Levokarille 8 ottelua

  • 16 849
  • 231

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Hölmöjen hommaa!

Viestin lähetti mode91
Asiaa voi käsitellä monelle tavalla, ja totta tosiaan monella tavalla asiaa on täällä käsiteltykin. Ajattelin hieman itsekin avautua ja ilmaista mielipiteeni tapahtumasta, sen seurauksista ja jääkiekon etiikasta muutenkin. Siis:

Mielestäni pelaaja on AINA vastuussa tekemisistään. Ei siellä kaukalossa ole mitään ohjelmoituja robotteja, joiden taklausrele kytkeytyy päälle, kun nähdään vastustaja. Taklauksen tekeminen on aina tietoinen päätös. Harkinta-aikaa sen tekemiseen tosin ei juuri jää, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että taklaaja tekee tietoisen valinnan, kun päättää suorittaa taklauksen. Sillä samaisella hetkellä hän myös ottaa vastatakseen taklauksen aiheuttamista seurauksista. Kyllä kaukalossa pitää pelaajalla olla sen verran kunnioitusta pelikaveria kohtaan, että jos on olemassa loukkaantumisen mahdollisuus, taklaus jätetään tekemättä. Se voi nimittäin seuraavalla kohdalla olla niin, että taklaaja itse sattuu olemaan pää kohti laitaa, kun jollain muulla järjen jättiläisellä napsahtaa. Ei se mitenkään poista taklaajan vastuusta teostaan, että taklaus oli tarkoitettu puhtaaksi. Kun vahinko sattuu, kannetaan seuraukset ja pulinat pois. Sitä sanotaan vastuuksi.

Rangaistuksen pituudesta. Tietoa ei ole, mutta ihan näin mutu-tuntumalta voisin kuvitella että SM-liigalla (Tervonen ja Upi) on tullut mitta täyteen. Levokari oli ensimmäinen, kovemman linjan rangaistuksen saanut, mutta väitän, että näitä tulee lisää, jos tahti ei muutu. Sillä että kyseinen herra sattuu pelaamaan Helsingin IFK:ssa, ei ole rangaistuksen pituuden kanssa mitään tekemistä. Tai ehkä sen verran että todennäköisyys sille, että ensimmäinen pidemmän rangaistuksen saanut on kyseisestä joukkueesta, oli erinomaisen suuri. Kun verrataan joukkueiden tällä kaudella saamia pelirangaistuksia, niin näkyy että jostain syystä ne vaan kasaantuu HIFKille ne isot rangaistukset. Olisikohan syytä katsoa peiliin, SM-liigan syyttämisen sijasta?

Vahinkoja sattuu, väittävät eräät. Tämäkään tapaus ei todellakaan ollut vahinko. Tarkoituksena ei varmasti ollut vahingoittaa, mutta taklaus oli pomminvarmasti tietoinen päätös. Siitä on kenekään turha yrittää luistella.



Kertoisitko mitkä rangaistukset olisit tänään vuorostaan valmis antamaan Lukon pakeille tilanteista joissa Z taklattiin selästä maalin edessä vastaavanalaisesti kuin Suutarinen sekä Mäkkäri sai poikittaista kasvoihin?

Kumpikaan ei johtanut tällä kertaa loukkaantumisiin, mutta törkeydessä ne olivat aivan vastaavanlaisia kuin Levokarin. Näyttää Lukonkin pelaajilla olevan aikamoiset puutteet pelaajien keskinäisen kunnioituksen suhteen. Onneksi Z:lla ja Mäkkärillä oli Suutarista parempi onni tällä kertaa.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kommentti

Olen sulatellut tapahtunutta pari päivää, ettei tulisi kiihdyksissä kommentoitua ohi suun. Tässä mielipiteitä:

1. Levokari taklasi A. väärin ja B. vihellyksen jälkeen sekä C. vakavaa vahinkoa aiheuttaen.

2. Tästä yhtälöstä ei voi tulla mitään muuta lopputulosta kuin pelikielto.

3. Ainoat järjelliset vertailukohdat ovat ketjussa aiemmin mainitut Zdenek Sedlakin ja Sean Gagnonin tapaukset (8 ja 6 peliä huilia). Muihin tämän kauden tapauksiin ei voi verrata, sillä ne ovat kaikki tapahtuneet pelitilanteessa, ei vihellyksen jälkeen.

4. Kahdeksan ottelun huili tuntuu edellä mainitun huomioon ottaen aikalailla asialliselta. Kuusikin olisin hyväksynyt ilman napinaa => SM-liiga on toiminut asiassa jämäkästi eikä IFK-lisästä voi puhua.

5. Olen osittain samaa mieltä Levokaria puolustelleiden kanssa siinä, että kyseessä oli tyhmyys, ei murhayritys. Katsotaan auttaisivatko huilatut kahdeksan matsia jatkossa käyttämään myös päätä kentällä.

6. IFK:n kannaltahan rangaistus oli liian pieni. Pauli pääsee soheloimaan aivan väärällä sarjatasolla aivan liian pian. Mieshän aiheuttaa vain vahinkoa joukkueelleen (maailman ainoa luistimille nostettu merimerkki).
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Re: Kommentti

Viestin lähetti Jussih
3. Ainoat järjelliset vertailukohdat ovat ketjussa aiemmin mainitut Zdenek Sedlakin ja Sean Gagnonin tapaukset (8 ja 6 peliä huilia). Muihin tämän kauden tapauksiin ei voi verrata, sillä ne ovat kaikki tapahtuneet pelitilanteessa, ei vihellyksen jälkeen.

Jaksamatta ruveta sen enempää asiasta väittelemään kysyn kuitenkin, mistä Gagnonin vihellyksen jälkeisestä tilanteesta on kysymys?
 

Wolves

Jäsen
Re: Re: Hölmöjen hommaa!

Viestin lähetti chico
Kertoisitko mitkä rangaistukset olisit tänään vuorostaan valmis antamaan Lukon pakeille tilanteista joissa Z taklattiin selästä maalin edessä vastaavanalaisesti kuin Suutarinen sekä Mäkkäri sai poikittaista kasvoihin?

Kumpikaan ei johtanut tällä kertaa loukkaantumisiin, mutta törkeydessä ne olivat aivan vastaavanlaisia kuin Levokarin. Näyttää Lukonkin pelaajilla olevan aikamoiset puutteet pelaajien keskinäisen kunnioituksen suhteen. Onneksi Z:lla ja Mäkkärillä oli Suutarista parempi onni tällä kertaa.

Harikkalan yritystä "syötämpä sinulle mailan vartta" en puolustele, eikä tarkoitukseni ole puolustaa sitäkään Lukon pelaajaa, joka Zidlickyä ajeli maalin edessä. Fakta on kuitenkin se että Zidlicky oli suoraan maalivahti Riksmanista katsottuna oikealla puolella maalin ohi, joten vaikkakin taklaus olisi osunut Zidlickyä kohtisuoraan, hän ei olisi lentänyt päin maalia vaan maaliverkkoja hipoen ohi. Levokarin taklaus tapahtui n.metin päässä maalista, jolloin Suutarisella ei ollut edes aikaa reagoida taklaukseen. Jos katsot asiaa nauhalta (voi olla että olen väärässä, en tarkkaan muista), huomaat Zidlickyn kääntäneen naamansa poispäin maalista taklauksen sattuessa. Tästä voisi päätellä, että Suutarinen oli huomattavasti lähempänä maalia taklauksen sattuessa kuin Zidlicky.

Oli asia niin tai näin, olen edelleen sitä mieltä, että Levokarin saama rangaistus oli täysin ansaittu. Jos omistatte Realplayerin katsokaa itse tästä
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Nooselle & co:lle

Etkö ole koskaan ennen nähnyt että hieman tilanteessa myöhässä oleva puolustaja tönäsee tahallaan vastustajan maalia päin siten että vastustaja horjantaa maalia päin ja maali siirtyy paikaltaan? Mikä on seuraus kun maali on pois paikoiltaan? Aivan oikein, peli vihelletään poikki ja maaliakaan ei hyväksytä jos maali kerkesi siirtyä ennen kuin kiekko meni verkkoon. Entäs mitä tapahtuu jos pelaaja tahallaan siirtää itse maalin pois paikoiltaan? Jälleen aivan oikein, siitä tulee jäähy pelin viivyttämisestä.
 
Viimeksi muokattu:

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Re: Re: Hölmöjen hommaa!

Viestin lähetti chico



Kertoisitko mitkä rangaistukset olisit tänään vuorostaan valmis antamaan Lukon pakeille tilanteista joissa Z taklattiin selästä maalin edessä vastaavanalaisesti kuin Suutarinen sekä Mäkkäri sai poikittaista kasvoihin?


Mäkkäri kyllä törmäsi ihan itse siihen mailaan, joka roikkui lantion korkeudella, että se siitä. Zeetan tilanne meni kyllä minulta ihan ohi, taisin olla jääkaapilla.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Jaa että roikkui lantion korkeudella:D Kyllähän se Lukko pelaaja työnsi sitä mailaa aika voimalla Makiahon suuvärkkiä päin.
Katsoiko äitin pikku jeesukset muuten aamu-tv:tä, siellä oli Seppo-setä kertoilemassa case Levokarista. Ketä kivitetään tällä viikolla, kertokaa te jääkiekko entusiat;)
 

Joda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
levokarin taklaus

Kova rangaistus johtui ykinomaan siitä että Suutarinen
loukkaantui. Esim elomon taklaus oli 10 kertaa tahallisempi ja
törkeämpi kuin tapaus Levokari. Se joka tätä ei myönnä myöntää
samalla lätkä tietoutensa olevan erittäin alhaisella tasolla.


Tilanteessa oli erittäin paljon huonoa tuuria puolin ja toisin.

Se että loukkantuminen tapahtui oli tottakai erittäin ikävä asia.

Ps. Kuunteliko kenties kukaan mäkelän kommentteja tältä aamulta, hänenkin mielestään Levokarin tuomio oli aivan liian
kova.
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
tarkoitushakuisesti...

säkin poimit niistä kommenteista ne, jotka tukevat kantaasi parhaiten - sanoihan se nyt muutakin siinä, mm. sen että jossain vaiheessa kurinpitoryhmä lätkäisee yhden kovemman rankun näistä aste asteelta kovenevista vastustajan kunnioituksen puutteesta johtuvista mälleistä...
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Siitä tuli sitten kahdeksan pelin huili. Itse odotin 3-5 peliä, mutta minua viisaammat päättivät toisin. Eipä tuohon ole sen enempää kommentoitavaa. Toivottavasti linja pitää jatkossakin, eli jos joku taklaa maalin jälkeen vastustajan selästä maalikehikkoa päin siten, että taklattu loukkaantuu, niin kahdeksan pelin panna rapsahtaa.

Mälkiän lausuntoja en voi ymmärtää. En, vaikka kuinka yrittäisin. Aamulehden haastattelu pisti oikeasti miettimään, mitkä hänen motiivinsa ovat. Toisaalta, kyllä videosta voi nähdä sitäkin, mitä haluaa, jos oikein kovasti haluaa. Ai ette usko vai? Tässä todisteen tynkää:
Viestin lähetti Isaksson

Jokainen joka on katsonut viedolta tapauksen tietää, ettei Levokari voinut osoittaa kovin suurta turhautuneisuutta alle puolessa sekunnissa.
Jokainen joka katsoo videota tietää, ettei Levokari edes taklannut.
Jokainen joka katsoo videota näkee, ettei kontakti tule selkään vaan takaviistosta kylkeen.
Jokainen joka videota katsoo näkee, että Levokari poistuu tilanteesta täysin tietämättä mitä oli tapahtunut, hän ei edes tajunnut tehneensä mitään ihmeellistä.
Jep :rolleyes:
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Ikävä tapaus

Ikävä tapaus kaiken kaikkiaan. Mutta , mutta kyllähän tuossa oli huonoa tuuriakin. Jos Suutarinen ei olisi lentänyt päin kehikkoa ja loukkaantunut tuskin ottelussa tuomareina toimineet entiset HPK n pelaajat olisivat antaneet Levokarille edes jäähyä. Tästä seurauksena olisi ollut , ettei entinen IFK pelaaja ( K.Tervonen ) olisi joutunut anatmaan Levokarille kohtuutonta 8 matsin pelikieltoa. Kohtuutonta siksi , ettei se ole missään suhteessa aiemmin ilmenneisiin selästä taklauksiin. No nyt on suuntaviivat pelaajille annettu ( vihdoin ja viimein ) ja seuraavaksi laitataklauksesta tulee sitten 10 peliä penaltya , vakkei kyseessä olisikaan IFK pelaaja. Eikö ?
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
On se kummaa...

se elämä, kun tulee rangaistus kun sattuu vahinko.
Minusta tuntuu, jos joku ajaa tuolla tiellä kännissä eikä törttöile niin selviää todennäköisesti rapsuitta, mutta kun jonkun siellä jyrää jonkun niin kyllä "häkki heilahtaa"!
Pitäisikö jääkiekossa sitten armahtaa?
Ei mahdu minun oikeustajuuni.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kyllähän se Mäkelä sanoi aika yksiselitteisesti että verrattuna aikasempiin pelikieltoihin Levokari sai ehdottomasti liian kovan tuomion.

Mäkeläkin piti tapausta vahinkona ja sanoi että jos Suutarinen ei olisi osunut kehikkoon niin tilanteesta tuskin olisi vihelletty jäähyä.

Nyt kuulemma liiga halusi lähettää jonkinnäköisen 'viestin' pelaajille joka sinänsä on hyvä asia mutta samalla Levokari tavallaan 'uhrattiin' esimerkkitapauksena antamalla yleiseen linjaan nähden ylikova tuomio.
 

lars

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pauli Paskahousu

Mielessäni onhyvin aika, jolloin roikotin paulia vessanpöntössä ja riepottelin häntä muutenkin pitkin poikin silloisen kouluni pihaa. Pauli oli jo tuolloin (yläasteella) aivan samanlainen surkimus kun nykyäänkin.

Sälli ei ikinä uskaltanut sanoa itsensä kokosille mitään, pienempiään sen sijaan töni ja tuuppi innokkaasti, touhu on tolle perslävelle siis tuttua.

Eipä pikku-Pauli ole muutenkaan muuttunut niin paljoa. Letti on samanlainen amis-jatkän muodikas kampaus kun 14 vuotiaanakin. Ja jutut ja teot on yhtä harkittuja.

Seuraavan kerran kun Luvian (vittu mikä paikka!) suuri vellihousu osuu näköpiiriini, sanon pari valittua sanaa...
 

NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Naurettava tuomio. Tällä menolla SM-liiga ei ainakaan mene eteenpäin. Puhutaan sitten niistä todellisista sikamaisuuksista, tai yleisesti pelin tasosta.

Sikamaisuuksiin ja törkeyksiin pitää puuttua aina, tapahtui tilanteessa sitten loukkaantuminen tai ei. Nyt näistä törkeyksistä suurin osa jää rankaisematta (yleensä jos ei tapahdu loukkaantumista, suurin osa niistä kuitataan kakkosella). Sen sijaan jos tilanteessa tapahtuu vakavampi loukkaantuminen, saatetaan tekijää rangaista oikein urakalla. Jos tilanne on saanut paljon julkisuutta, on yleensä maksimirangaistus jo siinä vaiheessa taattu.

Siistiikö tämä sitten jääkiekkoa? Paraneeko pelaajien kunnioitus toisiaan kohtaan, ja saadaanko todellisia sikailuja vähennettyä? Ei. Kaikki tietävät että sikailu on sallittua jos kaveri ei loukkaannu vakavasti. Niinpä jatkossakin tullaan käyttämään mailaa ja kyynerpäätä yhtä paljon kuin ennenkin, koska eihän siitä rangaista. Loukkaantumisesta rangaistaan, ja siinä vaiheessa on aivan sama, onko tilanteessa pelattu sääntöjen mukaan vai ei.
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: On se kummaa...

Viestin lähetti hull16
se elämä, kun tulee rangaistus kun sattuu vahinko.
Minusta tuntuu, jos joku ajaa tuolla tiellä kännissä eikä törttöile niin selviää todennäköisesti rapsuitta, mutta kun jonkun siellä jyrää jonkun niin kyllä "häkki heilahtaa"!
Pitäisikö jääkiekossa sitten armahtaa?
Ei mahdu minun oikeustajuuni.
Ei kovin hyvä vertaus. Kyllä sille kännikuskille ainakin sakot rapsahtaa, jos poliisit sattuvat kaverin saamaan kiinni itse teossa, vaikka ei mihinkään olisi osunutkaan...
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
NK

Naulan kantaan.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Re: Re: On se kummaa...

Viestin lähetti Hiili
Ei kovin hyvä vertaus. Kyllä sille kännikuskille ainakin sakot rapsahtaa, jos poliisit sattuvat kaverin saamaan kiinni itse teossa, vaikka ei mihinkään olisi osunutkaan...

Mitäs luulet (vai onko omakohtaista kokemusta) kunka suuri prosentti jää kiinni? Minusta tuntuu, että prosentti on aika sama jolla laita taklaukset ym. toilailut palkitaan SM-Liigassa joissa ei vahinkoa satu eli valitettavasti hyvin pieni.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti NK
Siistiikö tämä sitten jääkiekkoa? Paraneeko pelaajien kunnioitus toisiaan kohtaan, ja saadaanko todellisia sikailuja vähennettyä? Ei. Kaikki tietävät että sikailu on sallittua jos kaveri ei loukkaannu vakavasti. Niinpä jatkossakin tullaan käyttämään mailaa ja kyynerpäätä yhtä paljon kuin ennenkin, koska eihän siitä rangaista. Loukkaantumisesta rangaistaan, ja siinä vaiheessa on aivan sama, onko tilanteessa pelattu sääntöjen mukaan vai ei.
Sikailu on sallittua, jos kaveri ei loukkaannu vakavasti? Anteeksi nyt, mutta olemmeko seuranneet samaa sarjaa samana ajanjaksona? Et siis ole nähnyt jäähyjä annettavan mailalla tai kyynärpäällä telomisesta, ellei kohde ole loukkaantunut. Ihan mielenkiintoinen väite, ja ajatuksia herättävä. Vaan mahtaako olla totuuspohjaa? Epäilen. Viimeinen virke tuossa lainauksessa on jo sen verran paksu, että laitan sen huumorin piikkiin.

Näiden kahden viestin aikana keskustelu ei kulkenut ainakaan eteenpäin. Osanottajat pahoittelevat tapahtunutta.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei näistä rangaistusten johdonmukaisuuksista pirukaan ota selvää, mutta sen muistan, että U-ruudun ottelukoosteissa ei sanottu mitään Suutarisen loukkaantumisesta. Maali ja taklaus näytettiin, mutta loukkaantumisesta ei puhuttu. Vasta seuraavana päivänä Yle yritti korjata lyhytnäköisyytensä sensaationhakuisella ja mauttomalla sairaalahaastattelulla. Uskoin vain iltapäivälehtienvajoavan näin alas. Toivottavasti media ei rupea vainoamaan Paulia tämän tempun takia. Ja vielä kun Suomen suurin urheiluasiantuntija Suvi Linden pitää turpansa kiinni, eikä rupea moralisoimaan jääkiekon turmelevasta vaikutuksesta nuorisoon.
 
Viimeksi muokattu:

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: On se kummaa...

Viestin lähetti hull16
Mitäs luulet (vai onko omakohtaista kokemusta) kunka suuri prosentti jää kiinni? Minusta tuntuu, että prosentti on aika sama jolla laita taklaukset ym. toilailut palkitaan SM-Liigassa joissa ei vahinkoa satu eli valitettavasti hyvin pieni.
Toivottavasti molemmat saataisiin kaikki kiinni, mutta aika epätodennäköistähän se taitaa olla.

Epäilen, olisiko Levokari saanut teostaan edes jäähyä, mikäli kaveri ei olisi loukkaantunut, vaikka tuomarit olisivat teon nähneetkin. Kännikuski sen sijaan saisi varmasti rangaistuksensa, mikäli poliisit teon näkisivät...

Turha kai näitä asioita on keskenään verrata.
 

marek

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Hölmöjen hommaa!

Viestin lähetti SaiPa2000


Harikkalan yritystä "syötämpä sinulle mailan vartta" en puolustele, eikä tarkoitukseni ole puolustaa sitäkään Lukon pelaajaa, joka Zidlickyä ajeli maalin edessä. Fakta on kuitenkin se että Zidlicky oli suoraan maalivahti Riksmanista katsottuna oikealla puolella maalin ohi, joten vaikkakin taklaus olisi osunut Zidlickyä kohtisuoraan, hän ei olisi lentänyt päin maalia vaan maaliverkkoja hipoen ohi. Levokarin taklaus tapahtui n.metin päässä maalista, jolloin Suutarisella ei ollut edes aikaa reagoida taklaukseen. Jos katsot asiaa nauhalta (voi olla että olen väärässä, en tarkkaan muista), huomaat Zidlickyn kääntäneen naamansa poispäin maalista taklauksen sattuessa. Tästä voisi päätellä, että Suutarinen oli huomattavasti lähempänä maalia taklauksen sattuessa kuin Zidlicky.

Oli asia niin tai näin, olen edelleen sitä mieltä, että Levokarin saama rangaistus oli täysin ansaittu. Jos omistatte Realplayerin katsokaa itse tästä


Faktaa on myös se,että 18 otteluvideon tarkastelun jälkeen 15 videossa tapahtui vastaavanlainen taklaus ,joka kohdistui Suutariseen!! Tosin sellaisella erolla,ettei taklauksessa loukkaantunut ketään...siellä lenteli esim.Jokeri,hpk ja monen muun joukkueen pelaajat maaliin...osumatta tolppiin tai putkiin!
Johtuen ainakin osittain siitä,että kyseessä oli kokeneita pelaajia,jotka ehkä osasivat odottaa maalialueella seistessään,että jotain voi tulla kohta selkään,eikä heille käynyt niin huonoa tuuria ,kuin Suutarisen kohdalla,että olisi vielä lisäksi kompastunut maalivahdin patjoihin!!!
Kyllähän jokainen ,jotka silmät päästään löytävät näkivät,ettei Levokarin taklausta voi nimittää edes taklaukseksi..pikemminkin tönäsyksi...siinä ei voimaa käytetty-ehkä tilanteeseen osittain saattoi vaikuttaa myös kavereiden koko ero!
Ilman muuta tapahtunut oli ikävää,mutta ei tarkoituksella suunniteltua-Ei kukaan voi sanoa,että hyvä ,kun näin kävi-!Tottakai kaikki ovat asiasta pahoillaa myös Levokari ja kaveri oli aiheesta tietenkin pahoillaan jo ennekuin kuuli saamastaan rangaistuksesta!!!
Rangaistuksen pituus sisältää mielestäni ehdottomast HIFK lisän!!Sillä jo eilisessä Lukko-Hifk pelissä olisi voinut jaella samoin peruistein ainakin kasi samanlaista rangaistusta...tosin niinkuin sanoin näissä pelivideoissa ei ketään loukkaantunut,joten tietenkään rangaistuksia ei jaella!!! Hifk.sta tehtiin taas esimerkki..katsotaan tehdäänkö tästäkin poliisitutkinta vrt.Tapaus Kautonen!!
Kolme tai neljä ottelua olisi ollut oikeutettua sillä,jos näistä tapauksista missä ei loukkaannnuta ei saa edes jäähyä niin siihne verrattuna neljä ottelua sivussa olisi ollut sopiva rangaistus!!Niin siis jos vaan ja ainoastaa mittarina katsotaan olevan loukkaantumisen ja sen vakavuusaste!
kieltäisivät sitten kokonaan mallialueella tökkimisen niin pysyisivät ohjakset ehkä helpommin käsissä päättäjillä ja tuomareilla!!!
 
F

Flonaldo

Ja jälleen rautalankamalli on paikallaan niille, jotka vaativat eilisestä matsista rangaistuksia sekä toteavat samanlaisia tapauksia tapahtuvan vähintäänkin joka ottelussa.

Laitataklaus on laitataklaus, jos se on laitataklaus.

Laitataklaus ei ole laitataklaus, jos se ei ole laitataklaus.


Helppoa, eikö vain? Niinhän sitä luulisi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös