Los Angeles Kings 2010-11

  • 56 612
  • 150

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kun kukaan ”oikeista” Kings-faneista ei ole aloittanut uutta kausiketjua, niin meikäläisen kaltaisen gloryhuntterin täytyy tehdä se.

Päättynyt kausi 2009-10 Los Angeles Kingsielle onnistunut kausi. Toimitusjohtaja Lombardin vähimmäistavoitteena oli päästä pudotuspeleihin ja tavoite saavutettiin. Läntisen konferenssin kuudes sija, sadan pisteen ylitys ja ennen kaikkea nuorten pelaajien selvä eteenpäinmeno tyydyttivät varmasti organisaation johtoa. Hyvä runkosarja herätti toiveita jopa pudotuspelimenestyksestä, mutta Vancouver Canucks palautti unelmoijat maan pinnalle. Vaikka Kings sai sarjassa kaksi voittoa, niin tasoero oli varsin selkeä kanadalaisjoukkueen eduksi.

Ennen ensi kauden alkua Lombardin ja kumppaneiden on päätettävä miten joukkueeseen saadaan lisää nopeutta ja maalintekovoimaa - varsinkin tasakentällisin. Erikoistilannepelaaminen oli suhteellisen siedettävällä tasolla päättyneellä kaudella - alivoima liigan seitsemänneksi parasta ja ylivoima neljänneksitoista parasta.

Kesällä toimitusjohtaja Lombardilla on pari isoa kysymystä ratkaistavana.

1) Mitä tehdä Aleksander Frolovin kanssa, tarjotaanko jatkosopimus tosissaan vai päästetäänkö venäläinen vapaille markkinoille? Frolov on kuitenkin Murrayn ketjulotossa ratkaisupelaaja.

2) Mitä tehdä varaustilaisuudessa ja heinäkuun alussa vapaiden agenttien markkinoiden auetessa. Eli tarjotaanko markkinoiden kiinnostavimmille pelaajille Kovaltshukille, Marleaulle tai Hamhuisille houkuttelevaa, isoa ja pitkää sopimusta vai vedetäänkö matalalla profiililla ja sainataan "scuderi"?

Toinen tie tähtilaiturin, kakkossentterin tai top 4-pakin hankkimiseksi on treidi. Mutta tiedä sitten onko markkinoilla tarjolla yhtään Losia pitkällä tähtäimellä hyödyttävää pelaajaa. Ehkä Floridassa tai Philadelphiassa, ehkä ei missään.

Syksyllä harjoitusleirien alkaessa tulee sitten ratkaistavaksi se kolmas iso kysymys; Quick vai Bernier... .
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Laitan alle listauksen tämän hetkisestä pelaajatilanteesta (lähteenä Rich Hammondin blogi) ja lyhyesti omat kommentit:

Maalivahdit

NHL:ssä: Jonathan Quick $1.8 million, Erik Ersberg $750,000

Farmissa: Jonathan Bernier ($843,333), Jeff Zatkoff ($850,000)

Junnuissa: Martin Jones ($526,667), Jean-Francois Berube

Quick pelasi OK kauden. Ei pettänyt, mutta ei venynyt aivan huipputasolle. Olympialaiset rikkoivat hyvän vireen ja loppukausi olisi voinut mennä paremminkin. Ersbergillä on sopimus ensi kaudeksi, mutta tuskin aloittaa kautta Kings-organisaatiossa.

Bernier on tehnyt farmissa vakuuttavaa työtä. Palkittiin AHL:n runkosarjan parhaana maalivahtina ja valittiin tietenkin ykköstähdistöön. Pudotuspeleissä jatkanut hyviä otteitaan.

Zatkofilla hyvät tilastot, mutta jäänyt Bernierin varjoon. Ensi kaudella todennäköisesti Monarchsien ykkösmolari.

Jones oli Kanadan kaksikymppisten joukkueen kakkosveska ja pelannut vahvan joukkueen taustalla kelvollisen runkosarjan. Pudotuspeleissä Jones parantanut sarja sarjalta ja tällä hetkellä Calgary Hitmen on menossa kohti WHL:n mestaruutta. Joukkue johtaa finaalisarjaa otteluvoiton 2-0. Jonesin kanssa on siis sopimus tehtynä, joten hän pelaa ensi kaudella AHL:ssä tai ECHL:ssä.

Berube pelasi junnukauden päätyttyä AHL:ssä kolme ottelua ATO-sopimuksella, kun Zatkoff loukkaantui. Voitti kaksi, hävisi yhden, torjunta% 85,5. Syntynyt -91, joten jatkaa ensi kaudella junnuissa.

Puolustajat:

NHL:ssä: Drew Doughty $3.475 million, Davis Drewiske $616,666, Matt Greene $2.95 million, Peter Harrold $583,333, Jack Johnson $1.425 million, Rob Scuderi $3.4 million

Farmissa: Andrew Campbell ($580,000), Thomas Hickey ($1,316,666), Alec Martinez ($875,000), Patrick Mullen ($875,000), Jake Muzzin ($900,000), Colten Teubert ($945,833), Viatcheslav Voynov ($845,833), David Kolomatis

UFAt: Randy Jones, Sean O’Donnell, Drew Bagnall, Joe Piskula

Junnuissa: Nicolas Deslauriers

Doughty, Johnson, Scuderi, Greene on top-4. Loput paikat toivoisin täytettävän yhdellä UFA:lla ja organisaation sisältä. Ja tuon UFA:n toivoisin olevan joku muu kuin O’Donnell tai Jones. Yhtä kovaotteista pakkia Greenen kaveriksi pakistohan kaipaa ja kuudenneksi ja seitsemänneksi voisi kauden alussa kokeilla Voinovia ja Martinezia. Molemmat ovat pelanneet pari kautta AHL:ssä joten olisi aika kokeilla onnistuuko sopeutuminen NHL-vauhtiin.

Loukkaantuneena lähes koko kauden ollut Hickey, ammattilaisuraansa aloitteleva Teubert ja vapaana agenttina sainattu Muzzin saisivat aloittaa kautensa Manchesterissa. Muzzin pelasi yli-ikäisenä hienon kauden OHL:ssä, mutta tuskin hän vielä pariin vuoteen on valmis änäriin. Piskulalle tai Bagnalille toivottavasti jatkoa, mutta molemmille ei taida olla tilaa.

Sentterit:

NHL:ssä: Michal Handzus $4 million, Anze Kopitar $6.8 million, Jarret Stoll $3.6 million, Brad Richardson (RFA)

Farmissa: Justin Azevedo ($553,333), Andrei Loktionov ($845,833) Marc-Andre Cliche (RFA), Corey Elkins (RFA)

UFAt: Jeff Halpern , Gabe Gauthier (farmi)

Junnuissa: Brayden Schenn ($3.14 million), Garrett Roe (yliopistossa, ei sopimusta)

Kopitar osoitti olevansa ykkössentteri NHL:ssä, Handuzilla on NTC ja Richardson pelasi suurimman osan kaudesta vasemmassa laidassa. Stoll tiputettiin pudotuspeleissä välillä nelosketjuun, mutta on yhä joukkueen paras aloittaja ja paljon parempi luistelija ja laukoja kuin Handuz.

Mutta jos Schenn nostetaan junnuista NHL:ään, niin Stoll taitaa olla liipaisimella. Schenn on pelannut OK kauden, mutta loukkaantui jotenkin WHL:n playoffseissa. Hänen kautensa on vielä kesken, koska pelaa vielä Memorial Cupissa. Kehityksen kannalta Schennin pitäisi pelata ensi kaudella AHL:ää, mutta ikänsä vuoksi ei voi. Ehkä hän pelaa kauden alussa muutaman pelin ylhäällä ja lähetetään sitten vielä yhdeksi kaudeksi WHL:ään. Harjoitusleirit ja -ottelut kertovat pystyykö hän kesän aikana parantamaan luisteluaan NHL-tasolle.

Loktionovin tulevaisuus riippuu siitä, pystyykö hän hankkimaan lisää voimaa ja pysymään terveenä ammattilaistasolla. Tämä kausi meni pieleen olkapääleikkauksen vuoksi. Toivottavasti Clichelle ja Elkinsille saadaan sopimus aikaiseksi kesän aikana. Vaikkei ylhäällä paikkaa aukeaisikaan, niin he ovat tärkeitä pelaajia AHL-tasolla.

Laiturit:

NHL:ssä: Dustin Brown $3.175 million, Wayne Simmonds $821,667, Ryan Smyth $6.25 million, Justin Williams $3.5 million, Rich Clune (RFA), Scott Parse (RFA), Brad Richardson (RFA)

Farmissa: Bud Holloway ($650,000), Dwight King ($591,666), David Meckler ($561,666), Juraj Mikus ($562,500), Oscar Moller ($875,000), Kevin Westgarth ($525,000), John Zeiler ($558,333), Trevor Lewis (RFA), Michael Pelech (Ontario ECHL)

UFAt: Alexander Frolov, Raitis Ivanans, Fredrik Modin

Junnuissa: Brandon Kozun ($575,000), Ray Kaunisto (yliopistossa sainattu vapaa-agentti $900,000), Kyle Clifford ($900,000), Robert Czarnik (ei sopimusta), Nic Dowd (ei sopimusta), Jordan Nolan (ei sopimusta), Linden Vey (ei sopimusta), Geordie Wudrick (ei sopimusta)


Emojoukkueen kausi jo päättyi, mutta farmijoukkue Monarchs jatkaa omia pudotuspelejään. Ensimmäisellä kierroksella Manchester pudotti Lowellin (Buffalon farmi) puhtaasti 4-0. Toisella kierroksella Monarchseja vastassa on San Josen farmijoukkue Worchester. Sarja on tällä hetkellä tasan 2-2. Lowellia vastaan laituri Bud Holloway (-88) yllätti tehoiluillaan, sillä hän teki jokaisessa ottelussa Manchesterin voittomaalin. Worchesteriä vastaan hän teki toisessa ottelussa jatkoaikamaalin, joten Holloway on tehnyt kahdeksassa ottelussa viisi voittomaalia.

Prospekteista kauttaan jatkavat vielä WHL:n finaalissa pelaavat mv Martin Jones ja laituri Brandon Kozun sekä OHL:n finaalissa hyvin aloittanut Kyle Clifford. Viime kesän toisen kierroksen varaus Clifford teki finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa yhden maalin ja toisessa kaksi, mutta se paljoa auttanut. Cliffordin joukkue Barrie Colts hävisi molemmat pelit. Brayde Schennin joukkue Brandon putosi WHL:n välierissä Jonesin ja Kozunin Calgarylle 4-1. Schenin kausi siis vielä jatkuu, koska Wheat Kings on Memorial Cupin järjestäjäorganisaatio.

Laiturijunnuista Kozunille, Cliffordilla ja yliopistosainauksella Kaunistolla on jo ammattilaissopimus. Toivoisin, että myös Nolanin, Czarnikin ja Wudrickin kanssa tehtäisiin sopimus, mutta tuskin kaikki kolme saavat sopimusta. Czarnik pelasi OHL:n loikkaamisensa jälkeen hyvän runkosarjan, mutta hyytyi pudotuspeleissä. Wudrick pelasi keskinkertaisen runkosarjan, mutta teki pudotuspeleissä hyvin maaleja. Kun Wudrickin tilastoja katsoo, niin kaveri on uskomattoman ailahteleva. Silloin kun kulkee, niin tekee pari maalia pelissä ja on ottelun tähdistössä, mutta kun ei kulje, niin kiikaritehot ja pari miinusta.
 

spoone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Cam Neely #8, Brent Burns #8
Minulla oli aikeissa pistää uusi ketju tulille näin loman alkaessa, mutta ihan hyvä ettei tarvinut. Hyvät alustukset nimimerkiltä heikkik, vaikka väärää joukkuetta kannatatkin :)

Ehdottomasti positiivinen kausi siis alla. Playoffeihin päästiin pitkästä aikaa ja saatiin hyvää kokemusta kuuden pelin verran. Tuosta ei jatkoon ollut asiaa, vaikka canucksilla oli alkuun vaikeuksia saada peli kuntoon ja yllätyksen mahdollisuus oli ilmassa. Nuoret pelaajat kaikki kehittyivät eteenpäin - Doughty etunenässä hyvän rookiekauden jälkeen nousi heti puolustajien eliittiin ja Norris ehdokkuus kirsikkana kakun päällä. Johnsoniin olin myös tyytyväinen, puolustuspäässä on hyvä ja pelaa kovaa. Hyökkäyspään tehoihin Jackilla on potentiaalia, mutta saa nähdä tulevina vuosina millaiseksi puolustajaksi lopulta kehittyy. Mielestäni erinomainen tuomaan kiekkoa ylös, Doughtyn jälkeen joukkueen paras. Kopitarin viime kausi oli vähän heikko ja tälläkin kaudella tuli paha kuiva kausi erinomaisen alun jälkeen, mutta kaikin puolin loistava kausi. Mahdollisuudet oli tosin tehojen puolesta parempaankin ilman pitkää heikompaa jaksoa. Erittäin monipuolinen ja lämmittää kovasti miehen työmoraali ja puolustuspään pelaaminen. Villi veikkaus, että ensi kaudella Anze nakuttaa ensimmäisen sadan pisteen kautensa.

1) Mitä tehdä Aleksander Frolovin kanssa, tarjotaanko jatkosopimus tosissaan vai päästetäänkö venäläinen vapaille markkinoille? Frolov on kuitenkin Murrayn ketjulotossa ratkaisupelaaja

Itse pidän Frolovista ja haluaisin nähdä ensi kauden joukkueessa, mutta toisaalta voisi olla ihan hyvä ratkasu päästää muualle. Frolov tullee olemaan myös yksi halutuimmista laitureista ensi kesän UFA-markkinoilla joten ehkä liikaa joutuisi venäläisen palveluista maksamaan. Tähän myös vaikuttaa lähdetäänkö esimerkiksi Kovalchukista taistelemaan tosissaan.

2) Mitä tehdä varaustilaisuudessa ja heinäkuun alussa vapaiden agenttien markkinoiden auetessa. Eli tarjotaanko markkinoiden kiinnostavimmille pelaajille Kovaltshukille, Marleaulle tai Hamhuisille houkuttelevaa, isoa ja pitkää sopimusta vai vedetäänkö matalalla profiililla ja sainataan "scuderi"?

Kesän varaustilaisuudessa Kingsillä on ensimmäisellä kierroksella varaus numero 19. Hyökkääjää todennäköisesti lähdetään hakemaan, sillä puolustus ja maalivahtiosasto on paremmassa kunnossa. Mahdollisia mielenkiintoisia pelaajia voisi olla vapaana - Howden, Watson, Etem, Kuznetzov, Burmistrov, Granlund, Galiev, Rensfeldt, Larsson, Kuehnhackl.

Hyökkääjäosastolla taitaa olla parhaat pohjois-amerikkalaiset menneet joten eurooppalaisiin voisi kiinnittää katseita. Itseäni lämmittäisi tuosta listasta eniten Kuznetzov. Pieni taitava venäläinen, potentiaalia olisi rutkasti. Voisi tuoda tulevaisuudessa paljon maalinteko voimaa ja ennen kaikkea vaikuttaisi asenne olevan kunnossa. Käsittääkseni olisi tähtäimessä NHL eli ei pitäisi olla niin suurta vaaraa jäädä Venäjälle. Ennen Kuznetzovia haluaisin Kingsin varaavan kuitenkin Brett Connellyn. Connellyn loukkaantumisherkkyys on pieni kysymysmerkki, tosin tämän vuoksi saattaisi tippua listauksilla ja olla mahdollisuudet saada. Voi olla tosin, että silti olisi treidillä päästävä varaamaan hieman korkeammalta. Heatley on pelaaja johon Connellya on verrattu: iso, hyvin luisteleva, viimeistelytaito, erittäin fiksu pelaaja. Ei mikään rymistelijä, mutta vie taklaukset loppuun. En nyt ihan parhaiten ole perehtyny kesällä varattaviin, mutta nuo kaksi tuntuisi itselleni kuitenkin parhaimmilta vaihtoehdoilta mahdollisesti saatavilla olevista, saa nähdä. Luotto kuitenkin Lombardiin ja kumppaneihin löytyy ja viime vuosinahan draftaukset on olleet kaikin puolin hyviä.

Mielestäni Kovalchukin metsästykseen kannattaisi lähteä mukaan, sillä kyseessä kuitenkin sen luokan maalintekijä, joka voisi mielestäni tuoda lopullisen menestyksen organisaatioon ihan lähivuosina. Toki sitten Frolov voidaan unohtaa ja melkeimpä Stoll olisi myös treidattava. Tämä toisaalta toisi Brayden Schennille mahdollisuuden murtautua pelaavaan kokoonpanoon, mikä minulle kävisi oikein hyvin.

Toisaalta onko Kovalchuk houkuteltavissa Kingsin kaltaiseen joukkueeseen? Mielestäni mahdollisuudet ovat ihan hyvät, jos Ilya havittelee pidempää sopimusta ja joukkueeseen, jolla on tulevaisuudessa realistiset mahdollisuudet menestykseen. Kings on vielä hieman rakennusvaiheessa, mutta jo tällä kaudella nähtiin mihin joukkueesta tulevaisuudessa voi olla. Muita mahdollisia UFA-markkinoilla voisi olla nimet: Demitra, Stempniak, Higgins, Ponikarovsky, Svatos ja Fedotenko. Ensi kauden joukkueeseen Frolovin kuitenkin ottaisin ennen edellä mainittuja.

Maalivahdit

NHL:ssä: Jonathan Quick $1.8 million, Erik Ersberg $750,000

Farmissa: Jonathan Bernier ($843,333), Jeff Zatkoff ($850,000)

Junnuissa: Martin Jones ($526,667), Jean-Francois Berube

Tässä todellakin on vaikeiden päätöksien aika tulevaisuudessa. Itse laittaisin myös Ersbergin eteenpäin jossain treidin yhteydessä ja lähtisin kauteen pari valjakolla Quick-Bernier. Quick vakuutti tällä kaudella, mutta selvästi ylipeluutettiin. Bernier alkaa olemaan valmis näyttämään taitonsa kunnolla NHL-tasolla, joten ensi kaudella rohkeasti pelejä esimerkiksi 25-35 verran. Näin Quick ei joutuisi urakoimaan reilua 70 peliä kaudessa ja olisi parempi maalivahti hengittämässä niskaan. Katsotaan kummasta näistä on tulevaisuudessa todelliseksi ykkösmaalivahdiksi vai onko kummastakaan. Onneksi tuo Quickin sopimus on noin hyvä ja halpa.

Puolustajat:

NHL:ssä: Drew Doughty $3.475 million, Davis Drewiske $616,666, Matt Greene $2.95 million, Peter Harrold $583,333, Jack Johnson $1.425 million, Rob Scuderi $3.4 million

Farmissa: Andrew Campbell ($580,000), Thomas Hickey ($1,316,666), Alec Martinez ($875,000), Patrick Mullen ($875,000), Jake Muzzin ($900,000), Colten Teubert ($945,833), Viatcheslav Voynov ($845,833), David Kolomatis

UFAt: Randy Jones, Sean O’Donnell, Drew Bagnall, Joe Piskula

Junnuissa: Nicolas Deslauriers

Farmista olisi tosiaan tulossa muutamia hyviä puolustajia ja tosiaan ensi kaudeksi yhden paikan voisi täyttää tämän kauden Manchesterissa viettäneellä. Martinez taisi päästä eniten alkukauden loukkaantumisien takia pelaamaan ylhäällä ja olisi ehkä vahvimmin ehdolla vakiopuolustajaksi. Tosin Voinov, Hickey, Teubert ja muut voi olla tästä toista mieltä. Tuosta UFA-listasta pakkien osalta ei jatkoa kenellekkään kiitos. Varauksin Piskula ja Bagnall, mutta lähinnä farmiin.

Se miten hyökkäystä saadaan vahvistettua varmaan vaikuttaa myös minkä tasoista puolustajaa vapailta markkinoilta voisi lähteä hakemaan. Tietysti yksi ryhmästä Kubina, Johnsson, Hamhuis tai Martin voisi vahvistaa puolustusta ja ennen kaikkea helpottaisi Doughtyn roolia hyökkäävänä puolustajana. Toisaalta vähän kalliimpi puolustava puolustaja Willie Mitchell toisi varmuutta omaan päähän todella paljon. Veikkaan kuitenkin, että sieltä tulee peruspuolustaja tyyliin Lydman, Van Ryn, Seidenberg tai Pothier.

Sentterit:

NHL:ssä: Michal Handzus $4 million, Anze Kopitar $6.8 million, Jarret Stoll $3.6 million, Brad Richardson (RFA)

Farmissa: Justin Azevedo ($553,333), Andrei Loktionov ($845,833) Marc-Andre Cliche (RFA), Corey Elkins (RFA)

UFAt: Jeff Halpern , Gabe Gauthier (farmi)

Junnuissa: Brayden Schenn ($3.14 million), Garrett Roe (yliopistossa, ei sopimusta)

Sentteriosasto on hyvällä mallilla. Toivoisin melkein Schennille annettavan paikka kolmen ensimmäiseen ketjuun eli Stoll olisi treidattava. Stollilla tosin on vahvuuksia niinkuin heikkik toi esille, mutta kyllä Handzus on silti itselleni tärkeämpi pala joukkuetta. Richardsonille jatkoa, sinänsä ihan pätevä kun laidassa ja keskellä osaa hyvin pelata, myös luistin aina kulkee hyvin. En silti jäisi kaipaamaan vaikka lähtisi muualle. Halpern voisi jatkaa halvalla nelosketjussa, mutta alkaa miehelläkin ikä painamaan. Loktionov voisi tulevaisuudessa olla hyökkäävässä kentässä, mutta kehittykööt vielä rauhassa farmin puolella, kuten muutkin tuosta listalta. Cliche voisi olla ehkä lähimpänä paikkaa auringosta.


Laiturit:

NHL:ssä: Dustin Brown $3.175 million, Wayne Simmonds $821,667, Ryan Smyth $6.25 million, Justin Williams $3.5 million, Rich Clune (RFA), Scott Parse (RFA), Brad Richardson (RFA)

Farmissa: Bud Holloway ($650,000), Dwight King ($591,666), David Meckler ($561,666), Juraj Mikus ($562,500), Oscar Moller ($875,000), Kevin Westgarth ($525,000), John Zeiler ($558,333), Trevor Lewis (RFA), Michael Pelech (Ontario ECHL)

UFAt: Alexander Frolov, Raitis Ivanans, Fredrik Modin

Junnuissa: Brandon Kozun ($575,000), Ray Kaunisto (yliopistossa sainattu vapaa-agentti $900,000), Kyle Clifford ($900,000), Robert Czarnik (ei sopimusta), Nic Dowd (ei sopimusta), Jordan Nolan (ei sopimusta), Linden Vey (ei sopimusta), Geordie Wudrick (ei sopimusta)

Laituri osasto tarvisi eniten vahvistusta, varsinkin jos ja kun Frolov jatkaa uraansa muualla. Modin teki muutamat tärkeät maalit ja voisi jatkoa yrittää sorvata jos hinta on kohdillaan, mutta ikä painaa tälläkin kaverilla, joten korvattavissa. Ivanansille ei tarvitse minun puolestani tehdä jatkoa, vaikka hieman aina pitänytkin kaverista. Westgarth hoitanee Ivanansin hommat hyvin. RFA miehistä Parse ja Clune molemmille jatkot. Taistelee alempien ketjujen paikasta ja jos ei riitä niin farmissa päteviä kavereita ja ensimmäisiä paikkaamaan loukkaantumisia.

Hieman aikaista tässä on spekuloida ensi kauden joukkuetta enempää ennen vapaita markkinoita, kun ei oikein tiedä mihin suuntaan siellä pyritään lähtemään. Saatan kuitenkin pistää pientä tilannetta salary capin näkökulmasta sekä pientä omaa fantasy joukkuetta rakentaa mahdollisilla ufa-hankinnoilla.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kesän varaustilaisuudessa Kingsillä on ensimmäisellä kierroksella varaus numero 19. Hyökkääjää todennäköisesti lähdetään hakemaan, sillä puolustus ja maalivahtiosasto on paremmassa kunnossa.
...
Farmista olisi tosiaan tulossa muutamia hyviä puolustajia ja tosiaan ensi kaudeksi yhden paikan voisi täyttää tämän kauden Manchesterissa viettäneellä. Martinez taisi päästä eniten alkukauden loukkaantumisien takia pelaamaan ylhäällä ja olisi ehkä vahvimmin ehdolla vakiopuolustajaksi. Tosin Voinov, Hickey, Teubert ja muut voi olla tästä toista mieltä. ...
...
Hieman aikaista tässä on spekuloida ensi kauden joukkuetta enempää ennen vapaita markkinoita, kun ei oikein tiedä mihin suuntaan siellä pyritään lähtemään.

Alleviivasin tuon kohdan, kun sama asia on pyörinyt mielessä. Ensi kauden joukkuetta on vaikea arvioida, kun ei tiedä yhtään Lombardin aivoituksia. Uskaltaako hän nyt luottaa nuoriin, koska päättyneellä kaudellahan nuoret kehittyivät ja kantoivat joukkuetta. Minusta siellä on jo ihan riittävästi veteraaneja - Smyth, Williams, Handuz, Stoll, Scuderi, Brown, Greene - ettei sinne enempää kokemusta tarvita.

Jos minä saisin päättää, niin päävalmentaja Murray saisi kenkää. Minusta hän on opettanut tälle joukueelle sen, mitä hänellä on annettavana. Nuorempi ja nopeampaan ja hyökkäävämpään peliin myönteisemmin suhtautuva koutsi voisi saada Frolovista ja - minusta hyvän potentiaalin omaavasta - Scott Parsesta paljon Murrayta enemmän irti. Enkä tekisi sopimusta UFA-pelaajista kenenkään muun kuin Frolovin kanssa sopimuksen. Jones, O'Donnell, Modin, Halpern - tervemenoa ja nuorille lisää peliaikaa.

Draftissa toivon Losin varaavan oikeasti parhaan mahdollisen pelaajan eikä pelipaikan mukaan. Lombardin on parissa draftissa mennyt halpaan eli varannut "tarpeen" mukaan. Vuonna 2007 otettiin puolustaja Thomas Hickey ja 2008 "kova puolustaja" Colten Teubert.

Hickey ei ole kehittynyt kolmessa vuodessa paljon paskaakaan, vaan ollut melkein koko ajan jonkinlaisten vammojen vaivaamaa. Mutta jos Hickey onnistuu pysymään terveenä, niin kai hänestä voi tulla NHL-tason pelaaja. Mutta katsotaan parin vuoden päästä oliko Hickey täydellinen huti vai vain lievä harha. Ei sen vuoden ekalta kierrokselta muutenkaan ole vielä lupaavaa NHL-pakkia tulllut. Pari lupaavaa hyökkääjää kylläkin.

Sen sijaan Teubertista voi jo nyt sanoa, että pieleen meni ja pahasti. Fyysisen pakin varaaminen ensimmäisellä kierroksella on normaalia isompi riski ja Teubert on siitä elävä todiste. Kun kerran Lombardi halusi satsata puolustukseen, niin kyllä v-tuttaa että valinta kohdistui Teubertiin kun tarjolla olivat esim. Tyler Myers, Erik Karlsson, Luca Sbisa, Michael Del Zotto ja John Carlson. Kaikki pelanneet jo NHL:ssä, kun Teubertia ei tänä keväänä uskalleta laittaa edes AHL:ään vaan lähetettiin ECHL:ään.

Jos Lombardi tekee kesällä treidejä, niin toivottavasti sekä Hickey että Teubert saadaan dumpattua jonnekin muualle. Ja toivottavasti ensimmäiset varaukset kohdistetaan OHL:ään, koska Losin WHL-skoutit laukovat osumia hemmetin huonolla osoitteella.
 

spoone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Cam Neely #8, Brent Burns #8
Jos minä saisin päättää, niin päävalmentaja Murray saisi kenkää. Minusta hän on opettanut tälle joukueelle sen, mitä hänellä on annettavana. Nuorempi ja nopeampaan ja hyökkäävämpään peliin myönteisemmin suhtautuva koutsi voisi saada Frolovista ja - minusta hyvän potentiaalin omaavasta - Scott Parsesta paljon Murrayta enemmän irti. Enkä tekisi sopimusta UFA-pelaajista kenenkään muun kuin Frolovin kanssa sopimuksen. Jones, O'Donnell, Modin, Halpern - tervemenoa ja nuorille lisää peliaikaa.

Näin tuskin tulee käymään, mutta tuossa voisi kyllä olla ideaa. Olisikohan sopivia valmentajia vapaana ja kiinnostuneita tähän hommaan? Ei tule itselleni ainakaan oikein ketään mieleen. Ehkä Rick Tocchet? Ainakin jossain lähteessä muistikuvieni perusteella kehuttiin, ja tampa bay ihan kelpo kauden pelasi. En tiedä sitten kuinka hyökkäävää peliä pelasivat, mutta ainakin hyvin maaleja kärkipelaajat saivat väsättyä Stamkosin johdolla. Ehkä joku paremmin tietävä voisi valaista. Murrayn johdolla on toisaalta turvallista jatkaa eteenpäin.

Hickey ei ole kehittynyt kolmessa vuodessa paljon paskaakaan, vaan ollut melkein koko ajan jonkinlaisten vammojen vaivaamaa. Mutta jos Hickey onnistuu pysymään terveenä, niin kai hänestä voi tulla NHL-tason pelaaja. Mutta katsotaan parin vuoden päästä oliko Hickey täydellinen huti vai vain lievä harha. Ei sen vuoden ekalta kierrokselta muutenkaan ole vielä lupaavaa NHL-pakkia tulllut. Pari lupaavaa hyökkääjää kylläkin.

Itse katsoisin myös Thomasta kauden verran jos tosiaan terveenä pysyisi, vaikka alkaa näyttämään pahasti flopilta. Toisaalta markkina-arvo voisi olla vielä ihan kohtuu korkea, jos joku ottaa riskiä ja toivoo Hickeyn löytävän sen potentiaalin, minkä takia korkea varaus joskus oli. Jossain treidissä voisi siis olla mukana, esimerkiksi Stollin kanssa johonkin suuntaan.

Nuo heittämäsi esimerkit Teubertin jälkeen draftatuista kirpaisee aika pahasti täälläkin, mutta onhan se hyvä jälkikäteen näitä pohtia. Kyllähän tuo paha moka kuitenkin oli ja se on varmasti tiedossa. Aina ei voi onnistua :)

Sinänsä Froloville sopiva jatko sekä nuorille enemmän roolia voisi olla ihan hyvä ratkaisu. Ei lähtisi hakemaan mitään isoja nimiä vaan täyttäis tarvittavat paikat sopivan hintaisilla pelaajilla. Jos kuvitellaan, että RFA-pelaajat signattaisiin sopivilla hinnoilla eikä UFA-pelaajia oteta vielä huomioon, olisi tilanne seuraavanlainen:

Maalivahdit
Jonathan Quick 1 800 000 (2013)
Erik Ersberg 750 000 (2011)
Jonathan Bernier 843 000 (2011)

Puolustajat
Drew Doughty 3 475 000 (2011)
Rob Scuderi 3 400 000 (2013)
Matt Greene 2 950 000 (2014)
Jack Johnson 1 425 000 (2011)
Davis Drewiske 600 000 (2013)
Peter Harrold 583 000 (2011)

Hyökkääjät
Anze Kopitar 6 800 000 (2016)
Ryan Smyth 6 250 000 (2012)
Michael Handzus 4 000 000 (2011)
Jarret Stoll 3 600 000 (2012)
Justin Williams 3 500 000 (2011)
Dustin Brown 3 175 000 (2014)
Wayne Simmonds 822 000 (2011)
Brad Richardson (RFA) - 850k ?
Scott Parse (RFA) - 700k ?
Richard Clune (RFA) - 700k ?

Ersberg ja Bernier on aika samoissa palkoissa, mutta jos lähdettäisiin kuitenkin laskemaan total cap hittii parivaljakolla Quick-Bernier. Drewiske ja Harrold saattavat myös olla ulkona kuvioista jos esimerkiksi hankitaan yksi vapailta markkinoilta ja yksi paikka menee jollekkin nuorelle. Joka tapauksessa:

Cap Hit - 45.473 miljoonaa

Jos tuosta poistaa nuo RFA-pelaajat ja lähdetään rakentamaan hyökkäys kolmen sentterin ympärille sekä puolustuksen runko neljän puolustajan ympärille - jäisi cap hitiksi 42 miljoonaa. Jonkin sortin ketjuhahmotelmien kera tämä näyttäisi seuraavalta:

Smyth-Kopitar-Williams
??????-Stoll-Brown
??????-Handzus-Simmonds
??????-????????-?????

Mielestäni Stoll voitaisiin treidata ja hankkia joku luotettava melko halpa sentteri neloseen (tyyliin E.Belanger, W.Primeau?) ja antaa Brayden Schennille roolia. 4.kentän sentterin roolin voisi myös antaa esimerkiksi Clichelle. Parse ja Richardson voisivat myös täyttää alempien kenttien paikkoja sekä Westgarth ylimääräisenä hyökkääjänä tai vakituisesti, jos pysyy Ivanansia paremmin pelaamaan nelosen laiturin roolia. Oscar Mölleriä ei pidä unohtaa, mutta en tiedä riittääkö rahkeet varsinkaan sentterinä murtautumaan hyökkääviin ketjuihin. Taitaa aika raakile olla edelleen.. Joka tapauksessa Froloviin pitäisi riittää rahat ja muutamalla siirrolla olisi varaa jopa Kovalchukin tasoiseen laituriin.

Doughty-Scuderi
Johnson-???
Greene-???

Eiköhän tuohon hankita se yksi puolustaja ja toinen paikka täytetään organisaation sisältä. Tähän on Drewisken ja Harroldin lisäksi tukku nuoria tarjolla. Mitä tuohon UFA-hankintaan niin Willie Mitchell olisi minusta erinomainen, taitaa mieluusti vaan jatkaa canucks-paidassa. Kuitenkin tilaa olisi hankkia vähän kovempi palkkainen puolustaja.

Omassa päässäni rakentaisin joukkueen kuitenkin näin:

Kovalchuk-Kopitar-Williams
Smyth-Schenn-Brown
Parse-Handzus-Simmonds
Richardson-Cliche-Clune/Westgarth
(Möller,Lewis,Loktionov?)

Doughty-Scuderi
Johnson-Kubina/Mitchell
Greene-Voinov/Martinez/Drewiske

Quick
Bernier

Toki tuo Kovalchuk on aika kaukaa haettu, mutta aina sitä voi unelmoida. Realistisempi tietenkin olisi se Frolov Ilyan tilalla. Tuosta tulisi cap hitiksi about 53-55 miljoonaa jos oletetaan Kovalchukin palkaksi vaikka 8 miljoonaa sekä puolustajaan uhrattaisiin 4-5 miljoonaa. Kyllähän tuosta toki saisi vaikka mitä irti, mutta aika näyttää mihin mennään. Mielenkiintoinen kesä joka tapauksessa on edessä.
 

HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
Oscar Mölleriä ei pidä unohtaa, mutta en tiedä riittääkö rahkeet varsinkaan sentterinä murtautumaan hyökkääviin ketjuihin. Taitaa aika raakile olla edelleen.

Eikös Oscar Möller ole pelannut tasoonsa nähden Kingsissa ihan mukiinmenevästi ja pelasihan jannu myös Ruotsin nuorten MM-joukkueessakin. Mitä nyt tuossa statseja nopeasti katselin, niin suht hyvät tehot ja varmasti vielä kehitystäkin tapahtuu.

Tietysti 1-2 kenttiin kovin paljoa asiaa varmaan ole muuta kuin loukkaantumisten sattuessa, mutta juuri 3.-4- kenttiin.

Kovyn saaminen New Jerseystä voi olla kovan työn takana, Kovysta ollaan aikaa kovaa pitämässä kiinni. Kovy oli parhaimpia pelaajia tuossa Flyers-sarjassa ja varmasti seura haluaa panostaa häneen.

Mutta kuten NHL:ssä on moneen kertaan todettu, niin kaikki on mahdollista.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kovyn saaminen New Jerseystä voi olla kovan työn takana, Kovysta ollaan aikaa kovaa pitämässä kiinni. Kovy oli parhaimpia pelaajia tuossa Flyers-sarjassa ja varmasti seura haluaa panostaa häneen.
Kyllä Lou halunnee. Ei tuollaista snaipperia ole Jerseyssä päin nähty sitten... no, ikinä. Ilja itse ei myöskään ole tyrmännyt ajatusta jatkopaperista, vaan on vakuutellut tyytyväisyyttään Devilsin toimintaan. Neuvottelupöytään siis istutaan, ja ellei Ilja pyydä ihan järjettömiä, jääneepi hän Deviliksi.
 

spoone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Cam Neely #8, Brent Burns #8
Eikös Oscar Möller ole pelannut tasoonsa nähden Kingsissa ihan mukiinmenevästi ja pelasihan jannu myös Ruotsin nuorten MM-joukkueessakin. Mitä nyt tuossa statseja nopeasti katselin, niin suht hyvät tehot ja varmasti vielä kehitystäkin tapahtuu.

Tietysti 1-2 kenttiin kovin paljoa asiaa varmaan ole muuta kuin loukkaantumisten sattuessa, mutta juuri 3.-4- kenttiin.

Kyllähän Möller väläytteli osaamistaan jo kaudella 08-09 ja pääsi pelaamaan 40 ottelua ylhäällä tehden 15 pistettä. Tällä kaudella tuli 34 ottelun verran pelejä tehden 7 pistettä. Tällä kaudella oli rooli enemmän alemmissa ketjuissa, mitä tuolla ensimmäisellä kaudella. Kehityskäyrä on kuitenkin ollut käsittääkseni ylöspäin - hitaasti, mutta varmasti. Odottelin, että tällä kaudella olisi voinut lyödä itseään jopa läpi, mutta hyökkäys vahvistui sen verran(Smyth, Williams) ettei ollut kummoisia mahdollisuuksia murtautua vakiokokoonpanoon.

Mielestäni voisi vielä ensi kauden pelailla Manchesterin puolella ja loukkaantumisten sattuessa nostella ylös. Tietysti training camp voi nostaa miehen osakkeita myös, mutta sanoisin että kaudella 2011/12 Möller voisi näyttää mikä on miehiään.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Oikeastaan tämä kuuluisi kuluvan kauden ketjuun, mutta menköön tähän. Losin farmijoukkue Manchester Monarchs selvitti tiensä AHL:n pudotuspelien kolmannelle kierrokselle voittamalla Worcester Sharksit jatkoajalla 2-1. Näin sarja meni 4-2 Monarkeille.

Seuraavaksi vastaan tulee Itäisen konferenssin finaalissa AHL:n ehdoton mestarisuosikki Hershey Bears. Washingtonin farmijoukkue Hershey voitti selvästi runkosarjan ja teki 342 maalia, kun toiseksi eniten maaleja tehnyt Hamilton teki 271 maalia ja yleensä joukkueet tekivät alle 250 maalia. Eli käytännössä vastakkain on ylivoimaisesti tehokkain hyökkäys ja hienot playoffsit pelannut Manchesterin maalivahti Jonathan Bernier. Yksikin voitto Losin farmijoukkueelle olisi yllättävää.

Bernierin tilastot ennen Bears-sarjaa:

10 ottelua, 8 voittoa, 2 nollapeliä, torjunta% 95,2, päästettyjen maalien ka. 1,48.

Kingsin varauksista Brayden Schennin lisäksi Martin Jonesin ja Brandon Kozunin kausi jatkuu vielä Memorial Cupilla, kun Calgary Hitmen voitti WHL:n finaaleissa Tri-Cityn otteluvoiton 4-1. Kahdessa ensimmäisessä playoffsarjassa maalivahti Jones pelasi ailahtelevasti, mutta oli kahdella viimeisellä kierroksella vakuuttavasti. Hänet valittiin finaalisarjan MVP:ksi aivan kuten hänet valittiin myös välieräsarjan MVP:ksi. Kozun voitti pudotuspelien pistepörssin.

Losin maalivahtitilanne vaikuttaa tulevaisuutta ajatellen pelottavan hyvältä. Jonathan Quick -86 , Jeff Zatkoff -87, Jonathan Bernier -88, Martin Jones -90, J-F Berube -91. Quick on 24-vuotiaana joukon vanhin ja esim. Pekka Rinnettä nelisen vuotta nuorempi. Kesällä Lombardi varmaan varaakin ensimmäisellä kierroksella Jack Campbellin... .
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Päivitystä

Losin farmijoukkue Manchester Monarchs selvitti tiensä AHL:n pudotuspelien kolmannelle kierrokselle.
...
Seuraavaksi vastaan tulee Itäisen konferenssin finaalissa AHL:n ehdoton mestarisuosikki Hershey Bears.
... Yksikin voitto Losin farmijoukkueelle olisi yllättävää.

Monarchs pisti Hersheyn yllättävän tiukoille. Hävisi ensin kaksi vierasottelua - toisen jatkoajalla - ja voitti sitten kaksi kotiottelua, joista ensimmäisen jatkoajalla. Sen jälkeen toinen jatkoaikatappio Manchesterissa ja sitten Hershey pisti sarjan poikki kotonaan, jatkoajalla totta kai. Kuusi ottelua, neljä jatkoaikaa.

Monarchsin toimitusjohtaja Ron Hextall arvioi porukkaansa Hammondin blogissa pelipaikoittain; sentterit, laiturit, pakit, Bernier.

Senttereistä Hextall piti Loktionovin taidosta, mutta korosti tämän tarvitsevan lisää massaa/voimaa. Azevadon pitää kehittää kahden suunnan pelaamista, Elkinsin tasaisuutta ja fyysisyyttä. Clichen Hextall sanoi olevan johtajatyyppi ja hyvä puolustava pelaaja, muttei hyökkäyspäässä mitään annettavaa.

Laitureista Möllerin hyökkästehot olivat pienoinen pettymys ja hänen on hankittava lisää voimaa. Hollowayn tehot pudotuspeleissä olivat positiivinen yllätys, mutta hänen on suoraviivaistettava pelaamista. Hextall tuntuu todella pitävän vahvoista ja fyysisistä kavereista, koska D. King, K. Westgarth ja kesken pudotuspelien mukaan tullut Kyle Clifford saivat kehityksestään varsin positiiviset arviot.

Pakeista Muzzin sai positiivisimman arvion - iso, hyvä peliäly, kova laukaus - mutta Hextall muistutti, että hän pelasi vain muutaman pelin, joten arviointiaika oli aika lyhyt. Muista pakeista tuli rehellisen ja realistisen tuntuisia arvioita. Hickey pelasi hyvin toivuttuaan loukkaantumisestaan, mutta pitää kehittää luistelua ja voimaa. Martinez on lähellä NHL-tasoa, mutta tarvitsee hiukan lisää tasaisuutta otteisiinsa. Voinovin pitää saada lisää voimaa ja kehittää kielitaitoaan (!), mutta puolustuspeli kehittyi kauden aikana.

Andrew Cambell on selvästikin pidemmän aikavälin projekti - “Campbell, he’s got a real immature body. He’s just a no-nonsense defensive defenseman. He’s got to mature. He’s got to work on his body. ... I don’t think it’s going to happen overnight. "

Bernieriä Hextall tietenkin kehui vuolaasti, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys.

Jos lukee rivien välistä, niin maalivahti Jonathan Bernier ja puolustajista Alec Martinez ja Jake Muzzin olisivat lähinnä NHL-tasoa. Hyökkääjistä kaikilla tuntui olevan kehittämisen tarvetta.

edit.

Laitetaan vielä sopimusjutuista sen verran, että Scott Parsen kanssa tehtiin kahden vuoden jatkosopimus. Vuoden 2008 varauksista Geordie Wudrickille ei ilmeisesti tehty sopimustarjousta, joten hän on nyt UFA. Vuonna 2008 Losilla oli kolme kolmannen kierroksen vuoroa ja ne käytettiin Campbelliin (#74), Wudrickiin (#88) ja Robbie Czarnikiin (#63). Taisivat mennä hukkaan kaikki kolme varausta.

edit2.

Niin, ja jos Lombardin antamista haastatteluista pystyy jotakin päättelemään, Frolov ei pelaa Kings-paidassa ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Bernieriä Hextall tietenkin kehui vuolaasti, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys.

Seurasitko/Katselitko Heikki tuota sarjaa minkä verran? Itseäni kiinnostaisi teikäläisen näkemys siitä kumpi oli mielestäsi tuon sarjan parempi veska? Neuvirthiä on hehkutettu kovasti Hersheyn suunnassa siihen tyyliin, että veti pitemmän korren veskataistelussa Bernieriä vastaan. Sen puoleen olisikin mukava kuulla mitä mieltä vastapuoli oli veskarien pelistä ja tuosta näkemyksestä. Neuvirth on tässä parina keväänä ottanut päänahkoja aika koviltakin veskarilupauksilta (Schneider ja Rask viime vuonna, Bernier tänä vuonna), mutta toki Hersheyn joukkueen takana se on helpompaa varmastikin ollut kuin vastapuolen tiimillä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Seurasitko/Katselitko Heikki tuota sarjaa minkä verran? Itseäni kiinnostaisi teikäläisen näkemys siitä kumpi oli mielestäsi tuon sarjan parempi veska?...
Neuvirth on tässä parina keväänä ottanut päänahkoja aika koviltakin veskarilupauksilta (Schneider ja Rask viime vuonna, Bernier tänä vuonna), mutta toki Hersheyn joukkueen takana se on helpompaa varmastikin ollut kuin vastapuolen tiimillä.

Ainoastaan AHL.comin highlightseja. HockeyStreams ei lähetä AHL:ää ja virallisen sivuston kautta pelit maksaa minulle turhan paljon. HF:N otteluketjussa joku Monarchs-fani kyllä kehui Neuvirthiä, mutta en muista tarkkaan mitä hän sanoi.

Kun ajattelee Capsien parhaita puolustujalupauksia (Carlson, Alzner) Losin vastaaviin (Hickey, Voinov, Martinez, Muzzin, Teubert), niin ero on melkoinen. Toisilla on NHL-kokemusta, toisilla AHL-kokemusta - jos kunnolla sitäkään.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Kings teki vuoden sopimuksen ruotsalaispuolustaja Johan Franssonin kanssa. Lähteenä nyt ainakin Hammondin blogi, mutta eiköhän tämä muillakin sivustoilla ole jo vahvistettu. Itselleni ei ole tuttu pelaaja, mutta ilmeisesti hyökkäävä pakki kyseessä. Teoriassa Franssonilla on ihan hyvät saumat ottaa paikka ensi kauden Kings-joukkueesta, sillä Jones ja/tai O'Donnell tuskin Losissa jatkavat. Mutta lähtökohtaisesti Franssonista tuskin nyt mitään suurta apua ensi kaudeksi on turha odottaa. Toivottavasti kuitenkin pääsisi pelaamaan ylhäällä.

Heikkik hyvin jo pohjusti Kingsin ensi kauden näkymiä. Mitään hirveän suuria muutoksia joukkueessa tuskin tullaan kesän aikana tekemään. Muutama UFA varmaankin vaihtaa maisemaa. Frolov, Jones, Halpern, Ivanans, Modin nyt tulevat ensimmäisenä mieleen. O'Donnellin tilanteesta olisi kiva saada selkoa, onko jatkamassa vai lopettamassa? Kyllä hänelle vielä jonkun vuoden sopimuksen voisi rustata, hyvin pystyy OD vielä NHL-tasolla pelaamaan. Mutta ei kovin suuri menetys ole vaikka pappa lopettaisikin. Aukeaisi siinä ainakin mahdollisuus jollekin nuoremmalle pakille ottaa paikka pelaavasta NHL-miehistöstä.

Kun Kings ei tällä kertaa varaa ihan draftin alkupäässä, niin kesän suurin mielenkiinto kohdistunee heinäkuun ensimmäiseen päivään ja tuolloin käynnistyvään UFA-karuselliin. Kovalchuk ja Marleau ovat ne nimet, jotka tuntuvat kaikkien huulilla olevan. Molemmat ovat toki loistavia pelaajia ja avosylin ottaisin kumman tahansa Kingsiin. Mutta vähän epäileväinen täytyy olla. Kovalchuk lienee liian kallis kaveri Lombardin suunnitelmiin ja Marleau jatkanee Sharkseissa. Yhteen kovemman kaliiberin kaveriin Losilla pitäisi olla cap spacea, mutta itse en tosiaan mitään blockbuster-siirtoja odottele. Kovalchuk olisi kyllä helvetin kova hankinta niin pelillisesti kuin imagollisestikin. Mutta jos hänelle ei Atlantan 10 miljoonan vuosipalkka kelpaa, niin tuskinpa Lombardi tuosta enää enempää pystyy tarjoamaan. Eikä mielestäni kannatakaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kun Kings ei tällä kertaa varaa ihan draftin alkupäässä, niin kesän suurin mielenkiinto kohdistunee heinäkuun ensimmäiseen päivään ja tuolloin käynnistyvään UFA-karuselliin. Kovalchuk ja Marleau ovat ne nimet, jotka tuntuvat kaikkien huulilla olevan. Molemmat ovat toki loistavia pelaajia ja avosylin ottaisin kumman tahansa Kingsiin. Mutta vähän epäileväinen täytyy olla. Kovalchuk lienee liian kallis kaveri Lombardin suunnitelmiin ja Marleau jatkanee Sharkseissa. Yhteen kovemman kaliiberin kaveriin Losilla pitäisi olla cap spacea, mutta itse en tosiaan mitään blockbuster-siirtoja odottele. Kovalchuk olisi kyllä helvetin kova hankinta niin pelillisesti kuin imagollisestikin. Mutta jos hänelle ei Atlantan 10 miljoonan vuosipalkka kelpaa, niin tuskinpa Lombardi tuosta enää enempää pystyy tarjoamaan. Eikä mielestäni kannatakaan.
En ole ihan samaa mieltä Kovalchukista. Kovin on mielialapelaaja, jotenkin sellainen olo minulla. Tyypillinen venäläinen. Ja ei jälki Devilseissä nyt päätä huimaava ollut, taisiko muutaman hassun maalin saada tehtyä. Joten ei ehkä joukkuehengen kannalta paras juttu tuoda Kovalchukia Kingseihin. Johan Frolov tuittuilullaan on aiheuttanut siellä vahinkoa. Harmi hänenkin kohdallaan, taitava pelaaja, mutta kun tuo mentaliteetti on mitä on monella venäläisellä.

Kingsien tulevaisuus näyttäisi kuitenkin aika valoisalta. Viime kaudella jo play offeihin, toivottavasti tulevalla kaudella ainakin pleijareiden toiselle kierrokselle. Ja ehkä mestaruuskin olisi parin vuoden sisään mahdollisuuksien rajoissa, vähän Chicagon tapaanhan Kingsit ovat edenneet ja rakentaneet joukkuetta. Toivottavasti nyt maalivahtitilannekin on kunnossa Quickin ja Bernierin myötä.

Drafti olisi Kingsien isännöimä tänä vuonna ja olisi tehnyt mieli mennä paikan päälle ihmettelemään sitäkin tilaisuutta, mutta ajoitus on vähän pielessä. Drafti alkaa paikallista aikaa jo neljältä iltapäivällä, ja töistä pitäisi sitten lähteä jo kahden jälkeen että ehtisi kaikista ruuhkista paikalle. Ei se nyt ihan niin paljon kiinnosta että ottaisin lomapäivän. Harmi sinänsä, jos se olisi ollut iltatilaisuus, niin olisin yrittänyt mennä paikan päälle.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
En ole ihan samaa mieltä Kovalchukista. Kovin on mielialapelaaja, jotenkin sellainen olo minulla. Tyypillinen venäläinen. Ja ei jälki Devilseissä nyt päätä huimaava ollut, taisiko muutaman hassun maalin saada tehtyä. Joten ei ehkä joukkuehengen kannalta paras juttu tuoda Kovalchukia Kingseihin. Johan Frolov tuittuilullaan on aiheuttanut siellä vahinkoa. Harmi hänenkin kohdallaan, taitava pelaaja, mutta kun tuo mentaliteetti on mitä on monella venäläisellä.
Kutsuin Kovalchukia loistavaksi pelaajaksi, joka toisi Kingsiin buustia niin kentällä kuin markkinatoimistoissa. Heti perään kuitenkin totesin, että mihinkään huutokauppaan Lombardin ei pidä Ilya Sweepstakeseissa lähteä ja joku 10+ miljoonaa taalaa kautta kohti on ihan liikaa yhdestä pelaajasta. Mielestäni nämä toteamukset pitävät paikkansa ja seison sanojeni takana. Lombardi arvostaa Kovalchukia pelaajana, sen hän on jo moneen otteeseen todennut. Kings oli kiinnostunut Kovalchukista jo viime trade deadlinella ja ilmeisesti jonkinnäköisen tarjouksenkin Atlantalle esitti. Mutta hintapyyntö Thrashersien puolelta oli liian suuri ja kauppa jäi toteutumatta. On 100% varmaa, että Lombardi on nyt free agencyn alkaessakin kiinnostunut Kovalchukista. Mutta en usko, että hän on nytkään valmis hankkimaan Ilyaa periaatteella maksoi mitä maksoi. Varmaan tarjoaa jotain 7 miljoonan vuosipalkkaa ja se tuskin tulee riittämään. Toki sopparin kesto on toinen merkittävä asia.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Lueskelin äsken vähän tarkemmin näitä heikkik:n ja spoonen mietteitä noista ketjun avausviesteistä ja hyvää pohdintaa kyllä molemmilla. On tosiaan erittäin mielenkiintoista nähdä mitä Lombardi tekee heinäkuun 1.päivänä. Vaihtoehdot ovat Kovalchukin/Marleaun hankinta tai sitten jatketaan tasaisen harmaiden duunareiden haalimista. Itse kyllä melkein toivoisin, että DL:llä olisi pokkaa ottaa nyt vähän riskejä ja lähteä tosissaan mukaan noiden kirkkaimpien tähtien kosiskeluun. Jos Kovalchuk ja Marleau menevät sivusuun, on ensi kauden hyökkäys käytännössä sama kuin viime kaudellakin miinus Frolov. Eli aika vaikea nähdä miten ensi kauden hyökkäys tuosta mihinkään parantuisi. Jos taas Kovalchuk jollain munkilla saataisiin, olisi siinä se toinen tähtihyökkääjä Kopitarin rinnalle ja luulisi sen 5 on 5-scoringin paranevan jonkin verran. Marleau taas olisi loistava kakkossentteri ja PP-uhka, jonka myötä Stoll voitaisiin treidata pois.

Pakistoon en välttämättä toivoisi enää yhtään uutta miestä. Neljä varmaa nimeä siellä jo on. Drewiske/Martinez/Voinov/Hickey osastolta luulisi vähintään yhdelle löytyvän paikan ensi kauden NHL-jengistä. Tämän lisäksi on vielä tämä uusi svenssoni Fransson ja mahdollisesti uraansa jatkava O'Donnell. Randy Jones saa painua kauas Los Angelesista, mutta O'Donnellia en olisi yhtä valmis passittamaan matkoihinsa jos hänellä vaan intoa on vielä uraansa jatkaa.

Ja mitä tulee heittoon siitä, että Murraylle voisi antaa kenkää, niin ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus tuo. En kyllä mitenkään näe sellaista tulevaisuuden skenaariota missä Murray johdattaa Kingsin Stanley Cup-mestariksi. No voi olla, ettei tuota nyt tule muutenkaan tapahtumaan, muttei ainakaan Murrayn ollessa penkin takana. Murray on tehnyt siinä mielessä hyvää työtä, että hän on pystynyt korjaamaan joukkueen kurssin Crawfordin yltiöpäistä hyökkäämistä seuranneelta tuuliajolta. Mutta kovin vanhanaikaiselta ja konservatiiviselta Murrayn pelifilosofia muuten vaikuttaa. Ehkä siis kannattaisi seurata jatkossakin Chicagon mallia ja kenkiä "muutosvalmentaja" pois ennen viimeistä vaihetta ja hankkia tilalle "mestaruusvalmentaja". No tällä offseasonilla tätä muutosta ei varmastikaan tulla näkemään, joten vähän ennenaikaisia ovat nämä puheet. Mutta jossain vaiheessa tämän valmentajanvaihdoksen on uskoakseni tultava.

PS. Valmentajaspekulaatiohin liittyen, John Stevensista huhutaan uutta apukoutsia Losiin. Mark Hardyhan joutui eroamaan siviilisekoilujensa takia ja Komponin ja Ranfordin sopimukset ovat nekin katkolla, joten jotain muutoksia coaching staffiin väkisinkin tulee. Stevensiltä löytyy tämä Philadelphia connection taustalta, joten sikäli hyvinkin mahdollista on, että hän Murrayn taustajoukkoihin liittyisi. Varmaan olisi ihan hyvä lisä apukoutsiksi, mutta vähän kyllä pelottaa, että olisiko tässä sitten se mahdollinen Murrayn seuraaja, jonka perään tuossa ylempänä huutelin? Ei järin hyvää kuvaa ole itselleni Stevensistä jäänyt head coachina.
 

spoone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Cam Neely #8, Brent Burns #8
Draftin ensimmäinen päivä takana ja Kings treidasi itsensä neljä vuoroa korkeammalle, vuorosta 19 -> 15. Varaus kohdistui amerikkalaispuolustajaan nimeltä Derek Forbort. Spekuloin aikaisemmin, että hyökkääjää haettaisiin varmuudella, ja kun californian oma poika Emerson Etem oli vielä vapaana, niin joutui vähän pettymään tähän ratkaisuun.

Toisaalta vertaus viime kauden Calder Trophy -voittajaan Tyler Myersiin tietysti lämmittää. Forbort on kookas (192/88), mutta vielä vähän hintelä nhl-kaukaloihin. Luistelun pitäisi olla erinomaista, samoin hyökkäyspään pelinluku. Kovuutta ja ilkeyttä isolta pojalta vaadittaisiin lisää. Ei siis tietenkään mikään huono varaus ja voi olla ettei tulevaisuudessa harmita pennin vertaa.

Puolustuksen tulevaisuus kieltämättä vahvistui entisestään, mutta olisin toivonut sitä hyökkääjää. Vapaina olivat Etemin lisäksi mm. Tarasenko, Watson, Bennett sekä Kuznetzov. Alkuun mietin, että parhaan vapaana olevan pelaajan otti, mutta tosiaan Kings teki kaupan saadakseen juuri tämän puolustajan. Todennäköisesti olivat erittäin kiinnostuneita Forbortista, mutta luulivat menevän aikaisemmin. Hieman kismittää myös tuo Anaheimin loistava eka päivä - Cam Fowler(12.) ja Emerson Etem(29.)

Eiköhän hyökkäystä tulla vahvistamaan draftin toisena päivänä. Tuossa overall 15 vuoron hankinnassa menetettiin tosin toisen kierroksen vuoro 59. Onneksi Kingsillä on tuolta kierrokselta vielä varaus 49 sekä kolmannella kierroksella kaksi vuoroa. Toivoisin tuolla toisen kierroksen vuorolla otettavan, jos vielä vapaana, Pulkkisen tai Kabanovin. Saa nähdä..

Vaihtoehdot ovat Kovalchukin/Marleaun hankinta tai sitten jatketaan tasaisen harmaiden duunareiden haalimista. Itse kyllä melkein toivoisin, että DL:llä olisi pokkaa ottaa nyt vähän riskejä ja lähteä tosissaan mukaan noiden kirkkaimpien tähtien kosiskeluun. Jos Kovalchuk ja Marleau menevät sivusuun, on ensi kauden hyökkäys käytännössä sama kuin viime kaudellakin miinus Frolov.

Ajatus Marleaun saamisesta tuohon hyäkkäykseen alkoi lämmittämään mieltäni, mutta tekipä sitten jatkosopimuksen hailauman kanssa. Marleau kuitenkin pelasi paljon laiturina ja olisi voinut Kopitarin rinnalla olla erittäin vahva. Ykkösylivoimassa olisin myös nähnyt miehen oikein mielellään. Pohdinnoissa kävi myös mielessä skenaario, jossa Marleau olisi toisessa ketjussa nuoren Brayden Schennin laidalla :) valitettavasti nämä kuvitelmat joutui aika nopeasti hautaamaan tuon jatkosopimuksen myötä.

Kun Kings nyt päätti jälleen varata kovan puolustajalupauksen, voitaisiin pohtia tuota treidin mahdollisuutta vapaiden markkinoiden sijaan. Sillä eihän Kovalchukin jälkeen ole ketään mieluista hyökkääjää tuohon nippuun. Rohkeasti voisin lähteä laittaamaan pakettiin esimerikiksi - Quick, Hickey, varausvuoro/muuta sälää. Quick on osoittanut olevansa erinomainen maalivahti Nhl-tasolla ja varsinkin flyers voisi olla erittäin kiinnostunut. Sieltä voisi Jeff Carter olla saatavilla, mutta oikeastaan jättäsin tämän herran väliin. Joka tapauksessa rohkeasti vain Bernierin sisään ajo ja siihen pariksi kokenut ja varma kakkosveska vapailta markkinoilta (Biron?). Ersberg lihoiksi myös :-)

PS. Valmentajaspekulaatiohin liittyen, John Stevensista huhutaan uutta apukoutsia Losiin. Mark Hardyhan joutui eroamaan siviilisekoilujensa takia ja Komponin ja Ranfordin sopimukset ovat nekin katkolla, joten jotain muutoksia coaching staffiin väkisinkin tulee. Stevensiltä löytyy tämä Philadelphia connection taustalta, joten sikäli hyvinkin mahdollista on, että hän Murrayn taustajoukkoihin liittyisi. Varmaan olisi ihan hyvä lisä apukoutsiksi, mutta vähän kyllä pelottaa, että olisiko tässä sitten se mahdollinen Murrayn seuraaja, jonka perään tuossa ylempänä huutelin? Ei järin hyvää kuvaa ole itselleni Stevensistä jäänyt head coachina.

Murraylle sorvattiin sitten kahden vuoden jatko. Ihan hyvä turvallinen siirto, tämän jälkeen toivottavasti sitten sitä voittavaa valmentajaa kehiin. Ja samoilla linjoilla John Stevensin suhteen - ei kiitos. Valitettavasti tuon Murrayn jatkosopimuksen pituuden perusteella tuo Stevens voisi olla erittäin todennäköinen seuraaja. Luotto Kingsin johtoon löytyy ja hyvältä näyttää organisaation suunta edelleen..
 

Ralph

Jäsen
Myykääs Frolovin oikeudet Coloradolle, kiitos.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Eiköhän hyökkäystä tulla vahvistamaan draftin toisena päivänä.
...
Luotto Kingsin johtoon löytyy ja hyvältä näyttää organisaation suunta edelleen..

Näin tehtiin. Neljä varausta lisää, kolme hyökkäjää, kaikissa hyvä potentiaali. Organisaatiossa on tulossa hyökkäykseen duunareita, mutta nyt joukkoon saatiin kolme taitopelaajaakin.

edit. Lisätään vielä, että minä olen Losin varauksiin todella tyytyväinen. Tällä kertaa Best Player Available ja Draft for Need kohtasivat ideaalisesti.


2/47 Tyler Toffoli, C/RW
- kehnohko luistelija, mutta hyvä laukoja ja pisteiden- ja maalintekijä, ensi kaudella jatkaa OHL:ssä

3/70 Jordan Weal, C
- WHL:n pistepörssin kärkimiehiä (kolmas, 102 pistettä, 72 peliä), pieni (173 cm, 72 kg) ja nopea, ensi kaudella jatkaa WHL:ssä
- alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Valkovenäjällä Kanadan paras pistemies

5/148 Kevin Gravel, D
- iso (6-4 185) jenkkipakki, yliopistoon kehittymään pariksi-kolmeksi vuodeksi, ISS:n mielestä yliarvostettu pelaaja, mutta viides kierros on viides kierros

6/158 Maxim Kitsyn, LW
- Losin tämän draftin jokerikortti. Pidettiin nuorempana suurlupauksena, mutta ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. Koska edistystä KHL:ssä ei ole tapahtunut, niin toivottavasti siirtyy Pohjois-Amerikkaan ensi kaudeksi, joko junnuihin tai AHL:ään. Tuntee Voinovin ja Loktionovin, joten Manchester voisi olla sopiva aloituspaikka ensi kaudella. Losin sivuilla oli klippi Kitsynin haastattelusta, minkä perusteella osaa ainakin vähän englantia. Paino sanalla vähän.

edit3.

Rich Hammond tekee taas hienoa työtä haastattelemalla Kitsynin agenttia. Max Kitsynilla on sopimus Venäjällä vielä kolmeksi kaudeksi eteenpäin, mutta on mahdollista että hän siirtyy nuorten MM-kisojen jälkeen pelaamaan CHL:ään. Parin päivän päästä on CHL:n Import Draft, joten silloin näkee onko tällainen järjestely saatu aikaiseksi jonkin junnuseuran kanssa. Kings ja junnuseura joutuvat varmasti maksamaan Metallurg Novokuznetskille jotakin, mutta toivottavasti ei mitään hirveitä summia.

Lombardi ja muu johtoporras sai kahden vuoden jatkosopimuksen. Sinä aikana pitää tulla tulosta (= ainakin Läntisen konferenssin finaalipaikka) tai äijät lentää ulos.

Viikon päästä savu on laskenut UFA-markkinoiden yltä. Kovaltshukin hankinta muuttaisi kertaiskulla joukkueen ilmeen, mutta sisältää isoja riskejä.

ESPN:än John Buccigross kirjoittaa minusta hyvin Kovaltshukista vanhan juttunsa (kirjoitettu ennen Devils-kauppaa) alussa.

http://espn.go.com/nhl/notebook/_/p...lya-kovalchuk-trade-talk-29-proposals-atlanta

Minusta suurimmat riskit Kovyn kaltaisen supertähden hankkinnassa on vaikutukset joukkueen sisäiseen tasapainoon ja ja palkkarakenteeseen. Kings on kuitenkin pitemmällä tähtäimellä Doughtyn joukkue, ei Kopitarin tai Kovaltshukin. Pelillisesti Kovatshuk kyllä sopisi joukkueelle hemmetin hyvin, mutta en tiedä sitten mahtuisiko hänen egonsa joukkueen pukukoppiin.

edit2.

Tarkennus - minä siis olen Kovaltshukin hankkimisen kannattaja, jos sopimus on alle kahdeksan vuotta ja vuotuinen cap hit alle 8 miljoonaa. Muuten Kovy saa mennä KHL:ään tai minne sitten haluaakin.
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Murraylle sorvattiin sitten kahden vuoden jatko. Ihan hyvä turvallinen siirto, tämän jälkeen toivottavasti sitten sitä voittavaa valmentajaa kehiin. Ja samoilla linjoilla John Stevensin suhteen - ei kiitos. Valitettavasti tuon Murrayn jatkosopimuksen pituuden perusteella tuo Stevens voisi olla erittäin todennäköinen seuraaja. Luotto Kingsin johtoon löytyy ja hyvältä näyttää organisaation suunta edelleen..
Murray ja Lombardi saivat tosiaan kahden vuoden jatkosopparit ja John Stevens tuli apukoutsiksi. Eli nyt on tämä kolmikko sidottu Kingsiin seuraavan kolmen vuoden ajaksi. DL:n jatko on ehdottoman hyvä uutinen, herra on tehnyt oikein hyvää työtä Los Angelesin GM:na ja toivottavasti hän pysyy hommissa ainakin niin pitkään, että ehtii näkemään oman työnsä tulokset (eli Kings nousee cup contenderiksi). Murrayn jatkosopimus on tosiaan aika turvallinen siirto, jatkuvuus on taattu ja joukkuetta voidaan rauhassa rakentaa Murrayn pelityyliin sopivaksi ensi vuottakin pidemmälle. Eikä tuo sopimus loppupeleissä ihan älyttömästi Lombardia ja muuta johtoporrasta sido, sillä aika helpostihan noita valmentajia voidaan uloskenkiä nyky-NHL:ssä. Stevensin kolmen vuoden sopimus viittaa erittäin vahvasti siihen, että hänestä kaavaillaan Murrayn seuraajaa sitten jonain päivänä. Tämä ei ole ollenkaan hyvä asia, mutta eipä tuota nyt vielä jaksa murehtia, sillä ainakin ensi vuosi mennään vielä Terryn alaisuudessa.

Draft oli ja meni ja aika mielenkiintoisia pelaajia sieltä tarttui haaviin. Paikalliset fanit olisivat tietenkin halunneet Emerson Etemin ensimmäisellä kierroksella ja varmaan aika moni jo ehti innostua kun DL treidasi neljä vuoroa ylemmäs, mutta päätyivät sitten ottamaan Forbortin. Ei ole tuttu pelaaja minulle, mutta kaikkien raporttien valossa vaikuttaa oikein hyvältä valinnalta. Ei automaattisesti tarkoita, että Teubertin kohdalla oltaisiin jo luovutettu, mutta kyllähän Forbortin valinta tekee Teubertista suositun trade baitin ainakin keskustelupalstojen spekulaatioissa. Muista valinnoista Toffoli ja Weal ovat molemmat takoneet kovia pistelukemia junnusarjoissa. Weal muistuttaa aika paljon Azevedoa ja Kozunia, eli pisteitä syntyy, mutta kokoa on valitettavan vähän ja sitä myötä NHL-tulevaisuus melko kyseenalainen. Kitsyn on sitten se jokerikortti kuten heikkik jo kuvailkin. Mielestäni hyvä valinta 6.kierroksella, sillä mitään bustia hänestä ei voi edes tulla, mutta potentiaalia nousta NHL-pelaajaksi on varmasti enemmän kuin kellään muulla 6.kierroksen varauksella.

Marleaun tehtyä jatkosopimuksen San Joseen, näyttää free agent pool hyökkääjien osalta melko vaisulta. Melkeinhän tuo tilanne on, että Kovalchuk tai ei mitään. Näin ainakin itse tuon näkisin. Ei siellä ole ketään muuta, joka toisi välitöntä apua ykkösketjuun. Joku Ray Whitney voi ehkä olla jossain määrin potentiaalinen hankinta kun DL häntä oli jo trade deadlinella hommaamassa, mutta sälli viihtyy ilmeisen hyvin Carolinassa eikä hän muutenkaan olisi mikään pitkän aikavälin ratkaisu joten ei kiitos. Lombardihan oli ilmeisesti draftin yhteydessä yrittänyt sorvata jonkinnäköistä diiliä New Jerseyn kanssa, jotta olisi saanut Kovalchukin neuvotteluoikeudet pariksi päiväksi, mutta tuo kauppa ei koskaan toteutunut, sillä Devils unelmoi vielä Ilyan jatkosta NJ:ssä. Aika hektiset hetket ovat edessä kaikilla Kings-faneilla nyt tällä viikolla. Kovalchuk olisi todellinen megaboost koko Kalifornian jääkiekolle. Mutta itse suhtaudun tähän vähän pessimistisesti. Vähän yllättynyt olisin jos Ilya Lombardin tarjoukseen tarttuisi. Toki tätä pitää toivoa, mutta rahoja en sen puolesta lähtisi likoon lyömään.
 

Ralph

Jäsen
Tomas Kaberle ja Mikhail Grabovski -> Los Angeles
Jarret Stoll, 1st round pick(LAK2011), 2nd round pick(LAK2011) ja 3rd roud pick(LAK2012)/Prospec -> Toronto
 

Ralph

Jäsen
Eli siis täysin huhu/spekulaatio-asteella, et sitten viitsinyt sitä mainita viestissäsi? Bleacherreport nyt muutenkin on ihan Eklund-tasoa, joten tuskinpa tulee tapahtumaan.

Pyydän anteeksi tätä että unohdin lisätä Toronto-sanan perään kysymysmerkin jonka laitoin esim. Toronton foorumiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös