MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Illan maalivahtikysymys on erittäin hankala. Eilinen tappio ei ollut Korpisalon syytä, mutta en lähtisi peluuttamaan häntä back-to-back-peleissä. Toisaalta onko sitten hyvä ratkaisu heittää Säteri bussin alle laittamalla hänet maalin suulle Tsekkiä vastaan?

Mielestäni oli alunperinkin hieman erikoista valmennusjohdolta peluuttaa Korpisaloa Ranskaa vastaan. Olisi ollut paljon loogisempaa, että ykkösmolariksi kaavailtu Korpisalo avauspelin jälkeen saa sunnuntaille huilin ja pelaa sitten taas maanantaina kovempaa vastustajaa vastaan. Näin ollen Säterille oli jäänyt Ranska-peli. Kuka nyt olikaan Suomen maalivahtivalmentajana näissä kisoissa, niin sietää minusta saada hieman kritiikkiä. No tehtyä ei saa tekemättömäksi ja veikkaan Korpisalon pelaavan tänäänkin, jolloin se on hänelle kolmas peli neljään päivään.
 

Tornados

Jäsen
En yleensä pidä Sasha Huttusen juttuja oikein minään, mutta tämän jutun kanssa olen kyllä täsmälleen samaa mieltä: Näkökulma: Tätä saattoi pelätä - Lauri Marjamäki on tuhonnut Leijonat

Tällä hetkellä toivon koko sydämestäni, että Marjamäki saa kenkään mahdollisimman pian, jotta tämänkin turnauksen osalta olisi pahin nöyryytys vielä vältettävissä.

Hyvä pointti myös, että pelaajat julkisesti mököttävät vilttikomennuksista. Lisäksi vähän väärä lähtökohta on mielestäni sekin, että Puljujärvi haluaa nyt näyttää kuuluvansa kokoonpanoon (sen sijaan, että lähtisi hakemaan menestystä joukkueelle). Joukkuehenki ja peli-ilo vaikuttaisivat olevan vähän kateissa.
 

Niilo

Jäsen
Illan maalivahtikysymys on erittäin hankala. Eilinen tappio ei ollut Korpisalon syytä, mutta en lähtisi peluuttamaan häntä back-to-back-peleissä. Toisaalta onko sitten hyvä ratkaisu heittää Säteri bussin alle laittamalla hänet maalin suulle Tsekkiä vastaan?

Tämä on aika iso asia ? Suomesta on kautta aikain tullut hyviä maalivahteja ja näissä turnauksissa Suomen peli ei ole kyllä maalivahteihin kaatunut?
Nyt ollaan "jännän äärellä", iso ottelu tulossa niin heitetäänkö sinne jo 2 peliä pelannut, ei ehkä hyvin onnistunut kassari vai vedetäänkö uusi kortti hihasta ?
Jälkiviisaana ajateltuna Säteriä olisi pitänyt eilen peluuttaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun peli oli jo selvä.
Tshekki pelin jälkeen on vielä Kanada vastassa. Kyllä molemmilla veskareilla pitää olla aluesarjassa yksinpeli huippumaata vastaan. Tai sit vedetään selkeällä ykkösmaalivahdilla joko päätyyn asti tai sitten tuhoon
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Tämä väite se vasta huumoria onkin, etenkin kun Peltola todistetusti oli Savinaista parempi Liigan finaaleissa. Hännikäinen on ollut ihan täysi lapanen MM-kisoissa ja sen nyt korvaisi vaikka ämpärillinen kiekkoja. Ja silti en ollut tyrkyttämässä yhtään Tapparan pelaajaa joukkueeseen missään vaiheessa.
Eli Peltola olisi pitänyt valita kisoihin, koska oli muutamassa ottelussa parempi kuin Savinainen? Jos katsotaan koko kautta kokonaisuudessaan, niin Savinainen oli parempi. Jos katsotaan näyttöjä maajoukkueesta tältä kaudelta, niin Savinainen 6 peliä 4+1 ja -6. Peltola 3 peliä 0+0 ja -4. Peltola sai maajoukkueen mukana tällä kaudella mahdollisuuden, eikä hän käyttänyt sitä hyväkseen. Lisäksi kun Peltolan liikkeen riittäminen MM-tasolla on ihan täysi kysymysmerkki, niin kyllä hän oli aika huumoriehdotus.

Mitä tulee Hännikäiseen, niin hänelle tuskin oli mitään varmaa kisapaikkaa luvattu. Hännikäinen tuli leirille mukaan ja pelasi erittäin hyvin etenkin viimeisessä EHT-ottelussa ollen Suomen top-3 hyökkääjä siinä pelissä. Hännikäinen antoi vahvat näytöt leirityksellä, joten en hirveästi kyseenalaistaisi hänen valintaansa. Jos Hännikäinen olisi pelannut nuo ottelut samalla tasolla kuin esimerkiksi Puljujärvi, niin tuskin hän olisi joukkueessa. Hännikäisen kohdalla myös liike on ihan selvästi riittävää MM-tasolle.

Ei voikaan, mutta nythän meillä on juuri sellainen. Ja sitten sä olisit leimaamassa Sallisen... katopa huvikseen Sallisen tehoja aiemmissa kisoissa.
Missä kohtaa olen väittänyt, että leimaisin Sallisen? Ennen kisoja olisin leimannut Sallisen ennen Lajusta, sillä Sallisen ketju tuntui toimivan aika hyvin EHT-pelissä Ruotsia vastaan. Ei tässä kohtaa ole enää mitään järkeä leimata Sallista näihin kisoihin, sillä se viimeinen leimaus kannattaa joko käyttää Lehterään tai johonkin puolustajaan.

Tämä lienee oma totuutesi. Toki, jos olet tuota mieltä, niin sitten siellä ei varmaan muunlaisia hyökkääjiä kuin luokattoman huonoja ole joukkueessa ollutkaan.
Eli mielestäsi Savinainen ja Lajunen ovat pelanneet hyvin? Lajunen on ollut tähän asti kisoissa Suomen huonoin hyökkääjä. Nelosketju ei ole kokonaisuudessan toiminut, mutta ne vähät paikat, jotka se on onnistunut luomaan ovat olleet Hännikäisen ja Osalan käsialaa. Savinaisen pelaamiseen voisi olla tyytyväinen, jos rooli olisi nelosketjun laidassa. Ensimmäisessä pelissä oli näkymätön, mutta teki tärkeän maalin. Toinen peli oli heikko, kuten lähes jokaiselta joukkueen pelaajalta. Savinaisella oli kuitenkin Rantasen mahtavan esityön jälkeen erinomainen paikka tuoda Suomi mukaan peliin, mutta laukaus oli luokaton. Lajusen viltittäisin ja Savinaisen roolia pienentäisin.

Muut hyökkääjät ovat pelanneet odotusten mukaan?
Ei, mutta aika monelta on näkynyt edes yksittäisiä hyviä väläytyksiä, jotka ovat Lajuselta puuttuneet. Lisäksi kun Marjamäki selvästi haluaa peluuttaa Pihlströmiä keskellä, niin ei Lajusen pitäisi mahtua kokoonpanoon. Kemppainen, Lajunen eikä Pihlström ole riittävän hyviä kahteen ensimmäiseen ketjuun, joten joku heistä ei mahdu kokoonpanoon ja sekä Kemppainen että Pihlström ovat pelanneet Lajusta paremmin.

Juu, esimerkiksi JMA on ollut sellaisissa liekeissä viime aikoina, että valinta oli itsestään selvä. Samoin Jaakolan ja V. Lajusen otteita, jos on seurannut edes vähän tällä kaudella, niin valinta on tosiaan päivänselvä...
Jos satuit katsomaan EHT-ottelut ennen kisoja, niin JMA:n valinta niiden perusteella oli melko selvä. Toki tämän kauden näytöillä häntä ei olisi pitänyt ottaa edes sinne EHT:lle mukaan, mutta kun kerta otettiin, niin JMA käytti tilaisuutensa. Kisoissa JMA on ollut hyökkäyspäässä yksi Suomen parhaista pelaajista luoden muutaman hyvän maalipaikan. Se on aika surullista, että tämän hetken tasolla suorittava JMA todella on hyökkäyspäässä tuon joukkueen vaarallisimpia pelaajia, mutta se on tosi asia. Jaakolan ja Lajusen valinnat ovat vähän rajatapauksia, sillä seurajoukkueessa kaudet menivät ihan vihkoon, mutta maajoukkueessa pelasivat kaiketi pääsääntöisesti ihan kohtalaisesti. Jos Marjamäellä olisi ollut käytettävissä esimerkiksi Ristolainen, Lindell ja Pokka noiden nimien lisäksi, niin varmaan molemmat olisivat jääneet ulos. Vittasmäen ja ehkä Kivistön olisi voinut ottaa ennen noita, mutta eivät he olisi olleet mitään merkittäviä parannuksia.
 

Taze

Jäsen
Eli mielestäsi Savinainen ja Lajunen ovat pelanneet hyvin? Lajunen on ollut tähän asti kisoissa Suomen huonoin hyökkääjä.

Näinkö mä kirjoitin? Lajunen nyt ei ole millään mittarilla ollut Suomen huonoin hyökkääjä, etenkin jos vähänkään suhteutetetaan rooliin. 0+0 ja +1, ei yhtään maalia omiin, ei kai nelosketjulta hirveästi enempää odoteta? Ja jos kerran Aaltonen loi paikkoja, niin anna sitten Lajusellekin krediittiä esim. se Osalan eilinen huippupaikka tuli Lajusen esityöstä ja oli siellä ainakin yksi toinenkin luotu paikka. Vertailun vuoksi vielä Kemppainen 0+0 ja -1 ja laiturit sekä peliaika (sisältää vielä yv aikaakin) kuitenkin vähän eri tasoa. Pihlströmillä sentään on se yksi syöttöpiste ja 10 min enemmän peliaikaa.
 
Eli Peltola olisi pitänyt valita kisoihin, koska oli muutamassa ottelussa parempi kuin Savinainen?
Peltola oli selvästi paras pelaaja liigassa, kun katsoo koko kevään ajalta. Itse kirjoitin jo ennen kisoja, että se Savinaisen "huippukunto" jäi talveen, vaikka nyt keväälläkin kohtuullisen hyvin pelasi. Toki ehdottomasti mahtuu tuohon joukkueeseen, koska saanut näissäkin kisoissa hyviä maalipaikkoja ja osaa laittaa niistä sisään.
 
Mitä pelejä se @Barney on oikein katsellut?

Lajunen ollut suomen paras sentteri tähän mennessä.

Kyllä parempi kuin Kemppainen, Pihlström sekä tähän mennessä hirveä pettymys Filppula.
 

Barney

Jäsen
Näinkö mä kirjoitin? Lajunen nyt ei ole millään mittarilla ollut Suomen huonoin hyökkääjä, etenkin jos vähänkään suhteutetetaan rooliin. 0+0 ja +1, ei yhtään maalia omiin, ei kai nelosketjulta hirveästi enempää odoteta?
Edellisessä viestissä kirjoitit kuitenkin, että "Hännikäinen on ollut ihan täysi lapanen MM-kisoissa ja sen nyt korvaisi vaikka ämpärillinen kiekkoja". Hännikäisen tehot 2 peliä 0+0 ja +1. Lisäksi Hännikäinen on luonut hyökkäyspäässä enemmän paikkoja kuin Lajunen ja yhteispeli Osalan kanssa on ollut ihan kelvollista. Näistä lähtökohdista voidaan todeta, että "Lajunen on ollut ihan täysi lapanen MM-kisoissa ja sen nyt korvaisi vaikka alle ämpärillinen kiekkoja". Vai?

Mitä pelejä se @Barney on oikein katsellut?
Samoja pelejä kuin sinä, mutta ilman värilaseja.
 

Taze

Jäsen
Lisäksi Hännikäinen on luonut hyökkäyspäässä enemmän paikkoja kuin Lajunen ja yhteispeli Osalan kanssa on ollut ihan kelvollista.

Ei vittu, ootko sä katsellut niitä pelejä yhtään? Ei tohon enää muuta voi kommnetoida, sellasta puusilmäistä paskaa. Palataan asiaan kun Hännikäinen voittaa ensimmäisen kaksinkamppailun turnauksessa.
 
Veikkaus tämän päivän hyökkäyksestä(jos tosiaan räjäytetty ketjut, kuten medioille on tietoa tihkunut):

Hännikäinen - Aho - Rantanen
M. Aaltonen - Filppula - Savinainen
Pyörälä - Kemppainen - Puljujärvi
Osala - Lajunen - Pihlström
 
Mitä pelejä se @Barney on oikein katsellut?

Lajunen ollut suomen paras sentteri tähän mennessä.

Kyllä parempi kuin Kemppainen, Pihlström sekä tähän mennessä hirveä pettymys Filppula.

Älä nyt viitsi. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussa Lajusen johtama kenttä hävisi maalipaikat numeroin 2-6, mikä on todella kehno lukema. Toisessa ottelussa toki hieman paransi.
 

Sim_Sam

Jäsen
Olihan se eilinen ottelu aika väkisinmakaamista, kun on nyt vähän saanut sulatella tappiota. Tänään Tsekki vastassa ja uudet kujeet. Sanoisin, että tulevasta ottelusta pitäisi kyllä jo voitto kairata. Ei siksi, että mahdollisuudet menisi jatkoon, vaan siksi että joukkue saisi itseluottamuksensa takaisin. Ei eilinen Ranska tappio itselleni, ainakaan mikään järkytys ollut. Noitahan sattuu. Voisi vaikka antaa esimerkin, että kyllähän se Mestis joukkue, joskus sen Liiga joukkueenkin pystyy kellistämään, kun kaikki sattuu kohdilleen. Melkeinpä tuo tasoero paperilla oli samaa luokkaa eilen. Mutta tänään voitto Tsekistä tai muuten alkaa puristamaan. Peliä pitäisi yksinkertaistaa huomattavasti. Ei tämä mitään ydinfysiikkaa ole Marjamäki. Mustaa vaan häkkiin. Eiks jee?
 

mjr

Jäsen
Triviana on todettava, että melkoista historiaa eilen tehtiin. Ranskatappiolle ei nimittäin ole helppoa löytää historiallista vastaavuutta, jos puhutaan tappioista, jotka on koettu selvästi itseään heikompaa vastustajaa vastaan MM-kisoissa.

Tätä mietin itsekin - hikisiä tappioita ja varsinaisen peliajan tasapelejä löytyy ihan "kiitettävästi", mutta tälläinen niskalenkki todella selvästi heikommalta maalta on erittäin harvinainen: todella outo Suomi oli eilen jäällä.
 
Älä nyt viitsi. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussa Lajusen johtama kenttä hävisi maalipaikat numeroin 2-6, mikä on todella kehno lukema. Toisessa ottelussa toki hieman paransi.

No ei todellakaan hävinnyt. Se että Ika Lehtonen tai Ara Järvi on noin saanut laskettua ei siitä todellisuutta tee. VV saanut edes 6 laukausta Suomen maalia kohti Lajusen ollessa kentälle. Miten tälläistä voi kehdata edes väittää?

Kyllä meidän surkeimmat pelaajat valitettavasti löytyy tuolta NHL puolelta. Filppula ja Rantanen varsinkin.
 

Barney

Jäsen
Ei vittu, ootko sä katsellut niitä pelejä yhtään? Ei tohon enää muuta voi kommnetoida, sellasta puusilmäistä paskaa. Palataan asiaan kun Hännikäinen voittaa ensimmäisen kaksinkamppailun turnauksessa.
Lajusen kohdalla käytit perusteena tilastoja, mutta Hännikäisen kohdalla niillä ei ole mitään merkitystä? Hännikäisellä on siellä tehotilastoissa se sama +1 ja hänen ollessa kentällä ei ole omiin mennyt yhtään maalia. Eli siis kumosit edellisessä viestissäsi esittämäsi argumentin, jolla puolustit Lajusen otteita. Tämähän on kuin keskustelisi sen erään palstalta poistuneen Sport-fanin kanssa.
 

Taze

Jäsen
Älä nyt viitsi. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussa Lajusen johtama kenttä hävisi maalipaikat numeroin 2-6, mikä on todella kehno lukema. Toisessa ottelussa toki hieman paransi.

Toisaalta voitti oman pelinsä 1-0 tuossa matsissa. Vähän kuin Ranska eilen, hävisi kuulemma maalipaikat, mutta kairasi kylmästi Suomea kakkoseen viden pisteet ja se on ainoa jolla on mitään merkitystä. Ja en nyt yritä väittää, että Lajunen olisi pelannut hyvin tai olisi Suomen paras sentteri, saavutus joka tähän mennessä irtoaisi äärettömän helposti, on se sellaista paskaa ollut kaikkien osalta.
 

-Kantor-

Jäsen
Heitetäänpä omat veikkaukset tiskiin.

Jos Lehterä tulee mukaan:

Aho - Lehterä - Rantanen
M.Aaltonen - Filppula - Pihlström
Pyörälä - Kemppainen - Puljujärvi
Osala - Lajunen - Hännikäinen

Jos Lehterä ei tule mukaan:

Aho - Filppula - Rantanen
Savinainen - M.Aaltonen - Pihlström
Pyörälä - Kemppainen - Puljujärvi
Osala - Sallinen - Hännikäinen

Jotenkin sellainen kutina, että JMA:n pelit näissä karkeloissa on pelattu.
 
Miten minusta tuntuu, että on olemassa ns. turnausvalmentajia sekä ns. kausivalmentajia. Ensimmäiset osaavat koota mahdollisimman nopeasti yhteen hitsautuvan joukkueen erilaisista palikoista ja jälkimmäiset taas osaavat ajaa oman pelitapansa koko joukkueen takaraivoon pitkän kauden aikana ja tätä myötä keräävät hedelmää.
Marjamäen Late on mielestäni nimenomaan jälkimmäistä porukkaa ja tästä syystä vahvasti epäilen että Suomi ei tule toukokuun kisoissa mitalipeleissä olemaan.
Tällaista kirjoittelin vajaa kuukausi sitten ja nyt alkaa tosiaan näyttämään siltä, että ajatukseni pitävät paikkaansa. Late ei saa joukkuetta henkisesti sellaiseen moodiin kuin tällaisessa lyhyessä turnauksessa kuuluisi ja tulos on taululla nähtävissä. Tälle illalle lempeänä veikkauksena Tsekeille voitto 1-6. Voi olla rumemmatkin luvut, mutta voittoa ei Suomi tule saamaan.
Mikäli ennakkoon heikommiksi joukkueiksi veikatut Slovenia, Norja ja Sveitsi pelaavat yhtä taisteluhenkistä peliä, mitä ovat avausviikonlopun aikana esittäneet, niin Suomi on pahoissa vaikeuksissa myös näiden maiden kanssa. Eikä olisi mitenkään yllätyksellistä mikäli Suomi jäisi lohkossaan neljän parhaan ulkopuolelle.
 

Taze

Jäsen
Lajusen kohdalla käytit perusteena tilastoja, mutta Hännikäisen kohdalla niillä ei ole mitään merkitystä? Hännikäisellä on siellä tehotilastoissa se sama +1 ja hänen ollessa kentällä ei ole omiin mennyt yhtään maalia. Eli siis kumosit edellisessä viestissäsi esittämäsi argumentin, jolla puolustit Lajusen otteita. Tämähän on kuin keskustelisi sen erään palstalta poistuneen Sport-fanin kanssa.

Ei vittu sä oot kyllä rasittava tapaus. Olen jo aiemmin todennut, että nelosketju on tuon joukkueen ongelmista pienin tällä hetkellä, se sisältää silloin myös Hännikäisen, joka on ketjunsa heikoin lenkki ja selkeästi. Ja tämäkään ei edelleenkään tarkoita etteikö nelonenkin voisi (ja jopa pitäisi) parantaa, muilla on vaan ns. vitusti enemmän parannettavaa. Voisit vaikka alkaa perustelemaan omia väitteitäsi välillä ettei jutut mene pelkäksi huuteluksi?
 
Lehterän tullessa:

Aho - Filppula - Puljujärvi
M. Aaltonen - Lehterä - Rantanen
Pyörälä - Kemppainen - Aaltonen
Hännikäinen - Pihlström - Osala
 
Tälle illalle lempeänä veikkauksena Tsekeille voitto 1-6. Voi olla rumemmatkin luvut, mutta voittoa ei Suomi tule saamaan.

Tshekin suorasta voitosta saa tällä hetkellä 1,85 ja moneylinesta 1,52. Paljonko löit, kun tiedät voittajan jo etukäteen, kuten tuntuvat tietävän monet muutkin Suomessa tällä hetkellä? Siellä on täysin ilmaista rahaa jaossa roppakaupalla teille kaikille.

Itse en valitettavasti tiedä tuonkaan pelin voittajaa etukäteen, joten pakko on käydä töissä elääkseen. Kateeksi käy teitä, joilla tuollainen selvänäkijän lahja on.
 
Viimeksi muokattu:
Tshekin suorasta voitosta saa tällä hetkellä 1,85 ja moneylinesta 1,52. Paljonko löit, kun tiedät voittajan jo etukäteen, kuten tuntuvat tietävän monet muutkin Suomessa tällä hetkellä? Siellä on täysin ilmaista rahaa jaossa roppakaupalla teille kaikille.

Itse en valitettavasti tiedä tuonkaan pelin voittajaa etukäteen, joten pakko on käydä töissä elääkseen. Kateeksi käy teitä, joilla tuollainen selvänäkijän lahja on.
Veikkauksella tällä hetkellä 1,88 ja pelitilillä olleet rahat kiinni siihen.
 

Barney

Jäsen
Ei vittu sä oot kyllä rasittava tapaus. Olen jo aiemmin todennut, että nelosketju on tuon joukkueen ongelmista pienin tällä hetkellä, se sisältää silloin myös Hännikäisen, joka on ketjunsa heikoin lenkki ja selkeästi.
Mielestäsi nelosketju on joukkueen ongelmista pienin tällä hetkellä, mutta silti olet tänään nopealla silmäyksellä ainakin kuudessa viestissä kirjoittanut Hännikäisestä kritisoivaan sävyyn. On myös melko erikoista väittää, että Hännikäinen on ollut selvästi ketjunsa heikoin lenkki. Esimerkiksi Osala-Hännikäinen kaksikko pelasi kahdestaan Ranska-ottelun alussa kaksi maalipaikkaa Suomelle. Lajusella ei tunnu kemiat oikein toimivan tuon kaksikon kanssa, vaikka yhden hyvän syötön tarjoilikin.

Voisit vaikka alkaa perustelemaan omia väitteitäsi välillä ettei jutut mene pelkäksi huuteluksi?
Mitä minun pitäisi perustella? Käsittääkseni olen perustellut, miksi Lajusen pitäisi olla joukkueen 13. hyökkääjä. Jos sinua ne perustelut kiinnostaa, niin lue viestit uudelleen. Ei se luetun ymmärtäminen voi niin vaikeaa olla.
 

Knap

Jäsen
Vaikka kuinka huonolta teidän mielestänne näyttää, niin peli on taas uusi.
Mun mielestä suurin ongelma oli se, että Ranskaa vastaan pelataan samalla taktiikalla, kuin isoja maitakin vastaan. Uskonkin Suomen pelaavan isoja maita vastaan paremmin, kun sille pakkosumpulle on syynsä. Niin, ja Tshekin maalivahti ei ole vakuuttanut, ainakaan Mrazek, että kyllä sinne tänään ainakin 2 uppoaa.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös