Matka jatkuu, Tappara-Kärpät 30.10

  • 7 279
  • 91

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Avataanpa otsikko tällekin ottelulle. Oululaiset saavat lyhyen ajan sisällä tuntea jo toisen kerran miltä tuntuu pelata vieraissa kaksi peliä peräkkäin. Edelliseltä kerralta taskuun jäi maalin voitto ja tappio.

Keskiviikkona Raumalla on Kärpillä paha peli. Kotijoukkue on kuntopuntarissa sarjan toiseksi paras ja tämä matsi näyttää suuntaa jo Tampesterin vierailulle. Mikäli Lukko on voitettu tulee Tampereelle kovavireinen Kärpät, tappio taas puolestaan aiheuttaisi kovia voittopaineita Hakametsään.

Tappara on ollut yllättävän vaisu. Joukkueen otteista ei ole löytynyt sitä perinteistä konemaisuutta, mitä kahdella edellisellä kaudella oli. Etenkin Tapparan hyökkäys on ollut odotettua aneemisempi tällä kaudella, Hassisen jättämä aukko huutaa tyhjyyttään. Uudet vahvistukset Koskenkorva ja Mäkiaho ovat olleet kovia pettymyksiä. Etenkin Kossun peli on kommenttien mukaan ollut lähinnä päämäärätöntä sinkoulua ympäri kenttää. Ojaset ja Tarvainen ovat olleet melko yksin hyökkäyksessä.

Tämä on kaikkien mahdollisuuksien peli. Tappara on varmasti saanut Pelicans-tappion jälkeen sellaisen kurinpalautuksen, että oksat pois. Taitoa on, mutta se pitäisi saada esiin. Kärpät on hyvässä vireessä ja yhdeksästä viimeisestä pelistä on tullut vain yksi tappio. Veikkaan Tapparalle voittoa lukemin 3-2, sillä Hakametsässä ei tappiota enää suvaita.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nähtäväksi jää, löytyykö Tapparalta vielä riittävästi ryhtiä torstaina ennen Karjala tauolle lähtöä. Tiistain pelin lopputulos täytyisi tietää ennen kuin voisi tarkemmin taas miettiä sitä, missä joukkue menee. Halliin en aio tiistaina lähteä, ehkä Joulun jälkeen sitten tulee katottua kaikki loput paikallispelit, isännöi niitä sitten kumpi vaan, aika näyttää. Pelicans-Tappara peli oli todellinen pohjanoteeraus Tapparalta ja sen alemmaksi ei voi kyllä tämä nykyinenkään joukkue vajota. Kärpillä puolestaan peli kulkee ja hyökkäyksessä on laaja materiaali mistä löytyy ratkaisijoita vaikka kuinka paljon. Puolustuskin on vielä huomattavasti vahvistunut verrattuna edelliseen Raksilassa pelattuun Kärpät-Tappara peliin. Maalivahtipeliä ajatellenkin Kärpillä ei ole hädän päivää sillä Tappara tällä hetkellä ei kenellekään veskarille ole paha pysäytettävä.

Jospa edes ex Kärpät Kossu ja Pirnes innostuisivat näyttämään parastaan kasvattajaseuraansa vastaan. Ja tietysti joku nimimiehistäkin voisi vaikka tehdä maalin pari jos kaikki tähdet ovat kohdallaan, se nähdään torstaina. Vaara on kuitenkin olemassa että Kärpät luistelee Tapparan väsyksiin ja samoin myös saattaa käydä niin että Tappara jäähyilee liikaa jonka seurauksena Kärpät tekee ylivoimallakin muutaman nätin maalin ja lähtee Ouluun kaksi pistettä mukanaan. Tapparakin saattaa päästä muutaman kerran ylivoimaa pelaamaan mutta eihän se yv. ole koko kauden aikanakaan toiminut odotettuun malliin joten tauolla yv:n saaminen kuntoon on yksi niistä asioista jota Rautakorvelta odotan. Harmi vaan kun maajoukkueen käyttöön menee neljä pelaajaa, se ei ainakaan helpota Rautakorvella palapelin kasaamista uudelleen ajatellen tauon jälkeisiä pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun tänään Tappara voitti paikallispelin niin se nostaa joukkueen itseluottamusta jonkin verran ennen ylihuomista. Kärpät antanee kuitenkin huomattavasti kovemman vastuksen mitä tänään Ipa pystyi antamaan. Ja en siis ollut hallissa mutta ihan raporttien perusteella päättelen niin. Kun otetaan huomioon sekin että Tappara joutui poistumaan Raksilasta joukkueiden edellisen kohtaamisen jälkeen ilman pisteitä niin nälkää ainakin pitäisi riittää pelata täysillä jotta tauolle voisi Tappara lähteä laittamaan asioita parempaan kuntoon voittopelin jälkeen.

Ylivoimapeli joka on kauden alun ollut surkeata Tapparalla , toimi tänään pitkästä aikaa jo vähän siihen malliin kuin monet odottavatkin. Puolustus joutunee tosi kovaan testiin torstaina kun Kärppien nimekkäät hyökkääjät pitäisi pysäyttää ja mielellään vielä laillisin keinoin. Kiinnostava peli varmaan odotettavissa jossa Tapparan vire testataan kunnolla ennen taukoa.
 

H.Hietaharju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien ottelu lukkovastaan on pelattu menestyksekäästi joten voidaan käydä sitten ottelun kimppuun tarkemmin.

Kärpät

-Jaksaako kärpät pitää vauhtipeliä yllä? mikä on kärppien ainut ase tapparaa vastaan?

-Kumpi pelaa maalissa? Loisto-ottelun raumalla pelannut Bäckström? vai levännyt Markus Korhonen?

-Saako tappara kuriin, kärppien super-Tshekkiä eli Petr Tenkratia?
Odottettavissa on että Tenkrat-Ton duo pelaa tästä eteenpäin yhdessä, sillä polvivaivainen Viuhkola on poissa varmaan loppuviikon.

-Pääseekö Petr Ton vihdoin "Gorillastaan" eroon?
on tämä Tonon ottelu?

-Miten toimii kärppien ylivoima? viimeiakoina se on ollut surkea!

Tappara

-Kumpi menee maalin? edellisessä kärpät-Tappara ottelussa Lehto oli todella hyvä!

-Onko Tappara saanut ylivoimaansa kuosiin? sillä TV-ottelussa ja Oulussa se oli ala-arvoista.

-Iskeekö veteraanihyökkääjät kärppien piskuiset taitopelaajat seinille?

-kaataako Tom Bisset kärpät?

Yhteenveto.

Kärpät tulee alussa päälle vahvasti ja saa tehtyä parimaalia siihen alkuun.
Tapparan liike ei riitä alkuunkaan kärppien vikkeläkinttuisten taitopelaajien kans, ja kärpät iskee vastaiskuista parimaalia lisää.
Tappara ei saa Petr Tenrkattia ainakaan laillisinkeinoin kuriin.
Kärpille siis voitto tapparasta maalein 2-5
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Nyt on taas hyvä kutina tätä peliä ajatellen.. uskosin että kärpät on kovassa iskussa lukko pelistä huolimatta ja ehkäpä vielä valmiimpia... Toivottavasti tapparan tehottomuus jatkuu jos se nyt ilves pelissä edes oli enään tehoton.. tapparaa ei passaa päästää yv:lle sillä sen homman ne osaa kärppiä paremmin.. tasakentällisin veikkaisin kärppien vievän ottelua... veikkaan 3-5 voittoa:)... tenkrat 2+1, ton, palsola, Lievers ja J. Ojanen 2, välivaara.. mun mielestä tuo kärppien yv on ollut surkeaa koko kauden, mutta siitä huolimatta kolmantena sarjassa eli yv:aan jotain järkeä ja tehoa niin kaikki on mahdollista.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti H.Hietaharju

-Kumpi menee maalin? edellisessä kärpät-Tappara ottelussa Lehto oli todella hyvä!

Muuten Lehto pelasi siinä pelissä ihan kelvollisesti mutta sitten piti kuitenkin sattua se järkyttävä moka, jonka seurauksena Kärpät sai tehtyä ensimmäisen maalinsa ja samalla tasoitettua nopeasti Tapparan hankkiman johdon.
 

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tässä ois saumaa sellaiseen 2-5 voittoon. Tapparalla ehkä lievä maalivahtiongelma, tosin Lukkopeliä lukuunottamatta Bäckströmkään ei ole juuri vakuuttanut mutta kuumana mokkena pelannee huomenna. Korhonen on pelannut koko alkukauden varsin hyvää peliä, ottaen huomioon kuinka vähän Kärppien maalia kohti lauotaan per peli.

Tapparaa vastaan kaivattaisiin juuri sitä kovaa karvausta, painetta kiekollisille pakeille ja ennenkaikkea ylivoiman hyödyntämistä; tod.näk. Tappara joutuu rikkomaan paljon kun jo tänään saatiin jalkoja liikkeelle ja eiköhän huomenna sama tahti jatku Hakametsässä. YV:ssä hieman takapakkia, kun Viuhkola puuttuu.

Mutta:

Kärpät:

Tenkrat
Sakke
Ton 2 yv x 2
Myllykoski yv

Dappara:

Pirnes
Tarvainen
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Viestin lähetti Toimitus
Ennakkoon

Ennakko oli muuten ihan ok, mutta Tarvaisen luonnehdinta sopisi huomattavasti paremmin Bissettiin. Tarvainen kun osaa tehdä paljon muutakin kuin pelkästään maaleja. Jussilta odotetaan myös kovaa karvausta, kiekon riistoja, pelin rakentelua, jne...

Nyt, kun Jussi sai taas tehot irti Ipaa vastaan, luulisi homman toimivan paremmin myös jatkossa. Tarvainen on koko syksyn pelannut erinomaisella asenteella ja onnistumisia tulee varmasti, jos sama tahti jatkuu. Tappara paras pelaaja tähän mennessä. Ja kun Sashakin alkaa selvästi päästä vauhtiin, voitaisiin kohta odotella koko Tapparan nousua.

Itse odotan, että tauon jälkeen kaukalossa luistelee vahva kirvesrintaryhmä.

Mitä illan otteluun tulee, niin vaikeaa on! Vastassa on joukkue, joka osaa tehdä paikoista maalit ja homma kulkee muutenkin. Tappara panostanee puolustamiseen, joka onkin toiminut varsinkin tasakentällisin hyvin. Jos hyökkäyksestä saataisiin edes hieman tehoja irti, voisi voitosta haaveilla.

Tiukkaa tulee, eikä Hovi (veikkaan, että Sasu jatkaa maalissa) saa antaa ainuttakaan helppoa.

Tapparalla on tapana pelata yleensä vastustajan tasolla, joten Ipa-pelistä ei kannatta suuria johtopäätöksiä vetää. Tappara pelaa tänään taatusti paremmin.

Avausmaalin merkitys on mielestäni valtava. Jos Tappara tekee, peliin tulee vapautuneisuutta. Jos se annetaan Kärpiöille, hiipii takaraivoon taas maalintekemisen tuska.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Kärpäslätkää

Torstaina saapuvat Hakametsään siis vierailulle pohjoisen vaatimattomat poromiehet ihmettelemään ja kannustamaan suosikkiporotokkansa Oulun Luistinseuran enemmän jääkiekkoon suuntautunutta versiota. Ihmetystä, kauhistusta ja hämmennystä aiheuttaa se, että Tampereella ei joka paikka ole jään ja lumen peitossa ja valoa riittää muuallakin kuin valaistuissa sisätiloissa. Tampereen seudun ruokakaupat ovatkin varautuneet oululaisten invaasioon teippaamalla imupillejä kaikkien piimäpurkkien kylkeen. Myös poliisia on kehotettu kohteliaisuuteen sekä luottamusta herättävien 'Poliisi on ystäväsi' -tarrojen liimaamiseen poliisiautojen, poliisikoirien ja naispoliisien kylkiin.

Tuttuun tyyliin Tapparan keinot voittaa pohjoisen Suomen ylivoimaisesti paras jääkiekkojoukkue ovat vähissä. Kahvaus, roikkuminen ja repiminen ovat päivän sanat. Kärppien kokoonpanosta nimittäin löytyvät pohjoisen Suomen ylivoimaisesti parhaat böömiläiset palkkasoturit, Petterit Tenkrat ja Teho-Ton.

Jos kuitenkin epäreilujen tuomareiden, eteläsuomalaisen kusipääkiekon ja Hjallis Harkimon suosiollisella myötävaikutuksella em. herrat saadaan kuriin - ja tietenkin äärimmäisen epäreiluuden manifestina - uimaan rintaa keskialuella, niin Tapparalla voi olla mikroskooppiset mahdollisuudet ottaa kaksi sarjapistettä numeroin 3-2.

Muussa tapauksessa Kärpät voittaa n. 2-5, ja Vaasan pohjoispuolisen Suomen myyntiä/lahjoitusta Ruotsille voidaan alkaa harkita, jolloin Kärpistä tulee Pohjois-Ruotsin ylivoimaisesti paras tai toiseksi paras jääkiekkojoukkue.

muaddib
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Re: Kärpäslätkää

Viestin lähetti muaddib
pohjoisen vaatimattomat poromiehet... suosikkiporotokkansa... valoa riittää muuallakin kuin valaistuissa sisätiloissa...
muaddib

Keksikkö ihan ite?!?!

Suorastaan jännittää onko tuomarit taas kerran Tapparaa vastaan. Sikäli mikäli tuomari osaa sääntökirjaa tulkita, kyseessä on jääkiekko-niminen peli, ei luistimet jalassa suoritettu vapaapaini. Tämä koskee siis Kärppiä, ei missään nimessä Tapparaa. Tappara on selkeästi Suomen paras joukkue, jos tuomarit vain olisivat parempia.

Perinteitä kunnioittaen, Kärpät pyyhkii Tapparalla jäätä lukemin
0-16.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Tämän iltaiseen otteluun ei tarvitse kovin kauvaa miettiä, kumpi on ennakkosuosiki. Kärpillä putki kulkee ja pisteitä otetaan lähes joka pelistä. Tapparalla taas asetelma on lähes täysin päinvastainen. Luistin ei liiku eikä maaleja liiemmin ole tehty. Tap.-Ilv. pelissä Tappara sai hieman ketsuppipullon suuta auki, mutta mitään purskahdusta ei vielä tullut. Josko tänään jo Jukka saisi joukkueen pelaamaan ja taistelemaan ne pisteet, ensimmäistä kertaa tällä kaudella joltakin kovalta porukalta. Jos jotain positiivistä pitää Tapparasta hakea, niin Hovi on esittänyt toivoa paremmasta ja vakiinnuttaa paikkaansa pikkuhiljaa selkeänä ykkös veskana.

Hienoa, että kidd aloitti heti järkevän ja rakentavan keskustelun illan pelistä.
 

YSI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muaddibin peliennakkoa jo odotinkin. Kiitos taas tylsän työpäivän piristeestä!

Toivottavasti matsissa ei käy kuten maikkarilla (ilmeisesti vain Tampereen ympäristössä) pyörivässä mainoksessa. Jukka sanelee pelaajille, että nyt on jokaisella oltava riittävästi nälkää ja seuraavaksi Hakametsän Prongeri syö Saarioisen apetta. Toivottavasti riittävä nälkä tarkoittaa jotain muuta tänään.

Mutta lauantaisen kauheenkamalan Pelikaani-pelin jäljiltä vähäinenkin yrittäminen olisi plussaa...
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Viestin lähetti TBK

Hienoa, että kidd aloitti heti järkevän ja rakentavan keskustelun illan pelistä.

Niin, eihän tuo muaddibin ylivertaista analyysiä tietysti päihitä. Silmätkin taitaa olla kirveen muotoiset?
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tässä vieraiden viime ottelujen saldo: 7-1-1! Tuo on jopa liiankin vakuuttavaa, sanon mä. Eilen oli Raumalla mahdollisuudet täyteen pistepottiin, mutta sitä ei lopulta saatu. Kärpät saapuivat Tampereelle jo eilen illalla hirveän kulttuurishokin välttääkseen. Sitten jokaiselle on jaettu aurinkolasit helpottamaan hallin kirkkaiden lamppujen aiheuttamaa näkohaittaa. Urbaanin huhun mukaan joku on uskaltautunut pari tuntia sitten jäälle jo lasejaan testaamaan.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Viestin lähetti Kidd
Niin, eihän tuo muaddibin ylivertaista analyysiä tietysti päihitä. Silmätkin taitaa olla kirveen muotoiset?

Ja puhalletaan nenän kautta ulos...

Huumoripillerit unohtui napata aamulla? Kannattaisi tutustua ehkä muaddibin aiempiin ennakoihinkin. Onnitelut muuten sinne porotokkien keskuuteen, taisitte olla ensimmäisiä jotka vetivät herneet henkeen asti noista muaddibin loistavista ennakoista, vaikka muita joukkueita (etenkin Tapparaa) on kohdeltu paljon rankemminkin.

Muad jatka samaan malliin, nää on hyviä.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Kidd

Niin, eihän tuo muaddibin ylivertaista analyysiä tietysti päihitä. Silmätkin taitaa olla kirveen muotoiset?

Älä nyt suutu. Muaddibin kirjoittaa lähes jokaiseen Tapparan otteluketjuun tälläisen analyysin, illan ottelusta. Eikä siitä kovin moni ole vielä suuttunut, joten älä sinäkään viitsi. Ja kaiken lisäksi siinähän on vielä väännetty vitsiä kummastakin joukkueesta. Käy lukemassa muita Tapparan otteluketjuja, niin huomaat kuinka harmittomia ne ovat ja löytyy niitä myös Tapparan omalta keskutelupalstalta, nimimerkki ei vaan tainnut olla sama. Ei viittis ruveta vielä riitelemään, kun ei joukkueetkaan vielä ole hallia lähelläkään.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Maalissa Korhonen

Metto-Spede-Tono
Kukkonen-Myli

Pommi-Palsola-Tenkie
Lehtonen-Kanisteri

Pota-Lievers-Jokinen
Pitkänen-Kike

Haataja-Saarenheimo-Juntunen
Palomäki-Jaakola

Tapparalta poissa Välivaara, kokoonpanossa nuori Mäntymaa. Marko Mäkinen aloittaa ottelun ylimääräisenä hyökkääjänä.

Erotuomari aina niin ihana Reijo Ringbom-bom-bom!
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Hyvät naiset ja herrat. Tappara tänään:

Tappara
1 Sasu Hovi, Maalivahti AK
34 Mika Lehto, Maalivahti

1. kenttä

21 Pasi Puistola, Vasen puolustaja AK
5 Mikko Luoma, Oikea puolustaja AK
24 Marko Ojanen, Vasen laitahyökkääjä AK
8 Janne Ojanen, Keskushyökkääjä AK
27 Tom Bissett, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

55 Janne Grönvall, Vasen puolustaja
18 Tuukka Mäntylä, Oikea puolustaja
29 Johannes Alanen, Vasen laitahyökkääjä
16 Aleksandr Barkov, Keskushyökkääjä
20 Jussi Tarvainen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

6 Pekka Saravo, Vasen puolustaja
33 Miska Kangasniemi, Oikea puolustaja
11 Kimmo Koskenkorva, Vasen laitahyökkääjä
10 Esa Pirnes, Keskushyökkääjä
38 Sami Venäläinen, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä


40 Jaakko Uhlbäck, Vasen laitahyökkääjä
81 Arto Kuki, Keskushyökkääjä
22 Toni Mäkiaho, Oikea laitahyökkääjä

28 Marko Mäkinen
12 Ville Mäntymaa

lähde: http://www.sm-liiga.fi/
 
Viimeksi muokattu:

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt tuntuu siltä, että Kärppiä ehkäpä yliarvioidaan vastustajana. Sarjasijoitus ei tässä tilanteessa merkitse yhtään mitään. Kärpät voi aivan yhtä hyvin keikkua kahden seuraavan kierroksen jälkeen toisena kuin seitsemäntenäkin. Tehtyjä maaleja on paljon, mikä on kuitenkin osaksi sen ansiota, että vastustaja on sattunut romahtamaan pari-kolme kertaa Kärppiä vastaan. Tämä on tietysti Kärppien hyvyyttäkin, mutta ei Kärpät lado yleensä maaleja niin kovaan tahtiin kuin mitä ajatellaan.

Kärppien puolustuspelaaminen on parantunut alkukaudesta, mutta maalivahtien taso vaihtelee aivan liikaa, ylivoima ei ole toiminut kummoisesti, Lieversin ja Potan tehot katosivat samalla kun Ton tuli samaan kenttään, eikä Pyörälän kenttä ei ole vakuuttanut hyökkäyspäässä aikoihin.

Mutta onhan meillä Tenkrat. Tenkrat voi tehdä sen yksi-kaksi maalia per peli, jonka lisäksi Kärppien neloskenttä on yllättävän kova, mutta muilla ei mene nyt yhtä lujaa. Tenkratin varaan voi tällä hetkellä laskea paljon, mutta väkivahvaa, taitavaa ja luisteluvoimaistakin Tapparaa vastaan tarvitaan onnistumisia laajemmalla rintamalla.

Mikäli Lieversin kenttä jatkaa unten mailla, kuten pelkään, saa Kärpät tänään kuonoon 4-2.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Välivaara näköjään on sivussa ja kuudella pakilla mennään. Mäntymaa tuskin saa pelata minuuttiakaan ellei joku loukkaannu.
 
Tosiaankin kuten edellä jo todettiinkin, ei kannattaisi Kiddin ottaa herneitä noin syvälle nenään. TBK ja Taze taisivatkin tosin mainita tuosta jo olennaisen asian. Tapparafaneilla olisi paljon enemmänkin syytä ottaa herneitä nenään...

Joka tapauksessa, ottelusta tullee tiukka - ainakin Tapparan osalta. Vaikka ottelussa Ilvestä vastaan tehtiinkin neljä maalia, olen silti "huolissani". Tapparan puolustukselle tulee tänään kiireinen iltapuhde, kun Kärppien tehomiehet Ton ja Tenkrat pääsevät vauhtiin. Pessimisti on aina pessimisti. Ottelu päättyy Kärpille 2-4. Vaihtoehtoinen tulos on 2-3.

Edit: Ai niin, unohdin mainita, etta ensimmäisen kerran kun luin muaddibin viestia, niin kyllä oli vaan uskomattoman loistavaa "sanoilla leikkimista" taas. Lienikö Tazen kommentti joskus kauan sitten, vai jonkun muun, että "hyvä kun ei ollut kahvia suussa, muuten olis purskahtanut näytölle" (ei se aivan sanatarkasti mennyt, mutta ainakin se ajatus oli ton suuntanen)
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin ensimmäinen fani joka näin on tehnyt Muaddibin kirjoituksista, sattumaako minkä seuran vai ehkä vain yksilö joka teki poikkeuksen.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti Kärpät#18
Maalissa Korhonen

Metto-Spede-Tono
Kukkonen-Myli

Pommi-Palsola-Tenkie
Lehtonen-Kanisteri

Pota-Lievers-Jokinen
Pitkänen-Kike

Haataja-Saarenheimo-Juntunen
Palomäki-Jaakola



Olis ihan jees että kirjottasitte nuo teidän ketjunne oikeilla nimillä vaikka nyt ois kuinka hienoja lemppareita pojilla. Ei tarvis mitään arvausleikkiä tässä enää käydä harrastaamaan.

Vai onko tämä mukavaa:

Pomo-Olli-Bisse
Puistola-Luoma

Jonski-Sasha-Tare
Rete-Tuukka

Kossu-Essi-Venu
Peksi-Miska

Jaska-Kuqi-Mäkkäri
 

JPL

Jäsen
Viestin lähetti Henkka

Pomo-Olli-Bisse
Puistola-Luoma

Jonski-Sasha-Tare
Rete-Tuukka

Kossu-Essi-Venu
Peksi-Miska

Jaska-Kuqi-Mäkkäri

njaa... kyllä minä ainakin tunnistin kaikki paitsi RETE:n... toki senkin arvasi helposti... Eihän se meidän vika ole, jos sinä et tunne Kärppien pelaajia. Ei noita nimiä jaksa joka kerta kirjoittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös