Pe 22.11.2013 Lukko-Jokerit

  • 16 166
  • 103

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Illan kolme lammasta menee pillipiipareille. Tuo jatkoajan jäähy oli kaiken huippu: Väänänen pelaa pienellä poikkarilla vihulaisen maihin, dumari katsoo vierestä ja NOSTAA KÄDEN VASTA KUN LUKKO-PELAAJA JÄÄ LOUKKAANTUNEENA MAAHAN. Vitun paskahousut. Vastaavanlaisia tilanteita nähtiin pelissä lukuisia, mutta niistä ei kyllä käsi noussut, nyt oli vissiin pakko kun tuli epäonninen loukkaantuminen.

Eipä sillä, Jokerit oli kyllä niin paska, että yksikin piste on tuosta hyvä. Kaksi erää onnetonta puurtamista, kolmas erä kohtalainen. Jotenkin sen aisti, että tasoihin tullaan, kun Lukko ei 4min ylivoimaansa hyväkseen käyttänyt.

Filip Riska on aikamoinen sankari; Ensin pari sellaista filmiä pelissä, joista Cristiano Ronaldokin olisi kateellinen. Kruunasi illan suorituksensa, kun alkoi kuittailemaan Karalahdelle voittomaalin jälkeen. On hyviä voittajia ja sitten on Filipriskoja. Lähes Jarkkoruutumaista suoritustasoa, mutta kyllä Jakke on vielä pahempi...
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä luulet sen teillä tulevaisuudessa olevan kun seuranne ja hallinne omistajatkin on SKA:n miehiä?

En tiedä, mutta tästä Liigan tuomaritasosta ei ainakaan alaspäin voi enää mennä.

Honkaheimo ja Nurmi loukkaantui ja tasoitus tuli jäähystä mitä ohjaajakaan ei onnistunut kameroista löytämään. Kaksi pistettä ei oikein tyydytä kenttätapahtumiin verrattuna.

Honkaheimo loukkaantui puhtaan taklauksen jälkeen, taisi ottaa vastaan ainakin kolme kovaa taklausta ensimmäisessä erässä. Nurmi loukkaantui huonon tuurin johdosta. Generouksen jäähy tuli kameroiden ulkopuolelta, mutta pelin tapahtumiin nähden oli vähintäänkin oikeutettu.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Eipä sillä, Jokerit oli kyllä niin paska, että yksikin piste on tuosta hyvä. Kaksi erää onnetonta puurtamista, kolmas erä kohtalainen. Jotenkin sen aisti, että tasoihin tullaan, kun Lukko ei 4min ylivoimaansa hyväkseen käyttänyt.

Kyllä Jokerit säästyi näiden pillipiipareiden takia monelta alivoimalta, että siinä mielessä siellä päin ei paljoa kannata tuomareita syytellä.

Itse pelissähän Jokerit ei paljoa punaviivaa edemmäs päässyt, mutta saivat kiintiömaalin kiintöjäähystä. Sinänsä ei yllättävää, kun et kerran itse tee niin...
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ei ollut tuomareilla kokonaisuutena paras paiva tanaan, mutta sikali nostan hattua, etta yrittivat ottaa Jokereiden tokkimisen ym. pois. Lamsa sanoi ennen ottelua, etta tultiin Raumalle jo edellisena paivana, jotta ollaan valmiita jo heti pelin alkuun. Kun nain ei kaynytkaan, niin vierasjoukkue alkoi turhautua.

Jokerit selvisi noin puhtain paperein tanaan Irwingin ansiosta. Mutta kun ei saatu omia maaleja ja jaatiin vauhdissa jalkeen, niin sitten yritettiin muilla konstein.
Vaanasen ilmiselva poikkari oli viimeinen osoitus turhautumisesta. Se kostautui. Rankkareissa Jokerit olisi ollut vahvempi.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kyllä Jokerit säästyi näiden pillipiipareiden takia monelta alivoimalta, että siinä mielessä siellä päin ei paljoa kannata tuomareita syytellä.

Itse pelissähän Jokerit ei paljoa punaviivaa edemmäs päässyt, mutta saivat kiintiömaalin kiintöjäähystä. Sinänsä ei yllättävää, kun et kerran itse tee niin...

Surullista, niin surullista. Hieno taistelu, joka jatkuu huomenna.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
2. erässä jäi puoli tusinaa selvää jokerijäähyä viheltämättä, ja kyllä oli otteluseurantaketjussa silloin hiljaista.

Paskat tuomarit ne ilman muuta tänäänkin olivat tehneet salaliiton Jokereita vastaan.

Kuka hyppää huomenna askiin Honkaheimon tilalle, jos Otto ei voi pelata?
 

tt73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kyllä Jokerit säästyi näiden pillipiipareiden takia monelta alivoimalta, että siinä mielessä siellä päin ei paljoa kannata tuomareita syytellä.

Itse pelissähän Jokerit ei paljoa punaviivaa edemmäs päässyt, mutta saivat kiintiömaalin kiintöjäähystä. Sinänsä ei yllättävää, kun et kerran itse tee niin...

Kyynel, eipä tuo lukonkaan peli mitään silmiä hivelevää ollut ilman tuomareita...
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Hyvä suoritus piste vastustajaa ja kotituomareita vastaan. Peli oli niin paskaa Jokereilta mitä tuolla hyökkäyskalustolla voi odottaa. Taisi Nurmi antaa itse vastaavan poikkarin hetkeä aikaisemmin ja sitten kun itse saa samaan lakoaa jäähän kun kuollut mies. Niemen taso ei riitä enää liigaan. Aivan älyvapaa jäähy lopussa ja muutenki jatkuvasti myöhässä.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Juu kyllähän se Väänänen nilkkaan veti poikkaria.....

Ihan selvä syy-seuraus rangaistus. Väänänen antaa poikkaria kiekottomalle pelaajalle -> kiekoton pelaaja kaatuu poikkarin vaikutuksesta ja loukkaa itseään. Olisi tuosta voinut saada 5+20 minuuttiakin, mutta se ei ottelun lopputulokseen olisi todennäköisesti vaikuttanut.

Ihan samalla tavalla, jos auto A ajaa auto B:tä perään ja auto B:n kuski saa niskavamman, ei syytä työnnetä sen auto B:n kuskin syliin. Vai pitäisikö sen auto A:n kuskin ajaa sen auto B:n kuskin niskaan, että se olisi auto A:n kuskin vika?

Lisäyksenä, kyllä Jokereiltakin jäi viheltämättä useita jäähyjä. Karalahden estäminen ja Väänäsen poikkari kolmannessa erässä, ainakin.
 

MVP8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei nää tuomarit enää edes naurata. Montakohan selvää jäähyä jäi vierailta viheltämättä? 5 ei taida riittää.
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
2. erässä jäi puoli tusinaa selvää jokerijäähyä viheltämättä, ja kyllä oli otteluseurantaketjussa silloin hiljaista.

Paskat tuomarit ne ilman muuta tänäänkin olivat tehneet salaliiton Jokereita vastaan.

Kuka hyppää huomenna askiin Honkaheimon tilalle, jos Otto ei voi pelata?

Eiköhän tässä pelissä jäänyt jäähyjä vähän kaikille viheltämättä. Aivan täysin luokaton peli taas kerran tuomareilta.

Itse näin minuutin aikana kolme vai oliko vain kaksi selvää Lukon jäähyä. Yksi näistä oli huitominen kun Teuvolta lyötiin maila kädestä erittäin selvästi.

Viimeinen jatkoaika jäähy oli perus Favorinin housuun paskominen. Epäonninen tilanne, mutta ei missään nimessä ollut linjassa aikasempaan tuomarointiin tai yleensäkkään noin pienestä töytäsystä ei tule jatkoajalla jäähyä.

Yksi piste kuitenkin Raumalta oli "hyvä suoritus". Ei enempää oltaisi ansaittukkaan. En pysty ymmärtää miksi koko jengi on noin yössä tällä hetkellä.
 

Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teillähän niitä suuria pelaajia taisi olla.
Vahalahti ON suuri pelaaja, keitäs teillä?

Edelleen, kuten olen aiemmin kirjoittanut, nyt on kyseessä Case Vahalahti, ei Jokerit. Ja valitettavasti se on totuus mikä sattuu. Sahlstedtin Kalle tuossa aikanaan muutama vuosi sitte minulle totesi, että oksettavin ja halveksuttavin pelaaja kenet tietää on juuri Vahalahti. Totesi, että kyseinen kaveri on aina pelannut VAIN ITSELLEEN. Toinen henkilö joka Vahalahden haukkui oli M.Hagman.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ahh, tuomari-itku on lähes yhtä ihanaa kuin Filip Riskan isoa poikaa leikkineen Kamalahden nöyryytys.

Kamalahti tökkii Riskaa aloituksessa, Fippo menee maalille tekemään täydellisen maskin Jeren katsoessa vieressä, ja Vahalahti naulaa ottelun.

Gyl kelppa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Summanen taisi olla Lämsän suhteen ihan oikeassa. Vittu tuo pelle kehtasi vielä haukkua tuomareita. Sitä vaan ihmettelen, että miten vitussa Väänänen edes oli kentällä jatkoajalla, kun kaverin pelin olisi kuulunut ehdottomasti loppua samaan aikaan Nikon kanssa.

Niin ja tuo Tuskan kuitti Karalahdelle tuli kaiketi edeltävän tilanteen johdosta...

Generous pelasti Jokerien päivän.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2. erässä jäi puoli tusinaa selvää jokerijäähyä viheltämättä, ja kyllä oli otteluseurantaketjussa silloin hiljaista.

Taidat kuuluu siihen osaan raumalaisyleisöä, joka huutaa kurkku suorana aina kun Lukkolainen kompastuu omiin luistimiinsa? Liigan asiantuntemattomin yleisö löytyy ylivoimaisesti Raumalta, käsittämättömiä puusilmiä, niinkuin tästäkin ketjusta käy ilmi.

Tomi Lämsältä osuvat kommentit: "Teet mitä vaan, käännät ja väännät, ja sit kuitenkin yhtäkkiä herra päätuomari päättää tehdä tommosen vihellyksen, niin se on oikeastaan, se on ihan vitsi."
 

senilix

Jäsen
Kummallista valitusta tuomareista, kiittää Jokerien pitäisi, sillä he lahjoittivat yhden pisteen. Tyrväinen luisteli Generousin eteen ja kaatui, Generous jäähylle. Tasoitus jäähyn aikana. Hienosti kalasteltu.
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Edelleen, kuten olen aiemmin kirjoittanut, nyt on kyseessä Case Vahalahti, ei Jokerit. Ja valitettavasti se on totuus mikä sattuu. Sahlstedtin Kalle tuossa aikanaan muutama vuosi sitte minulle totesi, että oksettavin ja halveksuttavin pelaaja kenet tietää on juuri Vahalahti. Totesi, että kyseinen kaveri on aina pelannut VAIN ITSELLEEN. Toinen henkilö joka Vahalahden haukkui oli M.Hagman.

Mielestäni kyllä Vahalahtea kun olen seurannut niin kyllä pelaa joukkueelleen ja tänäänkin oli kyllä uhrautuvaa peliä joukkueen eteen. Sahlstedtin sanomisiin en osaa sanoa mitään. Enpä kyllä usko että Kalle olisi kuvannut Vahalahtea oksettavimmaksi ja kuvottamimmaksi pelaajaksi mitä tietää. Tällä hetkellä liigassa ei ole kuin yksi oksettava ja kuvottava pelaaja, mutta se ei taas kuulu tähän.

Hagmanin kommentit voi jättää kyllä aivan omaan arvoonsa. Puhuu aivan pehmoisia, no mitä tuollaiselta päänsä liuottimilla pehmentäneeltä kääkältä nyt voi odottaakaan. Niin ja Hagmanin kommentit on aina kehä kolmosen ulkopuolisia asioita kritisoivia, vai onko joskus sanonut jotain hyvää jostain muusta kuin pääkaupunkiseudun asioista?

Itse pelistä.
Lukon peli näytti välillä hyvältä ja nyt siitä alkaa jo löytyä rohkeutta, mutta ei tuo ylivoima kyllä ota toimiakseen millään. Harmi vain että taisi urakalla tippua miehiä kokoonpanosta, onneksi on vielä reservissä pelaajia.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Mitäs mieltä nartut Väänäsen miehekkäästä keihästyksestä Nikon munille? Entä niistä ekan erän alivoimalla olleista vääristä vaihdoista? Karalahden, Väänäsen ja Tyrväisen alusta loppuun jatkuneista melko yksipuolisista jälkipeleistä?

Enpä muista vuosiin nähneeni Raumalla yhtä paljon rikkonutta vierasjoukkuetta kuin tänään...
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Edelleen, kuten olen aiemmin kirjoittanut, nyt on kyseessä Case Vahalahti, ei Jokerit. Totesi, että kyseinen kaveri on aina pelannut VAIN ITSELLEEN.

Jep jep, juuri sellaisista hepuista leivotaankin monivuotiset kapteenit seuraan :)

Onpas naapurissa paljon pahaa oloa, vaikka Irving ilmeisesti pelasi taas pisteen?

Toivottavasti Väänästä ei täydy katsoa Kisoissa ottamassa täysin selviä poikittaisjäähyjä jatkoajalla. Nurmen loukkaantuminen toki paskaa tsägää.

Lämsä on kyllä aika kova poika kitisemään, näytti teeveessä jo vähän itkuiselta matkalla pukukoppiin. Siitä nyt voi saada papukaijamerkin, että yleensä itkee itkunsa kulisseissa, eikä jaa sitä aina medialle.
 

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän Jakke on pitänyt selvästi koko Jokeri leirille iltatukiopetusta miten hämmennetään ja pelataan sääntöjen vastaisesti jos tuomarit vaan sen antaa tapahtua. Kyynelehtikää vaan, niin saatte isukilta nessuja. Olihan tuossa useampi jälkipeli mitä olisi pitänyt viheltää jos GeneMattikin tuosta pistettiin boxiin. RD sanoi hyvin, että tuommoista ei saa edes antaa mahdollisuudeksi vastustajan kalastaa. Oli oikeassa ja vastustaja rokotti tilanteen heti hyödyksi Jakkemaisilla pirueteilla. Kas kun ei lähdetty koppiin hakemaan piilolinssiä saman tein.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitäs mieltä nartut Väänäsen miehekkäästä keihästyksestä Nikon munille?

Tämä oli taas yksi niistä tilanteista, jotka näkyivät vain, ah niin asiantuntevaan raumalaiskatsomoon.

Entä niistä ekan erän alivoimalla olleista vääristä vaihdoista?

Yksi selvä väärä vaihto jäi viheltämättä ensimmäisessä erässä. En tiedä, miksi ei vihelletty.

Karalahden, Väänäsen ja Tyrväisen alusta loppuun jatkuneista melko yksipuolisista jälkipeleistä?

En havainnut.
 

JamMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Dallas Stars
Lämsälle todennäköisesti tulee jotain lisäsanktiota, mikäli kaveri oli mennyt pelin jälkeen jäälle huutamaan.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Tervemenoa Siperiaan, kusipäät!

Jokereita ei kyllä koko pelissä kiinnostanut mikään muu kuin Lukkopelaajien vahingoittaminen. Junnut kamppaa jalalla kun luistellaan kohti laitaa, kaikki hakkaa poikkarilla kaikkea liikkuvaa ja ex-narkkarit vetää niskalenkkejä ohi kulkevista.

Oli vain ajan kysymys kuin tuollaisesta kiekottomien hakkaamisesta joku valmistautumaton loukkaantui. Vähän kuin menisit puukon kanssa heilumaan kadulle vaan pelotellakseen, ja sitten joku kääntyykin ja puhkoo keuhkonsa puukkoon. Järkyttävää sikailua koko sirkukselta. Kaiken kruunaa kännikalan juoksu kentälle ja itselleen omainen ininä.

Favorinille kyllä hitonmoisia pyyhkeitä munattomuudesta. Jo ensimmäisen erän aikana katsomoon kuului kun hän kovisteli A.Tyrväistä lopettamaan jälkipelin, mutta niin vaan se sai koko matsin hakata vihellyksen jälkeen, lopputuloksena toisen tuomarin lankeaminen filmiin ja pelleille lahjapiste.

Ei tuu ikävä.

(Ja kusipäät siis ei ole kohdennettu faneille, vaan tuolle jääkiekko-organisaation irvikuvalle)

E: jaa no nyt kun tätä sivua lukee, voi sen ainakin osalle fanaatikoistakin kohdentaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.22
  • 6.90
  • 9.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös