Liigan kurinpitopäätökset 2016–2017

  • 219 534
  • 1 493

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hauskaa että Pelicans-johto ja fanit ovat itkeneet epäreilusta kohtalosta kun nyt on mustaa valkoisella että vallitsevia sääntötulkintoja on tarkistettu eli suomeksi sanottuna muutettu heidän edukseen.

Eli väität, että jos tuon saman liikkeen olisi tehnyt vaikkapa Komulainen, niin hänelle olisi lätkäisty OR! Vielä suurempaa huutonaurua! Vain sen takia Iikka armahdettiin, että pelaa Pelsuissa.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Linja on epäselvä vain sinun kaltaisille sääntöbyrokraateille. Suuin osa porilaisistakin ymmärsi, ettei kyse ollut säännön tarkoittamasta puskusta.
Nyt sä vain yrität epätoivoisesti selittää, että pusku oli, vaikka liiga on todennut, että ei ollut. Denial, tuo psykologinen ilmiö elää vahvana sinussa.
Btw, onko nytkään sääntö kieltänyt naaman tuomista vastustajan naamaan?

Lihavointi omani. Liiga on myös todennut ettei Peltola hyppykyynerpäätaklannut Siikosta (?) päähän a Carson ei taklannut Kangasmäkeä päähän. Silti osa Pelicans faneista jaksaa näistä vieläkin jauhaa. Mikä on sinun mielipiteesi näihin tapauksiin?
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Vai on meillä värilasit...
No en ainakaan tehojen puolesta häntä pidä ainakaan hirveän kaukana kärjestä, kun kumminkin yli piste per peli tahtia mättää menemään. Näytti olevan kokonaiset 3 pelaajaa edellä tässä tilastossa. No tää oli kyllä vähän yksipuolinen vertailu, mutta ppg pisteillä on liigan top 4 pelaaja.
 

firsov

Jäsen
Hauskaa että Pelicans-johto ja fanit ovat itkeneet epäreilusta kohtalosta kun nyt on mustaa valkoisella että vallitsevia sääntötulkintoja on tarkistettu eli suomeksi sanottuna muutettu heidän edukseen.

Ei kai täällä kukaan tosissaan kirjoittele ja itke, hauskaahan tää vaan on. Vai mitä;)
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lihavointi omani. Liiga on myös todennut ettei Peltola hyppykyynerpäätaklannut Siikosta (?) päähän a Carson ei taklannut Kangasmäkeä päähän. Silti osa Pelicans faneista jaksaa näistä vieläkin jauhaa. Mikä on sinun mielipiteesi näihin tapauksiin?

Voit kaivaa vaikka koko keskustelupalstan läpi, et löydä minun kritisoineen noita päätöksiä.

Sen sijaan Rauman jantteri taklasi päähän. Sen totesi liigakin. Siitä annettu rangaistus oli liian lievä.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Täällähän on tullut kunnon ilopissat housuun tietyiltä nimimerkeiltä. Ei tuo mikään selvä tapaus kumpaakaan suuntaan näköjään ollut, koska Liusjärvi on pitänyt kurinpitoryhmältäkin mielipidettä kysyä.
Ja kurinpitokaan ei tätä puskemisena pitänyt?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Linja on epäselvä vain sinun kaltaisille sääntöbyrokraateille. Suuin osa porilaisistakin ymmärsi, ettei kyse ollut säännön tarkoittamasta puskusta.
Nyt sä vain yrität epätoivoisesti selittää, että pusku oli, vaikka liiga on todennut, että ei ollut. Denial, tuo psykologinen ilmiö elää vahvana sinussa.
Btw, onko nytkään sääntö kieltänyt naaman tuomista vastustajan naamaan?

Linja on epäselvä, koska sen perusteella on annettu yksi kurinpitopäätös. Aikaisemmin naaman tuominen vastustajan naamalle ja kypärän koskettaminen riitti. Olen nähnyt tällaisen tapauksen Porissa, kun Lukon pelaaja toi naamansa Jani Honkasen naaman eteen ja kypärät koskettivat, tästä oli kuva seuraavan päivän Satakunnan Kansassa. Lukon pelaaja lensi ulos.

En yhtään ihmettelisi, jos vaikka vanhempi Riska "uhittelisi" tänään Ässien maalilla.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni tuo oli selvä pusku, joka on säännöissä kielletty. En tuosta lisäsanktiota olisi antanut, mutta olisin sen kuitenkin sellaiseksi nimennyt.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aikaisemmin naaman tuominen vastustajan naamalle ja kypärän koskettaminen riitti. Olen nähnyt tällaisen tapauksen Porissa, kun Lukon pelaaja toi naamansa Jani Honkasen naaman eteen ja kypärät koskettivat, tästä oli kuva seuraavan päivän Satakunnan Kansassa. Lukon pelaaja lensi ulos.

En yhtään ihmettelisi, jos vaikka vanhempi Riska "uhittelisi" tänään Ässien maalilla.
Mäkin olen nähnyt tuomarivirheitä...
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Linja on epäselvä, koska sen perusteella on annettu yksi kurinpitopäätös. Aikaisemmin naaman tuominen vastustajan naamalle ja kypärän koskettaminen riitti. Olen nähnyt tällaisen tapauksen Porissa, kun Lukon pelaaja toi naamansa Jani Honkasen naaman eteen ja kypärät koskettivat, tästä oli kuva seuraavan päivän Satakunnan Kansassa. Lukon pelaaja lensi ulos.

En yhtään ihmettelisi, jos vaikka vanhempi Riska "uhittelisi" tänään Ässien maalilla.

Hohhoijaa. Se että sulla on joku yksittäistapaus vuosien takaa mistä todisteena ihan kuva lehdessä alleviivaa oikeastaan tän koko sun vouhotuksen. Mitään epäselvää ei tapauksessa ole mutta kun väärässäkään ei voi myöntää olevansa. Muutenhan sä ihmettelisit meidän kanssa miksei myös Marttinen myös lentänyt ulos. Kunhan taas jankutat kun paikka on.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Eli summasummarum, jos olet joskus kritisoinnut kurinpitoa, niin samassa vastauksessa on pysyttävä ja yhtään oikeita päätöksiä ei voi enään tulla? Meneekö tämä käytäntö kausi kerrallaan, vai eikö Pelicans kannattajat enää saa koskaan olla Liusjärven tuomiosta samaa mieltä? Tällä kaudella on tullut reilusti huonoja kurinpitopäätöksiä, mutta on siellä hyviäkin päätöksiä ja osassa näistä ei Pelicanssilla ole mitään tekemistä.

@dana77 tämä olisi pitänyt jo kesällä tajuta? Ei perkele, sieltä tulee loppukaudesta Pelsuja suosiva tuomio, eipä pidä kritisoida mitään koko kauden aikana. Anteeks mitä vittua? :D Haluutko tänne laittaa sen tiedon siitä säännön muutoksesta?
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli summasummarum, jos olet joskus kritisoinnut kurinpitoa, niin samassa vastauksessa on pysyttävä ja yhtään oikeita päätöksiä ei voi enään tulla? Meneekö tämä käytäntö kausi kerrallaan, vai eikö Pelicans kannattajat enää saa koskaan olla Liusjärven tuomiosta samaa mieltä? Tällä kaudella on tullut reilusti huonoja kurinpitopäätöksiä, mutta on siellä hyviäkin päätöksiä ja osassa näistä ei Pelicanssilla ole mitään tekemistä.

Jos minuun viittaat, hain tuolla omalla tekstillä sitä, että hekin sanomana liiga sanonut näin ja sillä sipuli. Miksi sitten tätä samaa logiikkaa ei käytetä silloin kun omaa joukkuetta on mielestään rikottu. @heki kiva kuulla, että olit niihin aikaisempiin tuomioihin tyytyväinen. Pitkäsen tilanteesta langetettu 3 ottelun pelikielto taitaa tämän kauden linjassa olevan, tai näin muistelisin olevan.

Se pitääkö jokaisesta päähän kohdistuneesta langettaa se sama pelikielto tai lähes sama onkin eri asia. Olen siis samaa mieltä, että Pitkäsen taklauksesta olisi pitänyt häkki heilua pidemmäksi aikaa.
 

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Onko kukaan lukenut päätöstä? Minusta on hyvä, että säännön "päällä iskeminen" linjataan. Täällä on tulkittu asiaa suuntaan jos toiseen. Sääntö ei selvästikään ollut niin selvä kuin jotkut sen kuvittelivat olevan. Ei varmaan ole vieläkään.

Toinen mielenkiintoinen huomio on päätöksen "molempien pelaajien päät liikkuvat hieman eteenpäin". Tätä avataan vielä hieman lisääkin. Nyt vain toinen pelaaja laitettiin suihkuun, että onhan tämä salaliitto nyt täysin selviö. Ja sitten kasa hymiöitä perään.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuli vasta nyt nähtyä tuo Kangasniemen tilanne, kuinka helvetissä tuosta voidaan heittää pihalle?! Hyvä ettei nyt vielä tullut pelejä siihen päälle, mutta olihan tuo ulosajokin jo taas sitä tuttua huumoriosastoa.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos minuun viittaat, hain tuolla omalla tekstillä sitä, että hekin sanomana liiga sanonut näin ja sillä sipuli.

Eihän liigankaan sana ole mikään Jumalan sana. Kyllähän sieltäkin huonoja päätöksiä tulee, omasta mielestäni tämä tämän päiväinen oli nimenomaan jääkiekon voitto. Liigassa on paljon parannettavaa myös kurinpidossa. Olen nimittäin aika varma, että tämä pusku-case olisi saanut erilaisen päätöksen, jos Iikan tilalla olisi ollut Blood, Finley, Yonkman etc. Tosin eihän tätä faktaksi tiedä mutta liikaa tulee niitä päätöksiä, joissa rangaistuksen kovuus tulee sen mukaan, mikä on pelaajan maine.

Mutta kai nyt suurin osa faneista voi oikeasti pitää tätä päätöstä hyvänä! Eihän siinä nyt ole mitään järkeä kenenkään kannalta, että oikeasti vaarallisista tilanteista saat tasoa 1-4 peliä, ja sitten täysin harmittomasta kukko-poilailusta saat 1 pelin. Ehkä meidän kaikkien kannattaisi enemmän iloita siitä, että lätkä voitti tänään, ei pelsut tai Iikka.
 

Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällähän on tullut kunnon ilopissat housuun tietyiltä nimimerkeiltä. Ei tuo mikään selvä tapaus kumpaakaan suuntaan näköjään ollut, koska Liusjärvi on pitänyt kurinpitoryhmältäkin mielipidettä kysyä.
Samaa täällä naureskelen. Piti oikein tarkistaa uudestaan mitä ketjua oikein luen. Eipä muistu heti mieleen toista casea tässä ketjussa kun lahtelaiset ruiskii reisilleen. Ilman muuta tarvitaan selvä linjaus missä kohtaa puskeminen on vain uhittelua. Voi olla hieman vaikea määritellä mikä pään heilautus on puskemista ja mikä ei. Juurikin sen takia raja pitäisi vetää siihen että tämäkin Iikan uhittelu laskettaisiin puskuksi. Miksi tuollainen päällä koputtelu pitää olla sallittua? Hyötyykö pelaaja siitä jotain? Tuskinpa lätkästä häviää tunne ja fyysisyys vaikka se kiellettäisiin kokonaankin.Toisaalta tuomarit ja kurinpito voidaan kasata lahtelaisista kun he ovat ainoita joilla riittää maalaisjärki siihen että pystytään sekunneissa kentällä sanoa kumpi on kyseessä.
Vai että Iikka Kangasniemi Liigan top 3 pelaaja? Ei kuulu tähän ketjuun, mutta mielelläni kuulisin kaksi muuta... ilman värilaseja.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hohhoijaa. Se että sulla on joku yksittäistapaus vuosien takaa mistä todisteena ihan kuva lehdessä alleviivaa oikeastaan tän koko sun vouhotuksen. Mitään epäselvää ei tapauksessa ole mutta kun väärässäkään ei voi myöntää olevansa. Muutenhan sä ihmettelisit meidän kanssa miksei myös Marttinen myös lentänyt ulos. Kunhan taas jankutat kun paikka on.

Kannattaa tutustua liigassa tapahtuneisiin pukkaustapauksiin, sieltä ei muistaakseni löydy yhtään ns. väkivaltaista tapausta vaan kaikki ovat olleet tämän tyyppisiä tapauksia. Linjaus on ollut, että pukkaus ei kuulu jääkiekkoon ja tästä syystä nollatoleranssi. Nyt Liusjärvi halusi tarkastaa tämän linjan ja kuripitoryhmän mukaisen linjauksen mukaan pukkaukseen tulee mukaan toleranssi eli uhittelu.

Olen rinnastanut pukkauksen, potkun ja runkkauseleet, koska nämä kaikki ovat sellaisia, jotka eivät kuulua jääkiekkokaukaloon. Finleyn runkkausliikeiden jälkeen käytiin vastavanlaista keskustelua ja olin ihan samaa mieltä, nollatoleranssi on hyvä, runkkausliikkeitä ei tarvita jääkiekossa.

En olisi muuttanut virheen määritelmää, mutta olisi antanut tuomarille mahdollisuuden antaa henkilökohtaisen rangaistuksen (20min) tämän tyyppisistä teoista.
 
Viimeksi muokattu:

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa täällä naureskelen. Piti oikein tarkistaa uudestaan mitä ketjua oikein luen. Eipä muistu heti mieleen toista casea tässä ketjussa kun lahtelaiset ruiskii reisilleen. Ilman muuta tarvitaan selvä linjaus missä kohtaa puskeminen on vain uhittelua. Voi olla hieman vaikea määritellä mikä pään heilautus on puskemista ja mikä ei. Juurikin sen takia raja pitäisi vetää siihen että tämäkin Iikan uhittelu laskettaisiin puskuksi. Miksi tuollainen päällä koputtelu pitää olla sallittua? Hyötyykö pelaaja siitä jotain? Tuskinpa lätkästä häviää tunne ja fyysisyys vaikka se kiellettäisiin kokonaankin..

Onpa harvinaisen typerä puheenvuoro taas! Logiikkasi mukaan kaukalosta pitää kieltää kaikki, mikä ei hyödytä pelaajaa. Miksi siellä sallitaan tönäistä toista kevyesti (ja välillä vähän kovemminkin) hanskalla. Joskus jopa vihellyksen jälkeen? Ei mitään hyötyä. Miksi siellä saa välillä tönäistä mailalla kevyesti, jopa vihellyksen jälkeen. Ei mitään hyötyä.

Toistan itseäni, kun maalaisjärki ei riitä, tarvitaan sääntöbyrokraateille kaikkiin "case book". Kypärän heilautus joka ylittää 2 cm ja vauhti ylittää 5 km/h tulkitaan puskuksi. Kypäröihin asennetaan kiihtyvyysmittarit jotta saadaan riittävän selkeät säännöt. Sitten tauoilla tuomarit kyselee, oliko kypärän kiihtyvyys alle rajan.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
osin eihän tätä faktaksi tiedä mutta liikaa tulee niitä päätöksiä, joissa rangaistuksen kovuus tulee sen mukaan, mikä on pelaajan maine.

Totta kait se nimi vaikuttaa koventavasti, jos alla on aikaisempia pelikieltoja. Muuten en oikein näe, että Liigassa jotenkin syrjittäisiin kovaa pelaavia pelikielloissa. Jään tasalla se voi taas olla hyvinkin mahdollista, että nimen takia heitetään herkemmin pihalle.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Totta kait se nimi vaikuttaa koventavasti, jos alla on aikaisempia pelikieltoja. Muuten en oikein näe, että Liigassa jotenkin syrjittäisiin kovaa pelaavia pelikielloissa. Jään tasalla se voi taas olla hyvinkin mahdollista, että nimen takia heitetään herkemmin pihalle.
No, viime kaudella kyllä Blood kärsi maineestaan - oma subjektiivinen mielipide, myös ottelurangaistuksia määrättäessä. Ja myönnän myös, että kyllähän se Blood ihan reilusti myös itse hölmöili paljon. Mutta ei se ihan oikein ole, että jos hölmöilet niin sitten saat myös penttiä silloin, kun ns, kilttipoika ei saisi penttiä.
Ja onhan näitä ollut minusta muistakin joukkueista kun Pelsuista. Ja selvyyden vuoksi, niitä pelaajia, jotka toistuvasti tekee hölmöyksiä, pitää rangaista kovennetusti. Mutta ei heitä pitäisi rankoa myös silloin, kun teko ei ole rangaistuksen arvoinen teko. Mutta tämä on niin subjektiivinen asia, että en tästä ala vääntämään.

Hain sitä takaa, että jos tekijä olisi ollut joku muu kuin kiltti poika Iikka, olisi tästä voinut minun mielestä tulla hyvinkin se OR. Ja sellainen ei ole minusta ihan jees.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Kyllähän tuosta ansaitsee ilopissat vetäistäkin housuun. Kohtuutonta, jos tuosta olisi vielä pelikieltoa annettu ja minusta tuo oli oikeuden voitto, että tuosta ei enää mitään lisää tullut. Ei tuota oikein pukkaukseksikaan sanoa, mutta kun vitonen on annettu, niin se on annettu ja ei sille mitään voi. Tuomaritkin on ihmisiä, vaikkakin pahoja sellaisia, mutta virheitä tulee.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli väität, että jos tuon saman liikkeen olisi tehnyt vaikkapa Komulainen, niin hänelle olisi lätkäisty OR! Vielä suurempaa huutonaurua! Vain sen takia Iikka armahdettiin, että pelaa Pelsuissa.
En tietenkään sellaista sano. Juurihan pääsin kertomasta miten naurattavia salaliittoteoriat on, joten tietenkään en itse sellaiseen sorru.
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa täällä naureskelen. Piti oikein tarkistaa uudestaan mitä ketjua oikein luen. Eipä muistu heti mieleen toista casea tässä ketjussa kun lahtelaiset ruiskii reisilleen. Ilman muuta tarvitaan selvä linjaus missä kohtaa puskeminen on vain uhittelua. Voi olla hieman vaikea määritellä mikä pään heilautus on puskemista ja mikä ei. Juurikin sen takia raja pitäisi vetää siihen että tämäkin Iikan uhittelu laskettaisiin puskuksi. Miksi tuollainen päällä koputtelu pitää olla sallittua? Hyötyykö pelaaja siitä jotain? Tuskinpa lätkästä häviää tunne ja fyysisyys vaikka se kiellettäisiin kokonaankin.Toisaalta tuomarit ja kurinpito voidaan kasata lahtelaisista kun he ovat ainoita joilla riittää maalaisjärki siihen että pystytään sekunneissa kentällä sanoa kumpi on kyseessä.....

Vai ilopissa ja muuta sheibaa. Itkeäkö tässä pitäisi jos joskus saadaan joku järkeväkin päätös kurinpidolta? Kyllä tuota tilannetta on naurettavana pitäneet muutkin kuin Lahtelaiset.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oho, kurinpito tulkitsi tapahtuman samoin kuin minä. Ei puskua. Todella hyvä päätös ja tällä saatiin tämä farssi päätökseen. Jokainen kypärän liike ei ole pusku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös