Otteluseuranta: välierät 16.5

  • 64 548
  • 654
Tila
Viestiketju on suljettu.
Nimen perusteella Kiprusoffitkin ovat alkujaan venäläisiä. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Suomeen muutti paljon venäläisiä emigrantteja. HIFK:n pääsponsori muuten sattuu olevan myös näiden emigranttien jälkeläisten omistama.

Kyllä vain. Sofi Oksasen sukujuuret ovat äidin puolelta Virossa. Hänestä Suomi on saanut (joidenkin mielestä) hyvän vahvistuksen kulttuuripuolelle. Samaa voi sanoa Jörn Donnerista, jonka äidinkieli on ruotsi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mulle ei nyt aukea tämä Barkovin ja Komarovin tuominen tähän keskusteluun? Ovatko he sitä mieltä että toiseen maahan hyökkääminen, siitä osia itseensä liittäminen ja ydinsodalla uhkailu ihan fine?

Venäjän pelureista on aika usea(todisteitakin on jo tässä ketjussa esitelty) tätä mieltä, sekä viimeisimpien mielipidemittausten mukaan myös kansa. Missä vaiheessa yleistäminen on sallittu? Sitten kun viimeinenkin opposition poliitikko on laitettu kylmäksi?

Se taisi liittyä siihen, että jos venäläiset kansallisuutensa perusteella ovat "ali-ihmisiä" ja "roskaväkeä" niin sitten tulee kysymys, että ovatkos nuokin. Enkä kyllä usko että mikään mielipidekään sinänsä oikeuttaa tuollaisiin termeihin - ja myöskin suhtautuisin varovaisesti sikäläisiin mielipidemittauksiin - ei siellä välttämättä enää sanota avoimesti mielipidettään tuntemattomille kysyjille. On nimittäin jo sen verran kovaa tuo meno ja opposition järjestelmällinen tukahduttaminen.
 
Rännikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Black & Gold, Philadelphia Flyers
Kaikkien meidän ali-ihmisten sukujuuret on Afrikassa kuitenkin niin ihan sama. Cui bono?
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Minulla ei ole "massiivista vihaa" mitään yksittäistä kansakuntaa kohtaan, joten lopeta itse se paskan jauhaminen.
Mitähän mahdat taas höpöttää?

Lukutaidossa ongelmia? Tuskin, koitat vain kierrellä. Se "massiivinen viha" on valheellista paskaa. Ei se ole sinun vihaasi, se on keksitty juttu, kätevä propagandatyökalu. Ja pelkkää propagandaahan sinä täälä kirjoitat. Ymmärsitkö?

Ja itsehän väitit venäläisvihan olevan suomalaisten sisäänrakennettu ominaisuus. Mielestäni tuo on rasistinen ja yleistävä loukkaus.
Miksi siis mielestäsi on oikein rasistisesti solvata suomalaisia?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mulle ainakin kelpaa se, että sanovat ja tuntevat olevansa 100% suomalaisia. Sen sijaan nää suomalaiset, jotka suunnilleen toivovat olevansa ja kenties pitävät itseään venäläisinä ja joita tälläkin foorumilla tuntuu olevan..

Uskotko itse, että Barkov tuntee olevansa 100-prosenttisesti suomalainen? Kokisitko itsesi 100-prosenttisesti suomalaiseksi, jos sinulla olisi ruotsalaiset, saksalaiset, yhdysvaltalaiset tai venäläiset vanhemmat, jotka ovat kasvattaneet sinut?

Milläköhän kielellä Barkov nuorempi kommunikoi isänsä kanssa ja jos perheen äiti on venäläinen, mitenköhän perheessä juhlitaan naistenpäivää, joka on Venäjällä vuoden suurimpia juhlapäiviä. Onkohan Barkovilla venäläisiä isovanhempia?

Barkov on tehnyt fiksusti, jos on sanonut olevansa 100-prosenttisesti suomalainen, koska suomalaisten itsetunto, kuten tämä ketju on osoittanut, ei kestäisi kuulla, miten asiat oikeasti ovat.

En voi sietää Venäjän nykyistä politiikkaa, mutta se ei silti tarkoita sitä, että vihaisin kaikkia venäläisiä. Venäläiset eivät ole koskaan eläneet oikeassa demokratiassa, minkä takia koen heitä kohtaan suurta sympatiaa.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Uskotko itse, että Barkov tuntee olevansa 100-prosenttisesti suomalainen? Kokisitko itsesi 100-prosenttisesti suomalaiseksi, jos sinulla olisi ruotsalaiset, saksalaiset, yhdysvaltalaiset tai venäläiset vanhemmat, jotka ovat kasvattaneet sinut?

Milläköhän kielellä Barkov nuorempi kommunikoi isänsä kanssa ja jos perheen äiti on venäläinen, mitenköhän perheessä juhlitaan naistenpäivää, joka on Venäjällä vuoden suurimpia juhlapäiviä. Onkohan Barkovilla venäläisiä isovanhempia?

Barkov on tehnyt fiksusti, jos on sanonut olevansa 100-prosenttisesti suomalainen, koska suomalaisten itsetunto, kuten tämä ketju on osoittanut, ei kestäisi kuulla, miten asiat oikeasti ovat.

Barkovin äiti on venäläinen. Kotikieli on luultavasti venäjä. En tiedä osaavatko vanhemmat kumpikaan suomea.
 
Venäjän puolustus pelottaa minua (negatiivisessa mielessä). Jegor Jakovlev pelaa ykköspakkiparissa. Jegor Jakovlev! Jaroslavlin tämän kauden nelospakki.

Lisäksi pelaajia tippuu kokoajan pois kokoonpanosta. Eilen Jevgeni Dadonov. Hopea taitaa olla parasta mitä tällä joukkueella voi saavuttaa. Toivottavasti ihme kuitenkin tapahtuisi.

Ei se nyt sentään ihmettä vaadi. Kanada lähtee hienoisena suosikkina, mutta kyllä niilläkin epävarmuustekijöitä piisaa etenkin omassa päässä.

Minusta Jakoklev on ollut hyvä ellei erinomainen. Eikä se Dadonov mihinkään tippunut. Pelasi tänäänkin hyökkääjistä viidenneksi eniten.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Lukutaidossa ongelmia? Tuskin, koitat vain kierrellä. Se "massiivinen viha" on valheellista paskaa. Ei se ole sinun vihaasi, se on keksitty juttu, kätevä propagandatyökalu. Ja pelkkää propagandaahan sinä täälä kirjoitat. Ymmärsitkö?
Ei se valitettavasti ole kun tätäkin ketjua lukee.

Ja itsehän väitit venäläisvihan olevan suomalaisten sisäänrakennettu ominaisuus. Mielestäni tuo on rasistinen ja yleistävä loukkaus.
Miksi siis mielestäsi on oikein rasistisesti solvata suomalaisia?
Ei ole vaan faktan toteaminen. Ei ole rasismia saksalaisia kohtaan jos väittää heidän vihanneen juutalaisia 1930-luvulla. Sekin on fakta.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Molemmat ovat etnisesti myös venäläisiä. Wikipedian mukaan molemmat ovat Venäjän kansalaisia, vaikka saatan Barkovin kohdalla tätä epäillä armeijan käymisen takia. Komarov toki syntyi Virossa, mutta luulisi jo nimestä pystyvän päättelemään, ettei poika virolainen ole.

Tietääkö joku, onko Barkovin äiti suomalainen vai venäläinen?

Molemmat ovat venäjän kansalaisia(eremenkot) ja barkov jr:n molemmat vanhemmat ovat venäläisiä, mutta barkov jr. ei ole päivääkään asunut venäjällä, eikä käynyt armeijaa, ja edustaa maajoukkue tasolla suomea ---> lasken suomalaiseksi. komarov on syntynyt neuvostovirossa, vanhemmista en tiedä, mutta jos kumpikin on ollut syntyperäisiä venäläisiä, ihmettelen että mitähän helvettiä ovat tehneet eestissä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eikös isäpappa ole ollut Tapparan juniorivalmennuksessa mukana, joten luulisi hänen osaavan suomea.
Kyllä isä-Barkov osaa Suomea. Samoin isä-Jeremenko.

Toivottavasti pojat Sasha ja Roma eivät lue näitä foorumeja kovin aktiivisesti.Siinä voi vähentyä halu edustaa Suomen maajoukkuetta.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Molemmat ovat venäjän kansalaisia(eremenkot) ja barkov jr:n molemmat vanhemmat ovat venäläisiä, mutta barkov jr. ei ole päivääkään asunut venäjällä, eikä käynyt armeijaa, ja edustaa maajoukkue tasolla suomea ---> lasken suomalaiseksi. komarov on syntynyt neuvostovirossa, vanhemmista en tiedä, mutta jos kumpikin on ollut syntyperäisiä venäläisiä, ihmettelen että mitähän helvettiä ovat tehneet eestissä.

Tiesitkö, että Viron asukkaista muistaakseni kolmannes on äidinkieleltään venäläisiä.
 
Isä-Eremenko puhuu ruotsia vielä paremmin kuin suomea. Tämän ymmärtää, kun asuvat ruotsinkielisellä alueella.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Kaksi suurvaltaa jotka puolustavat omia intressejään vahvemman oikeudella, yhtä vastenmielistä molempien toiminta mutta ei liity kyllä jääkiekkoon millään lailla vaikka jotkut koittavat muuta väittää.

Näin juuri veli hyvä!
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mutta oliko/ onko se sisäänrakennettu, eli geneettinen piirre? Vihataanko Saksassa edelleen juutalaisia?
En väittänyt suomalaisten venäläisvihan olevan geneettinen. Sisäänrakennettu ei tarkoita välttämättä geneettistä. Sisäänrakennettu venäläisviha on sekoitus yhteistä historiaa (vääryyttä on tehty molemmin puolin) ja vielä enemmän tietoisen propagandan tulos (media, koululaitos, jopa kirkkolaitos ennen sotia).

EDIT: Ehkä olisi ollut oikeammin sanoa ryssävihan olevan sisäänrakennettu Suomen valtioon ja yhteiskuntaan kuin yksittäisiin ihmisiin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Molemmat ovat venäjän kansalaisia(eremenkot) ja barkov jr:n molemmat vanhemmat ovat venäläisiä, mutta barkov jr. ei ole päivääkään asunut venäjällä, eikä käynyt armeijaa, ja edustaa maajoukkue tasolla suomea ---> lasken suomalaiseksi. komarov on syntynyt neuvostovirossa, vanhemmista en tiedä, mutta jos kumpikin on ollut syntyperäisiä venäläisiä, ihmettelen että mitähän helvettiä ovat tehneet eestissä.

Toivottavasti et ymmärtänyt, etten laskisi Barkovia tai Komarovia suomalaiseksi. Maailma nyt vain on sellainen, että ihminen ei enää ole pelkästään joko–tai, vaan mahdollisesti sekä–että. Ilman muuta Barkov tuntee itsensä suomalaiseksi, ehkä jopa 100-prosenttisen suomalaiseksi, mutta myös venäläiseksi, aivan varmasti. Minä ainakin kokisin ja olisin ylpeä siitä.

Tunnen yhden liettuan-venläisen, joka tuntee olevansa venäläinen, vaikka ei ole asunut maassa päiväkään, eikä ole edes Venäjän kansalainen siitä syystä, että haluaa välttää armeijan. Hänen mielestään Krim kuuluu Venäjälle, mutta vastustaa tapaa, jolla se otettiin haltuun.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tiesitkö, että Viron asukkaista muistaakseni kolmannes on äidinkieleltään venäläisiä.

Tiesin, tarkkaan ottaen neljännes. Tiesitkö että heillä ei ole viron kansalaisuutta?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei ole rasismia saksalaisia kohtaan jos väittää heidän vihanneen juutalaisia 1930-luvulla. Sekin on fakta.

Tiedä rasismista, mutta ala-arvoista yleistämistä kumminkin. Kaikki saksalaiset eivät vihanneet juutalaisia. Rasismia se on silloin, jos alkaa puhumaan saksalaisten juutalaisvihasta "sisäänrakennettuna ominaisuutena". Ala-arvoista yleistämistä ja idioottimaisuuksia on tässä ketjussa kyllä viljelty yllinkyllin venäläisiä kohtaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
En väittänyt suomalaisten venäläisvihan olevan geneettinen. Sisäänrakennettu ei tarkoita välttämättä geneettistä. Sisäänrakennettu venäläisviha on sekoitus yhteistä historiaa (vääryyttä on tehty molemmin puolin) ja vielä enemmän tietoisen propagandan tulos (media, koululaitos, jopa kirkkolaitos ennen sotia).

EDIT: Ehkä olisi ollut oikeammin sanoa ryssävihan olevan sisäänrakennettu Suomen valtioon ja yhteiskuntaan kuin yksittäisiin ihmisiin.

Itse kun muistelee omaa lapsuudenkotia, niin siellä (ja kyseessä oli sotilasperhe) arvostettiin venäläistä taidetta ja kulttuuria, vanhemmat toivat NL:n matkoilta mm. paljon venäläistä musiikkia ja tosiaan paljon kävivät rajan takana reissuilla. Toki se oli YYA-aikaa, mutta onhan suomalaisten suhtautuminen, ainakin osan, muuttunut tässä muutaman vuoden sisällä. Tai tullut taas vahvemmin esiin, kun ei enää tarvitse käyttää ajatuksia Tehtaankadun kautta. :) Ja toki tässä auttaa myös etenkin iltapäivälehdistö, joka sylkee botin lailla Putin/ Venäjä-uutisia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tiedä rasismista, mutta ala-arvoista yleistämistä kumminkin.
Ei se ole sitäkään, koska hyvin suuri osa suomalaisista suhtautuu Venäjään ja venäläisiin rasistisesti ja vihamielisesti. Onneksi ei kaikki, mutta hyvin suuri osa. Ehkä enemmistö.

Kaikki saksalaiset eivät vihanneet juutalaisia.
Eivätkä kaikki suomalaisetkaan vihaa venäläisiä.

Rasismia se on silloin, jos alkaa puhumaan saksalaisten juutalaisvihasta "sisäänrakennettuna ominaisuutena".
Juutalaisviha oli saksalaiseen yhteiskuntaan propagandan avulla sisäänrakennettu ominaisuus. Suomessa oleva venäläisviha ei tietenkään ole suoraan verrattavissa tähän, mutta joitakin samoja piirteitä näissä on, kuten toisen ihmisen pitäminen alempiarvoisena hänen etnisen taustansa vuoksi. Samoin propaganda on vahvasti mukana ennenkaikkea suomalaisessa mediassa.

Pidän myös hyvin mahdollisena sitä, että ilman vahvaa Venäjän valtiota etnisiin venäläisiin oltaisiin valmiita kohdistamaan väkivaltaa näiden ihmisten taholta, jos riittävän moni heistä pääsisi Suomessa päättäviin asemiin. Vuonna 1918 venäläisyys Suomessa merkitsi hyvin usein kuolemantuomiota. Samoin Suomen miehittämässä Aunuksen Karjalassa II maailmansodan aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös