Matti Vanhanen: ääliö tahallaan vai tahattomasti?

  • 141 563
  • 1 234
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Miksi keskusta alkaisi tehdä kumppanuutta kaupunkilaispuolueen maineessa olevan puolueen kanssa, joka haluaisi vähentää kuntien määrää ja sitä kautta vähentää keskustan valtaa valtuustoissa. Vaikka presidentinvaalit eivät ole kunta- tai eduskuntavaalit, tulisi toisen puolueen ehdokkaan tukeminen esille myös tulevissa vaaleissa. Presidentinvaalien tarkoitus ei ole pelkästään valita henkilö maan johtavaan virkaan, vaan kampanjan aikana käydyillä keskusteluilla on myös merkitystä. Siksi olisi todella typerää, jos maan suurimmalla puolueella ei olisi omaa ehdokasta.

Koska yhteinen vihollinen on suurempi ongelma kuin keskinäiset erimielisyydet. Eli tm-järjestöt.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun nyt Kepusta puhutaan niin toinen kanditaatti Vanhaselle on Väyrynen, joka nyt ei sattuneesta syystä ole puoluejohdon silmissä kuuminta hottia. Tai toki joku voisi Rehniäkin haikailla, mutta joka tapauksessa tuosta joukosta Vanhanen on ihan looginen vaihtoehto. Ei häntä tietenkään valita, mutta kelvollinen ehdokkaaksi,
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kun nyt Kepusta puhutaan niin toinen kanditaatti Vanhaselle on Väyrynen, joka nyt ei sattuneesta syystä ole puoluejohdon silmissä kuuminta hottia. Tai toki joku voisi Rehniäkin haikailla, mutta joka tapauksessa tuosta joukosta Vanhanen on ihan looginen vaihtoehto. Ei häntä tietenkään valita, mutta kelvollinen ehdokkaaksi,

Minä olisin mieluummin Rehnin kannalla. Tai jonkun politiikan ulkopuolisen "Ahtisaaren". Vanhanen ei ole hyvä ehdokas, saati presidentti.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Matti Vanhanen jyrähtää Stubbin kolumnista: "Täysin väärä viesti maailmalle"
Iltalehdestä linkki ja lainat sieltä.

Hänen väitettään siitä, että Suomessa ja Ruotsissa olisi turvallisuuspoliittinen tyhjiö. Erityisesti Suomi on kehittänyt puolustustaan vuosikymmenten ajan. Olemme tehneet töitä sen puolesta, että maailmalla puolustuksemme on uskottava. Siihen on käytetty miljardeja, miljardeja rahaa - ja koko ajan käytetään.
Ruotsi ajoi maanpuolustuksensa alas ja on sotilaallinen tyhjiö. Suomessa on pidetty kitsaasti yllä maanpuolustuksen ulkomuseota eli reserviä pinennetty kaluston vanhenemisen tahtiin.
Olen kirjoittanut itsekin samansuuntaista, mutta johtopäätös siitä, että Suomessa ja Ruotsissa syntyisi turvallisuuspoliittinen tyhjiö, jos Nato-optio poistettaisiin, on täysin väärä viesti.
Politiikkaa on aina. Sotilaallinen tyhjiö taas on faktaa eli aseiden puutetta. NATO-optio on ollut strateginen osa näiden törppöjen puhetta kohta 20 vuotta ja Trumpin myötä saattaa tämä uhkaus muuttua tyhjäksi. Ja peruste säästää PV:n menoista murenee myös.

Vanhanen ei usko, että sotilasliitto rikkoisi omaa arvoperustaansa.
Vanhanen ei ole tainnut koskaan tehdä politiikkaa.

Vanhanen toteaa, että vuoden 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Etykin päätösasiakirja on edelleen voimassa.

- Etyk päätti pitkän historian, jossa oli totuttu suurvaltojen keskinäisiin sopimuksiin ja etupiirijakoihin. Etykin jälkeisessä maailmassa ei voida hyväksyä sitä, että toiset sopivat jotain rajoittaen muiden maiden suvereenia päätöksenteko-oikeutta.
Vanhaselta on tainnut jäädä huomaamatta että Eurooppa on muutoksen kourissa. Äärinationalismi ja vain kansalliset intressit on kovasti nousussa. Puola, Unkari ovat jo siirtyneet, Ranskaan povataan LePenniä. Täti Merkel on tehtävänsä tehnyt ja ulostetaan seuraavissa vaaleissa. Etykin asiakirjat meni roskiin kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sillä pääsisältö oli rajojen turvaaminen.

Vanhanen oli heikko PM ja vanhetessaan pään verenkierto on heikentynyt entisestään.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
.......Iltalehdestä linkki ja lainat sieltä......Ruotsi ajoi maanpuolustuksensa alas ja on sotilaallinen tyhjiö. Suomessa on pidetty kitsaasti yllä maanpuolustuksen ulkomuseota eli reserviä pinennetty kaluston vanhenemisen tahtiin.......Politiikkaa on aina. Sotilaallinen tyhjiö taas on faktaa eli aseiden puutetta. NATO-optio on ollut strateginen osa näiden törppöjen puhetta kohta 20 vuotta ja Trumpin myötä saattaa tämä uhkaus muuttua tyhjäksi. Ja peruste säästää PV:n menoista murenee myös.......Vanhanen oli heikko PM ja vanhetessaan pään verenkierto on heikentynyt entisestään.

@Sako; viestissäsi oli paljon hyvää. Sen mottona voisi olla Eppu Normaalin varhaistuotannosta kappaleen "Sotilaallinen tyhjiö" yksi säkeistö hieman mukailtuna as follows.

Kas tyhjiö tuo kuuluisa
Sijaitsee kepulaisten pääluissa
Joitten ennen ilman muuta
Luultiin olevan umpiluuta
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Vanhasesta on tulossa Väyryseen verrattavissa oleva painajainen Kepulle. Molemmat kun vielä elänevät reippaasti yli 100-vuotiaiksi, tulee hauskaa riittämään vielä pitkään. Tämä on hyvä asia, sillä eipähän kukaan pääse unohtamaan Kepun peruskiviä: Neuvostoliiton perseennuolemista ja maataloustukien kuppaamista itselle. Vanhanen on lisäksi niin simppeli, että on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Vanhasesta on tulossa Väyryseen verrattavissa oleva painajainen Kepulle... Vanhanen on lisäksi niin simppeli, että on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen.

Ei Vanhasesta tule mitään painajaista, hän on kepulaisten aisteissa hajuton ja mauton, Oikean Ulkopolitiikan varovainen taitaja, Sanansa asettelija. Suomelle potentiaalisesti vaarallinen vain epäsuotuisten tähtien osuessa just-jetsulleen.
Vähän toisen kaliberin tohelo verrattuna alkiolaisuuden itselleen omineeseen, diktaattoriksi yhä halajavaan, puoluetta perustavaan sekopää narsistiin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomelle potentiaalisesti vaarallinen vain epäsuotuisten tähtien osuessa just-jetsulleen.
Vanhanen aloitti poliittisen uransa 45 vuotta liian myöhään. Ekan kerran kansanedustaja -91. Siinä menneessä maailmassa hänen taantumuksensa olisi ollut käypää valuuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös