Lukko kaudella 2017–2018

  • 417 909
  • 1 739

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mahtaisiko Mesikämmenen KeuPa komennus johtua Tiistain pelin tyhmästä jäähystä kun kellossa pari minuuttia jäljellä?
No toivottavasti näitä nyt ei sentään ihan tällaisilla perusteilla päätetä. Pahaan paikkaan se jäähy toki tuli, mutta itse olin näkevinäni että ei siinä kovin merkittävää rikettä ollut, vastustaja vaan meni vääntötilanteessa katolleen.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pelamo Keupan kakkosen keskellä ja Mesikämmen Keupan kolmosparissa.

Mahtaisiko Mesikämmenen KeuPa komennus johtua Tiistain pelin tyhmästä jäähystä kun kellossa pari minuuttia jäljellä?
Pelamosta ei saanut oikein mitään kuvaa Tiistain pelin perusteella, mutta jo Mesikämmenen jäähy pelin lopussa on jonkun mielestä syy passittaa mies Keuruulle, niin voi perseen suti sentään. Voisi melkeinpä sanoa että Konsta oli Lukon paras pakki niissä peleissä kun pelasi. Mäkisen kanssa yleensä annetaan vastustajalle 1-2 maalia eteen, valitettavasti. Toinen murhe pakeista puolustuspelissä on Kapteeni Niskala ja kolmas Riikola. Jokaisella näistä on onneksi ihan oikea puolustaja vierellään, niin voi tuosta jotain tullakkin. VandeVelde tänään muuten keskellä laidoillaan Tukonen ja Liedes. Hillding 13. hyökkääjä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mahtaisiko Mesikämmenen KeuPa komennus johtua Tiistain pelin tyhmästä jäähystä kun kellossa pari minuuttia jäljellä?

Siinä oli Ilveksellä pitkä pyöritys päällä ja lopulta Mesikämmen joutui Sandellia rikkomaan. Ei minusta missään nimessä tyhmä jäähy, vaan Konsta pelasi omaa miestä loppuun asti taistellen.
 
Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Ihanko oikeasti pirteästi pelannut Mesikämmen painetaan takaisin KeuPaan ja otetaan sieltä Mäkinen takaisin ottamaan lisää kakkosia Ässiä vastaan?

No, ehkä Mäkinen ja Koivistoinen saivat tuosta nopeasta komennuksesta jotain tulta perseensä alle.
 
Todennäköisesti näin. Saihan Mäkinen tuossa KeuPan pelissä tilastoihin +1, joten tiä vaikka olis pelimies. Koivistoinen puolestaan on nyt varmaan melkoinen maalitykki kun Mestiksessä tuli heti 1+0
 
lebak

Jäsen
Taas on 10 ottelua pelattu. Lukko sai yhteensä 16 pistettä otteluista 11-20, kun otteluista 1-10 Lukko sai 21 pistettä. Ennusteen mukaisesta (laskee Peksin 7 edellisen kauden pistekeskiarvot 10-ottelun välein) 18 pisteestä jäätiin siis kahden pisteen päähän (Peksi 10ott.jpg). Kaavion mukaan loppukausi mentäisiin 1,57pts/ottelu -tahdilla ja päädyttäisiin 94 pisteeseen (Peksi 20ott.jpg).

Eli aikaisempina kausina trendinä on ollut hyvä suorittaminen otteluiden 11-20 välillä mikä ei nyt onnistunut. Toivottavasti seuraavien jaksojen trendit osoittautuu vääräksi sitten taas positiivisessa mielessä.
Lukon ottelut kuluvalla kaudella:
1-10: 21pts
11-20: 16pts
21-30: 10pts

Kuten käyristä voi nähdä myös tänä vuonna Peksin joukkueelle tuli notkahdus otteluiden 21-30 kohdalla, mutta tuo piristysruiske jäi saamatta otteluiden 11-20 kohdalla. Otteluiden 21-30 keskimääräisestä pistemäärästä jäätiin 4 pistettä. Pelatun puolikkaan kauden trendi on selvä ja toivottavasti se on käänteinen kevättä kohden.

20 ottelua sitten (kun oli pelattu 2,1pts/ott ensimmäiset 10 ottelua) ennuste näytti, että runkosarja painetaa 1,61pts/ott ja yhteensä 97 pisteellä läpi.
10 ottelua sitten ennuste näytti 1,57pts/ott ja yhteensä 94 pistettä kauden päätteeksi.
Nyt 1,55pts/ott ja yhteensä 90 pistettä. Tämä siis peilaa Peksin joukkueiden otteita 7 edelliseltä kaudelta.
 
Liitteet

  • Peksi 10ott.jpg
    Peksi 10ott.jpg
    76,9 KB · kertaa luettu: 309
  • Peksi 30ott.JPG
    Peksi 30ott.JPG
    78,5 KB · kertaa luettu: 486
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mesikämmenen vaihto Mäkiseen ei kyllä ole mitenkään selitettävissä. Mutta eiköhän tässä muutoksia vielä tule uudelleen. Toivottavasti Koivistoinen piristyy.

Jos tänään menee samallailla kuin viime kaudella usein peleissä niin Lukko tulee erittäin kovaa päälle, eikä saa mistään maalia. Sitten Ässät saa yhden maalin Lukon kovan painostuksen jälkeen ja selkäranka poikki. Toivottavasti näin ei käy kuitenkaan vaan oltaisiin jo opittu tästä paska vaiheesta jotain.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tyydyttiin alkukauden kasvojen pesuun. Virta on tyytynyt vuoden valmentaja palkintoon ja hyvään liksaan siinä määrin, että taukoillaan vaikka pelisysteemiä olisi voinut hioa.

Alkukauden nopeasta ja hyviä syöttöjä sisältävästä pelitavasta ei ole enää mitään jäljellä. Ollaan sama sakki kuin viime kaudella: hidas ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tekisi mieli julistaa jo nyt, että kausi on ohi, mutta katsotaan nyt vielä hetken aikaa.
 
senilix

Jäsen
Kolmannessa erässä Virta siirtyi kolmeen ketjuun. Koivisto-Ramstedt-Keränen, VandeVelde-Tiivola-Tukonen ja Liedes-Friberg.Suuronen.
Viltissä Hilldingin lisäksi Koivistoinen, Antonen ja Claireaux.

Noista ainakaan Antosesta ei ole liigaan. Enkä usko, että Pelamostakaan on. Pitäisikö kokeilla Saarelaista taì Niemelää? Tai Smedbergiä ja nuorempia, esim Petmaneja?
Ja Mesikämmen Mäkisen tilalle kunnes Sevänen tervehtyy.

Piti vielä lisätä, että VandeVelde näytti ihan pelimielheltä. Ei mikään Crosby, mutta...
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijalla 14. Pisteitä on tullut viimeisestä kymmenestä pelistä 8 eli 0,8 pistettä per peli. Oliko Lukolla edes viime kaudella näin huonoa kymmenen ottelun putkea?
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä tuohon Mesikämmenen pikavisiittiin ja paluuseen Keuruulle tulee, niin hänhän ei ole Lukon sopimuspelaaja. Meinaan että jos alunperinkin oli sovittu vaan nejän pelin mittaisesta komennuksesta?
 
Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Mitä tuohon Mesikämmenen pikavisiittiin ja paluuseen Keuruulle tulee, niin hänhän ei ole Lukon sopimuspelaaja. Meinaan että jos alunperinkin oli sovittu vaan nejän pelin mittaisesta komennuksesta?
Eikö Mesikämmen nimenomaan ollut yksi niitä nimiä, jotka täksi kaudeksi kiinnitettiin virallisina yhteistyöpelaajina? Vai muistanko oikeasti näin pahasti väärin?
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hmmm.... Vai sekoitinko minä Mesikämmenen ja Jesse Pelamon keskenään? Pelamo nyt ei ainakaan Lukon sopimuspelaaja ole.

Kotiin päin kun Raumalta ajelin niin Ramonan jälkipelejä kuuntelin, eikä oikein kommentaattori Honkaheimokaan tuntunut ymmärtävän miksi Mesikämmen oli komennettu takaisin KeuPaan.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jokohan nyt ollaan lähellä tilannetta jossa neuvotellaan kiivaasti Joakim Hildingin tulevaisuudesta Lukko pumpussa. Ykkösketjusta pykälä pykälältä alaspäin ja ollaan tilanteessa jossa ulkomaalainen vahvistus puree tuppea penkinpäässä mikä toki on poppariosastoa kovempi saavutus sekin. Tulihan poppariosastokin jo miehelle tutuksi.

Kaikki irti saadut rahat kiinni laadukkaaseen pakkiin niin pumppu alkaa olla palikoita myöten valmis. Joululahjaksi sitten sitä joukkuehenkeä ja taistelutahtoa.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijalla 14. Pisteitä on tullut viimeisestä kymmenestä pelistä 8 eli 0,8 pistettä per peli. Oliko Lukolla edes viime kaudella näin huonoa kymmenen ottelun putkea?

Varmasti ainakin yhtä huono. Omassa muistissa alussa oli jotain 0,6p tahtia.

Mesikämmen on Lukon ja KeuPan yhteinen pelaaja.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijalla 14. Pisteitä on tullut viimeisestä kymmenestä pelistä 8 eli 0,8 pistettä per peli. Oliko Lukolla edes viime kaudella näin huonoa kymmenen ottelun putkea?
Sulla taitaa olla huono muisti, jos et muista Vuoren jälkimmäistä ja lyhyttä aikakautta... Ja tulihan näitä Dufvankin aikana, ainakin ekalla kaudella.

Lähinnä tässä saa alkaa jännittämään, että kuinka kauan Lukko pystyy pelaamaan ilman tehtyä maalia. Nyt n. 150 minuuttia mennyt.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan toi otteluohjelma aika synkkää näin kannattajankin silmin. Olisi välillä ihan kiva viikollakin katsoa pelejä, mutta Lukolla niitä harvemmin on. Lukon pelejä saa odottaa viikon ja sitten pelataan pe ja la. Ensin pe voi olla ok matsi ja lauantaina aina sama virsi: "jalka ei riitä". Usein puolustan Rajalaa, mutta nykyinen otteluohjelman hyväksyminen/muokkaaminen noin viikonloppupitoiseksi on suoraan sanottuna paskaa. Enkä pelkästään tarkoita, että tappioiden takia. Kyllähän viikkopelien katsominen on menneinä vuosina kuulunut omaan ohjelmaan ainakin.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Kyllähän tuon takia on itsellä jäänyt pelejä katsomatta, harvemmin on koko viikonloppu niin tyhjä että kerkeisi kummatkin illat pelejä katsomaan. Enkä tarkoita mitään baarireissuja yms, vaan ihan sitä tekemistä kotona jota ei välttämättä viikolla ehdi tekemään. Itselle ainakin sopii paljon paremmin kolme peliä ti-to-la kuin kaksi peliä pe-la. Toki yleensä noista toinen on vain kotipeli, mutta tuo ero hämärtyy jonkin verran kun katsoo pääosin ruudusta pelit.
 
On näitä vastaavia ollut jo muillakin joukkueilla ja tulee varmaan vielä olemaankin, mutta varsinainen aivopieru on se että ensin Perjantaina 29.12.2017 Lukolla on kotipeli Ässiä vastaan ja heti seuraavana päivänä kotipeli Tapparaa vastaan. Joululomat pukkaa päälle, ihmiset joko etelän lämmössä, laskettelemassa ja lyödään kaksi kovaa ja normaalisti kohtalaisesti yleisöä keräävää vastustajaa tähän ajankohtaan ja vielä peräkkäisinä päivinä. Ei pysty kuin pyörittelemään päätä...

TI-TO-LA pelipäivinä saa täältä kannatuksen, tai sitten jopa MA-KE-PE/LA mieluummin kuin tämä nykyinen systeemi.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Kylläpäs pisti taas vituttamaan tuo Lukon kokoonpano HIFKiä vastaan. Hillding kakkosessa ja Liedes myös. Toinen kuuluisi Mestikseen ja toinen nelosketjuun.

Kolmosessa Mestis-tason Antonen ja pakistossa seiskapakki-Riikola kakkosparissa ja kolmosparissa Suomisarja-tähti Mäkinen.

Jokaisen noiden tilalla voisi olla joku muu KeuPa-pelaaja tai vaikka A- tai B-junnu. Ei ainakaan huonompaan suuntaan menisi.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Turkuun Lukko lähtee seuraavalla kokoonpanolla:

Keränen-Ramstedt-Koivisto
Hillding-VandeVelde-Liedes
Koivistoinen-Tiivola-Tukonen
Suuronen-Friberg-Claireaux
Antonen

Niskala-Motin
Marttinen-Riikola
Ahonen-Mäkinen

Kähkönen
Ylönen

Eli Tukonen palaa kokoonpanoon, Ilomäki ei ainakaan vielä tänään pelaa. Poissa edelleen myös Vahalahti, Väyrynen ja Sevänen. Eikös Seväsenkin pitäisi olla pian pelikunnossa? Vahalahti sitten joskus Tammi-Helmikuussa ja Väyrysen tilanteesta ei itsellä ole mitään tietoa, eikä hänellä kyllä mitään asiaa ole kokoonpanoonkaan, vaikka terveenä olisikin.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se oli 25.11. kun Sevänen jäi jyrän alle. Kolmen viikon sairaslomasta jossain vaiheessa puhuttiin niin että voihan hän olla jo nyt kunnossa. Mäkinen vaan pelasi pari peliä ennen taukoa niin hyvin että ei häntä nyt kannata sivuun pistää kun ei se tapahdu huononkaan pelin jälkeen.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mäkinen oli tänään, jos mahdollista, vieläkin huonompi kun normaalisti. Ei kyllä kapteeni Niskalakaan loistanut puolustustaidoillaan. Niin, jonkun pitäis tehdä ne maalitkin. Vandeveldelle, Koivistoiselle ja Keräselle ainakin "varmanmaalin" paikkoja, no ei kelpaa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Oli kyllä Mäkiseltä taas niin hävyttömän huono peli, että saa olla aika ihmeelliset perustelut, jos se viikonloppunakin kentälle pistetään. Jos ei sitä Mesikämmentä saada tai voida peluuttaa, niin pelataan viidellä pakilla sitten. Niskalakin vois silti vähän nyt edes koittaa terästäytyä, muuten pakit nyt oli suurinpiirtein sinne päin.

Aloitukset meni kanssa ihan perseelleen tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös