Mutta olkaamme iloisia edes siitä, että Matti Liljaniemen kolumnissa nostetaan esille maalivahdeista nimenomaan Hannu Toivonen syksyn suurimpana floppina. Enpä todellakaan puolusta Pitkämäkeä, sen näkee mm. siitä mitä olen kirjoittanut HIFK:n peliesitykset -ketjuun, mutta muistan hyvin kuinka tässäkin ketjussa meuhkattiin siitä, että Toivonen olisi sentään ollut AHL-veskari ja meille otettiin Pitkämäki, byääh....Niitä veskareita, jotka ovat Pitkämäen takana torjuntatilastoissa, on todella vähän. Ja Toivonen on yksi heistä. Joten voisikohan "AHL-veskari" -nimikkeen statusarvoa hieman laskea? Oli miten oli, paha paikka on SM-liiga veskareille, jotka tulevat muualta. Käsittämätöntä. Tasohan ei päätä huimaa täällä. Vähän sama kuin SM-liigan keskitasoinen hyökkääjä menisi Tanskan liigaan hyvin treenanneena ja huononisi siellä välittömästi. Kyllä täältä mennään tuollaisiin ympäristöihin kovia pinnoja tekemään.
Fraasien äiti on kuitenkin "kausi on pitkä" ja sen verran olen tottunut luottamaan tilastomatematiikkaan, että en usko Toivosen enkä Pitkämäenkään jäävän killumaan nykyisille sijoilleen torjuntatilastoon. Molemmat tulevat vääjäämättä pelaamaan myös hyviä otteluita, mutta tapahtuuko se liian myöhään ja tuleeko hyviä matseja riittävästi enemmän kuin nyt nähtyä paskaa?
Lähtisin huomiseen Ässät-matsiin vielä kylmästi Pitkämäellä ihan NHL-tyyliin: Olet ykkösveskari, olet ollut aivan paska, menehän tienaamaan palkkasi, vielä voit korjata. Ässät-matsin lisäksi peluuttaisin Pitkämäkeä vielä ensi viikon tiistaina Kalpaa vastaan, menee Porissa miten menee. Ässät ja Kalpa ovat -anteeksi vain- liigan häntäpään jengejä ja niitä vastaan pitää nyt jumalauta kyetä reilusti yli 90% torjuntoihin. Jos mv torjuu 92-93%, on hän periaatteessa duuninsa tehnyt ja maalintekijöiden pitää huolehtia lopusta. Poikkeuksena tietenkin 1-0 ja 2-1 -tyyppiset matsit, joissa vastustajan mv on torjunut 100% tai 97%. Silloin häviää koko joukkue, maalivahti mukaanlukien. Jos Pitkämäki epäonnistuu Ässiä ja Kalpaa vastaan, en halua nähdä häntä enää HIFK-paidassa ollenkaan, siitä eteenpäin pitää jatkaa muulla mv-kuviolla ja jos on dyykattu 0 pinnaa näistäkin huonon mv:n takia, niin juuri nyt on se liki ainoa aika sarjasta, jolloin vielä ei ole kaikki menetetty ja mukaan kärkikamppailuihin voi vielä ehtiä - sikäli kun joukkue pystyy tekemään kuitenkin yhtä hyvin mestoja kuin nyt ja saa lisäksi ihan oikean mv:n.
Toisin sanoen nyt on Pitkämäen lopullisen iskukyvyn selvittämiseksi kahden ottelun paikka ja tämä kortti pitää katsoa mieluummin tarpeeksi aikaisin kuin liian myöhään. Näin peluuttaisin itse, haluaisin kaivaa kalliista satsauksesta tehoja irti ja antaa hänellekin tilaisuuden paikata alkukautta. Tähän ei liity mitään sympatiaa Pitkämäkeä kohtaan. Peluuttaisin häntä nimenomaan siksi, että mies on hinnakas hankinta, etukäteen ykköseksi asemoitu ja vielä ehtii maalivahdin hankintaan, jos Housu on oikeasti huono.