Nirvana - se suurin indie-bändi

  • 8 754
  • 28

Schadowan

Jäsen
Kun täällä on nyt omat threadit monille 90-luvun bändille, niin ajattelin avata ketjun myös Nirvanalle. Itselleni edelleen se tärkein bändi, vaikka nykyään aika harvakseltaan yhtyeen musiikkia tulee kuunneltua. Itse aloitin bändin kuuntelemisen n. 14 vuotta sitten ja kyllähän se todella kovaa silloin iski. Ensin Nevermind, In Utero, sitten Incestecidet ja Bleachit. Kun ajattelee, että bändi julkaisi elinaikanaan periaatteessa kolme studiolevyä, niin kyllähän materiaali on hemmetin tasokasta ja hyvää.
Kuten Sex Pistolsin laulajakin aikanaan sanoi: Nirvana vei ensimmäisenä bändinä punkin listoille ja avasi mahdollisuuksia monille muillekkin bändeille. Cobain oli lauluntekijänä, laulajana ja melodiatajultaan aivan kärkikastia, vaikka olikin kitaristina teknisesti keskinkertainen. Nirvana kuului myös niihin yhtyeisiin, joka kuulosti livenä paremmalta kun levyllä. Ainoa Suomen vierailu oli Ruisrockissa vuonna 1992, joka oli ns. korvauskeikka yhtyeen peruuntuneesta Lepakon keikasta.
Vaikka Nirvana myikin levyjä kuten Metallica, Aerosmith tai muut perinteiset rock-yhtyeet, on sitä vaikea laittaa samaan riviin kyseisten bändien kanssa. Nirvanan musiikki ei ollut klassista rockia/heavya, Cobain pikemminkin antistara kuin klassinen rockyhtyeen keulakuva, Nirvanassa oli tiettyä aitoutta ja asennetta, jota ei olla sen koommin nähty ja Nirvana todella oli " a breath of fresh air" 90-luvun alun musiikkibisnekselle.
Kiinnostaakin tietää, ett mitähän mieltä Jatkoajan musiikkiasiantuntijat ovat kyseisestä bändistä..

Pari helmeä youtubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=r4ruspF7Gzk Lithium (livenä Readingissa ´92)
http://www.youtube.com/watch?v=RR5Nivj1F0M Drain you
http://www.youtube.com/watch?v=SUuUX0JDDxI Oma suosikkini Aneurysm
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jostain syystä Nirvana ei ole koskaan isosti pudonnut minulle, varsinkin tätä suurinta hittiä (Smells like teen spirit) olen aina pitänyt ehkä maailman yliarvostetuimpana biisinä. Mutta tämä MTV-Unplugged -levy on sitten ihan täyttä timanttia. Jokin siinä Nirvanan soundissa on aina tökkinyt pahasti mutta akustisena taas toimii ihan perkeleen hyvin! Tuolla Unplugged-levyllähän on muutama lainabiisikin jotka yhtye saa kuulostamaan ihan kuin ne olisivat heidän omia biisejä. Tuon Unplugged-levyn ulkopuolelta minulle on oikeastaan iskenyt vain biisit Polly ja Aneurysm.

Mutta totta helvetissä tuota bändiä pitää arvostaa koska he kuitenkin toivat tuon ajan musiikkiin jotain uutta.
 
Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Kuten Sex Pistolsin laulajakin aikanaan sanoi: Nirvana vei ensimmäisenä bändinä punkin listoille ja avasi mahdollisuuksia monille muillekkin bändeille.

Eikös Nirvana kuitenkin ole grungea, eikä punkkia?

Kurt ja kumppanit jättivät musiikin historiaan luvun, mille ei ole vertoja.

Loistava bändi, loistava musiikki. Tulen ikuisesti olemaan Nirvana-fani.

Tästä päästäisiin sopivasti aiheeseen, että ilman huumeita ei synny kunnon musiikkia, mutta antaa sen nyt olla.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tästä päästäisiin sopivasti aiheeseen, että ilman huumeita ei synny kunnon musiikkia, mutta antaa sen nyt olla.
Totta, ei synnykään. Huumeet eri muodoissaan oli ehkä merkittävin yksittäinen tekijä 60-luvulla ns. rockin murroksessa kohti laajempaa ilmaisua. Sitä ennen toki jo esim. jazzin parissa on huumeet olleet ihan yleinen ilmiö.

Ihmisen luovuus on mitä on, mutta se kuitenkin yleensä on tarvinnut kaikenlaisia stimulantteja puhjetakseen täyteen kukkaansa. Se ei ole edes mitenkään luonnotonta, koska tajunnanlaajentajat on olleet mukana ihmiskulttuurissa sen varhaislapsuudesta saakka, ruokkineet ihmisen mielikuvitusta ja luovuutta. Penseä suhtautuminen näihin aineisiin on siis täysin perustelematonta, varsinkin jos sattuu pitämään tuotoksista, jotka on niiden siivittämänä syntyneet.

***

Itse Nirvanaan en osaa oikein sanoa mitään, en ole koskaan kauheasti tutustunut. Sen verran mitä on tuttua, niin aika kaksijakoiset fiilikset, mutta uskon olevan merkittävä bändi ja monelle erittäin iso juttu. Eli en dissaa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nirvana avasi grungen yleiseen tietoisuuteen rosoisella autotallisoudilla. Risaiset farkut ja repsottava puuvillapaita liitettynä epäsiistiin tukkalookkiin loivat uuden ja kiukkuisen suuntauksen kaikkien maailman väärin kohdelluiden kauhukakaroiden piireissä.

Kyllä Kurtin räkäinen ääni tosin vetosi meikäläiseenkin mutta biisien sovitukset kiehtoivat enemmän. Kuuntelen edelleen. Hyvää musiikkia.
 
Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Juu, kyllähän Nirvana aikanaan oli mullekin se tärkein bändi(oikeastaan eka, joka todella iski ja osui) ja koko tuotanto tuli kerättyä levyhyllyyn sekä Cobainin juliste seinälle. Vielä nykyäänkin Marimekkon laukussani on Cobain-aiheinen kangasmerkki pienenä tribuuttina suurelle idolille, vaikka itse orkesterin kuuntelu onkin vähentynyt huomattavasti ysärin lopulta alkaen.

Allekirjoittaneelle koko Nirvanan ja Cobainin jutussa kolahti ehkä eniten se, ettei se ollut missään perinteisessä mielessä kiiltokuvilla, tiukoilla nahkahousuilla ja permanenteilla koristeltua rock-kukkoilua, vaan erittäin päinvastoin. Itse kun pystyi sellaisena perusreppanana samaistumaan paljon paremmin Kurtin kaltaiseen antisankariin, kuin johonkin esim. Mike Monroen habituksella varustettuun riikinkukkoon. Ja pakko myös myöntää, että olihan ne risat farkut & kauhtuneet flanellit mukavia päällä ja enemmän tai vähemmän hajonneet Converset hienot jalassa. Grunge oli juuri sitä, mitä 1990-luvun alku kaipasi väljähtyneen ja muovisilta koristekasveilta löyhkäävän 1980-luvun lopun jälkeen(älkää edes kysykö mistä moinen assosisaatio=D).

Taidankin pistää Unplugged In NY:n soimaan taustalle..
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
"Grungen" yksi neljästä suuresta, sanovat... omasta puolestani, tämä on se muiden erinomaisten bändien seassa se poikkeus joka vahvistaa säännön. Monista yrityksistä huolimatta, narvana kuulostaa aina yhtä mitäänsanomattomalta. Olen useasti koettanut bändiä diggaavilta saada selvennyksen siitä, että mikä tästä tekee niin suurta, eikä kukaan ole onnistunut.

Varmaan hienoa musaa, jos tykkää.
 
Jazze Cazza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit,Detroit Red Wings,ManU
Oli jo aikakin että joku huomioi tämän loistavan orkesterin jonka ura jäi liian lyhyeksi omasta mielestäni. Suosittelen kaikille Charles Crossin Heavier than Heaven-kirjaa josta saa jotain tatsia vokalistin elämään. Itse olen perehtynyt Kurt Cobainin elämään todella paljon ja voin sanoa että kaveri kävi kovan koulun läpi elämän lapsuudesta asti ja laiffi päättyi liian aikaisin mielestäni.

http://www.youtube.com/watch?v=ul58Smlct-k
 
Morgoth

Jäsen
Itse aloitin bändin kuuntelemisen n. 14 vuotta sitten ja kyllähän se todella kovaa silloin iski.

Itse olen vasta myöhemmin oppinut arvostamaan Nirvanaa, vaikka joskus 90-luvun alussa tuli nähtyä Ruisrockissa Nirvana livenäkin, niin jotenkaan se ei silloin iskenyt. Asenne tai sellainen tietynlainen aitous on jotenkin hienointa, ilman mitään turhia teknisiä kikkailua ja egobuustailua soittotaidolla.
 
Schadowan

Jäsen
Ilmeisesti nyt on sitten ihan virallisesti julkaistu tuo Nirvanan Readingin keikka vuodelta 1992 DVD:nä. Ehkä Nirvanan koko uran merkittävin keikka, koska bändi oli monien lähteiden mukaan hajonnut sekä Courtney Love oli vajaa pari viikkoa aikaisemmin synnyttänyt Francesin, joka kaikesta epäilyistä huolimatta syntyi terveenä. Veikkaan, ettei Novoselic ja Grohl itsekään oikein tienneet mikä bändin tilanne on, koska Cobainin yksityiselämä oli aikamoista vuoristorataa (huhuja oli myös siitä, että hän olisi vetänyt yliannostukset ja olisi sairaalassa henkihieverissä jne...ironisesti hänet tuodaankin pyörätuolissa lavalle). Kyllähän tuossa keikan alussa aistii aika kovan tunnelatauksen niin bändin kuin yleisönkin osalta. Itse keikkana tuo on mielestäni "vain" hyvä, mutta taustat tuntien hieno "come-back" sen hetken suosituimmalta yhtyeeltä.

Keikan intro ja hieno sekä agressiivinen versio Breedistä:
http://www.youtube.com/watch?v=v79ISC-GKbc
 
Joo, omistan kyseisen DVD:n ja voin kyllä lämpimästi suositella kaikilla Nirvanasta vähänkään pitäville. Eeppinen keikka, ei voi muuta sanoa ja etenkin Spank Thru ja coveroitu(Fangin biisi?) Money Will Roll Right In iskevät poikkeuksellisen lujaa..
 
Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Nirvanan rumpali soittaa nyt Them Crooked Vultures bändissä. Them Crooked Vultures pari päivää sitten ilmestynyt levy on lienee tämän talven odoteimpia kun bändin jäsenillä on menneisyyttä Nirvana,Foo Fighters, Kyuss, Qotsa ja Led Zep bändeissä.
 
kovalev

Jäsen
Muistan hyvin päivän, jona kuulin tai oikeastaan luin Kurtin siirtymisestä iäisyyteen. Sen on täytynyt olla virallisesta ruumiinlöytöpäivästä seuraava tai sitä seuraava. Aamulehdessä oli hyvin lyhyt, sentään kuvalla varustettu reportaasi. Se oli aikaa ennen nettiä tai oikeastaan mitään populäärikulttuuriin viittaavaakaan tv-ohjelmaa (vai oliko Jyrki jo silloin?) MTV:tä meillä ei näkynyt.
En tiedä, vaikuttiko uutinen, mutta sairastuin melkein välittömästi, ja oli se kyllä helvetillinen järkytys. Ensimmäisenä vuosipäivänä vedettiin kaveriporukalla aivan tajuttomat kiljukoomat, ja kaverilla näkyi MTV, josta tuli koko päivän Nirvanaa.
Kurt oli aivan poikkeuksellisen lahjakas laulaja sekä Paul McCartneyn veroinen melodiavelho. Juuri rakkaus sekä Beatlesiin että Punkiin mahdollistivat upean musiikin.
 
Jyrkiä ei tuolloin vielä tainnut olla, muistaakseni ohjelma aloitettiin about 95-96. Mafian Lista-ohjelma oli varmaan ainoita musiikkiohjelmia kansallisilla tv-kanavilla. Itse heräsin Nirvanaan vuonna 1995 kesällä, kun Radio Mafialta tuli top500-biisit ikinä lähetys. Taisi olla siinä kesäloman alussa, kun top10 kerrottiin ja kakkosena listalla oli Smells Like Teen Spirit. Broidi oli jo about vuoden verran siinä kuunnellut bändiä(oli Cobainin Rooman yliannostuksen aikaan hakenut kirjastosta In Uteron). Itsellä meni siis noin vuosi siitä kun tajusin koko bändin. Joten omia muistikuvia Cobainin itsemurhasta ei ole, tai oikeastaan mistään muustakaan Nirvanaan liittyvästä sinä aikana kun bändi oikeasti oli pinnalla. Ja sepä on monta kertaa vituttanut jälkeenpäin. Tai siis ei vituta se näin fanin näkökulmasta, että elää sen hetken, kun oma suosikkilaulaja on tehnyt itsemurhan. Mahtoi olla hirveä päivä monelle fanille. Toki tuo itsemurha on monta kertaa jälkeen päin sanalla sanoen syönyt, koska Cobainilla olisi varmasti ollut paljon annettavaa musiikillisesti (suunnitteillahan oli esim. projekti Michael Stipen kanssa ja akustinen levy).

Se kannattaa myös Nirvanan tapauksessa muistaa, että bändihän teki vain kolme studiolevyä. Laadukkaiden biisien määrä levyjen määrään nähden on aika uskomaton. Biisithän ovat aika yksinkertaisia ja monilla on ehkä juuri sen takia vaikeuksia ymmärtää, että mikä tässä bändissä on niin ihmeellistä. Mutta eivät ne Beatlesinkään kolme ensimmäistä levyä sisältäneet kovin monimutkaisia sävellyksiä, mutta hemmetin hyvin ne biisit toimivat (vaikka sielläkin on täytebiisejä...no ajat olivat erilaiset 60-luvulla). Rubber Soulista eteenpäin biisit olivatkin sitten jo sävellyksellisesti aivan eri tasolla. Koskaanhan ei saada tietää mihin suuntaan Nirvana/Cobain olisi mennyt, mutta potentiaalia olisi ollut hyvin merkittäväksi bändiksi. Ei tietenkään Beatlesin tasoiseksi, mutta jokin päivitetty 90-luvun Beatlesin miniversio Nirvana olisi hyvinkin voinut olla. Tämä nyt on tätä jossittelua, jota varmaan jokaisesta edesmenneestä muusikosta/bändistä harrastetaan:)
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Se oli aikaa ennen nettiä tai oikeastaan mitään populäärikulttuuriin viittaavaakaan tv-ohjelmaa (vai oliko Jyrki jo silloin?) MTV:tä meillä ei näkynyt...
Katselin tuollloin MTV:n Ray Cokesin showta, jossa Ray kertoi uutisen että mieshenkilö on löytynyt kuolleena Cobainien talosta. Myöhemmin samassa ohjelmassa kerrottiin tieto että vainaja on tunnistettu Cobainiksi, olihan se suuri shokki.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Pikkusisko tykkäsi, minä en.

Mitenköhän tämän sanoisi nätisti... No, jotkut tietävät "mieltymykseni" Bob Dylaniin, Radioheadiin ja vaikkapa Eltoniin. Nirvanasta tykkään ihan yhtä paljon.

On se perkele että ensin soitetaan kunnianhimoisesti vuosikaudet että päästäisiin staraksi. Kopsataan Pixiesiltä kaikki kikat ja jalostetaan ne myyväksi konseptiksi. Sitten kun ollaan staroja, alkaa itkeminen. "En mä halua olla mikään vitun stara... nyyh... ennen oli kivempaa..."

Miksi vitussa sitten piti jatkaa sitä hommaa?!?! Olisit vitun luuseri mennyt raksalle duuniin tai vaikka ajamaan bussia tai lapioimaan paskaa!!! Eiku eihän sitä voi kun on herkkä taiteilijasielu blaa blaa blaa...

Harvoin on haulikonlaukaus osunut paremmin.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Harvoin on haulikonlaukaus osunut paremmin.
Saattaa olla kännitekstiä mutta alemmaksi et juurikaan olisi voinut painua.

Säälin sinua Evil.

Teki mielestäsi huonoa musiikkia ja oli "vähän tymä" niin iloitset kyseisen ihmisen kuolemasta?
 
kovalev

Jäsen
Pikkusisko tykkäsi, minä en.
On se perkele että ensin soitetaan kunnianhimoisesti vuosikaudet että päästäisiin staraksi. Kopsataan Pixiesiltä kaikki kikat ja jalostetaan ne myyväksi konseptiksi. Sitten kun ollaan staroja, alkaa itkeminen. "En mä halua olla mikään vitun stara... nyyh... ennen oli kivempaa..."

Miksi vitussa sitten piti jatkaa sitä hommaa?!?! Olisit vitun luuseri mennyt raksalle duuniin tai vaikka ajamaan bussia tai lapioimaan paskaa!!! Eiku eihän sitä voi kun on herkkä taiteilijasielu blaa blaa blaa...
Tästähän Cobain sai kritiikkiä jo eläessään.
No, kyseessä oli erittäin lahjakas, risririitainen, suorastaan neuroottinen persoona. Kyllä hän halusi listajyräksi, siitä ei ole epäilystä. Mutta samaan aikaan olisi täytynyt olla kunnioitettu taiteilija. Tämä on äärimmäisen vaikeasti täytettävä yhtälö.
Cobain otti tietoisen riskin suostuessaan siihen, että Nevermindista tuotetaan pop-levy. Niin kova oli hinku sillä hetkellä listoille. Kurt huomasi nopeasti joutuneensa oravanpyörään; ensimmäinen vastareaktio oli kieltäytyä soittamasta Teen Spiritiä keikoilla.
In Uterolla oli tarkoitus ottaa täydellinen pesäero Nevermindin tietoiseen kaupallisuuteen, mutta eihän se onnistu ihmiseltä, joka on luotu tekemään kolmeminuuttisia täydellisiä pop-lauluja. Heti avausraita Serve the Servants, vaikka alkaakin riitasoinnulla ja varsin omalaatuisella riffillä, on laulumelodialtaan aivan puhdasta "lauletaan kaikki yhdessä-poppia".
Muita vaihtoehtoja Uteron nimeksi oli: Verse, Chorus, Verse (parodiaa omista sävellyksistä) sekä I Hate Myself And I Want To Die.
Mikäli Sandfordin mielenkiintoista elämäkertaa on uskominen, Cobain oli suorastaan raivoissaan siitä, että Utero ponkaisi välittömästi listaykköseksi.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi kyllä kiva tietää, mitä tuolla indiellä nyt taas tarkoitetaan - vituttaa koko vitun sana. Nirvana ei ollut musiikkialan tekemä tuote, mutta ei kai sellaista tarvitse erikseen mainita kuin muutamien englantilaisten tusinabändien kohdalla.

Nirvana teki loistavaa musiikkia ja menee heittämällä maailman parhaiten bändien joukkoon. Punkiin lokeroiminen ei oikein myöskään toimi Nirvanan kohdalla - skaalaa riittää moneen suuntaan.

Cobain teki haulikolla itsestään 90-luvun Jimi Morrisonin, mutta ei se vähennä pätkääkään miehen musiikillisia/taiteellisia kykyjä, niin kuin ei Jim Morrisonin omaan oksennukseensa tukehtuminenkaan.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Säälin sinua Evil.
Kiitos.

Mitä pahaa siinä on että iloitsee jonkun kuolemasta? Iloitsin Freddie Mercurynkin kuolemasta, kunnes se loputon muistokonserttien tulva pönöttävine eltoneineen sai muuttamaan mieleni...

Nytkin maailma on pullollaan ihmisiä, joiden tulevasta poismenosta ilahdun suuresti. Mitäpä sitä kiertelemään. En viitsi teeskennellä kaikkia rakastavaa jeesjees-hippiä.
 
Schadowan

Jäsen
Olisi kyllä kiva tietää, mitä tuolla indiellä nyt taas tarkoitetaan - vituttaa koko vitun sana. Nirvana ei ollut musiikkialan tekemä tuote, mutta ei kai sellaista tarvitse erikseen mainita kuin muutamien englantilaisten tusinabändien kohdalla.

Nirvana teki loistavaa musiikkia ja menee heittämällä maailman parhaiten bändien joukkoon. Punkiin lokeroiminen ei oikein myöskään toimi Nirvanan kohdalla - skaalaa riittää moneen suuntaan.

Cobain teki haulikolla itsestään 90-luvun Jimi Morrisonin, mutta ei se vähennä pätkääkään miehen musiikillisia/taiteellisia kykyjä, niin kuin ei Jim Morrisonin omaan oksennukseensa tukehtuminenkaan.

Indiellä itse tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että vaikka Nirvana saavuttikin maailmansuosion, niin he eivät mitenkään olleet sellainen bändi, joka voitaisiin laittaa samaan riviin esim. Aerosmithin, U2:sen, GunsnRosesin ym. stadionbändien joukkoon. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. He olivat pieni bändi, joka teki omaa juttuaan ja se nyt sattui iskemään 90-luvun alussa hemmetin kovasti miljooniin ihmisiin. Vaikka levyt myivät yhtä paljon kuin em. bändeillä ja bändi nousi maailmanmaineeseen niin silti he aina olivat sellainen outolintu musiikkimaailmassa.

Nevermind tehtiin hieman pliisuksi (vaikka levyn ilmestyttyä Cobain oli siihen todella tyytyväinen..jos levy ei olisi myynyt niin paljoa, niin tuskin Cobainkaan olisi soundimaailmaa jne kritisoinut niin paljon) näin jälkeenpäin ajateltuna. Mutta harvalla suositulla bändillä on munaa tehdä In Uteron kaltaista levyä, varsinkaan siinä tilanteessa missä Nirvana oli. Mielestäni se on nimenomaan "indie"-levyn kuuloinen. Ei kompromisseja, Steve Albini tuottajana, todella rosoiset saundit ja biisit..Siis hyvin kaukana mistään sellaisesta mitä ison levy-yhtiön bändi tekisi. Sillehän ei tietenkään voi mitään, että Cobainilla oli melodiatajua, joka teki biiseistä tarttuvia ja sekin levyi myi miljoonia.
 
Schadowan

Jäsen
Ensi viikolla Suomeenkin rantautuu ensimmäinen virallinen Kurt Cobain dokumentti, "Montage of Heck". Finnkino näyttää dokumenttia teattereissaaan kahtena päivänä, 23.4 ja 26.4. TV-ensi ilta HBO:lla on luvassa 4.5.

Ohjaaja Brett Morgen'lla on ollut dokumenttia varten vapaa pääsy Cobainin arkistoihin ja kaiken ennakkohypen perusteella Morgen on onnistunut työssään varsin hyvin.

Traileri: Kurt Cobain Montage of Heck Official Trailer 2015 - YouTube (linkki youtubeen)
Brett Morgenin haastattelu: Brett Morgen Discusses His Authorized Kurt Cobain Documentary: Montage | Vanity Fair (linkki Vanity Fair-sivustolle)
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Tätä ollaan odotettu! Itse olen löytänyt Nirvanan vasta tässä reilu vuosi sitten, kun en edes elänyt silloin kun Cobain ampui aivonsa seinälle.. En oikein tiedä mikä niiden biiseissä iskee. Suosikkeja on mm. Lithium, Drain you, Polly.
Vaikea kuvitella kuinka iso bändi oli -90 luvulla, kun sitä itse ei ole kokenut.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Vaikea kuvitella kuinka iso bändi oli -90 luvulla, kun sitä itse ei ole kokenut.
Yhtenä suunnannäyttäjistä. Dinosaurukseksi bändi kasvoi kun Cobain läväytti itsensä. Olisiko Alice in Chainsilla onnistunut sama mikäli Layne Stayley olisi valinnut hitaan narkkari-itsemurhan sijaan aseen?
Nirvana on hyvä bändi. Paljon tullut kuunneltua ja kämppäkin oli teininä koristeltuna yhtyeen seinälipuilla.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Ei tämä nyt henkisesti ainakaan mikään indie-bändi ollut, Cobainin pakkomielteisenä tavoitteenahan oli nousta maailman tunnetuimpiin, saada kuuluisuutta ja sitten kun oli saatu roppakaupalla homma hajosikin. Myöskin ne musiikkivideot puhuu kyllä täyden kaupallisen rockmusiikin puolesta. Ja kaiken huippuna:
Vuonna 1990 Nirvana alkoi äänittää uutta albumia Nevermindia saatuaan sopimuksen levyjätti Geffenin kanssa.

Hieno yhtye kyllä omastakin mielestä, jotain hyvää tuli punkistakin. ;-) Joskin Alice in Chains on aina ollut itselle näistä se selvästi kovin levyvertailussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös