Ghostasin mä itsekin nuorena poikana tyttöjä treffien jälkeen, koska se oli helpompaa kuin selittely.
Uutta matoa vaan koukkuun.
Itsellä ero tuli kohdalle keväällä, 20vuotta yhdessä. Siitä podettiin sitten vitutusta ja surua tovi, vitutusta ehkä välillä vieläkin.
mutta sitten ne naisasiat
marraskuun alussa lähdin baariin nopeiden kännien jälkeen(paloi käpy eräästä syystä exään).
siinä tuli illan mittaan tanssittua ja vietettyä iltaa. Sitten perkele ravintolaan tuli nainen, en jumalauta saanut silmiä irti ja näin kävi vähän ehkä toisinkinpäin. No minä siinä esittäytymään: sunnuntai hyvää iltaa. Ai sie oot nönnönnöön(ex) mies, tai siis ex-mies, tuli sieltä vastapalloon. Toivotin illan jatkot naureskellen ja tilasin juomaa. Hetken päästä tuli viesti: moi. Ihmettelin tovin keneltä, kunnes näin tämän naisen puhelimen kanssa. Kohta tuli viesti: lähdetäänkö?
sunnuntai aamupäivä oli pitkällä ennenkuin pääsin kotio saakka.
Siinä tarinoidessa selvisi jotta exäni on hänen esimiehensä….(liittyy tarinaan oleellisesti)
Seuraavalla viikolla joitakin viestejä puolin ja toisin, saatoin olla aktiivisempi. Sitten perjantaina tuli ylläri: lapset lähtevät kuulemma isälleen ja haluaisinko mennä käymään. Haluaisi luoda minusta kuvan myös selvinpäin. Totta helvetissä menin.
No, siinä sitten nähtiin useamman kerran muutamaan viikkoon. Ihan yhdessä oloakin, eikä vain sängyssä vietettyä aikaa.
Monta kertaa mainitsi kyllä tänäkin aikana, jotta ahdistaa kyllä nähdä minun exää töissä. Sitten oli 2 peräkkäisenä päivänä paljon tekemisissä exäni kanssa. Tuli viesti: hän ahdistuu niin paljon jotta ei pysty, niin ei pysty. No ei olla sitten nähty.
Viihdyin helvetin hyvin tämän naisen kanssa ja minä ymmärsin jotta hän myös minun ja hän käytti sanaa me.
Vituttaa edelleen ja välillä rankasti. En ollut tuollaista ajatellut, mutta niin vain kävi ja sitten ei käynyt.
En jaksa tähän ikään kyllä enää mitään vitun kymmeniä deittejä, joko ollaan kiinnostuneita tahi sitten ollaan kavereita. Ja yhden yön hommat ei jaksa hirveästi kiinnostaa.
Näinkö sitä haluaa vielä jonkun pitkäaikaisen suhteen, kas perhana, ehkä sitä ei osaa olla yksin.
Vähän riippuu, mutta jos minulle olisi tullut joskus matkan varrella tilaisuus päästä heiluttelemaan peittoa jonkun silloisen esimiehen ex-rouvan kanssa, niin olisihan tuo saattanut olla vähintään pikantti lisä. Tai kuten @Nordis edellä totesi, jännää se ainakin olisi ollut.Siinä tarinoidessa selvisi jotta exäni on hänen esimiehensä….(liittyy tarinaan oleellisesti)
Joo myönnetään, olen se paksu poika. Tai no en nyt enää niin, käytän M-koon paitoja nykyään. Mutta pitkään olin. Vähän jo luovuin toivosta, olen varmaan ollut viimeksi ihastunut joskus 15-16-vuotiaana (nyt mittarissa 25). Tai en edes sillain mitään kaivannut, kun ajattelin, ettei ole oikein saumoja mihinkään. Mikä on sinänsä vähän hassua, harrastan kuitenkin kilpaurheilua, olen korkeasti koulutettu ja varallisuusnäkymäni ovat hyvät, pukeudun hyvin ja osaan olla puhelias ja näin. Toki hieman yhä löysää on vyötäröllä, mutta sille on tekosyynsä. Tietysti alkoholissa on vähän se, että olen yleensä illanistujaisissa smashed af ja joko sekaisin tai lopen kyllästynyt siinä vaiheessa kun päästään baariin. Ja sit on vähän muita juttuja, mutta niihin on tuossa tietysti lähiaikoina tulossa muutoksia.
Itse ketjun aiheeseen, niin siis olin jo vahvasti jämähtänyt jotenkin tuohon tiettyyn mindsetiin. Ettei mitään ylimääräisiä tarvita, minä teen mitä huvittaa. Minulla on vähän se, että en kiinnostu muista ihmisistä kovin helposti. Siis tulen oikeasti melkein kenen tahansa kanssa hyvin juttuun, mutta eihän minulla ole oikein pysynyt edes peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverit kuin morjestustuttuina. Yliopistolta sentään jäi sellainen tietty kaveriporukka sen verran tiiviiksi, että jotain varmaan tulee hommailtua jatkossakin ja on tullutkin. No en päässyt vielä tässäkään itse aiheeseen, mutta ehkä nyt on tullut selväksi, etten ole aktiivinen ihmissuhteiden etsijä eikä minulla ole ns. romantiikan puolella kummempia kokemuksia.
Niin sitten yksi työaamu kävi niin, että pomo soitti ja sain työparin, joka meikäläisen piti samantien perehdyttää töihin sisään. Itsekin olin vielä tuolloin opiskelija ja hän noin vuoden verran perässä opinnoissaan. Ei siinä sen ihmeempiä, juteltiin siinä niitä näitä siinä kesällä ja samaten syksyllä. Ehkä vähitellen ovat palaverit alkaneet venyä ja enemmän menty ohi aiheen. Livetilanteita on ollut sattuneen maailmantilanteen takia varsin vähän, mutta joka tapauksessa toinen osapuoli on aktiivisesti hakeutunut samoihin tilaisuuksiin. Ehkä toki siksi, että olen tuttu, voi se niinkin olla. Ja esimerkiksi kerran minulla oli hieman kurkku kipeä, niin en ehtinyt sanoa asiasta mitään, eikä se äänessä juuri omaan korvaani kuulunut, mutta asiaan kiinnitettiin luurien toisesta päästä huomiota.
Sitten tuossa oli firman pikkujoulut, niin siellä oli hyvin moninaisia manöövereitä joilla päätyi useamman kerran samaan pöytään jutteluetäisyydelle ja lopulta meikäläinen raahattiin puoliväkisin tanssilattialle. Meikäläinen alkoi olla aika smashed sitten loppuyöstä, mutta muistan ainakin pitkän halauksen ja jotain hankalasta poikaystävästä, joka saikin sitten seuraavalla viikolla lähtöpassit. Meikäläinen sössötti siinä kohtaa iltaa muistaakseni, että sehän ei ole minun asia millään lailla. Sitten siinä oli jotain, että on jotain vaihtoehtoja ollut ja minä olisin yksi niistä jne.
Hitaana hämilleen menneenä pirkkalaispoikana olen tätä tilannetta mutustellut nyt parisen viikkoa ja lupasin tarjota lounaat, josko voisi käydä asioita läpi vähän selvemmin päin. Mutta minusta on kyllä mukavaa, että on sellaisia kavereita, joille voi ihan kaikkea mitä mieleen tulee niin vuodattaa. Että ihan kaverilinjakin minulle käy, koska tämä oli kuitenkin sellainen henkisesti voimaannuttava ja itsetuntoa vahvistanut kokemus. Mutta käy toki muutkin linjat, että vähän on sillain jännällä tavalla perhosia vatsassa. Tavallaan ekstraa kaikki, en ole ruskean kirjekuoren harrastajia. Tai muutenkaan, no, no joo.
Minulle käy viestien kanssa usein niin, että lukaisen ne whatsappin esikatselusta ja pyyhkäisen ilmoituksen pois, tällöin ei tule lukukuittaustakaan. Tarkoituksena vastata, kun on hetki aikaa. Mietin usein vastauksenkin valmiiksi. Ja sitten huomaan neljän päivän päästä etten ole viestiä kirjoittanutkaan, vaikka olen ollut näreissäni ettei toinen ole vastannut hyvin pohtimaani tekstiin. Kyseessä ei ghostaus, vaan keskittymishäiriö.
. Suosittelen nimimerkkiä @sunnuntai vaivaamaan itseään vielä vähän tällä asialla ja tunnustelemaan, olisiko naisella arvostusta korrektia itsepintaisuutta kohtaan. Voi olla, että kohta taas voisi pystyä.
Rehellisyys on vaikeaa, jos ei ole aidosti sinut oman itsensä ja tekemistensä kanssa, tai ei tiedä itsekään varmaksi toimivansa rehellisesti itselleen. Tarkoitan tällä sitä, että jos aidosti tietää, että ei halua olla jonkun kanssa tekemisissä mistä hyvänsä syystä, niin sen asian sanominen tälle toiselle on lopulta hyvin helppoa, kun pystyy kohtaamaan sen mahdollisen pettymyksen reaktion, mikä toisessa tällöin nousee. Minkä hyvänsä reaktion. Jos se tunne ei kuitenkaan ole aito, mistä hyvänsä syystä, esimerkiksi siksi, että tykkää pelata pelejä tai pyöritellä jotain ”mahdollisesti kiinnostuneiden / kiinnostavien miesten rinkiä”, niin rehellisyydelle ei ole sijaa; tuolloin menettäisi asemansa homman pyörittäjänä. Ainakin omassa mielessään. Oman pitkän liittoni jälkeen deittailin jonkin verran ja ainoastaan pari kertaa kävi niin, että kumpikaan ei treffien jälkeen ilmoittanut toiselle yhtään mitään. Omalta osaltani voisin perustella tätä sillä, että mitään kipinää ei missään vaiheessa syntynyt eikä tuntunut ja koko tapaaminen tuntui lähinnä kiusalliselta, kun keskustelun aiheita piti puoliväkisin keksiä. Myönnän, että olisi ollut suoraselkäisempää ja rehellisempää sanoa asiat suoraan, mutta toisaalta kun sitä suurempaa mielenkiintoa tai ainuttakaan viestiä ei tullut myöskään toiselta osapuolelta, niin kumpikin oli samaa mieltä jatkosta ja kumpikaan ei lopulta menettänyt tuossa mitään. Useammin kuitenkin kävi niin, että treffeillä oli jopa ihan kivaa (mutta vain ihan kivaa), jolloin tuntui paremmalta sanoa joko suoraan siinä treffien lopussa, että tämä ei taida oikein johtaa mihinkään, tai sitten jälkikäteen käydä viestien välityksellä se keskustelu, että oli kiva tutustua, mutta tässä elämäntilanteessa etsin jotain muuta kuin mitä meidän välillämme on. Ja toki sitä tapahtui myös toisin päin, eli että itselläni oli mielenkiintoa nähdä uudemmankin kerran, mutta vastapuolella ei. Ja kyllä se tuntuu ikävältä kuulla se itse suoraan, mutta toisaalta taas myös hyvältä, koska sitten ei käytä energiaansa johonkin, mikä ei vain toimi ja onnistu.Näin olen asian ajatellut hoitaa. Vielä ei ole tullut lentopallomailasta, niin kokeillaan josko sitten hitaasti hyvää tulee. Ja eipä tässä sinäänsä hävittävää ole, eikä tarvitse murehtia jotten vaivaa nähnyt.
Tapahtuuko tuota ghostaamista ihan niinkuin aikuistenkin elämässä, vai onko vain nuorten juttu? Itse näin 44vuotiaana uutena sinkkuna varsin ihmettelee tuollaista toimintaa. Jos ei halua olla tekemisissä niin eikö sitä vaan voi sanoa. Ainakin minä mielummin kuulen suoraan jotta voin painua v****n, kun alan leikkimään ihme pelejä.
Pakko kyllä myöntää jotta tässä iässä 20vuotisen parisuhteen jälkeen on kyllä aika helvetin ulapalla tämän päivän naisasioissa, tiiä sitten oonko ikinä kartalla ollutkaan...
Tuohon sinun tilanteeseesi sanoisin, että jos ghostaaminen on tälle kaverillesi normaali toimintatapa, niin hänelle ei kannata antaa liikaa huomiota eikä käyttää määräänsä enempää energiaa. Tuollainen ihminen ei tule muuttumaan niin kauan kuin on olemassa niitä, joilta sitä huomiota halutessaan saa. Vakka kantensa valitsee.
Oon varmaan omega-friendzoned, mutta on tässä pari päivää viestitelty melkein non stop kaikenlaista. Tai mistä minä mitään zoneista tiedä, en ole ylipäätään tällain tekstaillut kenellekään jotain 10+ vuoteen. Tosi inspiroivaa, jotenkin tullut kipinää kaikenlaiseen harrastamiseen mikä on jäänyt vähän sellaisen tyhjänpanttina makoilun ja mm. tänne paskapostaamisen alle. Tai siis en ole mitään harrastamatta, mutta kaikenlaista pientä hyödyllistä ja kehittävääkin voisi tehdä.
Varsinkin tietty kun muutan kunnon ekaan omaan taloon ensi vuoden puolella, muttei se tässä sillain hirveästi ole mielessä pyörinyt. Mutta siinä voi sitten toteuttaa.
E: Ehkä en ihan täysin ole.
Kannattaisiko ottaa seuraava askel ja tavata vapaa-aikana ihan elävässä elämässä ja katsoa, miten silloin menee yhdessä?Ainakin oon nyt puolivirallisesti kaveri enkä vaan työkaveri. Sinänsä tietty olis outoo viestitellä työkaverin kanssa aamusta aamuyöhön joka päivä. Vai olisko? Ainakin on ihan hauskaa.
Kannattaisiko ottaa seuraava askel ja tavata vapaa-aikana ihan elävässä elämässä ja katsoa, miten silloin menee yhdessä?
Sitten vaan toimeksi ensi vuonna.Joo varmaan vuodenvaihteen jälkeen kun ollaan taas samalla paikkakunnalla. Ja samassa läänissä.
Mutta uskon et menis hyvin, koska ei olla työjuttuja muutenkaan puhuttu juuri yhtään.
Miten tämä homma sitten pitäisi avata pojille? Joudut opettelemaan tämän hommelin joka kerta uudelleen. Ja vieläpä niin, että voi olla, että joudut opettelemaan tämän joka ilta uudelleen. Mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi huomenna.
Vähemmästäkin nuori jannu ahdistuu! Seikkailunhaluisille tämä on tietenkin fantsua, mutta monella voi mennä sormi suuhun, kun sinne pitäisi mennä ihan jotain muuta.
Ja täytyy muistaa ettei saa pistää peliä sekaisin älyttömällä paineistamisella menttaalipuolelle. Mitä rennommin sen paremmin. Ei niitä huippupelejä ole koskaan pilkun tarkoilla etukäteissuunnitelmilla pelattu, reagointipeli on tässä lajissa se kaiken a ja o.Ihan perusjuttuna kertoa asia niinkuin se on: Jos et ole superlupaus niin ensimmäinen aikuistenpeli menee enemmän tai vähemmän vituiksi aina. Pitää yrittää parantaa, yleensä lihaksen kunto on ekalla kerralla herkällä ellei ole naputellut keskaria naamioon ennen peliä, viinaa en suosittele, muisti menee. Pikkuhiljaa se taso nousee ja se oma perussuoritus sieltä löytyy, riittää runkosarjassa. Sitten jos ja kun käy tuuri ja pääsee tasokkaampaan liigaan niin sitten pitää oikeesti yrittää kaikkensa, tiesvaikka saisi pidempää lappua kouraan.
Tiesithän myös, että miehillä seisoo aina kun tarvitsee? Tilanteesta riippumatta, kun nainen haluaa seksiä niin mies on välittömästi heppi ojossa valmiina tositoimiin. Esileikit on vain naisia varten.Tämä oli kyllä aika paksua tuubaa, mitä helvettiä. Ettäkö miehet eivät ole yksilöitä ja kiihotu/tykkää erilaisista asioista? Jep jep.
Osalla menee pitkän lapun kanssa kesälomakausi pitkäksi ja meno on sitten sen näköistä tosipeleissä. Nainen yleensä päätyy jossain vaiheessa miettimään täällä niin hyvin laitetulla tavalla, että eikö se osaa vai eikö sitä vaan kiinnosta.Ihan perusjuttuna kertoa asia niinkuin se on: Jos et ole superlupaus niin ensimmäinen aikuistenpeli menee enemmän tai vähemmän vituiksi aina. Pitää yrittää parantaa, yleensä lihaksen kunto on ekalla kerralla herkällä ellei ole naputellut keskaria naamioon ennen peliä, viinaa en suosittele, muisti menee. Pikkuhiljaa se taso nousee ja se oma perussuoritus sieltä löytyy, riittää runkosarjassa. Sitten jos ja kun käy tuuri ja pääsee tasokkaampaan liigaan niin sitten pitää oikeesti yrittää kaikkensa, tiesvaikka saisi pidempää lappua kouraan.
En nyt hirveästi viitsisi lähteä asiaa enempää avaamaan, mutta onko kohtalotovereita? Puoliso haluaa muuttaa toiseen kaupunkiin (ja minut mukaansa onneksi), mutta itselläni ei ole pienintäkään halua sinne. Asia on ollut vahvasti pinnalla vuoden ajan, eikä yhteisymmärrykseen olla päästy. Paljon hankalampaa asiasta tekee yhteinen lapsi, joka lähtisi puolison mukaan ilman että pystyn käytännössä mitään asiaan sanomaan (tämä hänen itsensä suusta).
Haluan asua lapseni kanssa samassa kodissa, mutta tuntuu aivan järjettömältä muuttaa pitkän matkan päähän ihan vain koska tuntuu siltä. Työt ja kaikki, koko elämä käytännössä itselläni täällä nykyisessä kaupungissa. Onko tähän edes muuta ratkaisua kuin alistua ja suostua, jotta voin asua lapseni kanssa? Enkä halua siis erota muutenkaan, kaikki on muuten suhteessa hyvin. Tämä on ainoa ristiriita, valitettavasti erittäin rankka sellainen.
Eihän se voikaan niin olla, mutta kun vain on. Toki saisin täydet tapaamisoikeudet yms. ja mahdollisesti vuoroviikoin asua lapsen kanssa (enkä edes tiedä suostuisiko tähänkään, koska sekin on kuulemma henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, minkä tavallaan ymmärrän täysin). Silti, en tosiaan halua erota enkä varsinkaan eroon lapsesta.
Tosiaan muuten unelmaliitto, siksikään en sitä haluaisi rikkoa edes tällaisen asian takia. Mutta kun tuo mahdollinen tuleva asuinpaikka olisi minun kriteereilläni huomattavasti huonompi kuin nykyinen, enkä tiedä pystynkö olemaan onnellinen siellä. Yritän ajatella lapsenkin parasta ja laittaa hänet omien tunteideni edelle tässä. Mutta silti.
En ymmärrä miten muut saavat ratkottua vastaavat tilanteet tyydyttävällä tavalla. Kaikki muut ristiriidat ovat aina ratkenneet puhumalla ja sen jälkeen toimimalla. Tästä ei tule sopua millään.
Jep. Olisi kiva tietää mitä siellä uudessa kaupungissa on, vai onko edes mitään? Sain sen käsityksen, että on vain joku naisen päähänpisto.Onko nainen siis löytänyt työpaikan uudesta kaupungista? Ja sinulla siis on hyvä työpaikka nykyisessä asuinpaikassa? Ja ilmeisesti kaikki kaverit sun muutkin jutut ja tämä uusi paikka johon olisitte muuttamassa, niin on kaukana? Kuulostaa omituiselta, että nainen kuvittelee sinun jättävän vaan kaiken muun hyvän hänen ja lapsen lisäksi elämästä ja muuttavan jonnekkin muualle.