Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs oli aikoinaan järisyttävä lukukokemus. Pidin kovasti Diamondin kylmänviileästä itseluottamuksesta.
Diamond esitti kirjassaan ihmiskunnan historialle syyt ja perusteet. Näkökulma oli erittäin mielenkiintoinen. Diamond hylkäsi ihmisyksilön (ja valtioiden ynnä muiden instanssien) vaikutukset historian kulkuun, ja onnistui kokoamaan ihmisen toiminnasta lajina ja lajin vuorovaikutuksesta luonnon kanssa historiakertomuksen. Diamondille historiassa tärkeitä ovat ruuan hankinta, maantieto (pohjoinen-etelä-, itä-länsi-akselit), kasvien ja eläinten domestikaatio ja ihmisen eläimellisyys.
Tietenkin Diamondia on syytetty kaikenlaisesta, kaikkia menestyneitä tiedemiehiä syytetään populismista ja yksinkertaistamisesta, mutta kyllä kirja on erinomainen.
Pidin myös kovasti Diamondin jatko-osasta Romahdus, joskaan se ei ollut yhtä mainio kirja kuin T,T &T. Osin kirja toisti edeltäjänsä havaintoja.
Diamondin kirja ihmisestä, Kolmas simpanssi, on juuri suomennettu, ja tartuin siihen kovin odotuksin, koska Diamond on erityisesti biologi. Nyt olo on kuitenkin pettynyt. Diamond paljastui puunhalaajaituhippikukkahattuapokalypsinsaarnaajakehityksenjarrupulunn******penttilinkolaksi. Mikä pahinta, tämä siitäkin huolimatta, että hän kirjassaan naureskelee nykyajan luddiiteille. Kirja on alunperin kirjoitettu 1990-luvun alussa, mutta silti on hämmästyttävää, että Diamond maalailee 2000-luvun alkuvuosista, hänen poikiensa miehuusvuosista, kuvaa, jossa ilma on saastunut rikistä ja meret ovat täynnä öljyä. Siis ihan oikeasti ilma on saastunut rikistä, ja meret ovat TÄYNNÄ öljyä.
Kolmas simpanssi on sirpaleinen teos, siinä hypitään ja pompitaan ihmisen biologiasta (kirjan vahvuus) ihmisen käyttäytymisen perusteiden (mielenkiintoista, mutta aika yliampuvaa) kautta kielitieteisiin (mielenkiintoista sinänsä) ja sitten apokalyptisiin näkyihin. Lienee sanomattakin selvää, että pessimismi ei ole kirjan vahvuus. En kaipaa tietenkään mitään päänsilittelyjä ja hyvin se menee -rohkaisuja, mutta kyllä tiedemiehen voisi olettaa uskovan hieman tieteeseen.(?)
Diamond on selittänyt yhteiskuntien menestyksen karjanhoidolla ja maanviljelyksellä, mutta tässä kirjassa hän pitää koko tempausta lainana, joka maksatetaan tulevaisuudella. Eli siirtyminen keräilijämetsästäjäkulttuurista maanviljelyyn on tuonut ensinnäkin ihmiselle turhaa työtä. Metsästäjäkeräilijäyhteisö pystyisi elämään huomattavasti joutilaammin. Diamondin mukaan ongelma on se, että maanviljely johtaa siihen, että ihmisten määrä kasvaa liikaa, jolloin viljelyn teho menettää merkityksensä. (No, kaikki Malthusinsa tuntevat.) Lisäksi maanviljely johtaa sellaisiin pikku juttuhin kuin alistaminen. Diamondin mallissa myös modernin ja postmodernin yhteiskunnan eläjät (niin, juuri sinä tehdastyöläinen ja konttorirotta) ovat maanviljelysyhteiskunnan eliittiä, joka imee maanviljelijäprolen nisää. Kunnes koko paska romahtaa.
Oikeastaan omassa pienessä mielessäni Diamond ja Esko Valtaoja käyvät tällä hetkellä kovaa taistelua. Olen enemmän Valtaojan kannalla siinä, että ihmiskunnalla on kyvyt ratkaista kaikki ongelmat, ja ennen pitkää ihminen myös onnistuu. Optimismi > pessimismi.
Iso ero on muuten siinä, että Valtaoja suunnilleen raivaa jo laskeutumisalustaa lentäville lautasille, Diamond taas ei moiseen usko. Diamond on aika vakuuttava, kun hän kertoo miksi maailmankaikkeus on täynnä elämää, mutta ei älykkyyttä. Hän nimittäin pitää älykkyyttä (kuin myös maanviljelyyn siirtymistä) harha-askeleena. Diamondin mielestä jos elämällä olisi taipumus kehittyä älykkyyttä kohti, sellaisesta olisi merkkejä koko maapallon historian ajalta. Diamond käyttää esimerkkinä radiohiljaisuutta. Hänen mielestään se, että ihminen rakentaa radioita on maailmankaikkeudessa turha oikku. Jos elämä katsoisi järkeväksi kasvattaa radioiden rakentamiseen pystyviä lajeja, niin radiolähettimiä olisi maapallollakin arkeologien päälisteltävinä.
Tuo on kiehtova ajatus, ja Diamond ilmaisee sen selkeämmin. Joka tapauksessa Jared-herra on sitä mieltä, että luonto on ymmärtänyt, että kannattaa olla koppakuoriainen ennemmin kuin älykäs, joten maailmankaikkeudessa on koppakuoriaisia, ei älyä. Vahva peruste on se, että Diamondin mukaan jo solubiologiassa ym. (josta en tiedä mitään) on havaittavissa, että luonto pyrkii toistamana tietynlaisia ratkaisuja tietyllä frkevenssillä, joten elämä ikään kuin kehittyy tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia kohti, vaikka yhteistä kantaa ei olisikaan.
Diamondilla on myös mielipide siitä, mitä meidän pitäisi radiolähettimillemme tehdä: sulkea ne! Diamondin mukaan luonnolle on ominaista vieraskammo, joka saa lajin kuin lajin vierastamaan ja tuhoamaan tunkeilijan. Niinpä jos tuolla jossain joku rakentaa radioita ja lentäviä lautasia, niin hän toimii meidät kohdateessaan niin kuin konkvistadorit Amerikassa tai niin kuin ihmiset simpansseja kohtaan.
Mutta lukekaa toki kirja. Erittäin mielenkiintoinen on se.