Aika mietteliääksi vetää Kang Chol-hwan'in ja Pierre Rigoulot'n yhteisteos "Pjongjangin akvaariot".
***spoilausta ja pohdintaa***
Teos on pysäyttävä kuvaus tämän hetken Pohjois-Korasta (tai 70-luvulta 90-luvun alkuun) ja siitä kuinka maassa elää onnellinen kansa jolla kaikki on hyvin ja jonka johtaja on Juche-aatteen isä ja jumalaan verrattavissa oleva hahmo.
Kirja myös osoittaa sen kuinka mädännäinen koko järjestelmä on alhaalta ylös saakka. Kuinka korruptio rehottaa kaikkialla, kuinka ulkomaalaisten sukulaisten avulla voi saada likipitäen mitä haluaa ja kuinka sukkauhousuista Seikon-kelloihin kaikki on haluttua tavaraa viranomaisten lahjonnassa. Teos on myös kuvaus siitä mitä tähän "satumaahan" joutuville maahanmuuttajielle voi käydä ja usein käy, kuinka he muuttuvat "valtion vihollisiksi" ja löytävät tiensä leireille. Maa jossa miljoonia on kuollut nälkään sadat tuhannet elävät vankileireillä tekemässä töitä epäinhimillisissä oloissa jokapäiväisessä kuolemanvaarassa. Ja salaisimmillista leireiltä, niissä joissa aseita valmistetaan, yksikään vanki ei tule elävänä pois. Eipähän ole vaaraa, että joku sattuisi puhumaan ohi suunsa.
Luettuani teoksen, jäin väkisinkin miettimään sitä, että onko kansa todellakaan niin fanaattisesti johtajansa takana vai nousisiko se sitä vastaan välittömästi saatuaan riittävästi tukea ulkovalloilta. Riittäisikö voimakas ja täsmällinen hyökkäys lamaannuttamaan maan puolutuksen ja saamaan aikaan vallanvaihdon? Tulin siihen tulokseen, että ei saa. Pohjois-Koreassa on satoja tuhansia erikoisjoukkoihin- ja turvallisuuspalveluun kuuluvia sotilaita joilla ei ole mitään menetettävää kuin henkensä, joten he varmasti taistelisivat viimeiseen saakka, joten sodasta, vaikka se olisi lyhyt, tulisi katkera ja erityisesti pohjoiskorealaisia kuolisi paljon. Nimittäin sodan alkaessa ensimmäisiä uhreja tulisivat olemaan vankileirien vangit - tuskin kukaan heistä jäisi todistamaan kauheuksia jälkipolville.
Mielenkiinoinen kirja maasta jossa kansa elää täydellisessä valheessa!
vlad.