Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 112 397
  • 24 186

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Sinänsä toki on myös jännä juttu, että Ruotsin valtiontalous on ylijäämäinen, vaikka mamut ovat niin kalliita kansantaloudelle.

Niin ajatella että maan talous on hyvässä kunnossa kun eihän niillä ole juurikaan suuria mailmanlaajuisesti toimivia firmojakaan jotka tuottaisivat rahaa ja verotuskin on todella kevyttä. Eli eiköhän ne slummeissa asuvat taitajat ole tässä se syy hyvään talouteen.


Edit. Vähän viime vuoden tilastoa työllisyydestä
Työttömyys vähenee Ruotsissa kokonaisuudessaan – maahanmuuttajien joukossa kasvaa - Suomen suurlähetystö, Tukholma : Ajankohtaista
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Niin, Suomessa muu kuin humanitäärinen maahanmuutto on ollut ja tulee olemaan ensisijaista, jos et ole sattunut huomaamaan. Viime vuosi oli poikkeus.

Väitän, että Ruotsi on hyötynyt myös humanitäärisestä maahanmuutosta, jota kautta maahan on tullut ~kymmenkertainen määrä väkeä suhteessa Suomeen pitkällä aikavälillä.

Niin, Suomessa on muutaman vuoden ehtinyt olla työperäistä maahanmuuttoa, rakentavaa toimintaa, ehkä Viron riistoa.Saman tyylistä kehitystä, mitä suomalaiset loivat Ruotsiin viisi-kuusi-seitsemänkymmentäluvulla.

Humanitäärisen maahanmuuton kustannuksia ruotsalainen kansankoti maksaa yhä enemmän, eivät ne autopalot, Malmon ja Göteborgin ammuskelut, rikollisjengien syntyminen johdu kai ruotsalaisen yhteiskunnan välinpitämättömyydestä, eikä ainakaan voi vedota työttömyyteen.
Suomessa kaikki maahanmuutto, töitä tai turvapaikkaa hakevat rinnastetaan mediassa samaan kastiin. Kusetusta mielestäni. Minä en ole maahanmuuttovastainen, minulla ei ole mitään ulkomaan eläviä , ei Allahia nöyränä palvovia, ei ortodoksejakaan vastaan. Putinin palvojia kyllä karsastan.
Mutta se, että nuoret, nuorehkot afgaani-, irakilais- eritretialais- tai somalimiehet tätä kansankuntaa seuraavan kymmenen, tai edes kahdenkymmenen vuoden kuluessa nostaisivat samalla tavalla kuin jugomiehet ja suomalaiset naiset sekä miehet tekivät Ruotsissa, en vain pysty uskomaan. Humanitäärinen maahanmuutto pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan on kuluerä. Voimavaraksi näistä ei ole, koulutus tuottavaksi toimijaksi on liian kallista. Kaarnaveneistä on pitkä polku tekoälyn kehittämiseen. Ja jatkuvaan etnisissä ravintoloissa illastamiseen ei duunarilla ole ollut varaa ennenkään.
Haloo Helsinki, meillä maalla ei tienata kolmea tonnia kuussa! Ainakaan me lukuisat tyhmät ihmiset emme sitä tee. Kiva se on Ylen toimittajien elvistellä, esittää hyvää ihmistä toisten rahoilla, olla niin paljon parempia.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätäkin casea on yritetty kovasti pitää saksalaisen maton alla. Pikkujuttu kuulemma, "ei ylitä kansallista uutiskynnystä." Jos viitsisi, voisi tietysti studeerata kuinka moni saksalaismedia raportoi jutusta kun se tapahtui, ja kuinka moni raportoi kun selvisi kuka oli pidätetty syylliseksi epäiltynä. Jos kiinnostus lakkaa kun epäilty on väärää kansanryhmää, kyseessä on tietynlainen harhautus.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No, kun katsotaan Ruotsin väestöpyramidia ilman siirtolaisuutta ja siirtolaisuuden kanssa, huomataan jännä juttu.

Ruotsi olisi väestön ikääntymisen suhteen täysin Suomen tilanteessa ilman maahanmuuttoa, tämä heijastuu osaltaan myös työmarkkinoihin, joissa Ruotsin työllisyysaste on merkittävästi Suomea parempi.

Kerro tästä lisää, miten maahanmuutto näkyy Ruotsin parempana työllisyysasteena ottaen huomioon että Ruotsin mamuilla on huonompi työllisyysaste kuin Suomessa keskimäärin?

Sinänsä toki on myös jännä juttu, että Ruotsin valtiontalous on ylijäämäinen, vaikka mamut ovat niin kalliita kansantaloudelle.

Tuo on todella jännää, melkein yhtä jännää kuin se että Suomen talous on alijäämäinen vaikka voitimme U20 mm-kisat. Nyt hereillä!

Väitän, että Ruotsi on hyötynyt myös humanitäärisestä maahanmuutosta, jota kautta maahan on tullut ~kymmenkertainen määrä väkeä suhteessa Suomeen pitkällä aikavälillä.

Laitatko lukuja tämän väitteen tueksi?

Niin, Ruotsissa on huomattavasti Suomea järkevämpi eläkejärjestelmä, jossa itse maksetaan omat eläkkeet, eikä Suomen tapaan odoteta työssäkäyvien ikäluokkien kuittaavan laskun.

Ruotsissa on toki heikompi väestöllinen huoltosuhde tällä hetkellä, johtuen lähinnä heidän pidempi-ikäisyydestä, mutta Ruotsi olisi täysin nesteessä tällä hetkellä ilman maahanmuuttoa.

Tämä vaatii kyllä selvitystä...

Jos maksetaan itse omat eläkkeet, miksi Ruotsi on nesteessä ilman maahanmuuttoa?

Miten Ruotsissa on heikompi väestöllinen huoltosuhde?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, kun katsotaan Ruotsin väestöpyramidia ilman siirtolaisuutta ja siirtolaisuuden kanssa, huomataan jännä juttu.

Ruotsi olisi väestön ikääntymisen suhteen täysin Suomen tilanteessa ilman maahanmuuttoa, tämä heijastuu osaltaan myös työmarkkinoihin, joissa Ruotsin työllisyysaste on merkittävästi Suomea parempi.

Sinänsä toki on myös jännä juttu, että Ruotsin valtiontalous on ylijäämäinen, vaikka mamut ovat niin kalliita kansantaloudelle.

Puhutko nyt siis Ruotsiin menneistä 1900-luvun siirtolaisista vai 2000-luvulla menneistä maahanmuuttajista, vai vertaatko näitä peräti keskenään kun katsot Ruotsin kansantaloutta? Unelma höttöläisiltä kuulee usein tämän vertauksen, ''mut ku suomalaiset siirtolaisetkin otettiin Ruotsissa avosylin vastaan'', varmaan näin olikin. Eroina Suomen tai muiden 1900-luvun siirtolaisilla vs. Ruotsin nykyisillä maahanmuuttajilla oli työllisyysasteen lisäksi mm. seuraavat asiat:

1. Suomalaiset eivät olleet vastaavalla tavalla yliedustettuina Ruotsin rikostilastoissa. Etenkin seksuaalirikoksissa näkyy selkeä yliedustus, kuten monissa muissakin maissa.

2. Suomalaiset eivät polttaneet öisin autoja, heitelleet kiviä palokunnan ja poliisien päälle, tai rakentaneet omia ''no go zonejaan'' jonne poliisit, valtion turvallisuuden takaajat eivät ole tervetulleita. No go zonet eivät tarkoita mitään vaihtoehtomedian kuvaamia alueita joissa heitellään kranaatteja ja riehutaan 24/7, mutta useat eri tiedotusvälineet ovat itse käyneet paikanpäällä toteamassa, haastatellen mm. paikallisia, ettei esim. Malmön monilla asuinalueilla (mamuja jopa 80-90% väestöstä) paikalliset uskalla öisin mennä ulos, autojen poltot ovat monilla asuinalueilla aivan joka öisin tapahtuvaa. Rakennusten seinille on maalattu unelmaan sopivia iskulauseita jotka kertovat mm. ''poliisien tappaja pääsee paratiisiin''. Jos vuonna 2011 Ruotsissa tilanne oli tämä: Sweden no go areas for firemen. interview - YouTube , niin mikähän siellä on tilanne nyt 5 vuoden päästä, kun maahanmuuttajat ovat lisääntyneet selvästi, eivätkä entisetkään ole vieläkään (tuskin koskaan) integroituneet yhteiskuntaan.

Surullisinta on että Ruotsissa syytetään pelkästään toisiaan näistä autojen poltoista ja muista, no onhan se toki omalla tavallaan alunperin heidän oma vika. Kuitenkin, maahanmuuttajille tarjottiin samat oltavat (osin jopa paremmat) kuin tavalliselle kantaväestön kansalaiselle, mutta kummasti ne Ruotsin työttömät ja tyytymättömät eivät pahemmin polttele autoja ja kivitä palomiehiä. Voisiko olla että kulttuuri ja genetuaaliset erot ovat massiiviset, niin massiiviset että kokonaisuudessaan kotouttaminen on täysin mahdotonta. Tämän hetken Suomessakin jossa on n. 300 000 työtöntä, on edes niiden kunnollisten ja pätevien maahanmuuttajien vaikea päästä töihin. Mut ootellaan hei kunhan ikäpyramidi tekee tehtävänsä, sitten nämä meidän kotoutuneet maahanmuuttajat lähtevät töihin kuin nappia painamalla, keräilevät rauhassa voimia siihen asti, aivan kuten mm. Ruotsissa ja Ranskassa on tapahtunut, eiku.. Attaque violente entre migrants Métro Stalingrad 14 avril 2016 Paris 10è - YouTube

Törmäsin joku aika sitten jonkun ruotsalaisen (Expressen?) lehden tekemään haastatteluun, jossa kristillisen kirkon naispappi kertoi ehdottaneensa kirkolleen, että he ottavat ristin, sekä jeesuksen kuvat pois kirkosta, jotta muslimit tuntisivat itsensä paremmin tervetulleeksi myös kirkkoon. Eikö koko kirkko olisi sama vaihtaa moskeijaan? Ja Sharia lakia sitten 10 vuoden sisään voimaan eiks je, Britanniassa joissakin suurissa muslimiyhteisöissä käytetään jo valmiiksi Sharia lakia, siitä on ilmeisesti juuri tällä hetkellä Briteissä menossa joku laajempi selvitys jossa haetaan ratkaisua siihen, ettei tietyt muslimiyhteisöt vaikenisi esim. naiseen kohdistuvasta väkivallasta. Missä suvakeilla ylipäätään menee se raja, vaikka mamut onnistuisivat parantamaan Suomen ikäpyramidin aiheuttamaa huoltovajetta jossain määrin, mutta samalla raiskaavat ja mellastavat reilusti kantaväestöä enemmän, niin hyväksyttäänkö nuo mahdolliset haitat vaan hiljaa? Kuinka kallis hinta unelmasta ollaan valmiita maksamaan? Eikö Suomella saa olla oikeutta valita, kenen varaan se rakentaa tulevaa yhteiskuntaansa? En odota näihin kysymyksiin vastauksia, kunhan funtsin.
 
Viimeksi muokattu:

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Tätäkin casea on yritetty kovasti pitää saksalaisen maton alla. Pikkujuttu kuulemma, "ei ylitä kansallista uutiskynnystä." Jos viitsisi, voisi tietysti studeerata kuinka moni saksalaismedia raportoi jutusta kun se tapahtui, ja kuinka moni raportoi kun selvisi kuka oli pidätetty syylliseksi epäiltynä. Jos kiinnostus lakkaa kun epäilty on väärää kansanryhmää, kyseessä on tietynlainen harhautus.

Mietin vaan että millainen älämölö alkaisi jos takijänä olisi ollut saksalainen mies ja uhrina turvapaikanhakija?? Aina myös jaksetaan hokea että nämä ovat yksittäistapauksia vaikka tutkimusten mukaan erot ovat hurjia suhteutettuna kantaväestöön.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paitsi, että suomalaiset nimenomaan olivat yliedustettuna rikostilastoissa, tutustu vaikka sanonnan "en finne igen" etymologiaan.

Kiitos, tutustun lisää, mutta en usko että löydän tuloksia jotka edelleenkään näyttäisivät että Suomen siirtolaiset olisivat olleet vastaavalla tavalla yliedustettuna esim. seksuaalirikoksissa. Se että kommentoit ainoastaan yhtä kohtaa tekstissäni, vihjaa minulle että muu osa tekstistä osui monilta osin naulojen kantoihin.

Tätäkin casea on yritetty kovasti pitää saksalaisen maton alla. Pikkujuttu kuulemma, "ei ylitä kansallista uutiskynnystä.

Tästä tuli mieleen että ylittyisiköhän Suomen valtamedioiden uutiskynnys jos tämänkaltaisissa maahanmuuttajien joukkotappeluissa Attaque violente entre migrants Métro Stalingrad 14 avril 2016 Paris 10è - YouTube vastakkain olisivatkin vaikkapa uusnatsit keskenään, tai uusnatsit ja maahanmuuttajat. Epäilen että ylittyisi. Tämän jälkeen YLE voisi pitää lisää A2-iltoja joissa varoiteltaisiin myös Suomen äärioikeiston lisääntyneestä uhasta. Studioon keskustelemaan oman kansan lyttyyn haukkumiseen erikoistunut Jari Tervo, ja koominen osuus olisi taattu.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Syyriassa sotaan osallistuvat USA ja Venäjä ovat varmaan tosi pahoillaan tilanteesta jossa Espanjan, Italian ja Turkin kautta virtaa jatkuvasti pakolaisia Eurooppaan, siellä johtajat katsoo Syyrian ja Irakin sodan siviilien uhrilukuja, pyyhkii kyyneleitä setelinenäliinoilla ja toisella kädellä näppäilee talouslukuja taskulaskimiin, sekä antaa pommitus käskyjään. No ei sentään, tokihan he haluavat ratkaista Syyrian sisällissodan, sehän onnistuu helpoiten sillä, että kaksi maailman johtavaa valtiota pommittaa kilpaa eri osapuolia Syyriassa. USA:n iskulause lähi-itää koskien tuntuu olevan ''If you cant solve it, just fucking bomb it''. Toimi Irakissa ja Afghanistanissa loistavasti, terrorismin vastainen sota on voitettu, ja varsinkin Irakissa linnut laulaa, kukat kukkii ja kansa istuu räjähtämättömien pommien päällä ja juo teetä. Terassit puutarhatuoleineen katosivat pommien tieltä, mutta kansa on yhtenäisempi kuin koskaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Täysin aiempaan keskusteluun liittymätön kommentti. Hyppäsin yksityisautoilijan kuplasta muutamaksi päiväksi bussin käyttäjäksi. Tunnustan hämmästyneenä eri tavoin valtaväestöstä poikkeavien runsautta. Paikkakunta siis Lahti.

Maailma on erilainen joukkoliikenteestä katsottuna.
 

Tuamas

Jäsen
@Warrington Ei, vaan tekstisi oli niin moneen kertaan nähty käytännössä copy/paste, etten jaksa alkaa vääntämään. Samat jutut samoine linkkeineen on nähty tässä ketjussa n+1 kertaa.

Kunhan nyt otti silmään noin räikeä virhe, joka vähän niinkuin söi lopputekstin perusteet.

Ps. Kun nyt näitä "varppina natseista kirjoitettaisiin enemmän" tässä toistuu, niin kulnka moni muistaa taannoin lukeneensa isoja lööppejä porukasta nimeltä NSU?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Warrington Ei, vaan tekstisi oli niin moneen kertaan nähty käytännössä copy/paste, etten jaksa alkaa vääntämään. Samat jutut samoine linkkeineen on nähty tässä ketjussa n+1 kertaa.

Ei ollut kyllä millään tavalla edes käytännössä copy/pastea, mutta kyllä, varmasti samantyyliset jutut ovat tässäkin ketjussa toistuneet. Meitä nykyistä maahanmuuttoa kritisoivia kun taitaa olla aika paljon, meitä jotka eivät ole uusnatseja tai rasisteja, ja jotka ovat valmiita auttamaan apua tarvitsevia, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Kunhan nyt otti silmään noin räikeä virhe, joka vähän niinkuin söi lopputekstin perusteet.

Edelleenkään en näe virhettä, kun kirjoitin ''vastaavalla tavalla yliedustettuina'' niin tarkoitin edes suurinpiirtein vastaavia lukemia, en edelleenkään ole löytänyt yhtään tilastoa joka kertoisi että suomalaiset siirtolaiset olisivat olleet esim. väkivaltarikoksissa, tai varsinkaan seksuaalirikoksissa läheskään samoissa suhdanneluvuissa kuin Ruotsin 2000-luvun maahanmuuttajat.

Kuten sanoin, se että näissä keskusteluissa näkee usein tätä että pitkissä teksteissä jossa on paljon haitallisia kohtia maahanmuuttajia koskien, revitään se yksi kohta sieltä tekstistä ja jatketaan keskustelua siitä, niin se kertoo minulle tietynlaisesta tosiasioiden ummistamisesta. Tämä on edelleen puhtaasti minun näkemys ja kokemus.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
@Daespoo En mä nyt ala sulle kaivamaan jokaista tilastoa, lue nyt alkuun vaikka tuo linkkaamani Oden kaksiosainen kirjoitus, pääset hyvään alkuun.

Ei Tuamas, sinä esitit suoria väitteitä ja nyt on aivan vitun turha heilutella käsiä ja linkitellä Odea. Faktaa kehiin väitteiden tueksi tai vaihtoehtoisesti ole mies ja myönnä että tuli heitettyä puhdasta mutua.

Paitsi, että suomalaiset nimenomaan olivat yliedustettuna rikostilastoissa, tutustu vaikka sanonnan "en finne igen" etymologiaan.

Ja linkkiä kiitos. "en finne igen" on varmasti kaikille tuttu fraasi mutta laitatko nuo väittämäsi yliedustetut rikostilastot tänne ettei jää pelkäksi punavihreäksi tuuleen huuteluksi.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
En ole aivan varma, onko ketju oikea, vai lasketaanko Hesari nykyään valemediaksi, mutta laitetaan tämä islamofobinen oksennus kuitenkin nyt tänne.

"KULUVALLA viikolla Britanniassa yli 300 naista vaati islamiin nojaavien sharia-tuomioistuimien sekä muiden vastaavien elimien kieltämistä. Asialla eivät olleet ketkä tahansa naiset. He olivat niin sanottujen kunniamurhien aiottuja uhreja tai uhrien sisaria, pakkoavioliittojen entisiä morsiamia sekä perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Suurin osa vetoomuksen allekirjoittaneista naisista on muslimeja, mutta eivät suinkaan kaikki. Joukosta löytyy muidenkin Britannian vähemmistöuskontojen edustajia"

"Jotkut ovat vähätelleet sharia-tuomioistuimien muodostamaa ongelmaa. Heidän mukaansa ei ole voi olla vahingoksi, jos imaamit ratkovat perheoikeuden kiistoja. Ei voi muka olla vahingoksi? Menkööt kertomaan naisille, joiden oikeuksia sharia-istuimet ovat polkeneet. Sharia panee miehet ja naiset täysin eri asemaan.
"

Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta (Helsingin Sanomat 18.12.2016)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuoret selvittäneet välejään useana iltana Helsingin rautatieasemalla - Poliisi lisää partiointia

"– Poliisin tietojen mukaan kyseessä on ollut eri etnisistä taustoista tulevien nuorten välienselvittely. Mukana vaikuttaisi olevan myös jonkinlaista kostonkierrettä, kun ensin joku on lyönyt toista osapuolta, niin seuraavana päivänä hyökätään porukalla toisen osapuolen kimppuun, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta.

Suurin osa tappeluissa mukana olleista on alaikäisiä, mutta mukana on ollut myös täysi-ikäisiä nuoria. Poliisi on ottanut epäiltyjä kiinni paikan päältä."

Tälläistä tämä nyt on.

 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Nuoret selvittäneet välejään useana iltana Helsingin rautatieasemalla - Poliisi lisää partiointia

"– Poliisin tietojen mukaan kyseessä on ollut eri etnisistä taustoista tulevien nuorten välienselvittely. Mukana vaikuttaisi olevan myös jonkinlaista kostonkierrettä, kun ensin joku on lyönyt toista osapuolta, niin seuraavana päivänä hyökätään porukalla toisen osapuolen kimppuun, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta.

Suurin osa tappeluissa mukana olleista on alaikäisiä, mutta mukana on ollut myös täysi-ikäisiä nuoria. Poliisi on ottanut epäiltyjä kiinni paikan päältä."

Tälläistä tämä nyt on.
Rikkautta se vaan on.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Onko monikulttuurius vitsaus vai hyvän mielen tuoja, hyvän ihmisen illuusion lähde?
Uskonnot yhdistetään monikulttuuriuteen. Meilläpäin on tietysti pruukattu katsoa sujuvasti pääsiäis- ja joulumenoja samalla kunnioituksella, vaikka hartauteen ei olisikaan intoa. Ulkoministerin katoliset aborttinäkemykset ovat mielipahaa toki aiheuttaneet, mutta katolistenkin kanssa pystymme elämään, paavin pienistä sanoista innostumaan. Ekumeniaa, mutta sitähän ei oikeaksi monikulduuriksi tietenkään koeta, koska se nyt on vain näitä länsimaisia tylsiä juttuja.

Sen sijaan shiia- ja sunnisuuntausten voisi olettaa olevan monikulttuurinen, rikastava mielenkiintoinen tekijä kaikkien kulttuurien ymmärtäjien maailmassa. Ainakin ovat saaneet useissa paikoissa maanpäällisen elämän helvetilliseksi, jolloin paratiisi kuulostaa yhä hienommalta ja monet sinne kohtuullisen nuorena singahtavatkin. Minkäänlaista 'ikumeenista' lähentymistä tuskin ikuna tapahtuu.

Islam on hieno uskonto, runollinen suorastaan. Ja sen harrastajat ovat tosiaankin ihanan monikulturelleja tulkitsijoita, mielenkiintoisia persoonia jokaikinen, koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
"Jotkut ovat vähätelleet sharia-tuomioistuimien muodostamaa ongelmaa. Heidän mukaansa ei ole voi olla vahingoksi, jos imaamit ratkovat perheoikeuden kiistoja. Ei voi muka olla vahingoksi? Menkööt kertomaan naisille, joiden oikeuksia sharia-istuimet ovat polkeneet. Sharia panee miehet ja naiset täysin eri asemaan."

Muistelisin että tässäkin ketjussa on aihetta käsitelty ja ym. asennetta on löytynyt. Voin toki muistaa väärinkin.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Eipä ole ennen katsottu tarpeelliseksi tuoda armeijan rekka-autoja barrikadeiksi Turun kaduille, että turvataan joulurauhan julistaminen. Ennemminkin varmaan herätti kauhistusta ja hämmennystä tämä tilaisuus, kun oli poliisiautoja, vilkkuvaloja, tiesulkuja, sotilaita ja armeijan vihreitä rekka-autoja.
Joulurauha julistettu Turusta – poliisilla erittäin järeät turvatoimet - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

Tää on sitä rikkautta ja joulurauhaa kun ihmiset saavat elää pelossa. No sellaisia me suomalaiset ollaan ettei ikinä tiedä josko Pertti ajaisi rekalla ihmisten päälle.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Voi tätä rikkautta. Wanha viisas sanonta: "maassa maan tavalla." - onko tällä enää mitään merkitystä? Ei taida olla.
Joulurauhan julistusta oli turvaamassa puolustusvoimat. Poliisi on tehnyt virka-apu pyynnön riskikartoituksen takia. Eli oli olemassa jonkinlainen terroriuhan mahdollisuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös