Toki, mä olen muutenkin sitä mieltä, että ennen oli asiat siinä mielessä paremmin, että vanhemmat eivät koko ajan tienneet ihan kaikkea. Itsekin voivottelin lapsilleni, että heiltä kyllä nyt jää yksi nuoruuden jännittävyys kokematta, eli lintsaaminen. Ja nimenomaan sellainen lintsaaminen, mistä ei jää kiinni. Itse muistelen lämmöllä niitä lukemattomia väärennettyjä poissaololappuja :D. Tokihan väärennös on rikos eikä lintsatakaan saa, mutta silti se oli osa rajojen kokeilua ja vieläpä harmitonta sellaista.
Liian vakavasti ei toki parane ottaa jotain satunnaisia kusetuksia, mutta noin yleisesti varsinkin aineenopettajana opetuksessa on helposti 10-15 luokkaa, ja jos joka ryhmästä 1-2 yrittää kuukausittain harmittomasti jekutella opettajan kanssa, ongelma on opettajalle viikottainen. Siksi Wilma* on ihan helvetin hyvä väline, vaikka kodin suuntaan se välillä tuntuu ehkä siltä, että eipä ole opettajalla huumorintajua.
Ja välikommenttina, haluaisinpa nähdä sen huoltajan, joka syttyisi reissuviholle pidemmän päälle...
Ajatuksena Wilma on hyvä, mutta mun mielestäni siinä on myös sellaisia aspekteja, jotka eivät välttämättä ole oppilaalle itselleen hyväksi. Esimerkiksi läksyjen kirjaaminen Wilmaan. Toiset opettajat kirjaavat ne ja toiset eivät. Mitä tapahtui sille, että tunnilla kuunnellaan ja oppilas kirjaa itse läksyt ylös? Jos se jää tekemättä, kysytään kaverilta.
Läksyjen tekemisen vastuu jää edelleen oppilaalle. Lisäksi, kun opettaja kirjaa tunnilla käsitellyn asian Wilmaan, ne ovat poissaolleiden tiedossa sekä tarkistettavissa huoltajan kanssa, jos oppilaalla on aitoja ja tuettavia oman toiminnan ohjauksen tai oppimisen tarpeita.
Lisäksi itse käytin Wilmaa myös omiin tarpeiisiin. En näe erityistä syytä kirjata tekemisiäni useampaan paikkaan, joten kirjoitin joka tunnin jälkeen lyhyesti Wilman oppilaille ja huoltajillekin näkyvään päiväkirjaosioon, mitä tunnilla oli tehty, tyyliin "Suomi sodassa - talvisodan taustat ja syttyminen, oppikirjasta s. 35-38. Muistiinpanot ja uutiskatsaus Yle elävästä arkistosta, linkki Classroomissa muistiinpanojen kera." Sitten kotitehtävien kohdalle mahdolliset tehtävät.
Tämä siis sekä oppilaiden, huoltajien että itseni hyödyksi. En näe, että tuo varsinaisesti ohjaa ketään olemaan huolehtimatta itse asioistaa, vaan pikemminkin palvelee enemmistöä JA toisaalta on osa opettajan oikeusturvaa, kun niiden hankalimpien huoltajien kanssa aletaan mahdollisesti vääntää.
On olemassa vanhempia, jotka kohtelevat esiteini-ikäisiä lapsia kuin ekaluokkalaisia. Nämä lapset eivät osaa kantaa itsestään vastuuta, koska heidän ei tarvitse. Opettaja merkitsee läksyt Wilmaan ja äiti sitten illalla katsoo, mitä tuli läksyksi ja ne tehdään sitten yhdessä, jotta menee varmasti oikein. Missä kohtaa se lapsi ottaa itse vastuuta? Ajatuksenahan se on oikein kiva, että läksyt tehdään yhdessä vanhemman kanssa, mutta eikö läksyt ole kuitenkin lapsen tehtäviä ja vastuulla? Lapsen tehtävä on itse etsiä kirjasta vastaukset ja jos menee väärin, niin se selviää sitten koulussa, kun tehtävät tarkastetaan yhdessä. Tällä mitataan kai sitä, että lapsi lukee kappaleen, osaa itse etsiä tietoa ja ymmärtää lukemaansa sekä vastata esitettyihin kysymyksiin. Mutta sitten on oppilaita, jotka luottavat siihen, että Wilmasta löytyy läksyt ja äiti tarkastaa kaikki läksyt illalla ja vähän täsmentää niitä lapsen antamia vastauksia. Ja sitten ihmetellään, kun lapsi onkin "vain kasin oppilas", vaikka läksyt tekee kyllä aina niin tunnollisesti ja hyvin. Vanhemmilla on todella aktiivinen rooli kaikessa ja perusteluna on se, että "hän tarvitsee tukea", vaikka todellisuudessa ei tiedetä, että tarvitseeko hän sitä ihan oikeasti. Entäpä, jos vanhemmat ovat tehneet hänestä sellaisen. Ja tällaiset lapset ovat sitten monessa asiassa vähän raskaita myös kavereilleen, kun eivät oikein osaa itse mitään. Kivoja tyyppejä, mutta kun jotain pitäisi tehdä tai hoitaa, ovat kovin passiivisia. Mä tiedän oikeasti useamman tällaisen tapauksen.
Mä tiedän myös useita vanhempia ja opettajiakin, joilla ei ole tukea tarvitsevia lapsia lähipiirissään, eivätkä he näin ollen tajua sitä, millainen duuni tuossa oikeasti on. Ymmärrän pointin curlingvanhemmuudesta, mutta kun ei se sitä aina ole. Oppimisen vaikeudet ovat moninaisia. Tai ehkä henkisetkin vaikeudet. Mielestäni on pääosin helvetin hienoa ja upeaa, että vanhemmilla riittää aikaa käydä tehtäviä läpi kotona. Todennäköisesti siitä jotain jää mieleen kuitenkin, jos ei muuta niin se välittäminen, että huoltaja on antanut aikaansa hänelle, vaikka se tuossa hetkessä on todennäköisesti vain ahdistanut. Olisin huomattavasti enemmän huolissani silloin, jos lapsi tai nuori jätetään syvään päätyyn räpiköimään tai tehtävien tekemisestä ei välitettäisi ollenkaan.
Olen aika varma, että näitä kuvaamani kaltaisia tapauksia on joka luokalla vähintään pari. Ja näiden kohdalla opettajakin saattaa mennä kokemuksesta riippuen mukaan siihen harhaan, että lapsi ikään kuin tarvitsisi enemmän tukea ja apua kuin todellisuudessa tarvitseekaan. Heihin käytetty aika on pois sitten niiltä, jotka ihan oikeasti tarvitsisivat opettajalta enemmän apua. Ja vähintään kuormittavat opettajia, jos opettajat ovat kilttejä ja tunnollisia. Ja tämä ei todellakaan ollut piikki opettajille, vaan näille helvetin uusavuttomia kasvattaville vanhemmille.
Itse olen oppinut tässä vuosien varrella olemaan varovainen vetämään johtopäätöksiä muiden tavoista toimia vain päältä päin seuraamalla. En edes opettajana tiennyt täysin perheiden kuvioita, saati toisena huoltajana. Entäpä jos taustalla on ihan aito tuen tarve? Oman tyttäreni lukivaikeus todettiin vasta lukiossa. Yläkoulusta pääsi 9,2 tai 9,3 keskiarvolla, koska kompensoi tuntiaktiivisuudella ja yrittämisellä materiaalien ollessa vielä sopivan suppeita, mutta nyt jälkeenpäin on myöntänyt varsinkin matikassa roikkuneensa muissa kiinni ja olleensa varmaan aika rasittava, vaikka kävi tukiopetuksessa ja muistan itsekin aika monta tuntia kerranneeni hänen kanssaan kokeisiin. En tiedä sitten, millaisia tarinoita on muissa kodeissa kuultu hänen laiskuudestaan. Toisaalta kertoi olleensa kielissä taas usein se, johon matikassa paremmin pärjäävät olivat tukeutuneet, joten vuoroin vieraissa.
En väitä, etteikö laiskoja oppilaita olisi, ja etteikö lapsia ja nuoria pitäisi vastuuttaa. Todellakin on ja todellakin pitää. Lähinnä vain toivon näihin näkökulmiin ymmärrystä siitä moninaisuudesta, jota opettajat työssään kohtaavat ja toisaalta ymmärrystä niihin lähtökohtiin, mitkä eri perheissä vallitsevat. Vaikka onkin helvetin kliseistä sanoa, pitää silti paikkansa se, että useimmissa tapauksissa vanhemmat ovat lapsensa parhaita asiantuntijoita (jos ovat siis suurin piirtein tolkuissaan), ja siksi ainakin itse opettajana otin lähtökohtaisesti varsin tosissani huolen vanhempien suunnalta.
Mä en henkilökohtaisesti halua tietää ihan jokaista lapsiini liittyvää asiaa, koska heidän tehtävänään on opetella kantamaan pikkuhiljaa itse vastuuta itsestään ja tekemään oikeita valintoja. Mun mielestäni koulu on tässä erinomainen apu, koska joka vuosi koulussa hommat vähän vaikeutuu ja odotukset kasvaa ja niihin pitää pystyä vastaamaan. Mutta siihenkin kasvetaan ja vanhempien tehtävä on olla tukena tässä kasvussa. Välillä voi tulla vähän takapakkiakin, koska nuoret nyt ovat vähän häilyväisiä, mutta sitten siihen puututaan. Mutta kyllä mun mielestäni lapsia pitää vastuuttaa itsestään vähän kerrallaan koko ajan.
Minä halusin aika tarkalleen tietää läksyt, risut ja kehut, jotka lasteni koulunkäyntiin liittyivät vielä reilu vuosi sitten. Poikani oppi lukemaan auttavasti vasta nelosluokalla, joten jokainen edistysaskel tähän liittyen oli rohkaisuksi myös meille, koska kyllä sitä aika paljon uurastettiin kotonakin. Lisäksi kun tuollainen suht normaali vilpertti on muutoin ja laaja kaveripiiri, huomioi tahtoi varsinkin alakoulussa hairahtua muuhun kuin oleelliseen. Näistäkin oli erittäin jees tietää. Ja tuosta oppimisvaikeudesta johtuen halusimme vääntää rutiiniksi hänelle myös läksyjen teon, minkä vuoksi läksyjen merkitseminen Wilmaan oli ehdottoman tärkeää.
Väännettiin aika helvetin paljon, mutta iloksemme kuluneen kasiluokan aikana tajusimme kerran vaimoni kanssa, että eipä olla muuten hetkeen edes kysytty, onko läksyjä tullut, eikä Wilmaankaan unohdusmerkkejä juuri tullut. Olen todella ylpeä siitä, että jaksoimme vääntää nuo alakoulun vuodet ja yläkoulun alunkin, kun rutiiniksi on muodostunut nyt läksyjen teko heti koiran ulkoiluttamisen ja välipalan jälkeen, ja pleikkari/kaverit tulee vasta sen jälkeen. Tämän asian kanssa on nimittäin tapeltu.
Se, mikä erityisemmin ponnistelematta 8-9 arvosanoja repivän oppilaan huoltajista voi tuntua tarpeettomalta paapomiselta, oli aivan oleellista informaationkulkua meille, jotta saimme (kop kop) junnun huolehtimaan asioistaan ja uskomaan itseensä tuon geenilotossa voittamansa ominaisuuden kera.
Itse muistelen muuten erityisen lämmöllä niitä opettajiani, jotka olivat tiukkoja, mutta oikeudenmukaisia. Mun mielestäni opettajuus on tietyllä tavalla kaikkein eniten ihmisjohtamista. En muista puoliakaan siitä, mitä opettajat opettivat, mutta muistan, että tunneilla oli työrauha ja opiskeluun piti panostaa, muuten sai kuulla kunniansa.
Sama jossain määrin täällä, ja tästä olen saanut itsekin usein sen palautteen, jota syksyllä luokkaan palatessani pyrin ammentamaan: selkeät rajat, työrauha, mutta varsinkin helvetisti itseironiaa ja huumoria. Toki itselläni varsinkin uran alkuvaiheessa tuo rooli rennosta kurinpitäjästä oli liian kovasti korvien välissä, ja kun se ei johonkin oppilaaseen uponnut, en osannut sitä kypsästi aina käsitellä. Tuosta on onneksi kasvettu elämän kolhujen myötä, mutta ikävä vain on todeta, että kyllä siellä opettajainhuoneessakin on kovien ammattilaisten lisäksi niitäkin, joilla on yllättävän iso ego ja pieni mieli, mitä tulee keskenkasvuisten nuorten kohtaamiseen.
Mutta näistä tuskin kovin kaukana olemme mielipiteinemme, koska ymmärrän pitkälti ajatuksesi taustalla ja olen periaatteessa niistä pitkälti samaa mieltäkin. Tulipahan tässä nyt kirjoiteltua kahvin valmistumista odotellassa näin entisenä ja tulevanakin opettajana - enkä edes aina ymmärrä, että mikä perkele sitä sai luokkaan palaamaan.
---
* Ja vastaavat alustat, Wilman osuus mielikuvamarkkinoista taitaa vain olla luokkaa heteka ja webasto, joten ymmärrettävää, että se näissä yhteyksissä useimmiten toistuu.