Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Turha Kaukalo]

Blaken Taivaan ja Helvetin avioliitto sekä muuta proosaa meni viimeksi. Eliotia olen lukenut, Neljä kvartettoa. Vähän Saarikoskenkin runoja.

Eliot ei jostain syystä mua innosta, mutta Blake ja Saarikoski erittäinkin paljon. Olen Poundin miehiä ja Cantos mielilukemisteni kärkisijoilla.

Ns. graafisesti suunnittelin yhden kirjan ja tuli se siinä sitten luettuakin. Vitun hyvä kirja oli kuin Hustler lehti. Jonnet ei muista Hussen mainoskampanjaa silloin kun vanhempansa nussivat ja käyttivät huumeita.

 

[Ollakseni]

Mike Duncanin The Storm Before the Storm. Kirja kertoo siitä miten Rooman tasavallan tuhoutuminen alkoi jo 100 vuotta ennen sitä kun Caesar ylitti Rubiconin. Tiberius ja Gaius Gracchuksen populismista ja yrityksistä parantaa plebeijien ja ei-roomalaisten italialaisten asemaa mennään kiihtyvällä tahdilla Sullan suorittamiin puhdistuksiin.

"What has once been settled by a precedent will not be unsettled overnight, for certainty and uniformity are gains not lightly sacrificed. Above all is this true when honest men have shaped their conduct on the faith of the pronouncement." - Benjamin Cardozo

 

[Evil]

M.A.Nummisen uunituore muistelmakirja Kaukana väijyy ystäviä on luvussa. Kerrassaan riemastuttava teos! Nummiseen vihkiytymätön voisi valittaa kirjan virkamiestyylisestä kieliasusta, mutta Mauri Antero kirjoittaa näin. Mauri Anteron kirja Mauri Anterosta etenkin tulee olla kirjoitettu juuri näin. Muistelmat alkavat vuodesta 1965 ja jatkuvat 80-luvun lopulle. Olen nyt vuodessa 1974, ja tuskin maltan käsistäni laskea. Pillu- ja pulloseikkailuja ei ole paljoa eikä opus tarjoa matskua Seiskaan, mutta jos on kiinnostunut kyseisen ajan suomalaisesta kulttuurielämästä vähääkään, niin kannattaa ehdottomasti tutustua.

 

[Iisoppi]

Ari Turunen: Mulkerot- Patsaalle korotettujen suurmiesten elämänkertoja
Tartuin tähän kirjaan kun @U2 suositteli sitä Vittumaisimmat miehet- ketjussa. Kiitoksia siitä. Kirjassa oli lyhyitä elämänkertoja miehistä jotka on nostettu sankareiksi omiensa joukossa (ovat saanet mm. patsaan) jotka pohjimmiltaan ovat olleet julmia, vainoharhaisia telottajia, muiden orjuuttajia jne. Eli yleiseisessä mittakaavassa aika kamalia ihmisiä. Koska elämänkerrat oli lyhyitä ja ytimekkäitä eikä sisältäneet kovin tarkkoja kuvauksia julmuuksista niin niitä jaksoi lukea. iIhminen (diktaattori) aina vaihtui ja tapahtumat hänen mukanaan. Mielenkiintoisia juttuja vaikka kaikki "mulkerot" olivat pääosissaan minulle tuttuja.

Seuraavaksi luen saman kirjailijan Petri Laukan kanssa kirjoittaman Solvaajat- Herjaamisen hävytön historia.

 

[Sue]

Jonas Bonnierin Lahkomurhat. True crime -romaani Ruotsissa vaikuttaneesta Kristi brud -henkisestä yhteisöstä, jossa kiteytettynä kaikki panivat toisiaan Jeesusta odotellessaan. Vaivaksi käyvät inehmot listittiin. Manipulaatiolla ei mitään osuutta asiaan, tietty.

Kirjana ei ollut kummoinen, mutta jälkisanoista löysin muutaman taustoittavan opuksen, jotka pistin kaukolainatilaukseen. Hengellisyyden kietominen ylikorostuneeseen seksuaalisuuteen on kiinnostavaa.

 

[Valapatto]

Tanssivat karhut. Nyt sivun 100 paikkeilla ja voin suositella kaikille.

 

[Centre Bell]

Lopetin juuri äänikirjan nimeltä Kummola. Kaverilla on kyllä lähes yhtä suuri ego kuin toisellakin Varsinais-Suomalaisella eli Juhani Tammisella. Koko kirja oli vain minä minä minä juttua ja kuinka minä järjestin sitä ja minä järjestin tätä jne. En pitänyt.

 

[vastaantulija]

Yritän taas saada lukemista mukaan elämääni. Lähinnä tämä on iltaisin sängyssä muutaman sivun lukemista, joten hitaasti etenee. Menossa on nyt:

C. J. Tudor: Paluu pimeästä

 

[arvee]

Paljastelen hieman häpeillen itseäni: en ole lukenut tänä vuonna ainoatakaan kokonaista kirjaa, kirjaa alusta loppuun.
Viime vuonna taisin lukea kaksi kirjaa, sen tajusin vasta juuri. Olen huolestunut tilajumistani, arvomaailmastani.

Mihin helvetin turhuuteen käytän aikani, miksi en lue kirjoja?
Nettiuuutisia via ampparit lukemiseen, lineaari-televisioon ja Jatkoaikaan Trumpista närkästymiseen, valitukseen kaiken maailman menosta. Suomen poliittisen kentän painotuksista mieleni pahoittaen, niinpä urputtavasti jupisemaan. Helevetin noloa hommaa.

Sentään kuuntelen nukutukseen sivistäviä vanhoja Ylen radio-ohjelmia, mutta kyllä pitää lukeminen ottaa jälleen tavaksi.

Minä en aikoinani voinut elää ilman kolmea kesken olevaa, eri genren kirjaa: yksi historiallinen, yksi dekkari tai muu kevyt tuotos ja yksi jotenkin epämääräinen yhteiskuntaan liittyvä fiktiivinen tilitys tyyliin Bukowski jne.

On vieläkin Alestalon salissa lukematta ja useimmat venäläiset ns. klassikot, myös saksalaisista löytyy kai sivistysvajeita.
Mutta en lähde noita vajeita nyt paikkaamaan, menen kirjastoon etsimään tuoreempaa tuotantoa.
Toivottavasti kirjastokorttini pin-koodi on pätevä, muistan sen kyllä. Tai ihan sama, antavat minulle ehkä uuden kortin samalla koodilla...

 

[Wiljami]

Igguldenin fantasiatrilogia tuli luettua päätökseen viikko sitten. Kolmas kirja oli oikein pätevää alustusta, mutta loppua olisi voinut venyttää puolen kirjan verran. Melko töksähtävä loppuratkaisu oli siis mielestäni ja hieman semmoista Deus ex machinaeta, mikä on toki aina riskinä fantasiakirjallisuudessa missä heilutellaan yliluonnollisia voimia.

Gyu Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos tuli aloitettua viime viikolla. En nyt ihan varma ole miten hyvin itselleni maistuu tuo että päähenkilöt on tuotu (kirjoitushetken, eli olisiko 70-80 -lukujen taitteen) nykymaailmasta, vaikka toki antaakin mahdollisuuksia henkilöhahmojen taustoille ihan eri lailla kuin jos kyseessä olisi puhtaasti fantasiamaailmassa eläneet hahmot. Ehkä viidennes kirjasta takana ja alustusten parissa vielä vahvasti menee. Kirjoitustyyli on ok, vähän menee jaaritteluksi kyllä ajoittain (nopeuttaa kyllä nukahtamista kun illalla lukee) ja turhan vahvat Tolkien-vibat tulee monesta asiasta ihan pääpahiksen taustoista ja nimestä lähtien, mutta eiköhän tuo tule lopulta ihan hyvällä mielihalulla luettua.

 

[Valapatto]

Lukemisen ohella kun kuuntelee kirjoja, niin saa harrastaa vielä enemmän nauttimaansa taidetta ja kulttuuria. Tällä hetkellä korvalappustereoissa itse Mikko Alatalon elämäkerta. Puolen välin krouvi ylitetty ja ihan on ollut positiivinen yllätys.

Lukemiston puolella menossa James Lee Burken Syvän etelän blues. Äreää ja laadukasta tekstiä.

 

[Iisoppi]

Nyt luen Viveca Sten Kaikessa hiljaisuudessa. Aikamoinen järkäle vaihteeksi luettavaksi, vähän vajaa 500 sivua. Murhia Sandhamissa. Ehkä tämä liittyy juuri nyt Yle Femillä pyörivään sarjaan (tulee maanantaisin). En ole vielä katsellut sarjaa ja lukeminen on vasta alussa.

 

[Purkan Jauhaja]

Enpä ole tähän ketjuun hetkeen kirjoittanut, joten päivitellääs vähän.

Toissapäivänä sain loppuun Edouard Luisin "Ei enää Eddy" teoksen. Hieno kasvukertomus, joka perustuu kirjailijan omaan rankkaan lapsuuteen.

Tätä ennen luin Malcolm Gladwellin "Sinisilmäiset". Kertoo siitä miksi ihmisiä on helppo huijata ja miksi se on ihan luonnollista uskoa valheisiin. Kirjan alkupuolisko oli mielestäni todella hyvä. Hyvää tarinaa siitä kuinka esim. Castron Kuuba höynäytti koko CIA:ta.

Kesällä luin myös Kazuo Ishiguron "Pitkän päivän ilta" romaanin. Loistava kuvaus Englantilaisesta hovimestarista ja englannin yläluokasta. Päähenkilön repliikit on mahtavasti kirjoitettu! Toimii myös suomeksi.

Nyt on menossa venälinen klassikko, Metro 2033.

 

[aalto]

Aloitin eilen Hyvän historia - Ihmiskunta uudessa valossa, Rutger Bregman. Tää veti heti mukaansa, sillä kirjassa katsotaan ihmisiä positiivisessa valossa. Ihminen ei ole oletusarvoisesti itsekäs egoisti vaan haluaa hyvää muille. Silti mielikuva on se, että ihminen tavoittelee aina omaa etua jos vaan silmä välttää. Mielikuva itsekkäästä ihmisestä tulee läpi elokuvista, dekkareista, käsikirjoitusta tosi-tv:stä, somesta, taloustieteestä yms. Ja kun sitä toistetaa koko ajan, niin se muuttuu todeksi.

 

[Drache]

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku
Kyllähän esille oli saatu monia nykyään pinnalla olevia teemoja... maalittaminen, someäläkkä ja -valeviestit, maahanmuuttokriittisyys (jopa rasismi), sukupuolten moninaisuus, ennakkoluulot ja islami. Ja kun kirjat on kiinni nykyajassa niin eihän näitä kaikkia teemoja voi vaan ohittaa. Jotenkin vaan välillä tuntui että samaan tarinaan oli ympätty liikaa näitä vallalla olevia teemoja. Kerronta oli kuitenkin sujuvaa ja kirjan sai helposti luettua... Kiinnostus säilyi loppuun asti vaikka välillä jotkin henkilöhahmot tuntuivat joten päälleliimatuilta ja tarkoitushakuisilta eikä todellisilta ihmisiltä. Juoni kuitenkin kantoi vaikka loppuratkaisu oli vähän outo... mielestäni.

Kiitos kuvauksesta. Omaan makuuni on saatu liikaakin näitä pinnalla olevia teemoja kansien väliin. Näitä kun tuntuu tulvivan mediasta ihan liikaakin ja niihin liittyy vahvoja mielipiteitä, tunnereaktioita ja asiatonta keskustelua. Saan näistä mainitsemistasi aiheista yliannostuksen joka päivä jo muutenkin, joten jätän tuon Lehtolaisen väliin. Ehkä juuri tuon älämölönkin vuoksi haluan kirjaa lukiessani uppoutua johonkin toiseen todellisuuteen. Tällä hetkelle Lee Childin Reacher pistää kaupunkia matalaksi "Kuilun partaalla" -kirjassa. Reachereissa pyörii aika lailla samanoloinen teema ja tarina kirjasta toiseen, mutta kyllä niilläkin pääsee ihan mukavasti arkipäivää pakoon.

 

[Alamummo]

Luin Elton Johnin omaelämänkerran Minä Elton John. Avoin, kursailematon ja hillitön tarina artistin elämästä. Äijä on ollut luvalla sanoen täysi kreisi, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Ehkä häntä voisi kuvata nykyajan renessanssi-ihmiseksi. Omille homokliseilleenkin hän nauraa paskaiset naurut.

 

[Eddie]

En ole viime aikoina lukenut siis kuunnellut mitään tajunnan räjäyttävää. Täällä olleisiin joihinkin hyviin vinkkeihin en ole ehtinyt tarttua, koska niitä ei ole äänikirjana ainakaan suomeksi. Sänkyyn kun pääsen lukuhommiin, niin uni vie voiton alta viiden minuutin. Olen kuunnellut Elly Griffithsiltä pari teosta. Ihan ookoo, mutta turhan pliisua meininkiä, että jaksaisi isommin innostaa. Jan Erik Fjelliltä Saalistaja oli ihan ok jatko Anton Bregge sarjaan. Kyllä nämä tulee jatkossakin kuunneltua. Harlam Cobenin Verenperintö oli pettymys.. melko tylsä teos ihan hyvän alun jälkeen. Sitten olen kuunnellut Eva Franzia. Luulin kuuntelevani ruotsalaista kirjailijaa, kunnes ymmärsin, että ollaan koko ajan Suomessa. Franzin Suomi on kummallinen paikka. Kaikilla ihmisillä on Ruotsalaiset nimet. Franz rakentaa mainioita tarinoita, mutta kun tilanne alkaa mennä jännäksi ja jopa piinaavaksi, tilanteet lässähtää ja kaikki alkaa sujumaan päähenkilöillä kuin tanssi ja lukija päästetäänkin helpolla. Ei jatkoon.

Seuraavaksi varmaan Jo Nesbon uutuus tai sitten Ken Follettin Taivaan pilarit, joka oli riemastuttavasti ilmestynyt äänikirjana Storyteliin. Molemmissa lukijana Jukka Pitkänen, joka on ylivoimaisesti paras omaan makuun. Taivaan pilarit kestää vaatimattomasti vajaat 48 tuntia. Nesboon teos 20 tuntia. Näissä menee varmaan hetki.

 

[Valapatto]

Kuinkas moni on lukenut Don DeLilloa? Alamaailman kahlasin joskus, mutta en tainnut silloin olla siihen vielä valmis. Eräs kirjakaverini suositteli mulla DeLillon Valkoista kohinaa, mutta päätin aloittaa pienemmällä sivumäärällä kirjailijan maailmaan uudelleen tutustumisen ja tartuin Omegapisteeseen. Alku vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvää keskittymistä vaativalta.

 

[Evil]

Kuinkas moni on lukenut Don DeLilloa? Alamaailman kahlasin joskus, mutta en tainnut silloin olla siihen vielä valmis. Eräs kirjakaverini suositteli mulla DeLillon Valkoista kohinaa, mutta päätin aloittaa pienemmällä sivumäärällä kirjailijan maailmaan uudelleen tutustumisen ja tartuin Omegapisteeseen. Alku vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvää keskittymistä vaativalta.

Luin Valkoisen kohinan joskus 90-luvulla. En muista paljoakaan pidinkö edes, mutta luin loppuun sentään eli tuskin oli ihan paska.

Amerikkalaisista nykykirjailijoista (= maailmansodan jälkeisistä) suosittelen Paul Austeria, Raymond Carveria, Cormac McCarthya, Colson Whiteheadia sekä tietenkin pakollisia Bukoa, Burroughsia ja näitä.

 

[LaiLaiLei]

Sami Lopakan romaanin Loka otin tänään työn alle. 200 sivua meni ennen kuin kelloa tajusi katsoa. Pitkästä aikaa tekstiä joka vangitsee täysin. Aivan loistavaa tasapainottelua mustan huumorin ja surullisien ihmiskohtaloiden välillä. Hyvin harva kirja on pystynyt samaan, huumoria ja absurdeja tilanteita ja silti on tippa odottamassa linssissä koko ajan.

Kirjassa on kolme päähenkilöä, ja jokaisen luvun jälkeen näiden kohtalo kiinnostaa vaan entistä enemmän. Hyvin harvinaista tämmöinen edes yhdellä protagonistilla, saati sitten kolmella. Suosittelen kaikille.

 

[Evil]

Sami Lopakan romaanin Loka otin tänään työn alle. 200 sivua meni ennen kuin kelloa tajusi katsoa. Pitkästä aikaa tekstiä joka vangitsee täysin. Aivan loistavaa tasapainottelua mustan huumorin ja surullisien ihmiskohtaloiden välillä. Hyvin harva kirja on pystynyt samaan, huumoria ja absurdeja tilanteita ja silti on tippa odottamassa linssissä koko ajan.

Kirjassa on kolme päähenkilöä, ja jokaisen luvun jälkeen näiden kohtalo kiinnostaa vaan entistä enemmän. Hyvin harvinaista tämmöinen edes yhdellä protagonistilla, saati sitten kolmella. Suosittelen kaikille.

Hyvä kirja, suositukset täältäkin. Ja yllättävä myös, asiat eivät ole eikä mene sillä tavalla kuin alussa luulisi.

Just aloittelen uutta Hendrix-kirjaa, veljensä ja haamukirjoittajan tuotos. En odota hyvää. Luultavasti se on sitä ”Jimi oppi kaiken samalla kuin minä ja meidän lahjakkuus on yhteistä ja oikeastaan minun pitäisi olla se legenda” -paskaa, mitä oikeasti lahjakkaiden ihmisten sukulaiset aina huutaa. Vaan antaa niiden yrittää takoa rahaa. Mie en maksanut mitään tosta kirjasta, lainasin kirjastosta.

 

[Ilmari Ahde]

Toisaalla on kehuttu Yleltä löytyvää dokumenttisarjaa Neuvostoliiton vankileireistä, on se katsantoon menossa. Ajattelin maksimoida hirveydet ja kävin lainaamassa astetta kovemman jätkän kirjan, Aleksandr Solženitsyn - Vankileirien saaristo.

Vielä on kesken Ben MacIntyre - Petturi ja vakooja. On se tämäkin huimaa menoa kylmän sodan aikana, tosielämän agenttiseikkailua, ei sentään bondmaista räiskettä mutta kuolema kurkkii olkapään yli hyvin taajaan. KGB:n agentti siirtyy MI6:n palvelukseen, se onkin kuolemantuomio saman tien jos kiinni jäät. On KGB ollut valtava ja varsin tehoton organisaatio, ihan turhaa ukkoa siellä on ollut pilvin pimein, kunhan sopivaa raporttia on korkean tason agentti suoltanut niin se on tärkeintä, sisällön totuudenmukaisuudella ei ole mitään merkitystä.

 

[HPL76]

Monen vuoden jälkeen otin kätösiini Mika Waltarin Sinuhen. Tämä tosin on englanninkielinen versio, mutta käännös on hyvä ja kyllä siitä sama tunnelma välittyy. Eipä tuossa nyt viikkoa pidempään mennyt kun olen jo loppusuoralla. Vähän mua on aina ihmetyttänyt miten tuohon aikaan jollain oli noin paljon tietoa Egyptin historiasta, vaikka onhan sitä nyt tutkittu jo iät ja ajat. Ei kuitenkaan ollut mitään internetsiä josta olisi voinut tietoa etsiä.

 

[Weagle]

Monen vuoden jälkeen otin kätösiini Mika Waltarin Sinuhen. Tämä tosin on englanninkielinen versio, mutta käännös on hyvä ja kyllä siitä sama tunnelma välittyy. Eipä tuossa nyt viikkoa pidempään mennyt kun olen jo loppusuoralla. Vähän mua on aina ihmetyttänyt miten tuohon aikaan jollain oli noin paljon tietoa Egyptin historiasta, vaikka onhan sitä nyt tutkittu jo iät ja ajat. Ei kuitenkaan ollut mitään internetsiä josta olisi voinut tietoa etsiä.

Tämä se onkin hyvin ihmeellistä, Waltarihan ei koskaan itse edes käynyt Egyptissä. Melko kattavaa perehtymistä ja muistiakin tuo on vaatinut. Kuuntelin tämän kanssa jokin aika sitten (vaikka en äänikirjoja liiemmin harrastakaan), koska tallenteessa on äänessä loistavaakin loistavampi Lars Svedberg.

Teoksessa ainoa itseä häiritsevä kohta oli Kreetan luolahirviö, jolle papit uhrasivat neitsyitä. Kaikki muu silloisen ajankuvan "yliluonnollisuuksista" on nykyihmiselle selitettävissä (uudet metallit, kanat ym.), mutta tämä eläin ei kyllä kuulosta ollenkaan tulleen tästä maailmasta; muistaakseni tuo oli jättimäisen iso, käärmeenkaltainen olento ja vieläpä härän päällä varustettuna.

 

[HPL76]

Tämä se onkin hyvin ihmeellistä, Waltarihan ei koskaan itse edes käynyt Egyptissä. Melko kattavaa perehtymistä ja muistiakin tuo on vaatinut. Kuuntelin tämän kanssa jokin aika sitten (vaikka en äänikirjoja liiemmin harrastakaan), koska tallenteessa on äänessä loistavaakin loistavampi Lars Svedberg.

Teoksessa ainoa itseä häiritsevä kohta oli Kreetan luolahirviö, jolle papit uhrasivat neitsyitä. Kaikki muu silloisen ajankuvan "yliluonnollisuuksista" on nykyihmiselle selitettävissä (uudet metallit, kanat ym.), mutta tämä eläin ei kyllä kuulosta ollenkaan tulleen tästä maailmasta; muistaakseni tuo oli jättimäisen iso, käärmeenkaltainen olento ja vieläpä härän päällä varustettuna.

Joo ei oikein mullekaan auennut tuo hirviö. Muutenhan kirjan tapahtumat, henkilöt ja paikat ovat hyvinkin realistisia, mutta ehkä Waltari halusi sitten myös tuoda edes jotain mystiikkaa mukaan. Onhan se saattanut olla jonkun aikansa hullun tiedemiehen aikaansaannos siellä luolassa möllöttelemässä.