Miten saadaan yleisömäärät nousuun?

  • 730 230
  • 3 722

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mistä tällaista olet saanut päähäsi? (Suhteuta joukkueen menestykseen sekä kaupungin markkina- ja talousalueeseen.)
Viime vuonna TPS oli kakkonen keskiarvoissa ja en näe syitä miksi ei olisi tänä vuonna. Viime vuonna turkulaisia kiinnosti enemmän kuin tamperelaisia ja oululaisia, vaikka ovatkin väkimäärältään isompia kaupunkeja. IFK oli ainut joka veti enemmän. Yhdessäkään pienemmässä kyllässä ei käynyt enemmän, vaikka niissä on valtava aktiviteettivajaus Turkuun verrattuna.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse haluan edelleen nostaa ton menestyskysymyksen esiin kunnes joku argumentoi sen olevan täyttä paskaa. Mielestäni uskottavan joukkueen pitää menestyä paremmin mitä TPS on tehnyt viime vuosina ja tämä vie oman osansa yleisömääristä.

Mistä tällaista olet saanut päähäsi? (Suhteuta joukkueen menestykseen sekä kaupungin markkina- ja talousalueeseen.)

Tuleeko sinulla mieleen yhtään Liiga-seuraa, joka ei ole viimeiseen 7 vuoteen päässyt mitalipeleihin ja on yleisömäärässä mitattuna näinkin hyvä kuin TPS? Suhteutettuna sitten vaikka noihin muihinkin mainitsemiisi asioihin - kaupunkiin, markkina- ja talousalueeseen.

TPS oli viime kauden runkosarjassa yleisökeskiarvon 2. heti HIFK:n jälkeen. HIFK:n menestys on ollut helvetisti parempaa mitä TPS:n kauden 2010 jälkeen. Playoffseissa TPS pyyhki kaikilla lattiaa yleisökeskiarvon ollessa 8590.

Tässä nopeasti mietittynä joukkueet, jotka eivät ole päässeet viimeisen 7 vuoden aikana (2010 jälk.) SM-Liigan mitalipeleihin aka. neljän parhaan joukkoon:
1.TPS (5612 / 8590)
2.HPK (3755 / 4089)
3.Ilves (4956 / 7054)
4.Jukurit (3804 / -)
5.KooKoo (3421 / -)
6.Sport (3108 / -)

Suluissa viime kauden yleisökeskiarvo runkosarjassa ja mahdollisissa pudotuspeleissä. Joukkueet ovat satunnaisessa järjestyksessä.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Itse haluan edelleen nostaa ton menestyskysymyksen esiin kunnes joku argumentoi sen olevan täyttä paskaa. Mielestäni uskottavan joukkueen pitää menestyä paremmin mitä TPS on tehnyt viime vuosina ja tämä vie oman osansa yleisömääristä.

Tämä on ihan totta, eli ei täyttä paskaa! Itse totesinkin ainoastaan, että tuote on nyt kunnossa. Ja sen myötä sen myös pitäisi olla kiinnostava... Tosin kokonaisuus eli ottelutapahtuma kaipaa edelleen helvetisti petraamista. Ei täällä mitään NHL-hypeä saada aikaan, mutta joku voisi käydä katsomassa parissa kaupungissa, miten yleisöön saadaan eloa - niin ottelun aikana kuin ennen ja jälkeenkin. Tai jos ei ole varaa käydä rapakon takana niin katsoisi edes pari jaksoa Harkimon likan seikkailua NHL:ssä! Jotain saatanan äksönii - nyt hallilla voisi samanaikaisesti järjestää vaikka hautajaiset ellei mutka yrittäisi pitää ääntä...
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viime vuonna TPS oli kakkonen keskiarvoissa ja en näe syitä miksi ei olisi tänä vuonna. Viime vuonna turkulaisia kiinnosti enemmän kuin tamperelaisia ja oululaisia, vaikka ovatkin väkimäärältään isompia kaupunkeja. IFK oli ainut joka veti enemmän. Yhdessäkään pienemmässä kyllässä ei käynyt enemmän, vaikka niissä on valtava aktiviteettivajaus Turkuun verrattuna.
Oulu ei kyllä ole Turkua väkimäärältään isompi kaupunki. Kuntaliitoksilla kaupungin "kokoa" on toki kasvatettu pinta-alaltaan lähes koko Varsinais-Suomen kokoiseksi, mutta jos Turun ympäristöstä laskee asukkaat yhteen yhtä laajalta alueelta, saadaan paljon suurempi määrä ihmisiä kuin mitä Oulussa on vastaavalla tai millään muullakaan tavalla laskien.

Tampereeseenkin vertaaminen ontuu, koska siellä on kaksi joukkuetta, jotka yhdessä keräävät paljon enemmän yleisöä kuin TPS. Eli Tampereella käy asukaslukuunkin suhteutettuna selvästi enemmän katsojia jääkiekon SM-liigan otteluissa kuin Turussa, vaikka Tampere on suurempi kaupunkikin.

Sitäpaitsi, tosiasia on, että Tepsin yleisömäärät ovat pudonneet paljon enemmän kuin millään muulla liigajoukkueella. Toki Turussa oli 90-luvulla uuden hallin ja lisäksi menestyksen aikaansaama eräänlainen buumi, joten osittain kyse on yleisömäärien tasaantumisesta normaalimmalle tasolle. Eihän Tepsillä Kupittaan aikoina ollut juurikaan nykyistä kummoisempia yleisömääriä, vaikka pelejä oli melkein puolet vähemmän. Toki TPS oli silloin esimerkiksi HIFKiä edellä yleisömäärissä. Itse asiassa TPS oli aina noin vuoteen 2005 asti reilustikin HIFKiä edellä yleisömäärissä, mutta tulee nyt reilusti perässä. Samoin Tampereen joukkueisiin verrattuna TPS:n yleisömäärät olivat aiemmin aivan eri sfääreissä.

Ei muuten ole kauaa siitä, kun koko SM-liigan yleisökeskiarvo oli yli 5000 katsojaa ottelua kohden. Tällä kaudella 1/15 joukkuetta on kerännyt keskimäärin yli 5000 katsojaa kotiotteluihinsa.
 
Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sphinx vei sanat suustani! Ja mitä tosiaan tulee tuohon Ouluun niin Oulun seudulla asuu noin 100 000 asukasta vähemmän kuin Turun, aikamoinen väite sanoa Oulua suuremmaksi kaupungiksi. Rajat on mitä on, ja sitä myöten asukasluvut, mutta tosiasiassa Oulun pinta-ala on viisinkertainen Turkuun verrattuna.

Jotenkin tulee sellainen olo, että olisi aivan hyväksyttävää ja suorastaan annettua, että arkipelien yleisömäärät ovat valahtamassa lähelle kolmea tuhatta. Kyllä tuota lukua nyt pitäisi pystyä kasvattamaan ainakin tuhannella. Mihinkään 90-luvun lukuihin ei tietenkään päästä, mutta saavutettaisiin edes niiden rypeämisvuosien taso. Seura on nyt hyvässä tilassa varsinkin urheilullisesti, ja ollut sitä jo jonkin aikaa. Toki luottamus tulee kovasti viiveellä, mutta silti!
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Oulu ei kyllä ole Turkua väkimäärältään isompi kaupunki. Kuntaliitoksilla kaupungin "kokoa" on toki kasvatettu pinta-alaltaan lähes koko Varsinais-Suomen kokoiseksi, mutta jos Turun ympäristöstä laskee asukkaat yhteen yhtä laajalta alueelta, saadaan paljon suurempi määrä ihmisiä kuin mitä Oulussa on vastaavalla tai millään muullakaan tavalla laskien.

Tampereeseenkin vertaaminen ontuu, koska siellä on kaksi joukkuetta, jotka yhdessä keräävät paljon enemmän yleisöä kuin TPS. Eli Tampereella käy asukaslukuunkin suhteutettuna selvästi enemmän katsojia jääkiekon SM-liigan otteluissa kuin Turussa, vaikka Tampere on suurempi kaupunkikin.

Sitäpaitsi, tosiasia on, että Tepsin yleisömäärät ovat pudonneet paljon enemmän kuin millään muulla liigajoukkueella. Toki Turussa oli 90-luvulla uuden hallin ja lisäksi menestyksen aikaansaama eräänlainen buumi, joten osittain kyse on yleisömäärien tasaantumisesta normaalimmalle tasolle. Eihän Tepsillä Kupittaan aikoina ollut juurikaan nykyistä kummoisempia yleisömääriä, vaikka pelejä oli melkein puolet vähemmän. Toki TPS oli silloin esimerkiksi HIFKiä edellä yleisömäärissä. Itse asiassa TPS oli aina noin vuoteen 2005 asti reilustikin HIFKiä edellä yleisömäärissä, mutta tulee nyt reilusti perässä. Samoin Tampereen joukkueisiin verrattuna TPS:n yleisömäärät olivat aiemmin aivan eri sfääreissä.

Ei muuten ole kauaa siitä, kun koko SM-liigan yleisökeskiarvo oli yli 5000 katsojaa ottelua kohden. Tällä kaudella 1/15 joukkuetta on kerännyt keskimäärin yli 5000 katsojaa kotiotteluihinsa.

Juu ei Tampereeseen voi millään verrata.

Oulusta sen verran, että olet oikeassa siinä, että vaikka väkiluku suurempi kuin turussa kuntaliitosten vuoksi, niin ydinkaupunkina on Turkua pienempi. Kuitenkin siellä seudulla 5 vuotta asuneena ja raksilan peleissä käyneenä silloin kun TPS kylässä, niin mitä siellä porukan kanssa jutellut, niin sieltä on jopa aika vaikeeta löytää paljasjalkasta Oululaista. Siellä on peleissä Kärppä-paidat päällä jengiä Kainuusta, Kokkolasta; Ylivieskasta, Torniosta, Kemistä ja viikonloppupeleissä vieläkin pohjoisemmasta ihmisiä. Kyllä Rovaniemeläisetkin Kärppiä kannattaa eikä RoKia pääasiassa.

Pointtini on vain se, että mitään ongelmia siellä ei ole saada yleisöä paikalle. Opiskelijalippu oli muistaakseni 8e.
 
Suosikkijoukkue
TPS
-Lapsiperheiden kynnystä laskettaisiin nostamalla lasten lipun alaikärjaa, jo muutamalla perheellä lisää kuitataisiin menetetyt lipputulot.

Maksaisin vaikka aikuisen lipun hinnan lasten lipusta, jos pelit olisi sellaiseen aikaan, että niissä voisi pienten lasten kanssa edes käydä. 18:30 on ainakin meidän perheessä liian myöhä, ja nyt monet lauantai pelitkin ovat alkaneet vasta tuohon aikaan.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

Sunnuntaiset kolmelta alkaneet pelit olivat jokseenkin täydellisiä tässä suhteessa. Itsekin suhasin parit sellaiset katsomaan, kun siitä ehtii vielä ihmisten aikoihin kotiinkin. Harmi, ettei niitä tällä kaudella ole yhtään.
 
Olen ylipäätään ihmetellyt, miksi Liiga on juurtunut tuohon 18:30 aikaan arkisin, ehkä siihen on jokin looginen selitys mutta itsestä tuntuu, että pieni vaihtelu voisi virkistää. Esimerkiksi yksi arkipeli kuukaudessa edes klo 17:30 tai jotain vastaavaa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Maksaisin vaikka aikuisen lipun hinnan lasten lipusta, jos pelit olisi sellaiseen aikaan, että niissä voisi pienten lasten kanssa edes käydä. 18:30 on ainakin meidän perheessä liian myöhä, ja nyt monet lauantai pelitkin ovat alkaneet vasta tuohon aikaan.
Olen ratkaisut ongelman sillä, että vaimo hakee naperon tokan erän lopussa kotiin.
 
scholl

Jäsen
Mihin niitä naperoita matsissa joka ilta tarvitsee olla mukana? Pienenä matseissa käymisestä ei muista oikeasti juurikaan mitään, joten ei silloin niin usein tarvi käydä ja voihan ne nukkua vaikka ennen matsia. Pienenä nukuttiin uutena vuotena päikkärit aiemmin illalla, että jaksettiin lähteä puolelta yöltä lähteä katsomaan raketteja ja valamaan tinoja ja oltiin alle kouluikäisiä.

Mulle sopisi paljon paremmin, että pelit alkaisivat klo 20 tai 21, ehtisin treenata ennen peliä. Mä elän arkisin 4-6 tunnin unilla, eikä ole mitään muijaa, että tarttisi nysvätä illalla enää yhtään. Treenaan, syön ja katson jotain urheilua tai muuta ennenkuin meen nukkumaan. Eilen menin aikasin nukkuu eli 24 jälkeen jo, mutta heräsin silti 4.45 vaikka tarkoitus oli nukkua pidempään. Täytyy nukkua enemmän sit viikonloppuna.
 
Sunnuntaiset kolmelta alkaneet pelit olivat jokseenkin täydellisiä tässä suhteessa. Itsekin suhasin parit sellaiset katsomaan, kun siitä ehtii vielä ihmisten aikoihin kotiinkin. Harmi, ettei niitä tällä kaudella ole yhtään.

Samaa olen pohtinut useamman vuoden.
Ison veden takana mm. Minnesotassa on viikonloppuisin klo 14.00 tai 15.00 alkavia perhematseja, en nyt muista kumpi aika se on.
Miksei (jos nyt unohdetaan sana: perhematsi) viikonloppupeli voi alkaa 14.00 tai 15.00?
Ja hallin baarit auki hieman pidempään. Siitä on helppo lähteä voitolla yöhön tai vielä jonnekin muihinkin rientoihin.
Ja perheet ehtii vielä kotiinkin ihmisten aikoihin.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mihin niitä naperoita matsissa joka ilta tarvitsee olla mukana?
Hyvä kysymys!

Toinen ihmetystä herättävä asia on se, että minkä ikäisiä lapsia sinne hallille sitten raahataan, jos klo 21:00 on liian myöhäinen päättymisaika. Omaan korvaani kuulostaa siltä, että kyseessä olisi reilusti alle kouluikäiset lapset. Omasta lapsuudestani muistan hyvinkin sen, että varsinkin TPS:n matsipäivinä Kymppiuutiset ja niiden jälkeinen Tulosruutu tuli aina katsottua. Ala-asteikäisenä normaali nukkumaanmenoaikani oli siis joskus klo 22:30-23:00. Oman kummipoikani vein ensimmäistä kertaa matsiin (16.09.2010) hänen täytettyään kuusi vuotta vajaata kuukautta ennen. Sen ikäinen jätkäpoikakin jaksoi oikein hyvin katsella arkimatsin loppuun ja kiinnostui ihan tosissaan TPS:sta sekä jääkiekosta yleisesti.

Näitä kokemuksia vasten mä ihmettelen suuresti tuota vinkumista "liian myöhäisestä päättymisajasta". Minkä ikäisille lapsille nykyiset ajat ovat liian myöhäisiä? Jatkokysymyksenä: ovatkohan he siinä tapauksessa vielä liian nuoria ymmärtääkseen pelistä yhtään mitään? Toisin sanoen olisiko joku hoitopaikka parempi hallin sijaan matsi-iltoina?
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Olen kyllä samoilla linjoilla kuin käyttäjät @Mr.Fox ja @scholl tuossa ylempänä. Ei nyt helvetti aleta muokkaamaan tapahtumaa millekkään taaperoille.
Arkipelien aikaistaminen tekee lähtemisen vielä vaikeammaksi tavalliselle työssäkäyvälle ihmiselle.
Sunnuntaimatseja on taidettu jo joskus kokeilla, muistaakseni melko huonoin tuloksin. Näissä pitäisi ehkä vähän miettiä mikä sen ison massan suhtautuminen on, eikä peilata pelkästään omaan tilanteeseen.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ne perheet ovat sitä isoa massaa. N. 40% väestöstä kuuluu lapsiperheisiin. Pohdi myös onko kannattavampaa saada houkuteltua hallille yksi yksittäinen ihminen vai yksi perhe.
 
Nauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noniin, nyt sitten osittain näyttää unohtuvan, että lapsista kasvaa niitä, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tuovat rahaa seuralle. Tämän vuoksi on kyllä ehdottoman tärkeää, että paletista löytyy myös pelejä, joihin lapset pääsevät mukaan. Ei tietenkään jokaisen matsin alkamisaikaa tule määritellä sen mukaan, että lapsetkin pääsevät, mutta toisaalta kaikkien pelien alkamisajankohdan asettaminen lapsettomien preferenssien mukaan on myös väärin, eivätkä kaikki lapsettomatkaan ole varmasti yksimielisesti myöhäisempien ajankohtien puolella. Itse en olisi valmis lähtemään arkena, enkä edes viikonloppuna peliin klo 20. Lapsia minulla ei ole, joten lapset eivät vaikuta omiin mieltymyksiini.

Pointtini on siis se, että kaikille on oltava tarjolla jotakin, siksi pidän myös klo 17 alkavia lauantaipelejä hyvinä. Olen myös sitä mieltä, että nykyiset liigan pelien alkamisajankohdat ovat hyviä, eikä sillä lauantain kellonajan veivauksella saada mitenkään olennaisesti lisää katsojia. Baarimyynti voi sitten olla eri asia.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Sunnuntaimatseja on taidettu jo joskus kokeilla, muistaakseni melko huonoin tuloksin. Näissä pitäisi ehkä vähän miettiä mikä sen ison massan suhtautuminen on, eikä peilata pelkästään omaan tilanteeseen.

Toissakaudella oli yksi sunnuntaipeli. Yleisömäärä oli 5350, joka nyt tällä kaudella olisi ainakin ihan saatananmoinen suksee, joten tuota ison massan suhtautumista voi miettiä vaikka sitä kautta. Tuossa pelissä ehkä oli paljon jengiä, jotka muuten eivät paljoa peleissä aikataulullisista syistä käy. Arkipelit alkavat hyvään aikaan. Klo 17 alkavassa arkipelissä olisi paikalla alle 2000 ihmistä.

Itselläni ei lapsia ole, mutta ymmärrän kyllä sen, että vaikka lapset voivatkin valvoa vaikka mihin aikaan, niin se ei usein varmaankaan ole sellaisen vaivan arvoista, että jossain jääkiekkopelissä kävisi. TPS itse lisää lastenmaailmoja ja kaikenlaisia muita perhejuttuja peleihin, niin Tepsiä näyttää ainakin lapsiperheiden paikallehoukutteleminen kiinnostavan. Eikä varmaan syyttä, sillä aika paljon lapsiperheitä noissa peleissä juoksee, mutta jos joku peli pelataan sunnuntaina klo 15 ja se mahdollistaa joidenkin vielä nuorempien lasten peleille tuomisen, niin sen parempi. En ymmärrä miksi ketään se haittaisi, jos sellaisia olisi vaikka kaksi kaudessa? Ei siitä nyt mitään babykino-tyyppistä tapahtumaa tarvitse tehdä, mutta jostain syystä perheelliset haluavat lapsiaan roudata mukanaan vaikka mihin ja jos Tepsi haluaa perheitä peleihin, niin luulisi että tuo on kohtuullisen houkuttelva juttu.

Muutenkin naurattaa jatkiksen keskustelupaljstan äijien kasvatusohjeet. Kai nyt joku lapsiperheessä elävä ymmärtää nämä jutut paremmin kuin jotkut jeesuksenaikaisia lapsuusmuistojaan kelailevat ukot - kuten allekirjoittanut.

Noniin, nyt sitten osittain näyttää unohtuvan, että lapsista kasvaa niitä, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tuovat rahaa seuralle. Tämän vuoksi on kyllä ehdottoman tärkeää, että paletista löytyy myös pelejä, joihin lapset pääsevät mukaan.

Niin, ja miloona kertaa tämä.
 
Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsellä 3v poika ja tällä kaudella käyty katsomassa melkein kaikki kotimatsit. En tiedä mitä tuo isompana muistaa näistä peleistä, mutta kyllä ne ainakin nyt on iso juttu pojalle. Kotoa ei lähdetä ellei ole Tepsi-hiuvia (sic!) löytynyt kaulaan ja Tepsin lipulla pitää tehdä harjoitusheilutuksia. Nämä siis pojan vaatimuksia. Matsin tapahtumia käydään läpi vielä päivien päästä ja tarhassa kuulemma höpötetään lakkaamatta Jole-kalhusta.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nautin käydä hallilla, riippumatta miten matsissa käy. Lapsiperheiden on tällä hetkellä hyvä olla TPS:n peleissä, sen verran hyvin siellä on tämä puoli hoidettu.

Mitä tulee alkamisaikaa, niin noissa 18.30 alkavissa matseissa joudumme lähtemään kotiin kolmannen erän puolessa välissä kun nukkumaanmenoaika tulee vastaan. Mutta tämä on enemmän kuin fine. Eipä ottelun aikaistaminen yhtään auttaisi asiaa. Töistä kun pääsee neljältä, haetaan lapsi tarhasta, tehdään ruokaa, syödään,vaihdetaan vaatteita ja tässä kohtaa kello tulee kuusi.
Matsi alkaa juurikin sopivaan aikaan...jommasta kummasta päästä pitää nipistää ja minulle on ihan sama kummasta.

Sen sijaan nuo viikonloppumatsien myöhäisempi alkamisaika on vähän huono juttu. Olisi joskus kiva mennä matsiin siten että voi olla ihan pitkän kaavan kautta. Ei näidenkään tarvitse aina alkaa aikaisemmin. Joku perhepeli kerran kuukauteen, mikä alkaisi vaikka klo 15 voisi olla kiva. Muut viikonloppumatsit voi mun puolesta alkaa sitten myöhemmin.
Kuten yllä todettu niin ei niitä lapsiperheitä sovi unohtaa. Sieltä tulee ne tulevaisuuden kannattajat ja mitä varmimmin perheet myös käyttävät rahaa ihan hyvin hallilla, koska kyseessä kuitenkin spesiaali tapahtuma. Popparia, juotavaa, ehkä jopa ruokaa...kyllä siitä äkkiä kertyy hyvää katetta halliyhtiölle.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En mä kävis hallilla jollei mua oltais viety hallille ihan skidinä, kouluikäsenä en juuri käynyt, mutta ennen sitä useinkin vanhemman mukana. Ja sieltä mulle on jäänyt se side Tepsiin. Nyt koitan saada omalle muksulle sen siteen sillä, et mielummin meen matsiin sen kanssa kuin jättäisin menemättä tai laittaisin jonnekkin erilliseen hoitoon sitä varten.

Kun päiväkodissa pitää olla seuraavana aamuna ennen seiskaa niin onhan toi hieman myöhänen aika kun ei sieltä hallilta kuitenkaan matsin päätyttyä yhdeksältä vaan teleportata kotiin.

Tepsin peleissä on lapsiperheille ihan todella hyvät puitteet, sinne kelpaa kyllä mennätapahtuma, niin joku kunnon perhepaketti perhematsiin vois joku sunnuntai toimia tosi hyvin.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Olen kyllä samoilla linjoilla kuin käyttäjät @Mr.Fox ja @scholl tuossa ylempänä. Ei nyt helvetti aleta muokkaamaan tapahtumaa millekkään taaperoille.
Arkipelien aikaistaminen tekee lähtemisen vielä vaikeammaksi tavalliselle työssäkäyvälle ihmiselle.
Sunnuntaimatseja on taidettu jo joskus kokeilla, muistaakseni melko huonoin tuloksin. Näissä pitäisi ehkä vähän miettiä mikä sen ison massan suhtautuminen on, eikä peilata pelkästään omaan tilanteeseen.

Niin... ei kosketa mihinkään ja hallilla käy edelleen se sama porukka? Kyllä tämä on melkoisen typerä asenne, varsinkin kun tätä uutta sukupolvea ei muutenkaan saada kiinnostumaan? Se on vaan fakta, että lapsiperheissä mennään arkena viimeistään klo 21 pehkuihin - eipä siinä arki-iltoina mihinkään jäähallille mennä. Ja tuo, että lauantaimatsit alkavat monesti nykyisin samaan aikaan kuin arkipelit, vievät sitä perheaikaa illasta.
Itse liputan täysillä näille klo 17 alkaville lauantaimatseille ja tervetulleita olisivat myös nuo mainitut sunnuntaimatsitkin. Arkipeleistä voisi huoletta ottaa vaikka sen puolituntia pois ja alkamaan klo 18.
Mutta tosiaan - annetaan kaiken olla kuten ennenkin niin se nykyinen, riittämätön jengi sinne hallille laahautuu.... jos ei sada tai jotain muuta.
 
Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kannattaisin kanssa muutamaa sunnuntaipeliä kaudessa. Nyt on niin, että runkosarjassa on vain yksi ainoa sunnuntaipeli ja se on Sport-JyP 15.10. Syy tälle lienee se, että pelaajat/pelaajayhdistys haluavat pitää sunnuntain vapaapäivänä.
 
Itselläni 3,5-vuotias poika.
Poikaa kiinnostaa lähinnä tanssitytöt (tai siis kiinnosti), jääkone, liekkikone, lastenmaailma jne.. Jääkiekko noin 5 minuuttia pelin alusta.
Nukkumaanmenoaika tulee vastaan noin 20:30.
Poika haluaa edelleen lähteä hallille mukaan, mutta harvemin otan. Suurimpana syynä työ myöhäinen ajankohta.

Moni tietenkin kysyy, että miksi raahata poikaa mukana hallille, jos ajankohta on liian myöhäinen ja peli ei välttämättä hirveästi kiinnosta. Itselläni tilanne on se, että yleensä (riippuen vaimon menoista), lapselle on sitten hankittava lapsenvahti. Tämä taas korottaa huomattavasti omaa kynnystä lähteä peliin. Lopputuloksena on se, ettei kukaan meidän perheestä mene peliin.

Minun tai perheeni takia ei tarvitse otteluajankohtia muuttaa. Samalla kannattaa kuitenkin hyväksyä se, että katsojamäärät ovat hieman alhaisempia.

En näe kuitenkaan yllä mainittua ongelmaa suurimpana syynä yleisökatoon. Omasta mielestäni suurin syy yleisökatoon on tähtien puuttuminen. Kaikella kunnioituksella Perriniä ja Kalliota kohtaa, kummastakaan ei ole teinityttöjen idoliksi. Turkuun pitäisi saada uusi Saku Koivu, Teemu Selänne tai Patrik Laine. Toki helpommin sanottu, kuin tehty. Tällä hetkellä yhdelläkään liigajoukkueella ei tälläistä tähteä ole.
 
Suosikkijoukkue
TPS
En näe kuitenkaan yllä mainittua ongelmaa suurimpana syynä yleisökatoon. Omasta mielestäni suurin syy yleisökatoon on tähtien puuttuminen. Kaikella kunnioituksella Perriniä ja Kalliota kohtaa, kummastakaan ei ole teinityttöjen idoliksi. Turkuun pitäisi saada uusi Saku Koivu, Teemu Selänne tai Patrik Laine.

Höpö höpö.
Suurin syy yleisökatoon on ruutu palvelu ja sen hinnoittelu. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.
Perusteluita en jaksa edes luetella, koska ne ovat itsestään selviä ja jokainen voi kaivaa taskulaskimen esille ja laskea hallille tulon kulut kuukaudessa vs ruutu palvelun ostaminen. Katsokaa mitä jää viivan alle ja mitä perheelle jää muihin viihdykkeisiin käytettäväksi.
Jos pelataan finaaleita niin asia on täysin eri, koska sellainen elämys koetaan kerran 10v tällä tahdilla ja mökki on täysi vaikka tv:stä näkisi ilmaiseksi.
Edelleen olen sen kannalla että 50km säteellä hallista oleviin kämppiin ei pitäisi kotipelit näkyä lainkaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös