Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 258 138
  • 6 355

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olispa kiva nähdä edes yksi peli tällä kaudella jossa paukutettaisiin sata lasissa kaikki kolme erää.

Taitaa vaan olla johtavat kaverit nytkin kuormituksen rajamailla. Asiaa ei myöskään välttämättä helpota se, että moni äijä liittyi joukkueeseen vasta loppukesästä tai syksyn puolella ja sen myötä kuntopohjassa saattaa olla puutteita. Ainakin osa Suikkasen kuntokoulusta on jäänyt monelta väliin.
 

WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Nooh kyllä dumarit oli tasapuolisesti huonoja, joten ihan turhaa hiusten halkomista siitä..
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näin jo lupaavalta näyttänyt kiri jäi piippuun. Eipä ole ennen tullut mussutettua näin dumareista, mutta sekoittivat tänään pelin. Ei sillä, etteikö osa kärppäjäähyistäkin ollut hyvin aiheellisia ja lisääkin olisi varmaan voinut puhaltaa täysin turhautuneelle kotijoukkueelle. Silti Jyp hyötyi sekasorrosta kun oli päässyt johtoon Speden kyseenalaisen jäähyn aikana.

Tuomaritoiminta ei ollut huikeaa, mutta jäi siellä tosiaan Kärppienkin selviä jäähyjä viheltämättä. Peleihin kuuluu yli- ja alivoimaa ja se on omaa huonoutta jos niissä ei pärjätä vastustajalle.
 

Zinetula

Jäsen
Tuomaritoiminta ei ollut huikeaa, mutta jäi siellä tosiaan Kärppienkin selviä jäähyjä viheltämättä. Peleihin kuuluu yli- ja alivoimaa ja se on omaa huonoutta jos niissä ei pärjätä vastustajalle.
On toki, mutta kyllähän se aika poikkeuksellinen vihellys oli se Speden jäähy. Samoten pointtini oli, että Nikeltä ja ykösketjulta vietiin peli-iloa kolmella rikkeellä perätysten, mistä ainoastakaan ei vastapelurille jäähyä. Kärppien peli meni sekaisin ja alkoivat keskittyä kaikkeen muuhun kuin peliin. Heikkouttahan se tietenkin on kun pitäs silti vaan jauhaa omaa peliä.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Taitaa vaan olla johtavat kaverit nytkin kuormituksen rajamailla. Asiaa ei myöskään välttämättä helpota se, että moni äijä liittyi joukkueeseen vasta loppukesästä tai syksyn puolella ja sen myötä kuntopohjassa saattaa olla puutteita. Ainakin osa Suikkasen kuntokoulusta on jäänyt monelta väliin.

Voi olla, lähinnä hain kommentilla sitä että olisi hyvä että pelisapluuna pidettäisiin sopivan yksinkertaisena. Se on juurikin se muutos Kärpillä taka-ajoasemassa jossa ruvetaan kiekkoa yksinkertaisesti toimittamaan maalille kikkailujen sijaan. Voisi olla jopa tehokasta riisua pelistä turhat hienoudet pois (ei sillä että niitä nyt vaivaksi asti olisi vieläkään)...
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ti 4.10 Sparta Praha - Kärpät (CHL) 1-1
To 6.10 Kärpät - KalPa 2-1 vl.
La 8.10 Kärpät - HIFK 2-3 ja.
Ti 11.10 Kärpät - Sparta Praha (CHL) 0-1 ja.
To 13.10 Kärpät - Jukurit 2-1
La 15.10 Ilves - Kärpät 0-2
To 20.10 Kärpät - Tappara 1-4
La 22.10 Kärpät - Lukko 2-3 vl.
Ti 25.10 SaiPa - Kärpät 2-3 ja.
To 27.10 KooKoo - Kärpät 3-2 vl.
La 29.10 Kärpät - JYP 1-3
Piti olla helppo otteluohjelma, mutta vain 4 voittoa 11 ottelusta. Kärpät on kriisissä! Maalin pelejä, joista suurin osa kääntyi vastustajille.

Erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä Kärpissä tapahtuu lähiviikkojen aikana. Tuskin vaan treenataan ja tuskin vaan luotetaan, että peli lähtee rullaamaan.
 

Zinetula

Jäsen
Tämä. Ykkönen näyttää nyt sen verta toimivalta, että olkoot noin, mutta secondary scoringia kaivataan. Pettymys että Ruohoman tehot ovat jääneet niin vähäisiksi, hetkittäin kuitenkin suorastaan dominoi kentällä. Ehkä Mäenalasen ja Saarisen tervehtyminen saa kakkoskentän parempaan lentoon?
Tämä sama vanha tylsä virsihän se pätee pelistä toiseen. Meiltä puuttuu kokonaan toinen ja kolmas ketju tai onhan siellä rippeitä. Albert, Saarinen, Mäenalanen ja Kähkönen olisivat hyvä lisä sinne, mutta paluut viipyy. 2-3 ketjuista ei saada juuri ollenkaan apua ja Ruohomaa jää kovin yksin. Sailio ja Humaloja vetävät pelistä toiseen vähintään kohtalaisesti ja usein erinomaisesti, mutta eihän nämä jätkät varsinaisesti mitään pistemiehiä ole. Nelosessa olisivat enemmän kuin paikallaan. Se yksi pakki pitäisi löytää mahdollisimman pian.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos kauden 2017-2018 joukkueen rakennus ei ole vielä alkanut niin ihmettelen suuresti.

Kivahan se ois tällekin kaudelle kiva käydä katsomassa peliä mutta ei pysty, ei vaan pysty. On tämä kyllä vähän outoa kun hallielämä jäänyt nolliin. Kyllä tämä on pahempaa kuin Alatalon tai Aravirran aikaan.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taitaa vaan olla johtavat kaverit nytkin kuormituksen rajamailla. Asiaa ei myöskään välttämättä helpota se, että moni äijä liittyi joukkueeseen vasta loppukesästä tai syksyn puolella ja sen myötä kuntopohjassa saattaa olla puutteita. Ainakin osa Suikkasen kuntokoulusta on jäänyt monelta väliin.

Aatteleppa vielä sitä, että maju kutsuu Lassea ja Spedeä!!Kuormitus ja loukkaantumisvaarakin vaan kasvaa. Ilman tätä duoa oltaisiin kyllä täysin kusessa, oikeastaan voi jo sanoa virtsakaivossa! Näen varmaan painajaisia ensi yönä näistä peloista.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Vittu mitä paskaa! Eipä ole tullut vähään aikaa kirjoitettua mitään, mutta nyt on jo pakko avautua. Paskinta peliä miesmuistiin. Ei jumalauta.

Marjamäen ja Suikkasen kiekon ne kaikista paskimmat elementit on nyt onnistuttu niputtamaan samaan pakettiin! Pelissä ei näytä olevan mitään järkeä. Jos maajoukkuetauon aikana ei ala tulla tuohon jotain järkeä niin tämä kausi oli tässä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensimmäinen erä oli ihan ok. Pyörälän laukaisu ohi tyhjän maalin, tosin pienestä kulmasta, ja Hagmanin tolppalaukaus olivat varmaan parhaat paikat, mitä Kärpillä oli tässä erässä.

Toinen erä oli puolestaan Kärpiltä umpisurkea. Olisikohan ollut kauden surkein?

Kolmas erä vaikutti jäähyjen takia menevän ohi ja kirin jäävän tulematta. Kovin paljon Ruohomaa ja Pyörälä energiaa menettivät noita jäähyjä tappaessaan. No, tulihan se kiri sieltä lopulta ja maalikin! Tämän jälkeen vielä pari loistavaa mahdollisuutta tasoitukseen. Tappio tuli ja kokonaisuudessa heikko kotipeli Kärpiltä. Kun nyt pienestä pitää iloita, niin iloitsen tuosta lopun loistavasta kiristä, joka lähti kuin tyhjästä. Kyllä tuossa joukkueessa henkeä on!
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensimmäinen erä oli ihan ok. Pyörälän laukaisu ohi tyhjän maalin, tosin pienestä kulmasta, ja Hagmanin tolppalaukaus olivat varmaan parhaat paikat, mitä Kärpillä oli tässä erässä.

Toinen erä oli puolestaan Kärpiltä umpisurkea. Olisikohan ollut kauden surkein?

Kolmas erä vaikutti jäähyjen takia menevän ohi ja kirin jäävän tulematta. Kovin paljon Ruohomaa ja Pyörälä energiaa menettivät noita jäähyjä tappaessaan. No, tulihan se kiri sieltä lopulta ja maalikin! Tämän jälkeen vielä pari loistavaa mahdollisuutta tasoitukseen. Tappio tuli ja kokonaisuudessa heikko kotipeli Kärpiltä. Kun nyt pienestä pitää iloita, niin iloitsen tuosta lopun loistavasta kiristä, joka lähti kuin tyhjästä. Kyllä tuossa joukkueessa henkeä on!
Henkeä on, kun pelataan 60min pelistä viimeiset 5min hyvin. 1erä jatkoi tuttuakin tutumpaa kaavaa tältä kaudelta, tehotonta. 2erässä vaihdoin ruudusta ottelua.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kaksi viimeistä erää Kärpät ei päässy millään omista paineen alla.Tähän ei pystytty reagomaan mitenkään, vaan yritettiin sinnikkäästi alimpanakin kikkailla kiekko omille ja sitten menetettiin kiekko. Kaksi maalia taisi tulla tällaisissa tilanteissa. Jos painat 10 min paineen alla omissa, niin sitten vaikka lyödään pitkä tai puretaan norsulla keskialueelle.
 

JPL

Jäsen
Se ei paljoa lohduta, että ykkösketjulla sujuu. Montako ottelua herrat Lehtonen, Mikkola ja Kalapudas nyt on vastustajalle hoitaneetkaan? Kyseinen kolmikko pitää tiputtaa pois kokoonpanosta välittömästi. Ihan sama, millä konstilla, mutta pelataan vaikka vajaalla rosterilla. On hyviä koppipelaajia tai mitä tahansa, mutta näiden pelaajien taso ei tällä hetkellä riitä liigatasolle ja vetävät tällä hetkellä tuota joukkuetta pelilliseen hautaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eniten ihmettelen Kalaputaan ja Leskisen touhuja. Molemmat pelaavat huonompaa kiekkoa kuin viime vuonna, vaikka olisi luullut kehitystä tapahtuvan. Ei toimi jalat, kädet eikä pää kummallakaan. Tuntuu myös että molemmat menevät koko ajan huonompaan suuntaan. Alkukaudesta sentään väläyttelivät välillä, nyt on täyttä koomaa alusta loppuun.
Ilonaiheena ykkösketjun lisäksi on viime peleissä ollut Vartiainen, mutta tehot häneltäkin puuttuvat.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
On kyllä niin tuskaisen näköistä katseltavaa tuo Kärppien peli tällä hetkellä, että huh huh. Itse yritin malttaa odottaa tämän menneen viikon, että jos se suunta alkaisi kääntymään ja positiivisia asioita alkaisi näkyä, mutta heikolta näyttää.

Ei ole joukkueella yhtenäistä pelillistä rakennetta, miten saataisiin viisikkona touhuttua tehokkaasti. Yksilötasolla taasen tuntuu lähes kaikilla olevan kokovartalokipsi päällä, ettei edes yksilö "väläytyksiä" voi pahemmin oottaa. Ja suurimpana pettymyksenä se, että tuntuu taisteluilmekin olevan illasta toiseen hukassa. Siis niin varovaisen näköistä hiippailua kuin olla ja voi, illasta toiseen. Ei ole kyllä näkynyt edes sitä Suikkasen joukkueille "tyypillistä" räiskyvyyttä ollenkaan, missään muodossa. Odotin tältä kaudelta, ettei tulisi tylsännäköistä peliä ainakaan(vrt.Marjamäen aika), mutta ihmetyksekseni silläkin saralla on näytetty ottavan jopa takapakkia.

En tiedä, tosi isot ongelmat alkavat/tulevat olemaan tällä kaudella. Aletaan jo oikeasti olemaan siinä pisteessä, että ilman jotain radikaalia muutosta tuo juna ei kyllä enään tällä kaudella löydä oikealle raiteelle millään, vaan todellinen suistuminen on mahdollista. No onneksi liiga on suljettu, heh ;)
 

Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luottoa on löytynyt täältä Suikkaseen, mutta pelaajistoon ei niinkään. Nyt on kyllä koetuksella molemmat. Miten ihmeessä noilla kavereilla ei liiku luistin yhtään mihinkään ja hyökkäyspeli ja omista lähdöt ovat täyttä paskaa? Tänään ei ollut edes mitään yritystä kuin viimeiset 5 minuuttia. Peli on mennyt vain taaksepäin alkukaudesta viime kierroksilla. Noin huonosti tuolla joukkueella ei ole lupa pelata, oli loukkaantumistilanne mikä tahansa. Hirveätä paskaa vailla mitään järkeä. Toivotaan, että tämä oli pohjakosketus. Maalivahtipeli on ainoa mikä toimii kohtuu hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maalivahtipeli on ainoa mikä toimii kohtuu hyvin.

Kun mietin tuossa niitä mahdollisia oikeasti toimivia juttuja tuossa pelissä, niin olen kyllä samaa mieltä tästä. Monessa viime pelissä maalivahti on nimenomaan antanut joukkueelle mahdollisuuden voittaa ja roikkua mukana. Saa vaan maalivahdit seisoa aika päällään tuon joukkueen takana jos meinaa 3 pistettä mieliä. Nollapeliä se melkeen aina huutaa..
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olihan tuo ensimmäistä erää lukuunottamatta ihan SAATANAN SURULLISTA. Parhaimmillaan VIISI kaveria seisoo OMAN MAALIVIIVAN TAKANA suorittamassa vittu viivelähtöä. Missä on se Suikkasen nopea pystysuunnan kiekko? Tuohan on sata kertaa hitaampaa kuin Marjamäen "tylsä" kiekko. Näkyisi edes taklauksia, mutta vissiin sekin on liikaa pyydetty. Ihmetyttää myös muutamien pelaajien (Kalapudas, Leskinen) taantuminen viime kaudesta, herrat on kuin varjoja itsestään. En tiedä missä mättää, ei se Suikkanen yksinään tuota porukkaa noin sekaisin ole voinut saada.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Noh mitähän tuosta taas sanoisi. En kehuisi oikeastaan ketään, maalivahti pelasi ok. Mitähän peliä porukka on kattonut jos ykköskentällä muka kulki hyvin, ei kulkenut. Joitain välähdyksiä oli, mutta todella vähissä on kärppien hyökkäykset, omista ei oikeen päästä lähtemään millään, sama homma joka kentällä, siihen se peli kuolee ja kaikkien peli näyttää paskalta.

Alkaisin jo sorvaamaan ensikaudeksi soppareita näille varmoille suorittajille, Sailiosta lähtien. Turhakkeet alempiin kenttiin duunareiksi ja joista ei ole siihen, hokkiin / pihalle vaikka kuinka olisi oma kasvatti. Ja ei sitten yhtään artistia enää, tämän ja ens kauen kattavilla soppareilla vaan uutta pelaajaa sisään.
Jos käy niin ihmeellisesti että alkaakin peli kulkemaan kun sairas tupa tyhjenee, voi jonkin täsmähankinnan tehdä, mutta muuten katsen jo ensi kauteen.
 

Summer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuskastuttavan näköistähän tuo Kärppien peli on, ei siitä mihinkään pääse. Tosi vaikea löytää kyllä positiivisia seikkoja tällä hetkellä pelistä. Maalivahdit nyt tietenkin on petrannut alkukaudesta ja paljon, joten lienee ainoa osa-alue, joka on tasollaan.

Tauko tulee nyt joka tapauksessa hyvään saumaan, koska aina voi toivoa, että yhteinen harjoitteluaika tuo jotakin muutosta noihin otteisiin. Mutta onko niiden Kukkosen ja Pyörälän oikeasti ihan pakko lähteä sinne höntsäturnaukseen tämmöisessä tilanteessa? Nyt ois varmasti erityisen tärkeää saada mahdollisimman täydellä rosterilla harjoituksia alle loukkaantumisriskistä puhumattakaan..
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitähän peliä porukka on kattonut jos ykköskentällä muka kulki hyvin, ei kulkenut. Joitain välähdyksiä oli, mutta todella vähissä on kärppien hyökkäykset, omista ei oikeen päästä lähtemään millään, sama homma joka kentällä, siihen se peli kuolee ja kaikkien peli näyttää paskalta.

Pohdin samaa, mutta en uskaltanut kirjoittaa kun tuli vähän lyödään lyötyä-fiilis. Vaikka on itsekin lyötävänä. Ykkönen oli Kärppien kentistä paras, mutta ikävä on aikoja, jolloin Kärpistä löytyi useimmissa peleissä ottelun paras ketju. Toinen mitä ihmettelin jälleen kerran on Kärppäpelaajien hitaus. Jypiltä löytyi kuitenkin useampia polkukoneita.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Kyllä tämä joukkue on sekä huonosti valmennettu että surkeasti rakennettu. Ensitöikseni kenkisin Ahon. Miten helvetissä voi olla mahdollista kasata joukkue noin huonosti noilla resursseilla? Joukkueeseen on hankittu paniikissa ja hyvin todennäköisesti isolla rahalla liian monta kysymysmerkkiä. Nimimerkki @JPL niitä ansiokkaasti jossain ketjussa käsittelikin. Ja kuten moneen kertaan on todettu, joukkueen kasaamisessa oltiin myöhässä. Jollain käsittämättömällä tavalla Aho luotti siihen, että Aho ja Puljujärvi olisivat Kärppien käytettävissä vielä tällä kaudella. Jokainen amatöörikin sen tiesi, ettei näin tule käymään. Se aiheutti sen, että jouduttiin tyytymään markkinoilla B-kategorian miehiin sekä sen, että joukkueeseen on tullut turhan myöhään miehiä ihan tärkeimmille pelipaikoille. Joukkue ei ole päässyt kasvamaan yhtenäiseksi. Kärppiin pitäisi oikeasti saada osaava UTJ, jotta pelaajabudjetti saataisiin käytettyä optimaalisemmin. Epäonnistumisia kun on tullut myös mestaruuksista huolimatta hyvin paljon. Lisähankinnoilla ei enää saada mitään merkittävää muutosta aikaan, joten nyt on parempi mennä näillä mitä on.

Silti myös Suikkanen saa ottaa vastuun tämän hetkisestä tilanteesta, eikä jatkuvasti kitistä loukkaantumisista. Yllä olevasta tekstistä huolimatta, ei tuo joukkue noin huono voi olla. Eihän tuossa pelaamisessa ole mitään punaista lankaa, ei järjen hiventäkään. Kärpät on tehnyt 16 peliin tasakentin 19 maalia. Ja eihän nuo suurimmassa osassa peleistä ole päässeet edes paikoille, saati sitten saaneet hyviä hyökkäyksiä aikaan. Minun mielestä Kärpät pelasi ihan kohtuullisesti kauden alussa, ennen kuin meni löysät housuun muutaman tappion ja loukkaantumisen myötä. Sitten alettiin peruuttelemaan, jopa kotipeleissä aivan karmeaa selviytymistaistelua. Tämän suunnanmuutoksen järkevyyttä epäilin jo aiemmin, ja mielestäni se on sekoittanut pakettia entisestään. Ei loukkaantumisten myötä pitäisi heti myydä omaa ajattelutapaa, vaan pitäisihän sen oman pelitavan, jos sellainen on, rakenteet olla selvillä myös niillä varamiehillä. Sen oman pelitavan kehittäminen palvelisi kuitenkin pitkällä tähtäimellä paremmin. Nyt tässä mennään jollain väliaikaisratkaisulla, joka näyttää hirveältä eikä edes kummoisesti tuota mitään.

Toinen asia mikä huolettaa on se, että oikeastaan kukaan pelaajista ei näytä ottavan steppejä eteenpäin. Päinvastoin, joka äijä tuntuu taantuvan. Vaikka joukkueen kasaamista voi aiheellisesti kritisoida ja loukkaantumisiakin on ollut, olisi noista pelaajista saatava silti enemmän irti. Esimerkiksi Kivi repii paljon enemmän irti Ilveksen rosterista tällä hetkellä ja siellä on usea pelaaja mukavasti kehittynytkin jo tässä vaiheessa kautta. Alun alkaenkaan en ollut vakuuttunut siitä, että Suikkanen on oikea mies Suomen suurimman joukkueen päävalmentajaksi ja kyllä se vaan siltä näyttää, että saappaat on vähän turhan suuret. Näitä viime vuosina totaalisesti epäonnistuneita koutseja kannattaisi kyllä jatkossa välttää, varsinkin kun rahasta sen ei pitäisi olla kiinni.
 
H

Hidas_ja_kankea

Kärppien pistesaldo TOP-6 pelaajabudjetin joukkueilta. Samat ennakoitiin kärkeen kertoimien perusteella, Kärpät kolmosena.

HIFK 1/6
Lukko 1/3
Tappara 0/6
TPS 0/3
JYP 0/3

Yht 2/21 ppg 0,29

On muuten vaikea keksiä tilastoa, jossa olisi positiivista värinää. Hetkellisesti kuntopuntari näytti hyvältä, jota muutamat kävivät mainostamassa.

Itse ennakoin Kärppien lopullisen sarjasijoituksen olevan 4 ja maajoukkuetauolla 6. Pieleen meni, kun vertaa tarkkanäköisempään palstalaiseen.

Sanoin kaverilleni ennen kauden alkua, että marraskuun maajoukkuetauolle lähdettäessä Kärpät on sijalla 11. En kai vaan ollut liian optimistinen.

Niukasti positiivisen puolelle meni tuokin. Lieventäviä asioita toki löytyy, mutta häviäjät yleensä niihin vetoavat.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Liki miljoonan tappiota tehnyt Ilves hankki jo toisen pelaajan lyhyen ajan sisään jengiinsä. Odotan todella, että se Kärppien seuraava hankinta on parempi kuin kumpikaan näistä Ipan herroista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös