NHL-relokaatiokeskustelu & divisioonajaot

  • 299 833
  • 1 143
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Houstonista taisi olla useampikin hakija silloin viimeisimmän laajennuksen aikana, mutta sinne ei sitten jostain syystä päädytty.

Jos NHL:ää laajennetaan lähitulevaisuudessa, niin olisi ehkä jopa parempi sijoittaa laajennusjoukkueet Kanadan puolelle, sillä siellä innostus lienee suurempi heikommallakin joukkueella. Tämä kausi oli heikko, mutta esimerkiksi vaikeuksissa oleva Phoenix oli kuitenkin vuosi sitten neljän parhaan joukossa, eli lähtökohdat menestyksen puolesta olisivat varmaankin paremmat, jos joukkue esimerkiksi Seattleen siirtyisi.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Pakko on kyllä laajennusjoukkueita tulla, jos divisioonia uudistetaan niin kuin on esitetty. Eihän siinä ole mitään järkeä, että osissa divareissa on enemmän joukkueita.
Itse heittäisin ajatuksena, että laajennusjoukkue tulisi Las Vegasiin. Siellä olisi mielestäni potentiaalia, kun siellähän ei ole mitään urheilujoukkuetta 4 isosta liigasta.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Pakko on kyllä laajennusjoukkueita tulla, jos divisioonia uudistetaan niin kuin on esitetty. Eihän siinä ole mitään järkeä, että osissa divareissa on enemmän joukkueita.
Itse heittäisin ajatuksena, että laajennusjoukkue tulisi Las Vegasiin. Siellä olisi mielestäni potentiaalia, kun siellähän ei ole mitään urheilujoukkuetta 4 isosta liigasta.

Itse en näe Las Vegasissa taas potentiaalia jostakin syystä oikein ollenkaan. Jos lähdetään kahdesta tai kolmesta uudesta NHL kaupungista, niin Quebecin voi lyödä lukkoon. Näiden lisäksi on sitten Seattle ja Hamilton muut hyvät vaihtoehdot. Saskatoon varmasti pystyisi myös elättämään NHL joukkueen. Coyotesin lähtiessä Houston voisi olla hyvä lisätä juurikin. Hyvä halli ja jonkun sortin fanipohja. Ensin menettävät joukkueen ja sitten saisivatkin NHL jengin, niin varmasti olisi hyvä pohja alkaa rakentaa. Omaan silmään nämä viisi on ne, joista kaksi tai kolme uutta jengiä tulee jos on edes tullakseen.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Itse heittäisin ajatuksena, että laajennusjoukkue tulisi Las Vegasiin. Siellä olisi mielestäni potentiaalia, kun siellähän ei ole mitään urheilujoukkuetta 4 isosta liigasta.

Yksikään Big 4 -liiga ei ymmärtääkseni halua assosioitua uhkapelaamiseen, jota Las Vegas kaupunkina edustaa, joten ei taida olla lähivuosina tulossa joukkuetta Vegasiin.

Fasö kirjoitti:
Saskatoon varmasti pystyisi myös elättämään NHL joukkueen.

Ei pystyisi. Tällä hetkellä ylivoimaisesti pienin talousalue NHL:ssä on Winnipeg, jonka metropolialueella asukkaita on vähän vajaa 700 000. Saskatoonin ympäristössä asuu alle 250 000 ihmistä. Noin pieni väestöpohja ei millään riitä elättämään NHL-joukkuetta.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Itse heittäisin ajatuksena, että laajennusjoukkue tulisi Las Vegasiin. Siellä olisi mielestäni potentiaalia, kun siellähän ei ole mitään urheilujoukkuetta 4 isosta liigasta.
Itse en näe Las Vegasissa taas potentiaalia jostakin syystä oikein ollenkaan.
Olen samaa mieltä Fasön kanssa. Siihen on varmasti syynsä, miksi Las Vegasin kasinoilla nähdään muun muassa sirkusta ja nyrkkeilyotteluita, mutta isojen liigojen joukkueet eivät pelaa pitkiä runkosarjoja uhkapelikaupungissa. Ammatilaisurheilukin on viihdettä ja sillä saralla Las Vegasissa on hurja kilpailu. Lisäksi liigat saattavat hieman karsastaa joukkueen antamista kaupungille, joka hengittää uhkapeliä ja jonka historiassa mafialla on ollut niin iso rooli. Vedonlyöntisotkuilla maineen pilaaminen on liian iso riski liigoille.

Keskellä aavikkoa oleva Las Vegas ei ole perinteistä kiekkoaluetta ja sen metropolialue on vielä puolet pienempi kuin Phoenixissa. Kaupunki elää matkailijoiden tuomasta rahavirrasta ja on vaikea nähdä, että varsinkaan jääkiekkojoukkue löytäisi siellä uskollisesti peleissä käyvää katsojamassaa. Yksittäiset tähdistöotteluiden kaltaiset erikoistapahtumat ovat asia erikseen ja NHL:n palkintogaalahan onkin monena vuonna pidetty Las Vegasissa.

EDIT:
Deko olikin näköjään muutaman minuutin nopeampi.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Ei pystyisi. Tällä hetkellä ylivoimaisesti pienin talousalue NHL:ssä on Winnipeg, jonka metropolialueella asukkaita on vähän vajaa 700 000. Saskatoonin ympäristössä asuu alle 250 000 ihmistä. Noin pieni väestöpohja ei millään riitä elättämään NHL-joukkuetta.

Hieman pienempi sitten kuin luulin ja ehkä Saskatoon muutenkin liian pieni paikka NHL seuralle. Luulen silti, että Saskatoonissa löytyy tuostakin väkiluvusta enemmän väkeä halliin illasta toiseen, kuin vaikka Atlantassa oli. Siihen ei toki paljoa vaadita. Kanadassa uskon kuitenkin pienemmänkin paikan pystyvän elättämään NHL seuraa, vaikka se on sitten eri juttu haluaako NHL laajentua sellaisiin paikkoihin. Siinä on kuitenkin riskinsä. Esimerkkinä vaikka London. Mutta jos nyt Saskatoon otetaan tuosta äskeisestä listasta pois, niin Quebec, Seattle, Hamilton ja Houston. Tässä on ne minkä puolesta löisin vetoa.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Ei riitä Saskatoon pitämään pystyssä NHL-joukkuetta ja vaikka saisivat katsojia koko provinssinsa alueelta, saattaisi silloinkin tehdä tiukkaa. Onhan se jääkiekko Kanadassa tietysti todella suosittua ja katsojia varmasti riittää, mutta kun pitäisi olla sitä väestöä, josta katsojat otetaan.

Houston olisi mielenkiintoinen vaihtoehto uudeksi NHL-kaupungiksi. Iso talousalue, jääkiekolla riittää katsojia ja olisi vielä uusi markkina-alue, jonne jääkiekkoa laajentaa. Näen kaupungissa potentiaalia omissa ja myös NHL:n silmissä.

Houston, Québec City, Seattle, Hamilton ja Markham ovat kaikki ihan hyviä vaihtoehtoja laajennusjoukkueelle. Québeciin pitää kyllä saada Nordiques ehdottomasti takaisin, joten jäljelle jäisi vielä kaksi laajentumiskohdetta. Niiden valinnassa en kyllä käyttäisi minään perusteena nykymuotoisia divisioonia, vaan kaupunkien potentiaalia ylläpitää tuottavaa jääkiekkoseuraa. On typerää valita kaupunki A kaupunki B:n sijaan, koska kaupunki A on nykymuotoisille divisioonille parempi vaihtoehto, vaikka B olisi taloudellisesti parempi. Tietysti etäisyyksien kasvaessa liian suuriksi pitää alkaa jo miettimään joukkueiden tasapuolista sijoittelua kartalle.
 
Kun ajattelee Dallas Starsin vaikeuksia, niin ei kuulosta oikein houkuttelevalta hommata joukkue Houstoniin. Vaikka Starsin ongelmat ovat varmaankin enemmänkin aallonpohja loppujen lopuksi. (Luonnollisestihan Starsin siirtäminen pois Dallasista nousi esille huonoina aikoina, mutta se oli vain loogista ja inhimillistä, eikä kuitenkaan todellinen vaihtoehto).

Se onkin ihan mielenkiintoinen kysymys, että olisiko Houston taas yksi pettymys ja pään hakkaamista seinään, vai toisiko se eloa kiekkokartalle, ja lisää säpinää myös Dallasiin ja Phoenixiin.
Areena-olosuhteet ainakin olisi ihan viimesen päälle siellä.

Jotenkin Seattle kuulostaisi vähän tylsältä, mutta todella vahvalta vaikuttaa suunnitelma NHL-joukkueen perustamiseksi Seattleen. Se on varmasti NHL:n ja Gary Bettmanin suunnitelmissa, eikä luultavasti ole mitään syytä miksi Seattle ei saisi joukkuetta. Vaikka tietysti areena puuttuu, mutta on suunnitteilla...
Samoin se Quebec on aika varma. Ja Coyotesia tuskin kannattaa koittaa siirtää.

Viime vuonna tilasin eräältä kalifornialaiselta elokuvaihmiseltä pienen freelancer-työn, ja hän kertoi Jerry Bruckheimerin olevan mukana suunnitelmassa rakentaa areena Las Vegasiin, ja sinne NHL-joukkue.
Enpä sitten tiedä, onko suunnitelma miten aktiivinen tai jäissä. Pelaajat ainakin viihtyisivät siellä, mutta ei nyt vaikuta kovin todennäköiseltä se Las Vegasin joukkue. Toisaalta, se voisi elävöittää lounaan lämpimien seutujen kiekkoilua.
Mutta tuntuisi aika pahviselta... Las Vegas NHL:ssä... mieluummin vaikka Kansas City.

edit: itse asiassa kun googlettaa "jerry bruckheimer nhl", niin löytyy jonkin verran juttua aiheesta.
Tai "las vegas nhl arena", juttua: Las Vegas could soon have an NHL-ready arena - CBSSports.com

Ja kun oikein innostui googlettamaan, niin wikipediasta löytyi:
Potential National Hockey League expansion - Wikipedia, the free encyclopedia
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Atlantic-, Central- ja Pacific-divisioonat jatkavat uudistuksenkin jälkeen elämäänsä ja uutena NHL-kartalle ilmestyy Metropolitan-divisioona.

NHL introduces new division names with '13-14 schedule - NHL.com
The Atlantic Division teams are: Boston Bruins, Buffalo Sabres, Detroit Red Wings, Florida Panthers, Montreal Canadiens, Ottawa Senators, Tampa Bay Lightning and Toronto Maple Leafs.

The Red Wings have moved from the Western Conference to the East.

The Metropolitan Division teams include the three New York-area teams, New York Rangers, New York Islanders and New Jersey Devils; along with the Washington Capitals, Pittsburgh Penguins, Philadelphia Flyers, Carolina Hurricanes and Columbus Blue Jackets, who are joining the Red Wings in the move east.

The new Central Division in the Western Conference features Chicago Blackhawks, St. Louis Blues, Nashville Predators, Minnesota Wild, Colorado Avalanche, Dallas Stars and Winnipeg Jets, who are moving from the Eastern Conference to the Western Conference.

The new Pacific Division in the Western Conference includes Los Angeles Kings, Anaheim Ducks, Phoenix Coyotes, San Jose Sharks, Vancouver Canucks, Calgary Flames and Edmonton Oilers.

***

Oma veikkaukseni on, että nuo joukkueet ovat samalla aikavyöhykkeellä, mutta eri divisioonissa pelaavat Coyotes ja Avalanche.

Samalla veikkaan, että Coyotes pelaa vain neljä peliä Canucksia ja Sharksia vastaan. Edmonton ja Calgary ovat kaukana Phoenixista, mutta lähekkäin ja samalla aikavyöhykkeellä. Los Angeles ja Anaheim ovat vierekkäin ja lähellä Phoenixia. Näin ollen jäljelle jää vain San Jose ja Vancouver.

Avalanche on hankalampi ennustettava, mutta veikkaan heidän pelaavan neljä peliä Predatorsia ja Jetsiä vastaan, koska ne ovat kauimpana Denveristä. Winnipeg on vielä Kanadan puolella, mikä aiheuttaa ymmärtääkseni ylimääräisiä koukeroita joukkueen lentomatkustamiselle. Kumpikaan joukkue ei myöskään tuone mitään katsojaryntäystä mukanaan Denveriin.
Lännen matemaattisen ongelman tasoittavat joukkueet ovat ainakin ensi kaudella Colorado ja San Jose. Ei mennyt veikkaukset ihan täysin oikein, mutta voinee sanoa, että puoliksi kuitenkin. Todennäköisesti joukkueet ovat samat myös seuraavalla kaudella, koska nuo parittomat koti- ja vierasottelut pelattaneen vuoroperiaatteella kahden vuoden jaksoissa.
Koodi:
[B][U]COL[/U]		[U]SJS[/U][/B]

5 x CHI		5 x ANA
5 x DAL		5 x CGY
5 x MIN		5 x EDM
5 x WPG		5 x LAK
[B]4 x NSH		4 x PHX
4 x STL		4 x VAN

4 x SJS		4 x COL[/B]
 

Rambonator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Porin Ässät
Mitenköhän tuo Metropolitan divisioona taipuu suomeksi? Metropoliitti divisioona? On kyllä hämmentävän tyhmä nimi. Ja Atlantic divisioona joista ainoastaan kaksi joukkuetta Atlanttin valtameren rannalla. Taas melkoista touhua. Vaikka nimiähän nuo nyt vain ovat.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Mitenköhän tuo Metropolitan divisioona taipuu suomeksi? Metropoliitti divisioona? On kyllä hämmentävän tyhmä nimi. Ja Atlantic divisioona joista ainoastaan kaksi joukkuetta Atlanttin valtameren rannalla. Taas melkoista touhua. Vaikka nimiähän nuo nyt vain ovat.

Suurkaupunkien divisioona/Kaupunkialueiden divisioona miten nyt tahtoo nimen vääntää.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Atlantic-, Central- ja Pacific-divisioonat jatkavat uudistuksenkin jälkeen elämäänsä ja uutena NHL-kartalle ilmestyy Metropolitan-divisioona.

Metropolitan-divisioonassa pelaavilla joukkueilla on toisiaan vastaan pelatessa todella lyhyet matkustusmatkat verrattuna muihin. Hauska yksityiskohta sinänsä, että Pohjois-Caroliinan punaniskat on laitettu "Metropolitan"-divisioonaan... :)
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ja Atlantic divisioona joista ainoastaan kaksi joukkuetta Atlanttin valtameren rannalla. Taas melkoista touhua.

Niin ja kaikki vanhan Atlantic divisioonan joukkueet ovat jatkossa tuossa Metropolitan divisioonassa. Atlantic divisioona jatkaa olemassaoloa täysin uusilla joukkueilla. On melkoista touhua tosiaan.
 

ipaz

Jäsen
Mitenköhän tuo Metropolitan divisioona taipuu suomeksi? Metropoliitti divisioona? On kyllä hämmentävän tyhmä nimi. Ja Atlantic divisioona joista ainoastaan kaksi joukkuetta Atlanttin valtameren rannalla. Taas melkoista touhua. Vaikka nimiähän nuo nyt vain ovat.

Miksi ihmeessä noita edes pitäisi suomeksi kääntää? Nimiähän kun ne vaan ovat.
 
Suurkaupunkien divisioona/Kaupunkialueiden divisioona miten nyt tahtoo nimen vääntää.

"Metropolidivisioona" olisi minusta hyvä.

Miksi ihmeessä noita edes pitäisi suomeksi kääntää?

Siksi, että jossain Hesarin tai Aamulehden uutisessa olisi aika kornia puhua "Atlantic Divisionin" tai "Metropolitan Divisionin" voittajasta. Toivottavasti sanomalehdissä pidetään jatkossakin kielenhuollollista tasoa sen verran yllä, ettei kirjoiteta esim. "Kovalchukista", kuten tälläkin palstalla monilla on tapana. Se on suomeksi Kovaltshuk tai Kovaltšuk.
 

Ralph

Jäsen
"KJL:n (kansallinen jääkiekkoliigan) kierroksella Tyynenmeren divisioonassa Ankat voitti Kuninkaat 1-0, Karri Päärynän maalilla."

Suomennetaan pelaajat, joukkueet, divisioonat ja liigat.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Toivottavasti sanomalehdissä pidetään jatkossakin kielenhuollollista tasoa sen verran yllä, ettei kirjoiteta esim. "Kovalchukista", kuten tälläkin palstalla monilla on tapana. Se on suomeksi Kovaltshuk tai Kovaltšuk.

Oikeasta translitteroinnista mussuttaminen on kyllä pienimpiä asioita mihin kädellinen kykenee. Jos kaverin selässä ja ottelupöytäkirjassa lukee "Kovalchuk", niin kyllä se voi seisoa niin suomalaisessa lehdessäkin.
 
"KJL:n (kansallinen jääkiekkoliigan) kierroksella Tyynenmeren divisioonassa Ankat voitti Kuninkaat 1-0, Karri Päärynän maalilla."

Vaiko mieluummin näin: "Suomi selvisi jatkoon Winter Olympicsin miesten jääkiekon round-robinilta. Ratkaisuottelussa Canadaa vastaan Suomen maalintekijät olivat Teemu Selanne ja Ossi Vaananen. Quarter-finalseissa Suomi kohtaa Russian."

Usein tällaista finglishiä suoltavista (näitähän esim. NHL-fanien joukossa riittää) jää minulle vähän sellainen vaikutelma, että heillä on kova hinku olla koviakin kosmopoliitteja, mutta kuitenkaan se lontoo ei oikein tahdo kunnolla taipua.

Jos kaverin selässä ja ottelupöytäkirjassa lukee "Kovalchuk", niin kyllä se voi seisoa niin suomalaisessa lehdessäkin.

Entä jos kaverin selässä ja pöytäkirjassa lukee Коваљчук? Olisiko loogista laittaa sekin suomalaiseen lehteen?
 
Viimeksi muokattu:

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Oikeasta translitteroinnista mussuttaminen on kyllä pienimpiä asioita mihin kädellinen kykenee. Jos kaverin selässä ja ottelupöytäkirjassa lukee "Kovalchuk", niin kyllä se voi seisoa niin suomalaisessa lehdessäkin.
Nettifoorumille kirjoittava voi kirjoittaa "Kovalchuk", mutta siinä vain osoittaa ettei tiedä miten venäläiset nimet pitäisi kirjoittaa suomenkielisessä tekstissä. Lehteen kirjoittavan toimittajan sen sijaan pitäisi osata kirjoittaa nimet oikein.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Translitteroinnista on käyty tälläkin palstalla keskustelua aika ajoin. Henkilökohtaisesti itse suosin itselleni tutuinta kirjoitusasua. Esim Semin on minulle Semin eikä Sjomin. Ovetshkin taas on minulle joko Ovetskin tai Ovesckin, yleensä kuitenkin suomalaisittain Ovetshkin (ei en edes yritä saada foneettimerkkejä tähän).

Lisäksi toivon, että tulevaisuudessa jos/kun esim prinssi Charlesista tulee Englannin kuningas, niin hän olisi jatkossakin Charles eikä Kaarle, toisin kuin kielitoimiston suositus on. Tai prinssi William olisi mahdollisesti kuninkaaksi siirtymisensä jälkeen William eikä Viljami. Tai Prinsessa Victoria naapurista olisi Kuningatar Victoria eikä Viktoria jne.

Eli itselleni paras on aina se tutuin versio. Joskus se on alkuperäinen nimi, joskus se on englanniksi translitteroitu nimi ja joskus suomeksi. Vaikea tähän on sanoa nyt sitä oikeaa kantaa (jonkunhan se on määriteltävä miten esim suomeksi jokin nimi kirjoitetaan). Mutta kuinka moni tuntisi nuo edellä mainitut kuninkaalliset uusilta nimiltään omakseen, kun aikasempaa nimeä on käytetty vuosikymmenet?
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tämä translitterointipaska on kyllä yksi turhimmista asioista suomen kielessä. Joku joka ei seuraa kiekkoa sen tarkemmin sekoittaa ihan varmasti pelaajat keskenään kun yksi lähde sanoo Semin ja toinen Sjomin. Itse tiedän kyllä, miten suurimman osan venäläisen nimi taipuu suomeksi, mutta periaatteesta olen se typerä kosmopoliitti, joka sanoo Iljaa Kovalchukiksi, koska sellaisena nimi lukee selässä, kun katson peliä tai luen tilastoja. Mafialiigan pelaajat sen sijaan voitaisiin vääntää oikein, niin tietäispä ainakin, ketkä pelaa missäkin.

Mitä tulee noihin divisioonanimiin, niin nehän toimivat hyvin vanhoilla nimillään ja sitten metropolidivisioona uutena. Ja vaikka alkuun kuulostaakin nimihirviöltä, niin kyllä siihenkin tottuu. Suurin epäkohta koko touhussa on edelleen nuo erikokoiset konferenssit. Toivottavasti Seattleen ja johonkin keskisen divisioonan alueelle saataisiin pian laajennusjoukkueet.
 
Tämä translitterointipaska on kyllä yksi turhimmista asioista suomen kielessä. Joku joka ei seuraa kiekkoa sen tarkemmin sekoittaa ihan varmasti pelaajat keskenään kun yksi lähde sanoo Semin ja toinen Sjomin.

Tämä on totta, mutta itse väitän, että muoto "Kovalchuk" johtaa vähemmän lätkää seuraavia enemmän harhaan kuin suomenkielinen versio. Mielestäni tässä on vähän sellaista ajatustapaa takana, että Amerikka on jotain niin suurta ja hienoa, että meidän pitäisi jatkuvasti olla pokkuroimassa sinne suuntaan. Huvittavimmillaan touhu on silloin, kun Mertarantaa haukutaan siitä, ettei se lausu joitain slaavinimiä samoin kuin amerikkalaisselostajat, jotka lausuvat esim. Zdeno Charan ja Radek Dvořákin nimet aivan väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös