karrilta tuoreimpana näyttönä mm. eilen mitalipeleihin pääsy u20-leijonilla.

Videomiehenä erinomainen, mutta ei minkäänlaisia näyttöjä miesten päävalmentajuudesta.

Ei miesten päävalmentajuudesta vielä, mutta Suomenmestaruus Kiven apuvalmentajana, jonka saavuttamisessa ei hänen rooliaan voi väheksyä. Padelta hyvää työtä ja näyttöä osaamisesta Ässien A-junioreiden SM-sarjassa.

Ei mitään näyttöjä liigassa. Katsomisen arvoinen kortti varmasti. Jossain joskus. Ei mitenkään takuuvarmasti parempi kuin Virta.

Itse jättäisin myös tämän Pikkaraisen kortin katsomatta tässä kohtaa. Iso kysymysmerkki.

Tossukan oloinen jätkä, jolla alla epäonnistuminen. Onnistumisia ei lainkaan.

Ulkokuori usein pettää.. Mielestäni mies osaa valmentaakin, mutta Lämsä ei ehkä sittenkään Ässien näköinen ja Poriin oikea valmentaja.

Eiköhän Aran aika alla pikkuhiljaa olla todistetusti ohi? Niin hieno ura kuin hänellä valmentajana onkin. Viimeinen onnistunut kausi paljon pitemmällä historiassa kuin Virralla.

Aran meriittejä ei tarvinne luetetella. Kaiken nähnyt ja kokenut, meritoitunut valmentajapersoona.

Pysytään nyt kuitenkin edes jollain lailla realistisissa vaihtoehdoissa. Summanenhan on erityisen tunnettu siitä, että hän on oikea mies luotsaamaan pidempiaikaista projektia.

Rami saisi hullumpana kuin porilaiset itse tuon Ässien joukkueen takuuvarmasti pelaamaan. Hänen metodejaan eivät kaikki tissiposket kestä.

Tuo ei vaan enää auta siinä asiassa, mikä oli pielessä. Nimittäin aikataulussa pysyminen.

Ässillä ei ainakaan mitään aikatauluja näytä edes olevan. Sama koomailu saa jatkua ottelusuorituksesta toiseen ja näiden päälle puhutaan lämpimiä valmentajien pressissä.

Vasta siinä kohtaa, kun päätösvaltaiset ovat tuosta asiasta päätöksen tehneet.

On näyttönsä antanut.

Hyviä pelaajia saa halvemmallakin.

Hyvä & halpa harvoin kohtaavat samassa paketissa.

En minäkään lähtisi valmentajaa kenkimään ja maksamaan tekemättömästä työstä satojatuhansia euroja ja samaan aikaan palkkaamaan uudeksi valmentajaksi jotain unista koutsia.

100000 euron vuosipalkka on nykyiselle päävalmentajalle liikaa kädet puuskassa patsaana vaihtoaitiossa seisoskelusta ja mediapresseissä kameraan mulkoiluista & rivien välistä vittuilusta.
 
Viimeksi muokattu:

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
100000 euron vuosipalkka on nykyiselle päävalmentajalle liikaa kädet puuskassa patsaana vaihtoaitiossa seisoskelusta ja mediapresseissä kameraan mulkoiluista & rivien välistä vittuilusta.

Entä tuplahinta siitä, että Virta rapsuttelee pallejaan kotona ja uusi koutsi nostaa tiliä vaihtoaitiossa?
 
Koko projektia ei tarvitse aloittaa alusta, kahden valmentajan vaihtaminen riittää.
Kahden valmentajan vaihtaminen = projektin aloittaminen alusta. Projektit tarvitsevat johtajansa. Pelaajat eivät niitä ole.

Samaa sakkia.
Selevä. Aiheesta turha jatkaa kanssasi enempää.

Sen verran sinunkin tulisi tietää jos "Karhulinnassa" Toejoella asut, oman kaupunkisi ihmisten luonteenlaadusta, että se on kautta vuosisatojen ollut puolustava ja tietyllä tapaa huumorintajuton hulluus, niinkuin meillä pohjalaisillakin.
Puolustamisen merkitystä jääkiekossa ei tarvitse sen enempää vakuutella. Kunhan tartuin kaupungin nimestä pohjautuvaan perusteeseen.

Rautakalliolla ja Kivellä kuitenkin vahva osaaminen ja porilaisuus taustalla. Heidän pelikirjassaan löytyy hyvän puolustuspelaamisen elementit. Karrilta tuoreimpana näyttönä mm. eilen mitalipeleihin pääsy u20-leijonilla.
Ei se Rautakallion ensimmäinen kausi ollut mitään näytöstä, vaikka pitkään roikuttiinkin mukana. Karrilla alkaa olemaan sellaiset näytöt, ettei Ässät häntä tuosta noin vaan palkkaa. Toisekseen, hänellä on olemassa oleva sopimus ja muistaakseni ei ollut aikeissa ottaa toista tehtävää samanaikaisesti. Lisäksi Karri nauttii tällä hetkellä messiaan roolia Porissa, jossa hänellä olisi vain menetettävää. "Sielläkö se nöpönenä taas seisoskelee kädet taskussa."

Ei miesten päävalmentajuudesta vielä, mutta Suomenmestaruus Kiven apuvalmentajana, jonka saavuttamisessa ei hänen rooliaan voi väheksyä.
En missään tapauksessa väheksy hänen rooliaan. Siinä roolissa hän on erinomainen. Päävalmentajuus on kuitenkin aivan eri rooli.

Ulkokuori usein pettää..
Ei kyse ole pelkästä ulkokuoresta, vaan siitä että antaa kakkoskoutsin kävellä ylitseen ja toisaalta ei pysty sanomaan vastustajan koutsille vastaan.

Aran meriittejä ei tarvinne luetetella.
Ei tarvitse luetella Aran meriittejä. Oletan, ettei myöskään tarvitse luetella Aran viimeisia epäonnistumisia liigassa?

Rami saisi hullumpana kuin porilaiset itse tuon Ässien joukkueen takuuvarmasti pelaamaan.
Mahdollista, mutta Ramillakin lienee ottajia siinä määrin, ettei hänen tarvitse edes harkita jotain Ässien tarjouksia.

Ässillä ei ainakaan mitään aikatauluja näytä edes olevan.
Toivolan-Kiven projektin alkaessa Ässät pääsi kolmannella kaudella säälipoffeihin ja neljännellä kaudella finaaleihin. Rautakallio-Kivi projekti jäi poffien ulkopuolelle ensimmäisellä kaudella.

On näyttönsä antanut.
Ehkä sinulle. Ammattimiehet Ässien organisaatiossa ovat ilmeisesti vielä eri mieltä.

Hyvä & halpa harvoin kohtaavat samassa paketissa.
Joskus on kuitenkin niin, että joukkue menestyy paremmin ilman omaa pistesaldoa korostavia palkkakeisareita.

100000 euron vuosipalkka on nykyiselle päävalmentajalle liikaa kädet puuskassa patsaana vaihtoaitiossa seisoskelusta ja mediapresseissä kameraan mulkoiluista & rivien välistä vittuilusta.
Tuosta voidaan olla samaa mieltä. Virran palkkapäätös on kuitenkin tehty ja sen kanssa on elettävä. Hänen palkanmaksunsa ei poistu, vaikka mies kengittäisiin.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jollakulla oli tästä haju, että tänään kello 13.00 ilmoitus tulee, mutta kun kaikkia ei aina voi sanoa ääneen tai kirjoittaa. Menköön nyt ton P.Sihvonen kirjoitushassuttelun taakse.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni tämän ketjun pysyttäminen näinkin ylhäällä keskustelussa on turhaa, sillä Ässät on selvästi organisaationa valintansa tehnyt ja ei Virtaa enää potkita ulos. "Seuranta" asian tiimoilta siis ei ole millään lailla ajankohtainen.

Valmennukseen kohdistuva kritiikki voidaan hyvin ja asiallisesti esittää tuolla peliotteita käsittelevässä ketjussa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mielestäni tämän ketjun pysyttäminen näinkin ylhäällä keskustelussa on turhaa, sillä Ässät on selvästi organisaationa valintansa tehnyt ja ei Virtaa enää potkita ulos. "Seuranta" asian tiimoilta siis ei ole millään lailla ajankohtainen.

Samaa mieltä ja homma voidaan tämän kauden osalta rauhoittaa tähän. Jos jotain liikennettä vielä ulospäin tällä kaudella tapahtuu, se tapahtuu pelaajapuolella.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kotkaniemi oli hyvä aseenkantaja Kivelle, mukava kaveri pelaajille, nyt olisi liikaa näitä kavereita joukkueessa.

Minusta Kotkaniemen valitus Ässien valinnoista on turhaa. Virta halusi valita itse johtoryhmänsä, Kotkaniemi ei kuulunut tähän pakettiin, joten A-nuoret jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Hän kilpaili tästä paikaista Kaukorannan kanssa, joka taas on selkeästi kokeneempi ja sopivampi tuohon hommaan. Minusta Pade voisi olla jopa eläkehommassaan kehittämässä nuoria pelaajia Ässien liigajoukkueelle.

Kotkaniemen uran kannalta Mestis oli viime kevään jälkeen seuraava askel kohti kirkkaampia valoja. Hänen haastattelustaan tuli kuva valmentajasta, jolle palkka oli tärkeämpi kuin kehittyminen, sillä Porista Mestisjoukkuetta ei löydy. Olisi hakenut B-junnujen valmentajan paikkaa, olisi varmasti ohittanut Fiskin, tosin palkka olisi pudonnut aika rajusti.

Kotkaniemen kannattaa kasvaa ihmisenä hetken aikaa, ennen kuin haaveilee liigavalmentajan paikasta.

Tunteet kuumenevat lehdistötilaisuudessa Hokki - HCK pelin jälkeen 3.1.2014 - YouTube
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Kotkaniemen kannattaa kasvaa ihmisenä hetken aikaa, ennen kuin haaveilee liigavalmentajan paikasta.

Tunteet kuumenevat lehdistötilaisuudessa Hokki - HCK pelin jälkeen 3.1.2014 - YouTube

Mielipideasia... En miestä tunne henkilökohtaisesti kovinkaan hyvin, mutta mukava, kaikille ystävällinen unelmavävy on ollut minun mielikuvani Mikaelista. Kaukalon reunalla mies ollut hiljainen, hymyilevä taustavaikuttaja, jonka panos jäänyt vähän epäselväksi. Ongelmakohdaksi voisi Kiven tavoin nimetä auktoriteetin puuttumisen, mutta tämä episodi voi kaikkiaan kääntyä Kotkaniemen kannalta positiiviseksikin, ei ollutkaan taustalla verhoissa hihittävä hiirulainen, vaan kaverilla onkin munaa!
 
Junnu puolella Kotkaniemen tempperamentti on tiedetty jo pitkään, vieraspaikkakunnilla ollaan kauhisteltu hänen huutamistaan jo pidempään.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös