Niin. Jotenkin aina koen, että ei mulla ole oikein validiteettia tulla tähän ketjuun, kun olen ollut saman naisen kanssa 27-vuotta eli pidempään kuin keskivertojatkislaisen ikä on. Naimisiin muuten mentiin 24-vuoden seurustelun jälkeen, että sellainen harkinta-aika meillä. Mitä minä siis tietäisin sydänsuruista tai naisista, kun olen ollut yhden ja saman kanssa yli puolet elämästäni. Jos nyt sananen tai pari kuitenkin sallittakoon.
Ensiksi siihen lehtijuttuun missä mies otti ex-vaimonsa ja tämän uuden kumppanin luokseen asumaan homeremontin ajaksi, niin voisin hyvin kuvitella tekeväni myös itse niin. Tämä uusi mies saisi toki olla ulkona lämmitetyssä koiratarhassa yönsä ja minä ja silloinen ex- vaimoni nukuttaisiin sisällä. Ja aamulla "vahingossa" päästäisin koirat pihalle ja ne ei kyllä tykkäis hyvää, kun joku vieras olisi heidän reviirillään. Luonnollisesti maksaisin lääkärikulut ja olisin pahoillani kun hyvät aikeeni kääntyivät perseelleen. Ja perkele kun ambulanssillekin tulin vielä antaneeksi paniikissa väärän osoitteen.
Ja täällä jokin aika sitten muutama nimimerkki pohti rikkoutuneen suhteen jälkeen sitä, kuinka kauan menee että uskaltaa taas luottaa naisiin. Älkää tuollaisia miettikö. Ihan oikeasti. Ei tässä elämässä voi oikeasti luottaa kuin yhteen ihmiseen ja se olet sinä itse. Eläkää parisuhteessa niin, että ette myy sieluanne ja kohdelkaa kumppanianne kaikella sillä rakkaudella ja arvostuksella kuin vain osaatte. Näillä pelimerkeillä kun elää ja jos jää silti musta pekka käteen, niin voi jatkaa pää pystyssä eteenpäin kohti seuraavaa satamaa. Jos ei myy sieluaan ja kohtelee toista hyvin, niin mahdollisen eron tullessa ei ole mitään syytä ruoskia itseään.
Vaikka olen ollut tosiaan pitkään parisuhteessa ja olemme kyllä kasvaneet yhteen erilaisten koettelemusten kautta, niin edelleen se onni ja autuus on riippumaton vaimon tekemisistä. Se löytyy omasta sydämestä ja tavasta kohdata elämä. Joka päivä.