Raipe on siitä lähtien, kun palasi vuonna 1996 ollut eriarvoinen muun porukan kanssa. Raipe on ikoni, legenda, jumalaa suurempi. Omat kesäharjoitukset, ei paperille kirjoitettuja sopimuksia jne.
Raipelle tämä voidaan suoda ja erityisasema antaa, koska Raipe ei kuuna kullan valkeana käytä sitä itsensä jalustalle nostamiseen tai muiden eriarvostamiseen. Ottanut syyn niskoilleen koko joukkueen huonoista esityksistä ("Me ei vaan voiteta, kun mää en pysty pelaan paremmin."), vuodattanut hikeä ja verta joukkueen hyväksi.
Minun mielestäni oli hyvä, että se joka Currelle soitti, oli nimenomaan Raipe. Se Raipe, jota Curre peluutti Tukholman MM-finaalissakin Suomen todellisena ykkössentterinä, se Raipe, joka oli Curren kanssa jokaisissa kisoissa, se Raipe, joka nauttii edelleen Ruotsissa suurta arvostusta ja se Raipe, joka on Ilveksen kapteeni, ikoni ja legenda. Vastaanotto Currelta on varmasti ollut huomattavasti helpompi ja parempi kuin se, että sinne olisi soittanut ventovieras Juha Hautamaa tai vielä ventovieraampi Esa Honkalehto.
Tarinankertoja sanoi, että suomalainen malli on opeteltu armeijassa, ja niinhän se on. Siksi suurempaan arvoon asian nostaa se, että Curre EI ole suomalaisesta management by perkele-maailmasta, vaan ruotsalaisesta diskuteramöteallaharrolig-kulttuurista, jossa esimies-alainen hierarkia ei ole niin suora ja jäykkä kuin Suomessa.
Ja jos jollekulle oikeasti jäi epäselväksi Raipen rooli, niin kannattaa tutustua Vaatimattomuuden lyhyeen oppimäärään. Valoittaa kummasti tyhmempääkin.