Miksi pidän/ en pidä joukkueesta X tai Y

  • 21 902
  • 155

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti 1900
Kyllä ihminen on sitten kateellinen otus.

Muutamat viime vuodet on jääkiekkokansa ihastellut HPK:n iloista ja hyökkäysvoittoista pelityyliä. 99%:a porukasta on juuri näistä syistä maininnut Kerhon kakkossuosikkinaan ja toivonut... ...se on se kateellisuus joka aina tulee päätään nostamaan, niin myös tänä vuonna HPK:ta kohtaan.

Ei muuta kuin tsemppiä sinne Hämeenlinnaan täältä Lahdesta. Näyttäkää noille kaikille kateellisille valittajille että osaatte olla myös hyviä voittajia.

Tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta nöyrin kumarrus nimim. 1900 suuntaan. Pikkukaupngin joukkueen kannattaja ymmärtää pikkukaupungin joukkueen kannattajia.

Omasta mielestäni HPK:n kannattajat ovat käyttäytyneet samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tosin, aikaisemmin sitä pidettiin hyvänä kannustamisena oman joukkueen puolesta, nyt se lähinnä ärsyttää muita. Ts. ennen se oli hellyttävää uskoa omaan tekemiseen kun todelliseen menestykseen ei ollut rahkeita. Nyt kun joukkue on ihan oikeasti uskottava mestarikandidaatti, fanien toiminta (=uho) onkin yht äkkiä sietämätöntä.

Ei HPK:n kannattajien toiminta ole muuttunut, vaan muiden asennoituminen. Ja kun HPK on ihan oikeasti ihan älyttömän hyvä joukkue, niin miksi siitä ei saisi olla ylpeä? Vaikka mitä sanotaan niin HPK on ollut ainoa joukkue joka on laittanut suurten kaupunkien joukkueiden rattaisiin kapuloita 90 ja 2000 luvuilla. (Eniten mitskuja ko. ajanjaksolla TPS:n ja Jokerien jälkeen, eniten runkosarjapisteitä viimeisellä kahdella kaudella) Ja kuitenkin markkina-alue muistuttaa enemmänkin Poria kuin Helsinkiä. Hämeenlinnassa tiedetään hyvin että tilanne sattaisi olla hyvinkin sama kuin esim. juuri Porissa. Että Play Off paikka saattaisi olla itsessään jo helvetin iso juttu. Ja kuitenkin, tosielämässä joukkue taistelee uskottavasti Suomen mestaruudesta. Aika uskomatonta... Kuinkahan esim. Lappeenrannassa suhtauduttaisiin vastaavaan menestykseen? Me Hämeenlinnassa tiedämme olevamme etuoikeutetussa asemassa ja osaamme arvostaa sitä.

Suokaa anteeksi kaikki joita HPK:n kannattajien toiminta harmittaa. Tietenkin se on ymmärrettävää. Moni pienemmän budjetin joukkueen kannattaja varmasti manailee kun samanlaisilla edellytyksillä kuin mitä HPK:lla on, oma joukkue on liigan pohjilla. (Kuinka ne sen tekee? miksei me osata samalla tavalla?) Toisaalta, moni suuremman budjetin joukkue saavuttaa puolet siitä menestyksestä mitä HPK saavuttaa puolta pienemmällä budjetilla. Kun ei pystytä menestystä edes ostamaan! Vähemmästäkin katkeroituu...

Turha kirjoitus, mutta kyllä hiukka hämmästyttää kun ei enää omaa joukkuettaan saa kannustaa... Ja jos jotain erehtyy kritisoimaan niin se on heti vain ja ainoastaan itkemistä. Silloin kun on hiljaa, muut ovat tyytyväisiä. Paitsi että silloin ne todennäköisesti haukkuisivat laimeasta myötäelämisestä.
 

Voittaja

Jäsen
Plussapuolelle muista joukkueista pääsevät seuraavat:

Kärpät: Kotikaupungin joukkue, missä pelaa muutama tuttu kaveri, ja Kärppien pelatessa liigassa pystyn minäkin näkemään liigapelejä livenä.

HIFK: Asiantuntevat fanit, joukkueen perinteisesti kova pelityyli, mikä uppoaa minuun, valitettavasti sitä ei hirveästi nähty tällä kaudella.

JYP: Pienehkön talousalueen joukkue, joka vuodesta toiseen sitkuu isompien joukossa. Hyvä kasvattajajoukkue.

Miinusta taas keräävät seuraavat joukkueet:

Jokerit: Ikinä en ole tykännyt, enkä varmaan tule tykkäämäänkään, pelaa siellä tuttuja tai ei. Kaikin puolin ärsyttävä organisaatio, pois lukien menestys. Menestystä on aina kunnioitettava.

HPK: Samat sanat kuin Jokereista, ilman tuota menestysjuttua.

Pelicans: Mikä se on?
 

kkorpela

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hammarby IF
HPK on luonnollisesti se meikäläisen ykkösjoukkue, mutta muista seuraavasti:

+++ TPS. Vuosia Turussa(kin) asuneena, on turkulaista urheilua tullut sivusta seurattua. Kunnioitan TPS:n saavutuksia ja asemaa suomalaisessa kiekossa, Elyséellä on aina kiva käydä, kokonaisuutena hieno seura.

+++ HIFK. Toinen kakkossuosikki. Seura, joka ei jätä ketään kylmäksi, old time hockey. Maan asiantuntevimmat fanit.

++ Ilves. Perinteikäs seura, jonka panos on ollut suomalaiselle jääkiekolle mittaamaton. Tamperelaista kiekkokulttuuria parhaimmillaan.

+ Kärpät. Liikkuva "puolen Suomen" taitojoukkue, merkittävä juniorityön tekijä. Hienoa, että yli vuosikymmenen korpivaelluksen jälkeen pohjoisen seura on vakiinnuttanut paikkansa liigan eliitissä.

Muut liigaseurat eivät kauheasti hetkauta puoleen eikä toiseen. Mitään erityistä inhokkia ei ole, toki hienoa on kun esim. JYPin tapaiset pienemmätkin seurat pärjäävät.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Huonot :

HPK - En pidä mailanmittaajista ja menestys perustuu täysin
ostettujen tsekkien varaan..

TPS - Itkupilli Rauteet vois painua himaan äitin syliin

KÄRPÄT - jälleen yksi joka ei pärjää ilman ulkomaalaisia..missäs ne
mega lahjakkaat junnut on..?

PELICANS - Me ollaan lahdesta ja pelataan tylsää hokia tylsillä
pelaajilla. hohoijaa

JYP - prhn... kahvakiekon hallitsijat pääsivät pitkälle... maaleja
voisi tulla enemmän jos käytettäisiin sitä mailaa itse
jääkiekkoon

BLUES - Caloun,Sarno,murphy,vykoukal etc.. onkos tämä joku
suomalainen smliiga joukkue

JOKERIT - Rahalla saa ja hevosella pääsee.. onneksi hallissa on
paljon oheis toimintaa jos ja kun peli on tylsää

HIFK - jessus..apen tulon myötä homma luhistunut kasaan ..
parin sikapalkkaa nauttivan pakin ansiosta pääsi edes
pleijjareihin

ÄSSÄT - taitaa porissa olla liiga aika käsillä kun rämpivät kaudesta
toiseen.. perinteitä on mutta ei sitten mitään muuta..
vanhat sotaratsut pelastavat joskus pisteitä..Pöllänenkin
viedään pian

ILVES - pidetään se raipe vielä seuraavat kymmen vuotta ringissä
niin ei ole huolta että sijoitus parane

LUKKO - yritti toimia JOkeri metodeilla ala tähtinen,kron...eikö
mitään ole opittu..no ainakin rahaa poltettiin?


HYVÄT:

Tappara - Tarvainen laukoo ylämummoon ja suomemestaruus on
tampereella..J Ojanenen säestää.. tämä on joukkue
isolla J:llä

joku jäi arvioimatta mutta ei jaksa miettiä enempää.. olipa hauskaa tätä tehdessä=)..älkää kommentoiko=)
 

Jamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, RoKi
Jos en kannattasi tepsiä, seurani olisi Lukko. Kaupunkina rauma on aina kiehtonut minua ja monen muun turkulaisen ohella olen aina "pikkuveljen" puolella. Myöskin paikallispelit TPS:n ja Lukon välillä kiehtovat huomattavasti kuin "paikallispelit" (koska niitä on liikaa). Tänävuonna tuli kuitenkin pakonedessä toivottua raumalaisten häviävän pudotuspelien viimekierroksilla. Lukosta on myös virrannut hyviä pelaajia tänne Turkuun (esim. Sahlsted) Lukon harmiksi monet rauman parhaista junioreistakin siirtyvät turkuun paremman valmennuksen ja menestyksen toivossa.

Sympatiat muita joukkueta kohtaan vaihtelevatkin aika suuresti.

On vaikeaa listata oikeastaa mitään joukkuetta, josta pitäisi muita enemmän, mutta on helpoa nimetä ne joista ei pidä:

HPK: Vieläkin särkee päätä tämänkautisen henkselien paukuttelun takia. Toivon hartaasti, ettei mestaruus mene hämeenlinnaan. Pakko kuitenkin myöntää, että pelityyli on hieno.

Tappara: Ehkäpä ajat muuttuvat, kun Rautakorpi siirtyy muualle. Eniten ärsytti se, kun Rautakorpi julisti viimekauden alussa Tapparan varmaksi mestariksi. Täksi kaudeksi Jukka onkin jo onneksi hieman rauhoittunut. Jos maalilaulua, tamperelaisuutta ja Jutilaa lasketa mukaan, saattaa Tappara lakata kokonaankin ärsyttämästä.

Kun TPS on jo pleijarinsa pelannut, toivon, että jäljellejääneiden joukkueiden järjestys on seuraava: 1)Jokerit 2)Tappara 3)Kärpät 4)HPK (joka ei hassutellut vastustajaa pudotuspeleissä ja joka toivottavasti nöyrtyy ensikaudeksi [ja muuttaa itsensä vielä kaikenlisäksi Oy:ksi...])
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Re: Oikeat vastaukset.

Viestin lähetti Nännimäinen


Kaikista joukkueista ärsyttävin on kuitenkin Suomen maajoukkue. Kun "maailmanmestaruuskisat" taas alkavat, niin täällä menee telkkari kiinni. Sitä hypetystä ei kestä kukaan. Suomi buu!

Erittäin hyvin sanottu siellä takana. Mikään muu ei voi olla ärsyttävämpää kuin jokakeväisen pakkopullan, jota myös jostain kumman syystä maailmanmestaruusturnaukseksi kutsutaan, järjetön hehkuttaminen. MAAILMAN parhaat pelaavat samaan aikaan jossain aivan muualla. Varsinkin kotikisojen alla tämä joka tuutista tunkeva ylisyöttö saa aikaan oksennusreaktioita. Bonusärsytyksen tuo vielä jääkiekon Esko Aho, eli Aravirta, jolla ei koskaan ole mitään negatiivista sanottavaa mistään tai kenestäkään.

Luoja armahtakoon meitä Suomen "maailmanmestaruudelta", sitä ei kestäisi kukaan täysjärkinen.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Joukkue, jota rakastan on TPS, niin jäällä kuin nurmellakin. Mitään SM-liiga joukkuetta en vihaan, paikallinen jalkapallovastustaja eniten antipatiota keräilee. Tosin jotain joukkueita liigassakin enemmän sympatisoin kuin toisia.

Positiiviset:
Lukosta olen aina pitänyt. Toivon niille mahdollisimman paljon menestystä kunhan se ei tule Tepsin kustannuksella. Raumalla olen käynyt katsomassa muitakin kuin Palloseuran pelejä. Raumalla on ihan mukavaa porukkaa.

Ässät on ihan sympaattinen, joille toivon menestystä. Ässät on pelannut aina ihan yleisöystävällisesti. Menestyksen aikaan oli todella kova ja kiva vastustaja.

Hifk vaikka joukkuetta kohtaan on paljon antipatiotakin, niin silti plussat menevät edelle.

Negatiiviset:
Jokerit on kaikista hienointa voittaa. Niitä oppi vihaamaan 90-luvun ei niinä kultaisina vuosina.

HPK joukkue on ihan mukava, mutta kannattajat vetävät SM-liigassa ehdottaman perän. Missään muualla ei ole niin väkivaltaisia ja vittuilevia kannattajia. Joka kerta Rinkelinmäellä on joku hakemassa tappelua, tai ainakin saa varautua purukumisateeseen.

Tappara on kerhon vastakohta, joukkueesta en pidä pätkääkään enkä pelityylistä, mutta kannattajat ovat suurimmaksi osaksi ihan asiallista sakkia.
 

axe

Jäsen
Viestin lähetti Jamo
. Eniten ärsytti se, kun Rautakorpi julisti viimekauden alussa Tapparan varmaksi mestariksi.

Näistä väitteistä minä haluaisin kyllä todisteita. Näitähän on kuultu lähinnä Ilves-kannattajien suusta ja kynästä, mutta niiden uskottavuushan on tuollaista Seiska-lehden tasoa eikä niistä kukaan oikeasti ole koskaan välittänyt. Joku lehtijuttu missä näin olisi julistettu (Rautakorven suulla) tai joku Hockey Nightin tapainen missä Rautakorpea olisi haastateltu ja tuollaista olisi väittänyt olisi ihan kiva nähdä. Minä kun olen lukenut mielestäni käytännöllisesti katsoen jokaisen Tapparasta kirjoitetun sanan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen (välillä vähän tosin Veikkaajan kunnianhimoisimmista nolla-analyyseista lipsuen) enkä ikinä koskaan konsa milloinkaan ole nähnyt mitään varmoiksi mestareiksi julistautumiseen viittaavaakaan.

Ettei nyt vaan olisi taas kerran mennyt pullat ja kakkuset sekaisin ja luettu toimittajien ajatuksia ja väittämiä Rautakorven sanoina? Tai peräti ymmärretty fanien uhoa Tapparan virallisena kantana?

Kun tää kyseinen valmentaja saattaa johdattaa ison ja rumasti pelaavan kahvakaartinsa tappamaan jääkiekkoa ilman maalivahtia pelaavaa tyttöjen juniorijoukkuetta vastaan ja silti suuttua, jos joku yrittää väittää ottelusta tulevan Tapparalle helpon ja voiton olevan varma. Miten siihen kuvioon sopii mestariksi julistautumiset? Ne on ihan vaan Harkimon hommia ja hänkin kai jo on oppinut läksynsä.

Kannattaa myös ymmärtää se, että jos valmentaja sanoo, ettei hänen joukkueellaan voi olla kaudella mitään muuta tavoitetta kuin Suomen mestaruus, niin se ei ole julistautumista mestariksi. Se on tavoite, johon pyritään.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vielä vähän identiteetistä

Kiitokset dana77:le asiallisista kommenteista ja kysymyksistä. Olet ihan oikeassa siinä, että minulle jokerien pelityyli on "vähän sitä ja tätä". En ole tästä huolissani, välillä on pelattu hyökkäävästi (T.Selänteen ja Jenchyn aika) välillä taas puolustuksen kautta (silloin kun tähtiä ei meillä ollut). Nää kysymykset identiteetistä on aina kysymyksiä, johon ei ole ole objektiivisia vastauksia. Katson siis asiaa täysin jokeri-lasien läpi.

En ala moittia Jortikkaa, en ole sitä koskaan tehnyt, enkä ala sitä nyt tekemään. Jortikasta henkilöstä en pidä yhtään (esim. Ara olisi ollut täysin toinen juttu, hyvä ja osaava kaveria, jonka hyvin tunnen). Joka tapauksessa, Jortikan sanoin "laskekaa mestaruudet ennen kuin alatte haukkua".

En siis leiki "ylvästä", minulle menestys on kaiken a ja o. Jos jokerit menestyy, minulle on aivan sama millä pelityylillä se tapahtuu. Jännitystä peleissä riittää, kumpi tekee enemmän maaleja, yksi tai kymmenen, ei väliä. Enemmän tehnyt on voittaja. Näin ymmärrän kilpaurheilun. Edelleenkään en halua provoilla, mutta jos ifk olisi Alpon alaisuudessa voittanut mestaruuden, yksikään fani ei todennnäköisesti olisi moittinut Alpon pelityyliä. Tämä julmettu kritiikki Alpoa kohtaan alkoi siitä, kun menestystä ei tullut. Ennen kauden alkua monet pitivät Alpoa yhtenä valmentajien parhaana, tyyliin ensimmäinen europpalainen nhl head coach jne.

Näitä asioita on vaikea lyhyesti kirjoittamalla käsitellä. Pahoitteluni siis kirjoitukseni "sekavuuden" vuoksi. Lyhyyesti kuitenkin "filosofiani";

menestys on se, jolla onnistumista kilpaurheilussa mitataan. Jos menestystä ei tule, alkaa haukkuminen ja esim. pelityyyliin puuttuminen. Identiteetin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä

Jokerit on, ja on aina ollut joukkue, jonka pelityyli ja tapa toimia muuttuvat. On ollut Aimon (R.I.P) aika, on ollut erilaisten koheltajien kuten esim. Tuunanen aika, nyt on Hjalliksen (ja menstyksen) aika. Nämä kaikki ovat merkinneet suuria muutoksia sekä jokereissa että joukkueen pelityylissä. Yksi asia on kuitenkin pysynyt. Ja se on JOKERIT, se on se, joka minulle merkitsee todella paljon. Identiteetti on tullut kaikkien näiden vaiheiden summana, se on siis muodostunut aikojen saatossa, ollut välillä jopa hukassa, mutta silti aina olemassa. Identiteettiä ei voi luoda, se syntyy ja kasvaa aikojen saatossa. Itse arvostan ifk:ssa nimenomaan sitä, etä heillä identiteetti on aina ollut "vahva ja selkeä", meillä näin ei ole ollut, eikä varmaan tule koskaan olemaan, silti Jokerit on minulle se, johon "samaistun" ja johon haluan kuulua.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Viestin lähetti Jaakko
.

HPK joukkue on ihan mukava, mutta kannattajat vetävät SM-liigassa ehdottaman perän. Missään muualla ei ole niin väkivaltaisia ja vittuilevia kannattajia. Joka kerta Rinkelinmäellä on joku hakemassa tappelua, tai ainakin saa varautua purukumisateeseen.


Niin ja turussa "kultaiseen olut suihkuun". Helsingissä myös joku hakee aina tappelua. En silti halua yleistää. Näitä nuijia kun on joka paikassa, eikös sitä joku turkulainenkin heilunut jonkun ketjun kanssa tappion hetkillä Hämeenlinnassa?
Asiaan. Mun sympatiat menee ehdottomasti IFK:lle. Ja lievästi myös Jyväskylään ja Poriin.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Viestin lähetti expertti
Niin ja turussa "kultaiseen olut suihkuun". Helsingissä myös joku hakee aina tappelua. En silti halua yleistää. Näitä nuijia kun on joka paikassa, eikös sitä joku turkulainenkin heilunut jonkun ketjun kanssa tappion hetkillä Hämeenlinnassa?

Mistään ketjujutuista en ole kuuluut. Eipä ole ollut ainakaan kukaan faniporukasta, jos tuo on pariin kauteen sattunut. Muista pallonseuran kannattajista, joita on hallille saapunut vaikea sanoa mitään.

Viimeisen parin kauden aikana olen kiertänyt kaikki SM-liigan hallit moneen kertaan paljon sitä ennenkin, joten uskoisin jonkinlaista vertailupohjaa minulta löytyvän. En yritäkään väittää, että muualla ihmiset ei käyttäytyisi huonosti. Kuten sanoit, näitä vatipäitä löytyy aina jonkin verran joka kaupungissa.

En muista oikeastaan yhtään Hämeenlinnan peliä, jossa joku ei olisi tullut hakemaan vähän riitaa. Tässä on se suurin ero. Muualla voi joku tulla satunnaisesti haastamaan, mutta Rinkelinmäellä se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kyllä Hämeenlinnassa on suurin osa todella mukavaa porukkaa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että siellä olisi enemmän kähyäjiä kuin muualla. Muutamalla porttikiellolla varmasti saataisiin pahimmat kaverit ulos ja tilanne rauhoittuisi. Viimeksikin järjestysmiehet tunsivat nimeltä, erään miehen, joka haastoi riitaa koko pelin, eikä kannattanut omiaan, mutta silti ei lentänyt ulos.
 

pkl75

Jäsen
Suosikkijoukkue
JyP, Red Wings
Re: Oikeat vastaukset.

Viestin lähetti Nännimäinen
Sympaattiset ja vastenmieliset joukkueet vaihtelevat kaudesta ja aikakaudesta toiseen. Menestys, kokemukset halleissa, kommentit mediassa, jutut JA:ssa ja bensan hinta vaikuttavat mielipiteeseeni. Esimerkiksi en ikinä olisi voinut kuvitella, että olisin jossakin pleijarisarjassa turkkulaisen isopäisyyden ilmentymän, TPS:n puolella. Tällä hetkellä olen.

Sympaattisia joukkueita ovat Lukko, Jyp, Ässät, SaiPa ja Pelicans. Kaikki voitaneen kategorisoida sarjaan pikkuseurat. Tosin silloin, kun joskus 1970-luvun lopulla aloin kiekkoa seuraamaan, oli Ässät Tapparan pahin vastustaja eikä ollenkaan sympaattinen. Antti Leppänen vs. Vellu Ketola...

Myös Jyp oli ärsyttävä silloin Risto Kurkisen ja Hippoksen hurmoksen aikoihin, kun Tapparakaan ei koskaan Jypiä voittanut. Viime aikojen matalan profiilin toiminta ja erityisesti tämän kauden hienot esitykset saavat kaanustavia suosionosoituksia ainakin täältä.

Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat iki-ärsykkejä ja siksi niin mukavia vastustajia. Käynnissä olevan hienon play-offs-sarjan ansiosta olen alkanut arvostamaan myös Bluesia. Ehkä ne eivät olekaan ikuisia bluusereita? Jokereiden menestykseen olen jo turtunut, eikä edes Hjallis minua pahemmin ärsytä. Loistava liikemies.

IFK:n faneja kehuvat täällä kaikki kilpaa. Jatkoajan kirjoittajat edustanevat jonkinlaista älykkösiipeä, sillä matseissa olen joskus saanut seurata hyvinkin ääliömäistä toimintaa. Myös AJA-meininki on tympeää. Samoin minua ärsyttää jatkuva Matikaisen ja valmentajan kivittäminen, tietynlainen ylikriittisyys. Oho, alkavat tunteen nousta pintaan, juuri siksi IFK onkin liigalle tärkeä. Menestystä en heille kuitenkaan toivo.

Ärsyttävyysasteikon kärkipäätä kohden nousevat kohisten pienet, jotka kuvittelevat olevansa suuria-joukkueet (ja fanit)
Hämeenlinnasta ja Oulusta. Ikävä kyllä molemmat tekevät myös kovia urheilullisia tuloksia lähes jokaisella kaudella. Kärpät ja HPK tuntuvat myös ratsastavan taitokiekko-leima otsassaan, vaikka aika siekailematonta mailallahakkaamista (ja mailan mittaamista)näidenkin joukkueiden peli on. Toki vauhtiakin piisaa.

Ja kai Ilvestäkin pitää käsitellä. Säälittävää rypemistä ja tylsiä 6-0 paikallispelejä taas kerran. Silti ei sympatiaa täältä heru. Ei pisaraakaan. Ja niinhän sen kuuluu ollakin. Tottakai olisi mukavampaa, jos molemmat joukkueet pärjäisivät kivasti, mutta Ipalle kärsityt tappiot ovat keskimäärin kirvelevämpiä kuin muut. Joten rämpikää taas ensi kaudella, jookos?

Kaikista joukkueista ärsyttävin on kuitenkin Suomen maajoukkue. Kun "maailmanmestaruuskisat" taas alkavat, niin täällä menee telkkari kiinni. Sitä hypetystä ei kestä kukaan. Suomi buu!

Oli pakko lainata tämä kirjoitus ketjun alusta, kirjoittamatta itse mitään kummempaa. Olen eri joukkueen kannattaja, mutta silti, tästä paistaa todellinen näkökulma. Loistava kirjoitus mielestäni!
 

Cavenuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
+/-

Tämä ketjuhan ilmestyi kuin tilauksesta. Kun vihdoin hommasin tunnarit, niin tämä on mainio paikka aloittaa kirjoitus. Tämä siksi, että playoff-taiston tuoksinassa tuli juuri mietittyä miksi tietyt joukkueet aiheuttavat antipatioita ja päinvastoin. Ja kun mestaruuskin tuli vaihteeksi kotileiriin ja muiden joukkueiden kannattajien psyykkaus vaihtui reiluiksi onnitteluiksi, herkistyin miettimään entisestään mistä olisi syytä onnitella muita joukkueita. Tempaistaan järjestys vaikka kauden loppusijoituksista:

TAPPARA
+ Miksi Tappara suosikki... Kotikaupunki luonnollisesti rajasi vaihtoehdot. Äiti kannatti Ilvestä, Isä KooVee:ta, sukulaiset kuulemma tekivät kiusaa ja minusta tapparalaisen. Todellinen tamperelainen kiekkofanihan ei voi kertoa miksi kannattaa tiettyä joukkuetta, koska valinta kuuluu tehdä niin aikaisin, että sitä ei enää aikuisena muista :) No, kakarana oli helppo kannattaa Tapparaa, kun veti mestaruuksia siihen tahtiin. Ja on oranssista värinä mitä mieltä tahansa, niin sini-oranssin yhdistelmän ainakin erottaa. Hienoja seurauskollisia kiekkoikoneja vuosien varrella pilke silmäkulmassa, mutta suurella sydämellä joukkueen puolesta. Yksi nosti viikonloppuna pytyn, toinen hymyili lehtoparvella pyöreine kasvoineen.

- Omia junnuja käytetään säälittävän vähän! En ymmärrä miksi 5. kenttään kannattaa hommata juniori-iän ohittaneita miehiä mieluummin liigan häntäjoukkueista, kun omista A-junnuista.

KÄRPÄT
+ Intissä oli silloisia Kärppien divarimiehiä samoissa tuvissa ja sympatiaa tuli sitäkin kautta. 80-luvun pelottavimpia vastustajia, joka upposi 90-luvulla tamperelaisiakin syvemmälle, siitä myös sympatiaa. Hieno kiekkohuuman nostatus ja ryminällä nousu liigan kärkipäähän. Omavaraisuus liigan parasta, se on hienoa se!

- Noh... Aikanaan joku sanoi, että Tammisen suoritusta nostaa Kärpät liigaan voi verrata siihen, että rypistää paperin, tiputtaa sen puolen metrin korkeudesta roskikseen, ja osuu vasta toisella... Eli divarissa kesti vähän turhan kauan, fanit varmaan ovat yhtä mieltä. Siihen nähden se turha uho, että jo divarissa oltiin liigan playoff-tason joukkue, oli vähemmän suotavaa :)

HPK
+ Uskomattomia löytöjä viime kausina. Monta rivimiestä tehty tähdeksi. Runkosarjan positiivisin yllättäjä. Harvinaista, että pelit voitetaan nykyään hyökäämällä eikä puolustamalla.

- Kukaan Tapparan / Ilveksen kannattaja ei voi suvaita, että HPK tarkottaisi Hämeen Parasta Kiekkoa. "Pikkuveli" ei saa olla sarjassa ylempänä! :) Itse en vieraspeleissä ole juuri vieraillut, mutta niin paljon tulee kritiikkiä Hämeenlinnan katsomon huonosta käytöksestä, että pakkohan sen on antipatiaa aiheuttaa.

JOKERIT
+ Jokerit saa paljon kuraa niskaan suurimman budjettinsa takia, mutta Hjallis on mullistanut koko liigan ja minusta on ihan oikea mies liigassa sille pallille millä nyt istuu. Onhan se hyvä, että jollain on varaa maksaa sellaisia kovia pelimiehiä liigaan, jotka muuten hakisivat rahansa esim. Ruotsista tai farmisarjoista. Jokerit siis nostaa jo omalla panoksellaan liigan tasoa.

- No, kaikella on kääntöpuolensa. Mitä kalliimpi joukkue, sen mukavampi se on voittaa. Kovin pitkänäköisestä työstä ei voi puhua, kun joka kaudella tähdet tulee ja menee. (Kärjistys tietty.) Liikaa voittoja 90-luvulla...

BLUES
+ Vähän kuin Jokerit pienoiskoossa. Pitää taloudellaan kovia miehiä liigassa. Playoffeissa esim. se kultakuuppa oli ylivoimaisesti pelottavin vastustaja. Aina kun se tuli jäälle, oli pelko perseessä välittömästi. Tulevaisuuden suurseura, mikäli kehityksen kanssa ei turhaan hätäillä.

- Perinteitä ei tietty vielä ole, mutta en tiedä voiko siitä kritisoida. Joskushan kaikkien pitää taival aloittaa. Mutta minkäs teet. Siihenhän voimme aina vedota, kun tulee sieltä suunnalta kuraa niskaan, että mitäs te tiedätte, kun ei ole mitaleitakaan... Ja Espoossa jotenkin kiteytyy se näkemys tamperelaisten junttiudesta. Ei saa! Ainiin, Pelicansin kohdalla jo mentäessä tuli mieleen, että Blues! Teennäinen amerikkalaisen kuuloinen nimi. Olkoon mielummin rehellisesti vaikka Espoon Siniset.

JYP
+ Sieltä on kupattu viimeisen 5 vuoden sisällä niin monta pelimiestä, ettei voi olla kuin kiitollinen. Jos olisin Jyp-fani, todennäköisesti inhoaisin Tapparaa siitä syystä. Pihlman on suosikkini tulevista NHL-tähdistämme. Harmi, ettei sitä ehditty varastaa... Non smoking team.

- Em. syystä, eihän niille saa hävitä! Vähän väritön viime vuosina.

HIFK
+ Jostain syystä vuosista toiseen kiinnostavin vierasjoukkue, joten pitää siinä jotain olla. Parhaat sympatiahymyt on tälläkin kaudella irronnu netissä olevista Moberg & Matikainen -parjauksista. Yksi perinteisistä vastustajista, harvoin väritön.

- Pienenä mulla oli sellanen kuva, että IFK pelaa aina sikaa ja näen vieläkin painajaisia Allu Lähteenmäestä :) Sikaa ei saa pelata, hyi! Ja sitten asian kääntöpuoli: Suhonen ja HIFK!? Bad idea!

TPS
+ Ikimenestyjä. Kateeks käy siinä mielessä, että yks joukkue saa koko kaupungin tuen, vaikka missään tapauksessa Tapparan ja Ilveksen yhdistämisestä ei kannata puhua niin kauan ainakaan, kun puhutaan SM-Liigasta, eikä mistään Euroopan NHL:istä. Kasvattaa pelimiehiä tasaseen tahtiin. Suurin vierasjoukkuelainen suosikkini kautta aikain on Saku Koivu. Turussa on paljon sukua.

- Liikaa menestystä viime aikoina! Turku on päässyt niin pitkään hyppimään Tampereen nokille, että pahaa tekee. Turussa on paljon sukua.

LUKKO
+ Ei oikein mitään pahaa sanottavaa. Pienen kaupunginkin resursseilla kiusannut ansiokkaasti isompia vuosien varrella.

- Ei oikein mitään hyvää sanottavaa. Kai se on taas se värittömyys.

ÄSSÄT
+ Olen yllättynyt Ässien ja Hifkin fanien niinkin suuresta sympatiseeraamisesta. Mutta kyllähän totta on se, että minäkin näen nuo joukkueet varsin saman kaltaisina. Porilainen hulluus on tuonut liigaan väriä, monia legendaarisia pelaajia suoltanut.

- Tässä on taas yksi joukkue, joka on saatu kunnolla rämpimään viime aikoina. Kuka sitä taloutta oikein hoitaa...? Eli ei hoida.

SAIPA
+ Parit kovat pelimiehet on lähetetty Saipasta Tapparan kautta NHL:ään. Kiitos siitä. Lappeenrantalaiset, jotka olen sattumalta kohdanneet, ovat oleet tosi jees väkeä. Alkukaudella hienoa menestystä, mutta...

- ...ei riitä rahkeet loppuun asti. Sääli. Ei muistu mieleen, että ikinä olisi onnistunut olemaan todellinen pelote, joskin tiettyyn aikaan pelotteeksi kävi kuka tahansa.

PELICANS
+ Vähän samaa kuin Saipassa, hyvää osittaista menestystä pienin resurssein, mutta ei riitä loppuun asti. Hyvää pelaajavaihtoa Tapparan kanssa... Eloranta & kumppanit tehny hyvää nostetta.

- Ei kiekkojoukkueella saa olla noin hellyyttävää tunnusta. Kyllä se pitäs joku kondori tai tappajatiira ollä vähintään! Ja Bluesin kanssa tulee miikat tosta turhaan käännetystä nimestä, kun ei juuri eurooppalaisille kentillekään asiaa ole ollut.

ILVES
+ Viimeisimpänä ja väh... No ei vaan. Selviöhän se on, että jos Tapparaa ei olisi, niin Ilves olisi minun joukkueeni. Kannatan sitä siis periaatteessa toiseksi eniten, joskin kaikki varmaan tietävät millaista tämä paikallistaistomeininki on. Luojan kiitos siinä herkässä iässä aikanaan Tappara oli kaupungin ykkösseura, ettei ala-asteella tarvinut aina itkeä kun ilvesläiset kiusaa. Perinteet ja menestys kahdehdittavat. Mutta Ilveksen menestys on kyllä Tapparankin etu. Viimeksi kun Ipa oli finaalissa, olin kuitenkin niiden puolella selkeästi. Nousee vielä varmasti liigan huipulle tämän katastrofin jälkeen. Malttakaa vaan, fanit. Rakas "vihollinen". Unelmafinaalivastustaja #1, 2 ja 3.

- No, kyllähän siinä on vähän sitä Suomi-Ruotsi -meininkiä tässä naapureiden taistossa. Liikaa paikallispelejä nykyään, hegemonia kärsii ja pahasti! (Ei se kyllä Ilveksen vika ole.) Tuntuu siltä, että Ilves-fanit sietää keskimäärin vähemmän Tapparaa, kuin Tappara-fanit Ilvestä. Se tietty aiheuttaa taas antipatiaa Tappara-leirissä.

No tulihan avauduttua. Lievästi tietenkin porkkanaväreissä. Mutta kai kerran 15-vuodessa saa... Ens vuonna voi olla taas playoff-paikka tiukassa.
 

ShakesBier

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi pidän HPK:sta..? Paljasjalkaisena hämeenlinnalaisena HPK on toki luonnollisin vaihtoehto. Lisäksi johto tekee kaudesta toiseen lähes spektaakkelimaisia pelaajalöytöjä verrattain hyvin kohtuullisella budjetilla. Laadukas juniorityö on tuottanut tulosta, tsekkitähtien lisäksi myös omat kasvatit tuntuvat ottavan roolia koko ajan enemmän ja enemmän. Yhteistyö joukkueen ja johtoportaan välillä tuntuu toimivan aivan esimerkillisesti, tämän muuten totesi myös TPS:n nykyinen ex-valmentaja Kari Jalonen. Ottakaa muut mallia!

Miksi en pidä Jokereista? Kyllähän se tekee (budjetiltaankin) rutkasti pienemmän joukkueen kannattajan hivenen katkeraksi, että rahakas seura tekee mitä haluaa, eli "kuppaa" häpeämättömästi pienempien seurojen löydöt yhden tai viimeistään kahden kauden jälkeen. Eikä asiaa lainkaan auta kyseisen joukkueen omistaja ja "keulakuva"; julkisuuden- ja vallankipeä sössöttäjä, joka ei ole toistaiseksi vielä sisäistänyt asemansa vaatimaa käsitettä nimeltä arvokkuus.

Että näin.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ennen ainakin minulla Blues oli negatiivisella puolella, mutta kevään tapahtumien jälkeen nousua on tapahtunut ainakin neutraalille tasolle. Huikea puolivälieräsarja ja asialliset kannattajat nostavat tasoa.

Tässä voiton huumassa negatiivisia tunteita ei taida herättää juuri mikään paitsi formulat...
 

AJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuntemuksia, jotka ovat syntyneet vuosikaudet kiekkoa seurattuani ympäri Suomenniemen.

Todella miellyttäviä:

- Kärpät, asialliset fanit muutamaa Kames- kaotikkoa lukkuunottamatta. Hienoa taloudenpitoa ja onnistuneita hankintoja.

-Ässät, en ole v-mäistä Ässä-fania tavannut ikuna, perinteikäs mukava pikkukaupungin joukkue jolle todella toivoisi menestystä.

Ihan jees:

-Hifk, perinteikäs, äänekkäät, mutta asialliset fanit. Hallissa aina tunelmaa kun "arkkivihollinen" luistelee looraan.

-TPS, taitoa, menestystä, asialliset fanit, vaikka tulevatkin Turusta.

Ei sitä eikä tätä:

-Seuraavat joukkueet eivät herätä tunteita sen kummemmin kumpaankaan suuntaan: Pelicans, Lukko, Saipa, Blues, Jokerit, JyP.

Ei juuri sympatiaa saa:

Ilves, näkyvin osa faneista kateellisia puusilmäisiä vauhkoilijoita, joille Tapparan menestymättömyys on paljon suurempi juttu kuin oman seuran mahdollinen menestys.
.
.
.
.
.
.
. ja sata lisää

Todellinen sikajengi:


HPK, Joukkue ihan ok, mutta valtakunnan ehdottomasti tyhmimmät ja riidanhaluisimmat fanit (siis jälleen se näkyvin osa faneista) joille rään eritys vastapuolen päälle ja kaikenasteinen provosointi on ainoa käyttäytymismalli johon he pystyvät. Rinkelinmäen järkkärit painii aivan samassa sarjassa kuin nämä tyhmimmät fanitkin. Kaiken asteista oman kylän neropattien touhua katsellaan läpi sormien, mutta jos vastustajajoukkueen fani sattuu seisomaan väärässä paikkaa ollaan heti niskassa kiinni.

Pikkuseuran (ry) imago on lähinnä naurettava, pienellä budjetilla käsittämätön määrä huippupelaajia kaudesta kauteen, ihmeellistä.
 
KIITOS!

Viestin lähetti pkl75
Oli pakko lainata tämä kirjoitus ketjun alusta, kirjoittamatta itse mitään kummempaa. Olen eri joukkueen kannattaja, mutta silti, tästä paistaa todellinen näkökulma. Loistava kirjoitus mielestäni!

Kiitos. Mielipiteestäsi paistaa todellinen näkökulma! Tänks!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
KÄRPÄT - jälleen yksi joka ei pärjää ilman ulkomaalaisia..missäs ne mega lahjakkaat junnut on.. ?

okei ikivanha viesti ja aikaa ennen playoff ratkaisuja, mutta onko tällä hetkellä kellään mitään mega lahjakasta junnua... no kari lehtonen, tuomo ruutu ja joni pitkänen joka onkin sitten kärpistä.. voisin kertauksen vuoksi listata niitä lahjakkaita junnuja ja ei enään niin junnuja: jussi jokinen, jari viuhkola, topi jaakola, oskari korpikari, mika pyörälä, pekka saarenheimo, henrik juntunen ja yksi josta vielä joku päivä kuulette eli juha-matti aaltonen.. mutta oikeassa olet siinä ettei ilman ulkomaalaisia oltais pärjätty, mutta ota huomioon että tää oli vasta kolmas kausi liigassa ja omista valmiista kasvateista helmet ovat jossain muualla osittain divarin vuoksi. mainitaan nyt esa pirnes, hannes hyvönen, lasse pirjetä, mika alatalo, jouni loponen, juha riihijärvi... itse ainakin olen onnellinen siitä että saamme nauttia lieversin ja potan kaltaisten pelureiden otteista, kun ei nuo "omat" tähdet täällä pelaa. Olisi tämäkin liiga paljon tylsempi ilman kovia ulkomaalaisia. Eri asia on sitte tusina ulkomaalaiset... joo eipä ollu parempaa tekemistä;)
 

Corwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Calgary Flames
Korkataanpa tunnukset tässä ketjussa.

Positiiviset:
Lukko - Sympaattinen pikkujoukkue. Päästävät opiskelijat ilmaiseksi peleihin. Pappa on raumalainen, kai silläkin on jotain vaikutusta ollut tähän mielipiteeseen. Jos vielä olisi joku persoona jäälläkin, niin avot.
JYP - Pitäähän sitä farmijoukkuetta sympatiseerata.

Negatiiviset:
Blues - Niin steriili ettei tosikaan. Imee mustaan aukkoon huippupelaajia ilman menestystä. Joskus pidin Kapastakin hyvänä jätkänä...
Ilves - Tarviiko tätä perustella? Fanit lisäksi käsittämättömiä.
TPS - Rautee, Kiviharju.
 

TiE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barca
Positiivisia:

HPK - Sisukasta yrittämistä vuodesta toiseen, mutta aina jäävät ne tärkeät voitot uupumaan. Ja aina niin mukavan fanit nostavat tässä tilastoja.

Kärpät - Liigan ehkä taitavinta/hienointa hyökkäyspeliä pelaavan joukkue, ainakin menneellä kaudella. Aina mukava katsoa pelejä.

Negatiivisia:

Jokerit - Ilmeisesti kateelliinen menestyksestä tms. Mutta vähitellen alkaa Jokeri antipatiatkin laantumaan, joten vain pieni miinus sinnepäin.

lopuksi suuri miinus niille joukkueille mitkä ovat kerhon finaaleista joskus pudottaneet. Kyllä se päähän aina ottaa, mutta onneksi on pitkä loma ennen ensi kautta, joten nämäkin pienet kismat ko. juokkuetta vastaan pääsevät unohtumaan.

Loput ovat niin kauan neutraaleja, kunnes kerho niille häviää. Aina sitä jotain pahaa sanottavaa löytyy kun oikein vi**ttaa.


Täytyy vielä loppuun sanoa, etten ymmärä miten jonkin joukkueiden fanit pystyvät vaikuttamaan siihen mitä itse joukkuesta ajattelee. Esim. jos joukkueen X kannattaja on ruman näköinen ja muutenkin tyhmä, niin onhan sen joukkueen X:kin oltava todella huono jne. Tuo on mielestäni outo logiikka, tietenkin se hiukan voi vaikuttaa jos kokoajan tietyn joukkueen kannattajat huutelevat niin perkuleesti ja provoavat sun muuta. Mutta ei se minulle ainakaan voi olla ainut tai painavin syy olla pitämättä tai pitää jostain joukkueesta.
 

jude70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Positiiviset:

+++ Tappara (joukkue ollut kaikki kaikessa jo -70 luvun alusta lähtien)

++ Lukko (kaikki sympatia Lukolle.Ehdottomasti parasta Tapparan jälkeen)

+ Kärpät (miellyttävä lisä Suomen kiekkokartalla+asialliset fanit)

+ Pelicans (miellyttävät fanit ,hieno logo)

neutraalit:

++/- HIFK (asialliset fanit sekä räväkkä pelityyli plussaa)

++/- Saipa (pieni mutta pippurinen)

+/- Ässät (ei tunteita puolin tai toisin)

+/- Jyp (sama pätee Jypiin)

negatiiviset:

- Jokerit (Rahalla ei saa aivan kaikkea...ei edes menestystä)

-- TPS (turkulainen...yksi sana kattaa kaiken)

--- Ilves (eipä tarvinne paljoa lisätä...)

+/-------- HPK (hyviä pelaajia,mutta...fanit ja halli aivan ala-arvoisia!!!sikakatsomo-nimen voisi laajentaa koskemaan koko hallia!HYI YÖK!
 

Wire

Jäsen
Minun mielipide SM-liigan joukkueista.

Pidän

- Tappara (fanina jo 20v)
- Kärpät (pitkät juniori perinteet)
- HPK (pienellä rahalla näyttävää kiekkoa)
- JYP (pitkällä työllä tuloksia, Ens kaudella vahvoilla)
- HIFK (mahtavat fanit ja peleissä aina väriä)
- Ässät (Viisasta myydä Tähtinen isolla rahalla Lukkoon)

En pidä

- Ilves (arkki vihollinen)
- Jokerit (iät ja ajat rahaseura)
- Blues (jokereiden Poika)

Ei tunteita puolin eikä toisin

- Lukko (Tähtinen tyhmä ostos)
- Pelicans
- Saipa
- TPS
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Hansel
Huonot :
PELICANS - Me ollaan lahdesta ja pelataan tylsää hokia tylsillä
pelaajilla. hohoijaa

Se on lahesta.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
uimakerho

Ei tässä nyt jaksa listoja laatimaan mutta hpk:n jutut ei kyllä enää kiinnosta näiden pleierien jälkeen.
Kyllä jotain rotia pitäisi puheissa olla vaikka vähän onnistumisia tuleekin, saati sitten jos aletaan
erikseen riitaa haastamaan. Se on kyllä sellainen miinus että respektit katoaa pitkäksi aikaa. Sitä saa mitä tilaa.

Katsomme asiaa uudestaan jos pää alkaa kestämään menestystä, tällä hetkellä tuomio
on se pahin kaikista eli hällä väliä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös