Otteet kaukalossa 2017–2018

  • 307 043
  • 2 502

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tämähän alkaa kuulostamaan kanasafkalta. Ei täällä montaa ole, jotka pystyvät noin olemaan vaatimattomia omasta eriomaisuudestaan.

Mutta edelleen, ennen kuin vertailet esim Ahoon, sinun kyllä pitäisi huomioida sellainen pointti, että kun Aho sai edes jonkinlaisen rosterin kasaan, Ässät oli sarjassa sillä hetkellä 4. Eli ei se Ahonkaan lätkä nyt niin huonoa voinut olla.
Niin oli. Jotakin käänteentekevää tapahtui Joulutauolla, mitä ei kukaan ole vielä pystynyt ainakaan minulle aukaisemaan. Tuon ajanjakson aikana peli sekosi aivan totaalisesti. MIksi? Minä en tiedä ja sen olen sanonut jo aikaisemminkin monta kertaa. Kiitos siitä, että pidät minua vaatimattomana. Sitä todellakin olen. Erinomaisuudesta ainakin jääkiekon osalta voidaan olla montaa mieltä, mutta asiantuntija en todellakaan ole. Pystyn vain katsomaan asioita neutraalisti. Joskus kirjoitan ehkä kärkevästi, mutta ei siellä ole mitään piilomerkityksiä. Asiat ovat mun mielestäni niin, aivan samalla tavalla kuin sinäkin varmaan seisot oman mielipiteesi takana.

Ja muista aina, kun vaadit sitä kirjoitettua tekstiä jonkun täällä kirjoitettun asian vahvistukseksi. Olet sen jo lukenut. Täällä monta kertaa esiintyy aivan tosia asioita, joita kukaan ei esimerkiksi Satakunnan Kansan toimittajalle halua tai edes uskalla kertoa/vahvistaa joukkueen sisältä. Ei se viisaus aina asu paperilehdessä. Tää on monta kertaa huomattu vaikkapa siirtohuhuissa. Toki aina pitää olla kriittinen tiedolle ja lähteille.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aho kuitenkin lähes kahden kauden aikana luonut ihan hyvän jutun tänne ja Kotkaniemi omalla tavallaan fiksaa hommaa (tämän kauden osalta) loppuun ja tulosta ei vielä tiedetä, se voi olla vielä vaikka mikä. Muistetaan kuitenkin se, missä tilassa Ässät oli, kun Aho täällä aloitti. Ensi kausi ja tulevatkin kaudet, ne vasta näyttävät Kotkaniemen taidot ja missä sijoilla aletaan olemaan. Kiitos tästäkin tilanteesta kuuluu myös Aholle ja Kotkaniemellekin, toivotaan menestystä loppukaudelle ja samalla myös hyvää starttia tuleville kausille.
 
Oto Hascak

Hienosti tiivistetty Badgersiltä!
Nyt menee hienosti Kotkaniemen kanssa, ollaan nyt siitä tyytyväisiä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aho kuitenkin lähes kahden kauden aikana luonut ihan hyvän jutun tänne ja Kotkaniemi omalla tavallaan fiksaa hommaa (tämän kauden osalta) loppuun ja tulosta ei vielä tiedetä, se voi olla vielä vaikka mikä. Muistetaan kuitenkin se, missä tilassa Ässät oli, kun Aho täällä aloitti. Ensi kausi ja tulevatkin kaudet, ne vasta näyttävät Kotkaniemen taidot ja missä sijoilla aletaan olemaan. Kiitos tästäkin tilanteesta kuuluu myös Aholle ja Kotkaniemellekin, toivotaan menestystä loppukaudelle ja samalla myös hyvää starttia tuleville kausille.
Juuri näin. Aho on luonut pohjat tälle joukkueelle ja kaudelle. Miku on tuonut pelaamiseen hyviä mausteita, joista tykkään, mutta Ahon lyttääminen kertoo sitten tyylittömyydestä enemmänkin. Mies oli tuomassa kuitenkin oikeanlaista kulttuuria ja vaatimustasoa sinne jokapäiväiseen arkeen.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans

Hyvin kirjoitettu. Näin minäkin asian näen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti tänään ei löysäillä vaikka vastassa onkin vain rampa-KooKoo. Nyt olisi pojilla hyvä kohennella omia pistesarakkeita mutta puolustaakin pitäisi jaksaa sekä muistaa. Odotan tänään isomaalista peliä ja toivottavasti ei tule pettymystä
 
angnus

Nyt pitää painaa nöyrästi alusta asti täysillä, puolustaen ja hyökäten ihan normaalisti. Hemmetin vaikeaa henkisesti lähteä korjaamaan, jos alussa on vähän mieli helpon pelin moodissa. Kun katsoo rostereita, niin mikään muu kuin voitto ei ole suotavaa millään tavoin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei se vain helppoa ole, mitäs minä otteluketjussa sanoin. Totta kai Ässien voitto oli "vääjäämätön" lopputulos, mutta tämän tavan jolla se tuli ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka yhtään ymmärtää lätkän (ja ylipäätään urheilun) psykologiaa. On lähtötilanteita ja on lähtötilanteita.. tässä oli ainekset jopa tappioon, vaikka KooKoo pelasi lopussa vain reilulla kahdella kentällisellä. Mutta noin pahaa keskittymättömyyden tilaa, joka Ässillä selvästi olikin päällä lauantain helpotuksen jälkeen ja varmasti myös vastustajan äärivaikean tilanteen takia, on kesken pelin aikalailla mahdoton lähteä muuttamaan

Mutta kaikki lasketaan, ja tämä ottelu nyt muutenkin vaipuu unohduksen pohjattomaan kuiluun tällaisena omanlaisena kummallisuutenaan..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jep voitto tuli mutta huolimattomuutta oli paljon mukana. Olisi pitänyt 3-4 maalia tehdä lisää, en laske noita tyhjiin tehtyjä mukaan. Mutta pisteet tietty ratkaisee eikä tätä peliä pitkään muistella. Matukka lähestyy 40 pistettä....
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Haluton esitys. Onneksi Salminen, Laganiere ja Matushkin olivat pelipäällä. Tästä pelistä ei jäänyt käteen kuin 3p. Äkkiä kohti seuraavaa peliä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Haluton esitys.

Ei ollut mitään nujakkaa tai jälkipeliä. Huhtanen ja Lamberg taklasivat pari kertaa, siinä oli tunteenpalot. Mutta tämä oli täysin odotettavissa, että ei tässä kumpikaan joukkue viimeisessä kiimassa pelaa. Yleisöä oli muuten 2200, en olisi uskonut siinä 10min ennen ottelun alkamista, että 2000 ylittyy...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Järkkäriltä sentään löytyi tunteenpaloa. :)

Täytyy rehellisesti myöntää, että ehdin just nousta ja lähteä 4-2 maalin jälkeen. Tuo pitää katsoa jostain ruutu.fi illan erikoisista...
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täytyy rehellisesti myöntää, että ehdin just nousta ja lähteä 4-2 maalin jälkeen. Tuo pitää katsoa jostain ruutu.fi illan erikoisista...

Suorassa ei näkynyt mitään, saas nähdä tuleeko ikinä mitään klippiä...

Pelistä: tultiin takki auki, ei kahta sanaa. Onneksi se riitti. Kohti torstaita ja sitten kotona HIFK kumoon.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Taimi kellotti 21 minuuttia jääaikaa, mutta ei kyllä saanut yhtään mitään näkyvää kentällä aikaiseksi. Bisnis-Tommilla jo virityksiä johonkin mehevämpien lihapatojen ääreen?
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täydellinen suoritus Ässiltä. Ei hädän päivää, tehtiin vain se mitä kolmeen pinnaan tarvitsi. Ei tälläisissä peleissä kannata lähteä rouhimaan fyysistä peliä ja ottamaan loukkantumis riskiä. 10 pisteen suoritus.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ollut mitään nujakkaa tai jälkipeliä. Huhtanen ja Lamberg taklasivat pari kertaa, siinä oli tunteenpalot. Mutta tämä oli täysin odotettavissa, että ei tässä kumpikaan joukkue viimeisessä kiimassa pelaa. Yleisöä oli muuten 2200, en olisi uskonut siinä 10min ennen ottelun alkamista, että 2000 ylittyy...

Ei ollut ei. Eikä pahemmin hyökkääjiä puolustaminen kiinnostanut.

Onneksi on muutama sellainen pelaaja jotka omalla suorituksellaan voi ratkoa nämä pelit.

Kapteenisto oli heikko. Rotsi auki, ei näin.
 
Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ollut ei. Eikä pahemmin hyökkääjiä puolustaminen kiinnostanut.

Playoffeja ajatellen tässä kai se suurin kompastuskivi saattaa olla. Miten Kotkaniemi saa hyökkääjät yhtäkkiä puolustamaan, kun siinä se akilleen kantapää on jo tovin ollut?
Tämänpäiväinen KooKoo oli kyllä luokaton. Hyh hyh.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Rauman kettutytöt ovat paperia sääleissä. Alkais jo!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan idioottimainen teko. Järkkäri pelas helvetin hyvän pelin, mutta selkeä tappio ja merkityksetön viimeinen maali. En ymmärrä tällaista käytöstä alkuunkaan. Tokihan se vituttaa hävitä pelattuaan hyvän pelin, mutta toi olisi voinut olla vaaraksi jollekin katsojalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös