Olen nähnyt valon. Kuka olisi uskonut kauden alla, että Andy Greenestä tulee joukkueen suvereeni ykköspakki? Tai, no, ykköspakki ainakin Paul Martinin poissaolon ajaksi, mutta kuitenkin. Voiko jäänviileitä ratkaisuja tekevän pelaajan virettä muuten kuvailla liekehtiväksi tai tulikuumaksi?
Greene osui viime yönä kahdesti ja molemmat maalit ovat A-luokan opetusmateriaalia puolustajille kautta maailman.
1. maali) Maalille heitetty kiekko ottaa kimmokkeen Pitkäsen luistimesta ja lipuu Ray Whitneyn längistä Greenen ulottuville viivassa. Hän ottaa kiekon, liukuu laidasta keskelle ja kääntää rintamasuunnan maalille. Tässä välissä Rob Niedermayer ja Jay Pandolfo tekevät mallikkaan maskin maalille. Greene havaitsee tämän, pelaa karvaajana olleen Colen pienellä vartaloharhautuksella pois ja saa näin lisätilaa edetä B-pisteiden väliin yläkaarelle. Veto on raudanluja ja ennen kaikkea tarkka rannari kilpikäden puolen takakulmaan. Tätä maalia katselee ilokseen toistekin.
2. maali) Greene kuskaa ylivoimalla kiekon vauhdilla sisään alueelle keskeltä, syöttää oikeaan laitaan Pariselle. Andrew Alberts taklaa Greenen, joka nousee salamana pystyyn, jatkaa maalille ja pääsee lyömään Parisen kudin reboundin sisään Albertsin ihmetellessä maailman menoa metrin päässä tapahtumista.
Devils-fanit kenties muistavat reilun kahden vuoden taa, kun Greene tuli aivan puskista joukkueeseen ja esiintyi heti edukseen. Jo tuolloin Greenen suuntaan alettiin heitellä vertauksia muuan Brian Rafalskiin. Ja, kun yöllä katselin ottelua ja Greenen toimintaa jäällä, niin eihän tuo vertaus nyt niin kaukana ole todellisuudesta.
1) Pelaaminen viivassa on hyvin samankaltaista ja molemmilla kestää kantti pitää kiekkoa viivan tuntumassa myös paineen alla. Molemmat suosivat sumeilemattoman lämärin sijasta tarkkaa rannevetoa, mielellään ruuhkan takaa heitettynä. Greenen valikoimassa on myös helvetin kova lämäri, mutta sitä hän on käytellyt varsin säästellen.
2) Molemmat ovat erinomaisia luistelijoita ja pystyvät käyttämään aukeavan tilan hyödykseen ja tormaavat yhdessä vilauksessa omalta maalilta hyökkäysalueelle, jos huomaavat siihen tilaisuuden. Nykysäännöt suosivat Rafalskin ja Greenen kaltaisia liikkuvia pakkeja, koska heitä ei voi pysäyttää niin helposti kuin kahvakiekon kultakaudella.
3) Pieni koko rajoittaa jonkin verran menestystä puolustuspässä, mutta molemmat kompensoivat puutteitaan hyvällä liikkeellä ja oikea-aikaisilla mailakatkoilla. Yksi vastaan yksi -tilanteissa Greene ja Rafalski ovat vaikeita vastustajia. Katselkaapa muuten joskus Greeneä sillä silmällä puolustuspäässä ja sitä, miten yllätävän vahva hän on pieneksi mieheksi. Siinä on nimittäin ihan perkeleen vahvat jalat kannattelemassa muuta kroppaa.
4) Molemmilla nuorukaisilla on harva tukka.
Disclaimer: En minä yritä väittää, että Greene olisi heti parinkymmenen huippuottelun jälkeen yhtä hyvä kuin Rafalski, mutta jos hän jatkaa tällä tasolla jatkossakin, niin mikä ettei. Ja tuohon listaan ei pidä liiaksi tarttua, koska se on hyvin hyvin pintapuolinen raapaisu, pelaaja-analyysin karikatyyri.
Sitten itse ottelusta vielä pari sanaa.
Brian Rolston jäi tästä ottelusta maalin tai kaksi velkaa joukkueelleen. Devils oli juuri päässyt tukevaan 3-0-johtoon, kun Rolston ei pelaa hyökkäyssinisen tuntumassa järkevästi. Seisovin jaloin vasemmassa laidassa pönöttävä Rolston päättää heittää päätykiekon sijasta tuhoontuomitun poikittaissyötön viivaa pitkin, josta ei löydy yhtään Devils-pelaajaa kuin vaihtoaitiosta. Sutter poimii karkin, polkee matkoihinsa ja onnekas veto muuttaa suuntaa sekä Fraserin mailasta että jalasta ja yllättää Brodeurin.
Tästä maalista Canes voimaantui ja Devils menetti otteen aivan suotta. Okei, maali tuli lopulta onnekkaan pompun kautta, mutta kyllä Rolstonin olisi pitänyt olla vastuuntuntoisempi, varsinkin, kun Canes oli juuri saatu ajettua pieneen kurimukseen.
Canesin toinen maali tuli parin minuutin päästä tästä ja se olikin sitten vähän hienompi osuma: Pitkänen heittää pystysyötön Jussi Jokiselle Devils-hyökkääjien väliin. Jokinen ylittää sinisen, heittää kiekon vasemmasta laidasta rynnistävälle Ruudulle, jonka unelmakuti yläkulmaan yllättää Brodeurin hanskakäden puolelta. Mike Mottaun olisi periaatteessa pitänyt ottaa Ruutu, mutta hän joutui ikävään välikäteen, koska hänen olisi tavallaan pitänyt tilanteessa pelata myös Jokinen pois. Hyvin Jokinen luki tilanteen ja käytti Mottaun pienen epäröinnin hyväkseen. Canes-selostajat puhelivat, että tämä olisi harjoiteltu kuvio, jota nimenomaan Canesin finskit käyttävät. Ehkä joku Canes-asiantuntija voi valaista lisää, onko näin.
Ja, kun Canes saa pariin minuuttiin pari maalia Devilsiä vastaan, niin loput voi melkein arvata. Loput toisesta erästä ja leijonanosa kolmannesta erästä pyörittiin Devilsin alueella ja Prudential Center huokui kylmää hikeä. Onneksi Brodeur oli terävänä Bryce Salvadorin ja Andy Greenen johtaman pakiston kanssa ja Devils kesti lopulta Staalin, Ruudun ja kumppaneiden lähentelyt.
Tositoimiin palannut Cam Ward ei joutunut kolmannessa erässä töihin kuin vasta erän puolivälin jälkeen. Herran paras torjunta oli patjatorjunta poikittaisliikeestä Vladimir Zharkovin terävään rannekutiin kohti takakulmaa.
Muuta pientä:
- Bryce Salvador selvisi säikähdyksellä kaaduttuaan pää edellä laitaan avauserässä, kun Erik Cole taklasi häntä selästä, vahingossa tosin. Salvadorin maatessa jäässä Cole olikin tyystin maansa myyneen näköinen ja huolissaan, koska hän itse loukkaantui vaarallisesti vastaavanlaisessa tilanteessa. Salvador palasi onneksi toisessa erässä kehiin.
- Patrik Elias teki uransa 299. maalin.
- Molemmilla joukkueilla oli myös muutama tolppaveto. Canesista tolppia kilautteli Matt Cullen ja Devilsistä taasen Mottau ja Rolston.
Ottelun tähdet:
*** Andy Greene. Taas kerran upea esitys. Viimeisteli kaksi maalia, joissa molemmissa Greene oli ohjaksissa ja omalla liikkeellään loi itselleen maalipaikan. Muisti myös puolustaa.
** Tuomo Ruutu. Teki paitsi näyttävän maalin, mutta oli myös tuttuun tapaansa herhiläisenä ympäri kaukaloa ja auttoi tunnollisesti myös puolustajia.
* Rob Niedermayer. Puolusti Staalia ja Whitneytä vastaan epäkiitollisessa roolissa. Voitti aloitukset huimin lukemin 18-5 ja kruunasi iltansa tekemällä neljännen maalin tyhjiin.
Otteluraportteja löytyy Star-Ledgeristä ja Bergen Recordista
Muuta luettavaa: Go Greene
Salvador ei kanna kaunaa Colelle
Pari sanaa Martyn viimeisimmästä ennätysjahdista
PS. Rakas ystävämme Gulittin blogi ei tällä hetkellä ole tavoitettavissa ilman pientä kikkailua, koska palvelin estää Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevat yhteydet. Mutta ei hätää: Ultrasurf auttaa vierotusoireissa. Tuon maksuttoman pikku kikkulan asentamisen jälkeen sivut aukeavat.
Greene osui viime yönä kahdesti ja molemmat maalit ovat A-luokan opetusmateriaalia puolustajille kautta maailman.
1. maali) Maalille heitetty kiekko ottaa kimmokkeen Pitkäsen luistimesta ja lipuu Ray Whitneyn längistä Greenen ulottuville viivassa. Hän ottaa kiekon, liukuu laidasta keskelle ja kääntää rintamasuunnan maalille. Tässä välissä Rob Niedermayer ja Jay Pandolfo tekevät mallikkaan maskin maalille. Greene havaitsee tämän, pelaa karvaajana olleen Colen pienellä vartaloharhautuksella pois ja saa näin lisätilaa edetä B-pisteiden väliin yläkaarelle. Veto on raudanluja ja ennen kaikkea tarkka rannari kilpikäden puolen takakulmaan. Tätä maalia katselee ilokseen toistekin.
2. maali) Greene kuskaa ylivoimalla kiekon vauhdilla sisään alueelle keskeltä, syöttää oikeaan laitaan Pariselle. Andrew Alberts taklaa Greenen, joka nousee salamana pystyyn, jatkaa maalille ja pääsee lyömään Parisen kudin reboundin sisään Albertsin ihmetellessä maailman menoa metrin päässä tapahtumista.
Devils-fanit kenties muistavat reilun kahden vuoden taa, kun Greene tuli aivan puskista joukkueeseen ja esiintyi heti edukseen. Jo tuolloin Greenen suuntaan alettiin heitellä vertauksia muuan Brian Rafalskiin. Ja, kun yöllä katselin ottelua ja Greenen toimintaa jäällä, niin eihän tuo vertaus nyt niin kaukana ole todellisuudesta.
1) Pelaaminen viivassa on hyvin samankaltaista ja molemmilla kestää kantti pitää kiekkoa viivan tuntumassa myös paineen alla. Molemmat suosivat sumeilemattoman lämärin sijasta tarkkaa rannevetoa, mielellään ruuhkan takaa heitettynä. Greenen valikoimassa on myös helvetin kova lämäri, mutta sitä hän on käytellyt varsin säästellen.
2) Molemmat ovat erinomaisia luistelijoita ja pystyvät käyttämään aukeavan tilan hyödykseen ja tormaavat yhdessä vilauksessa omalta maalilta hyökkäysalueelle, jos huomaavat siihen tilaisuuden. Nykysäännöt suosivat Rafalskin ja Greenen kaltaisia liikkuvia pakkeja, koska heitä ei voi pysäyttää niin helposti kuin kahvakiekon kultakaudella.
3) Pieni koko rajoittaa jonkin verran menestystä puolustuspässä, mutta molemmat kompensoivat puutteitaan hyvällä liikkeellä ja oikea-aikaisilla mailakatkoilla. Yksi vastaan yksi -tilanteissa Greene ja Rafalski ovat vaikeita vastustajia. Katselkaapa muuten joskus Greeneä sillä silmällä puolustuspäässä ja sitä, miten yllätävän vahva hän on pieneksi mieheksi. Siinä on nimittäin ihan perkeleen vahvat jalat kannattelemassa muuta kroppaa.
4) Molemmilla nuorukaisilla on harva tukka.
Disclaimer: En minä yritä väittää, että Greene olisi heti parinkymmenen huippuottelun jälkeen yhtä hyvä kuin Rafalski, mutta jos hän jatkaa tällä tasolla jatkossakin, niin mikä ettei. Ja tuohon listaan ei pidä liiaksi tarttua, koska se on hyvin hyvin pintapuolinen raapaisu, pelaaja-analyysin karikatyyri.
Sitten itse ottelusta vielä pari sanaa.
Brian Rolston jäi tästä ottelusta maalin tai kaksi velkaa joukkueelleen. Devils oli juuri päässyt tukevaan 3-0-johtoon, kun Rolston ei pelaa hyökkäyssinisen tuntumassa järkevästi. Seisovin jaloin vasemmassa laidassa pönöttävä Rolston päättää heittää päätykiekon sijasta tuhoontuomitun poikittaissyötön viivaa pitkin, josta ei löydy yhtään Devils-pelaajaa kuin vaihtoaitiosta. Sutter poimii karkin, polkee matkoihinsa ja onnekas veto muuttaa suuntaa sekä Fraserin mailasta että jalasta ja yllättää Brodeurin.
Tästä maalista Canes voimaantui ja Devils menetti otteen aivan suotta. Okei, maali tuli lopulta onnekkaan pompun kautta, mutta kyllä Rolstonin olisi pitänyt olla vastuuntuntoisempi, varsinkin, kun Canes oli juuri saatu ajettua pieneen kurimukseen.
Canesin toinen maali tuli parin minuutin päästä tästä ja se olikin sitten vähän hienompi osuma: Pitkänen heittää pystysyötön Jussi Jokiselle Devils-hyökkääjien väliin. Jokinen ylittää sinisen, heittää kiekon vasemmasta laidasta rynnistävälle Ruudulle, jonka unelmakuti yläkulmaan yllättää Brodeurin hanskakäden puolelta. Mike Mottaun olisi periaatteessa pitänyt ottaa Ruutu, mutta hän joutui ikävään välikäteen, koska hänen olisi tavallaan pitänyt tilanteessa pelata myös Jokinen pois. Hyvin Jokinen luki tilanteen ja käytti Mottaun pienen epäröinnin hyväkseen. Canes-selostajat puhelivat, että tämä olisi harjoiteltu kuvio, jota nimenomaan Canesin finskit käyttävät. Ehkä joku Canes-asiantuntija voi valaista lisää, onko näin.
Ja, kun Canes saa pariin minuuttiin pari maalia Devilsiä vastaan, niin loput voi melkein arvata. Loput toisesta erästä ja leijonanosa kolmannesta erästä pyörittiin Devilsin alueella ja Prudential Center huokui kylmää hikeä. Onneksi Brodeur oli terävänä Bryce Salvadorin ja Andy Greenen johtaman pakiston kanssa ja Devils kesti lopulta Staalin, Ruudun ja kumppaneiden lähentelyt.
Tositoimiin palannut Cam Ward ei joutunut kolmannessa erässä töihin kuin vasta erän puolivälin jälkeen. Herran paras torjunta oli patjatorjunta poikittaisliikeestä Vladimir Zharkovin terävään rannekutiin kohti takakulmaa.
Muuta pientä:
- Bryce Salvador selvisi säikähdyksellä kaaduttuaan pää edellä laitaan avauserässä, kun Erik Cole taklasi häntä selästä, vahingossa tosin. Salvadorin maatessa jäässä Cole olikin tyystin maansa myyneen näköinen ja huolissaan, koska hän itse loukkaantui vaarallisesti vastaavanlaisessa tilanteessa. Salvador palasi onneksi toisessa erässä kehiin.
- Patrik Elias teki uransa 299. maalin.
- Molemmilla joukkueilla oli myös muutama tolppaveto. Canesista tolppia kilautteli Matt Cullen ja Devilsistä taasen Mottau ja Rolston.
Ottelun tähdet:
*** Andy Greene. Taas kerran upea esitys. Viimeisteli kaksi maalia, joissa molemmissa Greene oli ohjaksissa ja omalla liikkeellään loi itselleen maalipaikan. Muisti myös puolustaa.
** Tuomo Ruutu. Teki paitsi näyttävän maalin, mutta oli myös tuttuun tapaansa herhiläisenä ympäri kaukaloa ja auttoi tunnollisesti myös puolustajia.
* Rob Niedermayer. Puolusti Staalia ja Whitneytä vastaan epäkiitollisessa roolissa. Voitti aloitukset huimin lukemin 18-5 ja kruunasi iltansa tekemällä neljännen maalin tyhjiin.
Otteluraportteja löytyy Star-Ledgeristä ja Bergen Recordista
Muuta luettavaa: Go Greene
Salvador ei kanna kaunaa Colelle
Pari sanaa Martyn viimeisimmästä ennätysjahdista
PS. Rakas ystävämme Gulittin blogi ei tällä hetkellä ole tavoitettavissa ilman pientä kikkailua, koska palvelin estää Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevat yhteydet. Mutta ei hätää: Ultrasurf auttaa vierotusoireissa. Tuon maksuttoman pikku kikkulan asentamisen jälkeen sivut aukeavat.
