Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 106 128
  • 24 186

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ongelmallista on luukuttaa tuota sanomaa koko Kontulaan koulun ämyreistä. Sinänsä asioista kertominen vaikkapa esimerkkien avulla on ok, mutta on ongelmallista, jos näitä esimerkkejä tykitetään sitten ulos ilman kontekstia (konteksti tuskin välittyy koulun ulkopuolelle).

No, en osaa edelleenkään huolestua, jos asia näin meni:

Vesalan koulun rehtorin Jari Puurilan mukaan usean eri uskontokuntia edustavan oppilaan sekä opettajan yhdessä suunnittelema alle kymmenen minuutin kertomus Ramadanin vietosta. Aamunavauksen aikana soitettiin pätkä islamilaista rukouksen lausuntaa, joka oli kuulunut koulun kovaäänisistä koulun pihamaalle.

Tuli tuosta mieleen, että pidin silloin joskus esihistoriallisena aikana aamunavauksen. Aihetta ei tarvinnut kertoa etukäteen, joten tein lyhyen esitelmän Jimi Hendrixistä. Kun kysyin, onko Jimi jeesuksen ja jumalan kuva, ja pistin soimaan Hey Joen, rehtori käänsi kovaäänisistä virrat pois ja ilmoitti, että se oli viimeinen pitämäni aamunavaus.
 
Tuamas

Jäsen
Aivan käsittämätöntä vinkumista, aamunavauksessa kerrotaan ramadanista ja rajakit ovat huutamassa islamisaatiota.

Onneksi elämämkoulusta oli vapaa päivä, niin pojat pääsivät paikalle kertomaan oman kantansa koululaisille.
 
Tuamas

Jäsen
Kouluissa on opetettu jo mun peruskouluaikana 80-luvun alussa islamista ja ramadanista. Ei meillä silti rukouskutsuja kaiuttimista soitettu, eikä lienee nytkään tarve.
Käsittämätöntä vinkumista on kuulunut myös suvivirren laulamisesta koulun tilaisuuksissa, onko tuossa jotain eroa? Kenties parempaa vinkumista?
Sitäpaitsi, kouluikäiset lapset eivät vietä ramadanin aikana paastoa, eli miten tuo noihin lapsiin yleensä koulussa vaikuttaa? Mikä tekee tarpeen tuolle tiedotustilaisuudelle?

Eli tämä yhden muutaman kymmenen sekunnin? mittaisen rukouskutsun soittaminen on jokin ongelma?

On siinä eroa, toisessa tilaisuudessa kerrotaan uskonnosta A sekä soitetaan esimerkinomaisesti ilmeisesti pätkä rukouskutsusta? ja toinen on koulun juhlatilaisuudessa esitetty uskonnollissävytteinen kappale johon lähtökohtaisesti odotetaan oppilaiden ottavan osaa.
Ts. toisessa kerrotaan uskonnosta ja toisessa odotetaan uskonnolliseen lauluun osallistumista.

Toki olen sitä mieltä, että suvivirsivinkuminen on kiihkeiltä ateisteilta turhaa kiukuttelua, joka toki voitaisiin ratkaista laulamalla suvilaulu.

Pointti lienee kertoa lapsille ramadanista syystä X, olisiko joku mamulapsi halunnut pitää aiheesta esitelmän?

Koululaitoksemme on yleisestikin yleissivistävä, jolloin siellä useinkin kerrotaan asioista jotka eivät välttämättä vaikuta oppilaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Tuskin kukaan näkee kyseisen rukouksen ongelman ytimenä. Huolestuttavaa on pikemminkin se mihin suuntaan ollaan menossa & tää rukous on loistava esimerkki. Voin kertoo et yksikään arabimaa ei ikinä soittais Isä Meidän rukousta vastaavassa tilanteessa.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Kouluissa on opetettu jo mun peruskouluaikana 80-luvun alussa islamista ja ramadanista. Ei meillä silti rukouskutsuja kaiuttimista soitettu, eikä lienee nytkään tarve.
Käsittämätöntä vinkumista on kuulunut myös suvivirren laulamisesta koulun tilaisuuksissa, onko tuossa jotain eroa? Kenties parempaa vinkumista?
Sitäpaitsi, kouluikäiset lapset eivät vietä ramadanin aikana paastoa, eli miten tuo noihin lapsiin yleensä koulussa vaikuttaa? Mikä tekee tarpeen tuolle tiedotustilaisuudelle?

Tämä on kyllä huvittavaa.. sama porukka joka vikisee suvivirren pahuudesta. Puolustaa hirveällä kiihkolla islamin ilosanomaa... voisi äkkinäinen ajatella että ovat kyseisen uskonsuunnan ihmisiä. Itse vartuin ortodoksi perheessä ortodoksina eikä minua kyllä häirinnyt millään tapaa suvivirret tai muutkaan kouluissa käydyt muiden uskontojen hihhuloinnit. Eikä silloin edes kyselty haluanko osallistua vai en. Eikä häiritse nykyäänkään kun käyn lasteni laulamia joululauluja luterilaisessa kirkossa kuuntelemassa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Voin kertoo et yksikään arabimaa ei ikinä soittais Isä Meidän rukousta vastaavassa tilanteessa.

Mitkään saudi-arabiat, bahrainit, syyriat tai muut diktatuurit ja roistovaltiot eivät ole eivätkä tietenkään saa olla minkäänlainen benchmark sananvapaus-, ihmisoikeus-, yksilönvapaus- tai koulutuskäytäntökysymyksiä arvioitaessa. Tai ylipäätään juuri missään asiassa. Tämä pitäisi kai olla aivan selvä juttu kaikille.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Joillekin se näyttää olevan ongelma. Iso tai pieni. Ovatko he jotenkin huonompia ihmisiä, koska tuollainen mielipide?
Koululaitoksessa tosiaan kerrotaan näistä, tunneilla opetussuunnitelman mukaan. Riittänee tässäkin asiassa.
Ymmärtäisin erillisen tiedotuksen tarpeen esim. alaluokilla, jos lapset osallistuisivat paastoamiseen ja täten aiheutuisi ihmettelyä mikseivät islamin uskoa tunnustavat nyt syö ruokailussa ja rukoilevat pari kertaa koulupäivän aikana. Nythän näin ei ole.
8 vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat velvoitettuja paastoamaan, ainakin joissain arabimaissa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tämä on kyllä huvittavaa.. sama porukka joka vikisee suvivirren pahuudesta. Puolustaa hirveällä kiihkolla islamin ilosanomaa... voisi äkkinäinen ajatella että ovat kyseisen uskonsuunnan ihmisiä. Itse vartuin ortodoksi perheessä ortodoksina eikä minua kyllä häirinnyt millään tapaa suvivirret tai muutkaan kouluissa käydyt muiden uskontojen hihhuloinnit. Eikä silloin edes kyselty haluanko osallistua vai en. Eikä häiritse nykyäänkään kun käyn lasteni laulamia joululauluja luterilaisessa kirkossa kuuntelemassa.

Kukaan ei kritisoisi suvivirttä, jos se toimisi aamunavauksessa tai opetuksessa, jossa aiheena on kristinusko ja/tai virret. Minusta rukoushuuto aamunavauksessa, jonka aihe on islam on ihan sama kuin soitettaisiin Kansainvälistä, kun aiheena on työväenluokka. Suvivirren soittaminen ja laulaminen kevätjuhlassa on seremoniamusiikkia, jolla ei ole opetustarkoitusta.

Lukiossa äidinkielentunnilla puhuttiin retoriikasta ja opettaja näytti mm. Hitlerin puhetta. Kaikki ymmärsivät, että kysymys oli esimerkistä, eikä opettajan omiin tarkoitusperiin perustuvaa propagandaa. Tilanne olisi ollut toki aivan toinen, jos Hitlerin puhetta olisi näytetty ilman sopivaa kontekstia. Silloin sellainen oli aivan niin kuin rukoushuuto osana aamunavausta.
 
Ei minulla ole sitä vastaan mitään että rauhan uskontoa esitellään lapsokaisille. Islam on sen verran näkyvässä roolissa nykyään että hyvä kun sitä esitellään koulussa. Samalla karisee ennakkoluulot ja vääristyneet kuvat siitä mitä islam oikeasti on. Enemmänkin ihmettelen islamin asemaa varsinkin uskonnottomien elämässä... kristinusko on kauheaa, islam söpöä.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enemmänkin ihmettelen islamin asemaa varsinkin uskonnottomien elämässä... kristinusko on kauheaa, islam söpöä.
No tää on ihan sun oman mielikuvituksen tuotetta. Jos siellä kevätjuhlissa aletaan kailottamaan ortodoksien (tai minkä tahansa muun uskonnon) veisuja, niin kyllä niitä paheksutaan uskonnottomien taholta ihan yhtälailla. Nyt ei veisata, joten ei tarvitse paheksua.

Hommahan on itse asiassa tasan päinvastoin, kuin kuvittelet. Sinulla ja rajakkikavereillasi on valtaisa yliherkkyys islamia kohtaan. Jos jonkun koulun aamunavauksessa soitetaan pätkä ortodoksien rukousta, sinne koululle ei rynni lauma aggressivisia miehiä häiriköimään lasten koulupäivää. Ei rynni, koska ketään ei kiinnosta. Eikä pidäkään kiinnostaa. Mutta annas olla, kun sanotaan taikasana islam. Välittömästi kääntyy asiat päälaelleen. Enää ei "maahanmuuttokriitikoita" häiritse ollenkaan, että aikuiset kantapääopistolaiset häiriköi ja pelottelee koululaisia. Jussin lapset pitää jättää rauhaan (kuten tottakai pitääkin), mutta viattomat koululaiset (myös ne kantasuomalaiset) on vapaata riistaa häiriköinnille ja pelottelulle, jos vaan joku on jossain sanonut taikasanan "islam".
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Enemmänkin ihmettelen islamin asemaa varsinkin uskonnottomien elämässä... kristinusko on kauheaa, islam söpöä.

Mitä tekemistä tällä on nyt aiheena olevan aamunavauksen kanssa? Jos imaamin rukoushuuto kuuluisi koulussa joka aamu vain uskonnollisessa kontekstissa, olisi se ainakin minun mielestäni hyvin tuomittavaa. Aivan samalla tavalla kuin opettajien ohjaamat ruokarukoukset ja muu opetukseen liittymätön uskonnollinen seremoniallisuus. Uskontoja pitää opettaa niin kuin aatesuuntauksia, niistä tulee kertoa laajasti ja neutraalilla tavalla.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
No tää on ihan sun oman mielikuvituksen tuotetta. Jos siellä kevätjuhlissa aletaan kailottamaan ortodoksien (tai minkä tahansa muun uskonnon) veisuja, niin kyllä niitä paheksutaan uskonnottomien taholta ihan yhtälailla. Nyt ei veisata, joten ei tarvitse paheksua.

Hommahan on itse asiassa tasan päinvastoin, kuin kuvittelet. Sinulla ja rajakkikavereillasi on valtaisa yliherkkyys islamia kohtaan. Jos jonkun koulun aamunavauksessa soitetaan pätkä ortodoksien rukousta, sinne koululle ei rynni lauma aggressivisia miehiä häiriköimään lasten koulupäivää. Ei rynni, koska ketään ei kiinnosta. Eikä pidäkään kiinnostaa. Mutta annas olla, kun sanotaan taikasana islam. Välittömästi kääntyy asiat päälaelleen. Enää ei "maahanmuuttokriitikoita" häiritse ollenkaan, että aikuiset kantapääopistolaiset häiriköi ja pelottelee koululaisia. Jussin lapset pitää jättää rauhaan (kuten tottakai pitääkin), mutta viattomat koululaiset (myös ne kantasuomalaiset) on vapaata riistaa häiriköinnille ja pelottelulle, jos vaan joku on jossain sanonut taikasanan "islam".

Ei minulla ole mitään yliherkkyyttä islamia kohtaan. Kuten kirjoitin niin se on nykyään näkyvämpiä uskontoja joten hyvä kun sitä esitellään. Ortodoksi joikut olis kyllä kevät juhlassa kauheita tiedä vaikka pyhähenki valtaa pienen herkän mielen. Rajakit saavat osoittaa kai mieltänsä siinä missä muutkin ku eletään vapaassa maailmassa. Kuuluuko ne mielenosoitukset koulun pihaan niin ei todellakaan mutta ei kai noilta oman agendan ajavilta voi mitään järkevää odottaa.
Harmittomiahan noi Marcon sekoilut on joten elä turhaan järky, Allah olkoon kanssasi näinä kovina aikoina!
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Kouluissa ei pidä esitellä uskontoja, tai kertoa niistä positiiviseen tai neutraaliin sävyyn. Kouluissa pitää ehdottomasti kertoa ja tehdä selväksi, että uskonnoille pitää nauraa, ne pitää saattaa naurunalaiseksi ja niitä on ok tai jopa suorastaan hyvä pilkata.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jussin lapset pitää jättää rauhaan (kuten tottakai pitääkin), mutta viattomat koululaiset (myös ne kantasuomalaiset) on vapaata riistaa häiriköinnille ja pelottelulle, jos vaan joku on jossain sanonut taikasanan "islam".

Ai sä ihmettelet, miksi sana "Islam" on meilläkin jo lähes kirosana? Ehkäpä sieltä on vaan saapunut tänne niitä "huonoja Islamisteja"? Paska tuuri...ja varsinkin läntisessä naapurissa.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilanne olisi ollut toki aivan toinen, jos Hitlerin puhetta olisi näytetty ilman sopivaa kontekstia. Silloin sellainen oli aivan niin kuin rukoushuuto osana aamunavausta.

Miten tämä konteksti tehtiin selväksi kontulalaisille, joille tuota älämölöä soitettiin koulun kovaäänisistä?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miten tämä konteksti tehtiin selväksi kontulalaisille, joille tuota älämölöä soitettiin koulun kovaäänisistä?

Aamunavauksen aihe oli ramadan, jossa rukoushuuto osa kokonaisuutta. Kysymys ei siis ollut pelkästään rukoushuudon soittamisesta.

Aamunavaus, joka inspiroi Suomi ensin -liikkeen protestoimaan lasten koulumatkan varrelle, oli Puurilan mukaan usean eri uskontokuntia edustavan oppilaan sekä opettajan yhdessä suunnittelema alle kymmenen minuutin kertomus ramadanin vietosta.

Suomalainen koululaitos ei voi kieltää ramadania tai mitään muutakaan uskontoon liittyvää, joten on ihan asiallista kertoa siitä. Ja mikä onkaan parempi tapa kuin ottaa oppilaat mukaan tekemään aiheesta kertovaa aamunavausta. Harmi että jotkut väärinymmärtävät aikuiset haluasivat pilata tämän.

Olen ymmärtänyt, että palstalaisten joukossa on paljon opettajia. Nyt olisi mielenkiintoista lukea heidän näkemyksiään.
 
Viimeksi muokattu:

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Aamunavauksen aihe oli ramadan, jossa rukoushuuto osa kokonaisuutta. Kysymys ei siis ollut pelkästään rukoushuudon soittamisesta.

Suomalainen koululaitos ei voi kieltää ramadania tai mitään muutakaan uskontoon liittyvää, joten on ihan asiallista kertoa siitä. Ja mikä onkaan parempi tapa kuin ottaa oppilaat mukaan tekemään aiheesta kertovaa aamunavausta. Harmi että jotkut väärinymmärtävätväärinymmärtävät aikuiset haluasivat pilata tämän.

Olen ymmärtänyt, että palstalaisten joukossa on paljon opettajia. Nyt olisi mielenkiintoista lukea heidän näkemyksiään.

Eihän tuota opettavaista aamunavausta tai rukouskutsua kukaan häirinnyt. Oppilaat sai tutustua Allahiin ihan rauhassa. Häirintä tapahtui sitten jälkeenpäin viranomaisten näyttämässä paikassa. Paskoja nämä vapaan maailman lait ku rajakitkin saa osoittaa mieltä..
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Häirintä tapahtui sitten jälkeenpäin viranomaisten näyttämässä paikassa. Paskoja nämä vapaan maailman lait ku rajakitkin saa osoittaa mieltä..

Miksiköhän rajakit halusivat osoittaa mieltään kyseisen koulun läheisyydessä, eivätkä esimerkiksi opetusviraston tai -ministeriön edessä? Nyt tuo mielenosoitus tapahtui lasten koulutien varrella, joten se suuntautui täysin väärille ihmisille.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Oliko päätös tehty opetusvirastossa tai -ministeriössä tuosta rukouskutsun soittamisesta? No ei, vaan koulussa. Siten luonnollinen paikka osoittaa mieltään lienee koulun edusta.

Mitä sellaista koulu teki, jota vastaan piti osoittaa mieltä? Ei ainakaan rikkonut mitään opetusviraston tai -ministeriön säädöstä vaan järjesti tavallisen aamunavauksen, jonka ongelma on vain pienen porukan päässä. Jos tuollaiset aamunavaukset halutaan kieltää, pitää mielipide osoittaa ihan muualle kuin yhteen kouluun. Mutta eihän kouluja käymättömiltä voi oikein muuta odottaa.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksiköhän rajakit halusivat osoittaa mieltään kyseisen koulun läheisyydessä, eivätkä esimerkiksi opetusviraston tai -ministeriön edessä?

Kyseisen koulun oppilaat kutsuivat, eivät ministerit tai virkamiehet.
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets
Mielestäsi siis Suomen tulisi muuttua tuollaiseksi arabimaaksi? Eikös siinä tapauksessa tämä Kontulan koulun päivänavaus ole askel oikeaan suuntaan?

Siltähän se näyttää että Suomi menee kovaa vauhtia kohti Ruotsia. Ei tietenkään pitäis muuttaa, eikä myöskään osoittaa tämmöistä suvaitsevaisuutta jota kaltaisesi ihmiset osoittavat. Rukoukset ovat vasta alkua tuleviin ongelmiin, eikä suunta todellakaan ole oikea.

En väitä että kaikki mutiaiset ois kusipäitä mutta monella on asenteessa ongelmia.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä en ymmärrä, miksi täälläkin puhutaan tuosta porukasta jotenkin pelottavana sakkina. Sekalainen kirjo suomalaisia ajamassa omaa asiaansa, joskin välillä äänekkäästi ja näkyvästi.

Tuota noiden livestreamiahan kannattaisi esimerkiksi maikkarin näyttää jonkun putouksen sijasta. Paljon parempaa improvisoitua viihdettä kuin nuo "ammattinäyttelijät" ikinä pystyvät tuottamaan.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyseisen koulun oppilaat kutsuivat, eivät ministerit tai virkamiehet.
Me normaalit ihmiset yleensä pyritään pitämään lapset erossa näistä aikuisten kinasteluista. Sitten on teitä, jotka tunnutte saavan kiksejä siitä, kun rajakit häiriköi ja pelottelee lapsia, joilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Surullista.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Me normaalit ihmiset yleensä pyritään pitämään lapset erossa näistä aikuisten kinasteluista.

Samaa mieltä. Lapset on todellakin pidetty poissa tästä turvapaikanhaussa.

Edit: okei, huijasin. Olenhan minä kuullut useita kertoja kun on vedottu "naisiin ja lapsiin" ja olen myös nähnyt kuvia lapsista tuolla tp-hakijoiden mielenosoituksessa. Suomalaiset naisethan niitä ovat siis sinne vieneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös