Jatkoaikalaisten bongailu jäi sitten tällä kertaa näköjään väliin, vaikka Basen kautta Tavastialle meninkin. Kello oli jo sen verran paljon, että tuskin siellä ketään enää olikaan, enkä tuntomerkkejä vastaavia tyyppejä siellä nähnyt, mutta pääasia olikin, että itse bändi tuli nähtyä alusta loppuun.
Kovastihan tuolta Åkerfeldtiltä irtoaa tarinaa, ja Suomen keikalla ainakin vieläpä monikielisesti. Vaan aika nopeasti huomasi, että jengi ei oikein tajunnut kaikkea ruotsinkielistä läppää, joten englanti oli sitten illan pääkieli. Jukka Toloselle ja Tasavallan Presidentille Åkerfeldt ainakin nosti suomalaisartisteista hattua. Tietääkö joku, kuuluvatko nämä Opethin kuuntelulistalle, vai oliko kyse vain kohteliaasta kädenojennuksesta?
Odotukset ennen keikkaa olivat korkealla, eikä todellakaan turhaan, sillä Opeth veti raudanlujan keikan. Loistavia soittajia, loistava tunnelma, loistava meininki ja loistavaa läppää. Ehkä sitä jutustelua olisi voinut olla vähemmänkin, mutta toisaalta se olimukavaa vastapainoa musiikin synkkyydelle, ja muistutus siitä, että hauskaahan keikolle tullaan pitämään. Enpä usko, että kovinkaan monta pettynyttä perjantai-iltana salista lähti.