Nuori Suomi ry

  • 988 417
  • 5 368

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
"Uinti alkoi, kun äiti pakotti"

Tänään (28.3.) on Hesarissa hieno aukeaman artikkeli "uinnin suurlupaus" Roosa Mörtistä. 15-vuotias on rikkonut melkein kaikki ikäluokkansa ennätykset matkoilla, joita on uinut.

Uran alku on mielenkiintoinen, Mört itse kertoo:

"Uinti alkoi, kun äiti pakotti."

On monia eri tapoja aloittaa urheileminen. Yksi hyvä tapa on, että vanhemmat pakottavat alussa - ja sen jälkeen lapsi hiljalleen rakastuu lajiin.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Koskaan ei pitäisi tarttua viraapelin valevalmentajan trollauksiin, muuta otetaan syötti suuhun.

On äärimmäisen hienoa, että Roosa on ottanut uinnin omaksi lajikseen ja haluaa harrastaa ja kilpailla siinä täysillä. Artikkelia en ole päässyt lukemaan, mutta tapa jota Petteri väitää käytetyn, on vähintäänkin vastenmielinen. Roosa tuntuu olevan niin kiinnostunut uinnista, että tuskin olisi tarvinnut pakottaa.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
"Pakottaminen" kuulostaa minun tulkintani mukaan enemmänkin perheen sisäiseltä huumorilta. Varsinkin kun uinti on alkanut suhteellisen myöhään (uintiuraa takana viisi vuotta). Rytmistä kilpavoimistelua sen sijaan hän on harrastanut kolmivuotiaasta.
Uimari hänestä tuli Australiassa, kun perhe vietti vuoden Brisbanessa äidin opiskelujen takia. "Uinti alkoi, kun äiti pakotti. Sitten en enää halunnutkaan lopettaa sitä, vaan lopetin voimistelun", nauraa Roosa.

Australiassa uinti ja urheilu kuuluvat kouluissa yleissivistykseen samalla tavalla kuin meillä matematiikka tai äidinkieli. Kaikki urheilevat.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Nuori Suomi -puuhastelusta rapsakampaan toimintaan junnulätkässämme

Luen tässä parhaillaan Hesarin artikkelia, joka on otsikoitu: Kaukalo ei ole auki kaikille. Suuri osa perheistä uhkaa jäädä liikuntaharrasteiden ulkopuolelle, kun rahat eivät riitä (HS, 9.4. A8)

Itse pääaiheen ohessa on hyvää informaatiota, joka kiinnittää huomioni.

Jos jääkiekkoilun harrastuskerrat vuonna 2001 olivat per harrastaja per vuosi keskimäärin 137 kertaa, ovat ne nyt (v.2012) kasvaneet lukemaan 257 kertaa.

Eli Nuori Suomi -kulta-aikana puuhasteltiin vain 137 kertaa, nyt ollaan treeneissä tai peleissä 257 kertaa vuodessa!

Oli aivan selvää, ettei 137 kertaa riittänyt mihinkään, jos miettii kansainvälistä kilpakykyämme suhteessa vastustajiin. Ei ihme, että laatujunioripelaajatuotanto tyrehtyi.

Näyttääkin, että Suomen Jääkiekkoliiton Nuori Suomi -päällikön ohjeet harjoittelemisen ja pelaamisen ENIMMÄISMÄÄRISTÄ (sic!) olivat 2000-luvun vaihteessa otettu kirjaimellisesti, niissä oli pysytty.

(edit.1) Kun mietitään, miksi laatujunioripelaajatuotantomme on sittemmin kääntynyt jyrkähköön nousuun, merkittävin tekijä sille on tuo nousu 137 kerrasta 257 kertaan. Puuhastelusta on siirrytty rapsakampaan tekemiseen.

Lajeittain Hesari kirjaa noita muutoksia vuosien 2001 ja 2012 välillä seuraavasti:

Ratsastus: 173 -> 178
Taitoluistelu: 252 -> 274
Jääkiekko: 137 -> 257
Uinti: 235 -> 202
Yleisurheilu: 137 -> 209
Salibandy: 130 -> 143

Hesarin lähde: opetus- ja kulttuuriministeriö
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luen tässä parhaillaan Hesarin artikkelia, joka on otsikoitu: Kaukalo ei ole auki kaikille. Suuri osa perheistä uhkaa jäädä liikuntaharrasteiden ulkopuolelle, kun rahat eivät riitä (HS, 9.4. A8)...

Nyt on mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu, kun jääkiekkoilun harrastajamäärät putoavat mm. lajin kallistumisen ja sitovuuden takia. Minä veikkaan, että huippupelaajatuotanto ei lisääntyneistä harjoittelumääristä huolimatta muutu mihinkään, koska osa lahjakkuuksista menetetään muille lajeille edellä mainittujen syiden takia.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nyt on mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu, kun jääkiekkoilun harrastajamäärät putoavat mm. lajin kallistumisen ja sitovuuden takia. Minä veikkaan, että huippupelaajatuotanto ei lisääntyneistä harjoittelumääristä huolimatta muutu mihinkään, koska osa lahjakkuuksista menetetään muille lajeille edellä mainittujen syiden takia.

Siinähän olisi jollekin tutkimuksen aihetta kerrakseen. Onko Suomen jääkiekkoilun laatupelaajatuotannon kannalta parempi, että junnuilla on 137 peli- tai harjoitustapahtumaa vuodessa vai se, että heillä on niitä 257? Ja oletuksena on vaikkapa se, että harrastajien määrästä kolmasosa lähtee pois kohonneiden maksujen takia korkeammalla harjoitusten määrällä.

Joka tapauksessa se olisi uskoakseni kokonaisuudessaan suomalaisen urheilun etu, että jääkiekon (ja jalkapallon) harrastajamäärät putoaisivat ja lahjakkuuksia siirtyisi enemmän myös yksilölajien puolelle.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Itse olen välillä miettinyt miksi siinä 14-15 vuoden iässä lisätään vielä harjoitusmääriä vielä suuremmiksi kun kaikkien tiedossa on että esim jalkapallossa ja jääkiekossa suurin osa lopettamisista tehdään tuossa iässä kun muitakin mielenkiinnon aiheita alkaa tulemaan vastaan. Esimerkiksi itse lopetin jalkapallon pelaamisen tuossa iässä kun ei enää pärjännyt 1. jengissä samoilla harjoittelumäärillä mitä aikaisemmin. Jos olisi jatkettu 2. jengiä mutta harvemmilla harjoittelupelimäärillä niin varmasti olisin jatkanut jalkapallon peluuta kauemmin.

Toki meistä "2-tason" höntsääjistä ei varmasti olisi ikinä tullut mitään "aktiivista massaa" mistä olisi kouliintunut maajoukkueelle lisää huipputason pelaajia. Mutta onko se nuorten urheilun itsetarkoitus?

-Tinke
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Urheiluymmärryksen ytimessä

Siinähän olisi jollekin tutkimuksen aihetta kerrakseen. Onko Suomen jääkiekkoilun laatupelaajatuotannon kannalta parempi, että junnuilla on 137 peli- tai harjoitustapahtumaa vuodessa vai se, että heillä on niitä 257? Ja oletuksena on vaikkapa se, että harrastajien määrästä kolmasosa lähtee pois kohonneiden maksujen takia korkeammalla harjoitusten määrällä.

Joka tapauksessa se olisi uskoakseni kokonaisuudessaan suomalaisen urheilun etu, että jääkiekon (ja jalkapallon) harrastajamäärät putoaisivat ja lahjakkuuksia siirtyisi enemmän myös yksilölajien puolelle.

Olet, erku, asian ytimessä.

Jos tavoite on, ja onhan se yksi tavoitteista totta kai, tuottaa junioreista laadukkaita pelaajia senioreihin, spekuloin hieman kahdella eri mallilla.

Malli A. Saan valmennettavakseni 60 junioria jostain ikäluokasta joltakin paikkakunnalta kymmenen vuoden ajaksi. Määrä on tuon kokoinen, koska paikkakunnan kunnalispoliittinen päätös on pitää jäämaksut niin alhaisina, ettei harrastuksen kalleus muodostu kenellekään esteeksi ryhtyä harrastamaan. Keskimääräisesti joukkue tulee pelaamaan ja treenaamaan 137 kertaa vuodessa.

Malli B. Saan valmennettavakseni ainoastaan 45 junioria samalla paikkakunnalla, koska harrastuksen kustannukset ovat nousseet. Keskimääräiseesti joukkue tulee pelaamaan ja treenaamaan 257 kertaa vuodessa.

Kysyn, retorisesti, kumpi malli tuottaa tuhannen varmasti taitavampia jääkiekkoilijoita?

Urheilua ymmärtäville vastaus on itsestään selvä. Urheilua vähemmän ymmärtäville vastaus ei liene ihan selvä.

Ollaan sen erittäin yksinkertaisen urheiluymmärryksen ytimessä, jossa tajutaan, mikä ero on siinä, onko 10 vuoden aikana juniorilla 1200 kappaletta enemmän vai vähemmän harjoituksia ja pelejä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kysyn, retorisesti, kumpi malli tuottaa tuhannen varmasti taitavampia jääkiekkoilijoita?

Urheilua ymmärtäville vastaus on itsestään selvä. Urheilua vähemmän ymmärtäville vastaus ei liene ihan selvä.

Ollaan sen erittäin yksinkertaisen urheiluymmärryksen ytimessä, jossa tajutaan, mikä ero on siinä, onko 10 vuoden aikana juniorilla 1200 kappaletta enemmän vai vähemmän harjoituksia ja pelejä.

Kun puhutaan yhteiskunnan erittäin voimakkaasti tukemasta urheilumuodosta, lähtisin etsimään sellaista ratkaisua, jossa nuo molemmat mallit voitaisiin yhdistää. Valitettavasti jääkiekon parissa on liian paljon P. Sihvosen kaltaisia ihmisiä, jotka eivät halua tai eivät osaa ajatella luovasti. Jääkiekko on muutakin kuin huippupelaajat.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Suunta on oikea!

Olet, erku, asian ytimessä.

Jos tavoite on, ja onhan se yksi tavoitteista totta kai, tuottaa junioreista laadukkaita pelaajia senioreihin, spekuloin hieman kahdella eri mallilla.

Malli A. Saan valmennettavakseni 60 junioria jostain ikäluokasta joltakin paikkakunnalta kymmenen vuoden ajaksi. Määrä on tuon kokoinen, koska paikkakunnan kunnalispoliittinen päätös on pitää jäämaksut niin alhaisina, ettei harrastuksen kalleus muodostu kenellekään esteeksi ryhtyä harrastamaan. Keskimääräisesti joukkue tulee pelaamaan ja treenaamaan 137 kertaa vuodessa.

Malli B. Saan valmennettavakseni ainoastaan 45 junioria samalla paikkakunnalla, koska harrastuksen kustannukset ovat nousseet. Keskimääräiseesti joukkue tulee pelaamaan ja treenaamaan 257 kertaa vuodessa.

Kysyn, retorisesti, kumpi malli tuottaa tuhannen varmasti taitavampia jääkiekkoilijoita?

Urheilua ymmärtäville vastaus on itsestään selvä. Urheilua vähemmän ymmärtäville vastaus ei liene ihan selvä.

Ollaan sen erittäin yksinkertaisen urheiluymmärryksen ytimessä, jossa tajutaan, mikä ero on siinä, onko 10 vuoden aikana juniorilla 1200 kappaletta enemmän vai vähemmän harjoituksia ja pelejä.

Suunta on nyt oikea. Enää AAA-tason joukkueissa ei puuhastella 137 kertaa vuodessa. Sitä varten ovat AA- ja A-tason joukkueet, jotka vain höntsäävät - ja hyvä niin. Nuori Suomi -kulta-aikana 1995-2007 ongelma oli siinä, että harjoittelun ja pelaamisen suositusten ENIMMÄISMÄÄRÄT (sic!) koskivat KAIKKIA lajin harrastajia. Oli muun muassa slogan kuten "Kaikki pelaa". Tosin se olisi voinut kuulua, "Kaikki pelaa yhtä vähän". Tulema oli karmea: 137 vaivaista peli- ja treenikertaa keskimäärin vuodessa! Huh, huh!

Oli upeaa lukea, että nykyään peli- ja harjoitusmäärät ovat jääkiekkoilussamme hurjassa kasvussa junioreissa. AAA-joukkueissa se ylittää reippaasti tuon 257 kertaa vuodessa, koska opetus- ja kulttuuriministeriön tilastossa ovat mukana myös AA- ja A-höntsääjät.

Ja se on aivan turha pelko, että mahdollisesti lisääntyvä drop-out tai lajin kalleudesta seuraava throw-out vähentäisi laatupelaajatuotantoa - päinvastoin! Kuten tuossa yllä - jossa lainaan itseäni - totean, parempaa tulosta tehdään vaikka sitten vähemmillä harrastajilla, kunhan peli- ja treenimäärät ovat kunnossa.

Ja, kuten asioista perillä oleva nimimerkki erku sanoo, olisi suomalaisen urheilun etu, jos jääkiekkoilun ja jalkapalloilun piiristä siirtyisi harrastajia muiden lajien pariin. Jääkiekkoilussa on paljon mukana harrastajia, joille jääkiekkoilu ei yhtään sovi. Nämä kaverit kun sitten lopettavat jääkiekkoilun vasta jossain 12-vuotiaana, heidän ei ole ihan helppo löytää tilalle uusia harrastuksia. Eli tässä mielessä liian "pehmeä" juniorijääkiekkoilu tuhoaa jopa kansanterveyttä.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Jääkiekkoilussa on paljon mukana harrastajia, joille jääkiekkoilu ei yhtään sovi. Nämä kaverit kun sitten lopettavat jääkiekkoilun vasta jossain 12-vuotiaana, heidän ei ole ihan helppo löytää tilalle uusia harrastuksia. Eli tässä mielessä liian "pehmeä" juniorijääkiekkoilu tuhoaa jopa kansanterveyttä.

Tämä nyt on täyttä puppua, mutta ei mitenkään yllättävä kommentti sinulta. Jos 12-vuotias haluaa pelata jääkiekkoa, vaikka se ei sinun mielestäsi hänelle sopisikaan, hänelle pitää antaa siihen mahdollisuus.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Onhan tuo jääkiekko lajina aivan järkyttävän kallis ja jo se rajaa paljon osallistuvia perheitä. Lisäksi jos pelkästään noista harjoitusmääristä pitäisi jotain johtopäätöksiä tehdä, niin tarvittaisiin lisää tietoa mistä nuo määrät koostuvat. Kuinka paljon on jäävuoroja ja kuinka paljon muuta harjoittelua ja kuinka paljon tuo suhde on muuttunut vuosien varrella. Paljonko määrät olivat esim. 80-luvulla ja mikä on muun omatoimisen urheilun ja pelaamisen osuus.
 
Korjaako määrä laadun ja tehon vai mikä noissa luvuissa mahtaa olla itseisarvona?
Ovatko molemmissa luvuissa mukana myös oheiset ja jos, niin millä prosentilla?
Minkä tason joukkueesta on kysymys, jos harjoituskerrat ovat yli 250?
(AAA-tasollekin mahtuu monenmoista joukkuetta.)
Mistä ikäluokista ko. luvut ovat peräisin?
Mistä kaupungeista/seuroista ko. luvut ovat peräisin?

Kysyn uteliaisuuttani siksi, koska en ole lukenut ko. HS:n artikkelia.

Ja kyllä, olen/olin Nuori Suomi - sääntöjen(!) kiivas vastustaja, mutta en ihan silmät kiinni osta tutkimusta, josta ei ylläolevat asiat avaudu.
Mielestäni ne eivät ole vertailukelpoisia sellaisenaan.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Minkä tason joukkueesta on kysymys, jos harjoituskerrat ovat yli 250?

Petterin mainitsema 250+ kertaa vuodessa tarkoittaisi vuositasolla joka viikko keskimäärin ~5 tapahtumaa per viikko pyhät jne muut huomioimatta... unohtamatta sitä, että kauden jälkeen on yleensä parin, kolmen, neljän viikon loma jotta jaksaa taas painaa seuraavaan kauteen.

Aivan varmasti nämä kaikki eivät ole ohjattuja/joukkueharjoituksia.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Olisi kiintoisaa tietää, mitä vastaavat luvut olivat ennen NS:a.

Ensi pitäisi ymmärtää mitä nuo luvut tarkoittavat jotta niitä voidaan vertailla. Mitä tarkoitetaan "harjoitustapahtumalla": lasketaanko tuohon sekä OT, vapaa-aika, videopalaverit, otteluseurannat, talkoot, seuratapahtumat ja ohjatut-/ joukkueharjoituskerrat. Jos lasketaan niin millä prosenteilla ne ovat edustettuna tuossa? Voiko olla että aiempi (oma-aloitteinen) vapaa-ajan liikkumista ei laskettu "harjoituskerraksi"?

Toisaalta voidaan miettiä sitäkin, rajoittiko NS harjoitusmääriä?

Ja mikä tärkeintä tämä kysymys:

Korjaako määrä laadun ja tehon vai mikä noissa luvuissa mahtaa olla itseisarvona?
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jostain kumman syystä keskustelua ollaan taas ajamassa epäoleellisuuksiin. Se nyt lienee kaikille selvää, että määrä ei korvaa laatua. Mutta ei kai se niinkään mene, että lisääntynyt määrä olisi jotenkin laadusta pois automaattisesti.

Oleellista on se, että lapset jääkiekon parissa harjoittelevat enemmän kuin reilut kymmenen vuotta sitten. Viime kädessä lapsena tehtyjen harjoitustuntien ja-toistojen määrä on kuitenkin se kaikkein oleellisin yksittäinen tekijä, kun on kyse siitä, että noustaanko huipulle vai ei.
 
Tutkimus löytyy täältä.

Olisi kiintoisaa tietää, mitä vastaavat luvut olivat ennen NS:a.

Haa, koska olen vuosien varrella oppinut säästämään vaimoni iloksi kaiken itselleni tärkeän statistiikan, löysin arkistosta ensiottamalla erään 1984-85syntyneiden joukkueen, jossa olin mukana (en pelaajana) pahimpaan NS-aikaan. Joukkueen vahvuus 21+3.

Silloiset muistiinpanot ovat vain paperilla, lyijärillä kirjoitettuna, valitettavasti en enää saa selvää kaikesta ;) ->
Tapahtumia noin 220-230, joista jäällä n. 150-160 kertaa.
Tämä kaikki heinäkuun puolestavälistä 1995 maaliskuun loppuun 1996.

Nopealla laskutoimituksella (eliten avulla)tuosta joukkueesta 7 "menestyneintä" on pelannut yhteensä noin 1000 SM-liigaottelua (2 pelaa yhä) ja 1000 ottelua Mestistä (3 pelaa yhä). Parilla muullakin myös jonkin verran kokemusta ko. tasoilta.
Ei se nyt prosentuaalisesti ihan persiilleen mennyt, NS:sta huolimatta. Mutta ei niissä säännöissä mitään järkeä ollut/ole. Jos pojat halusivat treenata, silloin treenattiin.
 
Jostain kumman syystä keskustelua ollaan taas ajamassa epäoleellisuuksiin. Se nyt lienee kaikille selvää, että määrä ei korvaa laatua. Mutta ei kai se niinkään mene, että lisääntynyt määrä olisi jotenkin laadusta pois automaattisesti.

Oleellista on se, että lapset jääkiekon parissa harjoittelevat enemmän kuin reilut kymmenen vuotta sitten. Viime kädessä lapsena tehtyjen harjoitustuntien ja-toistojen määrä on kuitenkin se kaikkein oleellisin yksittäinen tekijä, kun on kyse siitä, että noustaanko huipulle vai ei.

Parahin erku.
Koitin olla mahdollisimman kohtelias, koska en ollut lukenut P.Sihvosen mainitsemaa lähdettä.
Itse P.Sihvonen heitti vaan luvut ilmaan puhtaana "totuutena", paneutumatta tässäkin ketjussa myöhemmin pyydettyihin (mielestäni oleellisiin) seikkoihin.

Olen asunut halleilla riittävästi tietääkseni, ettei määrä korvaa laatua, joten silloin ei määriäkään voi vertailla täysin sinisilmäisesti. Vai voiko?

Toisen kappaleesi allekirjoitan lähes 100%:sti, kunhan toistot tehdään oikein ;)
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ero on kyllä huikea noissa harjoitusmäärissä. Jos puhutaan isosta kuvasta eikä poikkeuksista, niin vuonna 2001 11-14-vuotiaissa oli suurin piirtein kaksi, korkeintaan kolme, harjoitusta viikossa ja pelit päälle. 2012 ollaan suunnilleen siinä tilanteessa, että harjoituksia on 4-5 viikossa ja pelit päälle. Onhan tuossa dramaattinen ero harrastamisen intensiivisyydessä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olen asunut halleilla riittävästi tietääkseni, ettei määrä korvaa laatua, joten silloin ei määriäkään voi vertailla täysin sinisilmäisesti. Vai voiko?

Määrät ovat määriä. Laatu on laatua. Tässä tutkimuksessa vertailtiin määriä. Erot olivat dramaattiset. Minulla ei ole faktaa siitä miten harjoittelumäärien kasvu on vaikuttanut laatuun. Noin pääpiirteittäin se mennee kuitenkin niin, että mitä intohimoisempaa, toisteisempaa ja systemaattisempaa touhu on, sitä parempi laatu myös toiminnassa on.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Tutkimuksesta selviävät täällä esitetyt kysymykset. Harrastuskerta on liikuntaseurassa tapahtunut liikuntasuorite. Jääkiekossa harrastuskertojen intensiteetin muutos on 11-14 vuotiailla kilpaurheilijoilla 2001 - 2012 137 krt/v => 257 krt/v. Jääkiekossa liikuntaseuroissa tapahtunut harrastuskertojen muutos 11-14 vuotiaille kilpaurheilijoille on erittäin merkittävä. Ratsastuksessa muutos on vähäinen 173=>178, taitoluistelussa myös vähäinen 252=>274, uinnissa harrastuskerrat ovat vähentyneet 235=>202, jalkapallossa suuri lisäys 125=>220, yleisurheilussa selkeä lisäys 137=>209 ja salibandyssä lisäystä 130=>143. Jääkiekossa on täällä esitetty useasti vuosien mittaan, että tulisi lähentyä taitoluistelun harrastuskertamääriä. Ikäluokkien 11-14 jääkiekon kilpaurheilijat alkavat olla nyt liikuntaseuran harrastusmäärissä taitoluistelijoiden kanssa samalla tasolla.

Tutkimustulosta lähinnä kustannusten nousun suhteen olivat tänään analysoimassa aamutv:ssä Teemu Japisson sekä MPS:n tyttöjoukkueen johtaja sekä KiVa:n junioripäällikkö. Mielenkiintoista oli heidän lausumanaan se, että, vaikka kustannukset ovat nousseetkin, niin vanhemmat eivät ole sitä valittaneet.
 
Viimeksi muokattu:
Määrät ovat määriä. Laatu on laatua. Tässä tutkimuksessa vertailtiin määriä. Erot olivat dramaattiset. Minulla ei ole faktaa siitä miten harjoittelumäärien kasvu on vaikuttanut laatuun. Noin pääpiirteittäin se mennee kuitenkin niin, että mitä intohimoisempaa, toisteisempaa ja systemaattisempaa touhu on, sitä parempi laatu myös toiminnassa on.

Ok. Määrät ovat nousseet dramaattisesti.
Vau, mikä tutkimustulos!
Itse voin (ja varmaan P.Sihvonenkin olisi voinut) kertoa ihan saman ilman tutkimustakin.
Voin myös ilman tutkimusta kertoa, että TV:n katselu (mistä tahansa tuutista) ja kännykän käyttö on lisääntynyt dramattisesti 20 vuodessa.
Sisällön laatu ei vaan ole pysynyt kelkassa mukana. Viimeinen oli mielipide ;)

Siksipä noihin lukuihin kannattaa suhtautua varauksella. Tai niin minä teen.
Tai oikeastaan suhtaudun niihin jopa huvittuneesti. Hah.
 
Tutkimuksesta selviävät täällä esitetyt kysymykset. Harrastuskerta on liikuntaseurassa tapahtunut liikuntasuorite. Jääkiekossa harrastuskertojen intensiteetin muutos on 11-14 vuotiailla kilpaurheilijoilla 2001 - 2012 137 krt/v => 257 krt/v. Jääkiekossa liikuntaseuroissa tapahtunut harrastuskertojen muutos 11-14 vuotiaille kilpaurheilijoille on erittäin merkittävä. Ratsastuksessa muutos on vähäinen 173=>178, taitoluistelussa myös vähäinen 252=>274, uinnissa harrastuskerrat ovat vähentyneet 235=>202, yleisurheilussa selkeä lisäys 137=>209 ja salibandyssä lisäystä 130=>143. Jääkiekossa on täällä esitetty useasti vuosien mittaan, että tulisi lähentyä taitoluistelun harrastuskertamääriä. Ikäluokkien 11-14 jääkiekon kilpaurheilijat alkavat olla nyt liikuntaseuran harrastusmäärissä taitoluistelijoiden kanssa samalla tasolla.

Taitoluistelussa on koitettu siirtyä viime vuosina määrästä tehoon, laatuun ja yksilöidympään harjoitteluun, oheiset mukaanlukien. Minä en tiennyt, vaimo kertoi, kun valmentaa SM-tason junioriluistelijoita.
Ehkä hän ei tiedä mitään oikeista määristä tai sitten haluaa uida vastavirtaan. On vain ollut huolestunut taitoluistelun drop-outeista vammojen ja kulumien vuoksi. Koittaa myös toitottaa tytöille (ja muutamalle pojalle) että pitää myös syödä ja levätä riittävästi ja oikein. Muuten ei auta harjoittelun määrä, eikä laatu.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ok. Määrät ovat nousseet dramaattisesti.
Vau, mikä tutkimustulos!
Itse voin (ja varmaan P.Sihvonenkin olisi voinut) kertoa ihan saman ilman tutkimustakin.

Mahtavaa. Harmi ettet(te) ole tuonut esiin tuota aiemmin. Minäkin olen toki tiennyt harjoitusmäärien nousseen, mutta noin dramaattiseen eroon keskiarvoissa en olisi uskonut. Mutta tosiaan hienoa, että sinulle valveutuneena jääkiekkoihmisenä tuossa tutkimuksessa ei ollut mitään uutisarvoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös