Matkalla alkoholismiin?

[godspeed]

Kirjoita vaan, oikeasti mukavaa lukea selviäjistä.

Ja voi se tosiaan olla että se yksinäisyys on se juurisyy. Eli kannattaa pohtia.

Boldasin yhden sanan, koska tuli oikein hyvä mieli lukea se. Selviän, olen selviäjä. Olen aina ollut.

Vaan onhan tämä kovin haikeaa tässä vaiheessa urakkaa. Monet puhuu tupakasta ystävänä, joka on jokaisessa vaiheessa mukana matkalla apuna, mutta kyllä se alkoholi tarkoitti minulle ihan samaa. Oli eräässä vaiheessa useita kymmeniä jätesäkillisiä tölkkejä kämpässä, eikä jaksamista tai ymmärrystä viedä niitä kauppaan. Tämä on toki vain yksi esimerkki siitä mitä kaikkea kertyi nurkkiin, mutta jossain vaiheessa se oli sitä, että sitä vaan avasi tölkin, joi, laittoi pussiin, avasi tölkin, joi, laittoi pussiin... ja niin edespäin. Välillä haki lisää.

Se on aika karmivaa, kun aivot ei välttämättä sano laisinkaan, että tässä toiminnassa on jotain vikaa. Sitä saattaa myös käyttäytyä melkolailla miten sattuu, ei nyt häiriköiden, mutta jossain oudossa mielentilassa. Olin aika rauhallinen juoppo. Ja jollain tavalla minä mukamas kaipaan noita aikoja. Sitä siis jollain tavalla haluaisi olla juoppo, tai jotenkin veri vetää kovasti. Ymmärrän alkoholismista monet puolet, eikä sitä silti romantisoidakaan voi. Ei se ole todellisuudessa mitenkään hienoa elämää, sillä ei se yksittäinen kännäys koskaan riitä vaan aina pitää saada lisää. Se on se suurin tuska, että mikään ei riitä. Selvinpäin kaikenlaiset asiat riittävät, joten se tuo minulle voimia tässä taistelussa.

Ehkä sairaan kaipuun syy on se, että elämässä on liikaa kaikenlaista typerää kestettävää, niin sitten sen takia miettii, että voisipa sitä alkoholin voimalla hallita. En puhu välttämättä surusta tai masennuksesta, kun puhun kestettävästä, vaan on kaikenlaista olemassaolon ongelmaa. Nämä tällaiset olevan ongelmat voivat kuulostaa jonkun korvaan ihan höpöhöpöjutuilta, joissa ei ole mitään järkeä, kun myös addiktio laittaa sanoja suuhun, mutta pitäähän se nämäkin tunteet käsitellä, että pääsee eteenpäin. Olen sellainen mietiskelijä ja osaan parhaimmillaani löytää syyn juomiselle, mutta yhtä varmasti osaan myös löytää syyn olla juomatta. Se on minun vahvuuteni.

Tasan KAKSI JA PUOLI KUUKAUTTA!

 

[adolf]

Tunteet tulee kohdattaviksi raakana. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ilo tuntuu ilolta, suru tuntuu surulta jne. Toisinaan on ihanaa, toisinaan karmivaa. Suurimmaksi osaksi jotain siitä väliltä. Kohdattava ne kaikki kuitenkin on.

Jos siihen suostuu, niin kyllä se myös palkintoja sinne tänne jakelee, vaikkei aina välillä siltä tunnukaan. Addiktion pyörteessä eläessä kaikesta tulee vain semmoista mössöä, ja mikään ei tunnu oikein miltään.

 

[godspeed]

Olen lueskellut tässä Marko Jantusen tarinaa netistä, pitäisi varmaan ihan toi kirjakin hommata. Ihan saatanan kova ukko!

Minulla nyt ei ole huumeita ollut koskaan menossa mukana, ja mitään aivan järisyttävää en ole menettänyt (paitsi terveyteni), mutta mistä sitä tietää mihin kaikki olisi voinut johtaa. Huumeet on kuitenkin lähtökohtaisesti olleet aina sellainen juttu, etten ole halunnut kokeilla. En koskaan.

Tässä nykyisessä elämässäni varmaankin puoliso on pitänyt minun touhuni kasassa. Ilman häntä minä en olisi elossa. Yksin olen tehnyt aina jotain melkein peruuttamatonta.

 

[godspeed]

Tunteet tulee kohdattaviksi raakana. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ilo tuntuu ilolta, suru tuntuu surulta jne. Toisinaan on ihanaa, toisinaan karmivaa. Suurimmaksi osaksi jotain siitä väliltä. Kohdattava ne kaikki kuitenkin on.

Jos siihen suostuu, niin kyllä se myös palkintoja sinne tänne jakelee, vaikkei aina välillä siltä tunnukaan. Addiktion pyörteessä eläessä kaikesta tulee vain semmoista mössöä, ja mikään ei tunnu oikein miltään.

Hieman mietin tätä viestiä, ja aikamoista myllerrystä sekin jo tässä aiheutti. On siis sellaista epävakaata vuoristorataa, jolloin välillä tuntuu ihan hyvältä, välillä tulee paniikki ja joskus tuntuu, että vittuako tässä. Mutta. Onneksi on päässyt niin pitkälle, että nämä tunteet eivät ole musertavia. Vaikeita ne ovat, mutta eivät mahdottomia sietää.

Selasin nettiäkin tuossa, niin jossain sanottiin, että aika on aina riippuvaisen puolella. Se oli minusta hyvin sanottu yksinkertaisessa viisaudessaan, että kello käy aina minun edukseni. Ehkä palkintojen suhteen pitää olla kärsivällisempi, vaikka nyt tuollainen suora hyöty on tullut siinä, että talous ei sakkaa niin pahasti. Rahaongelmat kun ovat tyypillisiä päihderiippuvaisille. Nyt se stressi on poissa. Se varmaan tuottaa myös iloa.

 

[adolf]

Taitaa olla niin, että vaikeista tunteista ei elämän kuulukaan meitä täysin päästää. Eli niitä kyllä tulee ja niitä menee. Hamaan tappiin asti.

Olennaista näyttäisi olevan kuitenkin se, että miten noita käsittelee. Meneekö niitä tunteita päin ja antaa niiden tulla, vai pakeneeko niitä addiktioihin?

Ensimmäinen vaihtoehto on loppupeleissä se paljon terveellisempi, kasvattavampi ja onnellisempi vaihtoehto. Vaikeampi toteuttaa ja välillä todella pirullista, mutta näin se on, että tuohon meidän on suostuttava, jos tässä ongelmassa haluaa ratkaisun äärelle päästä.

Esimerkiksi alkoholi tai joku muu addiktion kohde voi tarjota hetken helpotuksen, kun elämässä tuntuu pahalta, mutta kyllä me molemmat @godspeed tiedetään se, että mitä siitä lopulta käteen jää.

Minulla on nyt esimerkiksi semmoinen juttu menossa, että kuulin yhden ystäväni työpaikallani vaihtavan joskus ensi vuoden aikana työnantajaa. Tämä nosti minussa tosi voimakkaita surun tunteita pintaan. Sen ymmärtäminen, että en todennäköisesti sitten näe häntä enää, kun aikanaan hänen työpaikkansa vaihtuu. Nämä on juuri semmoisia juttuja, mitkä aika olennaisesti ovat kuuluneet tähän elämän opetteluun sitten selvinpäin. Miten tämmöinen herkkä ja aika voimakkaasti tunteva kaveri käsittelee tämmöisiä asioita ilman mitään addiktioiden tuomaa pakoreittiä? Sitä kokee samalla tämmöisen ystävyyden saamanaan lahjana ja kiitollisuudella, että mitä oppia se on omaan elämään tuonut, mutta samalla sitä viiltävää surua, että pitää päästää toisesta ihmisestä irti.

Silloin aikanaan kun joi, niin sitä oli ihan kyvytön tuntemaan oikein mitään muuta kuin vitutusta ja itsesääliä. Ja pelko sekä häpeä siinä oli toki kanssa aina läsnä.

 

[godspeed]

Miten tämmöinen herkkä ja aika voimakkaasti tunteva kaveri käsittelee tämmöisiä asioita ilman mitään addiktioiden tuomaa pakoreittiä?

Tässä on se minun vikani. Olen itse aivan liian nössö, vaikka osaan tarvittaessa käyttäytyä kuin niin sanottu kovis. Aina saa huomata, että tulee takapakkia, kuten kaikki viestejäni tässä ketjussa lukeneet ovat saaneet huomata. Uho on kova, mutta välillä pitää pysähtyä ottamaan happea ja tehdä tilannekatsaus. Missä olen nyt? Miten menee? Pärjäänkö edelleen tässä taistelussa?

Vastaus on: pärjään, ja aionkin pärjätä. Ilman viinaa. Mutta tuo oma herkkyys on toisinaan aika vittumainen kaveri kököttämään tuossa olkapäällä ja kuiskuttelemaan korviin kaikenlaista paskaa.

 

[adolf]

Tässä on se minun vikani. Olen itse aivan liian nössö, vaikka osaan tarvittaessa käyttäytyä kuin niin sanottu kovis.

Olen itse sitä mieltä, että kaikkien kovimpia jätkiä/muijia ovat ne, jotka uskaltavat myöntää oman ongelmansa, ja kohdata sen kaikkien karvoine päivineen. Tarvittaessa pyytää myös apua. Oman heikkoutensa myöntäminen ei ole mitään "mamisten" tekosia, vaan se on ennen kaikkea rohkeutta. Rohkeus on minun mielestäni ihan semmoinen avainsana addiktio-ongelman ratkaisussa. Sitä että uskaltaa tunnustaa tosiasiat. Ei niinkään mikään luonteenlujuus, tahdonvoima tai mitkään muutkaan tämänkaltaiset ominaisuudet. Koska se itse varsinainen ongelma on ainakin omalla kohdallani sijainnut tuolla tunne-elämässäni, niin ei sen ratkaisun äärelle voi mitenkään päästä jotain tahdonvoimaa käyttämällä, vaan ennen kaikkea rohkeudella.

Addiktiot ovat semmoisia ongelmia, jotka eristävät henkisesti ja emotionaalisesti muista ihmisistä. Tie pois siitä eristyksestä menee juurikin tuon ongelman rehellisen läpikäynnin kautta.

Herkkyydestänihän minä en mihinkään eroon pääse, vaan se on osa minua, ja tulee aina olemaankin. Sen kanssa on opittava vaan elämään. Eikä se ole huono piirre ihmisessä ollenkaan. Oikeastaan ihan päinvastoin, kun sen vaan osaa valjastaa oikeisiin asioihin. Välillä kuitenkin sitä tunne-elämän herkkyyttä on myös aika raskasta kantaa.

 

[godspeed]

@adolf

Joo, tiedänhän minä tuon :) Sairaus ei katso ketään kunnioittavasti. Nämä lapselliset heikkous ja vahvuuspuheet voi jättää ihan omaan arvoonsa.

Olen itse pohtinut toisinaan, että miten vaikea ihmisten on olla juomatta. Minulle sanoi psykiatri kerran, että hän pystyy olemaan vaikka puoli vuotta juomatta, koska ei ole alkoholin kanssa mitään ongelmia. Tuo on minusta aika hyvä mittari, että pystyy ihan vain päättämään noin. En pystynyt koskaan tuohon nuorempana, joten varomerkit olivat tavallaan jo silloin selvästi ilmassa.

 

[adolf]

Olen itse pohtinut toisinaan, että miten vaikea ihmisten on olla juomatta. Minulle sanoi psykiatri kerran, että hän pystyy olemaan vaikka puoli vuotta juomatta, koska ei ole alkoholin kanssa mitään ongelmia. Tuo on minusta aika hyvä mittari, että pystyy ihan vain päättämään noin. En pystynyt koskaan tuohon nuorempana, joten varomerkit olivat tavallaan jo silloin selvästi ilmassa.

Juu, näin se minullakin meni että se alkoholi nappasi viimeistään siinä 17-vuotiaana kyytiinsä, kun siitä tuli semmoista joka viikonloppuista. Siihen syntyi tosi nopeasti semmoinen tunneside, että se rupesi pyörittämään koko elämää.

Se, että miksi se addiktion voittaminen on niin vaikeaa, niin minun nähdäkseni yksi tosi iso asia siinä on se, että siihen ongelmaan sairastunut ihminen pelkää sitä omien tunteidensa kohtaamista. Sitä ehkä jotenkin vaistoaa sen, että ne sillä alkoholilla vuosia tai vuosikymmeniä padotut tunteet nousevat pintaan, ja se on valtavan pelottavaa. Sen lisäksi siihen vielä liittyy se suuri häpeä siitä, että on alkoholisoitunut. Niin se on, että sitä ei pitäisi hävetä, koska siinä on ihan oikeasti kyse sairaudesta, mutta ihmismieli on omituinen, eikä ole aina helposti taipuvainen tuota ymmärtämään.

 

[godspeed]

Jos kotoa saa sellaisen mallin, ettei tunteista saa/voi puhua, vaan vedetään viinaa, niin kyllä se tarttuu joskus mukaan sitten jälkikasvullekin. Meillähän on sellainen sukupolvi kasvamassa/kasvanut, joka on raittiimpi kuin aikaisemmat, mutta varmaan he ovat siellä kotonakin saaneet asioistaan puhua. Ja on enemmän tekemistäkin kuin opetella ryyppäämään.

 

[adolf]

Jos kotoa saa sellaisen mallin, ettei tunteista saa/voi puhua, vaan vedetään viinaa, niin kyllä se tarttuu joskus mukaan sitten jälkikasvullekin.

Se on juurikin näin. Tuollaisessa kodissa lapsi olosuhteiden pakosta joutuu tukahduttamaan omat tunteensa ja tarpeensa.

 

[kahden suunnan sentteri]

Kuulun onneksi genetiikaltani siihen n. 80 prosenttiin suomalaisista, joilla on vaikeuksia tulla alkoholistiksi juomalla. Yläasteen viikonloput ja kesälomat menivät kaikki kännissä. Edes vuosien sekakäyttö nistikämpissä ei saanut suistettua elämää raiteiltaan. Opiskeluaikoina oli pakko juoda auringonnousuun asti, mutta jos makkaraperunoiden jälkeen jatkettiin viinillä, salaatilla ja juustoilla hyvässä seurassa, niin käytönhän täytyi olla sivistynyttä.

Nyt on ollut elämässä taas mollivoittoisempi ja yksinäisempi vaihe, ja on tullut haettua lohtua keskioluesta viikonloppuisin monta kuukautta putkeen sillä ajatuksella, ettei saunaoluista ynnä muusta vastaavasta kohtuukäytöstä koidu ihmiselle haittaa. Monet illat se hyvänolontunne olikin yksinäisyyden kokemukseen verrattuna huumaava, kun nollatoleranssilla alkuun kolmen, myöhemmin neljän-viiden annoksen jälkeen oli kunnolla päihtynyt ja rentoutunut, ja pääsi pakenemaan ikävää todellisuutta vaikka silmät kiinni keskinkertaiseen musiikkiin, joka nousuhumalassa kuulostaakin maailman parhaalta.

Homma huipentui pariin peräkkäiseen viikonloppuun, jotka vietin vastentahtoisesti yksin. Jottei olisi tarvinnut olla yksin, virittelin tekemistä lasten kanssa, kavereiden kanssa, deittejä, mutta huonolla sattumalla yhtään mikään ei onnistunut, ja mietin että "pakkohan" sitä on sitten taas juoda yksin, hyvä vaihtoehtohan sekin on. Molempien viikonloppujen molempina päivinä join 7-8 annosta, mutta euforiselle pakomatkalle ei enää päässytkään. Vastineeksi ei saanut mitään muuta, kuin loven lompakkoon ja neljä täysin hukattua viikonloppuiltaa. Olen viettänyt sen verran aikaa alkoholistien seurassa, että haluan pyrkiä sellaisiin valintoihin, ettei minusta tulisi sellaista. Totesin, että yksin juominen alkoholinkäytön korkean riskin rajalla on aivan idiootin hommmaa, ja ensimmäistä kertaa elämässäni päätin laittaa toistaiseksi korkin kokonaan kiinni, ja samaan rahaan lopettaa myös turhan pornon kuluttamisen.

 

[godspeed]

@kahden suunnan sentteri

Luettelit pari sellaista asiaa, joita olen itse tässä lopettamiseni jälkeen miettinyt. Sitä, että miksi ihmiset juovat, jos siitä ei oikeasti saa mitään ja tajutaan se jollain tasolla? Ja toiseksi, miksi ottaa riski mahdolliseen alkoholisoitumiseen, jos selvinpäinkin pärjää ihan mainiosti?

Yleensähän näitä asioita ei tule miettineeksi vasta kun on myöhäistä. Tai myöhäistä ja myöhäistä, mutta siten, että käyttö on ongelmallista. Jossain vaiheessa ne kulissitkin sortuvat aivan varmasti ja muutkin huomaavat missä mennään.

Nykyään vanhempienkin ihmisten puheet alkoholista ovat hyvin itsetietoisia ja ihmiset selittelevät miksi juovat ja mitä voi juoda ja milloin... eli sellaista selittelyä, vaikka käyttö pysyisikin hyvin kurissa. Tuo on tullut varmaan näin esiin sen jälkeen, kun kulttuuri on hieman muuttunut ja tiedot kaikista mahdollisista haitoista ovat paremmin kaikkien ulottuvilla, ja ihan järjelläkin saavutettavissa. Toki edelleen ongelmakäyttäjiä on paljon kun tilastoja tutkii.

Nyt on tullut huomattua, että tosi hyväkin olo tulee välillä luontaisesti ilman mitään. Ei tarvitse kuin jotain mielekästä tekemistä sekä myös tarpeeksi rauhallisen kodin. Joskus en voinut tehdä mitään ilman, että pitää se tehdä kännissä. En voinut kirjoittaa, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia, en mitään, ellen vetänyt samalla alkoholia. Tällaista ihan ihmeellistä, että ei mukamas nauti mistään, jos ei juo. Kyllähän minä varmaan enemmän itseäni alkoholistiksi join kuin olisin myöskään genetiikalta ihan suoraan sellainen, mutta en tiedä onko sillä niin väliä mitä kautta juopoksi päätyi, niin vain kävi, ja seuraukset on nyt vaan kestettävä.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan moralisoida. Nämä olivat ihan rehellisiä pohdintoja asioista, jotka väistämättä alkavat tulla mieleen, kun käytön lopettaa :)

 

[godspeed]

Joku olisi varmaan näillä lukuisilla diagnooseillani nytkin soosissa, mutta minä en enää. En osaa myöskään olla katkera tai kateellinen muille siitä miten on elämään kasvettu ja miten sitten on käynyt milloin missäkin asiassa. Sellaista valittamista en ole aina osannut, en edes silloin, kun siitä olisi ollut hyötyä ja olisi osannut kertoa eteenpäin asioista. Aina sanotaan, että hae apua, hae apua, kerro sille, kerro tälle...

Aina en ole kertonut kaikkea eteenpäin siitäkään syystä, että ihmisiä tuomitaan puheidensa perusteella lähes välittömästi. Häpeän lisäksi voi käydä niin, että et yksinkertaisesti saa kuin torut ja päivittelyt niskaan, jos pyydät apua. Tai olet edes rehellinen missä mennään. Tätä torumista tekee hyvin röyheästi kaikki lääkäreistä sosiaalityöntekijöihin, jos niille menet kertomaan. Ne taivastelevat kuin olisit ensimmäinen alkoholisti heidän vastaanotollaan koskaan. Ei sellaisesta vuorovaikutuksesta tule mitään. Mutta en tiedä onko tämä näin, että jos silittelet päätä, niin potilas menee automaattisesti viinakaupan kautta kotiin.

Tuossa vähän taustaa, miksi olen oikeassa elämässäni pyrkinyt alkoholista yksin irti. Ja miksi näin paljon toisaalta tarvitsen tämän palstan apua, koska täysin yksin ei pärjää kukaan. Tietysti nämä lääkärikokemukset ym on vain minun kokemukseni, ei kaikilla ole tietystikään näin, mutta toisaalta varmaan minunkin osoitteeni olisi tarpeen tullessa ennemmin joku Minnesota-hoito kuin random puoskari terveyskeskuksessa/mielenterveystoimistossa. Kohdellaan ihmisiä kuin aikuisia silloin kun he tiedostavat vastuun omasta elämästään, kiitos.

 

[godspeed]

Käynyt nyt joka päivä lenkillä, kun siitä saa jopa jotain irti. Suunnittelin myös kuntosalille menemistä, mutta se on vähän hankalampi rasti, koska ei viitsi maksaa kalliisti jostain jota ei oikein osaa, eikä tiedä saako mielialaltaan mentyä sinne sitten tarvittavissa määrin. Fysiikkahan minulla on ihan kunnossa, ei ole ylipainoa ja lihaskunto kyllä kehittyy varmasti nopeasti. Mutta pieni kynnys tässä tosiaan on, vaikka huomaa tällaisessa ajattelussa aika roimaa kehitystä siihen, että käyttäisi aikansa päihteen hankinnan ajattelemiseen. Se on tosi iso muutos.

 

[1313]

Käynyt nyt joka päivä lenkillä, kun siitä saa jopa jotain irti. Suunnittelin myös kuntosalille menemistä, mutta se on vähän hankalampi rasti, koska ei viitsi maksaa kalliisti jostain jota ei oikein osaa, eikä tiedä saako mielialaltaan mentyä sinne sitten tarvittavissa määrin. Fysiikkahan minulla on ihan kunnossa, ei ole ylipainoa ja lihaskunto kyllä kehittyy varmasti nopeasti. Mutta pieni kynnys tässä tosiaan on, vaikka huomaa tällaisessa ajattelussa aika roimaa kehitystä siihen, että käyttäisi aikansa päihteen hankinnan ajattelemiseen. Se on tosi iso muutos.

Suosittelen kyllä vahvasti kuntosalilla käymistä.
Jos ei heti alussa vaadi itseltään liikaa tekniikoiden suhteen, niin monet laitteet ovat varsin turvallisia, eivätkä vaadi erikoisempaa osaamista.
Kehon aktivointi tekee hyvää mielialalle.

Itsellä oli elokuusta toukokuuhun sellainen periodi, että join kaljaa joka päivä. Arkisin muutaman ja viikonloppuisin tiputtelin huolella.
Vapun jälkeen alkoi olla jonkinlaista tärinää käsissä ja totesin, että nyt jätkä pitää tehdä jotain muutakin. Pidin sitten parin viikon täysin tipattoman ja aloitin salilla käynnin uudestaan.
Nykyään alkoholin käyttö on vahvaa viikonloppuisin, mutta arkijuominen jäi.
Kokemukseni mukaan alkoholiriippuvuus saattaa syntyä yllättävän salakavalasti, mutta ainakin tajuan sen kuvion ja olen sitä myös kanssaihmisen kohdalla hyvin läheltä todistanut.

 

[godspeed]

Itsellä oli elokuusta toukokuuhun sellainen periodi, että join kaljaa joka päivä. Arkisin muutaman ja viikonloppuisin tiputtelin huolella.
Vapun jälkeen alkoi olla jonkinlaista tärinää käsissä ja totesin, että nyt jätkä pitää tehdä jotain muutakin. Pidin sitten parin viikon täysin tipattoman ja aloitin salilla käynnin uudestaan.
Nykyään alkoholin käyttö on vahvaa viikonloppuisin, mutta arkijuominen jäi.
Kokemukseni mukaan alkoholiriippuvuus saattaa syntyä yllättävän salakavalasti, mutta ainakin tajuan sen kuvion ja olen sitä myös kanssaihmisen kohdalla hyvin läheltä todistanut.

Sitä ei tosiaan tarvitse juoda kuin muutama päivässä, varsinkin jos juo joka päivä, niin voidaan puhua jo isommastakin käytöstä. Viikossa kertyy + sitten kunnon tinaukset viikonloppuna. Siten ihan klassinen kuvio.

Erinomaista, että tiedostat missä mennään, niin käyttökin kohtuullistuu. Jos vaan mikään pakko ei ole juoda, niin se kertoo paljon. Itse lopetin baareissa käynninkin yli 10 vuotta sitten, kun ei sielläkään enää viihtynyt. Juominen siirtyi vahvasti kotioloihin ja yksikseen juomiseksi. En tiedä miten sinulla, mutta tuota yksin juomista kannattaa tarkkailla, ihan vaan neuvo :)

 

[Siisel1]

En ole enää matkalla vaan jo ihan perillä.

Eilen oli taas erittäin kostea ilta ja nyt sitä taas päätin jatkaa. Jokainen vähäinen vapaa-aika töistä menee dokatessa. Ei niinkuin rehellisesti sanoen ole muutakaan tekemistä. Muuton jälkeen olen jäänyt todella yksin ja aiemmin voitettu taistelu viinaa vastaan kääntyi tappioksi. Ammattiavun avulla olin yli vuoden ilman mitään alkoholia. No nyt ollaan sillä tiellä, että kohta lähtee duunikin alta. Alkaa jo käydä tämä pahasti mielen päälle. Siksi ehkä päätin tänne kirjoittaa.

Olen huomannut, että todella harva pystyy ymmärtämään mitä tämä erittäin ikävä sairaus tarkoittaa. Ymmärrän itse sen, että on todella sairasta juoda pakonomaisesti ollakseen humalassa. Tiedän, että alkoholi on minulle vaaraksi monessa mielessä. Silti tärkein asia on päihtyä hinnalla millä hyvänsä. Iltavuoroja tekevänä se on todellakin kallis harrastus. Töistä päästyäni en saa kaupasta enää muuta kuin ykköskaljaa. Sitä sitten pari naamaan ja baariin. Siellä sitten taas kaksin käsin juotavaa ja tuhannen humalassa himaan. Iltapäivällä töihin krapulassa ja sama rumba uudestaan illalla.

Välillä olen yrittänyt jättää viinan pois. No se on todella vaikeaa, koska ne vieroitusoireet on ihan hirveitä. Koko yö menee hikoillessa, täristen ja ääniä kuullessa. Uskon kyllä, että putki päättyy jossain vaiheessa. Toivottavasti mahdollisimman pian.

 

[godspeed]

Olen huomannut, että todella harva pystyy ymmärtämään mitä tämä erittäin ikävä sairaus tarkoittaa.

En tiedä minäkään, mutta opiskelen kovasti. Ja kaikilla meillä on omanlaisemme polku kuljettavana. Arvokasta tietoa tämä sinunkin viestisi on täynnä, joten kiitos, että jaoit sen meidän kanssamme. Kuten kirjoitin ylempänä, niin en itse luota niihin, joiden pitäisi tietää mistä on kyse vaan luotan niihin, joilla on omakohtaista kokemusta. Ei kyllä lääkärien jutut kiinnosta. Niistä tulee vain vihaiseksi. Mutta tosiaan, jos yhtään sinua auttaa, niin kirjoita auki tuntemuksiasi. Auttaisiko pieni kertaus miten pääsit aiemmin eroon, minua kiinnostaa sekin miten teit sen viimeksi. Tsemppiä!

 

[Vanha Len]

ADHD on muuten sairaus, josta kärsii moni alkoholisti. Yleisesti ottaen ADHD- ihmisillä on normaalia hieman alhaisempi dopamiinitaso, jota päihteet sitten buustaavat todella korkealle. Myös impulsiivisuus on addiktille hieman huono piirre, joka siis kuuluu ADHD- ihmisen arkeen. Hieman, kuin kaksisuuntaisessa maniavaiheet. Tehdään huonoja päätöksiä jne.

 

[obi-wan]

ADHD on muuten sairaus, josta kärsii moni alkoholisti. Yleisesti ottaen ADHD- ihmisillä on normaalia hieman alhaisempi dopamiinitaso, jota päihteet sitten buustaavat todella korkealle. Myös impulsiivisuus on addiktille hieman huono piirre, joka siis kuuluu ADHD- ihmisen arkeen. Hieman, kuin kaksisuuntaisessa maniavaiheet. Tehdään huonoja päätöksiä jne.

Omalla kohdalla alkoholi toimii noin 3 annoksen kohdalla täydellisenä rauhoittajana. Päässä kohina hiljenee ja ajatukset kirkastuvat. Jos voisikin olla jatkuvasti sellaisessa seitinohuessa niin elämä olisi helvetisti helpompaa

 

[1313]

Sitä ei tosiaan tarvitse juoda kuin muutama päivässä, varsinkin jos juo joka päivä, niin voidaan puhua jo isommastakin käytöstä. Viikossa kertyy + sitten kunnon tinaukset viikonloppuna. Siten ihan klassinen kuvio.

Erinomaista, että tiedostat missä mennään, niin käyttökin kohtuullistuu. Jos vaan mikään pakko ei ole juoda, niin se kertoo paljon. Itse lopetin baareissa käynninkin yli 10 vuotta sitten, kun ei sielläkään enää viihtynyt. Juominen siirtyi vahvasti kotioloihin ja yksikseen juomiseksi. En tiedä miten sinulla, mutta tuota yksin juomista kannattaa tarkkailla, ihan vaan neuvo :)

Ei ole varsinainen pakko, enkä juo kotona yksin lainkaan. Kapakoissa tulee viihdyttyä ja lähinnä kyse on kai hakeutumisesta ihmisten pariin, kun ei vaan viihdy iltoja yksin kotona.

 

[Vanha Len]

Omalla kohdalla alkoholi toimii noin 3 annoksen kohdalla täydellisenä rauhoittajana. Päässä kohina hiljenee ja ajatukset kirkastuvat. Jos voisikin olla jatkuvasti sellaisessa seitinohuessa niin elämä olisi helvetisti helpompaa

Mulla täysin sama tilanne, mutta kun ei vaan pysty. Tosin ymmärän nyt hieman enemän tätä mun alkoholismia.

 

[godspeed]

Itse join loppuvaiheissa eli keskikesällä "vain" 6-8 annosta joka päivä, eikä siitä tullut humalaan varsinaisesti eli tavallaan se oli rentoutumishakuista enemmänkin. Oli jopa ihan hyvä olla välillä, jos esimerkiksi mökillä tulit saunasta ja sait korkata kylmän juoman. Ja otit sitten muutaman siinä kesämaisemia katsellen.

Jos taas olin täysin yksin kotona, niin latu olikin sitten auki ja meni niin paljon kuin koneeseen upposi, mikä tarkoittaa apaut 15 annosta päivässä, enkä edes tiedä miksi join niin paljon. Varmaan siksi, että alkoholistille jos antaa tarpeeksi viinaa, eikä ole muuta tekemistä, niin sehän sitten myös juo ne. Piti vaan juoda (viihteen vuoksi), ja känni sitten tuli sellaisena kuin tuli, mutta tarkoitus ei ollut juoda itseään päälleen. Tietystikään ei ollut juominen tuolloin kontrollissa, joten aika humalassa sitä myös oli.

Lopettamista helpotti se, ettei tarvinnut lähteä pitkältä takamatkalta, jolla tarkoitan sitä, että olisi ollut esimerkiksi kova koskenkorvaputki ja joka päivä menisi kirkasta pari pulloa. Tuollaiseen en ole koskaan kyennyt eli minulla on olleet määrissä aina jonkinlaiset rajat mitä keho milloinkin kestää. Jotain positiivista siis.

 

[Ränse]

Omalla kohdalla alkoholi toimii noin 3 annoksen kohdalla täydellisenä rauhoittajana. Päässä kohina hiljenee ja ajatukset kirkastuvat. Jos voisikin olla jatkuvasti sellaisessa seitinohuessa niin elämä olisi helvetisti helpompaa

Harmi vaan että tolet kasvaa jos olisi aina tommoisessa "3 kaljan seitinohuissa". Aika äkkiä valuu ongelmakäytön puolelle. Itselle tommonen 3 kaljaa on pahin, koska siitä tulee nopeasti "laskuhumala" ja olo on sitten entistä ahdistuneempi ja huonompi. 2 annosta on täysin maksimi mitä pystyy "tissuttelemaan" ilman noita "laskuhumalan" oireita. Arkikäyttöä pyrin välttämään näistä syistä viimeiseen asti. Nyt mennyt vuosikausia semmoisella "15 annosta" viikossa tahdilla(pääosin pe/la keskittyen) ja toikin tuntuu liian suurelta määrältä kun ikää tulee. Nykyään tulee harvemmin vedettyä ns. pohjanmaan kautta, muutamia kertoja vuodessa. Vaikutukset tuntuvat silti jo noilla. Vähentää pitäisi. Vuodessa tulee yleensä pidettyä väh. 1 kk:n tauko kokonaan. Voisi lisätä noita taukoja tuntuvasti jatkossa. Kuitenkin sukurasite ongelmakäyttöön on vahvasti olemassa, tarkkana saa olla.

Suomessa noi terveysinstanssien määrittämät "riskirajat" ovat kyllä tolkuttoman isoja. 24 annosta viikossa on todella iso määrä kenelle tahansa.