Mika Toivola Ässien urheilujohtajaksi

  • 330 644
  • 1 438

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuulin, että esim Saipa kun hankkii ulkkareita niin he menevät paikanpäälle katsomaan pelaajaa ja miettivät sen jälkeen pelaajan palkkaamista. Ei tekisi huonoa Ässillekkään tämä taktiikka. Täällä mennään tilastojen ja kuulopuheiden perusteella. Varmasti moni muu tekee myös noin, mutta Saipa on Ässien "tasoa" niin otin esimerkiksi ja aika hyvin on heidän ulkkarit viime aikoina osuneet.

Eikös Toivola jossain vaiheessa sanonut, että hän haluaa nähdä pelaajalta aina sen vähintään 5 peliä, ennen kuin valintaa tehdään? Varmaan poikkeuksiakin on siis, mutta pääasiassa. Ja että ulkkareiden kohdalla nämä ovat sitten videohommia. Try-Out miehistä en tiedä, että onko niihin kannattanut videoaikaa panostaa, ne näkee täällä, että pitävätkö puheet paikkansa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivolan pätevyydestä voidaan sitten olla montaa mieltä ja siihen keskusteluun ketju ja vieläpä aikakin on väärä.

Toivolan pätevyydestä tuskin tulee hirveän suurta kiistaa, Mestaruus 2013 on kova saavutus. Mutta samalla voidaan todeta, että aika aikaa kutakin. Mestarit ovat jo lähes kaikki poistuneet muualle ja Toivolan aikakin Ässissä on todennäköisesti loppumassa. Itse olen sillä kannalla, että Ässien tulisi kokeilla jotain uutta UTJ-osastolla. En osaa sanoa kuka pitäisi pestata mutta hirveän innostunut en ole Rockynkaan mahdollisesta pestistä. Jotain nälkäisempää ja nuorempaa vaihtoehtoa kaipailisin tuolle elintärkeälle tontille... hyvillä siirroilla on mahdollisuus menestyä Liigassa kohtuullisella rahalla, jatkuvilla huonoilla siirroilla ei mitkään rahat tule riittämään menestymiseen.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München

Nimenomaan, nuori ja energinen kaveri me tarvitaan utj:ksi. Sellainen, joka koko tarmollaan omistautuu hommaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joku sitä ainakin eilen varmaan jännitti, kun Ässä-teipatussa autossa Tiiriön Cittarin valoissa istuessaan nakersi erittäin intensiivisesti kynsiään.

Että silleen...

Oiskohan neuvottelut HPK:n päävalmentajan pestistä nytkähtäneet eteenpäin? *hymiö*
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku sitä ainakin eilen varmaan jännitti, kun Ässä-teipatussa autossa Tiiriön Cittarin valoissa istuessaan nakersi erittäin intensiivisesti kynsiään.

Joko se sinnekin ehti kun tankkasi kumminkin niin lungisti keskellä päivää Hautamäen kanssa masut pullolleen Karjarannassa...
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivola sanoi tänään haastattelussa, että kauteen lähdettiin sillä, että sopimuspelaajina olivat mm. Elo ja Taimi, jos nyt oikein muistan hänen sanoneen. Lisäksi totesi, että valmentajia ei niin helposti täällä vaihdella, se on tosi ja siitä saatiin hyvä opetus vuonna 2013. Nyt just kulkee ihan hyvin ja Rocky jatkakoon. Ens kaudella sitten ehkä joku muu koutsaa. 13 äijää lähti ja 13 tuli, ei oo niin helppoa heti alkaa menestymään. Edelleenkin, on tehnyt hyvää työtä ässissä.
 
Koppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
suomikiekko
Mielestäni Mika Toivola on työllään Ässissä menestynyt hyvin! Kaikki Mikan päälle heitetty paska on täällä aivan turhaa.
Hopea ja Kulta herran ollessa joukkueen rakennuksessa.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Taisipa MIka myös sanoa sen ääneen, että ensimmäistäkään pelaajaa ei ole hankittu ilman päävalmentajan tietoa asiasta. Että kyllä siellä Pekalla on aina ollut tieto minkälainen pelaaja on tulossa. Siitä, mitkä taas ovat olleet Pekan vaikutusmahdollisuudet pelaajan tuloon, ei ole tietoa.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Tuo hiljattain nähty Toivolan haastattelu ja kommentit pelaajahankinnoista ovat hauskuudessaan aivan vertaansa vailla. Tässä muutama esimerkki:

"Ryhmään oon tyytyväine, tulokset ei oo hyviä. Et jos tulokset ei parane, niin sit ei voi tietysti olla joukkueen rakentamiseenkaan tyytyväine, et.. et..."

"No joo, Matti Kuparisen veritulppaa ei kyllä pystytty ennakoimaan millään... et... et.."
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"yhtään sopimusta en ole Ässiin tehnyt ilman päävalmentajan suostumusta". Eli turha Toivolan niskaan kaikkea on kaataa, sillä Rockylla on joku suunnitelma, miten tällaisella puukäsiryhmällä pärjätään, mutta me muut emme vaan tajua sitä...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kirjoitin jo toisaalle samasta, mutta liian riskillä ollaan tämä jengi kasattu. Melkein jokaisella Ässien kannalta merkityksellisellä pelaajalla on loukkaantumishistoria tavallista vaikeampi. Mä ymmärrän hyvin sen, että pienen seuran pitää ottaa vähän riskiä ja hankkia myös joku saikulta palaava pelaaja, mutta toisaalta tavataan myös sanoa, ettei köyhän kannata ostaa vain halvinta.

Riski Ryanin kanssa osu kerran, Lähteenmäki sai mahdollisuuden ja käytti sen, mutta nyt on peli vedetty uudelle tasolle. Kasattu riskiä riskin päälle. Kuten aiemmin mainittu, Taimi ja Elo oli lähtökohtasesti meidän miehiä. Sitten pelaajabudjetin pudottaminen, vanhat kalliit rakenteet...se millasiin pelaajiin ja pelaajatyyppeihin on satsattu niin. Okei, jotain äijämäisyydestä ja/tai kamppailuvoimaisuudesta taisivat puhua viime kauden jälkeen, eli sinänsä trendi ei ole tullut täysin puskista tai välttämättä edes väärä. Mutta olisko scouttaus-taidot voineet riittää laadukkaampaan/pelaavampaan kuin Mullane saati Gratton. Toisaalta, Vance on alkanut miellyttämään alkuhapuilujen jälkeen silmää.

Hieman poikkeuksellisen ajan ja hieman poikkeuksellisten tapahtumien jäljiltä hieman poikkeuksellisella tavalla kasatun joukkueen näkönen summa. Josko nyt kasvot ja taso säilyis sen verta että saatais imua Isomäkeen ja sopivissa määrin räiskyviä iltamia syys-talven taipaleelle.
 
Blade80

Tähän haluan ottaa kiinni!
Nyt on oikeasti se aika jolloin Ässien kannattajien pitää antaa tukea Ässille ja tulla sankoin joukoin hallille, otteista välittämättä.
Tämä kausi voi olla urheilullisesti/tuloksellisesti huono, mutta se ei sitä saisi olla taloudellisesti ja jos budjetoitu yleisömäärä on 4500 niin jääminen alle 4000 on jo taloudellisesti Ässille kova isku.
Eli nyt tsempataan porukkaa katsomoon ja ensi kaudeksi kuten moni täällä uskoo saadaan kilpailukykyisempi joukkue kasaan.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark

Ns. suuri yleisö äänestää varmasti jaloillaan ja jättää tulematta hallille jos ja kun peli on jälleen täyttä kuraa eikä Ässät taistele runkosarjan voitosta ja mestaruudesta. Tämä "Turun tauti" on levinnyt kokolailla kaikkialle liigaan. Lähinnä IFK jaksaa kiinnostaa maksavaa yleisöä. Mutta jotta talous pysyy edes jollain lailla raiteillaan, on niiden jotka hallille menevät, vedettävä lihiksiä ja bissee naamariin kaksin käsin ja ostettava fanituotteita omille ja naapurinkin kakaroille.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyl mä ainakin hallissa aion viihtyä ja seurata matseja, komiaa se fanittaminen kuitenkin on, niin tappioiden, kuin voittojenkin hetkellä. 10.10 kotona laidat rytisemään, yleisö mukaan ja pinnat jää kotiin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ns. suuri yleisö äänestää varmasti jaloillaan ja jättää tulematta hallille jos ja kun peli on jälleen täyttä kuraa eikä Ässät taistele runkosarjan voitosta ja mestaruudesta. Tämä "Turun tauti" on levinnyt kokolailla kaikkialle liigaan. Lähinnä IFK jaksaa kiinnostaa maksavaa yleisöä. Mutta jotta talous pysyy edes jollain lailla raiteillaan, on niiden jotka hallille menevät, vedettävä lihiksiä ja bissee naamariin kaksin käsin ja ostettava fanituotteita omille ja naapurinkin kakaroille.
(boldaus minun)

Turha kärjistys.

Porissa jengi kyllä löytää hallille, kunhan Ässät pelaa uskottavaa kiekkoa. Mestaruudesta ja runkosarjan voitosta ei ole pakko taistella, poff-paikasta kyllä.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
"yhtään sopimusta en ole Ässiin tehnyt ilman päävalmentajan suostumusta". Eli turha Toivolan niskaan kaikkea on kaataa, sillä Rockylla on joku suunnitelma, miten tällaisella puukäsiryhmällä pärjätään, mutta me muut emme vaan tajua sitä...

"Yhtään sopimusta en ole Ässiin tehnyt ilman päävalmentajan suostumusta."

Ei kai me sentään ihan kaikkea uskota, mitä orava hokee? Toivolan on helppo sanoa jotain "päävalmentajien suostumuksista", kun yksikään niistä lähteneistä ei ikinä moisen pikkuasian vuoksi vaivautuisi tulemaan julkisuuteen toista väittämään. Eli blaa-blaa-blaa, Toivola.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jaahas, Janin hommat loppuu tähän kauteen ja ehkä ihan hyvä niin. En tiedä sitten, miten ensi kauden joukkue rakennetaan, mutta kai siellä joku suunnitelma onpi.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosiaan näin Ässät uutisoi että Toivola ei padan UTJ:na jatka. Kuitenkin, ei voi kun hattua nostaa Mikalle. Kiitos näistä vuosista, kokonaisarvosanaksi annan kevyesti 9½. Kasasi mestaruusjoukkueen poriin, sitä ei vaan voi vähätellä mitenkään kun puhutaan Ässien resursseilla pyörivästä joukkueesta. Loppua kohden joukkueen kasaaminen ei enää ihan nappiin onnistunut ja ehkä on Toivolallekin hyvä kokeilla uusia tuulia.

Täällä on lisäksi nähty muutama helvetin kova seppä liigatasolle sekä kovia nuoria hankintoja.

Toivolan hankinnoista omat suosikit Top5: Dixon, Lindell, Heshka, Raanta ja Brodin. Muita mainittavia vois olla: Hagman, Marttinen, Elo, Lähteenmäki ja Smolenak.

Kovia hankintoja on Toivola tehnyt ässäaikanaan, toki seassa on epäonnistumisiakin. Groulx, Cohen, Ribbenrabbeni etc.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Jaahas, Janin hommat loppuu tähän kauteen ja ehkä ihan hyvä niin. En tiedä sitten, miten ensi kauden joukkue rakennetaan, mutta kai siellä joku suunnitelma onpi.

Toivola hoitaa hommansa loppuun asti varmasti ammattimiehen ottein. Ensi kauden joukkuetta rakentanee kuitenkin pääosin Takko ja Hirsimäki. Mahdollisesti myös Rocky jos hän on jatkamassa. Pelkään vähän että hän tähtää kuitenkin juuri tuohon UJ:n pallille.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Tosiaan näin Ässät uutisoi että Toivola ei padan UTJ:na jatka. Kuitenkin, ei voi kun hattua nostaa Mikalle. Kiitos näistä vuosista, kokonaisarvosanaksi annan kevyesti 9½.

Toivolan hankinnoista omat suosikit Top5: Dixon, Lindell, Heshka, Raanta ja Brodin. Muita mainittavia vois olla: Hagman, Marttinen, Elo, Lähteenmäki ja Smolenak.

Lainattuihin osiin helppo yhtyä. Toivolan 3 ensimmäistä vuotta oli aivan jäätävän hyvää jälkeä, 2 viimeistä mennyt hankintojen osalta pakkasen puolelle. Toki viime kaudeksi hankittu Lindell ja tämän kauden maalivahdit menevät plussan puolelle. Vancen hankinnan kunnia taas kuuluu Takolle. Tosin niin kuuluu myös Raanta ja Lindell.

Toivolan kovimmat saavutukset ranskalaisilla Ässissä:

- Mestaruus
- Lindell
- Smolenak ja Brodin hankkittiin aikanaan lähes ruokapalkalla.
- Dixonin jatkosopimus
- Hagman
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Hienoa, että päästään tästä pellestä eroon. Ja tähän viimeisimpään saagaan sen verran, että tuo lausahdus Sillanpään pyynnistä on sitä samaa paskaa mitä 90% Mikan suusta tulevista jutuista. Jatkuvaa kusetusta ja muiden niskaan paskan kaatamista. Ei tule ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös