Tästä samasta puhuin, mutta palstan viisaat tuomitsivat tyhmäksi kitinäksi.
Tottakai menestyksestä nauttii, mutta omaan makuun kaipaisi jääkiekolta muutakin.
Luin Jarkko Ruudun kirjan, ja vaikka kaveria aikanaan inhosin, tajusin samalla, että näitä persoonia liiga myös kaipaisi.
Itse taas tykkään tästä nykysuuntauksesta mikä maailmalla ja Ässissäkin on nähtävissä. Pyritään oikeasti parantamaan jääkiekkoa urheilulajina ja olemaan tässä pelissä mahdollisimman hyviä. Pyritään taktiikan, yhteispelin, luovuuden ja urheilullisuuden kautta olemaan vastustajaa parempia tässä jääkiekkopelissä. Myös se, että ei pyritä pelkäsään estämään vastustajan maalintekoa, vaan paikoin jopa pienten luovien riskien kautta yritetään itse tehdä niitä maaleja miellyttää jääkiekon ystävän silmää. Myös virheet molemmin päin kenttää kuuluvat oleellisesti jääkiekkoon ja tuovat osaltaan suolan tähän pelaamiseen, ei niitä pidä pelätä.
Kaukaloväkivallan suhteen olen itse kärsinyt vähän ristiriitaisista ajatuksista. Toisaalta ne muka kuuluvat peliin, mutta kun pari viikkoa sitten katsoin Winnipegin peliä koin tällä saralla taas notkahduksen siihen suuntaan, että ehkä tappelut eivät vain ole tätä päivää. Thoburn leipoi jotain vastustajaa nenään laidan vieressä, yhteisymmärryksessä ja rehdisti vastustajan kanssa tietenkin. Samalla metrin päässä pleksin takana joku äiti peitti metrin mittaisen lapsensa silmät, että hän ei näkisi tätä.
Ehkä siis onkin parempi, että kehitämme tätä peliä urheilulajin suuntaan ja sirkushuveja kaipaavat etsivät viihdettään jostain muualta. Ja nyt kun Ässissäkin ollaan tässä jääkiekossa parempia urheilullisesti ja pelillisesti kuin mitä viime vuosina, ehkä pääsemme jopa katsomaan löytyykö sitä tunnetta ja nahinaa enemmän pudotuspeleissä. Veikkaan että löytyy.