Olen seurannut tätä keskustelua ja ennen kaikkea kiekkopäättäjien kommentointia asiasta milloin huvittuneena, milloin epäuskoisena. Päällimmäisenä on kuitenkin ollut turhautuneisuus, jota ruokkii paitsi sarjajärjestelmän muutos myös mainittujen päättäjien kykenemättömyys avoimuuteen ja aitoon vuorovaikutukseen suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta välittävien kannattajien kanssa.
Keskustelussa uudesta sarjajärjestelmästä törmää toistuvasti argumenttiin siitä, että jääkiekossa on nykypäivänä kyse liiketoiminnasta, ja että tämä realiteetti on otettava huomioon järjestelmää muokattaessa. Hyvä on. Mutta on erikoista, että tätä on toistuvasti käytetty argumenttina Liigan sulkemiselle (liigahan on kiinni, jos sieltä ei voi pudota). Jos puhutaan liiketoiminnasta markkinataloudessa, keskeisiä lähtökohtia on vapaa kilpailu. Menestyksekkään liiketoiminnan edellytyksenä on, että tuote kiinnostaa kuluttajia. Tämä huomioon ottaen on todella harmillista, että uudistettu sarjajärjestelmä ei hyödynnä kaikkea sitä potentiaalia, jonka joukkueurheilu tuotteena voisi tarjota. Toki liigamestaruus kiinostaa edelleen laajalti, mutta samalla sarjan häntäpäässä kiinnostus lopahtaa aivan liian aikaisin, koska putoamisesta ei ole pelkoa. Samalla Mestis näivettyy. Avoimessa markkinataloudessa markkinat – näkymättömän käden lailla – rankaisevat epäonnistumisista samalla, kun onnistujat palkitaan. Jos kerran jääkiekko on liiketoimintaa, tulisi suomalaisessa sarjajääkiekossa nojautua pelotta markkinatalouden logiikkaan, ei käyttää bisnestä taikasanana silloin, kun se sopii omiin tarkoitusperiin.
Jatkan suomalaisen jääkiekon tarkastelemista liiketoimintana. Jonkinlainen karsintasarja – sarjan täsmällisestä muodosta ja sarjojen joukkuemääristä on toki monenlaisia näkemyksiä – Liigan ja Mestiksen välillä lisäisi mielestäni tuotteen kiinnostavuutta. Me kaikki jääkiekkoa rakastavat tiedämme, miltä tuntuu maistaa tappion katkeraa kalkkia ja toisaalta nauttia siitä euforiasta, joka seuraa suurta voittoa. Tällaisia äärimmäisiä tunteita tuskin saa mistään muualta, ja niille on aina tilausta. Täten onkin ajattelemattomutta ja suoranaista näköalattomuutta jättää hyödyntämättä sitä potentiaalia, jonka karsintasarja voisi viihdetuotteena tarjota. Kyllä, jollekin organisaatiolle ja sen kannattajille olisi kova paikka pudota. Toisaalla taas saataisiin nauttia menestyksekkään työn hedelmistä, kilpaurheilun tarjoamasta euforiasta ja innostuksesta. Parhaimmillaan menestynyt urheilujoukkue voi luoda kokonaiselle seutukunnalle myönteistä virettä ja innostaa nuoria lajin – tai ylipäätään urheilun – pariin. Kaikilla Mestis-paikkakunnilla ei toki ole realistista mahdollisuutta nousta Liigaan, mutta näidenkin paikkakuntien jääkiekkoilun luulisi hyötyvän siitä, että edustusjoukkue pelaa hyvätasoisessa, kiinnostavassa sarjassa.
Eräs liiketoiminta-ajatusmalliin liittyvä, sävyltään alentava argumentti uudistetun (suljetun) sarjajärjestelmän puolustajilta on kuulunut, että uudistettu järjestelmä estää turhat riskinotot Liigaan pyrkiviltä Mestis-joukkueilta. Mutta riskinottokin kuuluu niin liiketoimintaan kuin kilpaurheiluun. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Mestis-joukkueiden pitäisi ottaa typeriä riskejä, mutta on organisaatioiden velvollisuus hoitaa asiansa niin, että toimintaedellytykset eivät vaarannu. Jos tähän ei kyetä, markkinat rankaisevat. Jos kuvitteellisen liigakarsinnan seurauksena pienin resurssein toimiva, pienen paikkakunnan Mestis-joukkue onnistuisi voittamaan riittävästi otteluita, lunastamaan liigaosakkeen ja nousemaan, se joko pärjäisi Liigassa tai sitten ei. Ehkä nousu toisi seutukunnalle innostuksen, joka siivittäisi joukkueen menestykseen. Jos ei, joukkue joutuisi karsintoihin ja saisi tyytyä siihen kohtaloon, jonka se pelillisten esitystensä kautta ansaitsisi. Kävi miten kävi, tuotteen kuluttajille olisi tarjolla draamaa, elämyksiä, tappion kirpeyttä ja voiton huumaa. Sellaisesta tuotteesta urheilun ystävä maksaa mielellään.
Liiketoiminnan ja kilpaurheilun maailmat lyövät siis sopuisasti kättä: molemmat perustuvat samaan, armottomaan mutta tasapuoliseen logiikkaan, joka mahdollistaa niin menestymättömyyden kuin menestyksenkin. Jos kerran jääkiekko on liiketoimintaa, noudatettakoon sitten liiketoiminnan lakeja täysimääräisesti. Suljettu sarja kabinettinousuineen (oikeastaan en mielellään käytä termiä 'nousu' puhuttaessa kabinettipäätöksestä, ehkä 'siirto' olisi osuvampi ilmaus, kun kyseessä ei ole pelaten ansaittu sarjatason vaihtuminen) vie mielenkiintoa niin Liigalta kuin Mestikseltäkin.