Pakkoruotsi – kyllä vai ei?

  • 216 640
  • 2 039

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
.... Jos koulussa tahdotaan opettaa venäjää, niin sitä on opetettava sillä tavalla, että kieltä myös opitaan. Se vaatii kuria, järjestystä, pänttäämistä, sanakokeita ja kielioppikokeita eli sanalla sanoen työtä.

Työn ja todellisen osaamisen arvo on palautettava kouluun. Sitä ei saavuteta säkkituoleilla ja pehmeillä menetelmillä vaan kovalla puurtamisella ja pänttäämisellä. Ennen opittiin, mutta nykyään ei, vaikka välineitä oppimisen tukemiseksi on enemmän kuin koskaan ennen, joten jotakin on mennyt pieleen.

Sinä hellit tätä ajatusta toistuvasti, oppimisen ei kuulu olla kivaa, ainoastaan kurilla opitaan. Onko sinulla mitään perusteita näille väitteillesi? Monet tutkimukset väittävät toista, sisäinen motivaatio on ulkoista tärkeämpää.

Mikä on kosketuspintasi suomalaiseen koulutusjärjestelmään? MInusta sekä peruskoulussa että lukiossa pidetään sana- ja kielioppikokeita.
 
julle-jr

Jäsen
Sinä hellit tätä ajatusta toistuvasti, oppimisen ei kuulu olla kivaa, ainoastaan kurilla opitaan. Onko sinulla mitään perusteita näille väitteillesi? Monet tutkimukset väittävät toista, sisäinen motivaatio on ulkoista tärkeämpää.
Maallikkona veikkaisin, että pehmeillä keinoilla saadaan suuremmasta joukosta ihan ok tason oppilaita. Tiukalla pänttäämisellä taas sadaan kapeampi, mutta ehkä terävämpi kärki. Kumpi sitten on patempi? Pärjääkö Suomi ok-tason tekijöillä?

Mielestäni @Byvajet on kyllä oikeassa siinä, että esimerkiksi matematiikan osamisen taso on melko surkea vaikkapa DI-opintoja aloittelevilla. Ensimmäiset peruskurssit korkeakoulussa tuottavat monelle teekkarille yllättävän suuria vaikeuksia jopa päästä läpi, mikä on järkyttävää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mielestäni @Byvajet on kyllä oikeassa siinä, että esimerkiksi matematiikan osamisen taso on melko surkea vaikkapa DI-opintoja aloittelevilla. Ensimmäiset peruskurssit korkeakoulussa tuottavat monelle teekkarille yllättävän suuria vaikeuksia jopa päästä läpi, mikä on järkyttävää.

Tästä olen samaa mieltä, matematiikkaan pitäisi ehdottomasti palauttaa tasokurssit.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tasokurssit voidaan ottaa käyttöön, se on pelkkä poliittinen päätös.
Heh, näen jo mielessäni A2-illan missä joku Sanna Marin itkee epätasa-arvoistavasta politiikasta kun samalla Li uhmakkaasti lupaa viedä suomen kohti aitoa tasa-arvoa ja kokoomus on perseestä.

Itse kävin peruskoulua kun käytössä oli tasokurssit matikassa, ruotsissa ja englannissa. Luokkajaot oli tehty tasokurssien mukaan ja itse olin luokalla missä kaikilla oli laajat kaikesta kun naapuriluokalla oli suppeat kaikissa. Aikamoinen ero nyt 35 vuotta myöhemmin vaikkapa hengissä pysymisessä ja työelämässä menestymisessä.
 
Heh, näen jo mielessäni A2-illan missä joku Sanna Marin itkee epätasa-arvoistavasta politiikasta kun samalla Li uhmakkaasti lupaa viedä suomen kohti aitoa tasa-arvoa ja kokoomus on perseestä.

Juuri näin. Yläasteella ei voi matikan tunnilla vaatia oppilailta mitään, sillä jos oppilailta vaadittaisiin jotain, se olisi eriarvoistavaa. Eriarvoisuus on ikävä asia.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tästä samasta aiheesta on kiistelty jo vuosikymmeniä, Jatkoajassakin jo heti vuodesta 2002. Eikö tätä voisi kokeiluluontoisesti testata vaikkapa siten, että Itärajalla oppilaat saisivat valita esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän väliltä näin alkuun? Jos oppimistulokset lähtisivät nousuun, niin sitten olisi pohjaa mihin nojata valtakunnallisille muutoksille?

Minä olisin kyllä valmis siirtymään malliin, jossa peruskoulussa olisi kaksi pakollista vierasta kieltä (esimerkiksi joukosta Englanti, Saksa, Ranska, Espanja, Ruotsi, Venäjä) ja näiden joukosta saisivat oppilaat valita ensin ala-asteella yhden ja yläasteelle siirryttäessä toisen vieraan kielen.

Tuon toisen vieraan kielen oppimisessa painottaisin enemmän käytännön kielitaitoa (pääpaino suullisessa kielitaidossa kieliopin sijaan), jotta siitä kolmen vuoden opiskelun jälkeen jäisi muutakin käteen kuin katkerat muistot. Kyllä kolmen vuoden kielen opiskelulla pitäsi selvitä jo arjen normaaleista tilanteista. Minä olen opiskellut kaksi vierasta kieltä intensiivisesti 4-6kk opinnoilla ja kummatkin sain tuolle tasolle, että niillä arjen tilanteissa aika hyvin pärjään/pärjäsin. Enkä koe olevani mitenkään lahjakas kielissä. Enemmän kyse on juuri tuosta, että mitä ja miten kieltä opiskellaan ja toki ennenkaikkea motivaatiosta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heh, näen jo mielessäni A2-illan missä joku Sanna Marin itkee epätasa-arvoistavasta politiikasta kun samalla Li uhmakkaasti lupaa viedä suomen kohti aitoa tasa-arvoa ja kokoomus on perseestä...

Uskoisin, että eduskunnasta löytyy tarpeellinen enemmistö matematiikan tasokurssien kirjaamiseksi seuraavaan opetussuunnitelmaan. Tämä vaatisi matematiikan opettajien ja yliopistojen määrätietoisen painostuksen aiheesta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse en tosiaan ole hetkeen peruskoulussa aikaa viettänyt. Ehkä vaatimustasoa matikassa on sitten hilattu nollasta vähän ylöspäin sen jälkeen, kun itse ysiluokalta pääsin.

Sinähän olet poikkeusyksilö osaamisen suhteen, laiskuudestasi ja vaikeasta dysleksiasta huolimatta kirjoittelet yo-kirjoituksissa hyviä arvosanoja. Sinun määritelmä vaatimustasolle on eri kuin ns. tavisoppilaalla. Jos peruskoulussa olisi ollut tasokurssit sinun aikaan, olisit luultavasti pystynyt siirtymään suoraan ysiltä yliopistoon.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai oisko se vaan niin, että Suomi on kaksikielinen maa? Näillä mennään.
Eikös Suomen kaksikielisyys tarkoita sitä, että kansalaisen tulee osata toinen näistä kielistä sekä ruotsinkielisten tulee saada julkisella puolella palvelua Ruotsiksi?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vai oisko se vaan niin, että Suomi on kaksikielinen maa? Näillä mennään.
Miten tämä kaksikielisyys mielestäsi näkyy suomessa, muuten kuin, että sillä voidaan perustella eriarvoista koulutusjärjestelmää ja pakkoruotsia. Oikeastihan suomessa on enemmän muunkielisiä kuin ruotsinkielisiä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Katsoppas tuolta sivulta 63. veli @Lystikäs vastaukset noihin yleisimpiin pakkoruotsin argumentteihin. Ei tarvitse enää alkaa noita samoja aiheita käymään läpi.

Onks tää muka näin vaikeeta? Perustuslaissa Suomi on virallisesti kaksikielinen maa ja täällä lähdetään siitä, että virallisilla kielillä saa palvelua ja niitä saa käyttää. Kaikenmaailman perusteita on ihan turha pohdiskella, muuttakaa perustuslaki, niin katoaa pakkoruotsi kun pieru saharaan. Kaikki muu jaanaus asiasta on pelkkää ajanhukkaa ja haihattelua, oli perusteet millaisia tahansa. Helppo nakki, pistäkää toimeen ja lopettakaa merkityksetön lässytys, tai sitten vaan eläkää sen kanssa. Omaa elämää ei pakkoruotsi ole hankaloittanut, jos ei helpottanutkaan, joten mulle on ihan sama.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas

Kyllä se näköjään on vaikeaa. Perustuslaissa ei sanota, että ruotsia on opetettava kouluissa. Perustuslaki takaa ruotsinkielisille oikeuden asioida viranomaisten kanssa omalla kielellään. Tämä voidaan toteuttaa myös ilman pakkoruotsia. Lisäksi tämä on ainakin minun mielestäni keskustelupalsta, jossa keskustellaan asioista? Pitäisikö JYP-fanienkin lopettaa se Virtasen potkuilla täällä spekulointi ja painua ulostamaan se sieltä aitiosta? Eikun käsistä ja jaloista kiinni ja hallin ovesta pihalle?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Niin, perustuslaki taitaa kumminkin olla se este sille, ettei pakkoruotsi poistu oli perusteet mitkä tahansa ja omasta mielestä mainiot, keskustelu on ok, mutta realismin vastainen inttäminen ei ole keskustelua, vaan inttäkää, jos huvittaa, totesinpahan vaan kuinka asiat oikeasti ovat.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Onks tää muka näin vaikeeta? Perustuslaissa Suomi on virallisesti kaksikielinen maa ja täällä lähdetään siitä, että virallisilla kielillä saa palvelua ja niitä saa käyttää. Kaikenmaailman perusteita on ihan turha pohdiskella, muuttakaa perustuslaki, niin katoaa pakkoruotsi kun pieru saharaan. Kaikki muu jaanaus asiasta on pelkkää ajanhukkaa ja haihattelua, oli perusteet millaisia tahansa. Helppo nakki, pistäkää toimeen ja lopettakaa merkityksetön lässytys, tai sitten vaan eläkää sen kanssa. Omaa elämää ei pakkoruotsi ole hankaloittanut, jos ei helpottanutkaan, joten mulle on ihan sama.

Niin, perustuslaki taitaa kumminkin olla se este sille, ettei pakkoruotsi poistu oli perusteet mitkä tahansa ja omasta mielestä mainiot, keskustelu on ok, mutta realismin vastainen inttäminen ei ole keskustelua, vaan inttäkää, jos huvittaa, totesinpahan vaan kuinka asiat oikeasti ovat.
Aika hyökkäävää siihen nähden, ettet tiedä yhtään mistä puhut. Laske kierroksia. Viimeksi kun asiaa eduskunnassa puitiin, todettiin sivistyslautakunnassa ettei perustuslaki edellytä pakollista ruotsin opetusta. Siellä oli entinen korkeimman hallinto-oikeuden presidentti asiantuntijana. Wikipedia kertoo muun muassa, että "Hallberg oli puheenjohtaja Paavo Lipposen pääministerikaudella asetetussa, vuosina 1999–2003 toimineessa kielilakikomiteassa, jonka toiminnan tuloksena Suomeen säädettiin uusi kielilaki ja uusi kielitaitolaki."

Oikeustieteen ja hallintotieteiden tohtori Pekka Hallberg kertoi esiintyvänsä lähinnä puolueettomana kielellisten perusoikeuksien asiantuntijana. Hän päätyi kannattamaan ruotsin opintojen pakollisuutta, vaikkei perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine.

Mutta siitä huolimatta pakkoruotsi ei kadonnut kuin pieru Saharaan. Eduskunta äänesti kansalaisaloitteen nurin selvin lukemin.
 
Byvajet

Jäsen
Onko sinulla mitään perusteita näille väitteillesi?

Tulokset puhuvat puolestaan. Ennen opittiin, nykyään enää ei. Tottakai sisäinen motivaatio on tärkeintä oppimisessa, mutta ei sitä ole kuin pienellä osalla nuorista. Siksi sen varaan ei voi rakentaa.

Ei minua huvittanut lukea ruotsin tuntien verbi- ja sanakokeisiin, joissa hyväksyttiin yksi virhe. Oli vain pakko, jos tahtoi ruotsista läpi. Edelleenkin muistan varsin hyvin ruotsin verbit vain siksi, että opettaja pakotti.

Erityisesti pojat syrjäytyvät koulussa hurjaa kyytiä nimenomaan siksi, ettei ole pakkoa.

Ruotsi on niin helppo kieli, että sitä voi oppia hyvin nopeasti, jos sitä pakotetaan oppimaan. Jos sen sijaan etsitään sisäistä sankaria ja motivaatiota, tuloksia ei saavuteta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Viimeksi kun asiaa eduskunnassa puitiin, todettiin sivistyslautakunnassa ettei perustuslaki edellytä pakollista ruotsin opetusta.

Minäpä kehtaan sanoa, että niinkauan kun Suomi on virallisesti kaksikielinen maa perustuslaissa, ei pakkoruotsi poistu opetussuunnitelmista, todetkoon kuka mitä haluaa yksilönä tai lain tulkitsijana. Mikäli sen pois haluaa, on se perustuslain tasolla todettava ja siihen on oma proseduurinsa. Keskustelu perusteiden pohjalla pakkoruotsista on siis niin kauan ajanhukkaa, kunnes perustuslain tasolla suomen virallinen status quo muutetaan. Oleellista olisi siis keskustella perustuslain muutoksesta ja sen mahdollisuudesta ruotsin kielen osalta, ei pelkästään koulujen opintosuunnitelmista, kun se ei niistä miltään osin riipu. En suinkaan ymmärtänyt olevani hyökkäävä, kunhan totesin asioiden laidan, kun se kenellekään ei tunnu olevan selvä.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Niinpä tosiaan kehtaat. Mutta se ei muuta asian todellista laitaa. Mikä hallitus tahansa voi eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä muuttaa perusopetuslakia sun muita. Perustuslakiin hallituksen ei tarvitse kajota, koska perustuslain vaatimaan ruotsinkielisten palveluiden turvaamiseen ei pakollista ruotsin opetusta tarvita. Laatuvaatimukset täyttävien palveluiden tarjonnan kannalta pakollinen ruotsin opetus voi olla jopa haitaksi.

En kuitenkaan aio pidättää hengitystä odottaessani, että yksinkertainenkaan enemmistö löytyy. Sen verran hyvin on eduskunta voideltu tässä asiassa ja muutenkin on tärkeää olla eri mieltä kuin junttirasistisahurit. Onhan kyse Suomen eduskunnasta.
 
Niin, perustuslaki taitaa kumminkin olla se este sille, ettei pakkoruotsi poistu oli perusteet mitkä tahansa ja omasta mielestä mainiot, keskustelu on ok, mutta realismin vastainen inttäminen ei ole keskustelua, vaan inttäkää, jos huvittaa, totesinpahan vaan kuinka asiat oikeasti ovat.
Ruotsin kieli tuli pakolliseksi oppiaineeksi vuonna 1968 peruskoulu-uudistuksessa... Millä tavoin perustuslaki on nykyisin este, jos se ei ollut ennen vuotta 1968?
 
Byvajet

Jäsen
Laatuvaatimukset täyttävien palveluiden tarjonnan kannalta pakollinen ruotsin opetus voi olla jopa haitaksi.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Jos suomenkielisistä tahdotaan oikeasti ruotsia taitavia, on valittava lahjakkaat, motivoituneet ja sen jälkeen käytettävä kovaa kuria. Silloin osa suomenkielisistä pystyy jo lukion käytyään sijoittumaan tehtäviin, joissa vaaditaan ruotsin taito.

Nykymalli, jossa ruotsia opiskellaan näön vuoksi sitä kuitenkaan oppimatta, on järjetöntä resurssien haaskausta.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Minäpä kehtaan sanoa, että niinkauan kun Suomi on virallisesti kaksikielinen maa perustuslaissa, ei pakkoruotsi poistu opetussuunnitelmista, todetkoon kuka mitä haluaa yksilönä tai lain tulkitsijana.
Ymmärrä nyt kun täällä on jo monta kertaa sanottu, että pakkoruotsi ei ole perustuslain määräämä asia, joten siihen ei tarvitse kajota. Eikä tämä ole mikään täällä keksitty totuus vaan ihan oikeusoppineiden varmistama tulkinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös