Allekirjoitan tämän kaiken. Tismalleen sama näkemys ja käytäntö. Varsinkin tuo oppilassidonnainen lähestymistapa. Kun opit tuntemaan oppilaat, pystyt tunnistamaan tilanteet esim. milloin ei ehkä kannata huomauttaa jostain pikku asiasta.
Allekirjoitan tämän kaiken. Tismalleen sama näkemys ja käytäntö. Varsinkin tuo oppilassidonnainen lähestymistapa. Kun opit tuntemaan oppilaat, pystyt tunnistamaan tilanteet esim. milloin ei ehkä kannata huomauttaa jostain pikku asiasta.Tuohon lisätehtävien kirjaamiseen tai haalimiseen: ehdottoman hyvä, että ne pääosin ovat kirjattu selkeästi tehtyjen tuntien osalta, mutta kuten yllä on jo mainittu, en itse jaksaisi nillittää jokaisesta vartista, kun kuitenkin on niitä keissejä, joissa tunnin sovittuun juttuun menee kolme varttia jne. Johonkin raja on hyvä vetää, mutta yhtälailla välillä vitutti se, että oppilaiden hyväksi suunniteltu tempaus sai osakseen sitä kitinää ilmaisesta ylityöstä. Useimmiten juuri niiltä, jotka tekivät kaiken muutenkin minimillä ja jättivät kaikki yhteiset tyhyt sun muut väliin, jos vain mahdollista.
Wilma-merkintöihin: yksittäisiä kyniä tai vihkoja harvemmin jaksoin kirjata unohtuneeksi, mutta jos jollain oli tapana säätää joka tunti noiden kanssa, merkkasin saatteen kera ja jonkin ajan jälkeen sitten kotiin yhteys asiasta. Olen vähän periaatteellinen ja työllistin itseäni näillä, mutta ajattelen, että kyse on taidoista, joita työelämässäkin vaaditaan. Ja tämä on vahvasti oppilassidonnaista - joillain porukat ryyppää, isä on tappanut itsensä tai masennusjakson jälkeen tullaan tunnille, eikä silloin kynät paina missään. Ei myöskään silloin, jos joku ylitunnollinen on tyyliin ryöstetty koulumatkalla. Mutta tosiaan, jos taustalla on välinpitämättömyys, on mielestäni siitä muutaman huomautuksen jälkeen hyvä tietää säännöllisesti kotonakin.
Poissaolot kirjasin tietenkin, samoin selkeän huonon käytöksen. Mua ei todellakaan joku satunnainen kirosana haittaa, parempi saada herätettyä tunteita ja keskustelua, kunhan pysyttiin asiassa. "Eihän siinä ole vitunkaan järkeä, että..." ei todellakaan haitannut, mutta "vitun pakolaiset/homot/läski" haittasi.
Myöhästymisiä en aina kirjannut, jos tunti ei käytännössä ollut alkanut eikä häiriötä aiheutunut. Taas, jos se oli jatkuvaa tai häiritsi tuntia, kirjasin.
Wilmaan asioiden tarkka kirjaaminen saattaa olla myös huoltajien ja/tai lastensuojelun toive. Opettajan ja miksei myös lapsenkin oikeusturvaa se myös palvelee. Jos oppilaan käytöksestä on laajalti merkintöjä, on syytä huoltajajienkin kelailla, josko koulussa käytös poikkeaisikin kodin roolista. Tai toisin päin: jos merkintöjä tulee vain yhdeltä opettajalta, olisiko ehkä opettajan syytä tarkastella periaatteitaan.
Meillä nämä menee niin, että vastuutehtävästä maksetaan, eikä tunteja tarvitse räknätä. No, jonkun mielestä tietysti joku saa joskus liikaa, mutta ei haittaa mua. Yksinkertainen ja helppo systeemi, joka toimii. Kehityskeskustelussa puhutaan, tarvitaanko tehtävää vielä ja onko korvaus ajantasalla.Tuohon lisätehtävien kirjaamiseen tai haalimiseen: ehdottoman hyvä, että ne pääosin ovat kirjattu selkeästi tehtyjen tuntien osalta, mutta kuten yllä on jo mainittu, en itse jaksaisi nillittää jokaisesta vartista, kun kuitenkin on niitä keissejä, joissa tunnin sovittuun juttuun menee kolme varttia jne. Johonkin raja on hyvä vetää, mutta yhtälailla välillä vitutti se, että oppilaiden hyväksi suunniteltu tempaus sai osakseen sitä kitinää ilmaisesta ylityöstä. Useimmiten juuri niiltä, jotka tekivät kaiken muutenkin minimillä ja jättivät kaikki yhteiset tyhyt sun muut väliin, jos vain mahdollista.
Kun esim. poissaolot kirjataan heti tunnin alkuun, sillä voi olla merkittävä vaikutus. Esimerkiksi jos joku vanhempi tietää lapsensa lähteneen ajoissa kouluun, mutta poissaolomerkintä tulee silti, niin tietää jotain tapahtuneen. Onnettomuus tai ei muuten vain ole kiinostanut mennä kouluun. Onnettomuustilainteissa nämä ovat oikeasti tärkeitä merkintöjä reagoinnin kannalta. Mutta jos se lapsi saapuu sitten 15min myöhässä, niin sen poissaolomerkinnän voi vaan korvata sillä ja ns. selitys löytyy sille merkinnälle. Eipä noita pelkäksi kiusaksi ole suuniteltu. Unohtumisten merkitseminen on työväline opettajalle itselleen ja myös kotiväelle. Jos numeroa arvioidessa näitä on paljon ja se vaikuttaisi numeroon, niin ei voi ainakaan sanoa, että ei olisi ollut tiedossa ja näkee myös sen määrän paljon niitä on. Mutta onhan noissa merkinnöissäkin se "kommentti" mahdollisuus, esim. jos bussi myöhässä. Ei se silloin se vaikuta mihinkään vaikka se merkintä siellä olisikin, mutta jos syy on, että lähti liian myöhää kotoaan ja tämä on toistuvaa, niin silloinhan kyse on huolimattomuudesta.
Vaikka osa wilmamerkkinöistä näyttäytyy negatiivisessa valossa, niin eivät ne ole välttämättä kuin eräänlainen muistio. Olen myös kummastellut sitä, kun Twitterissä annetaan Wilma-viesteistä paljon kuraa. Jollekin olisi taas ongelma, jos Wilmassa ei kerrottaisi niin paljoa kaikkea mitä nykyään. Koittaa siinä sitten kaikkia miellyttää. Ehkä noihinkin pitäisi pystyä suhtautumaan tietynlaisella huolettomuudella, eikä tehdä kaikesta niin suurta ongelmaa. Tavallaan myös ikävää, että opettajien päälle langetetaan tuollaisista mitättömistä asioista niin paljon negaa, vaikka koettaa olla vain hyödyksi myös vanhemmille ja ylipäänsä tärkeän työn kautta.
Mä olen jättänyt sen turhan paskan kokonaan pois. Silloin otetaan yhteyttä kun on oikeasti asiaa ja vaikka soitetaan suoraan kotiin ja sitten viestiä perään. Wilma-merkinnöistä laitoin/laitan edelleen myöhästymiset ja poissaolot, mutta näissäkin toimitaan tapauskohtaisesti. Nykyään toisen asteen oppilaitoksessa toimiessani kommunikointi on pääosin opiskelijan ja minun välillä, vaikka osa vanhemmista haluaisi edelleen tehdä kaiken lähes täysi-ikäisen nuoren puolesta. Vanhempien pitää siis selvittää alaikäisten huollettaviensa poissaolot, mutta osa ottaa yhteyttä todella pienissä asioissa. On maailma kyllä muuttunut melkoisesti.
Edit. Koepäivät/koealueet ja kokeiden arvosanat tuli myös tietysti merkittyä ja lisäksi arviointijutut ja tukisysteemit. Käsitin asian kuitenkin enemmän yhteydenpidolliseksi.
Pitkä viesti, vastailen joihinkin.Tässä poissaolojen kirjaamisessakin on suuria opettajakohtaisia eroja. Toiset laittavat Wilma-merkinnät heti ja toiset vasta joskus iltapäivällä. Enkä missään nimessä ajattele niin, että merkintöjä tehtäisiin kenenkään kiusaksi
Tavallaan ymmärrän tämän "onnettomuusaspektin", mutta samalla se pitää sisällään oletuksen, että vanhemmilla olisi koko ajan mahdollisuus kytätä puhelinta ja Wilma-merkintöjä. Aika monessa ammatissa sellaiseen ei ole mahdollisuutta, koska duunissa ei voi hoitaa koko ajan omia henkilökohtaisia asioitaan. Osa voi, mutta osa ei todellakaan voi eikä oletus voi näin ollen olla, että Wilman viesteihin pystytään reagoimaan reaaliaikaisesti. Muutenkin tämä "jos tapahtuu onnettomuus" on vähän erikoinen ja äärimmäinen lähtökohta. Onko sinulla kokemuksia tällaisesta?
Toki, mä olen muutenkin sitä mieltä, että ennen oli asiat siinä mielessä paremmin, että vanhemmat eivät koko ajan tienneet ihan kaikkea. Itsekin voivottelin lapsilleni, että heiltä kyllä nyt jää yksi nuoruuden jännittävyys kokematta, eli lintsaaminen. Ja nimenomaan sellainen lintsaaminen, mistä ei jää kiinni. Itse muistelen lämmöllä niitä lukemattomia väärennettyjä poissaololappuja :D. Tokihan väärennös on rikos eikä lintsatakaan saa, mutta silti se oli osa rajojen kokeilua ja vieläpä harmitonta sellaista.
Ajatuksena Wilma on hyvä, mutta mun mielestäni siinä on myös sellaisia aspekteja, jotka eivät välttämättä ole oppilaalle itselleen hyväksi. Esimerkiksi läksyjen kirjaaminen Wilmaan. Toiset opettajat kirjaavat ne ja toiset eivät. Mitä tapahtui sille, että tunnilla kuunnellaan ja oppilas kirjaa itse läksyt ylös? Jos se jää tekemättä, kysytään kaverilta. On olemassa vanhempia, jotka kohtelevat esiteini-ikäisiä lapsia kuin ekaluokkalaisia. Nämä lapset eivät osaa kantaa itsestään vastuuta, koska heidän ei tarvitse. Opettaja merkitsee läksyt Wilmaan ja äiti sitten illalla katsoo, mitä tuli läksyksi ja ne tehdään sitten yhdessä, jotta menee varmasti oikein. Missä kohtaa se lapsi ottaa itse vastuuta? Ajatuksenahan se on oikein kiva, että läksyt tehdään yhdessä vanhemman kanssa, mutta eikö läksyt ole kuitenkin lapsen tehtäviä ja vastuulla? Lapsen tehtävä on itse etsiä kirjasta vastaukset ja jos menee väärin, niin se selviää sitten koulussa, kun tehtävät tarkastetaan yhdessä. Tällä mitataan kai sitä, että lapsi lukee kappaleen, osaa itse etsiä tietoa ja ymmärtää lukemaansa sekä vastata esitettyihin kysymyksiin. Mutta sitten on oppilaita, jotka luottavat siihen, että Wilmasta löytyy läksyt ja äiti tarkastaa kaikki läksyt illalla ja vähän täsmentää niitä lapsen antamia vastauksia. Ja sitten ihmetellään, kun lapsi onkin "vain kasin oppilas", vaikka läksyt tekee kyllä aina niin tunnollisesti ja hyvin. Vanhemmilla on todella aktiivinen rooli kaikessa ja perusteluna on se, että "hän tarvitsee tukea", vaikka todellisuudessa ei tiedetä, että tarvitseeko hän sitä ihan oikeasti. Entäpä, jos vanhemmat ovat tehneet hänestä sellaisen. Ja tällaiset lapset ovat sitten monessa asiassa vähän raskaita myös kavereilleen, kun eivät oikein osaa itse mitään. Kivoja tyyppejä, mutta kun jotain pitäisi tehdä tai hoitaa, ovat kovin passiivisia. Mä tiedän oikeasti useamman tällaisen tapauksen.
Olen aika varma, että näitä kuvaamani kaltaisia tapauksia on joka luokalla vähintään pari. Ja näiden kohdalla opettajakin saattaa mennä kokemuksesta riippuen mukaan siihen harhaan, että lapsi ikään kuin tarvitsisi enemmän tukea ja apua kuin todellisuudessa tarvitseekaan. Heihin käytetty aika on pois sitten niiltä, jotka ihan oikeasti tarvitsisivat opettajalta enemmän apua. Ja vähintään kuormittavat opettajia, jos opettajat ovat kilttejä ja tunnollisia. Ja tämä ei todellakaan ollut piikki opettajille, vaan näille helvetin uusavuttomia kasvattaville vanhemmille.
Tämä on mun mielestäni näin vanhemman näkökulmasta viisasta. Mä en henkilökohtaisesti halua tietää ihan jokaista lapsiini liittyvää asiaa, koska heidän tehtävänään on opetella kantamaan pikkuhiljaa itse vastuuta itsestään ja tekemään oikeita valintoja. Mun mielestäni koulu on tässä erinomainen apu, koska joka vuosi koulussa hommat vähän vaikeutuu ja odotukset kasvaa ja niihin pitää pystyä vastaamaan. Mutta siihenkin kasvetaan ja vanhempien tehtävä on olla tukena tässä kasvussa. Välillä voi tulla vähän takapakkiakin, koska nuoret nyt ovat vähän häilyväisiä, mutta sitten siihen puututaan. Mutta kyllä mun mielestäni lapsia pitää vastuuttaa itsestään vähän kerrallaan koko ajan.
Mulla on edelleen täysi-ikäisen lapsen Wilma-tunnarit, mutta ne toimii enemmänkin "muistutuksena". Poissaoloista olen kysynyt, mistä mahtaa olla kyse ja aina on selitys löytynyt. Yhtään luvatonta poissaoloa ei ole ollut, mutta pari kertaa on kysytty, saako jäädä kotiin nukkumaan, kun on ollut ihan loppu. Ja on saanut. Mutta tämäkin siksi, että tiedän hoitavan koulun supertunnollisesti. Nuoren itsensä tehtävä on huolehtia omista asioistaan ja niin on meillä onneksi tapahtunutkin. En ole ottanut mitään kantaa lukio- ja ainevalintoihin, koska en minä niillä tunneilla istu. Lukioiden osalta olen kehottanut valinnoissa huomioimaan, että keskiarvoraja määrittelee sen, minkä tasoisia muut oppilaat ovat ja sillä on vaikutusta. Yli ysin keskiarvoilla saattaa karusti sanottuna heittää omaa potentiaaliaan hukkaan, jos tunneilla on jengiä, joiden keskiarvo on piirun verran yli 7. Vastaavasti, jos alin keskiarvoraja on yli 9, tällöin kannattaa huomioida, että ei itse enää ole se "yksi luokan parhaista, ellei paras", vaan ihan perusoppilas ja siihen pitää sitten olla valmistautunut. Toinen asia, mitä olen pyytänyt miettimään, on koulumatkan pituus ja koulumatkan. Jos koulumatka on hankala ja/tai pitkä, se voi pidemmän päälle syödä motivaatiota ja vähintäänkin nyt jaksamista. Toki, jos kyseessä on joku tietty painotteisuus, tämä on se hinta, mikä on oltava valmis maksamaan. Mutta päätökset on jätetty lapsille, koska päätösten tekoakin pitää harjoitella. Sehän se on monen nykynuoren ongelma, kun vaihtoehtoja on monesti aivan liikaa, että valintoja ja päätöksiä ei oikein osata tehdä. Ja ainahan on olemassa sekin mahdollisuus, että jos valinta osoittautuu vääräksi, koulua voi vielä vaihtaa. Siinä vaiheessa asiaa helpottaa hyvä koulumenestys, joten läskiksi ei pidä lyödä, vaikka motivaatioa matalalla olisikin.
Itse muistelen muuten erityisen lämmöllä niitä opettajiani, jotka olivat tiukkoja, mutta oikeudenmukaisia. Mun mielestäni opettajuus on tietyllä tavalla kaikkein eniten ihmisjohtamista. En muista puoliakaan siitä, mitä opettajat opettivat, mutta muistan, että tunneilla oli työrauha ja opiskeluun piti panostaa, muuten sai kuulla kunniansa.
Hyvää kesää kaikille opettajille. Olette totisesti lomanne ansainneet :).
Liian vakavasti ei toki parane ottaa jotain satunnaisia kusetuksia, mutta noin yleisesti varsinkin aineenopettajana opetuksessa on helposti 10-15 luokkaa, ja jos joka ryhmästä 1-2 yrittää kuukausittain harmittomasti jekutella opettajan kanssa, ongelma on opettajalle viikottainen. Siksi Wilma* on ihan helvetin hyvä väline, vaikka kodin suuntaan se välillä tuntuu ehkä siltä, että eipä ole opettajalla huumorintajua.Toki, mä olen muutenkin sitä mieltä, että ennen oli asiat siinä mielessä paremmin, että vanhemmat eivät koko ajan tienneet ihan kaikkea. Itsekin voivottelin lapsilleni, että heiltä kyllä nyt jää yksi nuoruuden jännittävyys kokematta, eli lintsaaminen. Ja nimenomaan sellainen lintsaaminen, mistä ei jää kiinni. Itse muistelen lämmöllä niitä lukemattomia väärennettyjä poissaololappuja :D. Tokihan väärennös on rikos eikä lintsatakaan saa, mutta silti se oli osa rajojen kokeilua ja vieläpä harmitonta sellaista.
Läksyjen tekemisen vastuu jää edelleen oppilaalle. Lisäksi, kun opettaja kirjaa tunnilla käsitellyn asian Wilmaan, ne ovat poissaolleiden tiedossa sekä tarkistettavissa huoltajan kanssa, jos oppilaalla on aitoja ja tuettavia oman toiminnan ohjauksen tai oppimisen tarpeita.Ajatuksena Wilma on hyvä, mutta mun mielestäni siinä on myös sellaisia aspekteja, jotka eivät välttämättä ole oppilaalle itselleen hyväksi. Esimerkiksi läksyjen kirjaaminen Wilmaan. Toiset opettajat kirjaavat ne ja toiset eivät. Mitä tapahtui sille, että tunnilla kuunnellaan ja oppilas kirjaa itse läksyt ylös? Jos se jää tekemättä, kysytään kaverilta.
Mä tiedän myös useita vanhempia ja opettajiakin, joilla ei ole tukea tarvitsevia lapsia lähipiirissään, eivätkä he näin ollen tajua sitä, millainen duuni tuossa oikeasti on. Ymmärrän pointin curlingvanhemmuudesta, mutta kun ei se sitä aina ole. Oppimisen vaikeudet ovat moninaisia. Tai ehkä henkisetkin vaikeudet. Mielestäni on pääosin helvetin hienoa ja upeaa, että vanhemmilla riittää aikaa käydä tehtäviä läpi kotona. Todennäköisesti siitä jotain jää mieleen kuitenkin, jos ei muuta niin se välittäminen, että huoltaja on antanut aikaansa hänelle, vaikka se tuossa hetkessä on todennäköisesti vain ahdistanut. Olisin huomattavasti enemmän huolissani silloin, jos lapsi tai nuori jätetään syvään päätyyn räpiköimään tai tehtävien tekemisestä ei välitettäisi ollenkaan.On olemassa vanhempia, jotka kohtelevat esiteini-ikäisiä lapsia kuin ekaluokkalaisia. Nämä lapset eivät osaa kantaa itsestään vastuuta, koska heidän ei tarvitse. Opettaja merkitsee läksyt Wilmaan ja äiti sitten illalla katsoo, mitä tuli läksyksi ja ne tehdään sitten yhdessä, jotta menee varmasti oikein. Missä kohtaa se lapsi ottaa itse vastuuta? Ajatuksenahan se on oikein kiva, että läksyt tehdään yhdessä vanhemman kanssa, mutta eikö läksyt ole kuitenkin lapsen tehtäviä ja vastuulla? Lapsen tehtävä on itse etsiä kirjasta vastaukset ja jos menee väärin, niin se selviää sitten koulussa, kun tehtävät tarkastetaan yhdessä. Tällä mitataan kai sitä, että lapsi lukee kappaleen, osaa itse etsiä tietoa ja ymmärtää lukemaansa sekä vastata esitettyihin kysymyksiin. Mutta sitten on oppilaita, jotka luottavat siihen, että Wilmasta löytyy läksyt ja äiti tarkastaa kaikki läksyt illalla ja vähän täsmentää niitä lapsen antamia vastauksia. Ja sitten ihmetellään, kun lapsi onkin "vain kasin oppilas", vaikka läksyt tekee kyllä aina niin tunnollisesti ja hyvin. Vanhemmilla on todella aktiivinen rooli kaikessa ja perusteluna on se, että "hän tarvitsee tukea", vaikka todellisuudessa ei tiedetä, että tarvitseeko hän sitä ihan oikeasti. Entäpä, jos vanhemmat ovat tehneet hänestä sellaisen. Ja tällaiset lapset ovat sitten monessa asiassa vähän raskaita myös kavereilleen, kun eivät oikein osaa itse mitään. Kivoja tyyppejä, mutta kun jotain pitäisi tehdä tai hoitaa, ovat kovin passiivisia. Mä tiedän oikeasti useamman tällaisen tapauksen.
Itse olen oppinut tässä vuosien varrella olemaan varovainen vetämään johtopäätöksiä muiden tavoista toimia vain päältä päin seuraamalla. En edes opettajana tiennyt täysin perheiden kuvioita, saati toisena huoltajana. Entäpä jos taustalla on ihan aito tuen tarve? Oman tyttäreni lukivaikeus todettiin vasta lukiossa. Yläkoulusta pääsi 9,2 tai 9,3 keskiarvolla, koska kompensoi tuntiaktiivisuudella ja yrittämisellä materiaalien ollessa vielä sopivan suppeita, mutta nyt jälkeenpäin on myöntänyt varsinkin matikassa roikkuneensa muissa kiinni ja olleensa varmaan aika rasittava, vaikka kävi tukiopetuksessa ja muistan itsekin aika monta tuntia kerranneeni hänen kanssaan kokeisiin. En tiedä sitten, millaisia tarinoita on muissa kodeissa kuultu hänen laiskuudestaan. Toisaalta kertoi olleensa kielissä taas usein se, johon matikassa paremmin pärjäävät olivat tukeutuneet, joten vuoroin vieraissa.Olen aika varma, että näitä kuvaamani kaltaisia tapauksia on joka luokalla vähintään pari. Ja näiden kohdalla opettajakin saattaa mennä kokemuksesta riippuen mukaan siihen harhaan, että lapsi ikään kuin tarvitsisi enemmän tukea ja apua kuin todellisuudessa tarvitseekaan. Heihin käytetty aika on pois sitten niiltä, jotka ihan oikeasti tarvitsisivat opettajalta enemmän apua. Ja vähintään kuormittavat opettajia, jos opettajat ovat kilttejä ja tunnollisia. Ja tämä ei todellakaan ollut piikki opettajille, vaan näille helvetin uusavuttomia kasvattaville vanhemmille.
Minä halusin aika tarkalleen tietää läksyt, risut ja kehut, jotka lasteni koulunkäyntiin liittyivät vielä reilu vuosi sitten. Poikani oppi lukemaan auttavasti vasta nelosluokalla, joten jokainen edistysaskel tähän liittyen oli rohkaisuksi myös meille, koska kyllä sitä aika paljon uurastettiin kotonakin. Lisäksi kun tuollainen suht normaali vilpertti on muutoin ja laaja kaveripiiri, huomioi tahtoi varsinkin alakoulussa hairahtua muuhun kuin oleelliseen. Näistäkin oli erittäin jees tietää. Ja tuosta oppimisvaikeudesta johtuen halusimme vääntää rutiiniksi hänelle myös läksyjen teon, minkä vuoksi läksyjen merkitseminen Wilmaan oli ehdottoman tärkeää.Mä en henkilökohtaisesti halua tietää ihan jokaista lapsiini liittyvää asiaa, koska heidän tehtävänään on opetella kantamaan pikkuhiljaa itse vastuuta itsestään ja tekemään oikeita valintoja. Mun mielestäni koulu on tässä erinomainen apu, koska joka vuosi koulussa hommat vähän vaikeutuu ja odotukset kasvaa ja niihin pitää pystyä vastaamaan. Mutta siihenkin kasvetaan ja vanhempien tehtävä on olla tukena tässä kasvussa. Välillä voi tulla vähän takapakkiakin, koska nuoret nyt ovat vähän häilyväisiä, mutta sitten siihen puututaan. Mutta kyllä mun mielestäni lapsia pitää vastuuttaa itsestään vähän kerrallaan koko ajan.
Sama jossain määrin täällä, ja tästä olen saanut itsekin usein sen palautteen, jota syksyllä luokkaan palatessani pyrin ammentamaan: selkeät rajat, työrauha, mutta varsinkin helvetisti itseironiaa ja huumoria. Toki itselläni varsinkin uran alkuvaiheessa tuo rooli rennosta kurinpitäjästä oli liian kovasti korvien välissä, ja kun se ei johonkin oppilaaseen uponnut, en osannut sitä kypsästi aina käsitellä. Tuosta on onneksi kasvettu elämän kolhujen myötä, mutta ikävä vain on todeta, että kyllä siellä opettajainhuoneessakin on kovien ammattilaisten lisäksi niitäkin, joilla on yllättävän iso ego ja pieni mieli, mitä tulee keskenkasvuisten nuorten kohtaamiseen.Itse muistelen muuten erityisen lämmöllä niitä opettajiani, jotka olivat tiukkoja, mutta oikeudenmukaisia. Mun mielestäni opettajuus on tietyllä tavalla kaikkein eniten ihmisjohtamista. En muista puoliakaan siitä, mitä opettajat opettivat, mutta muistan, että tunneilla oli työrauha ja opiskeluun piti panostaa, muuten sai kuulla kunniansa.
Kaikissa kouluissa ei edes ole mitään velvoittavia käytänteitä esim. Wilma-merkintöjen osalta. Tiedän vanhassa työpaikassani olleen pari veteraaniopettajaa, jotka eivät avanneet Wilmaa lukuvuoden aikana kuin sen pari kertaa arvosanojen antamista ja oppimisen tuen dokumentaatiota varten.-Jossain viestissä ihmettelit, miksi opettajilla on niin erilaisia käytänteitä. Aika suuri osa opettajista on nykyään epäpäteviä. He voivat olla taitavia opettajina, mutta koska eivät ole vakituisessa työsuhteessa, eivät samalla tavalla sitoudu koulun käytänteisiin kuin vakituiset. Vakituisissakin on pieni osa sellaisia, jotka tahallaan tai tahattomasti eivät toimi yhdessä sovittujen käytänteiden mukaan. Meillä on yhtenäiskoulussa 80 opettajaa, sinne mahtuu jo joukkoon jos minkälaista suharia ja säätäjää.
Oikeastaan en tarkoittanut sitä, että opettajan pätevyys itsessään tekisi kenestäkään paremman sitoutumaan koulun käytänteisiin, mutta kun työpaikka on yhdeksäksi kuukaudeksi kerrallaan, ei välttämättä pidä niin tärkeänä sitä, miten koulun käytänteet alkavat kehittyä ja miten koulu itsessään muutenkaan kehittyy.Kaikissa kouluissa ei edes ole mitään velvoittavia käytänteitä esim. Wilma-merkintöjen osalta. Tiedän vanhassa työpaikassani olleen pari veteraaniopettajaa, jotka eivät avanneet Wilmaa lukuvuoden aikana kuin sen pari kertaa arvosanojen antamista ja oppimisen tuen dokumentaatiota varten.
Pätevyys ja sitä kautta sitoutuminen voi olla syynä käytänteiden kirjavuudelle, mutta näkisin tässä enemmän luonteen suuremmaksi syyksi. Joitakin ei vain samalla tavoin napostele vakkareinakaan, vaikka kuinka asiaa puitaisiin yhteisesti, koska mitäpä niille lopulta suojatyöpaikoissaan voi, jos hommat noin silmämääräisesti hoituvat.
Jep, tuossa on ihan perää. Ei tarvitse olla erityisen välinpitämätön, vaan osaltaan tuo on ihan inhimillistäkin, mutta olet aivan oikeassa joka tapauksessa.Oikeastaan en tarkoittanut sitä, että opettajan pätevyys itsessään tekisi kenestäkään paremman sitoutumaan koulun käytänteisiin, mutta kun työpaikka on yhdeksäksi kuukaudeksi kerrallaan, ei välttämättä pidä niin tärkeänä sitä, miten koulun käytänteet alkavat kehittyä ja miten koulu itsessään muutenkaan kehittyy.
Oppimisvaikeuksia ja oman toiminnan ohjauksen haasteita on nykyään niin monella oppilaalla, että se vaikuttaa kaikkien opiskeluun. Ei ole lainkaan eri peliä heidän kanssaan, koska kaikki opiskelevat yhdessä.@sampio ja @kyykäärme , kiitos viesteistänne. Paljon ajattelemisen aihetta eikä nämäkään asiat ole mustavalkoisia. Huomioittehan kuitenkin, että minun viesteissäni ei otettu kantaa oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden asioihin mitenkään, koska se on ihan eri pallopeli. Nämä tuttavapiirini paapotut lapsetkaan eivät niistä kärsi ja siksi niitä rohkenin kommentoidakin.
Ja toivottavasti kukaan ei kuvittele, että lapseni olisivat olleet koulun käyntinsä suhteen oman onnensa nojassa, koska niin ei ole ollut. Olen ollut hyvinkin kartalla koko peruskoulun osalta missä mennään, mutta lasten oma toive on ollut, etten puutu, vaan hoitavat itse ja kun hommat ovat sujuneet hyvin, olen sitten pysynyt taka-alalla, kuitenkin tietoisena kokeista ja ryhmätöistä sun muista. Ehkä tässä on taustalla sekin, että myös minä itse olen kantanut omassa nuoruudessani vastuun omasta koulunkäynnistäni. Jos itse mokailin, seuraukset näkyivät kyllä arvosanoissa ja kun koulu ei kuitenkaan koskaan ole ollut täysin yhdentekevää, kyllähän se kirpaisi. Omat lapseni ovat onneksi olleet paljon fiksumpia kuin minä, eikä meillä ole oltu onneksi yhtä mielikuvituksellisia kuin mitä itse nuorena olin.
Tiedostan myös erinomaisesti sen, että meidän perhe on ollut koulun suhteen erinomaisessa asemassa, kun oppimisvaikeuksia ei ole ollut ja koulunkäynti on pääsääntöisesti kiinnostanut lapsiamme. Lisäksi lapsemme ovat saaneet opiskella kouluissa, missä opettajat ovat olleet pääsääntöisesti pitkään talossa ja silmin nähden. pitäneet työstään.
Jep. Ja tämä on nyt tiedostettu kouluissa mielestäni huomattavasti paremmin kuin menneisyydessä, koska ryhmäkokoja on pakon edessä jouduttu pienentämään todella rankasti. Vaikka oma opetuskokemukseni on vielä verrattain vähäistä niin alakoulussa paljon on kiinni siitä, kuinka hyvät yhteistyön käytännöt pystytään luomaan opettajien kesken. Samat asiat kuitenkin tunnistan vähäiselläkin opetuskokemuksella kuin sinä: tunnin aloittaminen on yhä vaikeampi prosessi ja siihen päälle tulee vielä ne tietyt ajankohdat, jotka ovat vielä extravaikeita.Mitä enemmän opettajan aikaa oppitunnista kuluu kasvatuspuoleen, sitä vähemmän sitä jää opettamiseen. Ja tämä näkyy kaikkien oppimistuloksissa, myös niiden, jotka haluaisivat oppia.
Vantaalla ryhmäkokoja on kasvatettu koko sen ajan, kun olen töissä ollut. Lisäksi erityisluokkien purun takia oppilasaines on nykyään haastavampaa kuin ennen lähikouluperiaatteen tulemista. Hyvä jos jossain päin Suomea on ryhmäkoot saatu pidettyä pieninä ja tuki riittävänä.Jep. Ja tämä on nyt tiedostettu kouluissa mielestäni huomattavasti paremmin kuin menneisyydessä, koska ryhmäkokoja on pakon edessä jouduttu pienentämään todella rankasti. Vaikka oma opetuskokemukseni on vielä verrattain vähäistä niin alakoulussa paljon on kiinni siitä, kuinka hyvät yhteistyön käytännöt pystytään luomaan opettajien kesken. Samat asiat kuitenkin tunnistan vähäiselläkin opetuskokemuksella kuin sinä: tunnin aloittaminen on yhä vaikeampi prosessi ja siihen päälle tulee vielä ne tietyt ajankohdat, jotka ovat vielä extravaikeita.
Opettajan tavallaan pitää osata tunnustella tunteja silleen, että mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä ja oppia. Jos oppitunnin agenda ei saada startattua niin silloin on melkein parempi todeta, että jahas tätä ei sitten tänään tehdäkään ollekaan. Oma ohjaava opettajani korosti usein, että opettajan on tärkeää havainnoida sitä lasten tunnelmaa eli mikä on oikeasti mahdollista ja mikä ei ole mahdollista. Lähes ryhmässä kuin ryhmässä tulee kuitenkin niitä hyviäkin tunteja (satunnaiset tapahtumat), joilloin oppilaiden keskittyminen suuntautuukin siihen itse tekemiseen. Silloin viesti on, että pitää painaa niitä asioita kuin mielisairas ja tunti ei meinaa millään riittää. Konkretisoituu se, että pitää takoa kun rauta on kuumaa.
Onkohan usein käynyt niin, että on sattunut onnettomuus ja pelastustyöt on päästy wilma-merkinnän ansiosta aloittamaan nopeammin kuin muuten olisi tapahtunut?
Noin muuten olen sitä mieltä, että satunnaiset ja tahattomat myöhästymiset ja sekoilut ovat opettajan ja oppilaan välisiä asioita ja pidän vähän ammattitaidon puutteenakin sitä, jos yksittäistä häiriköintiä ei pystytä koulussa hoitamaan ilman viestiä vanhemmille. Siinähän käy helposti myös niin, että kärpäsestä kasvaa härkänen ja samasta teosta tulee tuplasanktio, kun ensin opettaja laittaa ruotuun ja kotona sitten uusi kurinpalautus. Jos hämminkiä on enemmän tai usein, niin sitten ilman muuta merkinnät kehiin.
Ehkä pointtina se, että jos yhteenkin onnettomuuteen voi vaikuttaa Wilmalla, niin ei se ole turhaa. Itselläni siis ollut muutama tilanne, että olen laittanut poissaolon ja sitten vanhemmilta tullut kyselyä että kyllä lapsen pitäisi koulussa olla. Siinä sitten vanhemmilla tulee monesti se "kunhan mitään ei olisi sattunut". Sitten samalla pohtii itsekin, että tuo on ihan hyvä pointti ja ilman merkintää vanhemmilla ei olisi ollut tietoakaan, että jotain on voinut sattua. Mutta kertaakaan siis ei ole mitään sattunut, mutta se jos.Tässä poissaolojen kirjaamisessakin on suuria opettajakohtaisia eroja. Toiset laittavat Wilma-merkinnät heti ja toiset vasta joskus iltapäivällä. Enkä missään nimessä ajattele niin, että merkintöjä tehtäisiin kenenkään kiusaksi
Tavallaan ymmärrän tämän "onnettomuusaspektin", mutta samalla se pitää sisällään oletuksen, että vanhemmilla olisi koko ajan mahdollisuus kytätä puhelinta ja Wilma-merkintöjä. Aika monessa ammatissa sellaiseen ei ole mahdollisuutta, koska duunissa ei voi hoitaa koko ajan omia henkilökohtaisia asioitaan. Osa voi, mutta osa ei todellakaan voi eikä oletus voi näin ollen olla, että Wilman viesteihin pystytään reagoimaan reaaliaikaisesti. Muutenkin tämä "jos tapahtuu onnettomuus" on vähän erikoinen ja äärimmäinen lähtökohta. Onko sinulla kokemuksia tällaisesta?
Siis opettajat kokevat ettei heidän työtään arvosteta …eikö?50 vuotta täyttänyt OAJ julkaisi näköjään juhlaseminaarissaan uuden selvityksensä tulokset. Lopputulema on, että opettajia ei juurikaan arvosteta. Tästä lisätiedot ja tsemppiä kaikille opettajille sekä tietysti onnea OAJ:lle: OAJ selvitti: Vain murto-osa opettajista kokee työtään arvostettavan
Arvostus on laskenut, etenkin viimeisten vuosien aikana. Toki pandemian aikana oli hetki, jolloin arvostus nousi. Se hetki tuli ja meni.Siis opettajat kokevat ettei heidän työtään arvosteta …eikö?
Siis opettajat kokevat ettei heidän työtään arvosteta …eikö?
Minulla on iso kunnioitus rohkeuttasi ja innostuneisuuttasi kohtaan. Huikea päätös! Tervetuloa pohjoisemmaksi ja erityisesti opettajuuteen. Jos koet tarvitsevasi sparrausta kokeneelta erityisluokanopettajalta työhösi liittyen, älä epäröi kysyä minulta vaikka yksityisviestillä. Autan parhaan kykyni mukaan. Onneksi olkoon uudesta työstäsi!Jatkoin hakua ja huomasin, että pieni paikkakunta pohjoisemmassa tarjosi näin työelämän nousijalle mielenkiintoisen vakanssin: resurssiopettaja täysillä tunneilla sekä tasan vuoden määräaikaisen pestin. Määräaikainen pesti sisälsi palkallisen kesäkeskeytyksen.
Heinäkuussa minulle soitettiin ja kysyttiin, olenko tosissani hakemukseni kanssa. Vastasin, että totta kai olen tosissani. Seuraavaksi viikoksi minulle tarjottiin etähaastattelu, jonka jälkeen sain tiedon, että minut on valittu virkaan. Alkoi armoton asioiden selvittäminen, muuttoauton tilaaminen ja asunnon etsiminen. Lähtökustannukset huitelevat n. 1500 €:n tuntumassa, mutta se ei minua huimannut, koska mnulla ei ollut mitään syytä jättää tilaisuutta käyttämättä. Sain nopeasti sovittua edellisen työnantajani kanssa irtisanomisestani ja aloitin 1.8. uudella paikkakunnalla.
Onko se enemmän opettajien korvienväli asia vai fakta. Itse ainakin arvostan opettajiaJuuri näin ja tätä nimenomaan tutkittiinkin. Tai ainakin kysyttiin.
Fakta, valitettavasti.Onko se enemmän opettajien korvienväli asia vai fakta. Itse ainakin arvostan opettajia
Varmasti voi olla alueellisiakin eroja näissä. Se nuorten asenne kumpuaa kuitenkin sieltä kotoa ja huoltajat mahdollistavat sen käytöksen. Kivoja saatetaan puhua, mutta ei kuitenkaan luoteta opettajien ammattitaitoon..Tätähän on tuotu paljon esille mediassakin.Kyllä ainakin itse koen opettajien ammattia arvostettavan edelleen aika paljon, ainakin aikuisten keskuudessa. Ei tietenkään opettajia enää pidetä samanlaisina kansankynttilöinä ja auktoriteetteina kuin aikoinaan, mutta ei tarvettakaan sellaiselle ole. Oppilaiden osalta ehkäpä on lisääntynyt se arvostuksen (tai ainakin kunnioituksen) puute, mutta se porukka, joka vähät opettajia arvostaa, ei kyllä välttämättä arvosta mitään muutakaan ammattikuntaa juuri sen enempää.
Koen, että nyt kun olen ihan virassa (määräaikaisessa) oleva ammattikouluttautunut opettaja niin uskallan tähän ketjuun jo ensimmäisiä ajatuksia julkaista tästä alkaneesta uudesta työurasta.