Kas vain, tuttu kiistelyn aihe johon lienee oikea vastaus vain musiikkia kuluttavalla henkilöllä ja hänen musiikkimieltymyksillään.
Parhaasta kitaristista en nyt tiedä, parhautta voi kitaran soitossakin "mitata" niin monella tapaa, mutta omat suosikit löytyvät vanhemman rockin puolelta ja suurimmalla osalla alkaa kilsoja ollakin mittarissa kunnioitettava määrä. Omat suosikit ja samalla ne "parhaat" mukailevat hyvin paljon nimimerkki Evilin vastauksia. Tony Iommi ja Jimmy Page ovat sellaisia nimiä, jotka muokkasivat varhaista rockia neroudellaan sekä riffeillään ja näin vaikuttivat musiikin tyylisuuntaan, jota myöhemmin alettiin kutsua heviksi. Pagen monipuolisuus ja kekseliäisyys ja Iommin tunnistettavuus ja nimenomaan raskaiden riffien jalostus ovat jotain sellasta mikä nostaa heidät aina sinne top vitoseen kun puhutaan parhaista kepittäjistä rockin alalla. Jimi Hendrix on ehkä tylsä vastaus, mutta mies ei esittelyjä tarvinne, tehnyt sellaisia temppuja kitaran kanssa joista moni voi vain haaveilla ja biisintekijänä täysin omassa luokassaan.
Ns. tilutusosasto on erikseen, jonka ehdoton kingi on ollut aina Rainbow/Purple-legenda Ritchie Blackmore ja hänen jonkinlaisena raskaampana painoksena sitten äänestysvaihtoehdoissakin mainitty Yngwie "Ynkkä" Malmsteen. Malmsteenin ongelma on ollut vain, että teknisesti ruotsalainen on huikea kitaristi, mutta sooloiluista puuttuu välillä täysin järki, ei kitaristi voi tuoda itseään liikaa esille pelkällä 4-5 minuutin kitaratulituksella. Blackmore oli kuitenkin "tiluttajana"-tasapainoisempi ja hänen huikeat riffinsä sopivat Purple musaan ja Jon Lordin hammondeihin kuin nyrkki perseeseen. Klassisen musiikin tausta kuuluu aina Rikun soitossa ja pidän Blackomoreakin varhaisen hevin yhtenä kulmakivenä mitä tulee kitaristeihin lahjakkuutensa ja kekseliäisyytensä vuoksi. Vain hän osaa soittaa Smoke On The Waterin oikein.
Bluesin ja rhythm & bluesin puoleltakin tulee solkenaan huikeita kepittäjiä, täysin makuasia mistä kukakin tykkää. Albiino Johnny Winter kurittaa tyylikkäästi edelleen skebaansa vaikka äijä käytännössä vetää keikat istualtaan lähes poissaolevana ja täysin eleettömänä. Kitaristina huikea omalaatuinen ja omaa hyvän blues-äänenkin. Saman osavaltion kulmilta tulee myös ZZ Topin kansikuva partajalmari eli Billy Gibbons, joka hallitsee boogien ja bluesin salat ja biisintekokin on luonnistuu siinä samalla. Stevie Ray Vaughan-vainaa oli blues-kitaristina mun omassa kategoriassa aivan kärjessä teknisyyden, luovuuden ja henkilökohtaisen soundinsa kanssa. Tämä mies pystyi uskottavasti lurittamaan Voodoo Childia.
Leslie West on rankaissut kitaraansa tunnistettavan raskaasti jo ennen Woodstockia Mountainin nimissä ja soolonakin eikä loppua todellakaan näy vaikka mieheltä vietiin toinen jalka pois, en usko että kaikki kitarat ovat toipuneet ison Leslien käsittelyssä. Lisäksi etelän rockin ylemmästä korkeakoulusta, The Allman Brothers Bandista on vuosien saatossa tullut kovan tason pelimannia mitä tulee kitaran vinguttamiseen. Alkuperäinen Duane Allman oli slide-soiton mestari ja Dickey Betts, Derek Trucks sekä Warren Haynes ovat todellista etelän tähdistökenttää, mitä tulee bluespohjaisen rockin soittoon ja he ovat jatkaneet tämän orkesterin kovaa musiikillista mainetta näihin päiviin asti. Ja nyt kun etelässä ollaan niin olisi häpeä jättää Gary Rossingtonin tai Rickey Medlocken nimi mainitsematta.
Mainitsiko joku Eric "slowhand" Claptonin jo, kyllä mies kuuluu tähän ketjuun. Samasta ilmansuunnasta tuli myös irkku Rory Gallagher, joka oli aivan hillitön peto kitaran varressa ja voimakas rhythm & blues taittui tämän miehen käsittelyssä. Upeita livelevyjä tehnyt Rory oli kuolemaansa asti nimenomaan livenä kova showmies ja keppi vinkui komeasti. Loppuun pitää mainita grungen maailmasta vielä sellainen nimi kuin Jerry Cantrell, kuka on Alice In Chainsin nokkamies ja joka pystyy tekemään grunge-musiikintyylissä Gibsonillaan upeita riffejä ja tuntuu, että ko. herra unohdetaan usein näissä väittelyissä.
Tässä jotain, mahdotonta sanoa yksittäistä parasta, koska jokaisella tässäkin viestissä mainitulla lankun vinnguttajalla on jokin hieno erityispiirre soitossaan ja lisää olisi vaikka kuinka, ketä en nyt huomannut mainita. Paljon on löytynyt, löytyy ja varmasti tulee löytymäänkin siis oikeasti kovan luokan kitaristeja tältä planeetalta.