Liverpool FC 2013–2014

  • 144 804
  • 708

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Uusi kausi edessä ja uudet kujeet. 28. toukokuuta julkaistiin Kolo Touren sopimus Liverpooliin, kun pelaajan sopimus päättyi ManCityn kanssa ja Danny Wilsonin lähtö Heartsiin. Andy Carrollin siirtyminen West Hamiin n. £15m siirtosummalla lienee myös varma asia, tosin ei ihan ns. kirkossa kuulutettu asia vieläkään. Lisää muutoksia on varmaan tulossa, lähes kaikille pelipaikoille. Touren sopimuksella paikattiin varmaan Carragherin uran päättyminen QPR-peliin Anfieldillä 19.5.2013.

En nyt listaa tähän viestiin vielä koko joukkuetta ja mahdollisia odotettavsissa olevia muutoksia, mutta siirretään jo katse ensi kauteen, jolloin Liverpool pelaa vain Brittien saarten pelejä, kun sijoittui Valioliigassa kaudella 12-13 sijalle 7 ja Euroopan pelit jäivät haaveiksi, kun ei tullut Cup-menestystä, kuten edellisellä kaudella. Ehkä onkin hyvä, että nyt on fokus siinä, että pisteitä kerätään n. 70-75 kauden 13-14 Valioliigan peleistä ja ainakin taistellaan koko kausi kauden 14-15 CL-paikasta. Tavoite tulee olemaan hankala saavuttaa, koska rahaa tuskin käytetään kesän 2013 siirtomarkkinoilla kovin paljon joukkueen vahvistamiseen ja Rodgersin Liverpool jatkaa nyt valitulla linjalla, jossa tehdään muutamia, toivottavasti onnistuneita, täsmähankintoja joukkueeseen ja pelin kehittymisen kautta tulee menestystä, eikä ostamalla valmiita huippupelaajia isolla rahalla. Kilpailu kiristyy koko ajan, kun Valioliiga on nykyään ison rahan isoa bisnestä, joten menestyminen työnteon kautta, on vaikea toteuttaa, kun moni muu joukkue oikeaisee isolla rahalla mutkia pois menestyksen tieltä. Tämä ei ole valitusvirsi, vaan faktaa, jonka kanssa on elettävä myös kauden 13-14 Liverpoolin joukkueen.

Jatkakaa muut tästä avausviestistä eteenpäin. Tänään edustaa ainakin Sturridge Englantia Wembleyllä ja Gerrard ja Allen, ehkä moni muukin pelaaja parantelee alkukesän ajan vaivojaan, mutta tästä taas lähdetään kohti uutta Liverpool-kautta 2013-14.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tämän hetken joukkue:
Mv: Reina, Jones, Gulacsi
Puolustus: Johnson, Jose Enrique, Agger, Toure, Coates, Kelly, Skrtel, Flanagan ja Wisdom
Keskikenttä:
Gerrard, Coutinho, Henderson, Downing, Lucas, Allen, Sterling, Shelvey, Suso ja Ibe
Hyökkäys:
Suarez, Sturridge, Borini, Assaidi ja Aspas (?)

Periaatteessa jo nyt on n. 25-27 pelaajan rinki kasassa, johon tulee tietysti muutama muutos ennen kauden 13-14 alkua. Reina ja Skrtel saattavat lähteä ja vaarana koko ajan on tietysti myös Suarezin lähteminen. Suarezia ei varsinaisesti tietysti kukaan pysty korvaamaan, mutta sen asian kanssa on nyt elettävä, että Suarez itse päättää aika paljon siitä missä pelaa kaudella 13-14, eikä Liverpoolin joukkue. Itse harkitsisin Downingin, Borinin, Assaidin ja Coatesin korvaamista uusilla pelaajilla, kun en näe heitä kovin vahvoina lenkkeinä tulevasssa menestyvässä Liverpoolissa. Ei tietysti myyntejä, jos ei saada Rodgersin Liverpooliin sopivampia korvaajia lähtijöiden tilalle hankittua.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suarez tunnustaa, että Real Madrid kiinnostaa. "Jos sieltä tulisi tarjous, niin siitä olisi vaikea kieltäytyä", väitetään Suarezin sanoneen Uruguayn radion haastattelussa.

Kai tähän voi lisätä tämän Maikkarin setin, joka on samaa uutista.

Valioliiga-tähden mitta täynnä – "En ole valmis kärsimään"

Tarkoittanee pitkälti sitä, että jos Real sen 40M€:n tarjouksen tekee, niin Poolin kannattaa siihen tarttua ja Suarez matkaa Espanjaan. Toivottavasti espanjalainen lehdistö kohtelee Suarezia ja hänen perhettään paremmin kuin saarten vastaava.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Minun puolestani Suarez saa lähteä, jos joku Englannin ulkopuolelta pulittaa tuon 40M€ (vai onko se 40M£), sillä alan kyllästyä tuohon venkoiluun lehdistössä. Välillä kaikki on hyvin ja välillä täysin päin persettä.
Asiasta toiseen: uusi kotipaita tuli tänään ja näyttää paljon paremmalta kuin viimevuotinen, lisäksi ilmainen kaupantekijäis-paita on ihan tyylikäs. Suosittelen hankkimaan!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tarkempaa Anal-yysia voisi ehkä joskus myöhemmin yrittää vääntää Liverpoolin seuraavasta kaudesta, mutta jotenkin on jo tässä vaiheessa hyvä tutina siitä. Katsellaan kuitenkin vielä siirtoikkunaa rauhassa, sekä kesän Confederations Cupit sun muut.

Kysymysmerkkejä leijuu pelaajiston suhteen tottakai paljon. Ei vuotta etteikö Reinaa huhuttaisi jonnekin, ja mitä tehdään kaksikolle Carroll ja Downing. Ensimmäinen lähtenee 90% varmuudella, ja luulisin että toinenkin, vaikka jossain olosuhteissa voisi olla hyvä mies pitämään leveyttä kokoonpanossa. On vaan lähtökohdiltaan liian kallis penkkimieheksi tähän seuraan. Suarezia ainakin mediassa kovasti savustetaan ulos, ja saattaa mies liikkuakin. Jos lähtee, niin toivottavasti se £35-40milliä saadaan kassaan Luisista. Noiden muutaman myynnin jälkeen voisi Rodgersin siirtokassa näyttää yllättävänkin hyvältä muutamaa laatupelaajaa ajatellen.

Tuon Aspas-huhun toivoisi olevan totta. Kokeilemisen arvoinen kortti ehdottomasti.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti espanjalainen lehdistö kohtelee Suarezia ja hänen perhettään paremmin kuin saarten vastaava.
Voi tietenkin jotain vaikutuksia olla silläkin, että mies potkii, talloo, filmaa, puree ja herjaa rasistisesti vastustajia. Ei tuollaisia vaan jätetä huomioimatta mediassa.

Perhe on saanut olla rauhassa, vaikka varmaan epäsuorasti on joutunut tuosta kärsimäänkin.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Voi tietenkin jotain vaikutuksia olla silläkin, että mies potkii, talloo, filmaa, puree ja herjaa rasistisesti vastustajia. Ei tuollaisia vaan jätetä huomioimatta mediassa.

Perhe on saanut olla rauhassa, vaikka varmaan epäsuorasti on joutunut tuosta kärsimäänkin.
Varmasti näin onkin. Silmätikuksi mies on joutunut sen takia, että noita koiruuksia on uran aikana kertynyt jo kohtuullisen paljon. Toisaalta taas siihen päälle on kyllä saanut tarpeettomasti paskaa niskaansa noista filmailuista ja käsipalloiluistaan. Brittipelaajat(kuten kaikki muutkin) osaavat kyllä nuo likaiset temput myöskin, mutta luonnollisesti niistä ollaan vähän hiljempaa saarten lehdissä.

Mikäli Suarez lähtisi, ja perustelee siirtoaan noilla lehdistökommenteilla ("Liverpool hyvä, lehdistö paha") yms, niin ainakin itse pidän sitä lopulta kyllä heikkona perusteluna. Monta kertaa on saanut lukea kommentit kuinka on vihdoin päässyt lapsuuden unelmiensa seuraan pelaamaan, joten enemmänhän sen pitäisi painaa, jos lehdistöön vertaa. Vaikka mies lehdistön temppuihin vetoaakin, niin lähdön koittaessa varmasti taustalla on yksinkertaisesti ne yleisimmät syyt, eli tilipussin tuplaantuminen ja mahdollisuus pelata suurimmista pokaaleista.

Real Madridin näkökulmasta onkin sitten mielenkiintoista seurata yrittääkö seura noukkia sekä Luisin että Balen pois kuljeksimasta, vaiko molemmat. Itse toistaiseksi että Balen haluaisivat saarilta ennemmin.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Melkonen lässyttäjä tämä Suarez, häntä ei muka kunnioiteta. Muistakaamme että kyseessä on henkilö joka puree muita ihmisiä, hänellä itsellään on sen verran kunnioitus muita kohtaan että pitää heitä kohteina joita voi purra. Hoh hoijaa mitä juttua, opettelisi ensin olemaan purematta muita.

No ok, ehkä latinolaisessa kulttuurissa voidaan katsoa puremista läpi sormien helpommin, mutta en jaksa oikein uskoa etteikö sielläkin lehdistö jotain kritiikkiä esittäisi puremistouhun jatkuessa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Oma arvaus on se, että koska Suarez saa FA:lta todella pitkiä pelikieltoja, että ei sen takia halua enää jäädä odottamaan mitä seuraavaksi on edessä, kauden 13-14 aikana. Jos kaksi viimeistä pelikieltoa ovat olleet 8 ja 10 peliä, niin paljonko olisi seuraava rangaistus Suarezille, jos ja kun jotain ikävää sattuisi, 12-15 peliä?? Jalkapallossa ei pelata kuin 38 peliä Valioliigaa ja Cup-pelit päälle, jos säilytään niissä mukana. Uskooko joku, että Suarezin luonteella ei enää koskaa jouduta vaikeuksiin ja tulee eteen uusi tilanne, jossa mietitään pelikiellon pituutta.

Suarez on itse syypää tilanteeseensa, kun kukä käski hölmöilemään Evran ja Ivanovicin tapauksissa, mutta silti ymmärrän pelaajaa, jos haluaa uuden alun uudessa maassa, kun on Englannissa merkitty pelaaja. Lähtihän jopa Joey Barton Ranskaan pelaamaan, kun sai pitkän pelikiellon Englannista ja Barton on sentään englantilainen pelaaja, toisin kuin Suarez, joka tuskon uruguaylaisena haluaa hankaluuksia toisensa jälkeen itselleen Brittien saarilla, vaikka on itse erehdyksensä tehnyt, joista pitkät pelikiellot, sitä en kiellä.

Toivon edelleen Suarezin jäävän Liverpooliin, kun on joukkueen ainoa maailmanluokan pelaaja, mutta pelkään pahoin pelaajan siirtyvän kesän aikana esim. Real Madridiin, kuten on huhuttu. Onneksi Suarezin arvo Liverpoolissa on lähes tuplaantunut, eikä tippunut alle puoleen, kuten kävi Andy Carrollin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Nyt tihkuu useasta lähteestä huhuja että Suarez on vahvistanut itsekin jättävänsä Liverpoolin taakseen. Eiköhän vahvistus saada vielä vlopun aikana tällekin lähdölle. Seuran puolelta toivon että homma hoidetaan oikein, ja annetaan mennä, kunhan vain saadaan tuo huhuiltu £40m:n buyout summa lompakkoon. Kyllä Real sen maksaa jos kerta miehen oikeasti haluavatkin. Mihinkään £20m + Callejon kauppaan ei pidä hätäpäissään seuran sortua. Mielenkiinnolla jäämme taustalle odottamaan...

Tämä voi tietää kesän markkinoita ajatellen vielä todella hyvää, jos tuollakin summalla pari oikein lahjakasta kaveria saadaan noukittua rinkiin.

Loppuun legenda John Barnesin sanoin: "...fall in love with the club not with individual players...”

E: Sen verran tuli vielä mieleen että ehkä hyväksyisin Realin kanssa rahaa+pelaaja diilin jos Alonso tulisi takaisin päin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yllättyisin, jos tämä Suarez-kauppa nyt viikonlopun aikana saataisiin läpi survottua, mutta kesän aikana aivan varmasti. Olin jo puremisepisodin jälkeen sitä mieltä, että Liverpoolin mitta on täynnä ja Suarez tullaan pistämään kesällä lihoiksi. Tietenkään tällaista kuvaa ei pidä julkisuuteen antaa (kuten Pool ei ole tehnytkään), sillä se antaisi valtit ostajaseuralle.

40 miljoonalla Pool pystyisi tekemään 2-3 hyvää hankintaa. Eiköhän Suarezin kauppa lyödä lukkoon virallisesti vasta sitten, kun nuo tulijat on saatu hommattua taustalla. Pool saattaa olla jo aika pitkällä niissäkin neuvotteluissa.

Pahin virhehän olisi, jos Pool ottaisi nyt 40 miljoonaa Suarezista ja alkaisi vasta työstämään hankintoja. Jokainen jengi vedättäisi summaa pilviin, koska tietäisi Poolilta sitä rahaa löytyvän.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Yllättyisin, jos tämä Suarez-kauppa nyt viikonlopun aikana saataisiin läpi survottua, mutta kesän aikana aivan varmasti. Olin jo puremisepisodin jälkeen sitä mieltä, että Liverpoolin mitta on täynnä ja Suarez tullaan pistämään kesällä lihoiksi. Tietenkään tällaista kuvaa ei pidä julkisuuteen antaa (kuten Pool ei ole tehnytkään), sillä se antaisi valtit ostajaseuralle.

40 miljoonalla Pool pystyisi tekemään 2-3 hyvää hankintaa. Eiköhän Suarezin kauppa lyödä lukkoon virallisesti vasta sitten, kun nuo tulijat on saatu hommattua taustalla. Pool saattaa olla jo aika pitkällä niissäkin neuvotteluissa...
Tavallaan se yllättäisi, mutta voihan se tosiaan olla että tilalle tulevia pelaajia on kartoitettu jo pidempään. Tällöin pikaisetkin kaupat voisivat tulla kyseeseen.

Pari juttua, mitkä itseäni tässä edelleen askarruttavat ovat sekä Balen siirtyminen, sekä se ettei Real Madridilla taida olla edes valmentajaa virallisesti tällä hetkellä. Toki eiväthän nuokaan seikat mitään kauppoja estä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En usko Balen lähtevän mihinkään, ellei Real sitten iske pöytään ronaldomaista summaa. Vuoden päästä tilanne saattaa olla hyvinkin erilainen.

Pelaajille yleensä annetaan vinkkiä tulevasta valmentajasta, vaikka sopimus ei olisikaan vielä virallisesti valmis. Kyllä esim. Spursin viime kesän hankinnat olivat kaikki AVB:n siunaamia, vaikka mies ei virallisesti ollut vielä Spursin manageri. Näin ollen pelaajatkin tiesivät siis olevansa tulevan managerinsa hyväksymiä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
En usko Balen lähtevän mihinkään, ellei Real sitten iske pöytään ronaldomaista summaa. Vuoden päästä tilanne saattaa olla hyvinkin erilainen.

Pelaajille yleensä annetaan vinkkiä tulevasta valmentajasta, vaikka sopimus ei olisikaan vielä virallisesti valmis. Kyllä esim. Spursin viime kesän hankinnat olivat kaikki AVB:n siunaamia, vaikka mies ei virallisesti ollut vielä Spursin manageri. Näin ollen pelaajatkin tiesivät siis olevansa tulevan managerinsa hyväksymiä.
Itse uskoisin juurikin että Bale on se joka Madridissa kiinnostaa vielä enemmän kuin Suarez. Aikahan tuon näyttää.

Kyllähän pelaajille vinkkiä tottakai annetaan noissa tilanteissa, mutta kyllähän sillä tulevalla valmentajallakin soisi olevan vaikutusvaltaa siihen kenet haluaa... Toki Madridissa aina näin ei välttämättä ole ollut.

Kerrankin näyttäisi että Liverpool pelaa korttejaan oikein ilmoittamalla noin(Toki sama juttu se oli aikanaan Torresin myynnin kanssa). Pallo on nyt Luisin leirissä, ja tehkööt sillä mitä haluaa. Mikään pakkohan tässä ei ole Liverpoolin kaupoille mennä ellei tule kunnon summaa vastaan. Joukkuetta pystytään vahvistamaan muutenkin pienemmillä täsmähankinnoilla.

Silti uskon että aika äkkiä nähdään tämän saagan loppu.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse uskoisin juurikin että Bale on se joka Madridissa kiinnostaa vielä enemmän kuin Suarez. Aikahan tuon näyttää.
Voi olla, että kiinnostaa, mutta pidän epätodennäköisenä Balen lähtöä tänä kesänä. Spurs yrittää Balen kanssa vielä kerran Mestareiden liigaan ensi kaudella ja todennäköisesti kaupat syntyy vuoden päästä, jos Spurs ei taaskaan CL:ään selviydy. Saattaa syntyä kyllä muutenkin.

Suarez-kauppa on helpommin puskettavissa Madridin puolelta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Voi olla, että kiinnostaa, mutta pidän epätodennäköisenä Balen lähtöä tänä kesänä. Spurs yrittää Balen kanssa vielä kerran Mestareiden liigaan ensi kaudella ja todennäköisesti kaupat syntyy vuoden päästä, jos Spurs ei taaskaan CL:ään selviydy. Saattaa syntyä kyllä muutenkin.
Helvetin hyviä pelimiehiä molemmat, mutta mielestäni Balen puolelle vaakaa kääntäisi monipuolisuus, ja parempi sopeutuminen taktiikkaan. Lisäksi eihän nuo Luisin aivopierut voi olla vaikuttamatta miehen statukseen siirtomarkkinoillakaan.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Helvetin hyviä pelimiehiä molemmat, mutta mielestäni Balen puolelle vaakaa kääntäisi monipuolisuus, ja parempi sopeutuminen taktiikkaan. Lisäksi eihän nuo Luisin aivopierut voi olla vaikuttamatta miehen statukseen siirtomarkkinoillakaan.
Suarezin puoleen vaakaa kääntää se, että mies itse ajaa aktiivisesti siirron puolesta (toisin kuin Bale) + Liverpoolin jälleenrakennusprojekti, jonka vuoksi ovat Spursia halukkaampia myymään. Tottenham on lähellä CL-paikkaa, joten raha on tässä vaiheessa heille merkityksetöntä (varsinkin taloudellisen tilanteen ollessa hyvä), nyt olisi pidettävä nykyiset avainpelaajat ja hankkia pari täsmävahvistusta. Jos ensi kaudella jää UCL-paikka saamatta, niin Bale lähtee varmasti.

Toisaalta, jos Balen sopimuksesta löytyy järkevän kokoinen ulosostoklausuuli, niin tilanne tietysti on eri. Vaikea uskoa kuitenkaan tähän Daniel Levyn ollessa kyseessä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voitaisiinko Realissa nähdä Suarez huippukärkenä, joka heiltä on viime vuodet puuttunut. Suostuisikohan Liverpool Suarez <-> Higuain/Benzema + € kauppaan? Itse näkisin molempien kärkien sopivan Rodgersin Pooliin hyvin. Toki harvemmin tällaisia isoja vaihtokauppoja tapahtuu, mutta fantasiamanagerointi on kivaa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Voitaisiinko Realissa nähdä Suarez huippukärkenä, joka heiltä on viime vuodet puuttunut. Suostuisikohan Liverpool Suarez <-> Higuain/Benzema + € kauppaan? Itse näkisin molempien kärkien sopivan Rodgersin Pooliin hyvin. Toki harvemmin tällaisia isoja vaihtokauppoja tapahtuu, mutta fantasiamanagerointi on kivaa.
Luultavasti Liverpool suostuisi johonkin tuollaiseen, jos ehdot on €:n osalta myös kohdallaan. Mutta kuten sanoit, niin vaikea silti kuvitella sellaiseen... Huippukärkiähän noista nimistä on jokainen ja kelpaisi sinällään kyllä Liverpooliinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös