Major League Baseball 2004

  • 15 965
  • 150

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Niinhän siinä sitten kävi, että täysin "out of nowhere" Beltran treidattiin eilen Houstoniin kolmen joukkueen treidissa.

Kansas City sai Oaklandista Teahen ja RHP Mike Woodin sekä Houstonista catcher Johnin Buckin + $$$.

A's puolestaan sai Houstonista closer extraordinaire Octavio Dotelin vahvistamaan koko kauden alisuorittanutta bullpeniaan.

Sanoisin että A's voitti tässä kaupassa, sillä vaikka Dotel ei olekaan ollut mitenkään loistava tällä kaudella siirryttyään Houstonissa closeriksi Billy Wagnerin treidaamisen jälkeen off-seasonilla niin Arthur Rhodes on ollut Oaklandissa sitäkin surkeampi.

Beltran on yksi lajin lupaavimmista nuorista pelaajista ja hän vahvistaa Astrosin lyöntiosastoa ja outfieldia huomattavasti, vaikka itse asiassa 'Strosin suurimmat ongelmat ovat olleet syöttöpuolella lukuunottamatta Roger Clemensin esityksiä.

Kansas City puolestaan sai kaipaamansa prospectit.

Kauppa on Astrosille riski, sillä Beltran tulee kauden päätyttyä testaamaan superagentti Scott Borasin johdolla free agent markkinoita ja miehen jatkaminen Houstonissa enää ensi kaudella on aika epävarmaa kun Steinbrenner avaa taas rahahanat talvella tuodakseen Beltranin Bronxiin.

Olen aika helpottunut, että kaupassa kävi näin, koska Navarron ja Canon sekä Duncanin treidaaminen Beltraniin olisi ollut mielestäni virhe. Yankeesin suurimmat tarpeet ovat rotationissa ja bullpenissa, joten nyt etenkin Navarroa voidaan säästää esimerkiksi Zitoon tai Garciaan.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
The Rivalry Resumes

For 3 days, it will smell and feel like October again.

It's Yankees vs. Red Sox.

Yankees-faneilla on kauden ensimmäisistä kohtaamisista vielä paljon huonoja muistoja kun Sox voitti ensin 3/4 Bostonissa ja heti perään kaikki kolme ottelua Bronxissa.

It's payback time.

A-Rod, Jeter ja Sheffield olivat tuolloin kuukausi sitten aivan hukassa ja Yankeesin kausi 2004 oli saanut mahdollisimman huonon alun -- Red Sox johti AL Eastia 5 ottelulla. Nuo seitsemän ottelua olivat totaalinen nöyryytys ja uskottiin, että joukkueiden lucky stars olivat vaihtaneen paikkoja. "This is The Year," kirjoitti Boston Globe kun Pedro Martinez löi Javier Vazquezin 2-0 Yankee Stadiumilla sarjan viimeisessä ottelussa.

This is the year indeed. Just another year, that is.

Tuon sarjan jälkeen Red Sox on mennyt 30-26 ja Yankees 39-15. AL East on palannut normaaliin järjestykseensä:

1. Yankees (47-26) --- x
2. Red Sox (42-32) --- 5½

Vaikka Soxin syöttäjillä on pienempi ERA, he ovat tehneet enemmän ja päästäneet vähemmän juoksuja kuin Yankees niin silti Bombers on vetänyt jo 5½ ottelun eron joukkueiden välille.

Tämä sarja onkin erittäin tärkeitä molemmille. Yankeesin voittaessa kaikki 3 se siirtyisi jo 8½ ottelun johtoon ja Sox olisi todennäköisesti haudattu taas taistelemaan Wild Cardista.

Red Soxin sweep kuroisi eron enää 2½ otteluun ja lopettaisi Yankeesin hot streakin. Siksi tämä series onkin ollut jo lähes viikon ajan "Talk Of The Town."

Yanks yrittää ottaa momentumin heti alusta lähtien itselleen ja heittää tänään parhaan syöttäjänsä Javier Vazquezin (8-5, 3.38 ERA) Soxin Derek Lowea (6-6, 5.24 ERA) vastaan.

Keskiviikkona kohtaavat viime viikkoina huonosti heittänyt John Lieber (5-5, 5.26 ERA) ja perinteisesti aina Yankeesia vastaan hyvin syöttävä Soxin knuckleballer Tim Wakefield (4-5, 4.59 ERA). Torstaina Yanksin rookie left-hander Brad Halsey (1-1, 8.00 ERA) joutuu elämänsä tähän asti kovimpaan testiin kun vastaan asettuu tietenkin itse Pedro Martinez (8-3, 3.73 ERA).

Kevin Brownin selkä alkaa olla kunnossa, mutta hän ei ole vielä valmiina torstaina vaan joutuu odottamaan paluutaan ehkä viikonlopulle.

*
Oh yay Jose!

Subway Series oli viikonloppuna New Yorkissa vallitseva puheenaihe kun Yankees ja Mets kohtasivat vuosittaisessa interleague-sarjojen ensimmäisessä osassa. Mets voitti ensimmäisen ottelun lauantaina 9-3, mutta Yankees iski sunnuntaina takaisin ja voitti päivän molemmat ottelun (8-1, 10-5).

Itse otteluiden tuloksissa ei ole mitään yllättävää sillä Yankees on dominoinut näitä otteluja aina siitä lähtien kun interleague keksittiin vuonna 1997.

Viikonlopun kaikki huomio keskittyi yhteen mieheen - Yankeesin aneemiseen Jose Contrerasiin, jonka perhe oli siis aiemmin viime viikolla karannut Cubasta Yhdystvaltoihin. Jose näki tasan viikko sitten viime tiistaina vaimonsa ja kaksi tytärtään ensimmäisen kerran 20 kuukauteen.

Yankees on yrittänyt puolitoista kautta kaikki mahdolliset keinot saada Contrerasin psyyke kuntoon ja syöttämään tavalla, jolla hänestä tuli Cubassa Fidel Castron sankari. Mutta mikään ei näyttänyt toimivan; Contreras oli yksinäinen, kielitaidoton oudossa kulttuurissa eikä tiennyt koska näkisi perheensä seuraavan kerran.

Kun uutinen perheen jälleennäkemistä tuli niin odotukset Josea kohtaan nousivat taivaisiin. And did he ever deliver a gem.

37 000 katsojaa Yankee Stadiumilla kannustivat Josea raivoisasti heti alusta lähtien miehen vaimon ja lapsien ollessa paikalla Stadiumilla ensimmäistä kertaa elämässään. Ja kentällä nähtiin täysin uusi syöttäjä -- Contrerasin blistering 95 MPH fastballs, knee-buckling sliders ja deceiving forkballs saivat Metsin lyöjät näyttämään lähinnä Little League-pelaajilta.

6 IP, 2 H, 0 ER, 4 BB, 10 K

Esitys oli juuri sellainen, joka sai Steinbrennerin antamaan Contrerasille neljän vuoden ja $32 miljoonan sopimuksen joulukuussa 2002. Tämä oli se sama mies, joka heitti 3-hit shutoutin Baltimore Oriolesia vastaan eräässä harjoitusottelussa kun hän syötti vielä Cubassa.

Aina ennen kun Contreras pääsi lyöjiä vapailla pesälle hänen keskittymisensä meni täysin sekaisin, syöttötahti hiljeni ja Jose näytti pelkäävän heittää fastballiaan.

Lauantaina hän kävelytti bases loaded ja yleensä siinä vaiheessa kaikki on mennyt lopullisesti päin helvettiä. Catcher John Flaherty halusi Contrerasin syöttävän fastballin Kaz Matsuille 3-2 countissa ja vielä viikko sitten Jose olisi vain nyökännyt päätään ja heittänyt high outside -> bases loaded walk. Tällä kertaa Flahertya odotti kuitenkin yllätys. Tulkkina kaksikon välillä toiminut Alex Rodriguez sanoi Flahertylle, että Contreras sanoo heittävänsä forkballin. "He told me to tell Flash that he's gonna throw a forkball. End of discussion." Ja kun Matsui nosti harmittoman fly ballin Hideki Matsuille niin The Stadium räjähti.

Jeter motioned the crowd ja "Let's Go Jose!" huudot kiersivät ympäri ballparkia vielä kun Yankees tuli lyömään.

Jos Contreras pystyy pitämään saman aggressivisuuden yllä jatkossakin niin yksi ongelma on ratkaistu ja Contrerasin treidaaminen ei tule edes kysymykseen. Mutta täytyy muistaa, että vastassa oli "vain" Mets eikä esimerkiksi Red Sox tai Angels. Näky oli kuitenkin niin erilainen verrattuna aikaisempaan, että odotan innolla Josen seuraavia otteluita.

*

The Boss koki jo toisen takaiskun viikon sisällä kun Seattle Mariners treidasi Freddy Garcian Chicago White Soxiin. Vaikka Yankeesin farmi onkin parantunut parin viime vuoden aikana niin Yankeesilla ei silti ollut mitään mahdollisuutta tarjota samanlaisia prospecteja Seattleen kuin mitä White Sox antoi.

Beltran ja Garcia ovat siis pois kuvioista, joten vaihtoehdot vähenevät. GM Brian Cashman odottaa epätoivoisesti, että Randy Johnsonin tulisi vapaille markkinoille, mutta Diamondbacks ei ole vielä osoittanut merkkejä siitä, että niin tulisi tapahtumaan.

Viime kaudella 21 ottelua voittanut Atlantan Russ Ortiz voi olla saatavana, koska Braves yrittää edelleen pienentää payrollia. Pirates on yrittänyt jo monta kuukautta myydä Kris Bensonia, mutta kiinnostuneita ei ole - tosin se voi muuttua, jos The Boss ei löydä muita. A'sin Barry Zito tai jopa Metsin vasenkätisestä kaksikosta Tom Glavine/Al Leiter toinen voisi olla yksi mahdollisuus, vaikka Mets tuskin haluaa auttaa Yankeesia. Vai olisiko Expos mahdollisesti halukas treidaamaan Livan Hernandezin?? Tai Dodgers kauden päätyttyä free agentiksi tulevan Odaliz Perezin??


*

LEADER BOARD:

Home runs
AL: Manny Ramirez, Boston - Hank Blalock Texas 20
NL: Jim Thome, Philadelphia 26

RBI
AL: David Ortiz, Boston 72
NL: Scott Rolen, St. Louis 76

Batting Average
AL: Pudge Rodriguez, Detroit .372
NL: Sean Casey, Cincinnati - Barry Bonds, SF .352

Pitching Wins
AL: Kenny Rogers, Texas - Curt Schilling, Boston 10
NL: Jason Schmidt, SF - Roger Clemens, Houston 10

ERA
AL: Mark Mulder, Oakland 2.76
NL: Tom Glavine, New York Mets 2.11

Saves
AL: Mariano Rivera, New York Yankees 28
NL: Danny Graves, Cincinnati 29

Strikeouts
AL: Curt Schilling, Boston 100
NL: Randy Johnson, Arizona 121

Innings pitched
AL: Curt Schilling, Boston - Mark Mulder Oakland 111.0
NL: Livan Hernandez, Montreal 124.2
 

scholl

Jäsen
Re: The Rivalry Resumes

Viestin lähetti JLand


Viikonlopun kaikki huomio keskittyi yhteen mieheen - Yankeesin aneemiseen Jose Contrerasiin, jonka perhe oli siis aiemmin viime viikolla karannut Cubasta Yhdystvaltoihin. Jose näki tasan viikko sitten viime tiistaina vaimonsa ja kaksi tytärtään ensimmäisen kerran 20 kuukauteen.

Millä Contreras itse pääsi USAan? Loikkasiko hän?
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Contreras karkasi Cuban maajoukkueesta joulukuussa 2002 ja tuli ensin Jenkkeihin, mutta jääminen tänne olisi vienyt hänet amateur draftiin. Niinpä Contreras sai residencyn Nicaraguaan, joten MLB pystyi tekemään hänestä vapaan agentin.

Se sai aikaan melkoisen ketjureaktion. Yankeesin ja Red Soxin chief honchos lensivät kilpaa Nicaraguaan tavoitteenaan saada tämä Cuban fireballer allekirjoittamaan sopimus. Yankees voitti kilpailun ja huhut kertovat, että se sai Sox GM Theo Epsteinin rikkomaan hotellihuoneessa huonekaluja ja ikkunoita -- se joulu oli mennyt pilalle.

Red Sox president Larry Luchino järjesti press conferencen, jossa hän kutsui Yankeesia nimellä "Evil Empire" ja Steinbrenner laukoi seuraavana päivänä takaisin "That's how a sick person thinks."
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Revenge

"Pedro Martinez pitched an October-like first inning. Derek Jeter made an October-like play. And the Yankees delivered an October-like victory before an October-like Stadium crowd. Only the calendar kept Thursday night's game at Yankee Stadium from standing among the most electrifying in baseball history. Park the Delorean."

Tämän vuoksi Yankees-Mets pelit eivät tunnu oikein miltään. Koska on olemassa Yankees-Red Sox rivalry.

The Bronx Bombers voitti kaikki kolme ottelua nostaen eron AL Eastissa jo lähes tavoittamattomaan 8½ otteluun. And holy cross-fire, Batman millä tavalla.

Sarjan ensimmäinen ottelu tiistaina oli ohi jo nopeasti kun Yanks rankaisi tuttuun tapaan Derek Lowea voittaen 11-3.

Juuri kun luulin, että viime lokakuun kaltaiset tapahtumat olisivat vain once-in-a-lifetime kokemuksia niin keskiviikko ja eilinen tarjosivat jos eivät yhtä legendaarisia niin ainakin lähelle yltäviä tapahtumia.

Tim Wakefield piti Yankeesin nollilla keskiviikkona ja Sox johti 2-0 David Ortizin RBI singlella ja solo home runilla in the bottom of the 7th, kun alkoi taas tapahtua. Yankeesilla pesät täynnä ja 2 paloa, Tony Clark lyömässä. Sox reliever Mike Timlin tuli Scott Williamsonin tilalle syöttämään Clarkille ja Clark napautti tyhmästi Timlinin ensimmäisen syötön kohti ykköspesällä pelannutta Ortizia. Sitten tapahtui jotain sellaista mitä Bostonissa on yritetty unohtaa 18 vuotta. Pallo meni Ortizin jalkojen välistä ulkokentälle ja Sheffield & Matsui juoksivat kotiin tasoittavat juoksut. Jossain Bill Buckner joko nauroi tai itki (1986 World Seriesissa Buckner tuhosi samanlaisella virheellä Soxin mestaruushaaveet Metsia vastaan.)

Kahdeksannessa vuorossa nousi sitten esiin kipeällä olkapäällä pelaava Gary Sheffield. Kenny Lofton oli edennyt kolmospesälle asti ja Sheff taisteli 10 syötön at-batin kunnes pamautti vicious line-driven to left 3-2 Yankeesin johdoksi. Matsuin RBI single nosti johdon 4-2 ja Mariano hoiti loput.

Ei se vielä mitään. Eilen joukkueet pelasivat yhden kaikkien aikojen parhaimmista Yankees-Red Sox-otteluista koskaan.

Pedro Martinez oli alusta asti fired up vihaisen Stadiumin yleisön edessä ja suututtuaan turvautui jälleen tuttuihin temppuihinsa heittämällä 2-2 syötön suoraan Sheffieldin selkään. "It just got away," sanoi Pedro ottelun jälkeen, mikä on täyttä paskaa. Kyseessä on ehkä baseballin historian paras control pitcher "who could throw into a tea-cup and not miss an inch," kuten Don Zimmer viime vuonna asian ilmaisi. Kun Pedro hermostuu niin head-hunting yleensä alkaa.

Yankees otti 3-0 johdon Clarkin 2-run home runilla ja Posadan solo shotilla ja Yanksin rookie Brad Halsey piti Soxit nollilla aina kuudenteen vuoroon asti kunnes Manny Ramirezin 2-run bomb kavensi tilanteeksi 3-2.

Pokey Reesen DP ground-out tasoitti pelin 3-3 in the 7th ja seuraavat 5 vuoroa molemmat hukkasivat loistavia bases loaded tilanteita voittaa ottelu.

Top of the 12th muodostui lopulta ottelun käännekohdaksi. Soxilla runners on 3rd & 2nd, 2 outs. Trot Nixon tuli lyömään Gabe Kaplerin sijaan. Nixon nosti täydellisen bloopin yli A-Rodin. Ruben Sierralla ei olisi mitään mahdollisuuksia ehtiä siihen palloon. Sitä seuraavaan tapahtumasarjaan pystyy vain yksi henkilö. Derek Jeter juoksi out of nowhere ja koppasi pallon ennen kuin se ehti pudota ja tuoda Soxilla 2 juoksua.

Täysillä juossut Jeter joutui hyppäämään katsomoon ennen kuin hän olisi menettänyt molemmat polvensa:

http://graphics7.nytimes.com/images/2004/07/02/sports/yank.slide06.jpg

http://graphics7.nytimes.com/images/2004/07/02/sports/yank.slide07.jpg

Istuin vähän ylempänä ja kun Jeet makasi liikkumatta paikallaan luulin, että hän oli katkaissut niskansa.

Aamun New York Postissa oleva kuva kertoo ehkä kaiken tarpeellisen: The Look. http://www.nypost.com/photos/yankslede07022004.jpg

The Captain took one for the team. Again.

In the top of the 13th Manny sitten iski jälleen ja löi Tanyon Sturtzen hanging curveballin ulos kentältä: 4-3 Red Sox. Joskus oikein vituttaa ajatella kuinka tyhmiä jotkut syöttäjät ovat heittäessään tuollaisia syöttöjä lajin parhaalle curveball-lyöjälle.

Sox pitcher Curtis Leskanic sai helposti Posadan ja Clarken ulos. Sitten Ruben Sierra löi singlen läpi, Miguel Cairo pamautti RBI double (tie game 4-4) ja John Flaherty lopetti ottelun RBI singlella. And the Stadium literally shook.

"That was one of the best games I have been part of," sanoi Gary Sheffield.

"That was the greatest game I've ever watched, played or been in the ballpark for. It was an unbelievable war," sanoi A-Rod.

David McCarthy: "It's definitely one of those ballgames you're going to remember when your career is over."

Pedro: "I can tell you that this was one of the best games I've ever seen. Not only because I was in it. Regardless. Even counting the playoffs. It was one of the best-played games I've ever seen."

This is what baseball is all about. Jälleen yksi legendaarinen tapahtumaketju lisää baseballin legendaarisimpaan kaksintaisteluun.

Derek Jeter osoitti jälleen kerran miksi hän päätyy jonain päivänä Cooperstowniin (Hall Of Fame) ja Nomahh ei. Jeter osoitti miksi hänet voi mainita Mark Messierin kanssa samassa lauseessa. Jeter osoitti miksi häntä kutsutaan nimellä "Kid October".

Joe Torre: "He just has a sense, an instinct, for what he wants to do from the moment the ball is hit, and that's not something you can teach. You either can make that play or you don't. And he's made a ton of them in his day."

Tämä menee samaan Jeter-categoriaan vuoden 2001 Flip Playn kanssa. Tästä pelistä ja päivästä tullaan puhumaan vielä kauan. This was classic Yankees-Red Sox. October in July.

"Flaherty raised his right arm in triumph as a crowd of Yankees celebrated at home plate, and somewhere, Aaron Boone might have raised a toast."

En juurikaan usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta se mitä Red Sox tekee Yankeesia vastaan vuosi toisensa jälkeen ei voi olla enää pelkkää huonoa onnea. "Mystique & Aura appearing nightly"

"It's true. The Red Sox really are put on this earth to torture and test the faith of their fans. Just when you thought it couldn't get any more hideous, the Sox did it again last night." http://www.boston.com/sports/baseba...ey_discover_yet_another_way_to_come_up_empty/

Eräs banner upper deckilla sanoi ehkä kaikki tarvittavat sanat:

"There are 3 things guaranteed in life DTR:

1. Death
2. Taxes
3. Red Sox not beating the Yankees when the chips are down"
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Key "The Imperial March"

Enter: The Big Unit.

Vielä about kuukausi sitten Arizona Diamondbacks ilmoitti, että he eivät tule treidaamaan legenda Randy Johsonia pois joukkueen huonosta menestyksestä huolimatta eikä Johnson itsekään ollut halukas lähtemään, koska hän asuu Arizonassa vuoden ympäri, lapset ovat koulussa etc, mutta sitten asiat muuttuivat.

Viime viikon All Star-ottelun yhteydessä Johnson lopulta myönsi, että hän on valmis luopumaan no-trade clausestaan, jos DBacks päättää hänet treidata. Ehtona on kuitenkin se, että uudella joukkueella on oltava todellinen mahdollisuus voittaa World Series. Niinpä mediat ovatkin kilpaa julkaisseet huhuja The Big Unitin uudesta joukkueesta.

Varmasti tiedetään se, Diamondbacks on ilmoittanut Angelsille, Red Soxille, Cubsille, White Soxille, Cardinalsille ja Yankeesille, että Unit on saatavana.

Angelsin omistaja Arte Morenolla on rahaa maksaa Johnsonin ensi kauden 16 miljoonan taalan sopimus, mutta hän ei halua luopua prospecteistaan, etenkään 3rd baseman Dallas McPhersonista.

White Sox hankki jo Freddy Garcian eikä pysty tarjoamaan Magglio Ordonezille jatkosopimusta, joten eivät tuskin halua maksaa Johnsonillekaan.

Cubsilla on farmissa hyviä pitching prospecteja, joita DBacks haluaa ja Chicago haluaisi varmasti lisätä Big Unitin omaan rotationiinsa etenkin nyt kun sekä Mark Prior että Kerry Wood ovat olleet jatkuvasti loukkaantuneina. Johnson ei kuitenkaan ole kuulemma halukas lähtemään Windy Cityyn, koska ei usko joukkueen mahdollisuuksiin.

Cardinalsilla on majorsien paras record, mutta heillä ei ole juurikaan ylimääräistä rahaa ja on epävarmaa pystyykö joukkue pitämään yllä samanlaisen tahdin kuin tähän asti myös loppukaudella.

Red Soxilla on rahaa ja kohtuullisen hyviä prospecteja, mutta heillä on myös Curt Schilling, jonka Sox hankki off-seasonilla Arizonasta. Ja yleinen salaisuushan on, että Johnson & Schilling eivät tule toistensa kanssa lainkaan toimeen. Lisäksi Soxilla on tämä eräs 85-vuotinen historia...

Aina kun yksi lajin suurimmista nimistä ja legendoista on vapaana niin Tampassa Yankeesin toimistolla ei nukuta, The Boss pitää siitä huolen. Steinbrenner haluaa Johnsonin enemmän kuin mitään muuta ja on valmis antamaan Unitille "blank checkin" jatkosopimusta varten ja siten maksamaan rahassa ihan mitä tahansa, jotta The Big Unit saataisiin Bronxiin.

Yanksin GM Brian Cashmanille nämä ajat ennen trade deadlinea ovat aina kovia, koska kukaan tällä maapallolla ei halua olla siinä asemassa, että joutuisi selittämään George Steinbrennerille miksi Randy Johnson menikin Bostoniin...

ESPN:n Pete Gammons kertoi Johnsonin ilmoittaneen Diamondbacksin johdolle, että hän on valmis menemään joko St. Louisiin tai New Yorkiin, Yankeesin ollessa miehen ykkösvaihtoehto. Samalla Gammons kuitenkin kertoi ESPN Radiolle, että Unit kuitenkin todennäköisesti kieltäytyy menemästä St. Louisiin -- "he wants to go to New York."

Ne 24 miljoonaa taalaa, jotka Johnsonin sopimuksessa on jäljellä tälle ja ensi kaudelle eivät ole Yankeesille ongelma ja Diamondbacks mielellään hankkiutuisi eroon niin isoista rahoista, mutta täysin ilmaiseksi he eivät tule Unitia treidaamaan, vaan he haluavat luonnollisesti vaihdossa hyviä prospecteja, joiden varaan rakentaa tulevaisuudessa ja siinä vaiheessa Yankeesin ongelmat nousevat esille.

Yankees rakensi draftilla ja treideillä 90-luvun alussa Steinbrennerin jouduttua "suspended" kahdeksi vuodeksi baseballin parhaan farmisysteemin, josta nousivat supertähdiksi esimerkiksi Mariano Rivera, Andy Pettitte, Derek Jeter, Bernie Williams ja Jorge Posada etc. Vuoden 1996 World Series mestaruuden jälkeen The Boss alkoi kuitenkin hiljalleen treidata farmia pois varmistaakseen lisää mestaruuksia ja se tuottikin tulosta kun Yankees voitti 1998, 1998 ja 2000.

Bombers selviytyi World Seriesiin vielä 2001 ja 2003, mutta hävisi molemmilla kerroilla. Etenkin vuoden 2001 WS tappion jälkeen Steinbrenner laittoi tuulemaan ja hankki esimerkiksi Jason Giambin 120 miljoonan taalan sopimuksella Oaklandista sen sijaan että organisaatio olisi antanut esimerkiksi omalle draft pickille Andy Phillipsille mahdollisuuden.

Lisäksi Kevin Brownin, Alex Rodriguezin, Aaron Boonen, Gabe Whiten ja Armando Benitezin hankinnat viimeisen vuoden aikana söivät farmin täysin tyhjäksi kun sellaiset lupaavat syöttäjät kuten Brandon Claussen ja Jason Anderson treidattiin pois uusiin supertähtiin. "They don't rebuild, they reload."

Ja koska DBacks haluaa vaihdossa Johnsoniin etenkin syöttäjäprospecteja, joita Yankeesilla ei ole oikeastaan yhtään niin tilanne on vaikea. Organisaation kirkkain nuori helmi on catcher Dioner Navarro, jonka on sanottu olevan lupaavampi kuin Jorge Posadan, mutta Navarro on ollut Triple-A:ssa surkea eikä ole pystynyt vakuuttamaan Arizonan scoutteja. Infielders Robinson Cano ja Bronson Sardinha ovat OK, mutta erittäin kaukana mistään superlupauksista. 3rd baseman Eric Duncan pelaa vasta Single-A:ssa ja kestää vielä vuosia ennen kuin hän on valmis major leagueen.

Mutta koska Johnson ilmeisesti haluaa juuri New Yorkiin niin DBacksilla on vain kaksi vaihtoehtoa: joko he treidaavat Unitin Bronxiin tai pitävät kaikki 24 miljoonaa sekä oikuttelevan supertähden.

Itse veikkaan, että Unit päätyy lopulta tänne sen jälkeen kun Yankees on saanut jostain kolmannen joukkueen mukaan trade-kuvioihin, millä Cashman pystyy hankkimaan tarvittavat prospectit lähetettäväksi Arizonaan. Tai sitten DBacksin täytyy vain ottaa se mitä Yankeesilla on tarjottavana (esimerkiksi Navarro, Halsey, Cano, Proctor ja $$$).

We'll see. Yankeesissa Unitilla on kuitenkin paras mahdollisuus voittaa mestaruus lähitulevaisuudessa ja paras mahdollisuus saada kallis jatkosopimus kaudelle 2006 sekä voittaa uransa 300. ottelu.

Pienempien joukkueiden faneille kauppa olisi taas yksi isku vyön alle ja heidän mielestään osoitus siitä kuinka epäreilu nykyinen systeemi on ja kuinka Steinbrennerin All Star-ryhmä on huonoa baseballille $200 miljoonan budjetillaan.

Pienet itkevät, että The Boss käyttää liikaa rahaa, mutta ovat silloin hiljaa kun George maksaa vuosittaisen $60(?) miljoonan luxusveron tai kun Yankees saapuu heidän ballparkilleen ja täyttää katsomot. Esimerkiksi Texasissa, Arizonassa, Los Angelesissa, Detroitissa ja Baltimoressa on tehty tällä kaudella seurojen uudet katsojaennätykset kun Yankees on käynyt vierailulla.

*

Baseball-kausi on vähän yli puolenvälin, joten on kai hyvä taas välillä katsoa missä mennään ja mitä viime aikoina on tapahtunut.

Yankeesilla on majorsien toiseksi paras record (57-34) siitäkin huolimatta, että loukkaantumiset ovat koetelleet etenkin syöttökoneistoa. Murderers' Row II on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että joukkueen hyökkäys on pystynyt pelastamaan syöttäjiä pulasta useaan otteeseen, mistä kertoo muun muassa jo 35 comeback-voittoa tällä kaudella.

Kevin Brown ja Mike Mussina ovat molemmat loukkaantuneina. Brown ei ole syöttänyt kesäkuun 9. päivän jälkeen kertaakaan, syynä selkäkivut ja jostain saatu parasite, joka vei miehen voimat täysin. Mussina puolestaan loukkasi olkapäänsä.

Täytyy myöntää, että ennen kauden alkua pidin rotationia viime vuoden veroisena, mutta tällä hetkellä se näyttää erittäin haavoittuvalta.

Loukkaantumisten lisäksi Javy Vazquez on ollut pari viime viikkoa erittäin epävarma mikä on huolestuttanut allekirjoittanutta entistä enemmän.

Yllättäen (vai odotetusti?) joukkueen parhaaksi syöttäjäksi on noussut eräs Jose Contreras (7-3, 5.17 ERA), jonka 4-hit masterpiece Tigersia vastaan antoi taas lisää uskoa siihen, että Jose on saanut rauhan mieleensä.

Jon Lieber syöttää ihan ok, mutta ei ole vielä saanut leikattuun käteensä kaikkia voimia takaisin.

Mussinan loukkaantumisen yhteydessä Yankees joutui turvautumaan jo tällä kaudella 11. starting pitcheriin, mutta se pitcher ei ollutkaan ihan kuka tahansa kaveri minorsista vaan Orlando Hernandez.

El Duque on syöttänyt Mussinan tilalla 2 ottelua ja voittanut molemmat. Tosin hän ei ole kummallakaan kerralla syöttänyt 5 inningia enempää, mutta Yankees ei oikeastaan ole muuta tarvinnutkaan, koska joukkueen bullpen on parempi kuin vuosiin ja El Duque osaa tehdä työnsä.

On ollut hienoa nähdä, että Orlando ei ole muuttunut kahden vuoden aikana lainkaan -- the Eephus, high leg kick etc.. Siinä missä Contreras on välillä epävarma ja "predictable" niin El Duque on täydellinen vastakohta. Hernandez haastaa lyöjät heti alusta lähtien eikä luovuta koskaan. "It felt like it was 1998 again," sanoi A-Rod El Duquen ensimmäisen ottelun jälkeen viime viikolla.

Rotation on pitänyt pintansa kaikesta huolimatta ja kunhan Moose & Brown ovat kunnossa viikon sisällä niin kaikki ovat taas mukana. Yksi Randy Johnson tulisi kuitenkin tarpeeseen, sillä epäröin lähteä playoffseihin ilman leftya.

Jos playoffsit alkaisivat nyt niin rotation olisi Vazquez-Lieber-Hernandez-Contreras. Ei ihan viime vuoden Clemens-Pettitte-Mussina-Wells tasoa....

The Big Unit ja terveet Mussina sekä Brown puolestaan muodostaisivat kivikovan kolmikon, josta Johnson syöttäisi 7 ottelun playoff-sarjassa 3 ottelua ja Mussina tai Brown 2 ja Vazquez yhden.

Bullpenin kolmikko Quantrill-Gordon-Rivera on tällä hetkellä lajin paras ja etenkin Gordon on ollut loistava. Mariano puolestaan on as good as ever. Ja nyt kun Felix Herediakin alkaa saada hiljalleen syöttönsä kuntoon niin tämä osa-alue on kunnossa. Tosin bullpeniakaan ei voi käyttää liikaa, joten Vazquezin & co. on nostettava tasoaan.

Vaikka Yanksin hyökkäys onkin ollut mainostetun kova niin silti muutama pettymyskin löytyy. Bernie Williams oli tulessa kesäkuussa, mutta näyttää hiipuneen paljon viime viikkoina.

Jeter on taas sama vanha Jeter, mutta A-Rod on lyönyt baseballin hiljaisimmat 24 home runia. Alexin batting average on about .275 ja w/ RISP säälittävä .205. 3rd basella A-Rod sitten on ollutkin loistava ja voittaa tällä menolla Gold Gloven.

Gary Sheffield oli Yanksin MVP kauden ensimmäisellä puoliskolla ja on edelleen Bondsin ohella lajin vaikein lyöjä to strike out siitäkin huolimatta, että hän pelaa pahasti kipeällä olkapäällä, joka tarvitsee kauden päätyttyä leikkauksen.

Matsui on lyönyt jo nyt 18 HR kun viime kaudella Godzilla löi vain 16. 2nd base combo Cairo/Wilson ovat pelanneet niin varmasti, että enää Cashmanin ei tarvitse miettiä uutta 2nd basemania. Etenkin Cairo on ollut ehkä joukkueen positiivisin yllätys.

Jason Giambi sen sijaan jatkaa samaa tahtia kuin kaksi ensimmäistä kautta New Yorkissa ja on taas joutunut tuttuun tapaan fanien vihan kohteeksi. Oaklandissa Giambi oli yksi lajin parhaista lyöjistä, mutta Bronxissa häneltä ei näytä onnistuvan mikään.

Giambi tunnettiin uskomattomana gap hitterina, joka löi doubles ja home runs, mutta nykyään kaikki yritykset päättyvät naurettaviin yrityksiin saada pallo edes ilmaan. Loukkaantumiset ovat tehneet oman osansa 33-vuotiaan Giambin alamäkeen. Viime kaudella ongelmina olivat polvi ja silmät ja tänä vuonna hän sai Brownin tapaan jostain parasiten ja loukkasi nilkkansa. Mutta silti Giambi on ollut hirveä pettymys. SWING THE FUCKING BAT!

Penkiltä löytyvät 1B Tony Clark, jonka puolustustyöskentely on 100000000000 kertaa Giambia parempaa, mutta koska Giambi ei halua pelata DH niin Clark joutuu istumaan aivan liikaa turhaa penkillä.

Ruben Sierrasta tuli pari päivää sitten Yanksin kymmenes vähintään 10 homer runia lyönyt pelaaja. Se kertoo siitä millainen koneisto joukkuetta on pitänyt pinnalla koko kauden ja mistä lempinimi Bronx Bombers tulee.

Yankees voittaa AL Eastin ja menee playoffseihin, mutta siellä menestyminen voi olla jo vaikeampaa. Yksi asia mikä minua Brownin ja Mussinan loukkaantumisten lisäksi huolestuttaa oli joukkueen kyvyttömyys pelata "small ballia" etenkin interleague otteluissa Metsia vastaan.

Pudotuspeleissä vastaan tulee sellaisia syöttäjiä kuten Mulder, Hudson, Santana, Garcia, Washburn, Schilling, Pedro ja Wakefield, joita vastaan pienetkin asiat on tehtävä oikein voittaakseen. Samanlainen power hitting ei toimi enää lokakuussa vaan ne ottelut voitetaan 3-2 eikä 9-8.

Kärsivällisyys oli ominaista Yankeesille vielä 90-luvulla kun Paul O'Neill & co. tiesivät täydellisesti "small ballin" tärkeyden, mutta sen jälkeen 3-4 viime vuotta Yankeesin peli ei ole enää perustunut siihen ja se nähtiin esimerkiksi viime vuoden World Seriesissa tai vuoden 2002 ALDS Angelsia vastaan.

Muuten nämä kaikki supertähdet ovat kuitenkin pelanneet hienosti JOUKKUEENA läpi vaikeiden aikojen. Suuri kiitos tästä kuuluu tietysti Joe Torrelle, joka vain vahvistaa asemaansa yhtenä lajin kaikkien aikojen parhaista managereista.

Tässä vaiheessa yleensä kuulee sanat "Jopa minä johtaisin tuon superjoukkueen playoffseihin." Siitä vain yrittämään. Baseball on tottakai enemmän yksilölaji - jossa mestaruuden pystyy "ostamaan helpommin" - kuin esimerkiksi jääkiekko tai jalkapallo, joissa joukkuepelaaminen nousee aina esiin.

Vaikka baseball onkin yksinkertaisestettuna pitcher vs. batter, niin joukkueen toimivuus esimerkiksi mainitsemaani "small ballia" pelatessa on erittäin tärkeää.

Pelkään, että Yankees ajautuu muutaman vuoden (5) sisällä - Bernie ja Mariano lopettavat sekä Jeter ja Posada vanhenevat - takaisin 80-luvulle, jolloin Steinbrenner hankki Dave Winfieldin etc. ja organisaation farmi oli täysin tyhjä -- tuo aikakausi tunnettiin nimellä The Bronx Zoo. Samat merkit ovat taas ilmassa ja siksi näistä seuraavista lähivuosista pitääkin ottaa kaikki irti, koska tyhjän päälle rakentaminen tulee kestämään taas jonkin aikaa.

Tietysti aina löytyy vapaita agentteja, joiden hankkimiseen tarvitaan vain rahaa, mutta jossain vaiheessa joukkue on rakennettava uudelleen pohjasta lähtien. Uskoisin että se aika tulee sitten kun nyt 73-vuotias Steinbrenner luovuttaa ohjat tyttärensä miehelle Steven Swindalille sekä pojilleen Hankille ja Halille.

Ja tässä vaiheessa kysytään, että who cares???

*

AL East: Yankees johtaa BoSoxia 7 ottelulla. Jos ja kun Bit Unit vielä saapuu Bronxiin niin Al Eastin pennant race on selvä, tosin sitä se on jo muutenkin. Tampa Bay Devil Rays on noussut viime kuukausien loistavalla pelillään divisioonassa kolmanneksi ja liigan suurimmat pettymykset Toronto Blue Jays sekä Baltimore Orioles ovat jääneet pohjalle. Torontossa näyttää kaikki menevän pieleen hienon viime kauden jälkeen -- Roy Halladay on ollut vain varjo entisestään ja supertähdet Carlos Delgado sekä Vernon Wells kiukuttelevat jatkuvasti. Devil Raysin manageri Lou Piniella ansaitsee työstään isot aplodit.

AL Central: Tuttu kisa Minnesota Twinsin ja Chicago White Soxin välillä divisioonan voitosta jatkuu. White Sox menetti Big Hurtin 8 viikoksi jalan murtuman vuoksi. The Tribe ja Tigers ovat jääneet vähän jälkeen ja Kansas City Royalsin kausi on ollut jo kauan ohi.

AL West: Kolmen joukkueen kisa - Rangers, A's ja Angels ei hellitä. Uskon että Noosen A's vie lopulta divisioonan voiton ja pääsee taas tuttuun tapaan häviämään Yankeesille tai Red Soxille playoffsien ensimmäisellä kierroksella. Mariners miettii jo ensi kautta.

NL East: The Amazin Mets pysyy edelleen taistelussa mukana ja New Yorkissa voi oikein aistia nykyään baseball tunnelman minne tahansa menetkin. Philliesin olisi pitänyt vetää jo selvä etumatka muihin, mutta manageri Larry Bowan ihmeelliset ratkaisut ovat pitäneet Marlinsin ja Metsin lähituntumassa. Braves nousi eilisellä voitollaan divisioonan kärkeen. Kaikki neljä joukkuetta ovat kolmen ottelun sisällä. Puerto Rico....errm, Montreal Expos vain pelailee.

NL Central: St. Louis Cardinals on tehnyt jo 9 ottelun eron Chicago Cubsiin, joka siis taistelee loukkaantumisten kanssa. Nuoren syöttäjän Ben Sheetsin johtama Milwaukee Brewers on noussut sensaatiomaisesti divisioonassa neljänneksi ja jättänyt yhden suurimmista ennakkosuosikeista ennen kauden alkua - Houston Astrosin - viidenneksi, koska Cincinnati Reds on kolmentena. Astros on jo 13 ottelua Cardsia perässä ja joukkuetta yritettiin herätellä vaihtamalla manageria torstaina. Pittsburgh Pirates odottelee soittoja, että kuka olisi valmis ottamaan syöttäjä Kris Bensonin (veikkaan Mets).

NL West: Kolme joukkuetta - LA Dodgers, SF Giants ja San Diego Padres ovat 3½ ottelun sisällä. Dodgers closer Eric Gagnen uskomaton 84 saven putki loppui pari viikkoa sitten. Kasuo Ishii ja Jeff Weaver (kyllä, se sama Jeff Weaver) ovat nostaneet Dodgersin kärkeen. Bonds ja Schmidt pitävät Giantsin iskuetäisyydellä ja Padres odottaa hiljaa takana valmiina hyökkäämään. Rockies ja DBacks ovat ulkona.

*

American League voitti All Star ottelun ja niin AL:n joukkue saa taas kotiedun World Seriesissa. Rocket Clemens sai muistutuksen kuolevaisuudestaan antamalla American Leaguelle 6 juoksua heti ensimmäisessä vuoroparissa. Mariano syötti 6 syöttöä in the 9th: 3 broken bat ground balls.

*
LEADER BOARD

Home runs
AL: Manny Ramirez, Boston 26
NL: Jim Thome, Philadelphia 31

RBI
AL: David Ortiz, Boston 83
NL: Scott Rolen, St. Louis 86

Batting Average
AL: Pudge Rodriguez, Detroit .361
NL: Barry Bonds, SF .371

Pitching Wins
AL: Mark Mulder, Oakland 13
NL: Jason Schmidt, SF 12

ERA
AL: Tim Hudson, Oakland 2.98
NL: Al Leiter, New York Mets 2.24

Saves
AL: Mariano Rivera, New York Yankees 33
NL: Danny Graves, Cincinnati 34

Strikeouts
AL: Johan Santana, Minnesota 145
NL: Randy Johnson, Arizona 154
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Brawl Classic 2004

Sanokaa baseballista mitä tahansa, mutta eilisen kaltaiset tapahtumat ovat urheilua parhaimmillaan. Lokakuun haju kosteassa heinäkuun lauantai-illassa, 37 000 ihmistä yrittää huutaa toistensa äänien yli ja kentällä tapellaan. It's Red Sox vs. Yankees.

Fenwayn yhdestä kulmasta alkaa kuulua rytmikäs huuto "1918! 1918! 1918!", jonka seurauksena loput 30 000 hukuttavat sen "Yankees suck! Yankees suck!" huutoihin. Ja sama juttu toisin päin New Yorkissa.

Luulisi, että kahden joukkueen 100-vuotisen yhteisen historian aikana yhteenotot kokisivat jossain vaiheessa inflaation ja jännite poistuisi, mutta yeah right...

Vuoden 1999 ALCS Roger Clemensin tähdittämänä oli silloin näiden kahden joukkueen taistelun huipentuma ja Red Soxin piti lopettaa The Curse kerralla. Yankees voitti sarjan 4-1.

Viime vuonna joukkueet kohtasivat 26 kertaa. Game 3 jäi historiaan kun Pedro Martinez ja Don Zimmer ottivat yhteen Bostonissa. It was Roger & Pedro at Fenway. Couldn't get any better than that. Red Soxin piti lopettaa The Curse voitettuaan ALCS:n kuudennen ottelun. Sitten iski Aaron Boone.

Tuo Game 7 piti olla kaikkien aikojen paras baseball-ottelu. It was definately the greatest ballgame ever.

Sitten tuli vuosi 2004. A-Rod ja Schilling. It couldn't get as intensive as it was last year. Never.

Heinäkuun 1. päivä. Yankees ja Red Sox Yankee Stadiumilla. The greatest regular season game ever.

Eilen heinäkuun 24. päivä. It couldn't possibly get any better, right? Well, it did.

Top of the 3rd ja Red Soxin Bronson Arroyo heittää A-Rodia 90 MPH fastballilla. A-Rod ottaa pari askelta kohti Arroyoa, mutta Soxin catcher Jason Varitek tulee väliin ja kehottaa Alexia siirtymään ykköspesälle. "Screw you" näkyy A-Rodin huulilta ja Varitek ottaa A-Rodista kiinni tuomarin estellessä. "Screw you," huutaa Varitek ja työntää Rodriguezia naamasta. All hell breaks loose. Benches empty. Red Sox fanina kasvatettu Yankeesin syöttäjä Tanyon Sturtze hyökkää Red Soxin Gabe Kaplerin kimppuun ja Soxin Ortiz ja Millar repivät Sturtzen irti. Sturtze vuotaa verta korvasta ja murtaa sormensa.

Yankees ottaa 9-4 johdon ja ottelun pitäisi olla ohi. Not so fast. Red Sox tulee juoksun päähän kun Paul Quantrill ja Felix Heredia (sanoo olevansa vasenkätinen, mutta onko kukaan todistanut sitä?) hukkaavat strike zonen.

Ruben Sierra pamauttaa seuraavaksi yhden ulos stadiumilta. Yankees johtaa 10-8. Se on ohi. You-know-who is coming in for a save.

Nomahh doubles. Base hit. 10-9. Mariano on näissä tilanteissa terästä. Bill Mueller katselee epätoivoisena 4 legendaarista cut fastballia, joista 3 on kuitenkin ulkona strike zonelta. "It was 3-1, but I thought I couldn't hit it, because it's Mariano Rivera."

92 MPH cut fastball lähtee Riveran kädestä. Se matkaa kohti catcher Jorge Posadaa ja kohta se leikkaa vasempaan. Tai sen pitäisi leikata, mutta se jääkin suoraksi ja Mueller heilauttaa mailaansa. Yanksin right fielder Gary Sheffield ottaa pari askelta taaksepäin ja sitten kääntyy katsomaan kun pallo laskeutuu katsomoon. 11-10 ja Fenway räjähtää. The Red Sox win.

Red Sox ja yleisö juhlivat kuin olisivat juuri voittaneet ensimmäisen mestaruutensa sitten vuoden 1918. Yankee Stadium oli täysi kaaos viime lokakuun 17. päivän ensimmäisinä tunteina kun Aaron Boone kiersi pesiä. Tämä näky oli samanlainen.

Yankeesin johto AL Eastissa on vielä 8.5 ottelua, mutta vaikka se olisi ollut 0.5 niin minua ei olisi harmittanut, koska sain todistaa TV:n välityksellä mahtavaa urheilunäytelmää.

On mieltäkiehtovaa kuinka tämä kaksikko keksii aina uusia keinoja luoda toinen toistaan kiinnostavampia ja legendaarisempia otsikoita. Babe Ruth, Bucky Dent, Pedro vs. Rocket, Pedro ja Zimmer, Aaron Boone. Mariano Rivera antaa 2-run walk-off home runin.

Näitä otteluita on lähes mahdoton kuvailla sanoilla, koska aina kun tuntuu, että kaikki mahdolliset juonenkäänteet on nähty, tämä kaksikko keksii uusia.

Pohjois-Amerikan urheilussa on kuolemattomia taistelupareja kuten Habs vs. Maple Leafs, Avs vs. Red Wings, Blackhawks vs. Red Wings ja White Sox vs. Cubs, mutta kaikki nämä kalpenevat sen rinnalla mitä Yankees vs. Red Sox on.

American League Eastin kisa on jo selvä ja Yankees tulee voittamaan divisioonan, mutta se ei ole vienyt mitään pois otteluista Red Soxia vastaan. Menossa olevan sarjan voitot ovat tasan 1-1 ja ratkaiseva kolmas ottelu pelataan tänään kello 8:05 PM. ESPN.comin etusivu voi näyttää huomenna mielenkiintoiselta.

Voin vain kuvitella niitä luvassa olevia hetkiä, jos joukkueet kohtaavat taas American League Championship Seriesissa. It would be World War III. In other words: business as usual.
 
Viimeksi muokattu:

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä hetkellä näyttää siltä, että saatan piakkoin löytää itseni Twins-Yankees ottelun katsomosta. Laji sinällään ihan uppo-outo, mutta suurella mielenkiinnolla lähden ottelua seuraamaan.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tavaraa tulee parhaimmillaan neljalta kanavalta samaan aikaan ja PCL liigan stadika nakyy partsilta, mutta viela en ole paassyt sinne asti. On se niin puuduttavan nakoista seisomista koko laji, etta, huh huh, oikeen pelottaa lahtee katsomaan ku jannut pelaa 5-6 paivaa putkeen samaa joukkuetta vastaan...

Oon odotellu, etta jonkun kanssa paasis vaantamaan peista lajista ja ne sais mut vakuuttuneeksi siita, etta siina lajissa on hohtoa edes sen verran, etta kerkeis stadikalle ennen kauden loppua. Itse kun en ole siita lajista loytanyt viela mitaan kipinaa. Valitettavasti. Niin amerikkalaista kun se onkin.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Niin nythän pelit vain paranevat kun kausi lähenee loppuaan ja divisioonien voitosta ja wild cardeista käytävät taistelut kiihtyvät. Lokakuussa onkin sitten tiedossa taas huikeita hetkiä playoffseissa.

Ja niitä otteluita lokakuussa kannattaa todellakin katsoa, koska silloin tehdään amerikkalaisia urheilulegendoja. Bronx Miracle 2001 ("I don't believe it, I don't believe it, I don't believe it!!!" - John Sterling), Oaklandin vuosittaiset tappiot isommilleen playoffseissa, Subway Series 2000, "THERE'S A FLY BALL DEEP TO LEFT!" (Aaron Boone), "A little roller up along first...behind the bag! It gets through Buckner!" (Red Sox vs. Mets World Series 1986), Derek Jeterin "Flip Play" etc.

Olen käynyt tällä kaudella noin 85% Yankeesin kaikista kotipeleistä ja sen lisäksi Bostonissa, Baltimoressa, Los Angelesissa, Seattlessa ja Oaklandissa Yankeesin perässä. Ja vielä on ainakin yksi matka Bostoniin edessä ensi kuussa.

*

Trading deadline tuli ja meni ja Randy Johnson syöttää edelleen Arizonassa. D'Backs ei halunnut treidata miestä Yankeesiin ja kun The Big Unit ei ilmeisesti halunnut mennä Los Angelesiin niin hän sai jäädä liigan huonoimpaan joukkueeseen. Veikkaan, että off-seasonilla Johnson kuitenkin lopulta treidataan.

The Boss ei jäänyt kuitenkaan katselemaan hiljaisena kun Randya ei tullutkaan vaan Yankees treidasi enigmaattisen Jose Contreras Chicago White Soxiin, josta vaihdossa New Yorkiin tuli 21 ottelua viime kaudella voittanut oikeakätinen Esteban Loaiza.

Contreras ei osoittanut pystyvänsä syöttämään tasaisesti Bronxissa, joten tämä ratkaisu oli molempien osapuolten kannalta paras.

Ja nyt Randy Johnsonin hankkimatat jääminen ei näytäkään enää niin huonolta jutulta, koska "EL DUQUE is back in town!"

Tämä toinen Kuuban legenda on ollut seitsemässä ottelussaan niin loistava, että eihän tähän enää muuta tarvitakaan --Hernandez on 5-0, 2.08 ERA.

Siinä missä Contrerasin keskittyminen herpaantui aina kun hän joutui vaikeuksiin eikä luottanut itseensä niin El Duque on täydellinen vastakohta - hän tietää mitä tekee.

Duquella ei ole Contrerasin 97 MPH blazing fastballia tai 88 MPH putoavaa split-fingeria, mutta hänellä on jotain muuta. Päättäväisyyttä.

El Duque syöttää niille lyöjille, joilla hän itse haluaa syöttää - "he goes right after them." Duquella on joskus vaikeuksia vasemmalta puolelta lyöviä lyöjiä vastaan, joten heille hän syöttää varovasti, mutta se on kaikki osan hänen suunnitelmaansa, David Cone teki urallaan täysin samanlaisesti. Duque on niin määrätietoinen, että hän tietää mitä tekee.

Lisäksi Duquen syöttöarsenaali on niin hämäävä, että lyöjät pysyvät pois tasapainosta. Duquen fastball on vain about 88-90 MPH, mutta se näyttää lyöjälle paljon kovemmalta kun sitä ennen Orlando on heittänyt 54 MPH eephus-syötön.

Nyt joku varmasti luulee, että tuota 54 MPH syöttöä olisi huomattavasti helpompi lyödä, mutta näinhän asia ei ole. Se on niin hidas ja liikkuu niin uskomattomalla tavalla, koska Duque hallitsee sen täydellisesti, että lyöjä luulee sen olevan ulkona strikezonelta tai sitten heilauttaa mailaansa paljon ennen kuin pallo on edes kohdalla. "El Duque....deals...oooh, a big slooooow breaking ball for a strike."

Ja kuten sanoin niin El Duque päättää itse kenellä hän syöttää. Hän voi päästää jonkun vaarallisen vasemmalta lyövän lyöjän vapaalla pesälle ja syöttää sitten oikealta puolelta lyövälle.

Duquen loistavat otteet tietävät sitä, että hän on periaatteessa täysin varmasti post season rotationissa ja kunhan Mussina sekä Vazquez tulevat takaisin ensi viikolla Minnesotassa niin joko Lieber tai todennäköisimmin Loaiaza jotuuu bullpeniin. Tosin Yankees menee pari viikkoa kuuden miehen rotationilla ennen kuin Torre tekee päätöksensä.

*

Red Sox treidasi Nomahhhin Chicago Cubsiin neljän joukkueen treidissä (lisäksi Twins ja Expos olivat mukana), jossa Sawx sai Nomahhin tilalle Orlando Cabreran Montrealista ja Minnesotasta 1st baseman Doug Mientkiewiczin.

Larry Walker siirtyi Colorodosta St. Louisiin.

Mets treidasi organisaation kirkkaimman syöttäjälupauksen Scott Kazmirin Tampaan vaihdossa Victor Zambranoon, lisäksi joukkue hankki Kris Bensonin Pittsburghista ja nämä treidit saivat fanit ravoisiksi, koska Kazmirin piti olla koskematon.

*

AL East: Yankees johtaa Red Soxia 10½ ottelulla ja tulee voittamaan divisioonan. Sawx johtaa tällä hetkellä American Leaguen wild card-kisaa ja uskoisin, että joukkue sen Wild Cardin myös voittaa, vaikka New Yorkissa ihmiset ovat ostaneetkin jo New York Postiin tuttuja mainoksia "Two things put away in Boston by Labor Day every year: 1. Lawn furniture, 2. The Sawx"

AL Central: Twins johtaa divisioonaa kahden ottelun erolla Cleveland Indiansiin ja neljän ottelun erolla Chicago White Soxiin.

AL West: Oakland A's johtaa, mutta Halos ja Rangers ovat vain 1½ ottelun päässä. Tiukka kisa tiedossa divisioonan voitosta ja wild cardista Soxin kanssa.

NL East: Braves on ottanut jo 7 ottelun etumatkan Philadelphia Philliesista. Marlins on 9 ottelua takana. Metsin unelma playoffseista on tältä kaudelta ohi.

NL Central: St. Louis Cardinalsilla on koko liigan paras record ja voittaa divisioonan. Pujols, Edmonds, Rolen ja Walker samassa lineupissa....ouch. Lisäksi Cardsilla on ehkä liigan paras syöttäjärotaatio. Cubs on jäänyt jo 13½ ottelun päähään ja Houston Astros 19½ ottelua perässä. Cubsilla on vielä mahdollisuudet Wild Cardiin, Astros tuskin enää nousee taisteluun mukaan.

NL West: LA Dodgers johtaa Westia 6½ ottelun erolla San Diego Padresiin ja 7½ ottelun erolla Barry Bondsin SF Giantsiin. Pardesilla ja Giantsilla on vielä täydet mahdollisuudet Wild Cardiin kuten myös Philliesilla ja Cubsilla.

*

LEADER BOARD

Home runs
AL: Alex Rodriguez, NY Yankees - Paul Konerko, Chicago White Sox - Manny Ramirez, Boston 29
NL: Adam Dunn, Cincinnati - Jim Thome, Philly 35

RBI
AL: Miguel Tejada, Baltimore 106
NL: Scott Rolen, St. Louis - Vinny Castilla, Colorado 98

Batting Average
AL: Ichiro Suzuki, Seattle .362
NL: Barry Bonds, SF .356

Ptching Wins
AL: Mark Mulder, Oakland 15
NL: Jason Schmidt, SF 15

ERA
AL: Tim Hudson, Oakland 3.17
NL: AL Leiter, New York Mets 2.52

Saves
AL: Mariano Rivera, New York Yankees 39
NL: Danny Graves, Cincinnati 36

Strikeouts
AL: Johan Santana, Minnesota 190
NL: Randy Johnson, Arizona 188
 
Viimeksi muokattu:

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kun tuut Seattleen seuraavan kerran, ni paahan privaa! Lahetaan oluelle ja saat aivopesta mua lajista. Hyppaan junan ja tuun paikalle.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Viestin lähetti JLand
NL Central: St. Louis Cardinalsilla on koko liigan paras record ja voittaa divisioonan. Pujols, Edmonds, Rolen ja Walker samassa lineupissa....ouch. Lisäksi Cardsilla on ehkä liigan paras syöttäjärotaatio. Cubs on jäänyt jo 13½ ottelun päähään ja Houston Astros 19½ ottelua perässä. Cubsilla on vielä mahdollisuudet Wild Cardiin, Astros tuskin enää nousee taisteluun mukaan.
[/B]

Liigan paras? Ehh? Ehkä tarkoitit divisioonan parasta, mutta sekään ei oikein pidä paikkansa, kun Cubsin Wood - Prior - Maddux - Zambrano - Clement on mitä on.

AL Westissa Oakland Athletics virittäytyy vuotuiseen jälkimmäisen puoliskon kiriin ja A'sin kannattajat voivatkin lähteä luottavaisin mielin pennant raceen.

On peräti erikoista, että A's on jo tässä vaiheessa kautta piikissä, sillä yleensä A'silla on tapana vasta viimeisenä kuuna näyttää taivaan merkit ja lähinnä roikkua mukana siihen asti. Nyt piikkipaikka on jo taskussa, eikä edes Tim Hudsonin loukkaantuminen haitannut ryhmää, kun AAA:sta nostettu Kirk Saarloos hoiti paikkauksensa varsin mallikkaasti. Nyt kun jälleen syöttöviisikko Mark Mulder - Tim Hudson - Rich Harden - Barry Zito - Mark Redman on koossa, ei A'silla ole syöttöosastolla edes vakavasti otettavaa haastajaa, vaikkakin Angelsin Bartolo Colon onkin alkanut esiintyä tasollaan all-star tauon jälkeen.

Viisikon mainitsemistavassa erikoista on, että Harden tulee yleensä mainittua jo ennen Zitoa. Barry on ollut tällä kaudella epätasainen ja ERA on lähempänä viittä kuin neljää, mikä ei ole lainkaan Ziton tapaista. Zito on totuttu näkemään A'sin syöttörotaation ässänä ja ex-Cy Young voittaja saakin tehdä sen normaalin lopetuksensa, mikäli Zito aikaa syrjäyttää Rich Hardenin playoff-syöttökolmikosta.

Zito eittämättä heittää koko liigan näyttävintä syöttöä, kun hirveän kaukaa strikezonelta näyttävä syöttö yhtäkkiä kiertääkin strikezonelle ja se on yleensä jättänyt lyöjät katselemaan suu auki. Tällä kaudella kuitenkin Ziton kierresyötöt ovat kuitenkin jääneet liian ylös ja lyöjät ovat paukuttaneet jo 23 kunnaria liian korkeista syötöistä. Mies on itse on sanonut syöttävänsä täysin yhtä hyvin kuin aiemminkin - nyt vain vastustajan lyöjät ovat lyöneet paremmin. Joopajoo, yhtäkkinen kahden juoksun nousu ERA:ssa (päästettyjen juoksujen keskiarvo) ja yli osuma/syötetty vuoro ovat omiaan puhumaan Ziton teorioita vastaan. Barryn itseluottamus on joskus ollut parempikin ja parannusta olisi tultava oitis, jottei Zito löydä itseään bullpenista pudotuspeleissä.

Sen sijaan toista kauttaan syöttävä Rich Harden on parantanut kauden aikana jatkuvasti ja ERAkin on painunut jo alle neljän. Heinäkuun puolenvälin jälkeen Harden on heittänyt ainoastaan fireballs, ja mikäli hän jatkaa näin, on Ken Machan erittäin vaikea syrjäyttää Hardenia pudotuspelien syöttörotaatiosta. Erityisesti Hardenin high fastball tuntuu olevan lyöjille mahdoton jättää lyömättä, ja usein tämä kova syöttö yllättää lyöjät liikkeellään ja jättää K-merkin tulostaululle.

Ainoa vika Hardenin syöttötyöskentelyssä on se, että hän syöttää liikaa vääriä ja samalla myös Hardenin syöttöluku kasvaa. Liian usein Harden onkin jouduttu ottamaan pelistä jo viiden vuoron jälkeen, kun hänen pitch count on lähennellyt sataa liian aikaisessa vaiheessa. Tämä ei kuitenkaa muodostu ongelmaksi pudotuspeleissä, sillä on aina olemassa long reliever, joka tässä tapauksessa olisi Mark Redman ja toisena vaihtoehtona Barry Zito, sekä kolmantena runkosarjan long relief Justin Duchscherer. Vaihtoehdoista ei ainakaan ole pulaa.

Mielenkiintoisimpana nimenä A'silla on kuitenkin tällä hetkellä AAA:sta ylös kutsuttu reliever Jairo Garcia, joka on aloitti jäätävästi ja sen jälkeen päästi kaksi kunnaria Detroitille, mikä nosti Garcian ERA:n yli yhdentoista. Garciasta kuitenkin voidaan odottaa paljon, sillä hänen fastballinsa nousee parhaimmillaan sataan mailiin tunnissa, eikä hänellä tunnu olevan suuria vaikeuksia saada strikeout-merkintää taululle. Garcia tulee vielä näyttelemään suurta roolia pudotuspeleissä, kun muu bullpen ei ole ollut aivan tehtäviensä tasalla kauden aikana - joskin viime aikoina sekin on nostanut kurssiaan huomattavasti.

Bullpenissa closer on edelleen pienenä huolenaiheena. Arthur Rhodes ei tehtävässä menestynyt ja tilalle hankittiin Houston Astrosista voimasyöttäjä Octavio Dotel, joka on ollut Rhodesia parempi - mutta ei kuitenkaan vielä nauti fanien täyttä luottamusta. Dotelin syöttörepertuaari ja varsinkin kovat syötöt riittävät vihellellen closerin pestiin, mutta henkisessä kovuudessa ja tasaisuudessa on vielä tekemistä. Dotel on 14:sta save-tilanteesta onnistunut kymmenesti, mikä ei vielä täytä hyvän closerin raameja. Dotelilla on ollut vaikeuksia pitää A'sin johtoa, mitä voidaan pitää pienenä haavoittuvuutena kun pudotuspelit alkavat Oaklandissa.

Myöskään muu bullpen ei ole tasaisuudellaan häikäissyt, ja alakautta syöttävän Chad Bradfordin sekä veteraani Jim Mecirin tulisi nostaa kurssiaan loppukautta kohti. Onneksi kuitenkin Ricardo Rincon on viimeisen kuukauden ajan varustanut tulostaulua pelkillä nollilla ja Rincon onkin nousemassa omalle tasolleen.

A'sin General Manager Billy Beane yritti trade deadlinelle siirtää Rinconia Philadelphiaan vaihdossa kakkospesän Placido Polancoon. Beane ei kuitenkaan voinut tehdä treidiä, kun samana viikonloppuna Chad Bradford loukkaantui lievästi ja bullpenista myös Arthur Rhodes oli telakalla. Yhtäaikaa käynnissä ollut kauden tärkein sarja Texas Rangersia vastaan ei antanut Beanen ottaa mitään riskejä ja näin Rincon jäi Oaklandiin. Hyvä näin, sillä Polanco ei olisi ollut mikään elämää suurempi upgrade yli odotusten pelanneelle Marco Scutarolle. Scutaro on Polancoa heikompi mailanvarressa, mutta Polancoa pätevämpi mies ulkopelissä.

Juurikin alkoi ottelu Oakland - Kansas City, jossa yhteen iskevät Rich Harden ja täksi kaudeksi mahalaskun tehnyt Brian Anderson. Anderson kuitenkin on viime aikoina näyttänyt heräämisen merkkejä ja onkin mielenkiintoista nähdä, vieläkö Anderson pystyy jatkamaan samaa rataa A'sin suht heikkoa lyöntiarsenaalia vastaan. Harden toivottavasti jatkaa samaa rataa ja A's jatkaa matkaansa kohti pudotuspelejä.

A's get the first run of the game with Damian Miller's single and the A's are on the board...

3rd Top
Athletics 1 - Royals 0
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti Noose
Liigan paras? Ehh? Ehkä tarkoitit divisioonan parasta, mutta sekään ei oikein pidä paikkansa kun Cubsin Wood - Prior - Maddux - Zambrano - Clement on mitä on.

Niin Cubsin rotation olisi potentiaalisesti ylivoimainen, jos Wood ja Prior olisivat pysyneet koko kauden terveinä. Lisäksi Maddux on 11 voitostaan huolimatta ollut epävarma. Valitettavasti vain pelkällä potentiaalilla ei voiteta. Tällä hetkellä Cardsin Marquis - Morris - Carpenter - Williams - Suppan on viisikoista varmempi ja parempi, etenkin Marquisilla on ollut "electric stuff". Ei joukkue ole pelkästään Rolenin, Pujolsin ja Edmondsin mailojen ansiosta kärjessä.

edit: ja liigalla luonnollisesti tarkoitan siis National-liigaa. En lähde vertailemaan AL:n ja NL:n kesken viisikoita, koska se ei olisi reilua kummallekaan osapuolelle. AL:ssa Oakland toki on etenkin nyt Hudsonin paluun myötä muita yhden asteen ylempänä.

Ja tottakai sitten tuota ensimmäistä viestiä kirjoittaessani Marquis antaa tänään Atlantaa vastaan 4 home runia ja kestää vain 5 vuoroa kun Wood heittää samalla 8 shutout inningia....
 
Viimeksi muokattu:

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuli sitten Amerikan visiitillä vierailtua pariinkin otteeseen basball-matseissa. Ensin kävin Merodomella ihastelemassa kun Yankees löi Twinsejä kuonoon näyttävässä ottelussa ja hiukka myöhemmin sain haistella Wrigley Fieldin ilmaa, kun Cubs löylytti Astroja. Metrodomen tunnelman arvioisin paremmaksi. Lisäksi pelaajista tämä A-Rod oli pelipäällä. Kummatkin hyviä ja mielenkiintoisia otteluita kuitenkin.

Lajihan oli minulle ennestään aivan vieras, joten nimet eivät sanoneet mitään ja hakmista se katselu alkuun oli. Loppujen lopuksi yllätävän nopeasti pääsi kärryille pelin kulusta niin, että ymmärsi pääsääntöisesti mitä kentällä tapahtui ja pystyi nauttimaan pelistä. Laji kolahti, vaikkei nyt miksikään lempilajiksi kohonnut. Nut tilastot (ERA jne) jäivät mysteereiksi, mutta kenties niihinkin vielä jaksaa perehtyä. Yankees sai sympatiani hienolla pelillään. En ole gloryhunter.. :-)
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Bronx Showdown

"OCTOBER IN SEPTEMBER"

"BEDLAM IN THE BRONX"

"SOX ARE COMING"

Baseball-kausi huipentuu tänä viikonloppuna. Kuukausi sitten julistin, että American League Eastin voitto oli selvä Yankeesille ja että Red Sox jäisi taistelemaan enää wild cardista. Paljon on kuitenkin tapahtunut sen jälkeen ja asetelmat ovat muuttuneet.

Red Sox on voittanut 23 viimeisistä 31 ottelustaan ja Yankeesin 10½ ottelun johto on tänä aamuna enää 3½ kun joukkueet valmistautuvat kauden tärkeimpään ja puhutuimpaan kohtaamiseen Bronxissa. Perjantai, lauantai ja sunnuntai on pyhitetty baseballille New Yorkissa ja Bostonissa.

Viimeiset viikot ovat olleet mielenkiintoisia ja välillä jopa villejä. Yankees kärsi pari viikkoa sitten 100-vuotisen historiansa pahimman tappion kun Cleveland Indians murskasi joukkueen Bronxissa 22-0 ja viime viikolla Baltimore Orioles paukutti 17-8-numerot taululle.

Yankeesin syöttöosasto on ollut jo lähes kuukauden yhtä miestä lukuunottamatta lähes katastrofaalisessa tilassa kun Javier Vazquez on menettänyt itseluottamuksensa ja Kevin Brownin temperamentti otti vihdoin vallan miehestä ja Brown mursi vasemman kätensä lyödessään tiiliseinää turhatuneena. Brown voi olla sivussa jopa koko kauden. John Lieber on syöttänyt välillä hyvin, mutta taas välillä huonosti ja Mike Mussina on vasta viimeisen viikon aikana löytänyt vanhan vireensä.

Sen sijaan Red Soxilta on onnistunut kaikki. Curt Schillingista tuli eilen majorsien ensimmäinen 20 ottelua voittanut syöttäjä, Pedro Martinez on taas Pedro Martinez, Derek Lowen sinker putoaa, Tim Wakefieldin knuckleball tanssii ja Bronson Arroyo dominoi. Niinpä Sox on kirinyt taulukossa 7 ottelua pois Yankeesin johdosta ja Tampassa Steinbrenner on jännittynyt....

Se yksi mies, joka on pitänyt Yankeesin mukana taistelussa on kukas muukaan kuin the one and only: El Duque aka. Orlando Hernandez. Duque on syöttänyt 12 ottelua ja Yankees on voittanut niistä 11, joten on turvallista sanoa, että ilman Duqueta Red Sox johtaisi tällä hetkellä divisioonaa.

Taistelun huipentuma alkaa tänään ja jatkuu ensi viikonloppuna Fenway Parkilla kun joukkueet pelaavat viimeisen kerran vastakkain tällä kaudella. Red Sox on voittanut tähän mennessä pelatuista 13 ottelusta 8, joten sillä on pieni etulyöntiasema. Ja sekös on saanut Bostonin sekaisin. "Reverse The Curse!" on bostonilaisten "rallying cry" tällä hetkellä.

Yankees saa kuitenkin tänään loppuunmyydyllä Yankee Stadiumilla hyvän aloituksen kun vastakkain asettuvat Arroyo (9-9, 4.04 ERA) ja El Duque (8-0, 2.49 ERA). Hernandez elää tällaisia pelejä varten, joten odotan, että tulemme näkemään taas yhden "vintage El Duque"-esityksen: 89 mph fastballs sekoitettuina 58 mph curveballiin.

Lauantaina kohtaavat Lowe (14-11, 4.91 ERA) ja Lieber (11-8, 4.46 ERA). Odotettavissa voi olla todellinen "slugfest", jos kumpikaan ei saa syöttöjään putoamaan.

Paras osa säästetään tietenkin viimeiseksi eli sunnuntaille. Silloin vastakkain ovat potentiaalisessa Yankees-Red Sox-klassikossa itse Pedro Martinez (16-6, 3.43 ERA) ja Mike Mussina (11-9, 4.76 ERA), jotka ovat syöttäneet aina uskomattomia otteluita toisiaan vastaan.

Red Sox haluaa voittaa divisioonan ja aloittaa sillä The Cursen voittamisen lopullisesti. Yankees puolestaan luottaa historiaan.

"Tonight, there will again be six empty seats at Yankee Stadium. The ghosts are expected to show up."
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
September Classics

1. "MO'D DOWN"

2. "LOWE POINT"

3. "BAKED BEANS"

Siinä lehtien otsikoita viikonlopun peleistä.

Perjantaina El Duquen esitys jäi lyhyeksi vain kolmeen syöttövuoroon sateen vuoksi, mutta long man Tanyon Sturtze piti Soxin nollilla. Yanks otti 2-1-johdon viidennessä vuorossa John Olerudin solo-home runilla ja johto piti aina kahdeksannen läpi, joten yhdeksänteen "You-Know-Who was coming in for the save."

Sitten tapahtui kuitenkin jotain sellaista mihin ei koskaan totu ja jotain mikä hiljensi 55 000 katsojaa Bronxissa: "The Red Sox solved the Panamanian mythology."

Mariano Rivera päästi Soxin tasoihin Orlando Cabreran RBI singlella ja sitten Johnny Damonin bloop single laskeutui Kenny Loftonin eteen ja Sox otti 3-2-johdon. Tunnelma Stadiumilla oli uskomattoman aavemainen kun yleisö hiljeni sekunnissa ja kaikki katsoivat shokissa mitä oli tapahtunut.

Yleensä niin rauhallinen Rivera huusi Loftonille: "Catch that ball!", mutta se ei auttanut ja Sox otti ison voiton. Yankeesin johto oli enää 2½ ottelua.

Red Sox lyö Riveran Bronxissa = Reversing The Curse?

Nope.

Lauantaina Yankees paukutti 14-4-voiton lyömällä Derek Lowea kovaa. A-Rod, Jeter, Bernie ja Posada vastasivat tulivoimasta.

Ottelun suurin sankari oli kuitenkin Yankeesin syöttäjä Jon Lieber, joka syötti no-hit shutout ballia 6 2/3 vuoroa kunnes David Ortizin home run teki tilanteeksi 13-1. Yankeesin johto oli taas 3½.

Eilen vuorossa piti olla sitten kahden syöttäjän loistava kaksintaistelu, joka ratkeaisi kahdella tai yhdessä juoksulla. Dream on....

Yankees pelaa yleensä erittäin konservatiivisesti Pedroa vastaan ja odottaa, että hän väsyy, mutta eilen ei.

Yankees johti Pedron neljännen syötön jälkeen 2-0 kun Gary Sheffield pamautti ylös jääneen fastballin ulos ja 55 000 katsojaa huusi kuorossa "MVP! MVP!".

Sitten kolmannessa Jeter vetäisi Pedron ensimmäisen syötön Monument Parkiin ja peli oli 3-0.

Sox kavensi 3-1 kun Johnny Damonin RBI single osui Mussinaa jalkaan ja Cabrera juoksi kotiin ennen kuin A-Rod ehti tehdä mitään. Mussina ei kuitenkaan tästä pelästynyt vaan piti juoksut siinä.

Kuudennessa yksi Pedron suurimmista vihamiehistä iski jälleen: Jorge Posada lähetti 0-1 fastballin ulos: 5-1 Yankees and The Old House was rocking.

Tästä Pedro ei enää toipunut vaan Yankees paukutti 2 juoksua lisää ennen kuin Terry Francona kävi hakemassa Pedron pois 55 000 ihmisen huutaessa "Payyyyy-dro!" ja "1918!" niin että koko Bronx varmasti kuuli mitä oli tapahtumassa.

Olerudin RBI single ja A-Rodin 2-run HR tekivät loppunumeroiksi 11-1. "Order was restored."

Niinpä Yankeesin johto AL Eastissa on nyt 4½ ottelua kun runkosarjaa on jäljellä vielä 2 viikkoa, Yankeesilla 13 ja Soxilla 14 ottelua. Joukkueet kohtavaat ensi viikonloppuna Fenway Parkilla ja silloin pitäisi viimeistään ratkaista kumpi voittaa divisioonan. Yankees pelaa vielä 6 ottelua Blue Jaysia yhden torstaina Tampa Bay Devil Raysia vastaan, joten siinä pitäisi olla vähintään 6 voittoa, mahdollisesti 7 ja Sox jäänee taakse.

Tosin Bostonissa ei olla kovin huolissaan, koska Sox johtaa wild card-kisaa 5½ ottelulla Anaheim Angelsiin ja tulee voittamaan vähintään sen ja pääsemään pudotuspeleihin.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
October Magic 2004

It's that time again.

Lokakuu ja nyt alkavat ne oikeat pelit. Se joukkue joka voittaa 11 ottelua seuraavan 28 päivän aikana, on World Series-mestari.

Viimeisen viikon aikana nähtiin vielä jännittäviä vaiheita, jotka tekivät tästäkin kaudesta taas loistavan.

American Leaguessa Yankees (101-61) voitti odotetusti East-divisioonan ennen Red Soxia (98-54) kolmen ottelun erolla -- Bernie Williams ratkaisi divisioonan voiton torstaina walk-off home runilla Minnesotaa vastaan sähköisellä Yankee Stadiumilla. Red Sox kuitenkin voitti helposti American Leaguen wild cardin.

Twins oli jo varmistanut AL Centralin voiton aikoja sitten.

AL Westissa ratkaisu huipentui kauden viimeiselle viikonlopulle kun tasoissa olleet Oakland A's ja Anaheim Angels kohtasivat Oaklandissa. Angels voitti kaksi ensimmäistä ottelua lyömällä ensin Mark Mulderin ja sitten toisessa ottelussa lauantaina kun Barry Zito syötti seitsemän loistavaa vuoroa niin Halos löi A'sin bullpenin ja varmisti divisioonan voiton aivan mahtavassa ottelussa.

Lauantaina ratkaistiin myös National League Westin voitto kun Los Angeles Dodgers teki 7 juoksua yhdeksännessä vuorossa SF Giantsia vastaan (Steve Finley löi Grand Slamin 3-3-tilanteessa).

Atlanta Braves oli varmistanut NL Eastin voiton jo about viikko sitten ja samoin St. Louis Cardinals NL Centralin.

Niinpä Houston Astros ja Chicago Cubs jäivät taistelemaan National Leaguen wild cardista yhdessä San Franciscon kanssa. Cubs hävisi sen lopulta uskomattomalla tavalla ja niin seuran 96 vuotinen kirous jatkuu edelleen.

Astros sen sijaan jyräsi viimeisen viikon+ aikana itsensä playoffseihin ja varmisti wild cardin itselleen eilisellä voitollaan.

Niinpä playoffseissa nähdään Division Seriesissa seuraavat parit:

AMERICAN LEAGUE:
1) New York Yankees vs. Minnesota Twins
2) Anaheim Angels vs. Boston Red Sox

NATIONAL LEAGUE:
3) St. Louis Cardinals vs. Los Angeles Dodgers
4) Atlanta Braves vs. Houston Astros

*
1) Sama pari kohtasi myös viime vuonna samassa tilanteessa ja silloin Yankees voitti sarjan 3-1. Twins on kuitenkin parempi joukkue tänä vuonna ja heillä on majorsien tämän vuoden paras syöttäjä, vasenkätinen Johan Santana (20-6, 2.61 ERA), joka syöttää kolmen päivän levolla.

Yankeesin syöttörotaatio ei ole yhtä vahva kuin viime vuonna jolloin herrat Clemens, Pettitte ja Wells toivat turvallisen tunteen joukkueeseen. Nyt Bronx Bombersin on pelattava lempinimensä mukaan ja toivottava, että Mike Mussina (Game 1) ja Jon Lieber (Game 2) syöttävät tarpeeksi hyvin pitääkseen Yanksin mukana otteluissa -- Mussina kohtaa Santanan huomenna loppuunmyydyllä Yankee Stadiumilla.

Orlandon Hernandezin olkapää on kipeä, joten hänen tilanteensa on vielä epäselvä. Kevin Brown saattaa syöttää kolmannessa ottelussa tai sitten Torre joutuu antamaan pallon otteensa kauden toisella puoliskolla hukanneelle Javier Vazquezille...

Jos EL Duque pystyy syöttämään Game 3:ssa niin silloin Yankeesin mahdollisuudet paranevat huomattavasti. Tämä cubalainen legenda on 10-2 playoffseissa ja oli 90-luvun lopulla lajin paras postseason pitcher.

Jeter, Rivera, Posada, A-Rod, Sheffield, Mussina, Williams (eniten playoffs-home runeja baseballin historiassa), Matsui etc. Yankees on kaikesta huolimatta suosikki ja tulee voittamaan taas neljässä ottelussa.

2) Angels oli se joukkue, jota en halunnut Yankeesia vastaan, koska he pelaavat ehkä kaikkein "täydellisintä" baseballia -- small ball, clutch hitting, hyvä puolustus, hyvä bullpen etc...They play hard. Ja nyt kun Bartolo Colon on löytänyt itsensä niin Angels on erittäin vaarallinen.

Red Soxin kausi oli kaksijakoinen -- se pelasi aina heinäkuun loppuun asti aika keskinkertaisesti kunnes voitti jotain 18/20 ottelua elokuussa ja kuroi Yankeesin 10½ ottelun etumatkan kiinni, mutta jäi jo seitsemäntenä vuotena peräkkäin divisioonassa toiseksi.

Curt Schilling ja Pedro Martinez antavat Soxille murhaavan 1A ja 1B-syöttökaksikon, joka pystyy voittamaan pelit yksin. Viime vuonna Sox hävisi A'sille kaksi ensimmäistä ottelua division seriesissa kunnes voitti kolme seuraavaa ja meni AL Championship Seriesiin Yankeesia vastaan. Ja kaikkihan muistavat miten se päättyi...

Anyway, Red Sox oli American Leaguen paras joukkue elokuussa ja osoitti vaarallisuutensa voittomalla season seriesin Yankeesia vastaan (11-8). Tämä pari menee tiukalle, mutta veikkaan että Sox pystyy kääntämään sen itselleen viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa.

3) Mielestäni ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisin pari. Cardinals oli koko majorsien paras joukkue runkosarjassa ja sen lineup on uskomaton: Rolen, Pujols, Walker, Edmonds etc. Yikes! Lisäksi syöttörotationia johtaa nuori ja energinen Jason Marquis.

Dodgers ei tosin jää mielestäni niin paljon jälkeen kuin moni luulee vaan se pystyy heittämään Marquisia & co. vastaan muun muassa vasenkätisen Odalis Perezin ja hienon kauden syöttäneen Jeff Weaverin (kyllä, se sama Jeff Weaver). Lisäksi joukkueen bullpen on National Leaguen paras Eric Gagnen johdolla ja 3rd baseman Adrian Beltre voittaisi National Leaguen MVP:n, jos Barry Bonds ei pelaisi samassa liigassa.

Viidenteen peliin menee ja Dodgers voittaa sen.

4) Bravesille ei annettu ennen kauden alkua paljon mahdollisuuksia, mutta valmentajaguru Bobby Coxin johdolla joukkue voitti NL Eastin taas kerran. Astros taisteli siis loppuun asti Wild Cardista ja vei sen ennen Cubsia & Giantsia. Roger Clemens tulee voittamaan National Leaguen Cy Young-palkinnon ja Roy Oswalt oli myös NL:n viiden parhaan syöttäjän joukossa. Pettitten ja Millerin puuttuminen saattaa kuitenkin näkyä, mutta joukkueen bullpen on ollut parempi Dotelin treidaamisen jälkeen.

The Rocket ja Astros voittavat tämän sarjan neljässä pelissä.

Huomenna aloitetaan.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
October magic in Br... umm... Fenway

Yankees ei riitä millään. Eilen nähtiin kyllä hieno comeback Bronxissa, kun Yankees nousi 12:ssa vuorossa 6-5-tappioasemasta voittamaan 7-6 Minnesota Twinsin ja siirsi sarjan tilanteen tasoihin 1-1.

Tämä oli kuitenkin enemmän Twins-koutsi Ron Gardenhiren lahja Yankeesille kuin joukkueen omaa hyvyyttä. Gardenhire jätti closer Joe Nathanin kolmanneksi vuoroksi syöttämään, mikä kostautui ja Yankees tuli takaa. Olisi luullut Gardenhiren heränneen viimeistään siinä vaiheessa, kun Nathan kävelytti Miguel Cairon ja Derek Jeterin kahdeksalla perättäisellä väärällä. Käsittämätön pässi. Tällä harkintakyvyllä joku on saanut Bostonista kenkää.

Mutta eipä tuo Yankeesin nykymeininki kauheasti jaksa pelottaa. Joukkueessa ei yksinkertaisesti ole syöttäjiä, tai ainakaan terveitä sellaisia. Mike Mussina on ainoa oikeasti luotettava kaveri tällä hetkellä. Yhdellä syöttäjällä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Kevin Brown aloittaa kolmannen ottelun Twinsin Carlos Silvaa vastaan, ja itse näkisin näin perstuntumalta Twinsilla olevan lievä syöttäjäetu, sillä Brown on todella iso kysymysmerkki tällä hetkellä. Mikä helvetin järki muuten siinä oli, että El Duque Hernandezin olkapää väsytettiin runkosarjassa? Ei se divisioonatitteli nyt sentään niin likellä ollut - pudotuspelipaikasta puhumattakaan.

Myös bullpenissa ovat terveet kädet vähissä. Tai ainakin tehokkaat terveet kädet. Mariano Rivera ja Tom Gordon kaksikkoon Yankees tällä hetkellä luottaa, mutta ainakaan toisessa Twins-ottelussa kaksikko ei ollut tällä kertaa nimensä veroinen. Rivera blew a two-run lead, mitä ei tälle miehelle pudotuspeleissä satu. Jo se on merkki siitä, että tällä kaudella jää luu käteen. Lähes koko kauden horse Paul Quantrill on syöttänyt täysin päin vittua viimeiset kaksi kuukautta. Yankeesin ongelmia kuvastaa parhaiten se, että Tanyon Sturtze syötti 12. vuoron ja antoi kunnarin Torii Hunterille. Ei hyvin mene.

Ainoa mikä hieman aiheuttaa anti-Yankeelle harmaita hiuksia, on kaksikko Derek Jeter - Gary Sheffield. Varsinkin Sheffield heilutteli eilen mailaansa sen verran tehokkaan näköisesti, että oli vain ajan kysymys koska Sheff löisi pallon maisemiin. Niinhän siinä sitten kävikin, kun kolmannessa vuorossa Sheffield löi two-run shotin near the left foul pole. Sheffield vei Radkea täysin satanolla. Ensimmäisellä lyöntivuorollaankin Sheffield pamautteli palloja maisemiin - ja kauas - mutta molemmat menivät vasemmalta laittomiksi.

Derek Jeter on osoittanut olevansa se sama Mr. October tänäkin lokakuuna. Eilen Jeter löi todella majestic homerunin helvetin kauas straightaway center aina mustille penkeille asti - taisi lentää 461 feet. Sen näki heti mailasta lähtiessä, että nyt tämähti ja kovaa, kun Radke jätti pallon keskelle platea ja hieman alta vyön korkeudelle. Mutta kyseessä on kuitenkin joukkuelaji, jossa Jeter ja Sheffield yksinään eivät pysty tekemään tyynestä tuulta.

Eipä se Twinskaan ole mestariainesta, vaikka nyt Yankees kaatuukin. Joukkuuella on kaksi erittäin kovaa syöttäjää Johan Santanassa ja Brad Radkessa, mutta sekään ei riitä vertailussa Boston Red Soxin ässäkaksikkoon Curt Schilling - Pedro Martinez. Santana on vuoden syöttäjä koko liigassa, siitä ei ole epäilystäkään. Ensimmäisessä ottelussa Yankee Stadiumilla hän myös näytti käsittelevänsä paineet hyvin, kun Santana syötti seitsemän vuoroa shutout ball 2-0 voittoon päätyneessä ottelussa. Tosin oli siinä hieman tuuriakin, kun Santana sai playoff-ennätyksen viisi double playta. Se kuitenkin kertoo siitä, että hän saa pidettyä pallot maassa silloin kun hänen tarvitsee.

Paras viidestä sarjassa Santanan rooli on erittäin suuri. Minun papereissani Yankeesin täytyy voittaa kaikki kolme ottelua, jotka eivät ole Santanaa vastaan. Santana syötti niin huikean kauden jälkipuoliskon, ettei ole mitään syytä olettaa Santanaa häviämään ottelua, kun mies kesti paineetkin varsin mukavasti Bronxissa. Kotona Metrodomella on todennäköisesti vielä parempi mitä ensimmäisessä ottelussa. Jos Santana oman ottelunsa hoitaa, niin Yankeesin on pakko ottaa voitot niin Carlos Silvaa kuin Brad Radkeakin vastaan. Sen toteutumisen todennäköisyys on luokkaa 30%, joten Twins on selvä suosikki lähdettäessä ensimmäiseen otteluun Metrodomelle.

Samaan aikaan toisaalla Red Sox kurittaa Anaheim Angelsia. Soxilla on ollut ässät Schilling ja Martinez kehissä, jotka molemmaat ovat merkkauttaneet itselleen voitot. Molemmissa otteluissa suurimman palstatilan on kuitenkin ottanut itselleen Bostonin lyöntipeli, joka on murhannut Angelsin syöttökoneiston. Ensimmäisessä ottelussa yhdeksän juoksua, toisessa kahdeksan. Jopa Angelsin pyhää bullpenia rankaistiin eilen viiden juoksun verran, jota ei tosiaan tapahdu joka päivä. Fransisco Rodriguez päästi voittojuoksun seitsemännessä vuorossa ja yhdeksännessä Brendan Donnelly päästi pelin karkaamaan annettuaan neljä juoksua.

Tällä hetkellä Soxin lyöntipeli kulkee, eikä ainakaan Angelsista löydy syytä, miksei se jatkaisi samaa rataa. Angelsissa on melko hyvän tason syöttötrio Jarrod Washburn - Bartolo Colon - Kelvin Escobar, mutta siitä ei ole kuitenkaan haastamaan Soxin vastaavaa, saatika Soxin lyöjäarsenaalia nykytikissään. Boston päätti sarjan huikealla 42-16 recordilla, eikä meno ole laantumaan päin.

Bostonin kolmas startteri on vielä kysymysmerkki. Itse veikkaan paikalle asetettavan Bronson Arroyon, joka ei ole hävinnyt lähes kahteen kuukauteen ja on syöttänyt melko tasaisesti. Toinen kandidaatti on Tim Wakefield, jonka knuckler ei ole kuitenkaan viime aikoina toiminut totutunlaisesti ja miehen ERA kiipesi lähes viiteen. Derek Lowe oli runkosarjan viimeisen kuukauden niin pahasti hukassa, että Terry Francona tuskin pelaa uhkapeliä sillä, että putoaako Lowen sinker tällä kertaa vai ei. Jos putoaa, Lowe on erinomainen - ellei, palloa paukutetaan ympäriinsä niin pahasti, että peli on lähes hävitty kolmen vuoron jälkeen.

Bostonin iskukyky on parhaimmillaan viiden ottelun sarjassa, kun se voi marssittaa Schillingin ja Pedron syöttämään 4/5 otteluista. Seitsemän ottelun sarjaan siirryttäessä Boston jatkanee kolmen miehen rotaatiolla, ellei sitten Lowe saa yhtäkkiä yllättäen sinkeriään toimimaan. Toisaalta Lowe olisi melkoinen ase bullpenistakin, jos syöttäisi lähellä omaa tasoaan - sillä tasolla, jolle hän ei ole päässyt tällä kaudella kuin nimellisesti.

On todella vaikea kuvitella Anaheimin pysäyttävän enää Red Soxia, joten Sox jatkaa ALCS:aan todennäköisesti Twinsia vastaan. Mikäli Yankees kuitenkin yllättää, nähdään taas sarja elämää suurempia otteluita ja tunnepitoista palloa. Pedro syöttökummulla Yankee Stadiumilla pudotuspeleissä on sellainen ottelu, jota ei missata missään tilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
The ghosts show up

Joo eipä tuohon Noosen tekstiin ole paljon lisättävää muuta kuin se, että uskon Yankeesin saaneen eilisestä voitosta taas hengen päälle ja Twins ei tule sitä pysäyttämään -- edes Metrodomessa.

Santanasta sanoisin sen verran, että mies oli kyllä lyötävissä edellisiltana, mutta Yankeesin idioottimaiset 5 double playta tappoi lähes kaiken momentumin mitä joukkue rakensi.

Mariano Riveran "blown save" on tosiaan sellainen asia, että se hiljentää Stadiumin aina ja ennen eilistä hän ei ollut koskaan epäonnistunut save-yrityksessään Yankee Stadiumilla playoffseissa 10 vuotisen uransa aikana. Edellinen blown save postseasonilla tapahtui vuoden 2001 World Seriesissa ja ensimmäinen vuonna 1997. Joten eiköhän seuraavaa jouduta odottelemaan taas muutama vuosi.

En ole yhtään huolissani Marianosta, koska hän ei anna tällaisten asioiden vaivata itseään ja miehen postseason ERA 0.70 (33/36 in save chances) on jo lähes yliluonnollinen. Gordon sen sijaan on osoittanut väsymisen merkkejä viime viikkoina ja se ei ole hyvä asia...

Mr. Octoberin ja Sheffieldin lisäksi myös A-Rod on herännyt eloon. .600 BA ja eilisen kaltaiset clutch hits ovat se mitä Alexilta odotetaan.

Eiköhän tämä tästä...kunhan Brown ei huomenna tapa itseään ennen peliä niin luottavaisin mielin odotan pelejä Minnesotassa, ja toivottavasti El Duque pystyy syöttämään lauantaina.

Postseason baseball on paikanpäällä kyllä upein urheilukokemus mitä tiedän. New Yorkissa koko ilmapiiri muuttuu täysin kun lokakuu alkaa. Bush & Kerry - who the fuck are they?

Bleacher Creatures jättää aina playoffseissa tietyn määrän paikkoja vapaiksi ja osa istuu käytävällä "in case Mystique and Aura decide to show up."

Hartford Courant:
The Yankees' 7-6, 12-inning victory, which tied the best-of-five American League Division Series 1-1, was what is known around Yankee Stadium as a "ghost game," the outcome being tilted in the Yankees' favor by the spirits of the past.

How else to explain why Twins right fielder Jacque Jones didn't throw home after catching a shallow fly by Hideki Matsui to prevent Derek Jeter from scoring the winning run? Everyone knows which Yankees ghost is in right field at the Stadium. Was Babe Ruth at it again?

*

Sox on tosiaan paukuttanut Angelsia aika vakuuttavasti -- Schilling oli suorastaan rautaa ensimmäisessä ottelussa ja Pedro oli eilen riittävän hyvä.

Viime vuoden ALCS-uusinta olisi kyllä huikea näytelmä etenkin Pedron daddy-kommenttien jälkeen ja ottaen huomioon mitä tapahtui viime lokakuussa alkaen Don Zimmerista ja päättyen Aaron Booneen. "It would be Christmas in October."
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Noose puhuu asiaa. Bomberseilla ei ole kummulla tai 'pulpetissa' riittävän laajaa arsenaalia.

Melkein toivoisi Twinsin vievän tämän sarjan ihan vain siksi etteivät SamAdamsin kaupungin hupparimiehet pääse jyräämään Bronxissa.

Mutta, mutta... It's mystique, it's aura. Yankees ei vaikuta tällä hetkellä paperilla (naurettava ajatus, mutta niin se on) tarpeeksi kovalta American Leaguen, saati myöhempien sarjojen viemiseen, mutta kerrankos sitä on henki vienyt voiton materiasta.

Baseball on joukkuelajeista ehkä lähimpänä yksilöurheilua. Tämä korostuu etenkin syöttäjien kohdalla. Menkääpä itse Yankee-stadiumin keskelle kummulle pallo kädessä kun 'bout 80 000 ihmistä seuraa jokaista liikettäsi.

Kyllä Derek The October tulee johdattamaan joukkueen jälleen World Seriesiin. Mestaruuteen en tosin usko tänäkään vuonna, mutta tärkeintä onkin perinteinen punaisten sukkien perinpohjainen linkous ja huuhtelu East Riverissä, jos näin kömpelö kielikuva sallitaan.

Minun ennustukseni siis on että Yankees painaa spiritillä WS:hin ja ottaa perinteisen kakkossijan.

Samperi kun ei pääse paikan päälle.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti Lapanen
Mestaruuteen en tosin usko tänäkään vuonna, mutta tärkeintä onkin perinteinen punaisten sukkien perinpohjainen linkous ja huuhtelu East Riverissä, jos näin kömpelö kielikuva sallitaan.

Tämä ei oikein Yankeesin ja New Yorkin kohdalla pidä paikkaansa. Tietysti joukkueiden yhteisen historian vuoksi Red Soxin lyöminen on aina hienoa, mutta Yankees ei pelaa sillä mentaliteetilla, että he haluavat vain voittaa Red Soxin.

Bostonissa asia on vähän toisin, koska Yankees on 86 vuoden ajan saanut bostonilaiset juomaa suruun lokakuussa. Etenkin faneille Yankeesin häviäminen on melkoinen pakkomielle. New England Patriotsin Super Bowl-juhlaa oli kestänyt 5 minuuttia kun kaduilla sadat tuhannet ihmiset olivat unohtaneet koko Super Bowlin ja huusivat yhteen ääneen " Yankees suck! Yankees suck!"

Toki Red Sox pelaa myös mestaruus päällimäisenä asiana mielessään, kuten kaikki muutkin, mutta....

Vaikka oikeasti ei välttämättä ole olemassa mitään "kirousta" jostain henkien maailmasta niin ihmisen mieli on mielenkiintoinen asia. Kun siitä tarpeeksi puhutaan niin siitä tuleekin Bostonissa "totta" silloin kun heidän pitäisi lyödä Yankees.

Esimerkiksi Grady Littlen päätös pitää Pedro pelissä viime vuonna Game 7:ssa voitaisiin selittää sillä, että jossain ajatuksissaan Little saattaa olla miettinyt - ei välttämättä edes tietoisesti - mitä tapahtuu, jos hän nyt ottaa Pedron pois ja mitä on tapahtunut aiemmin samanlaisissa tilanteissa.

Tai mitä esimerkiksi Francona ajatteli pari viikkoa sitten kun hän jätti Pedron peliin? "Maybe Aaron Boone's dead gold fish will interfere with a ground ball if I take him out?!"

Ja sama tilanne voi olla odotettavissa taas jos joukkueet kohtaavat ALCS:ssa. Kohtaisin paljon mieluummin Soxin kuin Angelsin juuri edellä mainittujen asioiden vuoksi. Mutta pelataan nyt ADLS ensin ennen kuin ajatellaan mahdollista uusintaa viime vuodelta.

Kevin Brown ja Carlos Silva kohtaavat tänään Metrodomessa ja huomenna Santana syöttää kolmen päivän levolla, Yankeesin syöttäjä on vielä epävarma, koska El Duquen olkapää ei ole vielä parantunut toivotulla tavalla. Todennäköisesti pallon saa siis kauden toisen puoliskon aivan hukassa ollut Javy Vazquez.

Mutta nyt kun Mr. October on taas tulessa niin kukaan Yankee ei uskalla eikä voi luovuttaa.


*

Dodgers ei sittenkään pystynyt hidastamaan tämän hetkeen kuumimman joukkueen eli Cardinalsin junan menoa, Weaver ja Perez saivat molemmat turpaansa ja Cards johtaa sarjaa eilisen voittonsa jälkeen 2-0.

Braves sen sijaan tasoitti voitot Astrosia vastaan 1-1 voittamalla extra-vuoroissa.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti Noose
Yankees ei riitä millään.

<clip>

Eipä se Twinskaan ole mestariainesta, vaikka nyt Yankees kaatuukin.

<clip>

Jos Santana oman ottelunsa hoitaa, niin Yankeesin on pakko ottaa voitot niin Carlos Silvaa kuin Brad Radkeakin vastaan. Sen toteutumisen todennäköisyys on luokkaa 30%

Aika hyvin kuitenkin uhmattiin todennäköisyyksiä :)

Tuttuun tapaan Yankees voitti Game 3:n Metrodomessa 8-4 Kevin Brownin syöttäessä kuusi hyvää vuoroa ja Williams & Matsui johtivat home runeillaan Yankeesin vyöryä.

Eilen sitten Vazquez pysyi neljä ensimmäistä vuoroa Santanan mukana kunnes Twins teki kolme juoksua viidennessä ja otti heille turvallisen tuntuisen 5-1-johdon. "But no lead is safe against these Yanks."

61 kertaa Yankees tuli regular seasonilla takaa ohi ja nyt kolmannen kerran näissä playoffseissa ja taas kahdeksannessa vuorossa. Twins-syöttäjä Juan Rincon oli tällä kertaa siinä epäonnisessa roolissa, että sai kokea tämän viimeisimmän comebackin. Ruben Sierran 3-run HR tasoitti pelin 5-5 kun Twins olisi tarvinnut enää viisi paloa ja sitten oltaisiin lennetty takaisin New Yorkiin pelaamaan ratkaiseva Game 5.

11. vuorossa nousi sitten esiin loistavan sarjan pelannut A-Rod, joka varasti kolmospesän ja juoksi kotiin kun Twinsin catcher Pat Borders ei pystynyt pysäyttämään Kyle Lohsen matalaa breaking ballia. Niinpä Mariano lopetti ottelun ja koko sarjan kolmella helpolla palolla.

Yankees näki nyt Santanan jo kolmannen kerran about 10 päivän sisällä ja koska hän syötti kolmen päivän levolla niin Yankees käytti samaa taktiikkaa jota käytetään aina Pedroakin vastaan eli Santana laitettiin heittämään paljon syöttöjä ja sitten lyötiin Twinsin bullpen.

*

Tätä on odotettu jo helmikuusta alkaen ja nämä Division Series olivat lähinnä vain pakollinen harjoitus ennen Baseball Armageddonia, joka alkaa tiistaina.

Yankees vs. Red Sox. Parhaimmillaan seitsemän ottelua suuria tunteita ja unettomia öitä -- itärannikko pysähtyy. The greatest rivalry in American sports.

Viime vuoden ALCS:n tapahtumia tuskin tarvitsee kerrata ja tänä vuonna odotettavissa on vieläkin parempaa.

Red Soxilla on koossa ehkä organisaation historian paras ryhmä - tai näin ainakin moni väittää - ja Yankeesin ei pitänyt koskaan voittaa 100 ottelua tai edetä näin pitkälle kun Roger Clemens, David Wells ja Andy Pettitte lähtivät viime talvena ja samalla Sox hankki Curt Schillingin Arizonasta.

Joukkueet kohtasivat toisensa 19 kertaa tällä kaudella ja Red Sox voitti niistä otteluista 11, joten odotukset Bostonissa ovat todella kovat kuten aina.

Ottelut alkavat tiistaina loppuunmyydyllä Yankee Stadiumilla kun vastakkain asettuvat juuri Schilling ja hyvän ottelun Santanaa vastaan syöttänyt Mike Mussina.

Schillinghan muistetaan vuoden 2001 World Seriesista, jolloin hän ja Randy Johnson johdattivat Diamondbacksin voittoon Yankeesia vastaan. "Mystique and Aura are dancers at a night club," sanoi Schilling 3 vuotta sitten. Ja nyt Schilling on takaisin Yankee Stadiumilla, missä hän sai todistaa tuolloin, että Mystique & Aura ovat paljon muuta kuin tanssijoita -- ne olivat tuona syksynä Derek Jeter, Tino Martinez & Scott Brosius; Games 4 & 5 tunnetaan yhä nimellä "Miracle In The Bronx."

Kun Schilling treidattiin joulun aikoihin Bostoniin niin ensimmäisenä hän ilmoitti, että hän haluaa olla se pelaaja, joka lopettaa The Cursen. Nyt Schillingilla on siihen mahdollisuus.

Keskiviikkona pelattava Game 2 on legenda jo nyt. Jon Lieber syöttää Yankeesille, mutta spotlightin häneltä vie kukas muukaan kuin itse Pedro Martinez. Mun puolestani saa tapahtua ihan mitä vain, mutta aion olla paikalla tuossa ottelussa, no matter what. Tuona iltana meteli Yankee Stadiumilla tulee olemaan kovempaa kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella. It's gonna be unbelievable.

Kolmannessa ottelussa kohtaavat sitten todennäköisesti Bronson Arroyo ja Kevin Brown kun pelit siirtyvät Fenwaylle. Tällä kertaa toivottavasti säästytään tappeluilta, mutta kun näistä kahdesta joukkueesta on kysymys niin mitä vain voi tapahtua.

Neljännessä ottelussa vastakkain asettuvat todennäköisesti Tim Wakefield ja mahdollisesti Orlando Hernandez.

Viides, kuudes ja ratkaiseva seitsemäs ottelu ovat enemmän kuin todennäköisiä.

Red Soxilla on ehkä parempi joukkue, mutta Yankeesilla on puolellaan historia ja tietenkin Yankee Stadiumin The Ghosts, jotka tulevat olemaan paikalla.

"They will show up eventually. They always do," sanoi Derek Jeter ja hän jos kuka tietää mistä puhuu.

"Where the cinematic moments never seem to end. Where the magic tricks seem to get more unbelievable every year. Where impossible becomes routine. Where things that can't happen still find a way to happen. Where games they can't win somehow turn into games they win.

So don't be surprised if you see Elvis sitting behind home plate on Tuesday night. It's Yankee Stadium in October and it's the Yankees versus the Red Sox."


Play ball.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Viestin lähetti JLand
Tämä ei oikein Yankeesin ja New Yorkin kohdalla pidä paikkaansa. Tietysti joukkueiden yhteisen historian vuoksi Red Soxin lyöminen on aina hienoa, mutta Yankees ei pelaa sillä mentaliteetilla, että he haluavat vain voittaa Red Soxin.

No joo. En mä sillä nyt mitenkään Yankeesien olemassaoloa perustella halunnutkaan. Olisihan se silti aikamoinen sääli, jos Soxien 'hieno' putki katkeaisi juuri Yankeesien kustannuksella.

Ei minua ainakaan kenellekään muulle häviäminen v-tuttaisi läheskään yhtä paljon.

Tällä hetkellä v-tuttaa enemmän kuitenkin se ettei täällä Helsinki merkkisessä p-räreiässä pääse seuraamaan tuon jalon urheilumuodon korkeinta sarjatasoa kuin maksu-internetti-tv:n välityksellä.

Kaikenmaailman Valiovoi-liigaa ja muuta ulkomaan tollojen pallonpotkintaa kuraisella nurmikolla kyllä näytetään ihan lupamaksajien rahoillakin, muttei juuri mitään kultivoituneempaa kuten nyt vaikkapa juuri Major League Baseballia.

Teikäläisen onkin onkin syytä pistää raporttia tiuhaan palstoille lähipäivinä, ettei tarvitse ihan minkä tahansa tiedon varassa roikkua.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Viestin lähetti Lapanen
No joo. En mä sillä nyt mitenkään Yankeesien olemassaoloa perustella halunnutkaan. Olisihan se silti aikamoinen sääli, jos Soxien 'hieno' putki katkeaisi juuri Yankeesien kustannuksella.

Ei minua ainakaan kenellekään muulle häviäminen v-tuttaisi läheskään yhtä paljon.

Jep, tottahan tämä on. Se vittuilu Bostonin puolelta ei varmasti loppuisi koskaan, jos BoSox onnistuu tämän sarjan viemään, mutta yritin vain sanoa sitä, että Yankeesin voittaessa henkiset vammat olisivat Beantownissa paljon suurempia.

Ja nyt Red Soxilla on yksi paikka lisää mihin iskeä, jos Panamanian Mythology ei pysty syöttämään huomenna tai keskiviikkona: http://www.nydailynews.com/front/story/240981p-206657c.html

Marianon menettäminen olisi nimittäin Yankeesille pahin mahdollinen isku -- hän on joukkuelleen tärkeämpi kuin kukaan muu pelaaja baseballissa. He's the Ultimate Post-Season Weapon in sports.

Gordon hoitaisi siinä tapauksessa closerin tehtäviä, mutta eihän se ole ollenkaan sama kuin Enter Sandmanin soidessa Yankee Stadiumilla. Cashman tosin sanoi, että Marianon pitäisi olla vapaana huomenna, mutta we'll see.

Lippuja huomiseen ja keskiviikon otteluun myydään kuulemma jo parhaimmillaan 400 taalan hintaan kadulla, keskiviikkona saa todennäköisesti maksaa tuplasti enemmän, jos haluaa nähdä Pedron.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös