Manchester United FC 2012-2013

  • 171 549
  • 817

RDivis

Jäsen
Jep, viime kevään hieno ele palstan United-osastolta eli rehti onnittelu on nyt meidän osamme! Eli ei muuta, kuin isosti onnea - olitte selkeästi parhaat ja tasaisimmat. Ei ollut muilla mitään palaa.

Eiköhän luvata toisillemme supporter to supporter, että "meidän" joukkueemme jos kannattajat nyt tätä ilmaisua voivat käyttää. Pelaavat kokonaisuutena laadukkaamman kauden, yes? Ja mikseivät tietysti muutkin kärkijengit. Nostetaan taas päätä hieman Euroopassakin, sen verran innokasta ollut tuo slander Valioliigaa kohtaan, ettei sitä toista kautta jaksa. ;)
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Hienoa herätä tähän päivään ja huomata, että lauantain United-Chelsea onkin siirretty televisiojärjestelyjen vuoksi sunnuntaille. Siinä menikin sulavasti mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa Unitedin peli livenä. Matsiliput, lennot ja hotellit hoidettuna, mutta kun lentoja ei pysty enää vaihtamaan, niin paskat pelistä sitten.

Hieman harmituttaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hienoa herätä tähän päivään ja huomata, että lauantain United-Chelsea onkin siirretty televisiojärjestelyjen vuoksi sunnuntaille. Siinä menikin sulavasti mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa Unitedin peli livenä. Matsiliput, lennot ja hotellit hoidettuna, mutta kun lentoja ei pysty enää vaihtamaan, niin paskat pelistä sitten.

Hieman harmituttaa.

Chelsea pelaa tänään Baselia vastaan Euroopan liigan pelissä ja kun jollain seuralla on Euro-peli torstaina, niin yleensä aina siirretään joukkueiden lauantain valioliigaottelu sunnuntaiksi. Syy ei ole TV-lähetys, vaan Chelsean tiivis otteluohjelma.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Hienoa herätä tähän päivään ja huomata, että lauantain United-Chelsea onkin siirretty televisiojärjestelyjen vuoksi sunnuntaille. Siinä menikin sulavasti mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa Unitedin peli livenä. Matsiliput, lennot ja hotellit hoidettuna, mutta kun lentoja ei pysty enää vaihtamaan, niin paskat pelistä sitten.

Hieman harmituttaa.
Sama kävi myös meidän porukalle pari vuotta sitten. Onneksi silloin vielä Easyjet lensi ja uudet lennot sai alle satasella per nuppi. Tästä viisastuneena, kannattaa matsireissuille klikata se muutaman kympin kalliimpi joustohinta, niin ei vituta kun matsit siirtyy.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Chelsea pelaa tänään Baselia vastaan Euroopan liigan pelissä ja kun jollain seuralla on Euro-peli torstaina, niin yleensä aina siirretään joukkueiden lauantain valioliigaottelu sunnuntaiksi. Syy ei ole TV-lähetys, vaan Chelsean tiivis otteluohjelma.

Lisäksi nämä ns huippumatsit pelataan PÄÄSÄÄNTÖISESTI aina sunnuntaisin. Lentoja ei kannata varailla ennenkuin otteluohjelma on lyöty lukkoon tai sitten ainakin tällaisen matsin ollessa kyseessä varautua palaamaan vasta maanantaina. Vaikka Chelsea ei pelaisikaan Eurooppaliigassa, ei peliä silloinkaan hyvin todennäköisesti pelattaisi lauantaina.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Chelsea pelaa tänään Baselia vastaan Euroopan liigan pelissä ja kun jollain seuralla on Euro-peli torstaina, niin yleensä aina siirretään joukkueiden lauantain valioliigaottelu sunnuntaiksi. Syy ei ole TV-lähetys, vaan Chelsean tiivis otteluohjelma.
Tuo on totta. Luin huonosti Valjun tiedotteen. Niin tai näin, eipä tuo omaa tilannetta muuta miksikään.

Sama kävi myös meidän porukalle pari vuotta sitten. Onneksi silloin vielä Easyjet lensi ja uudet lennot sai alle satasella per nuppi. Tästä viisastuneena, kannattaa matsireissuille klikata se muutaman kympin kalliimpi joustohinta, niin ei vituta kun matsit siirtyy.
Jeps. Virheestä oppii. Tällä kertaa tosin paluulennon järkkääminen näin viimetinkaan olisi joka tapauksessa ollut hankalaa, kun Finnairin sunnuntain myöhäisempi lento on pelin kanssa päällekkäin ja maanantaisin tämä tuleva konkurssiyhtiö ei lennä ollenkaan Suomeen.

Lisäksi nämä ns huippumatsit pelataan PÄÄSÄÄNTÖISESTI aina sunnuntaisin. Lentoja ei kannata varailla ennenkuin otteluohjelma on lyöty lukkoon tai sitten ainakin tällaisen matsin ollessa kyseessä varautua palaamaan vasta maanantaina. Vaikka Chelsea ei pelaisikaan Eurooppaliigassa, ei peliä silloinkaan hyvin todennäköisesti pelattaisi lauantaina.
Totta tuokin. Joskin onhan se kurjaa ainakin näin ulkomaalaisen kannattajan osalta, kun pelejä pyöritellään miten sattuu. Se nyt ei mielestäni ole mikään selitys, että "olisi pitänyt tietää, koska yleensä isot matsit pelataan sunnuntaisin", sillä tuskin sinne otteluohjelmaan ihan kiusallaan laitetaan etukäteen vääräksi tiedettyä informaatiota.

Lentoliputkin tuppaavat olemaan huomattavasti halvempia kun ne ostaa etukäteen ja koneissakin on silloin vielä hyvin tilaa. Mutta tietenkin nyt kun tämä tilanne realisoitui näin pahimman kautta, olisi ehdottomasti kannattanut passailla viimeisiin hetkiin saakka ja ottaa sitten likenevä lento jotakin kautta.

Eihän tässä auta kuin toivoa, että päästään kaverin kanssa ottelulipuista eroon kohtuullista korvausta vastaan. Matsi näyttäisi ainakin olevan loppuunmyyty (yllätys), joten tokkopa pilettejä tarvitsee hirveän kauan kaupitella. Ja onni sekin, että mestaruus on sentään ratkennut, joten mitään vuosisadan spektaakkelia tuskin missaamme.

Ensi kaudella viisaampana :)
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tieto tuon ManUtd-Chelsea ottelun siirtämisestä tuli 10.4. Aika myöhään tuon huomasit, mutta parempi tietty myöhään kuin vasta lauantaina.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tieto tuon ManUtd-Chelsea ottelun siirtämisestä tuli 10.4. Aika myöhään tuon huomasit, mutta parempi tietty myöhään kuin vasta lauantaina.
Harvemmin tuota Valioliigan otteluohjelmaa tulee tiirailtua etukäteen. Kaverini, joka taas seuraa sarjaa huomattavasti aktiivisemmin, sattui puolivahingossa kuulemaan ottelun ajankohdasta eilisessä CMoren lähetyksessä. Eli parhaimmassa tapauksessa olisimme älynneet asian tolan vasta seisoessamme tyhjän Old Traffordin pihalla lauantaina. :) Pohjolan pojat maailmalle jne.

Mutta tämä tästä episodista. Aina ei voi voittaa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eli parhaimmassa tapauksessa olisimme älynneet asian tolan vasta seisoessamme tyhjän Old Traffordin pihalla lauantaina. :) Pohjolan pojat maailmalle jne.
Ette kuitenkaan olisi ensimmäisiä. Helmikuussa oltiin katsomassa matsia paikan päällä ja paikalla oli suomalainen porukka joka ei tosiaan ollut missään vaiheessa tajunnut, että matsi oli siirtynyt sunnuntaille (siirto oli tapahtunut ainakin 2 kk aiemmin). Olivat hieman näreissään kun lennot oli näppärästi sunnuntaiaamuna.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kannattaa tosiaan muistaa, että kauden alussa julkistettava ohjelma on todellakin vasta alustava, sillä siihen on merkitty otteluiden alkavan lauantaina klo 15.00 paikallista aikaa poikkeuksena tietenkin perinteiset tapaninpäivänkierrokset jne.

Mitään tarkkaa tilastoa ei ole, mutta väittäisin, että reilusti yli 50% Unitedin ottelujen ajankohtaa siirretään. Itseasiassa edellinen Unitedin ottelu, joka pelattiin normaaliin aikaan lauantaina klo 15.00 ilman siirtoa oli kotiottelu 2.3. 2013 Norwichia vastaan.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tappio tuli tänään, mutta eipä tuo pahemmin edes v-tytä. Keskikentän koostumus oli mitä oli, mutta silti ihan hyviä paikkoja saivat luotua. Valencia on kyllä tällä hetkellä niin huono että miehen voisi kesällä myydä pois ja ostaa tilalle laiturin, joka osaa keskittää omille.

Ensi sunnuntaina sitten Old Traffordilla paikan päällä todistamassa kun mestaruuspokaali nostetaan ilmaan. Ei millään malttais enää odottaa...
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Kylläpäs oli halutonta.....

....Keskikentän koostumus oli mitä oli, mutta silti ihan hyviä paikkoja saivat luotua. Valencia on kyllä tällä hetkellä niin huono että miehen voisi kesällä myydä pois ja ostaa tilalle laiturin, joka osaa keskittää omille.

.......Ei millään malttais enää odottaa...

...lähes koko matsin ajan. Oli täysi katastrofi panna samaan aikaan keskikentälle Jones, Anderson, Cleverley, Giggsy ja Valencia. Ainoa, joka pystyi edes lähelle normaalisuoritusta oli Giggsy, joka sentään sai muutaman avauksen omille/lähille omia. Keskikentän pelaaminen oli niin hidasta, että jopa Chelsean omien huru-ukkojen pyrähdykset olivat sen verralla pikajuoksua.

Chelsea ansaitsi kaikki kolme pistettä ja myös vei ne "Mysterious Mr." Jonesin ja väärin sijoittuneen Lindegaardin suosiollisella avustuksella. Todennäköisesti tanskalainen pääsee etsimään uutta seuraa ensi kaudeksi.

Cleverley oli päässyt aloitukseen ensimmäisen kerran lähes kolmeen kuukauteen ja olisi valitettavasti ansainnut pääsyn vaihtoon jo 45 minuutin jälkeen.

Mikäli Valencia/Nani/Young ovat näköjään kaikki enemmän tai vähemmän poissa, kannattaisi peluuttaa kahdessa viimeisessä matsissa laidoilla junnuja, kuten Adnan Januzaj´ia. Ensi kaudelle sitten sisään uutena kasvona W. Zaha, "uusvanhana" täydessä tikissä oleva Young ja lisäksi yksi uusi laituri.

Loppukaudelle myös "Michelle" Carrickin pariksi joku muu kuin yksi haamujengistä Jones/Anderson/Cleverley, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkö SAF eläkkeelle tämän kauden jälkeen? Jotain viitteitä oli kuulemma ollut viikonlopun Chelsea pelin yhteydessä? David Moyes tilalle?
Siinähän olisi Mourinholla sitten päänvaivaa, kun pitäisi mahdollisesti valita Chelsean ja Unitedin välillä.

Olettaen siis, että molemmat olisivat portugalilaisen palveluksista kiinnostuneita ylipäätänsä, ja luulenpa että ovat. Varmaan Mourinho toisaalta haluaisi palata sinne hehkuttamaansa kotiin jossa fanit rakastavat jne. eli Chelseaan, toisaalta takuuvarmasti huippukoutsia kiinnostaisi myös ottaa Sir Alexilta kapula kouraan ja siirtyä vanhan legendan manttelinperijäksi Unitediin.

No, samalla toki pidän huhuja Sir Alexin eläkkeellelähdöstä vahvasti ennenaikaisina, ei kai herralla vielä mitään kiirettä ole kun mestaruuksiakin tulee hyvään tahtiin. Toisaalta siinä vaiheessa mestaruusjuhlien jälkjeen olisikin varmaan helpoin poistua, huonon kauden jälkeen kun tuskin tulee ihan äkkiä mieleen luovuttaa ja poistua kakkosena areenalta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Nämä asiat ainakin tiedämme tai arvaamme:

1) Sir Alex menee lonkkaleikkaukseen syksyllä. Ferguson on sanonut, että lopettaa kun terveys ei enää salli. Tosin lonkkaleikkaus tuskin estää valmentamista.

2) David Moyesin sopimus loppuu tähän kauteen Evertonissa? Sitten kopsaus wikipediasta muistin virkistämiseksi: "On 21 April 2010 it was reported that Sir Alex Ferguson had apparently endorsed Moyes as his successor as manager of Manchester United when he eventually retires."
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Nyt ainakin Unitedin kotisivuilla on uutinen että Sir Alex lopettaa. Onpahan pommi! Tästä alkaakin sitten uusi aikakausi, jännä nähdä ketä tilalle tulee... Jotenkin epäuskoinen tilanne jos näin tosiaan on.

No nyt ainakin nousee tulevan viikonlopun Swansea-peli vielä suurempaan arvoon omalla kohdalla. Sir Alexin viimeinen kotipeli Unitedin managerina. Todella mahtavaa päästä todistamaan sitä paikan päälle.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Sir Alex Ferguson retires

Näin Man Utd sivuilla. Kyyneleet tuli heti silmiin. Ei voi mitään.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Taitaa mennä Jose-sedän suunnitelmat uusiksi? Moyes olisi kyllä oma valintani MUnan seuraavaksi manageriksi. Jänniä aikoja elämme!

Sir Alex tulee kyllä heti Wenkulan perässä managereina, joita arvostan suunnattomasti. Täälläkin pääsi kyyneleet, ilon kyyneleet :) Ehkä nyt Arsenalkin voi voittaa jatkossa jotain pokaaleja. Syvä kumarrus Sir Alexille!
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mitä tapahtuu? Onko ManU:n sivut "haxattu" vai mitä helvettiä?

Sir Alex on ikuinen, eihän se lopeta perkele ikinä.

Hattu päästä, syvä kumarrus ja helvetilliset rispektit. Huikea ukko, huikeaa työtä ja ilman miestä, Reds Of Manchester ei olisi lähelläkään näin huikea joukkue.

Sir Alex, you will be missed. Happy retirement days. (Olen aivan varma että mies lukee jatkoaikaa ja tätä ketjua).
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mielestäni hyvä päätös Fergusonilta. Hyvä lopettaa ns. huipulla, jättää hyvät pohjat seuraajalle ja jos on terveyden/motivaation kanssa yhtään mitään ajatuksia, niin sitten hyvä pistää hanskat naulaan.

En ManU-fanina sinänsä kauheasti olisi huolissaan, juuri sen takia että siellä on kuitenkin hyvät pohjat seuraavalle kaverille. Managerin roolia on turha liikaa korostaa, jos ei toki sitä pidä vähätelläkkään. Näkisin että tärkein rooli managerilla on motivoinnissa ja pelaajien henkisessä hyvinvoinnissa muutenkin. Sen lisäksihän manageri vetelee vain suuret suuntaviivat ja osaa kuunnella sopivasti apulaisiaan sekä delegoida tehtäviä näille.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hyviä eläkepäiviä Sir Alexille. Nyt muillakin seuroilla on taas vähän paremmat mahdollisuudet voittaa valioliigan mestaruus kuin viimeiset reilut 20 kautta on ollut.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Moyes on kyllä mullakin suosikki seuraajaksi. Kuitenkin tehnyt loistavaa työtä Evertonin budjetilla jo vuosikausia. Ja olisi vielä skotti, niin murrekaan ei vaihtuisi.

Mourinho kelpaisi myös, mutta tuo kuitenkin jonkin verran uhkakuvia mukanaan. Viihtyykö kuinka kauan, ostomanageri jnejne. Moyes olisi varmasti pitempiaikainen vaihtoehto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös